20.1.2019

Viime kesänä tuli testineulottua kovin mieluinen huivi. Enkä tarkoita nyt pelkästään lopputulosta, sillä jo neuleprosessi itsessään tarjosi tavallista enemmän sydämentykytystä.


Huivin ohje kuuluu alunperin Stephen Westin kesän 2018 Yarn a Long -pakettiin, jossa kolmen kuukauden ajan paketin ostajille lähetettiin Westin upouusi huiviohje ja juuri sitä varten valikoidut langat. Yksi setti per kuukausi. Tämä minun neulomani huivi oli heinäkuun ohje, nimeltänsä Deco Drape, ja neuloin sen kuin hurmiossa noin viikossa. Nyt, puoli vuotta ohjeen "ilmestymisen" jälkeen, se on saatavissa kaikille halukkaille Ravelryn kautta.

Malli: Deco Drape, suunnittelija Stephen West. Löytyypi Ravelrystä täältä.
Langat: Louhittaren Luolan Luonnotar, kolme vyyhtiä väreissä Savu, Koivu ja Lyijy. Painoa yhteensä 261 g.
Puikkoset 4,0 mm.

En useinkaan pysty tarttumaan testineulemahdollisuuksiin minulle tiukkojen aikataulujen takia, mutta tämän huivin kohdalla kaikki oli toisin. Olin lomalla ja kerrankin suorastaan joutilas. Ja hyvä niin, sillä minun annettiin ymmärtää, että kiire oli. Olin juuri hankkinut Louhittaren Luolan möötistä kolme vyyhtiä lankaa ilman sen kummempia suunnitelmia ja päätin käyttää ne ihanuudet tähän. Pääsin siis aloittamaan heti ohjeen saatuani ilman lankakauppakierrosta verkossa.


Olen hidas neuloja. Testineulonnassa se tarkoittaa sitä, etten useinkaan ehdi nopeampien testaajien vauhtiin ja hoksauttamaan ohjeen mahdollisista virheistä. Suunta meinaa olla paremminkin toisinpäin; meille hitaammille tiedotetaan vauhtineulojien löydöistä, jotta osataan varautua eikä spämmätä turhaan jo raportoiduista asioista. Tämän kesäkuisen projektin kanssa taisin kuitenkin yllättää kaikki, sillä huomasin olevani ohjeessa loppusuoralla jo parissa hassussa päivässä. Kävi ilmi, että suunnittelija ei ollut vielä päättänyt ihan loppuun saakka huivin lopullista kokoa ja että sitä piti pohtia. Paljonko olet käyttänyt lankaa? Paljonko sinulla on lankaa jäljellä? Mikä on huivin korkeus nyt? Voitko neuloa vielä X määrän toistoja? Paljonko lankaa meni yhteen kierrokseen? Entä toistoihin? Paljonko sinulla on nyt lankaa jäljellä? jne. Sähköposteja sinkoili parhaimmillaan useita päivässä. Enhän minä sitä oikeasti voi tietää, mutta kuvittelisin, että kyse oli optimaalisen koon etsimisestä tietylle, ohjeessa annettavalle lankamäärälle. Oli miten oli, minulle tuli kuitenkin tunne, että testaamisellani oli tavanomaista suurempaa merkitystä tai ainakin vähintään kiirus - ja se siivitti puikkoihin entistä enemmän vauhtia. Elin muutaman päivän täydellisessä neulekuplassa ja jännitin, minkälaiseen lopputulokseen tässä oikein päädytään. Voi pojat, jos testineulonta olisi aina yhtä jännittävää! Tai ehkä se onkin, mutta minä en hitaana vain aiemmin ole päässyt loikkaamaan etujoukkoihin mukaan.


Kun valmis ohje vihdoin tuli, piti tietysti verrata. Minun testihuiviini jäi loppupeleissä muutama toisto enemmän kuin mitä nyt myytävässä ohjeessa on eli sen koko on jonkin verran ohjeen kokoa isompi. Ei paljoa, mutta selvästi. Minun huivini on piiitkä ja sitä on nautinto kieputella itsensä ympärille, sillä huivin muoto tuntuu sallivan vaikka minkälaista asettelua. Suosittelen tutustumaan; minä olen tainnut pitää tänä syksynä ja talvena vain tätä yhtä huivia. Osansa on tietysti huivin väreilläkin - tulin kerrankin valinneeksi sävyt, joihin en koskaan kyllästy. Ei mitään specklejä ja väriraitoja, vaan ehtaa asiaa koko huivi. Täydellistä kerrassaan!


Vaikka viime päivät paukkupakkasineen ovat olleet luonnossa läkähdyttävän kauniita, niin kyllä kesäkuvatkin näyttävät mukavilta, eikös?

28.12.2018

Viimeistä viedään

Jos ei nyt aivan ihmeelliseksi elo mene, niin tässä olisi tämän vuoden viimeinen valmis neuleeni.


Ajatelkaas, miten kiharaisen huomion tein aivoituksistani: kun viimeksi haikailin Kettu-paidasta mekkoa, niin nyt sitten mekko-ohje lyheni käsissäni paidaksi. Tai se mitään "nyt" ollut; näin tämän ohjeen heti paitana. Itse asiassa olisin halunnut vieläkin lyhyemmän, mutta kun peijakas nämä neuleet tuppaavat olemaan eri mittaisia ennen ja jälkeen viimestelyn. Tämäkin veijari nappasi sellaiset seitsemisen senttiä lisää mittaa kostutuksen, alustalle asettelun ja kuivumisen aikana. Neulojan tehtäväksi jäi toivoa parasta ja hämmästyä. Mutta eihän tämä toki ole hullumpi näinkään.


Tämä, kuten edellisen postauksen Kettu-paitakin, on aloitettu jo kesällä. Malli on tavattoman suosittu; valmiita Lotta-mekkoja tupsahteli - ja tupsahtelee edelleen - silmille tuon tuosta ja varsin pian sitä huomasi olevansa aika aseeton sen edessä. Oma oli saatava. Pääsin seuraamaan Soilen Lotta-mekkoa Jyväskylän festareilla oikein lähituntumassa ja vakuutuin hänen lankavalinnastaan. Titityystä lähti mukaan kolme vyyhtiä The Uncommon Threadin Everyday Sportia ja paita rupesi tekeytymään mukavaa vauhtia. Kunnes loppui loma, alkoivat työt ja neuleaika puristui minimiin. Työt ensin ja sitten huvi, niinhän se menee.


Malli: Lotta, suunnittelija Marie Greene. Ohje julkaistiin alunperin Laine Magazinessa (numero 5) ja löytyy nyttemmin maksullisena myös Ravelrystä (klik)
Lanka: The Uncommon Thread Everyday Sport, vajaa kolme vyyhtiä. Valmis paita painaa 278 g.
Puikkoset just niinkuin ohje sanoo.

En ole tehnyt mekkomitan hylkäämisen lisäksi ohjeeseen muita muutoksia. Tai olen. Kuulostaa kummalliselta, mutta yritän selittää lyhyesti. Jälkikäteen ajateltuna minun ei olisi pitänyt tehdä mitään muutoksia, mutta ennen neuleurakkaan ryhtymistä kuulin pariltakin eri taholta, että ohjeessa on jotain häikkää silmukkamäärän osalta ja että ohjetta seuraamalla selän yläosan pintaneulekuvion viivoitus ei mene symmetrisesti, kuten sen kuvien perusteella pitäisi mennä. Ajattelin siis olla kerrankin kaukaa viisas ja muuttelin silmukkamäärää selän takakappaleen osalta siten, että kuvio menisi fiksusti. Kun pääsin siihen kohtaan työtä, jossa koko totuus kuvion symmetrisyydestä paljastui, huomasin olevani muutoksistani huolimatta juuri siinä tilanteessa, josta minua oli varoitettu. Kuvio ei toistunut peilikuvana (kyse on selän pystyviivakuviosta; niiden tulisi toistua lyhyt-pitkä-lyhyt-pitkä-lyhyt jne.). Koska ohjeen sivuilta ei löytynyt errataa juuri tähän liittyen, totesin, että ilman muutoksia kuvio olisi mennyt kohdallani oikein. Mutta hätäkös tässä, ratkaisin tilanteen säveltämällä selkäosaan itselleni ihan uuden rytmin viivakuvion osalta enkä ryhtynyt purkuhommiin. Suosittelen siis lämpimästi ohjeen noudattamista. Kaula-aukkoa tikkasin kiinni ehkäpä hivenen ohjetta pidemmältä matkalta, ettei mene kumarrellessa ns. höpön puolelle.


Olen vielä kahden vaiheilla, koostaakko perinteistä neulevuosi 2018 -katsausta vaiko eikö. Näppituntuman mukaan vuosi on ollut puserovoittoinen, mutta kokonaisuutena niukahko. Vuoteen on sisältynyt useitakin yksittäisiä pätkiä, jolloin harrastus on ollut vallan hunningolla eikä neulomiseen ole ollut mahdollisuutta siinä määrin, kuin mitä mieli olisi ollut. Tässä vaiheessa vanhaa vuotta sitä on tulevan suhteen yleensä kovin toiveikas; toivotaan, että ensi vuosi olisi oikein lankaisa meille kaikille. Että opittaisiin jokin uusi tekniikka tai ylittäisimme itsemme jokin haasteen muodossa. Minä taisin mennä Instalivessä lupaamaan @nurjajonnalle, että neulon sukat. Yhdet sukat. Blogiani pidempään seuranneet ymmärtänevät, että se tarkoittaa haastetta isolla H:lla. Siihen liittyen voisinkin kysyä teiltä viisaammilta, että mikä on paras - tai siis kestävin - sukkalanka just nyt? Sehän se mun sukkaongelman todellinen ydin on; tympäisee neuloa jotain, joka on heti rikki. Haastetta on siis myös asennepuolella!

Mutta hei, Onnellista ja mitä parasta pian alkavaa uutta vuotta teille kaikille! Tavataan silloin!

6.12.2018

Kettu!

Tänne meidän perukoille on laskeutunut lumi. Sitä ihmettä piti käydä ihan esittelemässä uudenkarhealle villapaidalle, joka putosi puikoilta parahiksi näille jo hitusen talvisemmille keleille.


Ravelryn tietojen mukaan paita on aloitettu jo elokuussa. Se oli pitkään neulomatta työkiireiden ja muiden projektien takia, mutta näköjään sitä tulee valmista vähemmälläkin paahtamisella. Muistikuvani paidan alkuvaiheista ovat jo hieman hämärän peitossa, mutta sellainen aavistus minulla on, että ajatus eskaloitui toiminnaksi ennen kaikkea tuon kuvissakin hehkuvan oranssin värin takia. Se on minun silmiini ihan täydellinen kettu. Oikeastihan väri on Louhittaren Luolan värjäysvelho Tuulian "Eiku" eli hupsis, vahinkoväri, jota näin jossain Luolan kesäisessä neulemöötissä ja se oli menoa se. Lankaa oli tarjolla kolme vyyhtiä ja minä tyttö ostin ne kaikki. Langan värin takia malliakaan ei tarvinnut kauaa miettiä. Tiesin Soilen tulossa olevasta Kettu Kuningatar -ohjeesta eikä minun tarvinnut muuta kuin hiukan odottaa, että ohje ehtisi kaupoille asti.


Malli: Kettu Kuningatar, suunnittelija Soile Pyhänniska. Osto-ohje ja tarkempia tietoja Ravelryssa täällä.
Langat ovat vaaleita kukkaisia lukuunottamatta kaikki Louhittaren Luolan lankoja. Eiku on Louhitar kakkosta, samoin kettujen värinä oleva Munakoiso. Tuo vihreäkin saattaa olla samaa, mutta langan vyöte on ystävälläni Helillä, jonka kanssa hankimme kyseisen vyyhdin kahteen pekkaan. Ja muistan kyllä, Heli, että oma osuuteni on edelleen maksamatta, kääk. Oranssia Eikua jäi se kuuluisa golf-pallollinen ja ei, en ole punninnut. Minusta on äärimmäisen vapauttavaa olla punnitsematta ja mittaamatta ja laskematta silmukoita, silloin kun en testineulo. Kukkaset on neulottu jostain nöttösestä, joka kaapista nyt sattui käteen osumaan. Veikkaisin, että kyseessä saattaa olla peräti pyhäinhäväistys, sillä siinä saattoi jopa olla jotain vahvikemuovia joukossa, kun taas kaikki muut langat ovat ihan oikeaa ja aitoa suomenlammasta.
Puikkoset ohjeen mukaan.


Paitaan löytyy vain yksi koko, mutta meidän oululaisten neulojien kokemuksen mukaan kyseessä on maaginen taikakoko. Olemme kutakuinkin jokainen kokeilleet Soilen originaalia Kettu-paitaa erinäisissä neulemööteissä ja paita on sopinut jokaiselle. Minä olen M-koon naisia, numeroina 38/40, ja kuten kuvista näkyy, väljyyttä on ainakin minulle sopivasti. En tehnyt minkäänlaisia muokkauksia, tosin olisin neulonut paidan mekkomittaan, jos ja kun minulla olisi ollut enemmän lankaa. Minusta tämä olisi huisin hieno myös mekkona.


Ainoa kysymysmerkki liittyy väritykseen. Paidasta oli kuvioiden osalta tulossa alunperin kovin eri värinen, mutta vanha suosikkini, harmaa, käyttäytyi oranssin kanssa omituisesti. Se ei yksinkertaisesti erottunut pohjaväristä kunnolla. Mieheni oli ikävällä tavalla oikeassa, kun hän luonnehti oranssilla pohjalla lepääviä harmaita kettuja "mustelmiksi". Purkuun meni ja sävelet samalla uusiksi. Nyt jälkikäteen valmista paitaa katsellessa tuntuu, että ketut olisi voinut neuloa luonnonmustalla, lehdet hiekansävyisellä beigellä ja kukkaset valkoisella. Että miten sitä tulikin riehannuttua irroittelemaan väreillä tällä tavalla? Pidän paidasta toki kovasti, mutta aina välillä käy mielessä, että olisiko siitä saanut toisilla väreillä vieläkin enemmän itsensä näköisen. Että onko se nyt jotenkin retro? Toisaalta voi pohtia, haitanneeko se, jos ihmisellä on joku munakoiso-lime-akselilla liikkuva paituli kaikkien niiden harmaiden, musta-valkoisten ja hiekanväristen joukossa. Että ehkä minä selviän tästä.

23.11.2018

Still

Olisiko tarvetta piposuositukselle? Täältä vahva peukku Neulistin Still -pipolle. En keksi siitä mitään moitittavaa, paitsi sen, että piposta pitää sen valmistumisen jälkeen taistella. Ottajia on jonoksi asti.


Kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi, olen itsekin kirjaimellisesti "suu auki" hämmästyksestä. Sujuva ja helppo neule, valmis tuote istuu ja lisäksi pipossa tärkeä korkeusasia on  - ainakin meikäläisen päähän - jetsulleen. Siis neuleprojekti, jossa ei tarvinnut säätää ollenkaan ja ah, että olin sellaisen tarpeessa.


Malli: Still, suunnittelija Anna Johanna eli Neulisti blogista Missä neuloimme kerran. Ohje löytyypi Ravelrystä täältä.
Langat: Edellisestä huiviprojekista yli jäänyt Manos del Uruguay Fino, sävyssä Rosewater sekä Onionin silkkimohair neulottuna yhteen. Mohairin sävy on harmaaseen taittava vaaleanpunainen Douce Rosa.
Puikkoset ohjeen mukaan.
Koko on peräti large. Neuloin itseäni ajatellen, mutta valitettavasti large -koko toimii vallan mainiosti myös paksuhiuksisen yläaste-ikäisen päässä. 


Tästä projektista jäi niin hyvä fiilis, että pipotuttaisi edelleen. Koetan silti hillitä itseäni, sillä keskeneräisiä on kertynyt kiitettävästi. Kettu Kuningatar -paita on puolikasta hihaa vaille valmis eikä Lotta-paitakaan vaatisi juuri muuta kuin neulojan ryhtilikettä. Lisäksi minulla on työn alla todella kuumottava testineule, mutta se vaatii sen verran kovaa keskittymistä ja kaavioiden tarkkaa seuraamista, että sitä ei voi juurikaan maustaa Yle Areenan dekkarisarjoilla. Helpoille pikkuprojekteille ja välitöille olisi siis tarvetta. Mutta ainakin nuo kaksi paitaa on saatava valmiiksi ennen kuin virittelen uusia juttuja puikoille! Se on päätetty.

18.11.2018

Tampereen messut päivässä

Pääsylippu saatu messuilta blogipostausta vastaan.

Ylös 04.40, kyyti valmiina pihassa 05.30 ja sitten juna-asemalle. Tampereen kädentaitomessujen ensimmäisenä aamuna on syytä olla ajoissa liikkeellä, jos meinaa ehtiä huudeille, ennen kuin lanka loppuu. Ja varsinkin, jos meinaa hoitaa koko messupaletin yhdessä päivässä. Silloin ei aikailla, nääs.

Tämä hurmaava lapaspari löytyi Sanna Vatasen BÄÄ! -lankalaboratoriosta. Voi, mitä kaikkea ihanaa siellä olikaan! Täytynee vinkata joulupukille Sannan uudesta BÄÄ -kirjasta. Kuten lapasesta näkyy, ideana on koristella suomenlampaan villaa kirjonnoin. Vanha juttu, moderni toteutus. Tykkään!

Miten selvitä Tampereen messuista yhdessä päivässä?

Ei mitenkään, on ainoa oikea vastaus. Mutta jos päivällä on selvittävä - syystä tai toisesta - kotiläksyt on tehtävä erityisellä huolella. Messuorganisaatio on onneksi tehnyt sen homman helpoksi. Suomen Kädentaidot - verkkosivuilta osiosta Kävijälle löytyy lähes kaikki tarvittava: luettelo näytteilleasettajista, vinkkejä onnistuneeseen messuvierailuun sekä ah, niin selkeä tulostettava karttapohja, että siihen sopii merkitä suosikinsa ja must-kohteensa etukäteen. Kun on täällä omilla paikallisilla kädentaitomessuilla tottunut siihen, että koko alue on otettavissa haltuun jopa alle tunnin kierroksella, Tampereen messut on äkkinäiselle järisyttävä kokemus. Neljä hallia, käsittämätön määrä toinen toistaan upeampia näytteilleasettajia ja kohtuullinen väen tungos vaativat hyvät kengät, nesteytystä ja jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä haluaa nähdä. Ja jos välttämättä haluaa koluta läpi koko messualueen, on varauduttava vähintään kahteen päivään. Etukäteen kannattaa tarkistaa myös bussien kulku keskustan ja messualueen välillä sekä parkkipaikkatilanne. Tälle vuodelle messuille vievän bussivuoron linja oli keskustan alueella hieman entisestä poikkeava katutöiden takia.

Lentävän lapasen porukka sen tietää. Neulominen, jos mikä, karkaa helposti lapasesta.

Minulla on ollut tapana haluta Tampereen messuilta erityisesti lankaa. Yhden päivän startegia toimii mainiosti, jos intohimonsa kohteet pystyy jotenkin järkevästi rajaamaan. Tai niin luulin; tänä vuonna tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että yksi päivä ei riitä enää edes siihen lankaan. En osaa sanoa, oliko lankamyyjiä paikalla enemmän kuin ennen, johtuiko kokemus lankamyyjien ehkä aiempaa laajemmasta levittäytymisestä messualueelle vai onko oma askel päässyt mystisesti hyytymään, mutta jokin oli toisin. Ainakin ruuhkaa vaikutti olevan aiempia kertoja enemmän jo perjantaina. Ulkomaiset lankamyyjät toki olivat uutuus ja teimme jo junassa päätöksen siitä, että aloitamme kierroksemme E-hallin perimmäiseen nurkkaan sijoitetuista ulkomaisista esillepanijoista. Minulle ennen neulomattomia tuttavuuksia olivat esimerkiksi puolalainen Martin´s Lab, ruotsalainen Dandelion Yarns sekä tanskalainen G-uld. Suurinta ruuhka näytti olevan G-uldin hyllyillä. G-uldin edustama rouheahko luonnonmukaisuus oli muutoinkin langoissa hyvin esillä - sitä ei puuttunut kotimaisiltakaan myyjiltä, joilla oli tarjolla omien tilojen lähilankaa sekä muita villatuotteita ja tottakait suomenvillaa löytyi myös esim. TukuWoolina ja Kässäkerho PomPomin Suomana. Myös erilaisia kierrätystuotteita löytyi; minulla jäivät mieleen esimerkiksi Ekolikan kojulta löytyneet suloiset huovutetut kinttaat, joiden materiaalina oli käytetty vanhoja villavaatteita.

Vasemmalla kuvaa Ekolikan kinttaista. Muistin hetkessä, että tämmöisiin olisi materiaa omastakin takaa. Nyt vain kaavan etsintään! Oikealla Kerttuvillan käsittämättömän hienoja taidonnäytteitä, eri kokoisia kudottuja villashaaleja ja -peitteitä. 

Messuilla tuli koettua jonkinasteinen nostalgiatrippi, josta on kiittäminen perinteikästä kotimaista lankavalmistajaa, Novitaa. Novita oli koonnut E-hallin lavalle muotinäytöksen omista vanhoista neuleistaan ja tunnustan, että olisin voinut katsella niitä enemmänkin. Aikanaan kun tarjolla ei juurikaan ollut muuta, Novitan ohjelehdet kuluivat käsissä. Aika moni lavalla pyörähtänyt neule näyttikin kovin tutulta. Piti ihan tarkistaa Novitan perustamisvuosi, joka nettitietojen perusteella menee niinkin kauas kuin 1928. Novitalla on siis kymmenen vuoden päästä isot pirskeet tiedossa.

Säpäkkä messuvisiitti ei tietenkään estä ostoksia eikä erinäisten järkilankojen hankkimista (huom. opin messuilla uuden käsitteen Neulistilta, kiitos siitä!). Tunnustan, että harrastukseen saattaa joskus liittyä myös järjetöntä stashin kasvatusta. Kohdallani sitä saattaisi olla tämän hetkinen lähes maanisiin mittasuhteisiin kasvanut mohairlangan himo. Sain suitsittua itseni aika hyvin ja selvisin Martin´s Labin, Dandelion Yarnsin ja rouva SilmuSolmun mohairvyyhdeillä. Silmusolmun musta mohair on jotain niin läkähdyttävää, että sitä lienee pakko saada myöhemmin lisää. Paitalangoiksi hankin Kässäkerho PomPomin Suoma sinkkua sekä G-uldin villoja. Lisäksi mukaan tarttui muutama yksittäinen vyyhti pipolangoiksi tai olemassa olevien lankojen kavereiksi esimerkiksi huiviprojekteja varten. Minulla oli lähtiessä tavoitteena hankkia Suomaa sekä rouva Silmusolmun värjäämää merinoa sävyssä Savusauna. Savusaunaa en löytänyt perjantai-iltapäivänä enää paitamäärää haluamassani pohjassa. Tiedä sitten, olisiko sitä löytynyt lisää kysymällä, mutta kojulla kävi sellainen kuhina, että päätin tyytyä kohtalooni.

Nämä lankaherkut löytyivät Titityyn, Snurren ja PomPomin osastoilta.

Taito-lehden ständiä koristi lehden lukijoille tuttu yhteiskirjonta-aihe Salainen puutarha. Ihan mielettömän hieno! Tapettina tuommoinen, kiitos! Seinää en saanut mukaan, mutta lohdutukseksi ostin Taito-lehden ihanan pinssin Koska itse tehty on ihanin. Messuilta löytyi tuttuun tapaan myös kokonainen Taito-kuja ja ihan ehdoton suokkari oli Ylä-Savon taidon osastolta löytynyt Ilotulitus -matto. 

Jaa, että väsyttikö päivän jälkeen? Oulun junassa nuokkui kaksi kovin onnellista, mutta vähäpuheista neulojaa. Kooma ei varmaankaan ollut kaukana. En voi kehua, että neljän tunnin kotimatkalla olisi juurikaan neulottu tai tehty muutakaan viisasta. Paitsi että Soile sai tietysti ideoita tuleviin projekteihinsa. Hän on niitä ihmisiä, joilla aivot tuntuvat raksuttavan lankaa unessakin.

Siinä sitä olisi työmaata tuleville kuukausille. Vasemmalla Onni-herran vaativan katseen alla kaksi tulevaa villapaitaa, ylempi PomPomin Suomasta ja alempi G-uldin uusiseelantilaista villaa. Tuo väri oli jotain kerrassaan ohittamatonta. Oikealla on mohairia ja merinoa. Ostopaikat Martin´s lab, SkeinQueen, rouva SilmuSolmu sekä PomPom. Kovasti on vaikeuksia malttaa neuloa ne kolme keskeneräistä paitaa saatikka Westin pojan mysteerineule loppuun ennen näiden korkkaamista.

Nyt, kun messuhumusta on selvitty ja ajatukset kaiken sen tohinan jälkeen ovat vähän kirkastuneet, olen miettinyt, josko sitä ensi vuonna siirtyisi yhden päivän kiitäjästä kahden päivän herkuttelijoiden kerhoon. Muiden messusaalista somessa seuratessa huomaa, miten paljon mukavaa jäi väliin ja näkemättä. Tottahan se on, että etukäteen kierroksensa karttaan ruksaamalla sitä tulee valittua kohteita, joista jotakin jo etukäteen jotakin tietää ja tai kuullut kiinnostavia huhupuheita. Kiireessä poikkeamia tulee vähän ja mahdollisuudet löytää itselleen kokonaan uusia, kiinnostavia yrittäjiä ja tuotteita kapenevat. Että jos jonakin vuonna kiertäisi sittenkin enemmän ja ihan rauhassa? Makustelisi hankintojaan?

Ja näinhän siinä kävi. Onni päätti ojentaa auttavan tassunsa ja vähän hampaitakin. Jos ei emäntä ehdi aloitella näitä ihan heti, niin hänellä on riittämiin aikaa. Suomat piti pistää kissalta piiloon. Mitä kissanminttua ne PomPomin tytöt niihin oikein laittavat?

Kiitos erityisesti Soilelle, Sannalle, Hannalle, Tiinalle ja Marialle erinomaisesta seurasta! Ja kiitos myös Tampereen Messuille jälleen kerran komeasta kattauksesta. Kyllä siellä ihmisen kelpaa!