Pääasioita

Hyvää maaliskuuta kaikille. Hiljaiselosta huolimatta neulemeininkini on ollut aivan kelvollista tasoa. Olen saanut yhden testineuleen valmiiksi ja liittynyt @nurjajonnan emännöimään Vertices Unite -huiviKAListeluun. Tällä kertaa on kuitenkin tarkoitus sanoa sananen pipoista, joita on putkahtanut maailmaan tässä postausten välissä peräti kolme.

Ensimmäinen piponen liittyy tammikuiseen Helsingin -reissuuni, jonka aikana ehdin hätäisesti pyörähtää Snurren uusituissa tiloissa. Ostin kaksi palleroista Cardiff Cashmere Brushmere -lankaa, josta tikuttelin peruspipon Snurresta saamieni puikko- ja silmukkamääräsuositusten mukaisesti. Minulla on jo ennestään samasta langasta neulottu harmaa pipo ja halusin samanlaisen mustana, sillä sellainen minulta puuttui. Vahva suositus tälle langalle. Kashmir on tottakait pehmoista ja ihanaa, mutta minulle on ollut joltisenlainen yllätys sen huikea lämpöominaisuus. Pipossa ei ole langan lisäksi mitään erikoista, mutta yksinkertaisimmat asiat ovatkin yleensa parhaita. 60 silmukkaa, vitosen puikot ja kaksi palleroista rehellisen mustaa kashmir-lankaa. Pipo näkyy tuossa ylimmässä kuvassa keskellä.

Kaksi muuta piposta löytyvät Stephen Westin Hiberknitting -talvikokoelmasta, jonka tiimoilta KAListeltiin koko helmikuun mitalla HipHipBarbaKnitin Ravelry -ryhmässä ja IG:ssa. En ole hirmuinen kalistelija, joten olen hiukan hämmästellyt nykyistä intoani. Kyseessä on tottakait sattuma ja tarve; pipoille on tässä taloudessa aina kysyntää. Ihan aluperäinen tarkoitus oli neuloa Westin kokoelmasta pusero, mutta jemmoistani ei löytynyt riittävästi sopivaa lankaa ja hyppäsin siksi suoraan pipo-osastolle. Ensiksi valmistui tuossa ylhäällä näkyvä Hiberknitting Hat, jossa on samaa pintatekstuuria kuin aiemmin testineulomassani tuubikaulurissa. Langatkin ovat kyseisen kaulurin jämiä eli SkeinQueenin Crush DK (harmaa) sekä Onionin vanhan roosan sävyinen silkkimohair. Tulos vivahtaa vaaleanpunaiseen vain vähän ja itse asiassa se näyttää äkkiseltään enemmänkin beigeltä. Käytin vitosen puikkoja myös tässä.

Palleropiposen nimi on Snow Flurries Hat ja siihen käytin Ruukin kehräämön ihanaista alpakkalankaa sekä tumman harmaata Dropsin Nepalia. Jostain syystä Dropsin Nepalia on edelleen kokoelmissani, vaikka en varmaan ole hankkinut sitä vuosikausiin ja hyvänä peruslankana sitä on kuitenkin tullut aika ajoin neulottua. Ihmeellisen riittoisaa tai itsestään sikiävää tavaraa. Pipo itse on jotenkin todella hauska. Joskus aiemmin neulomani Raxtur on malliltaan paljolti samantyppinen, neulospinta vain vaihtuu. Juttu ovat tietysti nuo palleroiset, joita oli koukuttava neuloa. Tupsua en laittanut, sillä juuri nyt tuntuu pipon suunnittelijan tyylimantran vastaisesti, että vähemmän on enemmän. Resoriosuus on neulottu 3,5 millisillä ja pääkoppa nelosilla.

Lähiviikkojen neulesuunnitelmat liittyvät jo aloitettuihin ja keskeneräisiin projekteihin. Josko saisin hillittyä itseäni sen verran, että saisin ainakin pari isompaa työtä valmiiksi, ennen kuin uudet houkutukset hyppäävät puikoille. Yritän edelleen pärjätä pitkälti kaappilangoillani, vaikka en minä missään lakossa ole. Esimerkiksi viikko sitten ostaa pamautin ison kassillisen Lett-Lopia, koska yksi paikallisista lankakaupoista päätti laittaa pillit pussiin ja möi siksi varastojaan alella. Siellä on siis jo yksi kaarrokepaita ensi talveksi neulomista vaille valmiina.

Seilori -paita

Kävi niin onnellisesti, että joulupukki toi minulle vyyhdillisen lankaa. Se samainen joulupukki oli vielä joulunkin jälkeen anteliaalla tuulella, sillä hän oli erehtynyt katsastamaan omaa lankavarantoaan "sillä silmällä". Lankaa oli - yllätys - liikaa ja lisäksi se oli vääränlaista. Ystävällisesti hän siivosi jemmoistaan vielä kaksi vyyhtiä minulle, jolla arvatenkin on omaa lankaa aivan liian vähän.

Rehellisesti on tunnustettava, että omakin lankaomaisuuteni on mietityttänyt viime aikoina. Minua ei riso niinkään langan määrä sinänsä, vaan se, että minun lankani on aina vääränlaista. Projektien aloituksista on tullut tuskastuttavia, kun uuden langan ostamisesta on tullut huonon omatunnon asia ja vanha lanka on, noh, vanhaa lankaa. Ja aina väärän väristä. Olenkin viritellyt mielessäni kummaprojekti -sarjaa, jossa valitsen kaapistani mitä mystisempiä outolankoja tai langan loppuja ja kehittelen niille käyttöä. Ja jos sitä ei löydy, niin tuossa naapurissa on päiväkoti, jossa varmasti arvostetaan ilmaisia askartelu- ja käsityötarpeita. Yhtään en siis minäkään halunnut kaappeihini lisää täytettä odottelemaan mystistä joskus saapuvaa inspiraatiota, vaan päätin laittaa Soile-pukin ihanuudet puikoille ja justiinsa. Kolmesta lahjavyyhdistä ei kuitenkaan yksin ollut vielä siihen, mitä tuumailin. Arkeologisten kaappikaivausten tuloksena löysin lankapussukoistani yhden luonnonvalkoisen Väiski DK:n ja se oli sitten sitä myöten selvä. Tuloksena on paita henkilölle, jolle joululankojen värit sopivat kuin nenä naamaan ja enemmänkin.

Ohje: Sailor Pullover, suunnittelija Isabell Kraemer. Maksullinen ohje Ravelryssä (klik). 

Langat ylhäältä alas: Qing Fibre Big Merino DK (sävy Hummingbirds), SandnesGarn Konfetti (sävy 1012), Louhittaren Luolan Väinämöinen DK (sävy valkoinen) ja Qing Fibre Big Merino DK (sävy Shusui). Hihoissa lisäksi valkoisen Väiskin loputtua hätäpäissään ostettua Oona - nimistä outolankaa.

Puikkoset ohjeen mukaiset neloset ja resoreissa puolta pykälää pienemmät.

Muutoksia? Malliin kuuluu tasku. Tässä sitä ei ole, koska lapsi aikoi pärjätä ilman.

Koomistahan tässä on se, että Väiski loppui kesken. Eikä minulla tietenkään ollut mitään sellaista valkoista lankaa, joka olisi toiminut paidassa Väiskin korvikkeena. Väiskiä en siihen hätään löytänyt, vaan päädyin nappaamaan jotain aivan outoa tavaraa lähilankakaupasta. Valitsin tietysti puhtaanvalkoisen vyyhdin, kun Väiski on luonnonvalkoista. Eron näette ylläolevassa kuvassa. Outolankaa on raidoitettu sinisävyisen langan kanssa hihoissa. Sitä totta kait myös jäi eli minulla on jälleen uusi nöttönen vanhan jämälankakokoelmani jatkoksi. Niin se vitsi? Se on tietysti se, että kun kostutin valmiin paidan, merino ns. venähti ja paita on nyt lapselle hiukan väljä. Siinä on sitä kuuluisaa "kasvun varaa" juuri sen verran, että ilman lisälankaa olisi pärjätty. Väiskin osuuden olisi tuossa vyötäröllä voinut jättää lyhyemmäksi, jolloin lankaa olisi riittänyt hihoihin enemmän. Mutta tää on tätä. Ja meneepä paituli sitten vielä ensi talvenakin. Ja ehkä seuraavanakin. Mitä näitä paitoja nyt joka talvelle neulomaan...

Lapsi kuitenkin hyväksyi paidan, mikä ei ole aina niinkään varmaa. Tällä tarinalla on siis kaunis loppu. Laskujeni mukaan jäin myös aavistuksen verran voitolle kaappilankojeni suhteen: vyyhdillinen Väiskiä vaihtui siellä pikkunöttöseen. Liput salkoon!

Horroskauluri

Otetaan heti perään toinen testineule, jos sallitte. Tämäkin jo aikaa sitten valmistunut.

Stephen West julkaisi männäperjantaina oikein virallisesti Hiberknitting -talvikokoelmansa, joka pitää sisällään kuusi aika mellevää neulemallia. En ole vielä hankkinut, mutta harkinnassa on. Tämä kuvissa näkyvä kaula-asia on yksi noista kuudesta mallista ja se on tikuteltu syksyllä. Älkää antako lumen hämätä; valokuvaus on hoidettu vasta nyt vuodenvaihteessa. Westin kokoelman nimi sopii omaan tilanteeseeni vallan mainiosti. Neulehommat ovat olleet melkoisessa horroksessa tämän kaulurin jälkeen. Älkää ymmärtäkö väärin - kauluriprojektissa ei ollut mitään, mikä olisi hyydyttänyt mojoni. Elämä vain joskus on sellaista, ettei sinne meinaa mahtua puikkoakaan väliin. Olen kyllä yrittänyt: puikoilla on ollut jo kuukausitolkulla testineule Pyhänniskan Soilelle ja kiitän Luojaani, ettei sillä varsinaisesti ole ollut kiire. Yhden lapsen paidan olen sentäs saanut valmiiksi.

Kauluri - voiko tätä edes nimittää kauluriksi? - oli mukavaa neulottavaa. Vaikka en missään langanostolakossa olekaan, olen jo hyvän aikaa koetellut katsastaa kaapeistani lankaa uusiin projekteihin ennen uusien vyyhtien hankkimista. Noin niin kuin ensi hätään, muka. Tämmöinen kauluri on siitä kiva varsinkin monivärisenä, että jo pienilläkin lankamäärillä saa nättiä aikaiseksi. Olen käyttänyt tähän aiemmista neuleistani ylijääneitä lankoja. Joukossa on korkkaamaton vyyhti SkeinQueenin CrushDK:ta, jota neuloin vuosi sitten toiseen testineuleeseen. Tuossa omaa silmääni kovasti miellyttävässä kirjoneuleosassa sekä raidallisessa pätkässä on esimerkiksi Textures Unite -huivissa käytettyjen merinosinkkujen jämiä, Louhittaren Luolan Väiskiä sekä Onionin silkkimohairia muutamassa eri värissä. Raidoista huomaa, että lankaa on pitänyt toisen loppuessa vaihtaa, mutta haitanneeko tuo mitään. Tummin osa on suomenlampaan villaa, veikkaisin Vanhalan lammastilan villoja. Ohje on dk-vahvuiselle ja siihen tiheyteen pyrin sotkiessani noita ohuempia lankoja yhteen. Suomenlammas oli sitten tiheydeltään ihan jotain muuta, mutta aika hyvin se kostutuksessa ja silottelussa tokeni. Koetin viimeistelyvaiheessa pingottaa rinkulaan lisää mittaa, sillä en kestä ollenkaan sellaisia kaulureita, joihin kuristuu. Happi on hyvä asia.

Malli: Hiberknitting Cowl, suunnittelija Stephen West. Ravelrystä löytyypä täältä (klik).

Langat: Sekalainen joukko vaikka ja mitä, yhteensä 386 g.

Puikkoset 3,75 mm.

Neule lähtee liikkeelle pintaneuleella, joka näkyy tuossa minun tuubihuivissani vaaleanharmaana. Osio nappasi aika lailla koko vyyhdin dk-vahvuista lankaa. Sen jälkeen seuraa kirjoneuleosuus, joka tässä huivissa on toteutettu kuudella eri sävyllä. Käytännössä lankaa on enemmän, koska käytin mohairia ja fingering-vahvuisia lankoja yhdessä. Kolmannella osuudella neulotaan nurjia ja oikeita silmukoita kahdella eri sävyllä ja tuloksena on jälleen erilaista pintaa. Loppu lasketellaan raidottamalla, mutta sielläkään suunnittelija ei ole tyytynyt pelkkään oikean sileään, vaan on hakenut runsaampaa tekstuuria nurjilla silmukoilla ja erilaisilla lankapohjilla. Minulla on sielläkin kaverina mohairia.

Melkein tekisi mieleni neuloa toinen Tukuwoolista ja mohairista. Suomenlampaan rouheus tuntuu mukavalta tuossa huivissa noiden "heppoisempien" pohjien tukena ja se tuo mielestäni mukavasti ryhtiä kokonaisuuteen. Neulejonossa alkaa vain kevättä kohden olla sen verran ruuhkaa, että taitaa Tukuwoolit säästyä muihin projekteihin. Aijai, että olen innoissani, sillä tällä hetkellä näyttää mukavasti silltä, että jatkossa saattaisin jopa ehtiä neulomaan entiseen malliin. Se olisikin jotain se!

Deco Drape

Viime kesänä tuli testineulottua kovin mieluinen huivi. Enkä tarkoita nyt pelkästään lopputulosta, sillä jo neuleprosessi itsessään tarjosi tavallista enemmän sydämentykytystä.

Huivin ohje kuuluu alunperin Stephen Westin kesän 2018 Yarn a Long -pakettiin, jossa kolmen kuukauden ajan paketin ostajille lähetettiin Westin upouusi huiviohje ja juuri sitä varten valikoidut langat. Yksi setti per kuukausi. Tämä minun neulomani huivi oli heinäkuun ohje, nimeltänsä Deco Drape, ja neuloin sen kuin hurmiossa noin viikossa. Nyt, puoli vuotta ohjeen "ilmestymisen" jälkeen, se on saatavissa kaikille halukkaille Ravelryn kautta.

Malli: Deco Drape, suunnittelija Stephen West. Löytyypi Ravelrystä täältä.

Langat: Louhittaren Luolan Luonnotar, kolme vyyhtiä väreissä Savu, Koivu ja Lyijy. Painoa yhteensä 261 g.

Puikkoset 4,0 mm.

En useinkaan pysty tarttumaan testineulemahdollisuuksiin minulle tiukkojen aikataulujen takia, mutta tämän huivin kohdalla kaikki oli toisin. Olin lomalla ja kerrankin suorastaan joutilas. Ja hyvä niin, sillä minun annettiin ymmärtää, että kiire oli. Olin juuri hankkinut Louhittaren Luolan möötistä kolme vyyhtiä lankaa ilman sen kummempia suunnitelmia ja päätin käyttää ne ihanuudet tähän. Pääsin siis aloittamaan heti ohjeen saatuani ilman lankakauppakierrosta verkossa.

Olen hidas neuloja. Testineulonnassa se tarkoittaa sitä, etten useinkaan ehdi nopeampien testaajien vauhtiin ja hoksauttamaan ohjeen mahdollisista virheistä. Suunta meinaa olla paremminkin toisinpäin; meille hitaammille tiedotetaan vauhtineulojien löydöistä, jotta osataan varautua eikä spämmätä turhaan jo raportoiduista asioista. Tämän kesäkuisen projektin kanssa taisin kuitenkin yllättää kaikki, sillä huomasin olevani ohjeessa loppusuoralla jo parissa hassussa päivässä. Kävi ilmi, että suunnittelija ei ollut vielä päättänyt ihan loppuun saakka huivin lopullista kokoa ja että sitä piti pohtia. Paljonko olet käyttänyt lankaa? Paljonko sinulla on lankaa jäljellä? Mikä on huivin korkeus nyt? Voitko neuloa vielä X määrän toistoja? Paljonko lankaa meni yhteen kierrokseen? Entä toistoihin? Paljonko sinulla on nyt lankaa jäljellä? jne. Sähköposteja sinkoili parhaimmillaan useita päivässä. Enhän minä sitä oikeasti voi tietää, mutta kuvittelisin, että kyse oli optimaalisen koon etsimisestä tietylle, ohjeessa annettavalle lankamäärälle. Oli miten oli, minulle tuli kuitenkin tunne, että testaamisellani oli tavanomaista suurempaa merkitystä tai ainakin vähintään kiirus - ja se siivitti puikkoihin entistä enemmän vauhtia. Elin muutaman päivän täydellisessä neulekuplassa ja jännitin, minkälaiseen lopputulokseen tässä oikein päädytään. Voi pojat, jos testineulonta olisi aina yhtä jännittävää! Tai ehkä se onkin, mutta minä en hitaana vain aiemmin ole päässyt loikkaamaan etujoukkoihin mukaan.

Kun valmis ohje vihdoin tuli, piti tietysti verrata. Minun testihuiviini jäi loppupeleissä muutama toisto enemmän kuin mitä nyt myytävässä ohjeessa on eli sen koko on jonkin verran ohjeen kokoa isompi. Ei paljoa, mutta selvästi. Minun huivini on piiitkä ja sitä on nautinto kieputella itsensä ympärille, sillä huivin muoto tuntuu sallivan vaikka minkälaista asettelua. Suosittelen tutustumaan; minä olen tainnut pitää tänä syksynä ja talvena vain tätä yhtä huivia. Osansa on tietysti huivin väreilläkin - tulin kerrankin valinneeksi sävyt, joihin en koskaan kyllästy. Ei mitään specklejä ja väriraitoja, vaan ehtaa asiaa koko huivi. Täydellistä kerrassaan!

Vaikka viime päivät paukkupakkasineen ovat olleet luonnossa läkähdyttävän kauniita, niin kyllä kesäkuvatkin näyttävät mukavilta, eikös?

Viimeistä viedään

Jos ei nyt aivan ihmeelliseksi elo mene, niin tässä olisi tämän vuoden viimeinen valmis neuleeni.

Ajatelkaas, miten kiharaisen huomion tein aivoituksistani: kun viimeksi haikailin Kettu-paidasta mekkoa, niin nyt sitten mekko-ohje lyheni käsissäni paidaksi. Tai se mitään "nyt" ollut; näin tämän ohjeen heti paitana. Itse asiassa olisin halunnut vieläkin lyhyemmän, mutta kun peijakas nämä neuleet tuppaavat olemaan eri mittaisia ennen ja jälkeen viimestelyn. Tämäkin veijari nappasi sellaiset seitsemisen senttiä lisää mittaa kostutuksen, alustalle asettelun ja kuivumisen aikana. Neulojan tehtäväksi jäi toivoa parasta ja hämmästyä. Mutta eihän tämä toki ole hullumpi näinkään.

Tämä, kuten edellisen postauksen Kettu-paitakin, on aloitettu jo kesällä. Malli on tavattoman suosittu; valmiita Lotta-mekkoja tupsahteli - ja tupsahtelee edelleen - silmille tuon tuosta ja varsin pian sitä huomasi olevansa aika aseeton sen edessä. Oma oli saatava. Pääsin seuraamaan Soilen Lotta-mekkoa Jyväskylän festareilla oikein lähituntumassa ja vakuutuin hänen lankavalinnastaan. Titityystä lähti mukaan kolme vyyhtiä The Uncommon Threadin Everyday Sportia ja paita rupesi tekeytymään mukavaa vauhtia. Kunnes loppui loma, alkoivat työt ja neuleaika puristui minimiin. Työt ensin ja sitten huvi, niinhän se menee.

Malli: Lotta, suunnittelija Marie Greene. Ohje julkaistiin alunperin Laine Magazinessa (numero 5) ja löytyy nyttemmin maksullisena myös Ravelrystä (klik)

Lanka: The Uncommon Thread Everyday Sport, vajaa kolme vyyhtiä. Valmis paita painaa 278 g.

Puikkoset just niinkuin ohje sanoo.

En ole tehnyt mekkomitan hylkäämisen lisäksi ohjeeseen muita muutoksia. Tai olen. Kuulostaa kummalliselta, mutta yritän selittää lyhyesti. Jälkikäteen ajateltuna minun ei olisi pitänyt tehdä mitään muutoksia, mutta ennen neuleurakkaan ryhtymistä kuulin pariltakin eri taholta, että ohjeessa on jotain häikkää silmukkamäärän osalta ja että ohjetta seuraamalla selän yläosan pintaneulekuvion viivoitus ei mene symmetrisesti, kuten sen kuvien perusteella pitäisi mennä. Ajattelin siis olla kerrankin kaukaa viisas ja muuttelin silmukkamäärää selän takakappaleen osalta siten, että kuvio menisi fiksusti. Kun pääsin siihen kohtaan työtä, jossa koko totuus kuvion symmetrisyydestä paljastui, huomasin olevani muutoksistani huolimatta juuri siinä tilanteessa, josta minua oli varoitettu. Kuvio ei toistunut peilikuvana (kyse on selän pystyviivakuviosta; niiden tulisi toistua lyhyt-pitkä-lyhyt-pitkä-lyhyt jne.). Koska ohjeen sivuilta ei löytynyt errataa juuri tähän liittyen, totesin, että ilman muutoksia kuvio olisi mennyt kohdallani oikein. Mutta hätäkös tässä, ratkaisin tilanteen säveltämällä selkäosaan itselleni ihan uuden rytmin viivakuvion osalta enkä ryhtynyt purkuhommiin. Suosittelen siis lämpimästi ohjeen noudattamista. Kaula-aukkoa tikkasin kiinni ehkäpä hivenen ohjetta pidemmältä matkalta, ettei mene kumarrellessa ns. höpön puolelle.

Olen vielä kahden vaiheilla, koostaakko perinteistä neulevuosi 2018 -katsausta vaiko eikö. Näppituntuman mukaan vuosi on ollut puserovoittoinen, mutta kokonaisuutena niukahko. Vuoteen on sisältynyt useitakin yksittäisiä pätkiä, jolloin harrastus on ollut vallan hunningolla eikä neulomiseen ole ollut mahdollisuutta siinä määrin, kuin mitä mieli olisi ollut. Tässä vaiheessa vanhaa vuotta sitä on tulevan suhteen yleensä kovin toiveikas; toivotaan, että ensi vuosi olisi oikein lankaisa meille kaikille. Että opittaisiin jokin uusi tekniikka tai ylittäisimme itsemme jokin haasteen muodossa. Minä taisin mennä Instalivessä lupaamaan @nurjajonnalle, että neulon sukat. Yhdet sukat. Blogiani pidempään seuranneet ymmärtänevät, että se tarkoittaa haastetta isolla H:lla. Siihen liittyen voisinkin kysyä teiltä viisaammilta, että mikä on paras - tai siis kestävin - sukkalanka just nyt? Sehän se mun sukkaongelman todellinen ydin on; tympäisee neuloa jotain, joka on heti rikki. Haastetta on siis myös asennepuolella!

Mutta hei, Onnellista ja mitä parasta pian alkavaa uutta vuotta teille kaikille! Tavataan silloin!