8.7.2019

Ja paidat ne vaan lyhenee

Nyt kuulkaa rastia seinään. Täältä pesee jo toinen trendikäs vyötärömittainen eli cropped paita. Kerrankin koen olevani mieltymysteni kanssa ajassa kiinni ja peräti muodikas.


Viime viikonlopun Jyväskylän neulefestareilla vilahteli paljon minunkin jokin aika sitten neulomaa Soldotna -paitaa tai sitä varten tehtyjä lankahankintoja. Olisiko se nyt sitten sellainen hittipaita? Itsellänikin hieman poltteli, josko ostaisin toista Soldotnaa varten langat ja tällä kertaa pitkähihaiseen versioon, mutta annoin asian sitten olla. Tulin nimittäin hankkineeksi lankoja pariin muuhun puseroon ja arvelin sen riittävän näinkin hitaalle neulojalle, kuin mitä minä olen. Oma festarineuleeni tänä vuonna oli tämä kuvissakin näkyvä Navelli, jonka sain valmiiksi ja pingoitettua päivää ennen Jyväskylään lähtöä. Minusta on tainnut tulla jonkinlainen Caitlin Hunter -fani. Hänen malleissaan kun on useampikin juuri nyt kuumottava malli, mutta koetan olla ajattelematta niitä, sillä suunnitelmissa on ihan muita juttuja.


Navellin ohje on hyvä ja selkeä. Neuloessa minulla epäilytti lähinnä helman kuvion erottuminen. Olin mielestäni valinnut selkeästi toisistaan erottuvat värit, mutta koska molemmissa langoissa oli värivaihteluita, joista osa liikkui kovin lähellä toisiaan, paikoin kuvio jäi hämäräksi. Onneksi en purkanut, sillä näin valmiina kuvio hahmottuu silmääni kyllin selvästi ja miellyttää oikeastaan minua tuollaisena utuisenakin. Toinen värikepponen selvisi vasta, kun paita oli valmis ja keekoilin se päälläni peilin edessä. Puolessa välissä harmaata pääväriä näkyy selkeä vyyhdin vaihtokohta. Juu, en raidottanut, vaikka käsinvärjättyjen kohdalla sitä erityisesti suositellaan. Siinä se raita nyt ilmoisesti keikkuu ja tiedättekö mitä, en jaksa välittää. Nyt on kesä, loma ja lupa ottaa rennosti. Jännä muuten, ettei se raita näy takakappaleella ollenkaan, edessä vain.


Malli: Navelli, Suunnittelija Caitlin Hunter aka Boyland Knitworks. Ohje Ravelryssä täällä (klik).
Langat: Yläosan pääväri on Madelinetoshin Tosh Merino Light sävyssä Pelican. Helmasta löytyy Rouva SilmuSolmun läkähdyttävän ihanaa Savusauna-sävyä Merino Sukkis -pohjassa sekä Olannien Singles Sock -lankaa sävyssä Ooak. Puntaria en ole taaskaan käyttänyt, mutta noin summittaisesti arvioituina Pelicania meni vajaa puolitoista vyyhtiä, ja noita helmavärejä sellainen puolikas vyyhti molempia.
Puikkoset ohjeen mukaan.

Ainoa tekemäni muutos ohjeeseen löytyy hihoista. Tuijotin Ravelryssä valmiiden paitojen kuvia ja minusta näytti, että kovin monella hihat sojottivat paidassa kummasti. Suunnittelijan kuvissa kaksinkertaiselle taitteelle käännetyt hihat näyttävät somilta ja antavat ryhtiä mallille, mutta koska suurimmalla osalla normineulojista vaikutelma ei ollut minusta samankaltainen, päätin tehdä varman päälle ja jättää käänteen pois. Neuloin ohjeen mukaan hihojen alkuosan, mutta kun käsketään ruveta taitteen alaosaa tekemään, niin minä aloitin resorin. Yritin ensin icordia ja vaikka mitä kivaa hihan suuhun, mutta helmaa ja kaula-aukkoa kiertävä resori näytti lopulta kuitenkin parhaalta vaihtoehdolta myös hihoihin. Resorin oikeat silmukat tein kierrettyinä. Mnun hihani ovat siis myös himpun verran pidemmät kuin Caitlinin ohjeessa. Kaula-aukosta tein puolestaan jonkin verran ohjetta pienemmän. Helmaan en tällä kertaa ladannut juurikaan rouvasenttejä. Voisin uskotella teille olleeni rohkea ja raju, mutta tunnustan, että luotin merinolangan ja pingotuksen voimaan. Enkä pettynyt.


Jyväskylän neulefestareilla kävi muuten niin, että kuvia en juurikaan ottanut. Siksi olen tässä uumoillut, josko jätän perinteisen festarikatsauksen kokonaan kirjoittamatta. Viivyin Jyväskylässä perjantaista sunnuntaihin ja osallistuin Olga Buraya-Kefelianin erinomaiselle 3D Knitwear -kurssille. Muun ajan ihastelin lankoja, ostin lankaa tai vietin aikaa muiden neulojien kanssa. Kerrassaan loistava viikonloppu siis. Neulottuakin sain niin paljon, että torstaina bussimatkaa varten aloitettu neulepaita alkaa olla hihoja vaille valmis. Lankapuolella minulla oli viikonlopulle yksi ainoa tavoite: saada Kässäkerho PomPomin DonegalTweediä paidallisen verran. Luojan kiitos suunnistin heti perjantaiaamuna PomPomin kojulle, sillä minun ostokseni jälkeen haluamaani sävyä ei enää jäänyt paria yksittäistä vyyhtiä lukuunottamatta. Muita tavoitteita ei ollut, mutta ihan kiitettävästi kaikenlaisia lankatarpeita näytti päivien mittaan kertyvän. Palataan hankintoihin sitten, kun ne toivon mukaan muokautuvat valmiiksi neuleiksi. Mutta olipahan taas kekkerit! Ehkäpä se, ettei kuvia tajua ja ehdi ottaa, kertoo siitä, että lystiä on todellakin piisannut. Isot kiitokset ja aplodit sinne Jyväskylän suuntaan!

Isot kiitokset ja morjestuket myös jokaiselle ystävälle ja tuttavalle, jota minulla oli ilo tavata ja jututtaa. Olette ihania, joka iikka.

13.6.2019

Kiekko päätyyn

Piti saada puikoille pieni ja nopea. Ja sellaisen sain. Muutama päivä itse neulontaan ja vähän enemmän sen pohtimiseen, montako lisäsenttiä vaatekappale tarvitsee helmaansa. Jokusen laitoin. Tässä iässä napaa kannata juurikaan näytellä.


Tämä pikkiriikkinen paita on tarve- tai terapianeule - miten vain. Kun harrastusrintamalla on podettu tarpeeksi pitkään nihkeää kuivaa kautta, paras tapa saada kone käyntiin on polkaista tulille pari nopeasti etenevää pikkutyötä, joiden valmistuminen ruokkii liekkiä. Nimitän tällaista hiatonta napapaitaa pikkutyöksi, varsinkin kun se tehdään dk-vahvuisesta langasta. Siinä ei nokka kauaa tuhise.


Malli: Soldotna Crop, suunnittelija Caitlin Hunter ja ohje löytyy Ravelryn kautta täältä (klik)
Lankoina Louhittaren Luolan Väinämöinen dk sävyssä Sinappi, Rouva Silmusolmun Merino dk Sukkis sävyssä Savusauna, Hedgehog Fibersin Merino dk mustavalkoisessa sävyssä Typewriter sekä PrimroseYarnsin Jasper sävyssä Romance Novel. 
Puikkoset ohjeen mukaan.

Nopeasta projektista huolimatta aivot ehtivät askaroida useammankin probleemin äärellä. Itse ohjeessa ei ollut pulmaa, sen puolesta kaikki oli mainiosti, mutta onnistuin rakentamaan aivan kotitekoista draamaa matkan varrelle. Kaikki se liittyi - jälleen - lankakaappiini; sen sisällöllä oli pärjättävä, uutta ei osteta. Lankavarastoni koostuu etupäässä fingering -vahvuisesta langasta, eikä dk-vahvuisiä vyyhtejä juurikaan ole. Siksi näinkin pienen lankamäärän kaivaminen oli ongelmallista. Kauhealla vaivalla sain rakennettua jollain tapaa yhteensopivan kokonaisuuden, vaikkakin voimakkaan keltaisen ja mustan liitto oli silmääni turhan raaka. Ampiainen, tiedättehän. Koska muita järkeviä vaihtoehtoja ei kaapistani oikeastaan löytynyt, yritin rakentaa värien vaihtumiskohdat niin, että hyönteis-efekti jäisi mahdollisimman pieneksi. Olin edelleen epäilevällä kannalla, mutta neulomisvauhdin huumassa en ehtinyt päättää mielipidettäni, ennen kuin paita oli jo helmassa. Ja jossain siellä sitten hoksasin, että tulihan väreistä mieleen toki jotain muutakin, kuin ampiaiset. Luontoaiheissa pysytään: kärpät. Oulun Kärpät! Ei jumaskuukkeli, tajusin neuloneeni itselleni lätkäpaidan. Eikä siinä mitään, mutta kun en todellakaan ole kausikorttinaisia. Perhe on tietysti ottanut kaiken ilon irti Kärppäpaidastani. Numeroa paidan selkään kirjailemaan ja sitä rataa. Kyllä on hauskaa.


Varastolangoissa pysyminen johti myös siihen, että paitani hihat jäivät lyhyeksi. Olisin halunnut oikeastaan puolipitkät hihat, mutta Rouva Silmusolmun musta ihanuus, Savusauna, ei olisi riittänyt kuin yhteen hihaan. Siinä piti matematiikkaa ja grammoja vääntää tosissaan, ennen kuin totesin haaveen turhaksi. Kaikkia jäljellä olevia lankoja yhdistelemällä hihoista olisi tullut kummallinen sekasotku ja siksi oli parempi pysytellä suunnittelijan antamissa mitoissa. Nähtäväksi jää, onko tällaiselle kohtuupaksulle ja lyhythihaiselle teepaidalle tulevaisuudessa käyttöä. Tietysti aina on se mahdollisuus, että ostaa lisää lankaa ja neuloo hihoille mittaa jälkikäteen. Mutta ei nyt hötkyillä, tutkitaan ensin.

Puikoilla on muuten jo toinen Caitlin Hunterin napapaita. Minusta tuli ilmeisesti lyhyiden neulepaitojen kannattaja kertalaakista. Toki muistan lisätä helmaan jokusen rouvasentin myös jatkossa, ettei mene huumorihommiksi ja ns. nolon puolelle. Lisäksi mietinnän alle on otettava hameen hankinta. Se on vannoutuneelle housuihmiselle hurja visio, mutta muut neulojat näyttävät niin somille pellavahamosissaan ja -mekoissaan yhdistettynä tällaisiin lyhyisiin ja leveisiin neulepaitoihin, että sitä seireenien laulua saattaa olla vaikea vastustaa.

25.5.2019

Jestas sentään

Kaikenlaista oiretta on ollut. Väsymystä, kaikkeen kyllästymistä ja harmaaseen sumuun hukkumista, mutta että mennä nyt unohtamaan, että yksi paitakin on valmistunut. Paita! Täytyy olla jo jotain vikaa naisessa. Rautaa ja c-vitamiinia naamariin ja äkkiä julistamaan tätä ilosanomaa, ennen kuin taas unohtuu: yksi ikuisuusneule on pudonnut puikoilta!


Ravelryn tietojen mukaan sain Magnolian valmiiksi huhtikuun puolessa välissä vuoden tahkoamisen jälkeen. En tiedä, mikä meni projektissa pieleen. Voi olla, ettei vika ole itse paidassa ollenkaan, vaan siinä, ettei neulominen ylipäänsä ole ollut enää aikoihin sellainen intohimon asia kuin aiemmin. On pitkiä aikoja, jolloin neulomiseen ei pysty ylipäänsä keskittymään ollenkaan ja sitten kun mahdollisuus ja aika löytyvät, on tehnyt mieli tarttua johonkin random-testineuleeseen, koska pää lyö muuten ohjeiden, tarpeiden ja toiveiden suhteen aika tyhjää. On antanut ikään kuin jonkun muun päättää, mitä seuraavaksi neulotaan. Ja nämä muut projektit ovat jääneet autuaasti odottelemaan parempia aikoja. Tiedä häntä. Asia tullenee testattua nyt, kun työkiireet hetkeksi kesän myötä helpottuvat ja ainakin teoriassa harrastamiselle jää tilaa.


Minun Magnoliani lähti kyllä liukkaasti liikkeelle. Se on mukava, helppo ja aika nopea malli, jossa varsinainen äksöni on vasta helmassa ja hihoissa. Siinä ei ole mitään ylimääräisiä kommervenkkejä, mistä pidän. Tiedän monen neulojan suorastaan kiiruhtaneen kohti pitsikuviota, mutta minun kohdallani kävi päinvastoin. Pitsin kanssa on jokin outo juttu meneillään. Se näyttää toki kivalle, mutta en ole ns. naisellisten pitsineuleiden ystävä enkä koe oloani kotoisaksi pitsin keskellä. Kestän pitsiä pieninä annoksina ja Magnoliassa se on pientä ja vähäistä, mutta tunnustan silti alkaneeni epäröidä päästyäni helmaan saakka. Ehkä se oli syy neuleinnon laantumiseen? Toisaalta olen talven aikana ostanut jopa langat valmiiksi toiseen Laine Magazinesta löytyvään pitsipaitaan, Poetiin, jossa pitsineuletta on paljon enemmän, joten tiedä sitten olenko kaikkoamassa pitsiosastolta kokonaan vaiko muuttumassa peräti pitsinneulojaksi. Jestas sentään. Poetia en ole vielä uskaltanut aloittaa ja sen tuleva kohtalo jää arvoitukseksi. Magnolia kuitenkin valmistui, mutta nimittäisin sitä enemmänkin työvoitoksi. Jos en peräti torjuntavoitoksi.


Malli: Magnolia, suunnittelija Camilla Vad ja ohje löytyy niin Ravelrystä (klik) kuin Laine Magazine nelosestakin. Tämä malli voisi olla tosi kiva kesäksi lyhythihaisena ja jostakin kesäisemmästä langasta.
Langat: Louhittaren Luola Tuulen Tytär sävyssä Öljypuu ja Sandnes Garnin Silk Mohair syvän vihreässä sävyssä. Menekistä en sano mitään, pahoitteluni. 
Puikkoset kolme puoli resoriin ja neloset kaikkeen muuhun.

Valmis paita on bueno eikä siinä ole oikeastaan mitään vikaa. Nimenomaan pitsihelmaa ja -hihoja on kehuttu. Minusta parasta on kuitenkin väri, josta en saa kyllikseni. Todennäköisesti se, että sain runtattua hihat ja paidan valmiiksi johtui vain ja ainoastaan siitä, että onnistuin valitsemaan paitaan sävyn, johon halusin pukeutua. Se on kutakuinkin täydellinen vihreä. Toinen huippujuttu ovat nuo lähes tulkoon veren maku suussa ja mustikkakeitot rinnuksilla neulotut hihat. Vaikka työ oli tervanjuontia, niin miten olinkin niin fiksu, että tajusin tehdä hiharesorista noin pitkät? Minusta ne näyttävät peräti hyviltä.


Ja eikös se ole taas Lysti, joka riensi kuvanottohetkellä mukaan tilanteeseen? Toisen kissamme, Onnin, ystäville kerrottakoon, että myös vanhus on entisellään. Mitä nyt kevätkiireitä pitelee; hirveä työ vahtia kaikki asiat.. linnut, oravat, siilet, pörriäiset ja tietysti se tärkein, jääkaappi. Hän ei siis tarvitse lisärautaa ja vitamiineja, kuten emäntänsä.

21.5.2019

Kevätsiivoushuivi

Tulipa siitä pitkä! Mutta ei tämä mikään ennätyshuivi ole, sillä tällä mennään neulottujen huivieni pituuskisassa vasta kakkoseksi. Ykköstilaa pitää sinnikkäästi vuonna 2015 neulomani Melanie Bergin Ashburn, joka on sekin melkoinen kärmes. Älkääkä ymmärtäkö väärin; pituus ei ole moite. Ashburn on yksi eniten käytössä kuluneista huiveistani ja toivon kovaa käyttöä myös tälle uutukaiselle.


Kokoasioista puheenollen: käsialani on muuttunut. Jostain kumman syystä neulon entiseen verrattuna paljon löysempää jälkeä. Olen valitettavasti neulonut viime talvikaudella niin vähän, että en ole päässyt kokeellisissa tutkimuksissani vielä kovin varmalle pohjalle, mutta näyttää siltä, ettei esimerkiksi puikon materiaalilla tai neulepinnan vaihtamisella ole juurikaan vaikutusta. Jälki on löysempää kautta linjan. Sama pätee tosin kauttaaltaan tähän neulojaan; samaa löystymistä on havaittamissa niin hengen kuin fysiikankin puolella. Neuloessa asiaan voinee kuitenkin vielä vaikuttaa: joutunen jatkossa siirtymään pykälää tai puolta pienempiin puikkoihin. Tämän kuvissa näkyvän testineuleen kohdalla suosituskoko on 3,75 mm ja minulla - nykyisellä keskeneräisten neuleiden mahtis harrastajalla - ne kaikki ovat kiinni muissa töissä. Nappasin siis tähän projektiin neloset ja se yhdistettynä löysään käsialaan ja leppoisaan (sinkku)merinoon tarkoittaa neulematematiikalla laskettuna piiitkää huivia. Mutta en valita, hyvä tästä tuli.


Jos jostain tekisi mieli harmiaan jakaa, niin se voisi olla vaikkapa postin kulku. Täällä meidän perukoilla ei Louhittaren Luolan kivijalkamyymälää lukuunottamatta ole oikein sellaisia lankakauppoja, josta saisi muuta kuin kelvollista peruslankaa. Jos ja kun neuloja tarvitsee tai haluaa jotain muuta, verkkokaupoille on lähdettävä tai sitten messuille ja muihin tapahtumiin, jossa mieluista tavaraa on tarjolla. Kuvittelen edustavani tämän probleemin kanssa neulojien enemmistöä. Posti on kulkenut näihin aikoihin asti hyvin ja varsinkin kotimaiset lankakaupat ovat salamaakin nopeampia toimitusten kanssa. Mutta.. viimeisimpien tilausten kohdalla postipakettien kulku on takunnut minulle tuntemattomasta syystä. Lieneekö syynä pakettiautomaattien ruuhka, jolloin uusia paketteja ei voida automaattiin täyttää ennen kuin vanhat on noudettu? Ja kun automaattiin ei voida laittaa, suma seisoo tai paketti kiikutetaan johonkin toiseen noutopisteeseen, joka saattaa olla hyvinkin kaukana siitä asiakkaan valitsemasta lähimmästä pisteestä? Minä olen onnekseni kaupunkiasukas ja tässä lähistöllä on muutaman hassun kilometrin säteellä useampiakin paikkoja, joihin paketilla näyttää olevan mahdollisuus päätyä, mutta olen ajatellut myötätunnolla kaikkia niitä maaseudulla asuvia ihmisiä, jotka saavat ehkä autoilla kymmeniä kilometrejä jonkun paketin perässä. Tämä on tietysti nykyaikaa ja elämää ja näitä hyvinvoivan länsimaisen asukin ns. ongelmia, mutta ei tämä tehokasta saatikka ekologista ole. Ja aikaahan tämä kaikki vie. Voitte uskoa, miten syö naista, jolla testineuleen deadline paukkuu päälle ja joka voi vain voimattomana seurata kuljetusfirman seurantapalvelusta, miten paketti on kyllä saapunut Ouluun, mutta se ei näytä millään etenevän lopulliseen noutopisteeseen ja sitä kautta mamman luokse. Jatkossa pitää katsoa verkkotilauksien toimituskohdan täpät tarkemmin läpi ja arpoa, mitä reittiä toimitus kotiutuisi suorinta reittiä tai sitten ryhtyä massahankkijaksi silloin, kun langan äärelle fyysisesti pääsee.


Malli: Spring cleaning shawl, suunnittelija Westknits. Ohje löytyy Ravelrystä täältä (klik)
Langat: Sekalainen seurakunta lankaa seuraavilta brändeiltä: Louhittaren Luola, Uschitita, WalkCollection, Madelinetosh, Manos del Uruquau, Hedgehog Fibers, Primrose Yarns ja La Bien Aimée. Lankaa kului 281 gr.
Puikkoset: Tässä 4,0 mm, ohjeessa 3,75 mm.
Siipiväli 3 metriä ja 20 senttiä. Jännä, että vaikka metrejä riittää, niin ei huivi miltään valtaisalta laatalta näytä kaulan ympärillä.


Niin, se huivi itse? Se oli kiva ja nopea neulottava. Olin huhtikuun lopussa työmatkalla Italiassa ja se reissu vaati kolme lentoa suuntaansa. Huivi lähti lentoneuleena hyvin alkuun ja kotiin päästyäni sitten keksin haluavani huiviin ison pläntin Uschititan vihreää sävyä (Glazier), jota tilasin ja jota siis odottelin hartaasti ja haikeana kotiin saapuvaksi. Sävy on kyllä täysi kymppi ja kaiken odotuksen väärti. Huivi valmistui parahiksi päivää ennen deadlinea eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Suunnittelija mainostaa huiviaan hyvänä jämälankojen syöjänä, mikä on tietysti totta varsinkin noiden ohuiden raitojen ja pienempien väripintojen kohdalla, mutta toisaalta nuo viimeiset kolme pintaa syövät aika isoja grammamääriä. Suosittelen huivia lämpimästi. 


Juuri nyt tuntuu, että minulla paidatuttaa enemmän kuin huivituttaa. Sukatuta ei ollenkaan, mikä ei liene yllätys kenellekään. Laitoin jo hätäpäissäni yhden dk-vahvuisen paitulin puikoille Suomen juhannusta silmällä pitäen, mutta etsinnässä on must have -tyyppinen ohje fingering-vahvuudelle. Jos ja kun mennään noilla kaappilangoilla, niin sitä vahvuutta täällä riittää jokuseen projektiin. Pitäisi vain innostua jostakin ohjeesta; loma ja maksimaalinen neuleaika lähestyy ja ihmisellä lyö pää tyhjää. Se on näemmä niin, että mitä vähemmän neuloo ja tulee valmista, sitä kauemmaksi ne ideat ja inspiraatiokin karkaavat. Mutta odotellaan rauhassa, jospa se siitä lutviutuu.

25.3.2019

Ei kait taas sitä Westiä?

Kyllä vain. Tiedän olevani neulojana ennalta-arvattava niin värien kuin suunnittelijankin suhteen. Taas olisi Westiä tarjolla ja vieläpä sähäkän neutraaleissa sävyissä pikkiriikkisellä väriläiskällä maustettuna.


En elä tynnyrissä, niin kuin voisi luulla. Tiedän toki muitakin taitavia ja upeita neulesuunnittelijoita, mutta jostain syystä Westistä on tullut minulle kerrassaan ylittämätön. Pidän kaikista hänen malleistaan - jopa niistä hulluimmista, joille arkisen ihmisen on hankala keksiä arkista käyttöä. Olen kuullut, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Ilmeisesti se on totta, sillä minä olen harmaa ja enimmäkseen hapan naisihminen, jonka elämään ei todellakaan kuulu tupsuja, tasseleita, neonvärejä tai voimakasta kuvausmeikkiä. Mutta rakastan sitä kaikkea Stephen Westissä - niiden omaan makuhermooni osuvien neulemallien lisäksi. Yritän tällä kaikella ehkä vähän kömpelösti pahoitella sitä, etten ole poikkeamassa hyväksi havaitulta tieltä.


Malli: Vertices Unite, suunnittelija Stephen West. Jos innostuit, niin ohje löytyy Ravelrystä (klik).
Langat: Madelinetosh Tosh Light kahdessa eri sävyssä Black Sea ja Trip Wire. PrimroseYarns Co Adelaide samoin kahdessa eri sävyssä London Goth ja Dark Cavern. Tuo vihreä on Louhittaren Luolan silkkisekoite Ympystä sävyssä Öljypuu. En ole punninnut, vaan elänyt kuin pellossa, kun kyseessä ei ole testineule.
Puikkoset ohjeen mukaan.
Mitään en muuttanut, kaikki tein kiltisti, niin kuin Stephen neuvoi.

Tämä kuvissa näkyvä Vertices Unite on peräti viidestoista valmis kaula-asia, jonka olen neulonut Westin ohjeella. Kävin oikein laskemassa Ravelryssä. Että on siinä yhdelle perheelle kangasta kaulaan kiedottavaksi. Olen haaveillut tästä huivista pitkään, mutta jotenkin sen neulominen on vain jäänyt. Iso kiitos Jonnalle/@nurjajonna :lle, jonka Vertices Unite -KAL tuli kohdallani kreivin aikaan. Oli intoa ja mahiksia harrastaa pitkän, kuivan talvikauden jälkeen. Jonnan KAL sai sitä paitsi mukaansa niin valtaisan joukon neulojia ja vaikutti niin hauskalta, että todennäköisesti siitä olisi ollut muutoinkin mahdoton jäädä pois. On ollut todella mukava seurata IG:ssa, miten erilaisia versioita kanssaneulojat ovatkaan saaneet mallista aikaan.


Vertices Unite ei ole Westin tuoreimpia malleja, mutta luulisin, että yksi niitä tunnetuimpia se on. Ohje on taattua Westiä; se on yhtä aikaa simppeli, mutta nerokas. Juju on rakenteessa ja siinä, miten eri värien ja pintojen yhdistelmistä muotoutuu mielenkiintoinen ja kaunis kokonaisuus. Isokokoisena osaan arvostaa myös huivin massiivista kokoa. Minulla on ollut koko alkuvuoden musta kausi päällänsä ja ehkäpä siksi huiviini valikoitui aika lailla tummia sävyjä. Vaikka aluksi arvelin neulovani musta-harmaan huivin, kanttini ei kestänyt loppuun asti, vaan nappasin matkaan yhden kokovihreän vyyhdin. Tämä on minulle tyypillinen tapa neuloa. Valitsen langat ja värit toki etukäteen, mutta matkan varrella saattaa tapahtua kaikenlaista, kun näen, miten jälki alkaa muotoutua.


Huivin valmistumisen jälkeen olen koettanut purkaa kesken olevien neuleiden kasaani. Päätin, että Westejä ei neulota, ennen kuin viime vuonna aloitettu Magnolia -sweater on kokonaan valmis ja eräs lähestulkoon muumioitunut briossihuivi on edennyt vähintään 15 senttiä. Kuvittelin, että se saa vauhtia puikkohini, mutta vaikutus ei ole ollut toivotunlainen. Tahmeaa on ja tylsänlaista. Ja ilmeisesti vierotusoireitakin on, sillä olen nostanut langat syrjään jo kolmea uutta Westin mallia varten.

2.3.2019

Pääasioita

Hyvää maaliskuuta kaikille. Hiljaiselosta huolimatta neulemeininkini on ollut aivan kelvollista tasoa. Olen saanut yhden testineuleen valmiiksi ja liittynyt @nurjajonnan emännöimään Vertices Unite -huiviKAListeluun. Tällä kertaa on kuitenkin tarkoitus sanoa sananen pipoista, joita on putkahtanut maailmaan tässä postausten välissä peräti kolme.


Ensimmäinen piponen liittyy tammikuiseen Helsingin -reissuuni, jonka aikana ehdin hätäisesti pyörähtää Snurren uusituissa tiloissa. Ostin kaksi palleroista Cardiff Cashmere Brushmere -lankaa, josta tikuttelin peruspipon Snurresta saamieni puikko- ja silmukkamääräsuositusten mukaisesti. Minulla on jo ennestään samasta langasta neulottu harmaa pipo ja halusin samanlaisen mustana, sillä sellainen minulta puuttui. Vahva suositus tälle langalle. Kashmir on tottakait pehmoista ja ihanaa, mutta minulle on ollut joltisenlainen yllätys sen huikea lämpöominaisuus. Pipossa ei ole langan lisäksi mitään erikoista, mutta yksinkertaisimmat asiat ovatkin yleensa parhaita. 60 silmukkaa, vitosen puikot ja kaksi palleroista rehellisen mustaa kashmir-lankaa. Pipo näkyy tuossa ylimmässä kuvassa keskellä.


Kaksi muuta piposta löytyvät Stephen Westin Hiberknitting -talvikokoelmasta, jonka tiimoilta KAListeltiin koko helmikuun mitalla HipHipBarbaKnitin Ravelry -ryhmässä ja IG:ssa. En ole hirmuinen kalistelija, joten olen hiukan hämmästellyt nykyistä intoani. Kyseessä on tottakait sattuma ja tarve; pipoille on tässä taloudessa aina kysyntää. Ihan aluperäinen tarkoitus oli neuloa Westin kokoelmasta pusero, mutta jemmoistani ei löytynyt riittävästi sopivaa lankaa ja hyppäsin siksi suoraan pipo-osastolle. Ensiksi valmistui tuossa ylhäällä näkyvä Hiberknitting Hat, jossa on samaa pintatekstuuria kuin aiemmin testineulomassani tuubikaulurissa. Langatkin ovat kyseisen kaulurin jämiä eli SkeinQueenin Crush DK (harmaa) sekä Onionin vanhan roosan sävyinen silkkimohair. Tulos vivahtaa vaaleanpunaiseen vain vähän ja itse asiassa se näyttää äkkiseltään enemmänkin beigeltä. Käytin vitosen puikkoja myös tässä.


Palleropiposen nimi on Snow Flurries Hat ja siihen käytin Ruukin kehräämön ihanaista alpakkalankaa sekä tumman harmaata Dropsin Nepalia. Jostain syystä Dropsin Nepalia on edelleen kokoelmissani, vaikka en varmaan ole hankkinut sitä vuosikausiin ja hyvänä peruslankana sitä on kuitenkin tullut aika ajoin neulottua. Ihmeellisen riittoisaa tai itsestään sikiävää tavaraa. Pipo itse on jotenkin todella hauska. Joskus aiemmin neulomani Raxtur on malliltaan paljolti samantyppinen, neulospinta vain vaihtuu. Juttu ovat tietysti nuo palleroiset, joita oli koukuttava neuloa. Tupsua en laittanut, sillä juuri nyt tuntuu pipon suunnittelijan tyylimantran vastaisesti, että vähemmän on enemmän. Resoriosuus on neulottu 3,5 millisillä ja pääkoppa nelosilla.


Lähiviikkojen neulesuunnitelmat liittyvät jo aloitettuihin ja keskeneräisiin projekteihin. Josko saisin hillittyä itseäni sen verran, että saisin ainakin pari isompaa työtä valmiiksi, ennen kuin uudet houkutukset hyppäävät puikoille. Yritän edelleen pärjätä pitkälti kaappilangoillani, vaikka en minä missään lakossa ole. Esimerkiksi viikko sitten ostaa pamautin ison kassillisen Lett-Lopia, koska yksi paikallisista lankakaupoista päätti laittaa pillit pussiin ja möi siksi varastojaan alella. Siellä on siis jo yksi kaarrokepaita ensi talveksi neulomista vaille valmiina.

5.2.2019

Seilori -paita

Kävi niin onnellisesti, että joulupukki toi minulle vyyhdillisen lankaa. Se samainen joulupukki oli vielä joulunkin jälkeen anteliaalla tuulella, sillä hän oli erehtynyt katsastamaan omaa lankavarantoaan "sillä silmällä". Lankaa oli - yllätys - liikaa ja lisäksi se oli vääränlaista. Ystävällisesti hän siivosi jemmoistaan vielä kaksi vyyhtiä minulle, jolla arvatenkin on omaa lankaa aivan liian vähän.


Rehellisesti on tunnustettava, että omakin lankaomaisuuteni on mietityttänyt viime aikoina. Minua ei riso niinkään langan määrä sinänsä, vaan se, että minun lankani on aina vääränlaista. Projektien aloituksista on tullut tuskastuttavia, kun uuden langan ostamisesta on tullut huonon omatunnon asia ja vanha lanka on, noh, vanhaa lankaa. Ja aina väärän väristä. Olenkin viritellyt mielessäni kummaprojekti -sarjaa, jossa valitsen kaapistani mitä mystisempiä outolankoja tai langan loppuja ja kehittelen niille käyttöä. Ja jos sitä ei löydy, niin tuossa naapurissa on päiväkoti, jossa varmasti arvostetaan ilmaisia askartelu- ja käsityötarpeita. Yhtään en siis minäkään halunnut kaappeihini lisää täytettä odottelemaan mystistä joskus saapuvaa inspiraatiota, vaan päätin laittaa Soile-pukin ihanuudet puikoille ja justiinsa. Kolmesta lahjavyyhdistä ei kuitenkaan yksin ollut vielä siihen, mitä tuumailin. Arkeologisten kaappikaivausten tuloksena löysin lankapussukoistani yhden luonnonvalkoisen Väiski DK:n ja se oli sitten sitä myöten selvä. Tuloksena on paita henkilölle, jolle joululankojen värit sopivat kuin nenä naamaan ja enemmänkin.


Ohje: Sailor Pullover, suunnittelija Isabell Kraemer. Maksullinen ohje Ravelryssä (klik)
Langat ylhäältä alas: Qing Fibre Big Merino DK (sävy Hummingbirds), SandnesGarn Konfetti (sävy 1012), Louhittaren Luolan Väinämöinen DK (sävy valkoinen) ja Qing Fibre Big Merino DK (sävy Shusui). Hihoissa lisäksi valkoisen Väiskin loputtua hätäpäissään ostettua Oona - nimistä outolankaa.
Puikkoset ohjeen mukaiset neloset ja resoreissa puolta pykälää pienemmät.
Muutoksia? Malliin kuuluu tasku. Tässä sitä ei ole, koska lapsi aikoi pärjätä ilman.


Koomistahan tässä on se, että Väiski loppui kesken. Eikä minulla tietenkään ollut mitään sellaista valkoista lankaa, joka olisi toiminut paidassa Väiskin korvikkeena. Väiskiä en siihen hätään löytänyt, vaan päädyin nappaamaan jotain aivan outoa tavaraa lähilankakaupasta. Valitsin tietysti puhtaanvalkoisen vyyhdin, kun Väiski on luonnonvalkoista. Eron näette ylläolevassa kuvassa. Outolankaa on raidoitettu sinisävyisen langan kanssa hihoissa. Sitä totta kait myös jäi eli minulla on jälleen uusi nöttönen vanhan jämälankakokoelmani jatkoksi. Niin se vitsi? Se on tietysti se, että kun kostutin valmiin paidan, merino ns. venähti ja paita on nyt lapselle hiukan väljä. Siinä on sitä kuuluisaa "kasvun varaa" juuri sen verran, että ilman lisälankaa olisi pärjätty. Väiskin osuuden olisi tuossa vyötäröllä voinut jättää lyhyemmäksi, jolloin lankaa olisi riittänyt hihoihin enemmän. Mutta tää on tätä. Ja meneepä paituli sitten vielä ensi talvenakin. Ja ehkä seuraavanakin. Mitä näitä paitoja nyt joka talvelle neulomaan...


Lapsi kuitenkin hyväksyi paidan, mikä ei ole aina niinkään varmaa. Tällä tarinalla on siis kaunis loppu. Laskujeni mukaan jäin myös aavistuksen verran voitolle kaappilankojeni suhteen: vyyhdillinen Väiskiä vaihtui siellä pikkunöttöseen. Liput salkoon!

26.1.2019

Horroskauluri

Otetaan heti perään toinen testineule, jos sallitte. Tämäkin jo aikaa sitten valmistunut.


Stephen West julkaisi männäperjantaina oikein virallisesti Hiberknitting -talvikokoelmansa, joka pitää sisällään kuusi aika mellevää neulemallia. En ole vielä hankkinut, mutta harkinnassa on. Tämä kuvissa näkyvä kaula-asia on yksi noista kuudesta mallista ja se on tikuteltu syksyllä. Älkää antako lumen hämätä; valokuvaus on hoidettu vasta nyt vuodenvaihteessa. Westin kokoelman nimi sopii omaan tilanteeseeni vallan mainiosti. Neulehommat ovat olleet melkoisessa horroksessa tämän kaulurin jälkeen. Älkää ymmärtäkö väärin - kauluriprojektissa ei ollut mitään, mikä olisi hyydyttänyt mojoni. Elämä vain joskus on sellaista, ettei sinne meinaa mahtua puikkoakaan väliin. Olen kyllä yrittänyt: puikoilla on ollut jo kuukausitolkulla testineule Pyhänniskan Soilelle ja kiitän Luojaani, ettei sillä varsinaisesti ole ollut kiire. Yhden lapsen paidan olen sentäs saanut valmiiksi.


Kauluri - voiko tätä edes nimittää kauluriksi? - oli mukavaa neulottavaa. Vaikka en missään langanostolakossa olekaan, olen jo hyvän aikaa koetellut katsastaa kaapeistani lankaa uusiin projekteihin ennen uusien vyyhtien hankkimista. Noin niin kuin ensi hätään, muka. Tämmöinen kauluri on siitä kiva varsinkin monivärisenä, että jo pienilläkin lankamäärillä saa nättiä aikaiseksi. Olen käyttänyt tähän aiemmista neuleistani ylijääneitä lankoja. Joukossa on korkkaamaton vyyhti SkeinQueenin CrushDK:ta, jota neuloin vuosi sitten toiseen testineuleeseen. Tuossa omaa silmääni kovasti miellyttävässä kirjoneuleosassa sekä raidallisessa pätkässä on esimerkiksi Textures Unite -huivissa käytettyjen merinosinkkujen jämiä, Louhittaren Luolan Väiskiä sekä Onionin silkkimohairia muutamassa eri värissä. Raidoista huomaa, että lankaa on pitänyt toisen loppuessa vaihtaa, mutta haitanneeko tuo mitään. Tummin osa on suomenlampaan villaa, veikkaisin Vanhalan lammastilan villoja. Ohje on dk-vahvuiselle ja siihen tiheyteen pyrin sotkiessani noita ohuempia lankoja yhteen. Suomenlammas oli sitten tiheydeltään ihan jotain muuta, mutta aika hyvin se kostutuksessa ja silottelussa tokeni. Koetin viimeistelyvaiheessa pingottaa rinkulaan lisää mittaa, sillä en kestä ollenkaan sellaisia kaulureita, joihin kuristuu. Happi on hyvä asia.


Malli: Hiberknitting Cowl, suunnittelija Stephen West. Ravelrystä löytyypä täältä (klik).
Langat: Sekalainen joukko vaikka ja mitä, yhteensä 386 g.
Puikkoset 3,75 mm.

Neule lähtee liikkeelle pintaneuleella, joka näkyy tuossa minun tuubihuivissani vaaleanharmaana. Osio nappasi aika lailla koko vyyhdin dk-vahvuista lankaa. Sen jälkeen seuraa kirjoneuleosuus, joka tässä huivissa on toteutettu kuudella eri sävyllä. Käytännössä lankaa on enemmän, koska käytin mohairia ja fingering-vahvuisia lankoja yhdessä. Kolmannella osuudella neulotaan nurjia ja oikeita silmukoita kahdella eri sävyllä ja tuloksena on jälleen erilaista pintaa. Loppu lasketellaan raidottamalla, mutta sielläkään suunnittelija ei ole tyytynyt pelkkään oikean sileään, vaan on hakenut runsaampaa tekstuuria nurjilla silmukoilla ja erilaisilla lankapohjilla. Minulla on sielläkin kaverina mohairia.


Melkein tekisi mieleni neuloa toinen Tukuwoolista ja mohairista. Suomenlampaan rouheus tuntuu mukavalta tuossa huivissa noiden "heppoisempien" pohjien tukena ja se tuo mielestäni mukavasti ryhtiä kokonaisuuteen. Neulejonossa alkaa vain kevättä kohden olla sen verran ruuhkaa, että taitaa Tukuwoolit säästyä muihin projekteihin. Aijai, että olen innoissani, sillä tällä hetkellä näyttää mukavasti silltä, että jatkossa saattaisin jopa ehtiä neulomaan entiseen malliin. Se olisikin jotain se!

20.1.2019

Deco Drape

Viime kesänä tuli testineulottua kovin mieluinen huivi. Enkä tarkoita nyt pelkästään lopputulosta, sillä jo neuleprosessi itsessään tarjosi tavallista enemmän sydämentykytystä.


Huivin ohje kuuluu alunperin Stephen Westin kesän 2018 Yarn a Long -pakettiin, jossa kolmen kuukauden ajan paketin ostajille lähetettiin Westin upouusi huiviohje ja juuri sitä varten valikoidut langat. Yksi setti per kuukausi. Tämä minun neulomani huivi oli heinäkuun ohje, nimeltänsä Deco Drape, ja neuloin sen kuin hurmiossa noin viikossa. Nyt, puoli vuotta ohjeen "ilmestymisen" jälkeen, se on saatavissa kaikille halukkaille Ravelryn kautta.

Malli: Deco Drape, suunnittelija Stephen West. Löytyypi Ravelrystä täältä.
Langat: Louhittaren Luolan Luonnotar, kolme vyyhtiä väreissä Savu, Koivu ja Lyijy. Painoa yhteensä 261 g.
Puikkoset 4,0 mm.

En useinkaan pysty tarttumaan testineulemahdollisuuksiin minulle tiukkojen aikataulujen takia, mutta tämän huivin kohdalla kaikki oli toisin. Olin lomalla ja kerrankin suorastaan joutilas. Ja hyvä niin, sillä minun annettiin ymmärtää, että kiire oli. Olin juuri hankkinut Louhittaren Luolan möötistä kolme vyyhtiä lankaa ilman sen kummempia suunnitelmia ja päätin käyttää ne ihanuudet tähän. Pääsin siis aloittamaan heti ohjeen saatuani ilman lankakauppakierrosta verkossa.


Olen hidas neuloja. Testineulonnassa se tarkoittaa sitä, etten useinkaan ehdi nopeampien testaajien vauhtiin ja hoksauttamaan ohjeen mahdollisista virheistä. Suunta meinaa olla paremminkin toisinpäin; meille hitaammille tiedotetaan vauhtineulojien löydöistä, jotta osataan varautua eikä spämmätä turhaan jo raportoiduista asioista. Tämän kesäkuisen projektin kanssa taisin kuitenkin yllättää kaikki, sillä huomasin olevani ohjeessa loppusuoralla jo parissa hassussa päivässä. Kävi ilmi, että suunnittelija ei ollut vielä päättänyt ihan loppuun saakka huivin lopullista kokoa ja että sitä piti pohtia. Paljonko olet käyttänyt lankaa? Paljonko sinulla on lankaa jäljellä? Mikä on huivin korkeus nyt? Voitko neuloa vielä X määrän toistoja? Paljonko lankaa meni yhteen kierrokseen? Entä toistoihin? Paljonko sinulla on nyt lankaa jäljellä? jne. Sähköposteja sinkoili parhaimmillaan useita päivässä. Enhän minä sitä oikeasti voi tietää, mutta kuvittelisin, että kyse oli optimaalisen koon etsimisestä tietylle, ohjeessa annettavalle lankamäärälle. Oli miten oli, minulle tuli kuitenkin tunne, että testaamisellani oli tavanomaista suurempaa merkitystä tai ainakin vähintään kiirus - ja se siivitti puikkoihin entistä enemmän vauhtia. Elin muutaman päivän täydellisessä neulekuplassa ja jännitin, minkälaiseen lopputulokseen tässä oikein päädytään. Voi pojat, jos testineulonta olisi aina yhtä jännittävää! Tai ehkä se onkin, mutta minä en hitaana vain aiemmin ole päässyt loikkaamaan etujoukkoihin mukaan.


Kun valmis ohje vihdoin tuli, piti tietysti verrata. Minun testihuiviini jäi loppupeleissä muutama toisto enemmän kuin mitä nyt myytävässä ohjeessa on eli sen koko on jonkin verran ohjeen kokoa isompi. Ei paljoa, mutta selvästi. Minun huivini on piiitkä ja sitä on nautinto kieputella itsensä ympärille, sillä huivin muoto tuntuu sallivan vaikka minkälaista asettelua. Suosittelen tutustumaan; minä olen tainnut pitää tänä syksynä ja talvena vain tätä yhtä huivia. Osansa on tietysti huivin väreilläkin - tulin kerrankin valinneeksi sävyt, joihin en koskaan kyllästy. Ei mitään specklejä ja väriraitoja, vaan ehtaa asiaa koko huivi. Täydellistä kerrassaan!


Vaikka viime päivät paukkupakkasineen ovat olleet luonnossa läkähdyttävän kauniita, niin kyllä kesäkuvatkin näyttävät mukavilta, eikös?