25.5.2019

Jestas sentään

Kaikenlaista oiretta on ollut. Väsymystä, kaikkeen kyllästymistä ja harmaaseen sumuun hukkumista, mutta että mennä nyt unohtamaan, että yksi paitakin on valmistunut. Paita! Täytyy olla jo jotain vikaa naisessa. Rautaa ja c-vitamiinia naamariin ja äkkiä julistamaan tätä ilosanomaa, ennen kuin taas unohtuu: yksi ikuisuusneule on pudonnut puikoilta!


Ravelryn tietojen mukaan sain Magnolian valmiiksi huhtikuun puolessa välissä vuoden tahkoamisen jälkeen. En tiedä, mikä meni projektissa pieleen. Voi olla, ettei vika ole itse paidassa ollenkaan, vaan siinä, ettei neulominen ylipäänsä ole ollut enää aikoihin sellainen intohimon asia kuin aiemmin. On pitkiä aikoja, jolloin neulomiseen ei pysty ylipäänsä keskittymään ollenkaan ja sitten kun mahdollisuus ja aika löytyvät, on tehnyt mieli tarttua johonkin random-testineuleeseen, koska pää lyö muuten ohjeiden, tarpeiden ja toiveiden suhteen aika tyhjää. On antanut ikään kuin jonkun muun päättää, mitä seuraavaksi neulotaan. Ja nämä muut projektit ovat jääneet autuaasti odottelemaan parempia aikoja. Tiedä häntä. Asia tullenee testattua nyt, kun työkiireet hetkeksi kesän myötä helpottuvat ja ainakin teoriassa harrastamiselle jää tilaa.


Minun Magnoliani lähti kyllä liukkaasti liikkeelle. Se on mukava, helppo ja aika nopea malli, jossa varsinainen äksöni on vasta helmassa ja hihoissa. Siinä ei ole mitään ylimääräisiä kommervenkkejä, mistä pidän. Tiedän monen neulojan suorastaan kiiruhtaneen kohti pitsikuviota, mutta minun kohdallani kävi päinvastoin. Pitsin kanssa on jokin outo juttu meneillään. Se näyttää toki kivalle, mutta en ole ns. naisellisten pitsineuleiden ystävä enkä koe oloani kotoisaksi pitsin keskellä. Kestän pitsiä pieninä annoksina ja Magnoliassa se on pientä ja vähäistä, mutta tunnustan silti alkaneeni epäröidä päästyäni helmaan saakka. Ehkä se oli syy neuleinnon laantumiseen? Toisaalta olen talven aikana ostanut jopa langat valmiiksi toiseen Laine Magazinesta löytyvään pitsipaitaan, Poetiin, jossa pitsineuletta on paljon enemmän, joten tiedä sitten olenko kaikkoamassa pitsiosastolta kokonaan vaiko muuttumassa peräti pitsinneulojaksi. Jestas sentään. Poetia en ole vielä uskaltanut aloittaa ja sen tuleva kohtalo jää arvoitukseksi. Magnolia kuitenkin valmistui, mutta nimittäisin sitä enemmänkin työvoitoksi. Jos en peräti torjuntavoitoksi.


Malli: Magnolia, suunnittelija Camilla Vad ja ohje löytyy niin Ravelrystä (klik) kuin Laine Magazine nelosestakin. Tämä malli voisi olla tosi kiva kesäksi lyhythihaisena ja jostakin kesäisemmästä langasta.
Langat: Louhittaren Luola Tuulen Tytär sävyssä Öljypuu ja Sandnes Garnin Silk Mohair syvän vihreässä sävyssä. Menekistä en sano mitään, pahoitteluni. 
Puikkoset kolme puoli resoriin ja neloset kaikkeen muuhun.

Valmis paita on bueno eikä siinä ole oikeastaan mitään vikaa. Nimenomaan pitsihelmaa ja -hihoja on kehuttu. Minusta parasta on kuitenkin väri, josta en saa kyllikseni. Todennäköisesti se, että sain runtattua hihat ja paidan valmiiksi johtui vain ja ainoastaan siitä, että onnistuin valitsemaan paitaan sävyn, johon halusin pukeutua. Se on kutakuinkin täydellinen vihreä. Toinen huippujuttu ovat nuo lähes tulkoon veren maku suussa ja mustikkakeitot rinnuksilla neulotut hihat. Vaikka työ oli tervanjuontia, niin miten olinkin niin fiksu, että tajusin tehdä hiharesorista noin pitkät? Minusta ne näyttävät peräti hyviltä.


Ja eikös se ole taas Lysti, joka riensi kuvanottohetkellä mukaan tilanteeseen? Toisen kissamme, Onnin, ystäville kerrottakoon, että myös vanhus on entisellään. Mitä nyt kevätkiireitä pitelee; hirveä työ vahtia kaikki asiat.. linnut, oravat, siilet, pörriäiset ja tietysti se tärkein, jääkaappi. Hän ei siis tarvitse lisärautaa ja vitamiineja, kuten emäntänsä.

21.5.2019

Kevätsiivoushuivi

Tulipa siitä pitkä! Mutta ei tämä mikään ennätyshuivi ole, sillä tällä mennään neulottujen huivieni pituuskisassa vasta kakkoseksi. Ykköstilaa pitää sinnikkäästi vuonna 2015 neulomani Melanie Bergin Ashburn, joka on sekin melkoinen kärmes. Älkääkä ymmärtäkö väärin; pituus ei ole moite. Ashburn on yksi eniten käytössä kuluneista huiveistani ja toivon kovaa käyttöä myös tälle uutukaiselle.


Kokoasioista puheenollen: käsialani on muuttunut. Jostain kumman syystä neulon entiseen verrattuna paljon löysempää jälkeä. Olen valitettavasti neulonut viime talvikaudella niin vähän, että en ole päässyt kokeellisissa tutkimuksissani vielä kovin varmalle pohjalle, mutta näyttää siltä, ettei esimerkiksi puikon materiaalilla tai neulepinnan vaihtamisella ole juurikaan vaikutusta. Jälki on löysempää kautta linjan. Sama pätee tosin kauttaaltaan tähän neulojaan; samaa löystymistä on havaittamissa niin hengen kuin fysiikankin puolella. Neuloessa asiaan voinee kuitenkin vielä vaikuttaa: joutunen jatkossa siirtymään pykälää tai puolta pienempiin puikkoihin. Tämän kuvissa näkyvän testineuleen kohdalla suosituskoko on 3,75 mm ja minulla - nykyisellä keskeneräisten neuleiden mahtis harrastajalla - ne kaikki ovat kiinni muissa töissä. Nappasin siis tähän projektiin neloset ja se yhdistettynä löysään käsialaan ja leppoisaan (sinkku)merinoon tarkoittaa neulematematiikalla laskettuna piiitkää huivia. Mutta en valita, hyvä tästä tuli.


Jos jostain tekisi mieli harmiaan jakaa, niin se voisi olla vaikkapa postin kulku. Täällä meidän perukoilla ei Louhittaren Luolan kivijalkamyymälää lukuunottamatta ole oikein sellaisia lankakauppoja, josta saisi muuta kuin kelvollista peruslankaa. Jos ja kun neuloja tarvitsee tai haluaa jotain muuta, verkkokaupoille on lähdettävä tai sitten messuille ja muihin tapahtumiin, jossa mieluista tavaraa on tarjolla. Kuvittelen edustavani tämän probleemin kanssa neulojien enemmistöä. Posti on kulkenut näihin aikoihin asti hyvin ja varsinkin kotimaiset lankakaupat ovat salamaakin nopeampia toimitusten kanssa. Mutta.. viimeisimpien tilausten kohdalla postipakettien kulku on takunnut minulle tuntemattomasta syystä. Lieneekö syynä pakettiautomaattien ruuhka, jolloin uusia paketteja ei voida automaattiin täyttää ennen kuin vanhat on noudettu? Ja kun automaattiin ei voida laittaa, suma seisoo tai paketti kiikutetaan johonkin toiseen noutopisteeseen, joka saattaa olla hyvinkin kaukana siitä asiakkaan valitsemasta lähimmästä pisteestä? Minä olen onnekseni kaupunkiasukas ja tässä lähistöllä on muutaman hassun kilometrin säteellä useampiakin paikkoja, joihin paketilla näyttää olevan mahdollisuus päätyä, mutta olen ajatellut myötätunnolla kaikkia niitä maaseudulla asuvia ihmisiä, jotka saavat ehkä autoilla kymmeniä kilometrejä jonkun paketin perässä. Tämä on tietysti nykyaikaa ja elämää ja näitä hyvinvoivan länsimaisen asukin ns. ongelmia, mutta ei tämä tehokasta saatikka ekologista ole. Ja aikaahan tämä kaikki vie. Voitte uskoa, miten syö naista, jolla testineuleen deadline paukkuu päälle ja joka voi vain voimattomana seurata kuljetusfirman seurantapalvelusta, miten paketti on kyllä saapunut Ouluun, mutta se ei näytä millään etenevän lopulliseen noutopisteeseen ja sitä kautta mamman luokse. Jatkossa pitää katsoa verkkotilauksien toimituskohdan täpät tarkemmin läpi ja arpoa, mitä reittiä toimitus kotiutuisi suorinta reittiä tai sitten ryhtyä massahankkijaksi silloin, kun langan äärelle fyysisesti pääsee.


Malli: Spring cleaning shawl, suunnittelija Westknits. Ohje löytyy Ravelrystä täältä (klik)
Langat: Sekalainen seurakunta lankaa seuraavilta brändeiltä: Louhittaren Luola, Uschitita, WalkCollection, Madelinetosh, Manos del Uruquau, Hedgehog Fibers, Primrose Yarns ja La Bien Aimée. Lankaa kului 281 gr.
Puikkoset: Tässä 4,0 mm, ohjeessa 3,75 mm.
Siipiväli 3 metriä ja 20 senttiä. Jännä, että vaikka metrejä riittää, niin ei huivi miltään valtaisalta laatalta näytä kaulan ympärillä.


Niin, se huivi itse? Se oli kiva ja nopea neulottava. Olin huhtikuun lopussa työmatkalla Italiassa ja se reissu vaati kolme lentoa suuntaansa. Huivi lähti lentoneuleena hyvin alkuun ja kotiin päästyäni sitten keksin haluavani huiviin ison pläntin Uschititan vihreää sävyä (Glazier), jota tilasin ja jota siis odottelin hartaasti ja haikeana kotiin saapuvaksi. Sävy on kyllä täysi kymppi ja kaiken odotuksen väärti. Huivi valmistui parahiksi päivää ennen deadlinea eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Suunnittelija mainostaa huiviaan hyvänä jämälankojen syöjänä, mikä on tietysti totta varsinkin noiden ohuiden raitojen ja pienempien väripintojen kohdalla, mutta toisaalta nuo viimeiset kolme pintaa syövät aika isoja grammamääriä. Suosittelen huivia lämpimästi. 


Juuri nyt tuntuu, että minulla paidatuttaa enemmän kuin huivituttaa. Sukatuta ei ollenkaan, mikä ei liene yllätys kenellekään. Laitoin jo hätäpäissäni yhden dk-vahvuisen paitulin puikoille Suomen juhannusta silmällä pitäen, mutta etsinnässä on must have -tyyppinen ohje fingering-vahvuudelle. Jos ja kun mennään noilla kaappilangoilla, niin sitä vahvuutta täällä riittää jokuseen projektiin. Pitäisi vain innostua jostakin ohjeesta; loma ja maksimaalinen neuleaika lähestyy ja ihmisellä lyö pää tyhjää. Se on näemmä niin, että mitä vähemmän neuloo ja tulee valmista, sitä kauemmaksi ne ideat ja inspiraatiokin karkaavat. Mutta odotellaan rauhassa, jospa se siitä lutviutuu.