Kumma kesä ja neule

En oikein tiedä, mitä tästä pian päättyvästä vuodenajasta pitäisi ajatella noin niin kuin harrastuksen kannalta. Yleensä neulon lomalla kuin vimmattu, ja vaikkei aina niin valmista tulekaan, niin jotain kuitenkin. Ja ideoita, niitä on loman jälkeen pää ja muistivihkot täynnä. Tälle kesälle tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi mitään. En kerrassaan. Pääkin on kuin se kuuluisa tabula rasa. Viikosta toiseen olen vellonut kummallisessa neulemasennuksen alhossa, jossa oikein mikään ei ole ottanut kipinää eikä huvittanut. Ainoa kesälomalla valmistunut työni on testineule, josta aion postata paremmin vasta tammikuussa. Tämä kuvissa näkyvä huivi on tuoretta tavaraa, tosin enimmäkseen loman puolella neulottu sekin.

Minulle tulee aina silloin tällöin kummallisia värihurahduksia. Tämän kesän hurahduksessa aloitin Westknitsin Parachutey-topin oikein kukertavan kirjavalla combolla, jossa pääosaa näytteli Petrichor Yarnsin upea mintun värinen mohair. Kaksi senttiä ennen maalia totesin väriterapian tehneen tehtävänsä ja hurahdus oli ohi. Parachutey meni purkuun heti Jyväskylän neulefestareiden jälkeen ja ryhdyin kaivelemaan maltillisemman värisiä lankakeriä. Halusin kokeilla festareilta ostettua Uschititan vyyhtiä ja tottakait poltella samalla vanhoja lankalaatikkojen jämiä. Vaikka Uschitita osoittautui miellyttäväksi kokemukseksi, neulelamaannus jatkui ja joka ikisen raidan jälkeen oli olo, ettei tästä mitään tule. Mohair takertui helteestä nihkeään ihoon, paksu huivi läkähdytti alleen enkä tietenkään ollut tyytyväinen valitsemiini väreihin. Värihurahduskaan ei tainnut olla kokonaan ohi, sillä valmiista neuleesta löytyy kerrassaan epäilyttäviä värejä, kuten sinistä, jösses sentään. Ja persikkaa. Pinkit specklet nielen jo mukisematta, sen verran olen joko taantunut tai kehittynyt. Miten päin vain.

Koska olen täysin jämähtänyt, neuloin tietysti Westknitsiä. En voi sille mitään, sen pojan mallit nyt vain jotenkin puhuttelevat minua keskimääräistä enemmän. Ihastuin tähän huiviohjeeseen jo vuosi sitten, jolloin ohje julkaistiin kesän 2017 Yarn A Long -klubin osana. Keskellä lamaannustani toivoin, että neuleinto palaisi projektin myötä ja ehkä siinä hiukan niin kävikin. Jopa kuolettavan tylsä neulottava, Laine-lehden Lotta-mekkokin on saanut viime päivinä lisää mittaa, ja Neulovan Nartun Kettupaita lähtee puikoille heti, kunhan pääsisin kylille ostamaan oikean kokoiset puikot. Se malli jopa jo kutkuttelee, minkä tulkitsen hyväksi enteeksi.

Malli: Stripified, suunnittelija Stephen West. Ohjeen Ravelry-sivun löydät täältä. Minun huivini on se ohjeen suurempi koko.

Puikkoset olivat 4,0, koska kolmosen ja nelosen väliset puikot (kaikki!) ovat kiinni keskeneräisissä muissa neuleissa.

Langat: Ehkä helpointa, että katsot listan Ravelryn projektisivultani. Sen löydät täältä.

Saas nyt sitten nähdä, löytyykö se mojo vaiko ei. Tarvetta sille kyllä olisi, sillä väittävät talven olevan tulossa. Sitä odotellessa tyydyn fiilistelmään tätä "helleneulettani", jonka luen puhtaasti työvoitoksi. Kannattaa näemmä yrittää pusertaa silloinkin, kun ei niin huvita. Muutama kierros silloin, toinen tällöin, ja sitten sitä eräänä päivänä huomaa väsänneensä ihan kelpo huivin. Oiskohan se sitten se Lotta vaiko Kettu?

Menossa mukana

Jyväskylän neulefestareista on kulunut pian viikko. Some on ollut pullollaan festivaalijuttuja, kuvia ja videoita ja mietin siksi pitkään, onko minulla asiaan enää mitään uutta sanottavaa. Ei ole. Liityn vain yhteiseen ylistyslauluun tämänkertaisten festareiden ihanuudesta - vaikka ei niissä aiemmissakaan mitään vikaa ollut.

Heti kärkeen pahoittelen kuvieni laatua. Lystinpidon hurmassa kuvaushommat miltei unohtuivat ja sitten kun kuvia muisti ottaa, tuli sorruttua hätäisiin kännykkäräpsyihin. Ei muka muuta malttanut.

Festareilla sää suosi, neulojia parveili valtamerenä eikä pelkoa langan loppumisesta ollut näköpiirissä. Kuulostaa täydelliseltä, eikö? Olin kerrankin järkevä ja luovuin aiempien festarikertojen nopeasta, yhden päivän tehoiskusta Jyväskylään. Varasin jo keväällä hotellin yhdeksi yöksi ja viikko ennen h-hetkeä onnistuin vielä saamaan huoneen toiseksikin yöksi. Olin paikalla perjantaiaamusta sunnuntaiaamuun. Ehkä siitä johtuen ei ollut kiire, ei paniikkia lankaostosten kanssa ja ehdin kaivella esim. Titityystä jokaisen nurkan ja lankavyyhdin tarkasti. Ehdin jopa osallistua iltarientoihin ja nauttia festarialueen tunnelmasta ja tarjoilusta. Aiemmin festareilla iltojaan viettäneiden mielestä meininki oli entistä letkeämpi ja rento. Ilmeisesti loistavalla drinkkibaari-ravintola-dj-osastolla oli asian kanssa paljonkin tekemistä, ainakin itse pidin siitä kovasti. Molemmat iltani päätin autuaasti hotellihuoneessa. Mikä siunattu hiljaisuus ja rauha! Vain minä, neule ja jalkapallon MM-matsi. Mahtipäiviä, sanon minä.

Osallistuin festien aikana kahdelle eri kurssille, jotka molemmat liityivät huivien suunnitteluun. Tarkoituksenani ei ole ryhtyä designeriksi, mutta koen, että neulojalle ei tee lainkaan pahaa ymmärtää suunnittelijoiden ajatustenjuoksua, neuleen rakentumista ja koko sitä prosessia, mitä neuleen suunnittelu ja neulominen valmiiksi vaatii. Ensimmäinen kurssini oli heti perjantaiaamuna, jonne kiisin suoraan aamubussilta. Kyseessä oli Melanie Bergin vetämä Shawl Construction, jossa kävimme läpi erilaisia huivimuotoja Melanien omien mallien avulla. Teoriaosuuden jälkeen pääsimme itse testaamaan ja tutkimaan, miten huivi lähtee käytännössä rakentumaan ja mitä kaikkea sen kanssa voi tehdä. Melanie oli opettajana varsin taitava ja hän sai porukan innostumaan aiheestaan aika tavalla.

Toinen kurssini oli lauantaina iltapäivästä. Stephen Westin Shawl Design with Westknits oli teorian puolesta aika pitkälti samaa kuin mitä Melanie oli kertonut päivää aiemmin. Samanlaisia teoriakaavioita piirreltiin ja silmukkamäärien lisäyksiä laskettiin. Myös West oli rakentanut - luonnollisesti - esityksensä omien huivimalliensa varaan ja siitä johtuen kurssi ei onneksi mennyt aivan kertaukseksi. Taskun pohjalle jäi muutama lisävinkki. Kuten blogini lukijat lienevät huomanneet, Westin mallit ja neulekikat ovat tulleet vuosien aikana minulle kovin tutuiksi. En mennyt kurssille niinkään lisäoppi mielessäni, vaan tavoitteenani oli saada inspiraatiota ja innoitusta. Olen kärsinyt jo kuukausia melkoisesta matalapaineesta neulerintamalla ja tarvitsisin kipeästi jotain kipinää. Stephen West voisi mielestäni vaikka pullottaa ja myydä inspiraatiota - hänellä sitä riittää, ja toivoin hippusen sitä tarttuvan myös itseeni. Ja olihan siinä, tottakait, ne fan girl -hetkensäkin. Stephen nyt vaan on niin symppis.

Matkustan aina mahdollisimman kevyesti. Mitä vähemmän, sen parempi. Koska vielä Jyväskylään lähtiessäni säätilanne oli enemmän kuin epävarma, piti mukaan ottaa sadetarpeita, takki ja muuta tilaa vievää. Ärsytti. Neuleille, langoille ja sen sellaiselle jäi aika vähän tilaa ja siksi vedin esimerkiksi molemmat huivikurssinikin parilla fingering-nöttösellä. Ajatelkaa, mikä kärsimys: Westknits-kurssi ilman mohairia! Mukanani oli pari valmistunutta Westin mallia, jotka suunnittelija oli etukäteen toivonut Jyväskylässä näkevänsä. Brioche Breeze -takin kanssa pääsin oikein samoihin kuviin Maestron kanssa; iso kiitos niistä kuvaajana toimineelle Soilelle.

Kotiinpäin matkasin vähemmän kevyesti. Matkarepun lisäksi olalla keikkui uusi kangaskassi, kassin täydeltä lankaa ja harras toive siitä, että matalapaine menisi pian ohi. Pää on täynnänsä ihania ohjeita, joita tekisi mieli neuloa, jos siis tekisi mieli neuloa. Aloitin toki reissun jälkeen Laine-lehdestä Lotta-mekon, koska kesken ollut saman lehden Magnolia-pusero ei mohair-langasta neulottuna oikein maistu yhdessä hillittömän helleaallon kanssa. Pitkään vatkaamani, monesti aloittamani ja purkamani on-off-neule, Westin Chevron Shenanigans, on myös jälleen puikoilla. Että jospa se tästä.

Iso kiitos ja morjens vielä erikseen jokaiselle heistä, kenen kanssa sain pysähtyä porisemaan festivaalien aikana. Kerrassaan upeaa oli nähdä ihan eka kertaa naamatusten vanhoja blogituttuja. Ajatella, että Pujoliivin naisetkin! Hienoa oli myös se, että paikalla oli niin paljon ulkomaalaisia festarivieraita; heidänkin joukostaan löytyi Instagram -kavereita, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Ylipäänsä tuttuja tuntui olevan edelliskertoja enemmän. Ilmeisesti minut oli tällä kertaa helppo tunnistaa icord-korvarenkaistani, jotka valmistuivat juuri festareiden alla ja jotka ehdin jakaa ennen matkaan lähtöä Instagramin puolella.

PS. Lankaostoksista ei ole kauheasti sanottavaa. Olin kerrankin hillitty ja pysyin päätöksessäni ostaa vain ASIALLISEN värisiä lankoja. Suurimmat odotukset kohdistuivat tällä kertaa hollantilaisen värjärin, Uschititan, lankoihin, jotka olivatkin sitten niin upeita, ettei niistä oikein mitenkään pystynyt valitsemaan suosikkiaan. Ostin Titityystä yhdet paitalangat, yhdet neuletakkilangat (näihin siis jo mallikin mielessä, toinen jo puikoillakin!) sekä sieltä sun täältä muutamia yksittäisiä vyyhtejä kuvassakin näkyviä herkkulankoja. Minä olen muuten lopettanut ns. yksittäisten vyyhtien ostamisen välttelyn sekä niiden parjaamisen, sillä ne näyttävät kuluvan käsissäni ihan yhtä lailla kuin isommatkin kertaostokset. Varsinkin huiveihin niitä uppoaa mukavasti.

Ensi vuonna taas, eikö niin?

Kutikuti

Mitäpä sanoa tästä paitulista? Aloitetaan vaikka tärkeimmästä eli mallista; se on kovasti mieleeni. Olen fanittanut Isabell Kraemeriä kauan ja huokaillut miltei jokaisen uuden ohjeen ilmestyttyä hartaasti, mutta siitä huolimatta tämä paita on ensimmäinen Kraemerini. Tunnustan toki heti, mistä moinen johtuu: olen kuvitellut Isabell Kraemerin ohjeet tylsiksi neuloa, enkä voi kehua, että mielikuvani tämän paidan myötä mihinkään olisi muuttunut. Mutta lopputulos on kyllä loistava ja suunnittelen täällä jo lisää projekteja samalta suunnittelijalta. Ainoa, mikä tässä vähän harmittaa, on lankapolitiikka. Tai oikeastaan - mitä sitä kiertelemään: oma pöljyys.

Malli: ... a hint of summer, suunnittelija Isabell Kraemer (Ravelryssä täällä).

Langat: Kaksi vyyhtiä BC garnin Tussah Tweediä, sävy tt46 ja yksi vyyhti Raijan Aitan harmahtavan ruskeaa Wollia.

Puikkoset olivat muistaakseni neloset.

Ensinnäimen virheeni oli se, että päätin neuloa kaappilangoista. Pelkistä kaappilangoista. Kun niitä nyt kerran ihmisellä on. Olen monesti todennut - ja jälleen todeksi havainnut, että härkäpäinen kaappilankavaihteella eteneminen johtaa ongelmiin. Minulla oli kaksi ulkomaan reissulta ostettua Tussah tweed vyyhtiä ja jotenkin olin kuvitellut, että Tussahia olisi ollut jemmoissani vielä enemmänkin. Ei ollut. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo päättänyt poltella Tussahit pois ja ryhdyin kaivelemaan niille kaveria. Jos en olisi ollut "ei-uutta-lankaa-tähän-projektiin" -asenteella liikenteessä, olisin käynyt ostamassa mustaa tai grafiitinharmaata pellavaaa silkille kaveriksi. Ai, että olisi tullut pähee. Mutta ei, kaapistani löytyi lähes kampakeraamisen kauden aarre, vuosikausia (vai kymmeniä?) hillottu Raijan Aitan ruskea Wolli-vyyhti, jossa muistin olevan pellavaa ja villaa ja tein valintani. Toinen virhe: en tutustunut tarkemmin Wollin vyyhtiin. Sitä villaa on 70%. Aitoa suomalaista villaa, muuten. Ainoa, mihin kiinnitin huomiota oli lankojen metrimäärä. Tein mielestäni tarkkaa työtä valitessani Ravelrystä langoille ohjetta, johon niiden metrit riittäisivät.

Miten kävi? Lanka loppui tietysti kesken.
- Sitä ennen olin tuskastellut värien kanssa. En ole viime vuosina ollut ruskean ystävä ja sitä oli edelleen aika haasteellista katsella puikoilla. Lisäksi olin kuvitellut Tussah tweedini ihanan harmaaksi mustilla nyppysillä, mutta Wollin kanssa siitä tuli beige ruskeilla nypyillä. Korpesi, mutta kun olin päättänyt, ja niin toukokuun muista kiireistä turta, etten tajunnut muutakaan tehdä, niin jatkoin.
- Neuloin siis ruskeaa paitaa, joka sai hahmoaan hitaasti ja jota en jaksanut ottaa pois puikoilta, jotta olisin sovittanut. En siis sovittanut missään vaiheessa.
- Wolli-raita on kahden kierroksen ja silkkiraita neljän kierroksen korkuinen. Ehkäpä tästä syystä villan tuntu paidassa voimistui vasta kun silkki loppui helmassa ja jatkoin pelkällä Wollilla. Hellepäivänä neuloessani tajusin, että sylissäni lepäävä neule kutitti ihoani. Sellaista ei useinkaan tapahdu. Sitä piti oikein ihmetellä, että tuleeko kutitus todellakin sylissäni lepäävästä neuleesta. Ja tulihan se. Koska olin jo helmaosassa, mitä sitä enää itkemään. Jospa kutitus menisi ohi.
- Paitaohjeeseen kuuluu kiva helman takakaarroke, jossa lyhennettyjen kierrosten avulla helmaan saadaan taakse enemmän mittaa kuin eteen. Juuri siihen se lanka loppui. Koska olin enemmän kuin kypsä paitulin kanssa, huutelin jo IG:ssa ihmisiä hätiin. Tuntui karulta ajaa sinnikkään hampaat irvessä neulomisen jälkeen suoraan seinään viime metreillä. Mutta kuten tiedetään, neulemaailma on ihana. Löytyi lohduttavia sanoja, löytyi Wollia, löytyi jopa Raijan Aitta, mutta loppupeleissä selvisin sittenkin omin voimin. Purin helmaa hieman ja neuloin siitä yksinkertaisesti lyhyemmän. Sitä takakaarrokettakaan ei paidassani nyt tietenkään ole. Sitten kokeilin päälle. Paita oli leveä, muodoton ja liian lyhyt. Ja se kutitti. Meinasi tulla itku, muttei kuitenkaan tullut. Tuli pesu ja armoton vedessä lotraaminen ja napakka vartalo-osaa venyttävä pingotus saunan lauteilla. Pääsi myös muutama kotimainen perinnesana ärräpäineen. Kun märästä neuleesta levisi saunaosastoon ja sieltä koko huusholliin erittäin vahva lampaan tuoksu, en voinut enää muuta kuin nauraa. Minun silkkineuleeni! Pidän lampaantuoksusta villahuiveissa, mutta kesäneuleeseen en ehkä sitä kuitenkaan kaipaisi. Voi rähmä, mikä projekti.

Paita roikkui jonkin aikaa päättelemättä hengarissa ja päivä päivältä lampaan tuoksu on hälventynyt. Päättelin langat vasta tänään ja mallasin tekelettä päälleni. Paidan malli on aivan huippu, tykkään siitä valtavasti. Nyt, kun pingotus toi paidalle lisää mittaa, leveyskin tuntuu hyvälle. Ruskea väri kiusaa edelleen, mutta ehkäpä sen kanssa voi elää. Toivomaani kesäistä hellehulmua en paidasta saanut, sillä se vaatii alleen toisen puseron. Pistely ei kadonnut liotuksella eikä lotraamisella mihinkään. Ehkäpä paidalle tulee silti pitokertoja - tosin tuskin kuitenkaan sadepäivinä, jos en sitten välttämättä halua tuoksahtaa agraarilta perinnemaisemalta.

Kivaahan tässä projektissa oli tietenkin se, että jos mieleni vielä joskus tekee Wollia lisää, sitä saa edelleen Raijan Aitasta. Lanka oli hyvää, projekti sille vain täysin väärä.

Ja hei, ne on festarit ihan kohta! Minä olen paikalla pari päivää, jospa nähdään!

Kengurupaita

Oikeastaan keljuttaa. Nyt, kun paita on valmis ja sitä näkee itsensä valmis tekele päällään peilistä ja vieläpä valokuvista, tulee mieleen monta asiaa, jotka olisi voinut tehdä toisin.

a) Ehdottomasti lyhyemmät hihat, puolet noista pois. Olisi ollut somempi ja jotenkin keveämmän näkoinen. Ja okei, pikkuvikoja, heleppo korjata, mutta kaikkihan me tiedämme, miten pikkuvikojen korjaaminen oikeasti menee. Niin, ne lasketaan vuosissa. Mutta voisi siis teoriassa olla sukkela juttu purkaa icord, puolet hihoista ja neuloa icord takaisin.

b) Ohjeessa paita neulotaan huomattavasti paksummista langoista. Vieläpä kaksi lankaa yhdessä. Minulla tyypillisin yhdistelmä on dk-vahvuinen lanka neulottuna sukkalangan tai fingering-vahvuisen langan kanssa. Tai vaikkapa kaksi sukkalankavahvuista lankaa yhdessä. Paidan pekaaninruskea lanka on sportti-vahvuista Madelinetoshia ja laskeskelin visusti, että se yksinäänkin riittää. Kyllä olisi pitänyt neuloa se kaksinkertaisena kyljen vauhtiraitoihin; nyt neulos näyttää pikkaisen siltä, että raitamuoto ei pysy koossa varsinkaan helmassa. Raidan neulos antaa periksi ja raita leviää.

c) Olkapäiden kolmiokaistaleet tajusin neuloa Madden tuplalangasta. Tuumasin, että painava neulos vaatii yläosaan lujuutta, jotta paketti pysyisi koossa. Mutta miksi en neulonut kaulanympärystä mustalla? Ruskea toimii ihan okei kyljissä ja icordissa, mutta että naaman ympärille ruskea rantu? Äkkiseltään aivan liian värikästä.

Mutta muutenhan tämä on oikein mukava. Jopa niin, että täällä on paidasta pelottavan kiinnostunutta nuorisoa ja minä kun aioin pitää paidan ihan itse, sillä sen taskut ovat parhautta. Ja lyhyempi hihaisena se olisi peräti jees.

Malli: Kangarullover, löytyypi Ravelrystä täältä (klik). Suunnittelija on Stephen West, kukapa muukaan.

Langat: Kokosin kaikki musta-valko-harmaat lankani projektin aluksi. Suurin osa oli jo avattuja, vyötteettömiä lankoja, enimmäkseen itseraidottuvia tai jotain seepra-kuviota tekeviä sukkalankoja. Lisäksi joukossa on Hedgehog fibersia dk-vahvuisena (sävy Teacup) ja fingering-vahvuisena (sävy Bramble). Mustista mustin on Malabrigo Riosia ja ostin jotain valkeaa Dropsin hyllystä. Ruskea on muistaakseni sport-vahvuista Madelinetoshia sävyssä Pecan. Etumuksessa on myös jotain Stephenin kurssilta saatu hopeaista bling bling -lankaa ja olisin laittanut efektiä enemmänkin, jos lankakaupat olisivat olleet auki silloin, kun etumusta neuloin. Mutta sunnuntai.

Puikkoset: Olisiko 5,0 mm? Löysää ja laskeutuvaa hain joka tapauksessa.

Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata tunnelmia, niin se olisi poppana. Jos kahdella, niin Annikki Karvinen, poppanastaan kuulu tekstiilitaiteilija. Ja en ole ihan vielä muodostanut kantaani siihen, miten poppanaan suhtaudun. Mutta paita ei tietenkään ole poppanaa, vaan tuntuu päällä hyvälle ja yritän siksi päästä jäykähköstä mielleyhtymästä eroon. Suosittelen ohjetta, jos ja kun teillä on tarvetta lankavaraston tyhjennykselle. Tähän saa palamaan metrejä yllättävän paljon ja tuloksena on varsin hauska paita tai tunika, riippuen omista mielihaluista. Tämmöiselle lyhyelle kevytversiolle tuli painoa 754 g.

Jatkossa aion edetä kesäisemmissä tunnelmissa. Laitoin silkkiä ja pellavaa puikoille, vaikka tänäänkin tuli taivaan täydeltä räntää. Mutta peräksi ei anneta, kohta lämpenee.

Kevätmielellä

Ihan ekaksi pitää mainita kaikista tärkein asia: tapasin tänään västäräkin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa ja voi juutas, että se kohtaaminen nostatti hyvää mieltä. Pitkän talven jälkeen yksi parhaista asioista on västäräkki. Ehdottomasti.

Toinen hyvä asia on uusi villapaita. Tietysti sitä toivoisi, että sille ei lähikuukausina olisi niin kovin käyttöä, mutta tulipahan neulottua varalta keväisen heleän sävyinen, että jos vaikkapa juhannustulille on luvassa perinteistä suomalaista suvikeliä, niin kyllä, villoja löytyy kukikkaammissakin sävyissä. Jos joku miettii tuota lennokasta asentoa yläkuvassa, niin kävin eilen tanssinäytöksessä. Taisi jäädä sieltä joku moodi päälle, sori.

Malli: Marled mania sweater, suunnittelija Stephen West (taas!). Malli ja ohje Ravelryssä (klik).

Langat: Mustasävyiset resorit: Madelinetosh Dandelion (reilu vyyhti) neulottuna yhdessä Dropsin alpakkalangan (grafiitinharmaa, ei tietoa menekistä) kanssa. Värikkäät osat jälleen niitä kuuluisia nöttösiä ja jo aiemmin korkattuja keriä. Kaikki kuitenkin fingering-vahvuutta.

Puikkoset 4,5 mm ja resorit 4,0 mm eli puoli pykälää ohjetta pienemmät.

Koko M.

Paita neulotaan yhtäaikaa kahdella eri langalla alusta loppuun. Värikäs ja eläväinen marmoroitu pinta on saatu aikaiseksi vaihtelemalla lankoja vuoron perään aina muutaman kierroksen jälkeen. Raitojen muodostumista ja värien leikkiä on mukava seurata, joten paita valmistuu aika kyytiä. Jonkinlaisena jippona tässä on kait se, että kaarrokkeen jälkeen työ käännetään nurin. Valmiissa paidassa päällä näkyvät marmoroidut osat ovat nurjaa neulosta ja sileä oikea pintä jää paidan alle piiloon. Koska aina-oikein-noulos on nopeampi ja monelle nurjaa mieluisampi tapa neuloa, siksi paitaa käännellään neulomisvaiheessa oikealta nurjalle ja päinvastoin. Nurjia silmukoita tarvitaan vain resoreissa.

En joutunut muokkaamaan ohjetta oikeastaan lainkaan. Jätin hihat pitkiksi, mutta niistä puuttuvat ohjeessa olevat reiät peukkuja varten. Vartalo-osan resori olisi voinut olla ehkä pidempi kuin tuo ohjeen mukainen 5 cm, mutta kyllä siihen silmä näyttää pikkuhiljaa tottuvan. Vyötärön selkäpuolella olisi voinut olla jokunen vyötärökavennus paikallaan, mutta en osannut etukäteen kuvitella tarvitsevani sellaista. Koska tämän hetkinen vyötärö on reippaalla Noro-viruksella tienattu, niin pelkään pahoin, että parempi jatkossa ilman niitä kavennuksia. Eivätköhän ne "jenkkakahvat" palaa tuossa tuokiossa takaisin.

Olisin halunnut kuviin pitkästä aikaa Onni-kissan, mutta Onni on vanha ja viisas ja livisti paikalta. Minulle jäi vain tämä pölvästi, joka ei ymmärrä omaa etuaan ja joutuu toistuvasti tukaliin tilanteisiin. Niin kuin näette, ikkunan takana sulaa lumi, linnut laulavat ja kärpäset pörräävät. Perhosiakin jo näkyy. Ja kissan mielestä hänen pitäisi olla siellä.