Kiekko päätyyn

Piti saada puikoille pieni ja nopea. Ja sellaisen sain. Muutama päivä itse neulontaan ja vähän enemmän sen pohtimiseen, montako lisäsenttiä vaatekappale tarvitsee helmaansa. Jokusen laitoin. Tässä iässä napaa kannata juurikaan näytellä.

Tämä pikkiriikkinen paita on tarve- tai terapianeule - miten vain. Kun harrastusrintamalla on podettu tarpeeksi pitkään nihkeää kuivaa kautta, paras tapa saada kone käyntiin on polkaista tulille pari nopeasti etenevää pikkutyötä, joiden valmistuminen ruokkii liekkiä. Nimitän tällaista hiatonta napapaitaa pikkutyöksi, varsinkin kun se tehdään dk-vahvuisesta langasta. Siinä ei nokka kauaa tuhise.

Malli: Soldotna Crop, suunnittelija Caitlin Hunter ja ohje löytyy Ravelryn kautta täältä (klik)

Lankoina Louhittaren Luolan Väinämöinen dk sävyssä Sinappi, Rouva Silmusolmun Merino dk Sukkis sävyssä Savusauna, Hedgehog Fibersin Merino dk mustavalkoisessa sävyssä Typewriter sekä PrimroseYarnsin Jasper sävyssä Romance Novel. 

Puikkoset ohjeen mukaan.

Nopeasta projektista huolimatta aivot ehtivät askaroida useammankin probleemin äärellä. Itse ohjeessa ei ollut pulmaa, sen puolesta kaikki oli mainiosti, mutta onnistuin rakentamaan aivan kotitekoista draamaa matkan varrelle. Kaikki se liittyi - jälleen - lankakaappiini; sen sisällöllä oli pärjättävä, uutta ei osteta. Lankavarastoni koostuu etupäässä fingering -vahvuisesta langasta, eikä dk-vahvuisiä vyyhtejä juurikaan ole. Siksi näinkin pienen lankamäärän kaivaminen oli ongelmallista. Kauhealla vaivalla sain rakennettua jollain tapaa yhteensopivan kokonaisuuden, vaikkakin voimakkaan keltaisen ja mustan liitto oli silmääni turhan raaka. Ampiainen, tiedättehän. Koska muita järkeviä vaihtoehtoja ei kaapistani oikeastaan löytynyt, yritin rakentaa värien vaihtumiskohdat niin, että hyönteis-efekti jäisi mahdollisimman pieneksi. Olin edelleen epäilevällä kannalla, mutta neulomisvauhdin huumassa en ehtinyt päättää mielipidettäni, ennen kuin paita oli jo helmassa. Ja jossain siellä sitten hoksasin, että tulihan väreistä mieleen toki jotain muutakin, kuin ampiaiset. Luontoaiheissa pysytään: kärpät. Oulun Kärpät! Ei jumaskuukkeli, tajusin neuloneeni itselleni lätkäpaidan. Eikä siinä mitään, mutta kun en todellakaan ole kausikorttinaisia. Perhe on tietysti ottanut kaiken ilon irti Kärppäpaidastani. Numeroa paidan selkään kirjailemaan ja sitä rataa. Kyllä on hauskaa.

Varastolangoissa pysyminen johti myös siihen, että paitani hihat jäivät lyhyeksi. Olisin halunnut oikeastaan puolipitkät hihat, mutta Rouva Silmusolmun musta ihanuus, Savusauna, ei olisi riittänyt kuin yhteen hihaan. Siinä piti matematiikkaa ja grammoja vääntää tosissaan, ennen kuin totesin haaveen turhaksi. Kaikkia jäljellä olevia lankoja yhdistelemällä hihoista olisi tullut kummallinen sekasotku ja siksi oli parempi pysytellä suunnittelijan antamissa mitoissa. Nähtäväksi jää, onko tällaiselle kohtuupaksulle ja lyhythihaiselle teepaidalle tulevaisuudessa käyttöä. Tietysti aina on se mahdollisuus, että ostaa lisää lankaa ja neuloo hihoille mittaa jälkikäteen. Mutta ei nyt hötkyillä, tutkitaan ensin.

Puikoilla on muuten jo toinen Caitlin Hunterin napapaita. Minusta tuli ilmeisesti lyhyiden neulepaitojen kannattaja kertalaakista. Toki muistan lisätä helmaan jokusen rouvasentin myös jatkossa, ettei mene huumorihommiksi ja ns. nolon puolelle. Lisäksi mietinnän alle on otettava hameen hankinta. Se on vannoutuneelle housuihmiselle hurja visio, mutta muut neulojat näyttävät niin somille pellavahamosissaan ja -mekoissaan yhdistettynä tällaisiin lyhyisiin ja leveisiin neulepaitoihin, että sitä seireenien laulua saattaa olla vaikea vastustaa.

Jestas sentään

Kaikenlaista oiretta on ollut. Väsymystä, kaikkeen kyllästymistä ja harmaaseen sumuun hukkumista, mutta että mennä nyt unohtamaan, että yksi paitakin on valmistunut. Paita! Täytyy olla jo jotain vikaa naisessa. Rautaa ja c-vitamiinia naamariin ja äkkiä julistamaan tätä ilosanomaa, ennen kuin taas unohtuu: yksi ikuisuusneule on pudonnut puikoilta!

Ravelryn tietojen mukaan sain Magnolian valmiiksi huhtikuun puolessa välissä vuoden tahkoamisen jälkeen. En tiedä, mikä meni projektissa pieleen. Voi olla, ettei vika ole itse paidassa ollenkaan, vaan siinä, ettei neulominen ylipäänsä ole ollut enää aikoihin sellainen intohimon asia kuin aiemmin. On pitkiä aikoja, jolloin neulomiseen ei pysty ylipäänsä keskittymään ollenkaan ja sitten kun mahdollisuus ja aika löytyvät, on tehnyt mieli tarttua johonkin random-testineuleeseen, koska pää lyö muuten ohjeiden, tarpeiden ja toiveiden suhteen aika tyhjää. On antanut ikään kuin jonkun muun päättää, mitä seuraavaksi neulotaan. Ja nämä muut projektit ovat jääneet autuaasti odottelemaan parempia aikoja. Tiedä häntä. Asia tullenee testattua nyt, kun työkiireet hetkeksi kesän myötä helpottuvat ja ainakin teoriassa harrastamiselle jää tilaa.

Minun Magnoliani lähti kyllä liukkaasti liikkeelle. Se on mukava, helppo ja aika nopea malli, jossa varsinainen äksöni on vasta helmassa ja hihoissa. Siinä ei ole mitään ylimääräisiä kommervenkkejä, mistä pidän. Tiedän monen neulojan suorastaan kiiruhtaneen kohti pitsikuviota, mutta minun kohdallani kävi päinvastoin. Pitsin kanssa on jokin outo juttu meneillään. Se näyttää toki kivalle, mutta en ole ns. naisellisten pitsineuleiden ystävä enkä koe oloani kotoisaksi pitsin keskellä. Kestän pitsiä pieninä annoksina ja Magnoliassa se on pientä ja vähäistä, mutta tunnustan silti alkaneeni epäröidä päästyäni helmaan saakka. Ehkä se oli syy neuleinnon laantumiseen? Toisaalta olen talven aikana ostanut jopa langat valmiiksi toiseen Laine Magazinesta löytyvään pitsipaitaan, Poetiin, jossa pitsineuletta on paljon enemmän, joten tiedä sitten olenko kaikkoamassa pitsiosastolta kokonaan vaiko muuttumassa peräti pitsinneulojaksi. Jestas sentään. Poetia en ole vielä uskaltanut aloittaa ja sen tuleva kohtalo jää arvoitukseksi. Magnolia kuitenkin valmistui, mutta nimittäisin sitä enemmänkin työvoitoksi. Jos en peräti torjuntavoitoksi.

Malli: Magnolia, suunnittelija Camilla Vad ja ohje löytyy niin Ravelrystä (klik) kuin Laine Magazine nelosestakin. Tämä malli voisi olla tosi kiva kesäksi lyhythihaisena ja jostakin kesäisemmästä langasta.

Langat: Louhittaren Luola Tuulen Tytär sävyssä Öljypuu ja Sandnes Garnin Silk Mohair syvän vihreässä sävyssä. Menekistä en sano mitään, pahoitteluni. 

Puikkoset kolme puoli resoriin ja neloset kaikkeen muuhun.

Valmis paita on bueno eikä siinä ole oikeastaan mitään vikaa. Nimenomaan pitsihelmaa ja -hihoja on kehuttu. Minusta parasta on kuitenkin väri, josta en saa kyllikseni. Todennäköisesti se, että sain runtattua hihat ja paidan valmiiksi johtui vain ja ainoastaan siitä, että onnistuin valitsemaan paitaan sävyn, johon halusin pukeutua. Se on kutakuinkin täydellinen vihreä. Toinen huippujuttu ovat nuo lähes tulkoon veren maku suussa ja mustikkakeitot rinnuksilla neulotut hihat. Vaikka työ oli tervanjuontia, niin miten olinkin niin fiksu, että tajusin tehdä hiharesorista noin pitkät? Minusta ne näyttävät peräti hyviltä.

Ja eikös se ole taas Lysti, joka riensi kuvanottohetkellä mukaan tilanteeseen? Toisen kissamme, Onnin, ystäville kerrottakoon, että myös vanhus on entisellään. Mitä nyt kevätkiireitä pitelee; hirveä työ vahtia kaikki asiat.. linnut, oravat, siilet, pörriäiset ja tietysti se tärkein, jääkaappi. Hän ei siis tarvitse lisärautaa ja vitamiineja, kuten emäntänsä.

Kevätsiivoushuivi

Tulipa siitä pitkä! Mutta ei tämä mikään ennätyshuivi ole, sillä tällä mennään neulottujen huivieni pituuskisassa vasta kakkoseksi. Ykköstilaa pitää sinnikkäästi vuonna 2015 neulomani Melanie Bergin Ashburn, joka on sekin melkoinen kärmes. Älkääkä ymmärtäkö väärin; pituus ei ole moite. Ashburn on yksi eniten käytössä kuluneista huiveistani ja toivon kovaa käyttöä myös tälle uutukaiselle.

Kokoasioista puheenollen: käsialani on muuttunut. Jostain kumman syystä neulon entiseen verrattuna paljon löysempää jälkeä. Olen valitettavasti neulonut viime talvikaudella niin vähän, että en ole päässyt kokeellisissa tutkimuksissani vielä kovin varmalle pohjalle, mutta näyttää siltä, ettei esimerkiksi puikon materiaalilla tai neulepinnan vaihtamisella ole juurikaan vaikutusta. Jälki on löysempää kautta linjan. Sama pätee tosin kauttaaltaan tähän neulojaan; samaa löystymistä on havaittamissa niin hengen kuin fysiikankin puolella. Neuloessa asiaan voinee kuitenkin vielä vaikuttaa: joutunen jatkossa siirtymään pykälää tai puolta pienempiin puikkoihin. Tämän kuvissa näkyvän testineuleen kohdalla suosituskoko on 3,75 mm ja minulla - nykyisellä keskeneräisten neuleiden mahtis harrastajalla - ne kaikki ovat kiinni muissa töissä. Nappasin siis tähän projektiin neloset ja se yhdistettynä löysään käsialaan ja leppoisaan (sinkku)merinoon tarkoittaa neulematematiikalla laskettuna piiitkää huivia. Mutta en valita, hyvä tästä tuli.

Jos jostain tekisi mieli harmiaan jakaa, niin se voisi olla vaikkapa postin kulku. Täällä meidän perukoilla ei Louhittaren Luolan kivijalkamyymälää lukuunottamatta ole oikein sellaisia lankakauppoja, josta saisi muuta kuin kelvollista peruslankaa. Jos ja kun neuloja tarvitsee tai haluaa jotain muuta, verkkokaupoille on lähdettävä tai sitten messuille ja muihin tapahtumiin, jossa mieluista tavaraa on tarjolla. Kuvittelen edustavani tämän probleemin kanssa neulojien enemmistöä. Posti on kulkenut näihin aikoihin asti hyvin ja varsinkin kotimaiset lankakaupat ovat salamaakin nopeampia toimitusten kanssa. Mutta.. viimeisimpien tilausten kohdalla postipakettien kulku on takunnut minulle tuntemattomasta syystä. Lieneekö syynä pakettiautomaattien ruuhka, jolloin uusia paketteja ei voida automaattiin täyttää ennen kuin vanhat on noudettu? Ja kun automaattiin ei voida laittaa, suma seisoo tai paketti kiikutetaan johonkin toiseen noutopisteeseen, joka saattaa olla hyvinkin kaukana siitä asiakkaan valitsemasta lähimmästä pisteestä? Minä olen onnekseni kaupunkiasukas ja tässä lähistöllä on muutaman hassun kilometrin säteellä useampiakin paikkoja, joihin paketilla näyttää olevan mahdollisuus päätyä, mutta olen ajatellut myötätunnolla kaikkia niitä maaseudulla asuvia ihmisiä, jotka saavat ehkä autoilla kymmeniä kilometrejä jonkun paketin perässä. Tämä on tietysti nykyaikaa ja elämää ja näitä hyvinvoivan länsimaisen asukin ns. ongelmia, mutta ei tämä tehokasta saatikka ekologista ole. Ja aikaahan tämä kaikki vie. Voitte uskoa, miten syö naista, jolla testineuleen deadline paukkuu päälle ja joka voi vain voimattomana seurata kuljetusfirman seurantapalvelusta, miten paketti on kyllä saapunut Ouluun, mutta se ei näytä millään etenevän lopulliseen noutopisteeseen ja sitä kautta mamman luokse. Jatkossa pitää katsoa verkkotilauksien toimituskohdan täpät tarkemmin läpi ja arpoa, mitä reittiä toimitus kotiutuisi suorinta reittiä tai sitten ryhtyä massahankkijaksi silloin, kun langan äärelle fyysisesti pääsee.

Malli: Spring cleaning shawl, suunnittelija Westknits. Ohje löytyy Ravelrystä täältä (klik)

Langat: Sekalainen seurakunta lankaa seuraavilta brändeiltä: Louhittaren Luola, Uschitita, WalkCollection, Madelinetosh, Manos del Uruquau, Hedgehog Fibers, Primrose Yarns ja La Bien Aimée. Lankaa kului 281 gr.

Puikkoset: Tässä 4,0 mm, ohjeessa 3,75 mm.

Siipiväli 3 metriä ja 20 senttiä. Jännä, että vaikka metrejä riittää, niin ei huivi miltään valtaisalta laatalta näytä kaulan ympärillä.

Niin, se huivi itse? Se oli kiva ja nopea neulottava. Olin huhtikuun lopussa työmatkalla Italiassa ja se reissu vaati kolme lentoa suuntaansa. Huivi lähti lentoneuleena hyvin alkuun ja kotiin päästyäni sitten keksin haluavani huiviin ison pläntin Uschititan vihreää sävyä (Glazier), jota tilasin ja jota siis odottelin hartaasti ja haikeana kotiin saapuvaksi. Sävy on kyllä täysi kymppi ja kaiken odotuksen väärti. Huivi valmistui parahiksi päivää ennen deadlinea eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Suunnittelija mainostaa huiviaan hyvänä jämälankojen syöjänä, mikä on tietysti totta varsinkin noiden ohuiden raitojen ja pienempien väripintojen kohdalla, mutta toisaalta nuo viimeiset kolme pintaa syövät aika isoja grammamääriä. Suosittelen huivia lämpimästi. 

Juuri nyt tuntuu, että minulla paidatuttaa enemmän kuin huivituttaa. Sukatuta ei ollenkaan, mikä ei liene yllätys kenellekään. Laitoin jo hätäpäissäni yhden dk-vahvuisen paitulin puikoille Suomen juhannusta silmällä pitäen, mutta etsinnässä on must have -tyyppinen ohje fingering-vahvuudelle. Jos ja kun mennään noilla kaappilangoilla, niin sitä vahvuutta täällä riittää jokuseen projektiin. Pitäisi vain innostua jostakin ohjeesta; loma ja maksimaalinen neuleaika lähestyy ja ihmisellä lyö pää tyhjää. Se on näemmä niin, että mitä vähemmän neuloo ja tulee valmista, sitä kauemmaksi ne ideat ja inspiraatiokin karkaavat. Mutta odotellaan rauhassa, jospa se siitä lutviutuu.

Ei kait taas sitä Westiä?

Kyllä vain. Tiedän olevani neulojana ennalta-arvattava niin värien kuin suunnittelijankin suhteen. Taas olisi Westiä tarjolla ja vieläpä sähäkän neutraaleissa sävyissä pikkiriikkisellä väriläiskällä maustettuna.

En elä tynnyrissä, niin kuin voisi luulla. Tiedän toki muitakin taitavia ja upeita neulesuunnittelijoita, mutta jostain syystä Westistä on tullut minulle kerrassaan ylittämätön. Pidän kaikista hänen malleistaan - jopa niistä hulluimmista, joille arkisen ihmisen on hankala keksiä arkista käyttöä. Olen kuullut, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Ilmeisesti se on totta, sillä minä olen harmaa ja enimmäkseen hapan naisihminen, jonka elämään ei todellakaan kuulu tupsuja, tasseleita, neonvärejä tai voimakasta kuvausmeikkiä. Mutta rakastan sitä kaikkea Stephen Westissä - niiden omaan makuhermooni osuvien neulemallien lisäksi. Yritän tällä kaikella ehkä vähän kömpelösti pahoitella sitä, etten ole poikkeamassa hyväksi havaitulta tieltä.

Malli: Vertices Unite, suunnittelija Stephen West. Jos innostuit, niin ohje löytyy Ravelrystä (klik).

Langat: Madelinetosh Tosh Light kahdessa eri sävyssä Black Sea ja Trip Wire. PrimroseYarns Co Adelaide samoin kahdessa eri sävyssä London Goth ja Dark Cavern. Tuo vihreä on Louhittaren Luolan silkkisekoite Ympystä sävyssä Öljypuu. En ole punninnut, vaan elänyt kuin pellossa, kun kyseessä ei ole testineule.

Puikkoset ohjeen mukaan.

Mitään en muuttanut, kaikki tein kiltisti, niin kuin Stephen neuvoi.

Tämä kuvissa näkyvä Vertices Unite on peräti viidestoista valmis kaula-asia, jonka olen neulonut Westin ohjeella. Kävin oikein laskemassa Ravelryssä. Että on siinä yhdelle perheelle kangasta kaulaan kiedottavaksi. Olen haaveillut tästä huivista pitkään, mutta jotenkin sen neulominen on vain jäänyt. Iso kiitos Jonnalle/@nurjajonna :lle, jonka Vertices Unite -KAL tuli kohdallani kreivin aikaan. Oli intoa ja mahiksia harrastaa pitkän, kuivan talvikauden jälkeen. Jonnan KAL sai sitä paitsi mukaansa niin valtaisan joukon neulojia ja vaikutti niin hauskalta, että todennäköisesti siitä olisi ollut muutoinkin mahdoton jäädä pois. On ollut todella mukava seurata IG:ssa, miten erilaisia versioita kanssaneulojat ovatkaan saaneet mallista aikaan.

Vertices Unite ei ole Westin tuoreimpia malleja, mutta luulisin, että yksi niitä tunnetuimpia se on. Ohje on taattua Westiä; se on yhtä aikaa simppeli, mutta nerokas. Juju on rakenteessa ja siinä, miten eri värien ja pintojen yhdistelmistä muotoutuu mielenkiintoinen ja kaunis kokonaisuus. Isokokoisena osaan arvostaa myös huivin massiivista kokoa. Minulla on ollut koko alkuvuoden musta kausi päällänsä ja ehkäpä siksi huiviini valikoitui aika lailla tummia sävyjä. Vaikka aluksi arvelin neulovani musta-harmaan huivin, kanttini ei kestänyt loppuun asti, vaan nappasin matkaan yhden kokovihreän vyyhdin. Tämä on minulle tyypillinen tapa neuloa. Valitsen langat ja värit toki etukäteen, mutta matkan varrella saattaa tapahtua kaikenlaista, kun näen, miten jälki alkaa muotoutua.

Huivin valmistumisen jälkeen olen koettanut purkaa kesken olevien neuleiden kasaani. Päätin, että Westejä ei neulota, ennen kuin viime vuonna aloitettu Magnolia -sweater on kokonaan valmis ja eräs lähestulkoon muumioitunut briossihuivi on edennyt vähintään 15 senttiä. Kuvittelin, että se saa vauhtia puikkohini, mutta vaikutus ei ole ollut toivotunlainen. Tahmeaa on ja tylsänlaista. Ja ilmeisesti vierotusoireitakin on, sillä olen nostanut langat syrjään jo kolmea uutta Westin mallia varten.

Pääasioita

Hyvää maaliskuuta kaikille. Hiljaiselosta huolimatta neulemeininkini on ollut aivan kelvollista tasoa. Olen saanut yhden testineuleen valmiiksi ja liittynyt @nurjajonnan emännöimään Vertices Unite -huiviKAListeluun. Tällä kertaa on kuitenkin tarkoitus sanoa sananen pipoista, joita on putkahtanut maailmaan tässä postausten välissä peräti kolme.

Ensimmäinen piponen liittyy tammikuiseen Helsingin -reissuuni, jonka aikana ehdin hätäisesti pyörähtää Snurren uusituissa tiloissa. Ostin kaksi palleroista Cardiff Cashmere Brushmere -lankaa, josta tikuttelin peruspipon Snurresta saamieni puikko- ja silmukkamääräsuositusten mukaisesti. Minulla on jo ennestään samasta langasta neulottu harmaa pipo ja halusin samanlaisen mustana, sillä sellainen minulta puuttui. Vahva suositus tälle langalle. Kashmir on tottakait pehmoista ja ihanaa, mutta minulle on ollut joltisenlainen yllätys sen huikea lämpöominaisuus. Pipossa ei ole langan lisäksi mitään erikoista, mutta yksinkertaisimmat asiat ovatkin yleensa parhaita. 60 silmukkaa, vitosen puikot ja kaksi palleroista rehellisen mustaa kashmir-lankaa. Pipo näkyy tuossa ylimmässä kuvassa keskellä.

Kaksi muuta piposta löytyvät Stephen Westin Hiberknitting -talvikokoelmasta, jonka tiimoilta KAListeltiin koko helmikuun mitalla HipHipBarbaKnitin Ravelry -ryhmässä ja IG:ssa. En ole hirmuinen kalistelija, joten olen hiukan hämmästellyt nykyistä intoani. Kyseessä on tottakait sattuma ja tarve; pipoille on tässä taloudessa aina kysyntää. Ihan aluperäinen tarkoitus oli neuloa Westin kokoelmasta pusero, mutta jemmoistani ei löytynyt riittävästi sopivaa lankaa ja hyppäsin siksi suoraan pipo-osastolle. Ensiksi valmistui tuossa ylhäällä näkyvä Hiberknitting Hat, jossa on samaa pintatekstuuria kuin aiemmin testineulomassani tuubikaulurissa. Langatkin ovat kyseisen kaulurin jämiä eli SkeinQueenin Crush DK (harmaa) sekä Onionin vanhan roosan sävyinen silkkimohair. Tulos vivahtaa vaaleanpunaiseen vain vähän ja itse asiassa se näyttää äkkiseltään enemmänkin beigeltä. Käytin vitosen puikkoja myös tässä.

Palleropiposen nimi on Snow Flurries Hat ja siihen käytin Ruukin kehräämön ihanaista alpakkalankaa sekä tumman harmaata Dropsin Nepalia. Jostain syystä Dropsin Nepalia on edelleen kokoelmissani, vaikka en varmaan ole hankkinut sitä vuosikausiin ja hyvänä peruslankana sitä on kuitenkin tullut aika ajoin neulottua. Ihmeellisen riittoisaa tai itsestään sikiävää tavaraa. Pipo itse on jotenkin todella hauska. Joskus aiemmin neulomani Raxtur on malliltaan paljolti samantyppinen, neulospinta vain vaihtuu. Juttu ovat tietysti nuo palleroiset, joita oli koukuttava neuloa. Tupsua en laittanut, sillä juuri nyt tuntuu pipon suunnittelijan tyylimantran vastaisesti, että vähemmän on enemmän. Resoriosuus on neulottu 3,5 millisillä ja pääkoppa nelosilla.

Lähiviikkojen neulesuunnitelmat liittyvät jo aloitettuihin ja keskeneräisiin projekteihin. Josko saisin hillittyä itseäni sen verran, että saisin ainakin pari isompaa työtä valmiiksi, ennen kuin uudet houkutukset hyppäävät puikoille. Yritän edelleen pärjätä pitkälti kaappilangoillani, vaikka en minä missään lakossa ole. Esimerkiksi viikko sitten ostaa pamautin ison kassillisen Lett-Lopia, koska yksi paikallisista lankakaupoista päätti laittaa pillit pussiin ja möi siksi varastojaan alella. Siellä on siis jo yksi kaarrokepaita ensi talveksi neulomista vaille valmiina.