30.7.2019

Bubbles

Olen jo pitkään haaveillut kuplapaidasta. Ja kyllä vain, siinä se nyt komeilee!


On ollut kovin vaikea päättää, minkälainen kuplapaidan pitäisi olla. Välillä olen innostunut väri-iloittelusta, jossa jokainen kuplaraita olisi eri väriä. Välillä olen miettinyt, että kuplat voisi feidata rivi riviltä tummasta vaaleaan tai päinvastoin. Ja entäs itse lanka? Tehdäkkö speckle -langoilla ja merinoilla vai selvästi nyt pinnalla olevilla rouheammilla herkuilla? Kuplat jyrkällä kontrastilla päävärin kanssa vai vähemmän jyrkällä? Vaihtoehtoja ja mielen liikeitä on riittänyt ihan tarpeeksi. Pitkällisen makustelun jälkeen vihdoin ymmärsin, että haluan paitani Kässäkerho Pom Pomin Donegal tweedistä. Oli mielestäni näppärä ajatus neuloa kuplapaita langasta, jossa itsessään jo olisi tweednyppyä ja nypykkää. Siitä se sitten lähti. Ei tarvinnut kuin odotella Jyväskylän neulefestareita, josta olin päättänyt lankani ostaa. Olin vähän polleana, että minulla on oikein ASIAA festareille eikä vain epämääräistä ex tempore fiilistelen lankoja -tyyppistä kurittomuutta työlistalla, kuten yleensä. Jyväskylässä rynnistin suorinta reittiä Pom Pomin kojulle ja hyvä niin, sillä haluamaani sävyä jäi käyntini jälkeen enää yksi vyyhti. Kerrankin oli onni myötä, asia hoidettu ja sain keskittyä kurittomuuksiin.


Malli: The Bubble Sweater, suunnittelija Stephen West (Takaisin ruotuun! Menikin monta ohjetta muilta suunnittelijoilta tässä välissä, mutta eiköhän tämä taas tästä ajaudu uomiinsa). Kuplapaita löytyy Ravelrystä täältä (klik).
Langat: Päävärinä Kässäkerho Pom Pomin Donegal Tweed DK, sävyssä Hiekka. Menekki oli jonkin verran yli neljä vyyhtiä. Tuo musta kuplalanka on Walk Collectionin Cozy Merinoa eli ihan fingering -vahvuutta, mutta neulasin sen kaksinkertaisena. Sävy on Embers ja sekin on festareilta hankittu Pom Pomin kaveriksi. Näitä löytyy Titityystä. Pikkunöttönen jäi tätäkin lankaa.
Puikkoset ohjeen mukaan paitsi että neuloin ohjetta pienemmällä puikolle kaula-aukon resorin sekä jokusen kuplarivin. Joissakin kuvissa kaula-aukon edustan kuplat pullottivat kummasti, ja halusin siksi napata siitä liian väljyyden pois pienemmällä puikkokoolla.
Koko on M, mutta olisi taitanut S olla ihan hyvä myös.

Minulle tulee näin kesäkeleillä yleensä jokin värihulluus. Joka kesä olen virkannut tai neulonut tämänkin blogin kymmenvuotisen uran aikana jotain aivan älytöntä väriörvellystä. Kaikki viritelmät eivät tosin ole selvinneet maaliin asti ja valmiiksi vaatekappaleiksi, sillä hulluus menee yleensä jossain vaiheessa ohi. Jopa kesken projektin, jolloin tekele haudataan nolona ja vähin äänin pimeimmän kaapin pohjille. Tänä kesänä olen koettanut pitää varani, niinpä kuplalangaksikin valikoitui tiukka musta jokusella oranssinkeltaisella väritipalla höystettynä. Ette usko, kuinka tyytyväinen olin itseeni!


Paidan neulominen itsessään oli helppo rasti. Dk -vahvuisella langalla työ etenee joutuisasti ja kun minulla sattui tähän saumaan vielä edestakainen junamatka pääkaupunkiin, tuntui että matkaprojektiksi mukaan ottamani paita sai junatuntien aikana suorastaan lentävän lähdön. Minulla ja ystävälläni Sannalla oli yhteinen Kuplapaita KAL. Ostimme molemmat lankamme festeiltä ja aloitimme omat paitamme suurin piirtein samoihin aikoihin. KALista oli kovasti iloa, sillä olimme molemmat hivenen epätietoisia siitä, mikä koko paidasta kannattaisi neuloa ja saimme spekuloida asiaa yhdessä. Paidassa kuplakaarroke neulotaan yhden koon -taktiikalla ja eri kokoihin erottelu tapahtuu vasta viimeisen kuplarivin jälkeen. Ohjeen mukaan minun senttini solahtivat S - ja M -kokojen väliin. Neuloin pitkään pähkäiltyäni M -koon ohjeen mukaisilla puikoilla, mutta kavensin vartalo-osasta heti hihojen erottamisen jälkeen kolme kertaa kaksi silmukkaa molempien kainaloiden alta. Olen vartalokappaleen leveyteen ja mittaan todella tyytyväinen. Hihojen kohdalla minulle olisi riittänyt pienempikin koko. Jos olisin ollut fiksu, olisin voinut tehdä kainalon alle tulevia silmukoita vähemmän, kuin mitä ohjeessa käskettiin, mutta mennä posotin niin kuin Stephen ohjeessaan neuvoi. Joka tapauksessa tilanne ennen kostustusta oli se, että hihat näyttivät aika laajoilta, mutta kostutuksen jälkeen väljyys asettui mystisesti niin, ettei vaiva enää kiusannut. Kaula-aukon resori on neulottu käänteellä, hihojen suut ja helma eivät.


Niin, se joka kesäinen värihulluus. Ja se, kuinka olinkaan tyytyväinen itseeni... Voi pojat ja tytöt, kun tietäisitte. Kuplapaidan jälkeen värimopo karkasi ja nyt ollaan todella oudoilla vesillä. Katsotaan nyt, miten käy. Ehtiikö työ valmiiksi, ennen kuin järki palaa päähän ja homma kosahtaa siihen?

22.7.2019

Love Note

Eteläseinän lämpömittari näyttää tiiliseinän pinnasta 45 astetta plussaa, mutta eihän se niin lämmintä ole, jos ja kun tuosta omalta terassilta loittonee vähän kauemmas. Eihän? On ihan jees keli vetäistä muhkea mohairneule ylle ja pusikkomaastoon sopivat karvamaiharit jalkaan ja lähteä hymyilemään kameralle. Hymy jäi helteessä vähän väkinäiseksi, siksi enempi kuvia selkämyksestä. Ja kyllä, hiki tuli, mutta ei, mohair ei kutittanut.


Tämän neuleen syy ja tausta löytyy neulefestareista. Kyllä te tiedätte; pitää olla tarpeeksi neulottavaa ja täysin aivotonta, että voi neuloa jouhevasti seurassa. Kun pläräsin jonoani ja suosikkejani etsien kyseiset kriteerit täyttäviä malleja, jäin jotenkin jumiin tähän malliin. Neulottuani peräperään nyt jo kolme cropped -tyylistä paitaa, tunnustan, että oma vartalomallini ei ole näihin ehkä se paras. Eikä pukeutumistyylinikään. Nämä ovat somia hamosten ja mekkojen kanssa, jotka eivät ole ehkä ihan se minun leipälajini. Tämä Love Note paljastui makuuni vieläpä liian leveäksi; neule olisi oikein mieluinen, jos leveydestä saisi taiottua sellaiset 10-15 senttiä pois. Sitä olen tässä miettinyt, että miksi ylipäänsä neuloin koon L. Neuletta aloittaessani en tiennyt, että väljyyspulmaa on ollut muillakin neulojilla. Jos olisin tiennyt tai jos tekisin tämän jostain syystä joskus uudestaan, valitsisin ihan reilusti suositusta pienemmän koon. Ehkä jopa kaksi.


Ihan tollo en kuitenkaan ollut. Aloitin neuleen 4,5 millisillä, neuloin pitsiosion vitosilla ja vaihdoin vasta sileän alkaessa suositeltuun puikkokokoon eli kuusmillisiin. Jokin aavistus pulmista siis leijui ilmassa jo startissa, mutta en vienyt sitä ajatusta loppuun asti. Hihojakin kaventelin pitkin matkaa ja silti ne edelleen pussittavat hihan suussa, niin kuin tarkoitus on. Vähemmän tietysti, mutta kyllä se efekti siellä on. Hihoissa testasin kolmea eri mittaa ja kolmea eri hihansuuta, mutta loppupeleissä tämä ohjeen mukainen tapa oli mieluisin. Neuleeni juju on mielestäni lanka, Katian Air Lux, jolla paitaan on saatu metallinen hohde. Haaveilin alunperin vaalemmasta paidasta ja siihen haaveeseen nähden tunnustan valinneeni mohairlangalle liian tumman sävyn. Mutta ei nyt vain nillitetä, ihan kelpo käyttöpaita tuli, kunhan tuohon liehuhelmaan tottuu ja nämä vihdoinkin alkaneet helteet nautitaan loppuun. Ja ehkäpä annan mahdollisuuden vielä jollekin mekollekin. Ehkä.


Malli: Love Note, suunnittelija tincanknits. Ravelryssä löydät paidan ohjeen luokse tästä (klik).
Langat: Katian Air Lux sävyssä 69, kolme palleroista miltei kokonaan (mun paita ja hihat ohjetta pidemmät) yhdistettynä saman firman silkkimohairiin sävyssä 203 aika lailla 4 kerää.
Puikkoset tuli jo tuolla tekstissä mainittua eli ylhäältä alas 4,5 mm, 5 mm sekä 6,0 mm.

Entäpä täyttikö neule festariprojektin vaatimat kriteerit? Kyllä ja ei. Sain miltei koko pitsiosion valmiiksi bussimatkalla Jyväskylään ja pääsin varsin pian tavoittelemaani aivottomaan vaiheeseen. Sotkeennuin silti hihoja ja vartalo-osaa erotettaessa, sillä seurassa neulonta on vaativa laji ja yksinkertainenkin matematiikka saattaa olla siinä touhussa joskus liikaa. Siitä onneksi selvittiin suhteellisen helpolla. Kotosalle ei oikeastaan jäänyt enää muuta tikuteltevaa, kuin hihojen lopettelu ja viimeistely. Tässä mallissa muuten tehdään tuo kaula-aukon resori lopuksi, JOS kaula-aukko jää liian leveäksi. Jopa minulla, joka neuloi kaula-aukon ja pitsiin asti kaikki kerrokset puolitoista kokoa ohjesuositusta pienemmällä puikolla, kaula-aukko ei ollut hyvä. Nätimpi se oli kyllä lievästi rullautuvana kuin mitä tästä jälkikäteen tehdystä resorista tuli. Että jos ja kun innostut neulomaan tätä joutuisaa mallia, kannattaa tuota kaula-asiaakin miettiä hivenen ennen homman polkaisemista käyntiin. Se kannattaisi ainakin aloittaa pienemmän koon silmukoilla, kuin mitä ohjeen matematiikka muuten sinulle kooksi tarjoaa, jos et resorista innostu.


Olen ollut huomaavinani, että kasari on tulossa (vai joko se tuli?) takaisin muotiin. Kaupoissa silmiin osuu neonvärejä (se keltainen, juutas, että joudun vielä ostamaan sitä), vyölaukut ja hiusdonitsit on päivitetty tähän päivään ja lenkkarit, farkkujen malli ja neulepuseroiden muotokieli muistuttavat minua hetkittäin jostain, jonka olen luullut jättäneeni jo taakseni. Siksikö kävi jo ihan vitsillä mielessä, että jos lisään tähän Love Noteen vain olkatoppaukset, niin a) saisin ryhtiä paituliin ja b) olisin kerrankin trendsetter ja c) voisin ehkä pahoin?

8.7.2019

Ja paidat ne vaan lyhenee

Nyt kuulkaa rastia seinään. Täältä pesee jo toinen trendikäs vyötärömittainen eli cropped paita. Kerrankin koen olevani mieltymysteni kanssa ajassa kiinni ja peräti muodikas.


Viime viikonlopun Jyväskylän neulefestareilla vilahteli paljon minunkin jokin aika sitten neulomaa Soldotna -paitaa tai sitä varten tehtyjä lankahankintoja. Olisiko se nyt sitten sellainen hittipaita? Itsellänikin hieman poltteli, josko ostaisin toista Soldotnaa varten langat ja tällä kertaa pitkähihaiseen versioon, mutta annoin asian sitten olla. Tulin nimittäin hankkineeksi lankoja pariin muuhun puseroon ja arvelin sen riittävän näinkin hitaalle neulojalle, kuin mitä minä olen. Oma festarineuleeni tänä vuonna oli tämä kuvissakin näkyvä Navelli, jonka sain valmiiksi ja pingoitettua päivää ennen Jyväskylään lähtöä. Minusta on tainnut tulla jonkinlainen Caitlin Hunter -fani. Hänen malleissaan kun on useampikin juuri nyt kuumottava malli, mutta koetan olla ajattelematta niitä, sillä suunnitelmissa on ihan muita juttuja.


Navellin ohje on hyvä ja selkeä. Neuloessa minulla epäilytti lähinnä helman kuvion erottuminen. Olin mielestäni valinnut selkeästi toisistaan erottuvat värit, mutta koska molemmissa langoissa oli värivaihteluita, joista osa liikkui kovin lähellä toisiaan, paikoin kuvio jäi hämäräksi. Onneksi en purkanut, sillä näin valmiina kuvio hahmottuu silmääni kyllin selvästi ja miellyttää oikeastaan minua tuollaisena utuisenakin. Toinen värikepponen selvisi vasta, kun paita oli valmis ja keekoilin se päälläni peilin edessä. Puolessa välissä harmaata pääväriä näkyy selkeä vyyhdin vaihtokohta. Juu, en raidottanut, vaikka käsinvärjättyjen kohdalla sitä erityisesti suositellaan. Siinä se raita nyt ilmoisesti keikkuu ja tiedättekö mitä, en jaksa välittää. Nyt on kesä, loma ja lupa ottaa rennosti. Jännä muuten, ettei se raita näy takakappaleella ollenkaan, edessä vain.


Malli: Navelli, Suunnittelija Caitlin Hunter aka Boyland Knitworks. Ohje Ravelryssä täällä (klik).
Langat: Yläosan pääväri on Madelinetoshin Tosh Merino Light sävyssä Pelican. Helmasta löytyy Rouva SilmuSolmun läkähdyttävän ihanaa Savusauna-sävyä Merino Sukkis -pohjassa sekä Olannien Singles Sock -lankaa sävyssä Ooak. Puntaria en ole taaskaan käyttänyt, mutta noin summittaisesti arvioituina Pelicania meni vajaa puolitoista vyyhtiä, ja noita helmavärejä sellainen puolikas vyyhti molempia.
Puikkoset ohjeen mukaan.

Ainoa tekemäni muutos ohjeeseen löytyy hihoista. Tuijotin Ravelryssä valmiiden paitojen kuvia ja minusta näytti, että kovin monella hihat sojottivat paidassa kummasti. Suunnittelijan kuvissa kaksinkertaiselle taitteelle käännetyt hihat näyttävät somilta ja antavat ryhtiä mallille, mutta koska suurimmalla osalla normineulojista vaikutelma ei ollut minusta samankaltainen, päätin tehdä varman päälle ja jättää käänteen pois. Neuloin ohjeen mukaan hihojen alkuosan, mutta kun käsketään ruveta taitteen alaosaa tekemään, niin minä aloitin resorin. Yritin ensin icordia ja vaikka mitä kivaa hihan suuhun, mutta helmaa ja kaula-aukkoa kiertävä resori näytti lopulta kuitenkin parhaalta vaihtoehdolta myös hihoihin. Resorin oikeat silmukat tein kierrettyinä. Mnun hihani ovat siis myös himpun verran pidemmät kuin Caitlinin ohjeessa. Kaula-aukosta tein puolestaan jonkin verran ohjetta pienemmän. Helmaan en tällä kertaa ladannut juurikaan rouvasenttejä. Voisin uskotella teille olleeni rohkea ja raju, mutta tunnustan, että luotin merinolangan ja pingotuksen voimaan. Enkä pettynyt.


Jyväskylän neulefestareilla kävi muuten niin, että kuvia en juurikaan ottanut. Siksi olen tässä uumoillut, josko jätän perinteisen festarikatsauksen kokonaan kirjoittamatta. Viivyin Jyväskylässä perjantaista sunnuntaihin ja osallistuin Olga Buraya-Kefelianin erinomaiselle 3D Knitwear -kurssille. Muun ajan ihastelin lankoja, ostin lankaa tai vietin aikaa muiden neulojien kanssa. Kerrassaan loistava viikonloppu siis. Neulottuakin sain niin paljon, että torstaina bussimatkaa varten aloitettu neulepaita alkaa olla hihoja vaille valmis. Lankapuolella minulla oli viikonlopulle yksi ainoa tavoite: saada Kässäkerho PomPomin DonegalTweediä paidallisen verran. Luojan kiitos suunnistin heti perjantaiaamuna PomPomin kojulle, sillä minun ostokseni jälkeen haluamaani sävyä ei enää jäänyt paria yksittäistä vyyhtiä lukuunottamatta. Muita tavoitteita ei ollut, mutta ihan kiitettävästi kaikenlaisia lankatarpeita näytti päivien mittaan kertyvän. Palataan hankintoihin sitten, kun ne toivon mukaan muokautuvat valmiiksi neuleiksi. Mutta olipahan taas kekkerit! Ehkäpä se, ettei kuvia tajua ja ehdi ottaa, kertoo siitä, että lystiä on todellakin piisannut. Isot kiitokset ja aplodit sinne Jyväskylän suuntaan!

Isot kiitokset ja morjestuket myös jokaiselle ystävälle ja tuttavalle, jota minulla oli ilo tavata ja jututtaa. Olette ihania, joka iikka.

13.6.2019

Kiekko päätyyn

Piti saada puikoille pieni ja nopea. Ja sellaisen sain. Muutama päivä itse neulontaan ja vähän enemmän sen pohtimiseen, montako lisäsenttiä vaatekappale tarvitsee helmaansa. Jokusen laitoin. Tässä iässä napaa kannata juurikaan näytellä.


Tämä pikkiriikkinen paita on tarve- tai terapianeule - miten vain. Kun harrastusrintamalla on podettu tarpeeksi pitkään nihkeää kuivaa kautta, paras tapa saada kone käyntiin on polkaista tulille pari nopeasti etenevää pikkutyötä, joiden valmistuminen ruokkii liekkiä. Nimitän tällaista hiatonta napapaitaa pikkutyöksi, varsinkin kun se tehdään dk-vahvuisesta langasta. Siinä ei nokka kauaa tuhise.


Malli: Soldotna Crop, suunnittelija Caitlin Hunter ja ohje löytyy Ravelryn kautta täältä (klik)
Lankoina Louhittaren Luolan Väinämöinen dk sävyssä Sinappi, Rouva Silmusolmun Merino dk Sukkis sävyssä Savusauna, Hedgehog Fibersin Merino dk mustavalkoisessa sävyssä Typewriter sekä PrimroseYarnsin Jasper sävyssä Romance Novel. 
Puikkoset ohjeen mukaan.

Nopeasta projektista huolimatta aivot ehtivät askaroida useammankin probleemin äärellä. Itse ohjeessa ei ollut pulmaa, sen puolesta kaikki oli mainiosti, mutta onnistuin rakentamaan aivan kotitekoista draamaa matkan varrelle. Kaikki se liittyi - jälleen - lankakaappiini; sen sisällöllä oli pärjättävä, uutta ei osteta. Lankavarastoni koostuu etupäässä fingering -vahvuisesta langasta, eikä dk-vahvuisiä vyyhtejä juurikaan ole. Siksi näinkin pienen lankamäärän kaivaminen oli ongelmallista. Kauhealla vaivalla sain rakennettua jollain tapaa yhteensopivan kokonaisuuden, vaikkakin voimakkaan keltaisen ja mustan liitto oli silmääni turhan raaka. Ampiainen, tiedättehän. Koska muita järkeviä vaihtoehtoja ei kaapistani oikeastaan löytynyt, yritin rakentaa värien vaihtumiskohdat niin, että hyönteis-efekti jäisi mahdollisimman pieneksi. Olin edelleen epäilevällä kannalla, mutta neulomisvauhdin huumassa en ehtinyt päättää mielipidettäni, ennen kuin paita oli jo helmassa. Ja jossain siellä sitten hoksasin, että tulihan väreistä mieleen toki jotain muutakin, kuin ampiaiset. Luontoaiheissa pysytään: kärpät. Oulun Kärpät! Ei jumaskuukkeli, tajusin neuloneeni itselleni lätkäpaidan. Eikä siinä mitään, mutta kun en todellakaan ole kausikorttinaisia. Perhe on tietysti ottanut kaiken ilon irti Kärppäpaidastani. Numeroa paidan selkään kirjailemaan ja sitä rataa. Kyllä on hauskaa.


Varastolangoissa pysyminen johti myös siihen, että paitani hihat jäivät lyhyeksi. Olisin halunnut oikeastaan puolipitkät hihat, mutta Rouva Silmusolmun musta ihanuus, Savusauna, ei olisi riittänyt kuin yhteen hihaan. Siinä piti matematiikkaa ja grammoja vääntää tosissaan, ennen kuin totesin haaveen turhaksi. Kaikkia jäljellä olevia lankoja yhdistelemällä hihoista olisi tullut kummallinen sekasotku ja siksi oli parempi pysytellä suunnittelijan antamissa mitoissa. Nähtäväksi jää, onko tällaiselle kohtuupaksulle ja lyhythihaiselle teepaidalle tulevaisuudessa käyttöä. Tietysti aina on se mahdollisuus, että ostaa lisää lankaa ja neuloo hihoille mittaa jälkikäteen. Mutta ei nyt hötkyillä, tutkitaan ensin.

Puikoilla on muuten jo toinen Caitlin Hunterin napapaita. Minusta tuli ilmeisesti lyhyiden neulepaitojen kannattaja kertalaakista. Toki muistan lisätä helmaan jokusen rouvasentin myös jatkossa, ettei mene huumorihommiksi ja ns. nolon puolelle. Lisäksi mietinnän alle on otettava hameen hankinta. Se on vannoutuneelle housuihmiselle hurja visio, mutta muut neulojat näyttävät niin somille pellavahamosissaan ja -mekoissaan yhdistettynä tällaisiin lyhyisiin ja leveisiin neulepaitoihin, että sitä seireenien laulua saattaa olla vaikea vastustaa.

25.5.2019

Jestas sentään

Kaikenlaista oiretta on ollut. Väsymystä, kaikkeen kyllästymistä ja harmaaseen sumuun hukkumista, mutta että mennä nyt unohtamaan, että yksi paitakin on valmistunut. Paita! Täytyy olla jo jotain vikaa naisessa. Rautaa ja c-vitamiinia naamariin ja äkkiä julistamaan tätä ilosanomaa, ennen kuin taas unohtuu: yksi ikuisuusneule on pudonnut puikoilta!


Ravelryn tietojen mukaan sain Magnolian valmiiksi huhtikuun puolessa välissä vuoden tahkoamisen jälkeen. En tiedä, mikä meni projektissa pieleen. Voi olla, ettei vika ole itse paidassa ollenkaan, vaan siinä, ettei neulominen ylipäänsä ole ollut enää aikoihin sellainen intohimon asia kuin aiemmin. On pitkiä aikoja, jolloin neulomiseen ei pysty ylipäänsä keskittymään ollenkaan ja sitten kun mahdollisuus ja aika löytyvät, on tehnyt mieli tarttua johonkin random-testineuleeseen, koska pää lyö muuten ohjeiden, tarpeiden ja toiveiden suhteen aika tyhjää. On antanut ikään kuin jonkun muun päättää, mitä seuraavaksi neulotaan. Ja nämä muut projektit ovat jääneet autuaasti odottelemaan parempia aikoja. Tiedä häntä. Asia tullenee testattua nyt, kun työkiireet hetkeksi kesän myötä helpottuvat ja ainakin teoriassa harrastamiselle jää tilaa.


Minun Magnoliani lähti kyllä liukkaasti liikkeelle. Se on mukava, helppo ja aika nopea malli, jossa varsinainen äksöni on vasta helmassa ja hihoissa. Siinä ei ole mitään ylimääräisiä kommervenkkejä, mistä pidän. Tiedän monen neulojan suorastaan kiiruhtaneen kohti pitsikuviota, mutta minun kohdallani kävi päinvastoin. Pitsin kanssa on jokin outo juttu meneillään. Se näyttää toki kivalle, mutta en ole ns. naisellisten pitsineuleiden ystävä enkä koe oloani kotoisaksi pitsin keskellä. Kestän pitsiä pieninä annoksina ja Magnoliassa se on pientä ja vähäistä, mutta tunnustan silti alkaneeni epäröidä päästyäni helmaan saakka. Ehkä se oli syy neuleinnon laantumiseen? Toisaalta olen talven aikana ostanut jopa langat valmiiksi toiseen Laine Magazinesta löytyvään pitsipaitaan, Poetiin, jossa pitsineuletta on paljon enemmän, joten tiedä sitten olenko kaikkoamassa pitsiosastolta kokonaan vaiko muuttumassa peräti pitsinneulojaksi. Jestas sentään. Poetia en ole vielä uskaltanut aloittaa ja sen tuleva kohtalo jää arvoitukseksi. Magnolia kuitenkin valmistui, mutta nimittäisin sitä enemmänkin työvoitoksi. Jos en peräti torjuntavoitoksi.


Malli: Magnolia, suunnittelija Camilla Vad ja ohje löytyy niin Ravelrystä (klik) kuin Laine Magazine nelosestakin. Tämä malli voisi olla tosi kiva kesäksi lyhythihaisena ja jostakin kesäisemmästä langasta.
Langat: Louhittaren Luola Tuulen Tytär sävyssä Öljypuu ja Sandnes Garnin Silk Mohair syvän vihreässä sävyssä. Menekistä en sano mitään, pahoitteluni. 
Puikkoset kolme puoli resoriin ja neloset kaikkeen muuhun.

Valmis paita on bueno eikä siinä ole oikeastaan mitään vikaa. Nimenomaan pitsihelmaa ja -hihoja on kehuttu. Minusta parasta on kuitenkin väri, josta en saa kyllikseni. Todennäköisesti se, että sain runtattua hihat ja paidan valmiiksi johtui vain ja ainoastaan siitä, että onnistuin valitsemaan paitaan sävyn, johon halusin pukeutua. Se on kutakuinkin täydellinen vihreä. Toinen huippujuttu ovat nuo lähes tulkoon veren maku suussa ja mustikkakeitot rinnuksilla neulotut hihat. Vaikka työ oli tervanjuontia, niin miten olinkin niin fiksu, että tajusin tehdä hiharesorista noin pitkät? Minusta ne näyttävät peräti hyviltä.


Ja eikös se ole taas Lysti, joka riensi kuvanottohetkellä mukaan tilanteeseen? Toisen kissamme, Onnin, ystäville kerrottakoon, että myös vanhus on entisellään. Mitä nyt kevätkiireitä pitelee; hirveä työ vahtia kaikki asiat.. linnut, oravat, siilet, pörriäiset ja tietysti se tärkein, jääkaappi. Hän ei siis tarvitse lisärautaa ja vitamiineja, kuten emäntänsä.