harmaata arkea

On taas aika,

2012-01-27T16:20:00.004+02:00

jolloin fysioterapeutti on ihmisen paras ystävä. Kallonpohjani ja olkavarteni eivät kuulemma ole tästä maailmasta. Jokaisen laimeamman neulontakauden jälkeen sama juttu. Huimaa, heittää ja vipattaa. Minut jo ilmeisen hyvin tunteva fysioterapeutti kehotti pistämään puikoille jotain heti, kun kriisi on ohi.

Lisäksi olen onnistunut tässä väliajalla selvittämään, että tavoittelemani haitarilamppu on norjaksi sakselampe. Mies arveli, että meillä olisi ehkä paras muuttaa Norjaan, koska rouvalla tuntuu kieli sujuvan.

Kaikesta huolimatta Hyvää viikonloppua! Meillä täällä täyttää joku peräti kolme vuotta. Juhlakalu kertoi jo viime viikolla olevansa tästä lähtien vanha ihminen.

Pliis!

2012-01-21T14:03:00.002+02:00

Olen ollut viimeisen vuorokauden lähinnä petipotilas, mutta sisustusmojo pakotti raahautumaan koneelle ja kysymään apua. Olen ihan varmasti nähnyt jossain (tiedä vaikka juuri sinun blogissasi?) sellaisia seinälle kiinnitteviä, tummanpuhuvia lamppuja, joiden varsiosa on haitaria. Kun valoa ei tarvitse, lampun saa ikään kuin "kasaan" pois haitolta ja sitten taas, kun valoa kaivataan, lampun voi vetää lähemmäs. Se haitari siis joustaa. En tiedä, aavistatteko ollenkaan, mistä puhun, mutta jos joku hoksaa ja muistaa vasta nähneensä jossain tai muistaa edes jotain - nimen? - jolla lamppua voi ruveta metsästämään, niin auttakee ihmistä täällä. Tuo valkoinen kovia kokenut nojatuoli on nimittäin tämän huushollin The Ultimate Favorite Knitting Center (ettei peräti Institution) ja tällainen tonttukin huomaa, että siinä ei nyt valo riitä. Mihinkään.

Ja älkääkä luulkokaan, että tästä olisi tulossa joku sisustusblogi. Palaan ruotuuni ihan kohta.

PS. Ja jos joku on ruukannut seurata kokoelmieni karttumista Pinterestissä, niin vaihdoin siellä nimeä. Otan Pinterestin harrastuskäytön lisäksi myös työkäyttöön ja siksi löydyn sieltä tästä lähtien enempi omalla nimelläni.

Mojo mikä mojo

2012-01-18T17:47:00.004+02:00

- Huomasin, että minullahan on jo leveälanteinen ja litteämahainen kaappi. Tekemällä hieman erinäisiä järjestelyjä astiakaappi vaihtoi paikkaa ja sen alimmat hyllyt jäivät vapaaksi papereilleni. Vähän kait säästin rahaa.
- Sellainen meillä päin harvoin vieraileva ilmiö kuin siivousmojo on antanut kuulua itsestään.
- Ja mikä parasta, sillä on kaverikin mukana. Sisustusmojo. Voi että tekee kuulkaa hyvää näille nurkille.
- Kuten kuvasta rohkeimmat ehkä huomaavat, elämme myös muutoin historiallisia hetkiä. Tuolien päällä keikkuvat keltaiset kankaat odottelevat ompelukonetta. Kyllä! Ompelukonetta! Se on jo ihan siinä hollilla, että en ole nostanut Huskyä pöytään ja painanut kaasua.
- Olen niin ihastunut tuohon tapettiin (pala seinällä), että oikein kiusaa, kun en keksi, mitä tuollaisella tapetilla voisi tapiseerata. Meneeköhän se elämä miten pimeäksi, jos kokonaisen seinän tuolla peittäisi?
- Ja hei, pakkanen tuntuu hyvältä!

Opiksi ja ojennukseksi

2012-01-15T10:34:00.000+02:00

Koska olen neulonut viime kuukausina aivan liian vähän. Koska siitä on seurannut kaikenlaista. Koska olen huomannut maailman vain näyttävän yksinkertaisesti paremmalta paikalta, kun sitä katsoo neuleen ja puikkojen takaa. Jotta ei tulisi enää häslinkiä. Jotta en unohtaisi, miten neuleohjeita luetaan. Jotta ei palelisi ja olisi lystiä vallan.

Siksi minulla on uusi huoneentaulu. Cast on, babe. Neulo ja pysy järjissäsi. Niin kait se menee. Pitää nyt kehitellä taululle vain joku paikka.

Ei se norja, vaan jokin minussa

2012-01-12T10:06:00.005+02:00

Fritt etter Fana?
Älä nyt sinäkin ala. En minä norjaa ymmärrä, ruotsia vaan ja sitäkin huononlaisesti.

Fritt etter Fana?
No joo joo, sanon kuule suoraan, etten ymmärrä mitään. Tietysti olen yrittänyt kääntää tuota internetin avulla. Mulla on sen niminen norjalaisneule tekeillä. Mutta se robotti oli huumorituulella. Fritt etter fana kääntyi suomenkielellä "stand-by fanaattiseksi" ja toisella kotimaisella se oli "stand-by fanatisk". Vaikka kyllä se minulle sopii. Minulla on ne molemmat vaihteet; välillä on seisokki päällä ja osaan olla kyllä fanaattinenkin, jos tarvitaan. Tarvitaanko nyt?

Str videre fram og tilb med åpning midt foran.

Nyt en kyllä ymmärtänyt. Eikä niiden ohjeiden lukemisestakaan ollut mainittavaa hyötyä. Norjaa ne olivat. Leikkisää ja hyppelehtivää viikinkien kieltä. Tuijoteltuani aikani kaavioita sekä valmiiden projektitöiden kuvia Ravelryssä loin kuitenkin silmukat. Se kohta ohjeessa löytyi helposti. Koko M. Sitten alkoi tekstikin kirkastua; se aukeni ihan eri tavalla kun sitä tavasi samalla kun neuletyö eteni. Rehellisesti sanottuna luulin hetken verran olevani aika pätevä.

På de p der du str med 2 fg dvs. p med lus.

Kyllä, ymmärsit oikein: pätevä hetki oli lyhyt. Mutta kaunis tietysti. Helman tähtikuvio olisi kannattanut neuloa pyörönä, niin kait se ohjekin suositteli. Mutta minä tyttö se neuloin tasona. En ollut aiemmin neulonut kirjoneuletta nurjalta. Jos olisin, en ehkä olisi tehnyt sitä toista kertaa. Ei se vaikeaa ollut, mutta turkasen hidasta. Mikään maailmassa ei voi olla niin puisevaa neulottavaa kuin se onneton helmakuvio nurjalla puolella. Varsinainen säätö alkoi kuitenkin vasta sen jälkeen. Seurasin ohjetta jostain syystä orjallisesti ja aina kun ymmärsin väärin, neuloin tietysti reippaasti metsään. Puuta kaatui ja ryteikkö oikeni. Ei käynyt mielessäkään verrata taka- ja etukappaleiden kokoa johonkin olemassaolevaan vaatteeseen. Tai nostaa työtä sylistä tarkempaan syyniin, jotta olisi huomannut neuloneensa esimerkiksi yli metrisen hihan. Jos ohjeessa "käskettiin" neuloa 46 senttiä niin minä neuloin, vaikka kaksivuotiaskin olisi voinut sanoa, että My little ponyn -mittainen pätkä olisi tarpeeksi. Ja kylliksi neulottuani ja purettuani aloin paitsi leipääntyä myös suuttua norjan kielelle, josta ei erkkikään tuntunut ottavan selvää.

Str de 2 neste m r sm.
No ei se norjan vika ollut. Tajusin sen, kun vähän rentouduin heitettyäni ohjeet seinään ja päätettyäni vaihtaa automaattiohjaukseen eli mennään-sillä-miltä-näyttää. Tein edelleen naurettavia virheitä. En osannut laskea viiteen, vaan neuloin viiden kerroksen raidoista mitä sattuu. Raidoissa olevat pisteet eivät osuneet sinne minne piti, vaikka homman piti olla helppoa kuin heinänteko. Suutuin itselleni. Ilmoitin lapsille, että heidän äitinsä on tonttu. Ehkäpä peräti suurin tonttu ikinä. Aiheutin turhaa hämmennystä, sillä jouluinen ajankohta tällaisen vakavahenkisen ilmoituksen antamiseen ei ehkä ollut loppuun asti ajateltu. Mutta totta se on, eikä siihen hoopoiluun norjaa tarvittu, hölmöydet kumpusivat ihan neulojasta itsestään. Tuskan kuumimmilla hetkillä löysin vielä uutisen, jonka mukaan ihmisten aivokapasiteetti alkaa alentua jo 45-vuotiaasta alkaen. Uskon sen, vaikken ihan nelivitonen vielä olekaan. Voihan se aleneminen alkaa joillakin jo vähän ennen.

Fell til ermehull som på bakstk og forts å felle mot midt foran som forklart over.
Toinen hiha on kesken. Toinen on valmis ja paikoillaan. Takkia on jo jonkin verran koristeltu virkkamalla ja kirjomalla, jos tuota sanaa nyt uskaltaa käyttää. Neuletta on siis voinut sovittaa. Ja mitäpä huomasin? Huomasin, että pieleen meni jo ihan alusta lähtien. Koko M ainakin tällä valitsemallani langalla on liian leveä ja kaikesta purkamisesta, säätämisestä ja uudelleen neulomisesta huolimatta myös liian pitkä. Olen seisonut peilin edessä ja kietonut kappaleita ylleni. Eikä se siitä muuksi muutu. Olisi pitänyt valita se S. Mies on koettanut piristää minua näyttämällä kuvia norjalaisten naisten raameista. Että sielläpäin tytöt ovat hiukan eri kaliiperia kuin meillä täällä koto-Suomessa. Että ne tarvitsevat minua enemmän tilaa takkiin. M-kokoonkin. No joo, jos kiinnitän takin eri tavalla kuin mitä alkuperäinen ajatus oli, niin ehkä siitä jotain tulee. Niin ja voinhan minä ruveta käymään salilla. Tai ostaa jotkut überluokan pump up -rintaliivit täytteeksi. Ja voinhan aina neuloa toisen. Nyt kun tajusin, että ohje on ihan helppo ja minä itse olen vaikea.

Taitaa olla aika

2012-01-07T11:52:00.004+02:00

palata taas rauhallisempaan postaustahtiin. Loma oli pitkä. Loma oli hyvä. Mutta maanantaina soi kello ja harrastusten parissa vietetyt hetket alkavat olla kortilla. Sain lomalla monta touhua jalalle tai saateltua hyvän matkaa, mutta valmista tuli toivottua vähemmän. Vaikka onhan tässä vielä tämä viikonloppu aikaa.

Kuvassa remontin alla oleva lastenhuone. Vielä olisi vähän hommaa maalipensselille, ompelukoneelle ja ehkäpä jokunen pikkuideakaan ei olisi pahitteeksi. Piensisustus- ja koristeluosio odottaa tekijäänsä. Huoneen seinät ovat kuitenkin nyt kauttaaltaan valmiit ja kuten huomaatte, se aiemmin esittelemäni tapettipuu on saanut yhdelle seinälle kaverikseen kokonaisen metsän. Ja tuossa toisessa kuvassa pilkottaa syyllinen siihen, ettei tässä blogissa ole enää herran aikaan esitelty valmistuneita neuleita. Olen taistellut kuvan neuleen kanssa marraskuusta lähtien kaikki vähät neuleaikani ja saanut vasta vartalo-osat valmiiksi. Kunhan olen töistäni ja kaikesta tarpeeksi väsynyt, saatan heittää täältä ärräpäitä sisältävän postauksen teemalla "norjankielinen neuleohje". Laitan siihen kyllä jonkin varoitustarran päälle, älkää huoliko.

Kaikesta huolimatta: hyvää viikonloppua! Valoa kohti mennään!

Tarvitaan leveälanteinen ja litteämahainen yksilö

2012-01-05T12:59:00.002+02:00

Näyttääpä tyhjältä. Iso, kiiltäväpintainen, ruskea ja miltei satavuotias brittikaappini on muuttanut tänään uuteen kotiin. Herrasmiehen vaatekaapiksi, kuten se alunperin tarkoitettiinkin. Minä tarvitsisin leveämmän ja vähemmän vatsakkaan, ovellisen kaapin kirjoille, kansioille, papereille. Mieluusti valkoisen tai muuten vaan valoisaa sortimenttia. Koska olen maailman onnettomin huonekalujen ostaja, saan katsella tyhjää seinää kukaties kuinka kauan. Ihastun aina sellaisiin, joita ei ole kuin lehtikuvissa, jotka maksavat liikaa tai joiden kohdalla mies kysyy: "Kenen ajattelit kantavan sen yläkertaan?" Niinpä niin. Tiedä sitten lohdutukseksiko vai miksi, mutta ompelin kaapin lähdettyä elämäni ensimmäisen girlandin. Ajattelin ripustaa sen siihen, mistä nyt selvästi puuttuu jotain.

Eräänlainen viritys

2012-01-04T11:45:00.002+02:00

Aina siitä lähtien, kun näin tämän, olen haeskellut kotoa paikkaa omalle vaihtuvalle taidenäyttelylle. Paikka löytyi, mutta tapa, jolla ajattelin Picassolta napatun lainauksen toteuttaa, ei onnistunut. Rehellisesti sanottuna en jaksanut ruveta värkkäämään tuossa linkissä neuvotulla tavalla ja omat oivallukseni osoittautuivat kutakuinkin kelvottomiksi. Asia ehti jo unohtua, kunnes eilen lapsen huoneessa touhutessani muistin korkkaamattomat washi-teippirullani. Ja päätin yrittää hiukan toisenlaista, toisenlaisella tyylillä. Tuumasin, että jos teippaisi sinänsä rumaan oveen linkissäkin olleen tekstin ja lapsen taideteoksia siihen alle. Koristelisi parilla pikkukätösellä. Että minkäköhänlainen siitä tulisi?

Noh, aamusella sormiväreillä toteutetut pikkukätöset lohkeilivat oven pinnasta irti ja koko paketti näytti silmiini muutenkin levottomalta. Päätin pesaista käden jäljet pois ja ryhtyä muhituttamaan ajatusta, josko maalaisi oveen liitutaulumaalilla mustan suorakaiteen. Asialla ei ole kiire, koska monta muutakin touhua on jalalla, joten ehdinpähän kerrankin miettiä. Tänään pitää joka tapauksessa koota toinen tuollainen teksti. Esikoinenkin haluaa. On kuulemma ihan pakko.

Vain tipi puuttuu

2012-01-01T13:15:00.001+02:00

Ja sellainen keppi tuohon oviaukon alle. Mutta sitä en aio laittaa, koska joku ripustaa siihen kuitenkin jotakin roikkumaan. Ja sitten se menee rikki koko mökki.

No niin peipposet, täällä olisi koti yhdelle vapaana! Sellaiselle, joka ei laita pahakseen vienoa kamomillan tuoksua. On meinaan entinen teepaketti tuo uusi koti, köhöm..

Koivun oksaan korkealle

2011-12-31T13:00:00.003+02:00

Ei tietoakaan Aku Ankasta. Puun istutus lapsen huoneeseen onnistui mainiosti! Ja se on muuten koivu.

Puussa on käytetty neljää eri tapettia ja yhtä Tilda-sarjan paperia. Mallia olen hakenut netistä; mikään uusi juttuhan tämmöisen tapettipuun tekeminen ei todellakaan ole, joten erilaisia puuvirityksiä on netti pullollaan. Aikani kuvia tuijoteltuani luonnostelin hahmoa paperille kevyellä kädellä ja se apunani sitten vain aloin leikata puuta irti tapetista. Ongelmana olivat huoneen korkeus (tuolla seinämällä korkeus lähenee hyvinkin neljää metriä) ja huoneen varsinaisen asukin ulottuvaiset kädet. Tavoittelin puuta, jonka latvus yltää

niin korkealle, ettei se näytä ääliöimäiseltä korkeassa tilassa ja etteivät erään kaikesta kiinnostuneen pikkukätöset yllä tavoittelemaan puuhun vielä mahdollisesti tulevia lisäosia. Puun alle tulee sänky, joka antaa lapselle lisää mittaa. Lapsi toivoi - kuten hänellä tapana on - pinkkiä, mutta kaikkeahan ei voi aina saada. Tylsä minä.

Ajattelin kehitellä puuhun vielä jonkinlaisen linnunpöntön. Huomenna alkaa tammikuu ja meikäläiselle se tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin kevät. Pitää ruveta valmistautumaan muuttolintusten varalle. Tsirp tsirp kaikille ja Hyvää Uutta Vuotta 2012! Minä taidan vielä hitusen jatkaa remonttitouhuja.

a bad hair day

2011-12-30T15:03:00.005+02:00

Löytyi ihan älyttömän kätevä piilotin ns. huonon tukan päiville. Ei vaiteskaan. Remontoin ja sisustan kaksveelle huonetta. Tapettia tilattu, seiniä maalattu ja kankaita ostettu. Koska neulemojo on jäänyt selvästikin odottelemaan uutta vuotta, revitään nyt sitten tästä. Seuraavaksi aion istuttaa puun ja ommella sängyn päädyn. Pitäkää peukkuja, että Aku Ankka -meininki ymmärtäisi päästää irti. En tarvitsisi sitä enää yhtään enempää.

Edit. Kiitos kaikille, jotka vinkkasivat netin kuvankäsittelyohjelmista. Kuten huomaatte kuvasta, tädillä on täällä uusi lelu.:D

Johan tässä on syöty

2011-12-26T17:28:00.005+02:00

Niin minä ajattelin. Että on tässä jo istuttu kylliksi. Että riittää, kiitos. Kun mies vielä nappasi rakkautemme hedelmät pihalle telmimään, totesin hetkeni koittaneen. Teki mieli maalata. Muistelin, että maalia on. Maalarinteippiä ja teloja. Intoa riitti. Laulattikin. Mieli ei laantunut, vaikka tavaraa ei alkanutkaan löytyä siihen malliin, kuin olisi pitänyt. Ensimmäinen tela ei sopinut varteen. Seuraava oli liian löysä. Kolmas ei mahtunut pyörimään siinä muovisessa astiassa, johon maalia kaadetaan ja jossa telasta pyöritellään enimmät maalit pois. Otin sen löysän, koska olin päättänyt maalata ja polte oli kova. Raivasin lapsen huoneessa huonekaluja loitommalle ja riisuin itseni tyylikkäästi maalauskuntoon. Hoksasin levitellä sanomalehtiä lattialle suojaksi. Teippasin yhdeltä seinältä lattialistat ja ovenkarmit. Kaikki oli valmista. Paitsi se maali. Iso purkki tuntui kumman kevyeltä. Pienen painin jälkeen purkki aukesi ja - oho, maali oli kuivunut kivikovaksi. Ei maalia. Intomieli meinasi kääntyä jyrkkään laskuun. Hetken lamaannuksen jälkeen suunnistin kaapeille. Saattaisihan siellä olla toinenkin purkki valkoista. Ihan vaikka vaan pikkiriikkinen suurimpaan hätään. Meinasin jo ottaa tunkkaista ruskeaa (olin epätoivoinen), kunnes silmiini osui toinen valkoinen. Avasin purkin jännityksen vallassa. Jipii! Ainakin kaksi senttiä notkeaa valkoista maalia. Se ei riittäisi kovin pitkälle, mutta saisinpahan maalata.

Se ei riittänyt yhteenkään seinään. Ei edes puolikkaaseen. Mutta sitä riitti lattialle. Se osasi roiskua liian löysästä telasta sanomalehtien ohi ja yli. Varresta aika ajoin putoileva tela jätti lattiaan isoja jälkiä. Maalia riitti ovelasti maalarinteippien yli lattialistoille. Tunsin, miten sitä riitti hiuksiini. Miten se raidoitti mustat silmälasinkehykseni seepraraidallisiksi. Olin vetänyt verhot alas huoneesta, jossa maalasin, koska en ollut säädyllisesti pukeutunut. Muista huoneista en ollut hoksannut. Kaduin sitä juoksennellessani puolialastomana ja valkotäplikkäänä vesihanan ja maalausprojektini väliä. Maaliroiskeethan pitää pyyhkiä heti tuoreeltaan kostealla. Lattia pelastui, alusvaatteet eivät. Näin sen heti lasteni ilmeistä heidän tullessaan ulkoleikeistä sisälle. Miehen ilmeestä en sano mitään. Koetin puolustautua sillä, että välineet pettivät. Ja ettei valo riittänyt. Hämärissä sattuu kaikenlaista. Mutta hätäkös tässä. Sain maalata. Ja mikä parasta, pääsen huomenna maalikauppaan.

PS. Kaikille kiinnostuneille kissaihmisille tiedoksi, että kuusi on yhä pystyssä. Harkitsen vakavasti eläinlääkäriajan varaamista. Kissahan on selvästi sairas.

Hyvää Joulua!

2011-12-22T19:14:00.002+02:00

- Tehty piparitaikina. Aamulla leivotaan kaikenlaista.
- Laatikot ja kyytipojat valmiita.
- Kaikki lahjottavat saaneet omansa.
- Lapset kuin lentoon lähdössä.
- Jäljellä siivousta ja kuusen koristelua.
- Tänään alkoi loma. Luvassa neulomista ja kehräystä. Pukki lahjoo minua värttinällä ja villalla. Varmistin asian ihan itse.
- Kuvassa äidille neulotut hahtuvalapaset. Ihan perussellaiset. Ohje on Soilen perua, saatu jo vuosi sitten.
- Hyvää ja rauhallista Joulua teille kaikille! Nyt on juhlan ja lystinpidon aika. Hiphei!

Kaikenlaista kummaa tapahtuu

2011-12-17T21:20:00.001+02:00

- Kaupasta ostetut amarylliksen sipulit eivät tee mitään. Seisoneet purkeissaan marraskuusta eivätkä edes lehden nipukkaa ole saaneet aikaiseksi, vaikka ovat suuria, napakan tuntuisia ja kauniita. Ottaa luonnon päälle tuommoinen jökötys. Ja minä sentäs luulin peukaloani on aika lailla vihreäksi.
- Munattomat piparkakut, joita olen leiponut aikaisemmin monta onnistunutta satsia, ovat epäonnistuneet. Kaikki. Vaikka ohje, uuni ja kokki ovat muuttumattomat. Piparit eivät enää nouse. Ne ovat paperinohuita, sietämättömän rumia ja maistuvat hyviltä.
- Munattomissa joulupullissa on samaa vikaa. Sillä erotuksella, että niiden makukin on juhlanisuksi jokseenkin mitätön. Ohje on uusi, mutta en minä pullan leivonnassakaan mikään noviisi ole.
- Sahramikaan ei ole entisensä. Se värjää taikinan, mutta valmis pulla on aivan yhtä kalvakkaa kuin tavallinenkin nisu.
- Hyasintit eivät aivastuta ketään.
- En ole juurikaan neulonut. Ja se näkyy.

Täällä on siis tulollaan kukaton, munaton, mauton, väritön ja hajuton joulu. Toki vielä yritämme taistella vastaan. Ostimme äsken kuusen. Suurimmasta päästä. Että jos edes kissa olisi entisensä. Kiipeäsi puuhun, pudottaisi ja sotkisi kaikki koristeet ja lopuksi kaataisi puun pitkin pituuttaan olohuoneen lattialle. Että olisi edes joku jouluperinne entisellään. Että menisi edes joku oikein.

Aurinko armas, kippuravarvas

2011-12-10T21:33:00.003+02:00

Aurinko suvaitsee näyttäytyä vain silloin, kun olen töissä. Eli ei kuvia. Ja leipätyötä - sitä tuntuu nyt totisesti riittävän. Eli ei esiteltävääkään. Vaikka ei se sitä tarkoita, että ihan vallan jouten olisin vähät hetkeni ollut. Pelkäsin vain valmiin neuleen auki leikkausta siinä määrin, että päädyin neulomaan kirjoneuletta myös nurjalta. Taisin samalla joutua ojasta allikkoon; työ etenee nyt niin hitaasti, että joulukiireiden stressaamalla äiti-ihmisellä on hermoissaan pitelemistä.

Edellä mainitusta syystä olen harrastanut pienimuotoista ja sukkelaa terapia-askartelua. Kaiken maailman huovutettua tähtöstä, pientä ompeluhommaa ja pipari- ja pullapuuhaa on saatu aikaiseksi. Ja olihan se ihan pakko kokeilla myös Mekkotehtaalla vilahtaneita kakkupaperipallosia. Seuraava kirjoneuleen välttelytyö voisikin sitten olla vaikka selvän ottaminen siitä, miten ihmeessä kaikkien muiden blogeissa on tarkkoja, kauniita ja värisävyt oikein näyttäviä kuvia. Että onko vika siellä missä epäilen vaiko kamerassa. Ja jos en pian tule tässä asiassa järkiini, niin minulla käy aika varsin pitkäksi valoa ja kevättä odotellessani. Vai onko jollakin suositella jotakin ilmaista hyvää kuvankäsittelyohjelmaa, jolla voisi tehdä vaikkapa joulutaikoja?

Nyt en ehdi mitään täällä

2011-12-04T12:43:00.001+02:00

On tontun hommia, joulumuorin hommia ja oikeita hommia, mitä ne semmoiset sitten lienevätkin. Ja menin pöljyyksissäni ottamaan tilin vielä Pinterestistäkin, vaikka koko syksypuolen olen laittanut hanttiin. Niin että siellä menee nyt kaikki touhuaika. Tuijottamassa sinistä valoa hohtavalta ruudulta muiden touhuja. Omat ovat jääneet jokseenkin vaatimattomalle tasolle.

Ajattelin kuitenkin tulla huutelemaan tänne pari piparivinkkiä toisen adventin kunniaksi. Jos jollakulla on tarvetta ihan pienelle pipariyksiölle tai muuten vaan idean puutetta pikkujoulutyyppiseen tarjoiluun, niin kurkatkaapas tänne. Aika kiva, eikö? Ja toinen vinkkini on tulevaa tiistaita ennakoiden vähintäänkin isänmaallinen: Urho-piparit! Tulee paljon halvemmaksi, kuin se kaupoissa myytävä Suomi-muotti. Lasilla taikinasta ympyrät, uuniin vaan ja sokerikuorrutteella Kekkos-lasit. A vot ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Nyt se alkaa

2011-12-01T09:23:00.000+02:00

Joulu. Vaikka sää onkin mitä oudoin. Vaikka ei ole hippustakaan lunta. Mutta lapsilla on lysti. Se riittää.

Tuiki, tuiki tähtönen

2011-11-27T18:12:00.001+02:00

Ensimmäisen adventin kunniaksi askartelin lasten kanssa koko joukon paperisia tähtiä. Kuvat ovat aamupuolen varovaisesta päivänpaisteesta. Nyt iltasella tähtiä on jo koko joukko enemmän ja niitä näyttää sikiävän koko ajan lisää. Kaksi suurta ikkunaa alkaa olla aika tavalla täynnä.

Touhu on helppoa, nopeaa ja näyttävää ja onnistui aika sujuvasti myös näppäräsormiselta ekaluokkalaiselta. Tarvitset vain silkkipaperia, sakset, puikkoliimaa ja maitoa tähtien ikkunaan kiinnittämistä varten. Niin ja ohjeen tietysti. Se löytyy täältä. Harmaa täti suosittelee aivan ehdottomasti. Suorastaan täysillä. Ja menee tekemään vielä ehkä pari lisää.

Pöllötauti palasi

2011-11-23T11:24:00.001+02:00

Kaikki lähti vyörymään tästä. Kaksivuotias halusi nähdä videon toisenkin kerran. Ja kolmannen ja... siitä ei tullut loppua. Tuijotettuaan pöllöä aikansa hän sanoi vakaasti ja rauhallisesti: Minä haluan pöllön. Äänensävy oli sellainen, etten käynyt kinaamaan luonnonvaraisista eläimistä. Sen sijaan tein sen, minkä jokainen äiti olisi tehnyt. Minä hommasin lapselle pöllön.

Pöllön ohje on täältä. Neuloin pöllön kaapissa ihmisiän lötköttäneestä Novitan Huopasesta (alaosa) sekä saman firman Ainosta (yläosa), jota kuvittelin kyllä värin ja vahvuuden perusteella Huopaseksi. Epäilykset heräsivät jo neuloessa ja vahvistuivat pyöritettyäni pöllöä tovin kuivausrummussa huopumassa. Alaosa huopui, yläosa ei. Kaiveltuani lankakaappiani hiukan tarkemmin, löysin sekä Huopasen että Ainon irrallisia vyötteitä. Ihmelankaa tuommoinen Aino; en ole ennen tavannut 100% villaksi mainostettua tavaraa, joka ei huopuisi. Tarjosin Ainolle vielä väkivaltaisesti kuumaa silitysrautaa, joka onneksi pörhisti langan pintaa sen verran, ettei lopputuloksesta taida juuri eroa huomata. Silmiä en ruvennut neulomaan, vaan turvauduin trikooseen, pitsiin ja nappeihin. Ohjeessa pöllö on neulottu kympeillä ja sitä mukaa tipi on aika lailla isompi kuin tämä juuri valmistunut versio. Vitosen puikoilla tuli sellainen kaksivuotiaan kainaloon sopiva koko.

Niin että kiitos vaan, Soile, mojosta ja ehkäpä hiukan pöllöviruksestakin, jonka luulin täältä jo lähteneen. Pöllö onnistui oikein hyvin ja nyt olen niin reippaalla päällä, että rupean tekemään joulusiivousta ja tiedä vaikka rohkenisin askartelemaankin. Hoot! Hoot!

Ihan vaan sen takia,

2011-11-20T15:17:00.003+02:00

että Pakkasherra, Kuura ja Huurre suvaitsivat vihdoinkin saapua, minä tartuin valkoiseen maaliin. Voi, miten olen odottanut.

Vanhat kirpputorikehykset saivat kylkiinsä askartelukaupan perinnemaalia. Kehikkoon pingotettiin palanen jäykkäsidoksista puuvillakangasta sekä vanhaa pitsiliinaa päällekkäin. Lisäksi selätettiin yksi kammo: kankaat kiinnitettiin nitojapyssyllä ja se oli elämässäni ennen kokeilematon teko. Kyllä pelotti. Loppu olikin aika helppoa. Puukehikko, jonka rimoihin kankaat niitattiin, nostettiin varsinaisten kehysten sisään ja koko komeus teipattiin kiinni kehyksiin. Paitsi että en löytänyt kaikkia vanhoja rintarossejani. Ja esikoisellakin on sellaisia. Ilmeisesti hukassa nekin, koska hän vaihtoi nopeasti puheenaihetta. Mokoma kettu.

Pusipusi

2011-11-19T15:23:00.004+02:00

Ensin sitä odottaa aurinkoa. Se kestää kauan. Sitten kun aurinko tulee, on muilla menoja. Pitää juosta siellä sun täällä ja sen jälkeen kuvaaja ottaa päiväunet. Sitten odotetaan, että kahvi tippuu ja saadaan kupposet kuumaa. Kun vihdoin kaikki on kohdillaan, aurinko on jo matalalla ja paistaa hankalasta suunnasta. Kuvaaja ja kuvattava pyörivät parvekkeella parasta valoa hakien. Kaulurin väri ei meinaa tarttua kuviin oikein. Jalkoja alkaa paleltaa. Parvekkeen oven läpi kuuluu sinnikäs lapsen ääni: Mitä te siellä oikein teette? Kysymys toistuu monta kertaa. Äänenpaino muuttuu vaativaksi. Lopulta kuvaaja kyllästyy ja korottaa äänensä oven suuntaan: No, tultiin tänne pussailemaan! Lapsi hiljenee. Miten lie naapureiden laita.

Malli: Mari Muinosen/tikrun Kotiliesi-lehdelle suunnittelemat Lyydian lämmittimet. Settiin kuuluu myös lapasohje, mutta niitä en ole vielä tehnyt. Mallin ohje Kotiliedessä 19/2011.

Lanka ja puikot ohjeen mukaan eli kauluriin kului kolme kerää Dropsin Nepalia. Sävy on harmaa.

Nappeja en löytänyt kotioloista viittä samanlaista. Laitoin sitten erilaiset. Ei se ole niin nöpön nuukaa.

Työn edetessä tuntui välillä, että kaulurista tulee julmetun suuri ja miten päin sen kanssa oikein ollaan, mutta elämä kirkastui, kun neuloin kiltisti loppuun asti ja kiinnitin napit. Se vinkiksi muille hätähousuille, jos sattuvat tarttumaan tähän ohjeeseen. Harmaa täti tykkää ja suosittelee. Ja on muuten ihanaa onnistua välillä. Marraskuu on ollut tällä suunnalla melkoinen Aku Ankka -kuukausi. Kaikenlaista on yritetty, mutta valmista ei ole saatu. Tänäänkin virkkasin yhden pöllön rintarossiksi itselleni ja mörköltä kuulemma näyttää. Joten antaa olla. Seuraavaksi taidan neuloa taas uuden myssyn.

Paljonko ihminen tarvitsee lampunvarjostimia?

2011-11-15T17:53:00.002+02:00

Paljon. Ilmeisesti.

Minulla on täällä monta rautaa tulessa. Tai paremminkin neulottavaa puikoilla. Mutta koska aikani ei näytä riittävän niiden loppuun saattamiseen juuri nyt, oli ihan pakko huitaista joku "vartissa valmista" - tyyppinen askartelu. Ihan vaan oman mielenrauhan vuoksi. Se nimittäin tulla jollottaa. Se joulu. Ja siitä väistämättä seuraa, että jotain jouluista on kotiin hommattava. Jos ei muuten, niin lasten takia. Niinpä minä sitten vaihdoin keittiöön punavalkoiset verhot. Virkattu valaisimeni näytti jotenkin hölmöltä niiden seurassa, joten ei kun tutkimaan, olisiko kaappien kätköissä jotain puna-valkeaa leikeltäväksi. Parempaa en löytänyt; vanha verhon palanen sai ruveta lampunvarjostimeksi. Täti, valmis kangaspäällysteinen varjostin ja verhonpala, purkki erikeeperiä, muoviastia ja pensseli linnoittautuivat kylpyhuoneeseen noin viideksi minuutiksi. Purkkiin liimaa, vettä ja pienen sekoittelun jälkeen liima-vesi seosta varjostimen päälle. Valmiiksi leikattu kangas siihen, ylä- ja alareunoihin liimaa tolkummin, jotta varmasti tarttuvat, kun ne taitellaan siististi nurjalle. Tutkitaan, että pysyy. Jätetään varjostin lämmittelemään kylppärin lattialle ja poistutaan takaisin työkiireiden pariin. Kun muistetaan, niin haetaan varjostin pois ja laitetaan paikoilleen. Ei se nyt ihan super ole, mutta saanee kelvata. Harmittaa hiukan, ettei ollut mitään kivempaa kangasta jemmoissa.

Huomatkaa joulupalloni. Se raukka on edelleen ihan yksin.

PS. Onko lampunvarjostin yhdyssana vaiko ei? Ihan niin kuin ei olisi muuta mietittävää..
Edit. Viisaammat ovat neuvoneet ja täti on käynyt korjaamassa kaikki lampunvarjostimet yhdyssanoiksi. Kiitos!

Hyvää viikonloppua!

2011-11-11T18:43:00.009+02:00

Aamulla oli toimelias olo. Ajattelin mahtipontisesti, miten nyt olisi hyvä hetki pitää asioiden järjestykseen saattamisviikonloppu. Näin silmissäni siisteihin pinoihin kasattuja lehtiä, selätettyjä työasioita ja kaappeihin viikattuja vaatteita. Uskaltauduin unelmoimaan jopa tavaroista tyhjennetystä ruokapöydästä, jolle kelpaisi isänpäivän kunniaksi levittää puhtoinen liina. Elämä hymyili.

Iltapäivän hämärässä vaeltaessani toimeliaisuudesta ei ollut tietoakaan. Voin vakuuttaa, ettei mikään asia maailmassa voinut olla minusta kauempana raahatessani perässäni kitisevää ekaluokkalaista ja nälästä huutavaa kaksivuotiasta. Kahta reppua, uimahallikassia, kolmea kauppakassia ja omaa työlaukkuani. Kääntäessäni avainta ovessa olin täysin vakuuttunut siitä, että tästäkin tulisi (jo tutuksi käynyt) äidin tolpilleen saattamisviikonloppu. Aloitin elpymisen miettimällä iloisia asioita. Kuten ensi viikoksi luvattua pakkasta ja punatulkkuja, joita molempia tapaa nykyään aivan liian harvoin. Ja tietysti Arnea ja Carlosia ja joulupalloja. Että voi olla ihania miehiä. Lisää tuommoisia ja maailma on pelastettu.

Minä menen nyt neulomaan. Ensimmäinen joulupalloni kaipaa kipeästi kaveria. Moi vaan!

Totta se on

2011-11-08T18:00:00.004+02:00

Pidempään blogiani seuranneet saattavat muistaa yhtä sun toista historiastani sukkien neulojana. Sanalla sanoen minä ja se touhu emme ole varsinaisesti olleet mikään match made in heaven. Viime vuotisessa Sytyck-kisassa tosin ylitin itseni ja sain aikaiseksi enemmän sukkia kuin koko siihen astisessa neulojan elämässäni yhteensä. Kolmeko paria se oli? Olen koettanut pitää virettä yllä myös tämän vuoden puolella, mutta näyttää siltä, etteivät keskeneräiset parit valmistu aivan heti. Jos meissä jokaisessa asuu pieni sukanneuloja, niin minun sukanneulojani näyttää olevan kotosalla vain kilpailutilanteissa. Tai sitten se on todella pieni.

Taustani huomioon ottaen tuntuu erityisen hyvältä julkaista sukka-asioihin liittyvä iloinen uutinen. Lieneekö ensimmäinen laatuaan? Joka tapauksessa huomasin juuri liittyneeni kerhoon, johon en ikinä uskonut yltäväni: omistan itse neulotut sukat, joilla on ikää pian kokonainen vuosi. Kuvittelin joitakuita teistä melkoisiksi huumorinaisiksi, kun kehuitte joidenkin sukkienne kestäneen vuoden, pari tai jopa enemmän. Mutta totta se on! Neulotun sukkaparin elinkaari voi olla paria-kolmea kuukautta pidempi! Muistatteko nämä? Olen pitänyt niitä sisällä, ulkokengissä, kumisaappaissa, kaikkialla. Paljon. Ja ne ovat ehjät. Niissä ei ole nyppyjä. Voisin tirauttaa jokusen onnen kyyneleen. Niin uskomatonta se on.

Tuskan tullen työhön tartu

2011-11-06T20:29:00.002+02:00

Ei tullut käsilaukkua, ei kauppa- eikä kässäkassia. Ei patalappua eikä pannumyssyä. En aio tehdä siitä amppelia, vaikka Luoja tietää, että mieleni tekisi. Enkä ota rastojakaan. Oravanpesäksi se voi päätyä. Tai virkkausgraffitiksi bussin penkille. Ottakoot ken haluaa (mutta hei, kuka haluaa?). Saunamyssyjen päälle en ymmärrä, joten olkoot. Mies heltyi ja lupasi pitää sitä pimeimmissä mahdollisissa metsissä hiihdellessään. Sellaisilla latuosuuksilla, joissa valoja ei ole tai ne ovat rikki. Mutta kaksivuotias pitää siitä. Sen voi laittaa yhtäaikaa omaan ja vauvanuken päähän. Eläköön: tandempipo!

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että pyörittyään lähes taukoamatta kaksi vuorokautta kuivausrummussa se on nyt paljon pienempi. Jopa lähellä sopivaa. Mutta matkan aikana siitä on tullut susiruma (anteeksi sudet ko. ilmaisu). Ja olen todella - siis todella - väsynyt katselemaan sitä. Vain ja ainoastaan siitä syystä, että kaksivuotias pitää siitä, saatan vielä laittaa sen pesukoneeseen pyörimään parit tangot. Ja jos se ei siitä enää pienene, mies saa ripustaa sen oravalle kuuseen.

Kyseessä on virkattu lippalakki siitä japanilaisesta miesten neulekirjasta, josta joku aika sitten tein sen noitakuninkaan harmaan huppukaulurin. Josta uhosin tekeväni kaikki projektit. Tähän astisen kokemuksen valossa vaikuttaa siltä, että kyseisen teoksen ohjeilla valmistuvilla vaatekappaleilla on sen verran kookas hiilijalanjälki niihin sisältyvän massiivisen kuivausrumpuhässäkän takia, että olen valmis tarkistamaan kantani. Jos se orava haluaa, se saa myssyn lisäksi myös kyseisen kirjan. Aivan vapaasti.

Te halusitte kuvia. Yritin tietysti, kiltti kun olen. Mutten löytänyt jalustaa, käsi tärisi eikä valo riitä. Sain sumukuvia; tässä niistä yksi. Parempia ei ole ja tuskin tulee. Huomenna on onneksi maanantai ja töissähän ne murheet yleensä unohtuvat. Jos tästä nyt jotain jäi käteen niin olisiko se vaikka lohdullinen ajatus siitä, että ihan kohta ei taida olla tarvista uudelle virkatulle pipolle. Minä lupaan yrittää jättää tästä lähtien pipojen virkkaamisen vaikkapa niille lehdissä mainostetuille "virkkaaville pojille". Pitäkää hyvänänne. Minä menen nyt neulomaan. Vaikkapa joulukuusen palloja.

Siperia tuskin opettaa

2011-11-05T19:03:00.003+02:00

Sarjassamme "Blondi touhuaa" kysymme tänään, että oliko pakko?
Ilmeisesti oli, koska lopettaakaan en voinut. Kaikki merkit kyllä olivat vastaan, mutta milloinkas minä sellaisista olisin perustanut. Purin aika monta alkuunsa. Ja muistan todenneeni miehelleni jossain vaiheessa, että pitäisi vissiin jo uskoa. Mutta en uskonut. En, vaikka mieskin sanoi mallin nähtyään, että aivan erityisen typerä. Että ei ainakaan hänelle, kiitos. Eikä hänen maussaan ole yleensä mitään vikaa.

Siitä tuli siis taas liian iso?
Minulla tulee yleensä aina liian iso. Toiset ostavat liian pieniä vaatteita ja kuvittelevat joskus laihtuvansa, minulla se näyttäisi menevän päin vastoin.

Teitte hatun. Uskotteko päänne vielä kasvavan?
Ilmeisesti. Mieheni olettaa, että kasvatan sarvia.

Päähineenne ei tällä kertaa ole harmaa. Kaipaatteko lisää sävyjä arkeenne?
Tässä tapahtui virhe. Aloitin harmaalla. Kokeilin useampiakin harmaan sävyjä, mutta virkatessa ja purkaessa volyymit kasvoivat. Väreissäkin. Kaduttaa vietävästi.

Miksi ette purkaneet heti, kun tajusitte tekevänne sutta?
Jaa-a. Eikös tätä kysytty jo ihan ensiksi? Ensinnäkin myssyyn tuli raitoja. Jokainen tietää, ettei sellaista lopeteta noin vain. Niiden syntymistä on kiva seurata. Toiseksi kyse on minulle tyypillisestä tavasta, josta en pääse irti. Aika ajoin virkkaan itselleni - kuin pakon sanelemana - aivan käsittämättömän ruman näköisen tai värisen myssykän. Niitä on jo aika monta ja ne pitävät toisilleen iloista seuraa kaapin pimeimmässä nurkassa. Minulta pitäisi kieltää myssyjen virkkaaminen. Nimenomaan virkkaaminen. Äläkä sotke susia tähän. Ne eivät ole rumia ensinkään ja ihan viattomia tässä myssyasiassa. Ne eivät myöskään tietääkseni virkkaa.

Onko mitään enää tehtävissä?
Tietysti voisin aina purkaa. Mutta kuvioon kuuluu, että virkattu kammotus laitetaan kuivausrumpuun huopumaan. Vasta sen jälkeen järjen valo palailee. Kun kaikki on peruuttamatonta. Aluksi tosin tarjosin liian isoa myssyä miehelleni, joka katsoi minua merkitsevästi, mutta suostui silti kokeilemaan. Päättelin, ettei kauppoja tule, sillä hän sanoi pipon olevan kuin suoraan BB-talosta. Eikä se ole meillä mikään kehu. BB-pipo joutui kuivausrumpuun. Itse asiassa kahteenkin kertaan.

No, tuliko pienempää?
Se pentele venyi entisestään. Olen onnistunut tekemään raidallisen reggae-myssyn JukkaPojalle tai jollekkin muulle Jamaica-tyypille.

Miten tästä edetään?
Sanoppa sinä. Se on nyt saunassa ja kohta otamme löylyt. Kiusaan ja piinaan sitä vielä tovin, ennen kuin vetäydyn miettimään. Tiedä vaikka perustan siitä semmoisen saunamyssyn.

Milloin saamme nähdä Reggae-pipon kuvissa?
Nyt panit pahan. Lähdetäänkö vaikka siitä, että sitten kun on valoa. Ja kunhan olen keksinyt, mitä sille voisi vielä tehdä. Koska jotainhan sille on tehtävä.

Rakas harmaa,

2011-11-05T11:10:00.001+02:00

sinua on viime päivinä riittänyt. Olet kietonut koko kaupungin uneliaaseen harsoosi; kuin syliin, johon tekee mieli vaipua. Tein värisesi myssyn, joka päässäni lähes katoan sinuun. Minusta tulee näkymätön nainen. Jopa kameralle, joka ei enää erota, missä menee raja. Missä minä alan, missä minä lopun. Otin monta kuvaa, joissa on vain sumua. En haluaisi loukata, mutta pelkään puhuvani totta, kun sanon, ettet ole valokuvaajan taivas. Paitsi tietenkin silloin, kun valokuvaaja haluaa usvaisia kuvia. Mystistä tuntua ja marraskuuta. Minä halusin selkeitä myssykuvia, jotka tekisivät mallille oikeutta. Sillä siinä ei ole mitään vikaa. Se on yhtä mukava kuin värinsä - ja ota tämä nyt kehuna. Mutta tunnustan hieman mananneeni, ettet päästä valoa maailmaan lainkaan. Edes hetkeksi, jotta ihminen voisi otta pari onnistunutta kuvaa. Jos se kuului sinulle asti, pyydän anteeksi.

Ystäväsi, Outi, jolla on huomattavasti somempi uusi myssy, kuin mitä kuvista voisi päätellä.

Malli (nimeltään Zumthor) löytyy täältä ja kuvatkin ovat siellä sellaisia, että saatte parempaa tolkkua myssyn arkkitehtoonisesta rakenteesta. Päähinettä voi pitää molemmin päin ja lisäksi ohjeessa on mallista lyhyempi pipoversio tämän tekemäni pidemmän ratkaisun lisäksi. Oikein mainio myssy. En ole aivan yhtä rakastunut kuin vasta tekemääni Rikkeen, mutta hyvältä tuntuu tämäkin. Lankana käytin tweedmäistä pintaa tavoittelevaa Sandnes Garnin Smartia (1052) ja sitä meni reilu kerällinen. Puikot olivat 4,5 ja 4,0.

Vieläköhän mulla myssyttäisi? Pari kivalta näyttävää ohjetta olisi takataskussa..

Jarrupäivän projekti

2011-11-03T12:04:00.002+02:00

Marraskuu ei tunnu oikein olevan vedossa. Pimeää on, kyllä. Ja harmaata usvahattaraa roikuskelee kaikkialla. Mutta miten se tuntuu, että jotain tässä on vialla. Aivan kuin "oikea" marraskuu olisi unohtunut, kesytetty tai kyllästynyt olemiseensa. Pelkään seonneeni, mutta taidan hieman kaivata jäätä, vihmaa, visvaa ja kaikkea kamalaa. Kaipaus loppunee heti, kunhan oikeanlainen marraskuu suvaitsee saapua ja jäistä tihkua sataa viistosta suoraan kasvoille.

Täällä meilläkin vietetään jarrupäiviä; olen kotosalla pikkupotilaan kanssa eikä kovin vaativiin touhuihin ole tilaisuutta tarttua. Hiukkasen me kuitenkin askartelimme ja nopeana kokeiluna syntyi paperinen kranssi.

Ohjeet ja idea löytyvät aika mainiosta paperiaskartelukirjasta nimeltä Paperiaskartelun aarteita. Tekijä on Clare Youngs ja opuksen kannessa mainostetaan kirjan sisältävän 50 innostavaa työtä. En minä ihan kaikista innostunut, mutta aika monesta kuitenkin. Tämä sairaspäivän kranssi on koottu sukkelasti kotoa löytyneistä lahjapapereista, tapetin jämistä ja vanhan kirjan sivuista. Kranssin pohjana on tyylikkäästi pizzalaatikon pohjasta leikattu rengas. Saapa nähdä, saatiinko bonuksena myös pizzan vieno tuoksu.

Erittäin hyvä, täydellinen

2011-11-01T17:50:00.002+02:00

Marraskuu taitaa olla monelle lapaskuu. Täällä näyttää vahvasti pipokuulta. Tai myssykuulta - miten vain. Yksi on valmis, toinen puikoilla ja aika monta mukavaa mallia mielen päällä. Olen joutunut jopa hieman hillitsemään itseäni. Jostain syystä myssyni pukkaavat usein olemaan jonkinlaisia huomiomerkkejä väriensä puolesta; nyt olen piiskannut itseäni pysymään niin sanotusti ruodussa. Tylsemmän värisille päähineille on vain yksinkertaisesti enemmän käyttöä. Pitemmittä puheitta: ensimmäinen harmaa, olkaa hyvä!

Malli: Rikke Hat by Sarah Young täältä.

Lanka: Harmaata Nallea omista jemmoista. Määrää en osaa arvioida; oisko puolikastakaan kerää.

Puikot taisivat olla neloset.

Yllytän teitä kaikkia kokeilemaan tätä mallia. Se on ihan kuningas. Minusta tuntuu, ettei minulla ole eläessäni ollut toista näin hyvän mallista myssykkää. Ja jos myssylle ei tarvista olisikaan, niin kannattaa käydä sitten vaikka youtubesta opiskelemassa ohjeessa vinkattu German twisted cast on -niminen tapa luoda silmukat. Voi pojat, etten taida muuta enää käyttääkään neuleissa, joihin tarvitaan joustavaa aloitusta. Tässä projektissa ei oikeastaan ole muuta vikaa, kuin työhön valittu lanka. Väri on minulle jetsulleen, mutta langan tunnusta en tykännyt yhtään. Minulla on yhdet sukatkin Nallesta kesken, mutta ei se siellä rapise ja natise käsissäni, kuten tämä harmaa poloinen tässä myssyssä. Hyi.

Vaikka taisin löytää omaan päähäni lähes ylittämättömän myssymallin, niin aion silti testata pari muutakin. Seuraava harmaa on jo hyvällä alulla.

Syksyn valoa

2011-10-29T20:46:00.002+03:00

Miehen kanssa ihmeteltiin isoa kärpäsen oloista pörisevää, joka teki ilmassa iloisia surmansilmukoita. Se oli selvästi semmoinen kevätpörriäinen, joka saisi viisi kuukautta eteenpäin ajateltuna hymyn huulille. Ei tainnut ötökkä hoksata, että lokakuuhan se. Että ei se kevät vielä, vaikka meno siltä näyttikin. Mietittiin vaan, että voiko pörriäisellä naama venähtää pitkäksi totuuden paljastuttua - kuten ihmisellä - ja jos voi, niin miltä se sitten näyttäisi.

Minä neulon pipoa ja naapurit polttavat jouluvaloja. Molemmat hommat tuntuvat säätilan huomioon ottaen jotenkin hätiköidyiltä.

Värillä väliä

2011-10-28T13:34:00.002+03:00

Neiti Kesäheinä ei ole enää pinkki. Hän on oppinut lukemaan ja on ihan pistämätön matematiikassa ja muistipeleissä. Ja kirpputoreilla. Neiti on ikäisekseen jokseenkin asiantunteva, mitä tulee kirjailtuihin liinoihin, lampunvarjostimiin ja vanhoihin rasioihin. Johtuisikohan se edellä mainituista vai mistä, mutta nykyään hän olisi kaikista mieluiten turkoosi. Oikein sellainen Välimeren sininen.

Malli: Kauluri Sanna Vatasen kirjasta Hyvän olon neuleet (julkaistu myös Modassa 5/2007).

Lanka: Järbo Garnin Lovikkaa kului yksi kokonainen vyyhti ja ihan pikkiriikkisen toista. Lanka ostettu Haaparannan MaxiMarketista vai mikä se iso marketti on ihan siinä Ikean takana. Ehtaa villaa. Puikot olivat 5,0.

Punaista!

2011-10-25T14:11:00.002+03:00

Vanhenemisessa näyttäisi olevan sekin hyvä puoli, että kulmat kuluvat ja äkkimutkat suoristuvat. Minä ainakin olen kohta suorastaan ympyräinen taikka pallo; sen verran sukkelaan vanhat inhokit ja kaukaa kierretyt asiat ovat ruvenneet viehättämään. Otetaan nyt vaikka tämä punainen. Sain siitä jossain vaiheessa kyllikseni. Joulunikin ovat olleet pitkään yksin valkoisia. Mutta nyt olen suorastaan ihastunut puna-valkoisen yhdistelmään. Lähestyvä vuodenaika tarjoaa tietysti mitä otollisimmat mahdollisuudet ripotella punaista yltympäriinsä. Perustin juuri keittiöön puna-valkeat jouluverhot, vaikka koko sana on aina ollut mielestäni jos ei nyt typerä niin melko lailla kuitenkin. Uusin Maalaisunelma -lehti (9/2011) tuhlaili upeita puna-valkoisia sisustuksia ja kirjoneuleita siihen malliin, etten tiedä ihastukseltani, miten päin olla. Enkä tiedä sitäkään, tarkoittaako tämä kehitystä vai taantumista. Mutta sen tiedän, että taidan ommella surauttaa jotakin jouluverhoille kaveriksi, jotta niille ei tulisi kovin yksinäinen olo, kunhan tempaisen ne jonkun viikon päästä paikoilleen ikkunaan.

Kuten huomaatte, pari päivää lomaa on tehnyt tädille edwardia. Siis hyvää. Ja täällä neulotaankin! Tonttulakit jätän kuitenkin muille. Joku raja.

Buy yarn and save your sanity

2011-10-23T17:32:00.005+03:00

Lupasin palata, kun on raportoitavaa. Ei ole. Lähinnä vain porisuttaa valtavasti ja tulin siksi hiukan puhua pulputtamaan.

Lokakuusta huolimatta:
- uusia myssymalleja löydetty, kiitos kaikille. Tosin aloitin jotain ihan muuta. Ja purinkin jo. Aloitan taas ihan kohta uudestaan. Aku Ankalla kaikki siis hyvin.
- muistin, että minulla on jääkaapissa erittäin pahaa tyrninmakuista potkujuomaa. Olen ruvennut hömpsyttelemään sitä. Kiitos siis myös heille, jotka eivät vinkanneet myssyistä vaan vitamiineista.
- muistin, että minulla on kaapissa ihan mahdottoman keltaista lankaa. Siitä voisi tehdä jotain viimeistään sitten, kun luonto sammuttaa kaikki valot. Eli noin kuukauden päästä.
- tajusin käydä hieman lompakon kanssa kylillä. Lankaa, totta kait. Postauksen otsikko on lainattu dottie angelilta. Luullakseni noissa sanoissa asuu syvä viisaus - mikäli sillä tarkoitetaan sitä, että langoille myös tehdään jotain. Koukkasin myös kirpparilla. Kuvissa kummallisin löytöni. Kait se on jonkinlainen viuhka. Ihan hyvä olla olemassa mahdollisten ylikuumenemisten varalta.
- päätin edetä sohva-asiassa ja lopettaa junnaamisen. Minun on surukseni todettava, että olohuoneeseemme ei ole tulossa kaunista vanhaa puusohvaa vaan että ajelimme ukkokullan kanssa tänään läpi kuuraisen metsämaiseman Haaparannan Ikeaan. Jatkossa saanette (jälleen) seurata tee se itse-henkistä sohvankoontipostausta ja toivottavasti piakkoin sen jälkeen huomattavasti seesteisempiä tyynypostauksia. Ehkäpä intoudun tapetoimaankin.

Mä menen nyt neulomaan ja purkamaan, moi!

Jatketaan synkissä merkeissä

2011-10-19T22:02:00.001+03:00

Kummallista aikaa. Ensin on niin lysti ja kiva ja kelpo olla ja eleskellä. Ja sitten aivan kuin sattumalta, yks kaks yllättäin, lokakuu tekee yllätyshyökkäyksen ja nappaa poloisen naisihmisen noin vain matkaansa. Lokakuu on kidnapannut minut. Minulla tulee vain mieleen laulun sanoja, kuten ja minusta näkee sen tai ja minä olen viljaa. Ja sitten se on mulla hautajaiset, sulla häät. Voisin tykätä myös siitä yhdestä Hintriikan mollivoittoisesta veisuusta, joissa mennään pitkospuita ja laahustetaan. Aivan selvästi lähestymme hetkeä, jolloin koko perhe ajetaan ulos, jotta äitee saa paukuttaa volyymit kympissä Mozartin sielunmessua ja värisyttää ikkunaruutuja niin, että ohi kiitävillä junillakin riittää tekemistä, jos aikovat laittaa paremmaksi. Neulo tässä sitten. Ei siitä ole kuin viikko, kun oli ideaa ja inspiraatiota ja ostin kokonaisen kilon lankaakin, että nyt lähtee ja natisee, mutta täällä sitä vaan istutaan sykkyrässä nojatuolissa, poltetaan kieli kuumalla teellä ja luetaan murheellisia tarinoita kadonneista sivilisaatioista. Ymmärrän toki, että reipastua pitäisi. Marraskuu on vasta edessä ja täällä jo täti vapisee. Tietysti olen yrittänyt. Ei riittänyt kimpullinen upeita malvoja, jotka keräsin maljakkoon tänään. Lokakuussa kukkivia malvoja. Ja variskin yritti. Hyökkäsi päälleni pariinkin otteeseen metsäpolulla, kun kuvitteli minun havittelevan samoja eväitä. Ihan vielä ei olla siinä pisteessä, että puoliksi kaluttuja talipalloja söisin. En piristynyt yhtään, pelotti vain. Niin että nyt on teidän vuoronne. Minä tarvitsisin jotakin päähän pantavaa. Muutakin kuin tuon edellisen postauksen hupun. Makuni tiedätte: joko yltiökarua tai sitten sellaista etnotyyppistä kansantanhuosastoa. Onhan minulla tietysti Ravelryn jono pipoja ja myssyjä pullollaan, mutta kun on se lokakuu. Ne ei nyt sytytä. Olisko teillä esittää jotain, joka saisi hapannaamankin liekkeihin? Pliis.

Kuva on hänelle, joka joskus pyysi kuvaa kyseisestä lampusta "valot päällä" -tilanteessa. Anteeksi, että kesti niin kauan.

Palaan, jahka täältä on jotain raportoitavaa.

Lord of the Nazguls

2011-10-16T12:10:00.002+03:00

Kaikki alkoi siitä, kun ihastuin neulottuun kypärämyssyyn. Tiedän sen kuulostavan nololta, ja sitähän se onkin. Koko juttu on ihan kuin Aku Ankasta. Silkkaa hulluutta alusta loppuun saakka. Tosin aluksi en puhunut mitään "kypärämyssystä". Se on haukkumasana, johon minun oli tartuttava jossain tarinan puolessa välissä. Kun olin lyöty, ymmälläni ja ärtynyt. Vaikka sitähän se on: kypärämyssy. Sellaiseksi kait nimitetään vaatekappaletta, johon neulotaan ensin ribbiresoria kauluriksi ja jatketaan sitten sileällä huppu siihen jatkoksi. Äitien kielellä sanottuna suojaa sekä kaulaa, päätä että poskia. Ette kuulkaa usko, miten hyvältä se näyttää japanilaisen neulekirjan mustasilmäisellä miesmallilla. Kirjan miehekkään minimalistiset kuvat lumosivat minut. Uhosin neulovani kirjasta kaiken ja aloitin siitä upeasta huppukaulurista. Se oli saatava. Valitsin langaksi miehekkäintä mitä löytyy: syvän grafiitin harmaata. Rakastan sitä väriä. Nimesin projektini romanttissävyisesti Robin Hoodiksi ja kuvittelin jo itseni vaeltamassa loka-marraskuisessa kuurassa huppuuni verhoutuneena.

Huppu valmistui lauantaina. Se näytti käsissäni hyvältä. Se on näyttänyt koko projektin ajan hyvältä, sillä tumman harmaa ei petä koskaan. Olin kokeillut ja mallaillut huppua työn edetessä ja arvellut alun resoria liian pitkäksi, mutta en ole edes ajatellut purkamista. Ehkäpä väri teki minut sokeaksi virheilleni. Jossain vaiheessa hupun sovittamisesta tuli hankalaa, joten ihan varmaa kuvaa siitä, miltä valmis neule saattaisi päälläni näyttää, minulla ei ollut. Lauantaiehtoona minua tuijotti peilistä ihka elävänä Nazgulien johtajan, Angmarin noitakuninkaan, hahmo. Kaikki Sormusten Herraa lukeneet tai katsoneet arvannevat, ettei tilanne ollut aivan se, mitä olin lähtenyt hakemaan. Olisin taatusti ryhtynyt kirkumaan, jos emme olisi juuri saaneet miehen kanssa urakoitua lapsia höyhensaarille. Tyydyin tekemään sen, mitä jokainen epätoivoinen neuloja olisi asemassani tehnyt. Siis sellainen, joka ei jaksa purkaa. Pesin valmistamani pyövelin hupun ja nakkasin sen kärsimään kuolemantuomiotaan kuivausrumpuun. Ja pari Noitakuninkaan manausta päälle.

Malli: Löytyypi japanilaisesta neuleopuksesta, joka näyttää kulkevan myös englantilaisella nimellä Men´s Knits. Löytyypi Ravelrystä täällä. Mallin nimi on Hooded Neck Warmer.

Lanka: Dropsin Nepal. Lankaa meni 6 kerää, vaikka näin jälkikäteen voisi aavistella 4-5 kerää riittävän aika hyvin. Kuvittelin japanilaiset miehet pienemmiksi, kuin pohjalaiset amatsoonit, mutta unohdin, että onhan heillä niitä sumomiehiäkin. Tein siis liian ison koon, liian suurella silmukkamäärällä. Huppu valui ennen huovutusta kasvoille.

Puikot: 4,5 mm.

Pienenihän se, mutta ei tarpeeksi. Pitkät hiukseni mahtuivat sinne vaikka mille nutturalle. Mutta silti tilaa jäi kypärälle, ehkä kahdelle. Jos minulla olisi ollut kyttyrä ja/tai sarvet, olisin voinut piilottaa nekin hupun alle. Meinasin tirauttaa itkut tuijottaessani itseäni peilistä. Tajusin toki, että olin onnistunut valmistamaan vaatekappaleen, josta joku, jonka estetiikkaan kuuluvat mustat silmänaluset, kalmankalpea iho ja ristiriipukset, voisi vaikka vähän maksaakin. Mutta miten hupusta saisi sellaisen, että sen kanssa voisi kulkea muuallakin kuin Tuska-festivaaleilla? Onneksi tuli yö. Aamulla manasin pöljyyttäni. Olisi pitänyt purkaa. Olisi pitänyt olla huovuttamatta. Mutta minkäs teet, se kaikki oli myöhäistä. Otin sakset ja leikkasin ihan pokalla puolikkaan kerällisen verran huovuttunutta resoria hupun reunoista. Kiinnitin lopun resorista nurjalle puolelle ja näin sain huppua pienennettyä leveyssuunnassa reilut kymmenisen senttiä. Se riitti. Hupusta tuli ihmisen kokoinen. Ja näköinen. Eihän se tietenkään enää laskeudu kaulalle niin lempeästi, kuin ennen huovuttamista, mutta sitä voi pitää. Ja onhan tässä kaikessa se hyvä puoli, että huovutettuna se pitää tuulta, on tiiviimpi ja lämpimämpi, kuin mitä se aiemmin oli. Noitakuninkaasta tuli Jäyhä Jököttäjä. Eikös Aku Ankalla ollut joskus sen niminen koira?

Miten oudoksi harrastus voi mennä?

2011-10-11T14:09:00.001+03:00

En viitsi listata kaikkia kummallisia ja huvittaviakin asioita, mihin käsityöharrastus on minut ajanut. Toteanpahan vain niistä yhden, jonka tajusin eilen illalla. Olen opiskellut elämässäni englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa ja italiaa. En ikinä uskonut tarvitsevani japania. Kuinka väärässä olinkaan.

Kädentaitomessuilta

2011-10-08T22:11:00.000+03:00

Messuille kiire, antakaa latua!
Tuumasi täti, kun taivalsi katua
ostamaan lankaa, villat on loppu
projekti seisoo; nyt on hoppu.

Ei ollut sävyä, oikeaa merkkiä,
tätimme mietti hetken jo herkkiä:
säästyikö valuutta? Reissuko turha?
Se olis neulojan mielestä murha.

Suuntasi kojuille, kohtasi Nartun,
kierros jo tuntui puntissa farkun.
Kivempi yhdessä lankoja kaivaa
ja voi kait sen projektin uudenkin alkaa.

Löytyi villoja toista sorttia,
tätimme vingutti pankkikorttia,
täyttyi kassi, tyhjeni massi,
mielikin keveni paremmaksi.

Kotona nosti ostokset pöytään,
mikäpä muut laudalta löikään?
Tavara vanhin, ostos pieni
ihka oikea parsinsieni!

Vihdoinkin perjantai

2011-10-07T20:41:00.005+03:00

Täällä ei ole touhuttu mitään, ei kerrassaan. Flunssa on vienyt tädistä parhaan terän ja työasioitakin on ollut aivan riittämiin. Tajusin tänään, etten ole neulonut koko viikolla silmukkaakaan; ilmankos otsaa kolottaa ja rintaan pistää. Ruumiin ja hengen terveys vaatii muutosta; kannoin kotiin kasan ompelulehtiä (!) ja silmäilin lankojani. Josko vaikka saisin aikaiseksi jotain. Viikonlopulle sattuvat myös kädentaitomessut, joten inspiraatiosta ja innoituksesta ei pitäisi olla puutetta. Kelikin on muuttunut. Täällä tuulee ja myrskyää niin, että taitaa vihdoinkin olla aika kaivella sukankutimet naftaliinista. Ehkä tämä tästä.

Kuva kaivannee selitystä. Kahdessa edellisessä kodissamme oli valtaisat ikkunasyvennykset ja kiviset ikkunalaudat. Vanhat ja vetoisat ikkunat. Ikinä koskaan missään eivät kukkani ole viihtyneet niin hyvin. Siihen aikaan harrastin rautalankavirityksiä. Vääntelin rautalangasta kruunuja, sydämiä, palloja, linnantorneja - vaikka mitä - ja tungin viritykset sitten kukkaruukkuihin köynnöstuiksi. Ihan vaan ne rautalangan päät sinne multiin. Ja kasveiksi tietenkin kaikkea, mikä kiipeää ja köynnöstää. Nykyisessä huushollissa kasveja on vähän verrattuna entiseen. Valo ei riitä, kunnon talvehtimispaikkoja ei oikein ole. Joitakin sissejä kuitenkin löytyy. Olen esimerkiksi havainnut puutarhaliikkeissä myytävät ulkomuratit varsin loistaviksi huonekasveiksi. Kesän ne ovat pihalla. Koska tänne on lupailtu tulevalle viikonlopulle jo peräti pakkasia, suunta on ollut kasvien osalta ulkoa sisätiloihin. Pitkästä aikaa tein myös rautalankavirityksen. Yritin tornia sipulikupolilla, mutta ei siitä niin hienoa tullut kuin ennen vanhaan. Kuvassa sipulitorni erottuu hentoisena; muratin oksat eivät yllä vielä aivan huipulle asti. Kunhan ne kasvavat, tornikin komistuu silmissä.

Toivottavasti tänä viikonloppuna kykenen muuhunkin kuin rautalankahommiin. Touhutkaa tekin jotain!

Lokakuu

2011-10-01T20:44:00.002+03:00

Kalenterissa seisoo selvästi, että on lokakuu, mutta ei se siltä näytä. Esikot ja pelargonit kukkivat, kärpäset pörisevät ja syysvaatteissa tulee kuuma. Vaikka lapset potevat, minulla kolottaa ja lankakin loppuu kesken, niin olotila on ihmeen autuas. Ikkunoita on pesty, kukkasipuleita istutettu ja siivottukin vähän. Minulle hankalin vuodenaika lähestyy hyvää vauhtia ja voin kerrankin sanoa, ettei tunnu missään. Syksy on ollut upea. En saa puristettua tästä kaikesta kuin yhden hivenen huolestuttavan huomion: koska tapanani on neuloa villasukkia syksyn pimeydessä hirmuisella angstilla ja jurnotuksella, ei sukanneulonta huvita vielä yhtään. Se vaatii loskaa, nurkissa ujeltavaa tuulta ja vaakatasosta vihmovaa vettä. Sammioittain teetä ja valtavaa matalapainetta otsalohkon ylle. Ja koska sellaista ei näy eikä kuulu, eivät sukkapuikotkaan kilkata. Ehkä pystyn elämään sen asian kanssa. Vaivoin. Ja onhan minulla vielä yhdet ehjät viime syksyltä. Sekin on historiallista tähän aikaan vuodesta.

Joskus

2011-09-28T18:24:00.003+03:00

Himalainen sanoi, että hänellä on paljon sellaista, joka odottaa jotakin toista aikaa. Ymmärsin hänen tarkoittavan aikaa tehdä, ajatella, toteuttaa. Mieleni karkasi heti kaikkiin omiin haaveisiini. Samaa vikaa siis täällä; ehkä koko universumi kärsii samasta ajan puutteesta.

Mitä se nyt jaarittelee, te mietitte. No, minut haastettiin kertomaan kahdeksan ennen kuulumatonta asiaa itsestäni. Sellaisia ei tietenkään ole; ainakaan sitä sorttia, josta täällä voisi puhua, joten ryhdyin heti miettimään, miten tästä voisi venkoilla itsensä kuiville. Himalainen sen sitten sanoi. Aion listata kahdeksan projektia, joihin tekisi mieleni tarttua, jos olisi sitä toista aikaa. Osan saatan hyvinkin joskus toteuttaa, osa saattaa jäädä hetken haaveeksi ja tähdenlennoksi. Mutta jos olis valtaa, niin kuin on mieli, niin laittaisin alulle ihan pikapuoliin (heilutelkaapa hiirtä tekstin päällä, niin löytyypi linkkejä):

1. Tämmöiset kauhean lystit virkatut pinnansuojukset, vaikken hameihminen olekaan. Ja kun kevät koittaisi, hulmuaisin pyörälläni pitkin kaupunkia ja herättäisin kateutta. Hah!

2. Koko meidän porukka on ihan selvästi vailla hyppytossuja (hopsalots). Syksy on vetänyt naamat sen verran kurtulleen ja päät painuksiin, että kaikelle, missä on pupuja, on ehdottomasti tilausta. En tiedä, mitä mies sanoisi (onhan niitä urospupujakin..), mutta perheen naisväki ansaitsisi tuommoiset vaikkapa pukinkonttiin.

3. Jalanlämmittimistä puheenollen, siitä lähtien kun Taina raportoi jossain Ravelryn keskusteluketjussa omaavansa noin 38 paria villasukkia, olen nähnyt märkiä unia sukista. 38 paria! Se olisi ehkä jo liikaa, mutta jos pari-kolmekin paria ihanaisia raitasukkia Tuin ohjeella, niin olisihan se jotakin!

4. Sukkien lisäksi tarvitsisin mustan tai tummanharmaan pitkän neuletakin ilman mitään kiemuroita ja krumeluureja. Taskut ja tarpeeksi väljyyttä, minimalistinen muotokieli, ei liian paksua lankaa. Mallista ei ole tietoakaan, se on vain omassa päässäni. Enkä ikinä saa valmiiksi ohuesta langasta tarpeeksi pitkää takkia pelkällä sileällä tai edes aina-oikealla, joten se siitä. Kun ei ole sitä aikaa - eikä sinniä.

5. Sen sijaan saattaisin aloittaa tätä aika härskisti OddMolly-takin kopiolta näyttävää mallia.

6. Läppärini saattaisi tarvita tällaista. Mutta koska suojus ei ole kovin tähdellinen, aina on löytynyt jotain kiireellisempää tai tarpeellisempaa puikoille. Milloinkohan olisi aikaa...?

7. Ihan ehdottomasti haluaisin kommunistilapaset. Sanotaanko, että lähestulkoon jo viran puolesta. Mutta kun on kaikenlaisia muitakin aivan ihania kirjoneuleohjeita mielessä.

8. Ja sitten on tämä kassi, josta olen haaveillut jo kauan. Pitäisiköhän tempaista ja ruveta? Ohje on. Huovat on. Mitä puuttuu?

En aio haastaa ketään, koska kaikki eivät haasteista tykkää. Jos kuitenkin haluat raottaa salaisuuksien verhoa ja listata omaa "jonoasi", niin antaa palaa vaan! Odotan mielenkiinnolla.

Koska Himalainen puhui myös halustaan liihotella, liitän mukaan kuvia viimeisimmästä tuotoksestani sarjassa "vartissa valmista". Taulun kehys on kirpputorilöytö, jonka sisään silppusin karttakirjasta jokusen perhosen. Tosin ne eivät enää liihottele; vankilaan joutuivat. Aijai minua. Idea on varastettu opuksesta nimeltä Kirjan uusi elämä. Suosittelen lämpimästi.

Setä-meininkiä

2011-09-26T17:39:00.001+03:00

Se on kait sitten korjausliikkeen aika. Kaiken hattaran, pitsin ja pastellisävyjen jälkeen tekee mieli karua, selkeää ja suoraviivaista. Ostin läjän harmaata ja laitoin isäntäneuleen puikoille. Kuvan japanilaisesta neulekirjasta voisin kravaattia ja kissimirriä (leuanalusrusettia) lukuunottamatta tehdä kaiken. Itselleni. Mitä ahneutta!

Vilautan vähän

2011-09-21T09:06:00.001+03:00

Hempeilyä

2011-09-18T16:36:00.004+03:00

Taitaa olla sellainen aikuisten karkkipäivä. Pitsiä, kirjailuja ja pastellisävyjä. Sokerihumalaa seurannee pian krapula; epäilyttää jo vahvasti. Lopputulos ei näytä ollenkaan siltä, miltä piti. Minä jään ihmettelemään tänne tätä äitelyyden puuskaa reiluksi viikoksi. Työkiireitä luvassa. Parempaa touhuonnea teille ja voikaa paksusti! Son moro!

Ruusuja ja lintusia

2011-09-17T13:07:00.002+03:00

Jo parissakin postauksessa vilahdellut lapaskaksikko on vihdoin valmis. Eikä muuten yhtään liian aikaisin: aamulla mittari oli hädin tuskin plussan puolella ja avonaisesta ikkunasta kantautuu parhaillaan sellaisten lentävien ääniä, jotka tapaavat matkustaa auramuodostelmissa.

Ohje: Spatz by Kamilla blogista Stickamera.se

Langat: Sukkalankoja kaikki; ruskea on Austermannin Step Classic ja värikkäämmät Noro Kureyon Sockia tai Silk Garden Sockia. Minä olen aika hyvä kadottamaan lankojen vyötteitä.

Puikot olivat 2,5 ja pitää hiukka hehkuttaa, sillä ihan ebenpuisilla neulottiin.:)

Siitä on aika tavalla aikaa, kun meikätyttö pisteli tämmöisiä kirjoneulelapasia tulemaan tuosta vaan. Näitä neuloessa mietin pääni puhki, miksi jossain vaiheessa lopetin. Homma on kivaa, joutuisaa ja lopputulos yleensä näyttävä. Niin nytkin, vaikka ymmärrän toki kirjoneulekäsialani kärsineen vuosikymmenten (!) tauosta. Mutta jo näinkin pienen projektin aikana tuntui hetkittäin, ettei taito ole kadonnut. Että kyllä se tästä, kunhan vähän vielä verrytellään. Into pistää heti seuraava pari puikoille on kova, mutta sitä ennen minun taitaa kuitenkin olla viisainta tehdä yksi vastenmielinen asia. Huomasin kirjoneulekaavioita sihdatessani, etten ole enää pelkästään lohikäärme, vaan että minusta on tulossa myös dinosaurus; minun on ostettava ne hiivatin monitehot. Älkää vain kertoko kenellekkään.

Niin ja lapasen pinnassa näkyvä epätasaisen näköinen jälki ei sitten aina välttämättä ole sitä taantunutta kirjoneulekäsialaa, vaan johtuen Norolangan hetkittäisestä ohenemisesta tai turhan paljon pohjalangan värisestä kohdasta langasta, olen koettanut jäljitellä paikka paikoin silmukoita potkuisamman värisillä langoilla. Jätin peukuista kirjoneuleen pois, koska oli myöhä, hämärä ja sitten oli sitä, öh.. nimeltä mainitsematonta näköongelmaa.

Lapasvaroitus!

2011-09-11T16:18:00.000+03:00

Tottahan se on, että täällä mielihalut ja suunnitelmat vaihtuvat jokseenkin sukkelaan, mutta sanonpahan silti, että tulevana talvena saatan neulasta useammankin kirjokinnasparin. Kirjoneulekuumetta on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa, enkä ehkä enää olisi tarvinnut enempiä potkuja persuuksiin, mutta semmoinenkin tuli. Löysin nimittäin antiikkimessuilta kuvassa näkyvän kirjaparin vuodelta 1947 loistavassa kunnossa. Haavisto vaikuttaa miltei aukaisemattomalta.

Yritän saada kesken olevat kirjoneulelapaset valmiiksi pikapikaa, jotta pääsisin testaamaan löytöjäni. Viron puolestakin on saman teeman alle sujahtavia opuksia tilattu, joten varoituksen sananen lienee tarpeeseen: lapasia luvassa! Voi pojat, että osaa olla ihmisellä lystiä!

Paljon parempi

2011-09-10T15:55:00.003+03:00

Kannatti purkaa. Kannatti liotella liimat pois ja nakata pitsit pesukoneeseen. Siellä ne nöpöttävät nyt sievästi kaapissa toisten liinojen seurassa, sillä arvioidessani seuraavaa siirtoa silmäni osuivat tähän ja siitä se sitten lähti. Virkkaus nimittäin. Pitsilampun toista kierrosta ei koskaan tullut. Tuli sen sijaan heksis-lamppu. Ja parempi niin; siitä selvittiin ilman liimaa, ruostetta ja tekokuituja. Ja ainakin minusta näyttää siltä, että kannatti. Tykkään.

Jos joku ei vielä tiedä, niin heksisten teko-ohje löytyy täältä. Värikkäät langat ovat mitä sattuu; niitä samoja, joista olen virkannut reilun vuoden aikana vaikka mitä. Vaikuttaa siltä, että ne eivät lopu koskaan. Valkoinen lanka sen sijaan on Novitan Luxus Cottonia, joka hiukan nolosta nimestään huolimatta on ihan kelpo lanka. Koukku taisi olla 3,5 mm ja nämä ovat nyt niitä pylpyröitä, joita vilauttelin pari postausta sitten. Että tämmöinen niistä sitten tuli.

Jopas jopas

2011-09-09T09:42:00.004+03:00

Heitettyäni aamusella lapsen kouluun, kurvasin vielä lähikaupan kautta kotiin aamukahville. Kahvit pärskähtivät pöytäliinalle, kun aukaisin kaupasta mukaan tarttuneen uusimman Käsityö-lehden. Siis sen virolaisen. Jäin miettimään, onko yksikään lehden numero pettänyt. Vastaus on ei. Tiedän kyllä kuuluvani siihen porukkaan, joka vasta huokailee, eikä ole päässyt taivastelemaan lehden haasteellisiksi kehuttuja ohjeita käytännössä. Mutta silti.

En minä osaa kuvitella päälleeni tuollaista takkia. Mutta silti sydän löi muutamat ylimääräiset pomput, kädet hikosivat, hengitys tiheni ja lehti kastui. Huomasin miettiväni pienempiä puhveja, hivenen pidempää helmaa. Minulla on ensi viikolla synttärit. Pitäisiköhän juhlistaa itseään tilaamalla jokunen Muhu-kirja?

Kuva on otettu aamun kelmeässä valossa Käsityö-lehden syksy 2011-numerosta.

Nyt menee väärin

2011-09-06T09:15:00.001+03:00

Se virkkaa taas. Vaikka on syksy. Vaikka oliivipuu unohtui useaksi yöksi ulos ja siinä on ruska. Vaikka talitiaiset ovat palanneet pihaan ja kimalaiset kaikonneet. Vaikka sillä on aamuisin kylmä ja se miettii lapasia, niin silti se virkkaa meren sävyjä. Pylpyröitä. Kukkasia. Se ei taida olla nyt ihan kartalla.

Lauantai-illan ratoksi

2011-09-04T09:28:00.003+03:00

Löysin lauantaina vihdoin sen hintaiset vanhat taulun raamit, että raskin ostaa. Minulla on mielessä muutama idea, joihin tarvitsisin vanhoja kehyksiä, mutta homma on tyssännyt tähän asti mielestäni ylettömiin hintoihin. Nyt silmiini osunut taulu maksoi viisi euroa ja ajattelin heti, että kyllä lähtee.

Alkuperäinen ajatus oli korvata maalaus jollakin sievällä kankaalla, mutta tajusin varsin pian kankaita mallaillessani, että minua eniten miellyttävät väriyhdistelmät löytyivät itse maalauksesta. Päätin "säästää" taideteoksen ja irrotin sen kehyksistään. Kiinnitin muistitauluun vaadittavat nauhat ja napit taulupohjaan ja asettelin kehykset takaisin paikoilleen. Maisema oli maalattu varsin napakalle ja paksulle pahville, mutta se antoi periksi terävälle neulalle ja kovapäiselle täti-ihmiselle. Lauantai-ilta siinä meni, mutta oli jotenkin kauhean lystiä hommaa. Ja lopputulos miellyttää kovasti.

PS. Jos jollakulla kiinnostaa edellisessä postauksessa esiintyneen lampun kohtalo, niin voin kertoa, että purin pitsit pois. Metallinen lampunvarjostin oli muuttunut projektin aikana valkoisesta ruosteiseksi. Ne kommentoijat, jotka kyselivät maalipinnan perään, olivat siis oikeassa. Ilmeisesti vanhan varjostimen maalipinta ei ollut enää parhaassa iskussaan ja se rikkoutui kastumisen ja liiman vaikutuksesta lopullisesti. Kuningasajatus, jota hehkutin edittinä postauksen lopussa, liittyi elmukelmuun tai mihin tahansa vastaavaan muoviin. Ajattelin, että jos päällystäisin varjostimen yläpuolelta (näin estäisin ruostumisefektin) kokonaan kelmulla, en tarvitsisi mitään "pohjustuskangasta" (kuten se tekokuituinen verhopitsi), vaan voisin lätkiä pitsiliinat suoraan elmupinnalle ja jättää komeuden kuivumaan. Homma toimisi siis pitkälle samoin kuin sen kattolampun kanssa; elmu vain korvaisi ilmapallon. Mielenkiintoinen osa seuraisi pitsien kuivuttua: miten elmun saa pois? Todennäköisesti aika helposti. Sen ilmapallon kanssa ei ainakaan ollut mitään vaikeuksia. Eli joko yksinkertaisesti vaan repimällä varjostimen alapinnalta tai sitten nostamalla metallivarjostin pois, poistamalla kelmu ja asettamalla metallivarjostin takaisin. Mutta mutta. En aio kokeilla elmua, enkä mitään muutakaan. Pitsijuna taisi näillä erin mennä ja minulla on lampulle jo aivan toinen (kolmas?) ajatus. Siihen ei tarvita edes tapettiliimaa. Eli kokeilkaa te ja kertokaa miten kävi.

Korroosiovalaisin

2011-09-01T18:04:00.010+03:00

Kattolampun tekeminen ilmapallon ympärille oli niin helppoa, että oli ihan pakko jatkaa kokeiluja. Varsinkin kun naapurikunnan kirpparilta löytyi varsin passeli varjostimen metallirunko pöytävalaisimelle. Tämä yritys ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olisin toivonut ja joudun todennäköisesti vielä hiukan fiilaamaan. Siltä varalta, että joku teistä päättää kokeilla jotain samantyyppistä, laitan tähän ylös projektin aikana tehtyjä havaintoja.

Tein varjostimen kahtena kerroksena. Alin kerros on sellaista kovin muoviselta tuntuvaa nykyaikaista pitsistä valoverhoa. Sen rakenne näkyy tuosta alimmasta kuvasta aika hyvin. Pingotin verhoa metallikehikon ympärille ja annoin sen kuivua. Kostutuksessa käytin ihan samaa tapettiliimaa kuin viimeksikin. Mutta tekokuitupa ei käyttytynytkään kuten puuvilla; sen käsittely, kiinnittäinen ja myös kiinnittyminen noihin päällimmäisiin virkattuihin liinoihin ontui pahasti. Eli huomio numero yksi: jatkossa vain luonnonkuituja, kiitos. Näyttääkin paremmalle.

Toinen huomio on se, että vaikka varjostimen metalliosat oli peitetty puuvillanauhoin - paljaita osia ei ollut näkyvillä juuri ollenkaan, niin silti kostea liima nostatti metalliosista ruosteen sävyä esiin. Varjostimen toinen kerros -eli varsinaiset pitsiliinat - eivät päästäneet ruskeita raitoja läpi, mutta siellä missä varjostimen suojana on vain tuota muovista verhoa, näkyy siellä täällä ruosteista raitaa. Kun otin äsken kuvia, minusta näytti, että ruskeaa oli ilmaantunut kuivumisen aikana lisää. Tämä raitaongelma on semmoinen, mihin en ole vielä keksinyt muuta ratkaisua, kuin että jatkossa edetään kuivilla ainesosilla. Eikä kannata muuten syyttää flunssakuumetta tästä tunaroinnista; varjostin on ollut valmiina jo pitkään.

Edit 1. Siis mullahan on samat ongelmat kuin autoilijoilla! Minkäköhän näköistä tavaraa auton pohjiin oikein laitetaan, kun ns. ruostesuojataan. Voiko sillä pinnoittaa varjostimen metalliosia ennen kuin liimaillaan pitsejä? :D

Edit 2. Tajusin justiinsa, miten homma olisi pitänyt tehdä. Toisin sanoen, jatkossa saattaa seurata osia sarjaan "älkää kokeilko tätä kotona".

Jos lampun kohtalo jäi vaivaamaan, projektin väliraportti ja tuo yllä mainittu "oivallus" kerrotaan seuraavan postauksen lopussa.

Kaksin aina kaunihimpi

2011-08-29T17:37:00.005+03:00

Päivitystahti on ollut viime aikoina jokseenkin reipas, mutta nyt rauhoittuu. Täällä ollaan kipakan lentsun kourissa ja aion keskittyä lähiajat siitä selviämiseen. Ennen kuin sorrun aivan kokonaan sohvan pohjalle, esittelen teille kuitenkin yhden ketun. Sen nimi on Repolainen. Tony Repolainen. Kettu löytyy samasta kirjasta kuin edellisen postin pesukarhukin ja esittelytekstissä kerrotaan, miten kettu on päivisin kelpo perheenisä ja iltaisin jotakin ihan muuta. Kirjan mukaan Repolaisen pimeämmältä puolelta löytyy varkaan ja korttihuijarin elkeitä. Minusta se kuulostaa ihan mafioson hommilta. Siksi Tony. Ja semmoinen jobi vaatii tietysti uskottavuutta: pyydän huomioimaan Tonyn rintakarvoituksen.

Pysykää terveinä! Tämä täti kaatuu nyt sohvaan.

Edit. Ja jos se nyt jotakuta kiinnostaa, niin Tonykin on valmistettu kierrätysmateriaaleista. En tiedä, miten lähellä kierrätys on mafiosojen sydäntä, mutta epäilen hiukan. Jospa Tonya kuitenkin lohduttaa se, että hänen materiaalinsa on Benettonin tehtailta. Ne tapasivat ainakin joskus ennen sijaita siellä missä mafiosotkin.

Kumman kaa?

2011-08-28T09:21:00.005+03:00

Musta piti tulla Pihla. Mutta ei se niin menny. Musta tuli ihan jotain muuta. Isompi. Ja paksumpikin kukaties. Naisihmisessä, joka minut kokosi, on kuulemma semmoinen vika. Että ruokkii hyvin. Yks eläinlääkäri oli tyrmänny heti naisihmisen haaveet itämaisista kissoista. Niiden pitää olla hoikkia. Lääkäri suositteli lämpimästi pitäytymään ihan vaan maatiaisissa. Se on hoitanut kaikki naisihmisen kissat, joten kait se tietää, miten siinä käy.

Niin se Pihla? Se nainen löysi kirjastosta kirjan "Tee omat lemmikkisi" ja tykkäsi kovasti. Siellä oli vaikka mitä. Ihan kirjan lopussa on Pihla Pesukarhu, joka on tosi sievä. Siinä Pihlan vieressä luki, että Pihla viettää kaikki kesänsä neulomalla vaatteita. Ja että lapset eivät innostu saamistaan joululahjaneuleista. Ja että jos Pihlalle antaa puikot ja lankaa, niin Pihlasta tulee mitä onnellisin. Se nainenhan sekosi täysin. Pihla oli pakko saada. Mutta musta tulikin Lyyli. Niin se sano. Että vaikken mä ihan Pihlalta näytä, niin aika makeelta lyyliltä kuiteski. Olisin tietty voinu olla enempi Pihlan näköinen, jos se nainen olisi suurentanut kaavat kopiokoneella kuten käskettiin ja ollut tarkkana. Mutta semmonen ei kuulemma sovi sen vartalolle. Se tempaisi pari valmiiksi huovutettua kirpputorineuletta kaapista lattialle ja huitaisi mun osat oransseilla keittiösaksilla tuosta vaan. Fiiliksen mukaan. Niin että kait se selittää jotain. Minusta. Ja siitä naisesta.

No anto se sitä lankaa kuiteski. Sitä näyttää täällä riittävän. Että ei tässä ehkä hullummin käynyt. Paitsi että joku boyfriend voisi olla aika kätevä. En mä tietysti muuten, mutku mua on niinku vaan yks ja täällon kaksi lasta. Nyt ne tappelee minusta niin että vanut paukkuu. Kun en mä pysty päättämään, että kumman kaa mä leikkisin. Niinku ekaks.

Malli: Pihla Pesukarhu alias Lyyli kirjasta Bobby Dazzler´s Misfits - Tee omat lemmikkisi. Omintakeisia otuksia kierrätysmateriaaleista. Tekijät Fumie Kamijo ja Rosie Short. Minerva kustannus 2011.

Materiaalit: Silmänappeja ja sisusvanua lukuunottamatta kaikki materiaalit kierrätystavaraa. Ruskea vartalo-osa onkin teille ennestään tuttu.

Pöllöttää vietävästi

2011-08-27T10:13:00.007+03:00

Edellisen postin kommenteissa arvattiin, että nyt se on vetänyt joltain eläinparalta korvat solmuun. Ensin kertoo olevansa eläinrakas ja sitten kääntää takkinsa heti seuraavassa silmänräpäyksessä. Ja se on taas pöllö. Tekisi mieli vaikka mitä pöllömäisiä juttuja, mutta saattaa tulla jokunen kiireellisempi touhu väliin. Ehkä se on hyvä niin. Me ollaan muutenkin ihan pöllöjä kaikki täällä.

Tämän kertainen pöllö on myssykkä ja se on kuvassa omistajansa päässä. Väljähän se on, mutta kuten tiedätte, tuommoiset kaksivuotiaat tarvitsevat päänsä ja villapipon väliin vielä kypärämyssynkin. Niin että tarkenee varmasti. On suuri houkutus kehaista, että malli on oma, mutta taitaisi tulla puhuttua palturia. Surffasin pöllöhuumassani Ravelryssä ja imin ideaa niin, että silmät pullistelivat päässä. Nuo pöllön silmät ja nokka on apinoitu erään maksullisen ohjeen kuvista (täällä) härskillä tavalla. Niin että ei tässä oikeastaan ollut kuin silmukoiden laskemisen vaiva.

Lanka on omien jemmojen kätköistä löytynyttä Novitan Stonea, jota paloi vajaat kaksi kerää. Myssy on tehty putkena 85 silmukalla ja koska tarkoitukseni oli jo alun alkaen huovuttaa, leveydessä ja korkeudessa pyrittiin silmämääräisesti varsin miehekkäisiin mittoihin. Kun rupesi näyttämään siltä, että korkeus riittää, lopetin pälaelta keskimmäiset silmukat kolmen puikon systeemillä ja jatkoin reunimmaisilla silmukoilla etiä päin. Hattu oli valmiina kuin pupuhattu pitkine korvineen. Korvia neuloessa mittailin vähän väliä, milloin niiden pituus riittää kietaistaviksi solmuiksi. Sitten vaihdoin työkalun virkkuukoukuksi ja virkkasin kiinteitä pipon reunaan jokusen kierroksen. Korvien kohdalla vaihdoin kiinteät puolipylväiksi ja pylväiksi; sillä tavalla syntyivät korvaläpät. Tässä vaiheessa myssy oli aika ruma. Kastelin ja lillutin tuotosta huuhteluainevedessä, huuhtelin ja nakkasin kuivausrumpuun jykevälle teholle. Availin luukkua vähän väliä ja nappasin myssyn pois, kun rupesi näyttämään siltä, että riittää. Jälkikäteen kiinnitetyt silmät on virkattu pylväillä ja nokka enimmäkseen kiinteillä. Lopputulos on mainio. Vaikkakin tajusin Soilen hoksauttamana, että sehän näyttää Maikkarin pöllöltä.

Mission Impossible

2011-08-26T08:54:00.004+03:00

Minua muistettiin pitkästä aikaa tunnustuksella (kiitos vaan, Santra!) ja kuten yleensä, siihenkin liittyy erinäisiä kysymyksiä ja paljastuksia ja kaikkea sen sellaista. Tajusin varsin pian, että nyt ei ollutkaan helppo homma. Tajusin myös tulleeni vanhaksi, sillä teininä kysymykset kuten "lempiväri" tai "paras viikonpäivä" olisivat olleet naurettavan iisejä. Sitä kun oli NIIN varma kaikista asioista. Asiat olivat joko tai, mustaa tai valkoista. Ja nyt ne ovat sarjaa "kaikki käy" (lähes), "ihmisiähän tässä vain ollaan" ja "kukin elää tavallaan". Mutta tapanani ei ole perua eikä purkaa - paitsi käsitöissä, joten here we go:

1. Suosikkiväri

Ajattelin ensin, että se on Kreikan meri. Mutta sitten tajusin, että syksyhän nyt on, eivätkä veden värit liplata minulle niin sulokkasti kuin kesällä. Joten sanon, että semmoinen paahteessa kulahtanut kaupunki Välimeren rannalla. Sellainen, josta laastit ropisevat alas. Ja sitten on ikisuosikki: metsä. Vihreään en kyllästy näemmä koskaan. Enkä siihen kummalliseen harmauteen, missä koivumetsä seisoo kirpeässä pakkassäässä.

2. Suosikkieläin

Sydäntäni lähellä ovat erityisesti kastemadot, sudenkorennot ja lohikäärmeet. Tosin pidän kaikista, joten tämmöinen rajaus tuntuu epäreilulta. Ehkä hämähäkit ovat jotain sellaista, jotka puhuttelevat minua kaikista vähiten. Ja onhan meillä tietysti Onni (kissa, jos joku ei vielä Onnia tunne). Hän on Tyrnävän lahja maailmalle.

3. Suosikkinumero

Täh? Onko jollakin suosikkinumero?

4. Suosikkialkoholitonjuoma

Vihdoinkin helppo. Vesi. Mieluiten kylmänä. Ja on muuten itsepuristettu appelsiinimehukin ihan huippua.

5. Facebook vai Twitter

Ei mitään hajua. Näistä olen pihalla kuin lumiukko.

6. Intohimo

Eikös tämä ole jo turhan intiimi kysymys? Näin niin kuin julkiseen sanaan painettuna? Eikä minulla sitä paitsi edes ole. Minähän olen Harmaa täti; ei sellaisilla ole intohimoja. Älkääkä yhtään kommentoiko, että himot ne ovat hiirelläkin.. Tai no joo. Minä olen aina ollut oudon kiinnostunut kaikesta vanhasta. Suurin osa harrastuksistani pyörii sen ympärillä ja tienaan muinaisuudella elantoni. Ja tietysti minä näprään koko ajan kaikkea. Mutta onko se elämäntapa vai intohimo?

7. Suosikkikuvio

Höh? Olisiko vaikka se jälki, mikä jää tahmaisesta sormesta tai nenänpäästä parvekkeen lasin oveen. Siitä huolimatta, että pesen ne aina pois.

8. Suosikkiviikonpäivä

Ei se ainakaan maanantai ole.

9. Suosikkikukka

Tämä on vähän kuin nuo eläimet. Kaikki niin kauniita. Eli sanon vaan, että puutarhamakuni on englantilaisittain romanttinen. Valkoinen, sinisestä purppuraan taittuva, joskus jopa pirskahtelevan vaaleanpunainen. Runsas, mieluiten hivenen villi. Sellainen, jossa nurmi leikataan käsipelillä ja jossa ilma on sakeana linnuista, kimalaisista ja perhosista.

Ja seuraavassa postauksessa: solmuja! Solmuja? Kyllä, luitte oikein. Ja uusi pitsivirityskin on tekeillä. Tosin se on semmoinen kokeilu vaan.

Pöllön pesä

2011-08-22T19:56:00.001+03:00

Edellisen postauksen pöllö lennähti neuletakin rintamukseen. Siinä on pöllön lysti olla. Ja lysti on lapsellakin. Siitä huolimatta, että takki on ehtaa villa-alpakkaa ja kuuman sorttinen, hän ei suostu riisumaan sitä. Olen tainnut kerrankin onnistua.

Malli: Cascade täältä. Koko on toiseksi suurin.

Lanka: Drops Nepal, väri 2920. Sitä meni 5 tai 6 kerää aika tasan. Laskut menivät vähän sekaisin, sori. Olen ihan heikkona tuohon väriin.

Puikot: 4,5 mm.

Kaavio pöllön neulomiseen löytyy puolestaan täältä.

Sen verran muokkasin ohjetta, että hihoja pidensin reippaasti. Käytännössä koko resoriosuus on ekstraa. Piparkakkureunuksen virkkaaminen on myös oma aatokseni samoin kuin alimmaisen, ylimääräisen lehden neulominen nappilistaan. Se jää roikkumaan alemmas, kuin mitä alimmaksi tarkoitettu lehti virallisen neuleohjeen kuvissa tekee.

Hu-huu!

2011-08-21T13:52:00.002+03:00

Joo, oli mulla keskeneräisiäkin, mutta rupesi pöllöttämään. Kait siitä hoksaa? Että pöllöhän se?

Ja se ei nyt ole semmoinen heksis, vaikka siltä se ehkä näyttää. Vaikka niitäkin aion vielä tehdä.

Lepo-Lassen sylistä

2011-08-20T13:57:00.003+03:00

Terveisiä takapihalta. Kun ihminen saa olla hetken ihan vaan rauhassa pötköllään, niin siinähän huomaa vaikka mitä. Vaikkapa sen, että ollut ihan sulaa hulluutta elää ilman lepo-Lassea näinkin vanhaksi.

Ja että ystäviä saa aika helposti. Jos vaan köllöttelee ihan hiljaa, niin tulee perhosia, kimalaisia, kärpäsiä ja vaikka mitä lentäviä ihan siihen viereen. Sitten lämmitellään kylkiä porukalla. Siinä vieressä paistuvat tomaatinkin kyljet. Jos ojentaisi kätensä, voisi napata oikein sellaisen ison ja punaisen. Ja jos zoomailee kameran linssin läpi, näkee yllättäviä kirvakeskittymiä. Olisipa joku toinen päivä, niin ponnistaisin ylös kuin ohjus, mutta tänään en kehtaa. Sen sijaan zoomailen edelleen ja eiköhän näytä joku haukanneen kesäkurpitsasta. Peijakas. Sitten tulee siili. Mittailen sen muotoja silmämääräisesti ja totean, että kasvanut on. Meillä päin toimii kaikenkarvaisten äitien viidakkorumpu. Ainakin jotkut siilimammat tietävät tuoda loppukesän vauvansa minulle hoitoon. Äidit häipyvät niille teilleen ja minä pidän baaria auki niin pitkään kuin tarvitaan. Yleensä lumen tuloon. Tämä lepo-Lassen naapurissa asuva vauva on jo potra kaveri. Potrasta ajatus karkaa omenoihin. Niitä nimittäin on. Kääpiö-Pirjamme on tuottanut sellaisen sadon, että omenia tursuaa ovista ja ikkunoista. Lepo-Lassen sylissä mieleen juolahti, että oliskohan teillä vinkata hyviä ohjeita kotimaiselle omenalle. Ollaan meinaan syöty jo aika monta omenapaistosta. Että jos noille lopuille jotain muuta keksisi. Yksi naapuri tosin jo tarjosi pihalla euroa per omena, jos joku kävisi meidän pihalla omenavarkaissa, mutta se taisi olla vitsi.

Mitäkö uutta?

2011-08-17T10:31:00.001+03:00

No eipä paljon mitään.

1) Työt haittaavat harrastuksia. Paljon. Kesken olevista ei kuitenkaan ole pulaa. Muhevia värejä, eikö?

2) Kaikki muuminsa lukeneet muistanevat, että heillä asui esi-isiä piirongin laatikossa. Minun vanhaan kaappiini on muuttanut kourallinen Venäjän tsaareja. Ei hullummin sekään. Ostin rompepäiviltä maatuskanukkesarjan kahdella (!) eurolla.

3) Ja on ihan pakko hehkuttaa täälläkin. Meille on muuttanut vihdoinkin ihan oikea Ebba Masalin. Olen etsinyt kasviaiheista koulutaulua iät ja ajat. Ja hei, eiköhän sielläkin kuvassa ole tsaari tai pari!

Niin ja minäkin lähden sinne Porttiin.

Herranpieksut

2011-08-13T20:14:00.001+03:00

Nyt vasta huomasin, että vaahtera on viiksipuu. Puu, josta roikkuu satoja viiksipareja. Tuhansia? Rohkenin valtaisan vaahteran alle ja tuijotin näkyä mykistyneenä. Nappasin jokuset viikset matkaani ja olen leikkinyt viiksisiedätystä. Kaikkea sitä. Eikä muuten toimi. Naurattaa vaan.

Night and Day

2011-08-11T18:23:00.006+03:00

Ja valkeus tuli.

Jokunen postaus takaperin esittelin pitsisiä kuvia ja arvuuttelin. Ja arvasitte tietysti, että lamppuhan se. Kävi ilmi, että moni teistäkin on suunnitellut vastaavanlaisen valaisimen tekoa. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, mitä te oikein odottelette. Homma on helppoa kuin heinänteko. Ja nyt kun hoksasin, ettei pitsin välttämättä tarvitse olla käsin virkattua pikkuliinaa ja ohuen ohutta, vaan touhuun passaa vaikka kangaskaupan pitsikappa, niin tämähän ei jää tähän. Mulla on ideoita enemmän kuin talossa pistorasioita. Vain aikaa puuttuu.

Luullakseni näissä lamppuhommissa on useampikin eri koulukunta, mutta minä tein niin kuin täällä neuvottiin. Jättijumbomaxigigamega-ilmapalloni ostin Tiimarista. Enkä muuten puhaltanut itse.

Edit. Koska tuolla kommenteissa tuntuu olevan intomieltä lamppujen tekemiseen, kerronpa vielä edittinä jokusen projektin aikana syntyneen havainnon.
- Paksuja pitsiliinoja on turha pelätä. Niitä siellä kirppiksillä on eniten, niitä löytyy. Mutta jos pelaa pelkästään niillä, pallo kannattanee peittää osissa. Paksujen ongelma on nimittäin se, että ne ovat tapettiliimakylvyn jälkeen painavia ja varsinkin pallon alaosasta humpsahtavat helposti vielä märkinä ollessaan lattialle. Mitä kevyempi tai mitä pienempi, sen paremmin pysyy.
- Mikäli käyttää pyöreitä pitsiliinoja, kuten minä tein, on varauduttava niiden väleihin jääviin koloihin. Jos et sitten halua läimiä niitä niin päällekkäin, niin ettei rakosia jää. Minulla oli tuossa jokunen paksumpi liina enkä halunnut niitä päällekkäin, joten ostin kirpparilta vanhan pehmoisen puuvillaisen pitsikapan, josta leikkelin pikkukukkaset sun muut koristeet irti ja liimasin ne varsinaisten pyöreiden pikkuliinojen alle. Kokeilkaapa joku niitä kangaskauppojen värillisiä pitsikappoja. Voisi tulla aika kiva, jos tekisi pelkästään sellaisesta koko pallon.
- Pallo kuivuu aika kauan. Roikkui mulla ensin suihkukaapin reunassa ja sitten saunan lauteiden alla. Puolitoista vuorokautta.
- Kun poksautat ilmapallon, ilmapallon katoaminen saattaa vetää myös lamppusi kasaan. Se on aika iisi painella jälkeenpäin muotoonsa, mutta minä yritin siinä jo ilmojen karkausvaiheessa tukea pallon muotoa. Ja jos olet siisti ihminen, poksauta vaikka pihalla. Ilmapallon kadotessa kuivunutta tapettiliimaa ropisee aika lailla pikku murusina yltympäriinsä.

Edit. Kommenteissa anpali varmisti, että oliko varmasti tapettiliisteriä? Minä en tiedä aineiden koostumusten välisiä eroja - onko sama vaiko eri asia - mutta tarkasti sanottuna käytin tapettiLIIMAA. Niin lukee laatikon kyljessä: "tapettiliimaa paperitapeteille".

Sarvijaakko

2011-08-04T18:12:00.002+03:00

Mitäs sanotte? Tapasimme eilen. Siinä se oikoi jäseniään ja antoi leppeän tuulen leyhytellä tuntosarviaan. Ihastelimme körilästä kolmissa naisin ja toivoimme, ettei se lähtisi lentoon. Silloin meille kaikille olisi tullut aika lailla kiire. Tuommoinen olisi tympeä irroitettava hiuksista. Ja kun nyt ei kiire kiinnostaisi ollenkaan. Täällä vietetään viimeisiä lomapäiviä ja kuin tilauksesta takapihallemme on ilmestynyt oikea kansituoli pehmusteineen. Aion olle loppuloman siellä, mikäli lapset sallivat. Nähdään taas, jahka olen saanut itseni töiden alun aiheuttamasta rytmin vaihdoksesta järkiini. Moi siihen asti!

PS. Uskokoot ken haluaa, mutta olen laittanut virkkuukoukun kiltisti koukkulootaan. Täällä neulotaan, peijakas sentään!

Edit. Kommenteissa epäiltiin, ettei kuvan könsikäs olisikaan sarvijaakko vaan runkohaapsanen.

Elokuu

2011-08-02T09:29:00.006+03:00

Minulla on ollut viime vuosina hiukan vaikeuksia orientoitua elokuuhun ja lähestyvään syksyyn. Syyskuu oli joskus lempikuukauteni, nyt ajatuskin puistattaa. Koska alkava vuodenaika on kuitenkin turhan pitkä alahuulen jatkuvaan roikottamiseen ja sitruunanaaman esittelyyn, aion yrittää suhtautua toiveikkaasti tulevaan. Ihan vaan tsempiksi itselleni liitän tähän linkin blogiin, jossa syksyn tulo ei selvästikään itketä. Siellä ihminen sanoo, että nyt on alkanut vuoden kolmen parhaan kuukauden putki. Siinäpä miettimistä. Ja katsokaapa myös naisen kampausta. Kokeilen sellaista heti, jos naamani meinaa mennä sitruunan puolelle.

Elokuu on aloitettu värikkäissä merkeissä. Lapsi on rakastunut lankakaupan katossa keikkuvaan parveen virkattuja lintusia. Papukaijoja! Ja niitähän piti tietysti saada. Isoja! Kolme on valmiina ja minusta jo riittäisi, mutta lapsen mielestä se ei vielä ole monta. Eikä siis tarpeeksi. Noh, näitä on kiva tehdä. Papukaijat on tehty mukaellen tätä ohjetta. Pylväillä ja kaksinkertaisella langalla kaijoja tulee nopsasti. Mikä on hyvä, koska toinenkin lapsi on rakastunut niihin. Hänkin haluaa monta.

Ja joo, te arvasitte heti edellisen postauksen pitsiarvoituksen. Kyseessä on uusi kattolamppuni. Mutta kuvia saatte lisää vasta kun lamppuun tulee valo.

Ja mitäs tämä nyt sitten on?

2011-07-31T19:08:00.000+03:00

Raitapaita

2011-07-30T09:57:00.005+03:00

Täällä on aamusta asti koetettu saada kovapäistä kaksivuotiasta pukeutumaan uuteen raitapaitaansa. Kovin hyvin ei onnistuttu, mutta muutama kuva sentäs. Lapsen mielestä kamera on syvältä.

Kyseessä on todellakin sellainen tunikamittainen pusero, eikä mekko. Isohan se on, mutta haitanneeko tuo mittään. Alkuperäinen idea oli tehdä paitaan myös hihat, mutta koltusta rupesi tulemaan sen verran painava, että luovutin ja jätin puseron sellaiseksi kuin se ohjeessakin oli. Tai no joo, ohje on mekolle. Löytyi Suuri Käsityö -lehdestä 7/2010. Eli raskaasti lyhennetty versio koossa neljä vee. Langat olivat mitä sattuu, koukku 3,75.

Ja tuo Hello Kitty se on suoranainen siunaus. Sain puseron päälle kun tajusin laittaa kittysen neulalla rintarossiksi.

Virkkaappa liivi

2011-07-28T09:18:00.006+03:00

Tässäpä olisi kuvallinen ohjeistus jokunen postaus sitten esitettyyn isoäidinneliöistä koottuun väljään liiviin. En osaa oikein sanoa, tuliko kuvasarjasta riittävän informatiivinen, mutta jos joku leikkiin ryhtyy eikä homma toimi, kysyähän aina voi. Kuvasarja on sikäli valheellinen, etten virkkaa palasista pikkuhiljaa koostuvia vaatteita niin matemaattisesti, kuin mitä kuvien perusteella ehkä näyttää. Kiinnitän palaset sitä mukaa kuin virkkaan, vaikka minulla ei olisikaan vielä selkeää kuvaa siitä, mitä koukulta on tulossa. Aloitan selkäpuolelta, koska sieltä näkee äkkiä hartioiden kohdalta, montako neliötä, heksistä - tai mitä nyt kulloinkin virkataan - selkäkappaleen leveyteen tarvitaan. Sen ratkettua pyrin saamaan aikaiseksi jonkinlaiset hiha-aukot, jotta virkkuun sovittaminen päälle onnistuu ja vaate alkaa saada jotakin hahmoa.

Eli en ole tehnyt kuvasarjan mukaista liiviä ja sen päälle suorakaiteen muotoista kaulusosaa ihan noin jämptisti ja suunnitellusti, mutta piirsin ne noin, jotta vaatteen muoto tulisi paremmin selville.

Jokainen voi soveltaa liiviä omien lankojensa ja kokonsa puolesta helposti. Neliöistä voi tehdä isompia, pienenmpiä. Niitä voi tehdä enemmän tai vähemmän. Lisäämällä lisää kaulusta liiviin saa hupun. Vähentämällä kaulusta tulee helpommin takin alle mahtuva liivi. Nappeja ja nauhoja voi lisätä. Myös hihat.

Isoäidinneliöissä on se hyvä puoli, että ne valmistuvat nopeasti. Eli jos joku visio ei toimi, purkaminen ei kauheasti harmita. Yksi huono puoli niissä kuitenkin on. Tarpeeksi niitä virkattuaan kyllästysmispiste saavuttaa sellaisen maksimin, että sen sulatteluun saattaa mennä aikaa. Minulla oli pari ajatusta siitä, mitä tämmöisistä voisi viritellä lapsille, mutta just nyt ei natsaa. Ei millään.

En saanut kuvia kuten olisin halunnut. Bloggerilla taitaa olla se aika kuukaudesta.

Muistiinpanoja

2011-07-27T09:32:00.002+03:00

Kahden päivän mullassa pyllistelyn jälkeen lienee parasta laittaa jotakin itselleen muistiin. Koska en minä muuten muista. Se kevät on semmoinen, kyllä te tiedätte. Sitä vaan liihottaa pihamaalla kukasta kukkaan eikä käy mielessäkään, että jotakin pitäisi oikein tehdä ja suorittaa. On innoissaan kaikesta esiin tunkevasta. Voikukatkin ihanimmista ihanimipia silloin. Niin että jos muistaisin muistilistan sitten joskus toukokuussa, niin voisin vain lukaista täältä, kääräistä hihat ja ruveta hommiin.

- Ihan ensimmäiseksi pitäisi levitellä valkovuokkoja laajemmalle. Erityisesti uuteen kohopenkkiin, jota olen viime päivät rakentanut kuunliljoille. Siellähän on niitä vuokkoja, muttei niitä nyt kaiken sen mylläyksen jälkeen enää löydä. Sama juttu muuten lemmikkien kanssa.
- Ja jos hyasintit ihan oikeasti vielä nousevat, niin keksi niille kivempi paikka. Ne on nyt istutettu hätäisesti kuunliljojen viereen, mutta ei se ole hyvä. Ei ollenkaan.
- Ja mitä hittoa tapahtui punahatuille? Missä ne ovat? Pitääkö niitä ihan mennä ostamaan?
- Laita tukikepit ajoissa. Hommaa ritarinkannuksille jotkut kunnon seipäät. Kurjan näköistä, kun miehen mittainen kasvi maata retkottaa pitkin kieloja. Kuin juopunut. Ja kannattaa muuten siirtää se yksi pioni. Se on ihan omenapuussa kiinni. Sinne nurkkaan vaan.
- Ja jos oikein on semmoinen julma olo, niin riipaiseppas vielä villiviinistä yksi taimi huis hiivattiin, niin saadaan kannuksille elintilaa. Eikös se ole se huhtikuu kuukausista julmin? Aika lähellä se on se toukokuukin siinä. Niin että tuskin se villiviini sitä hoksaa, että mikä kuukausi se milloinkin on menossa. Julmaa joka tapauksessa.

Kitkemistä tietysti on. Asioista perillä oleva lähde vihjaisi, että syreeniaidan alustan pitäisi olla puhdas rikkaruohoista. Pitäisi ja pitäisi. Mutta kun ei ole. Eli jos ei muuta, niin sinne sitten. Syreenin alle. Miten se kuulostaa niin romanttiselle ja ihanalle? Syreenin alla? Harmi vaan, ettei sinne ole kummempaa seuraa tarjolla kuin ne rikkaruohot. Miten miehen saisi ällyytettyä kitkemiskaveriksi? Tämän postauksen jälkeen ei mitenkään.

Niin ja selvästikään yksi kesäkurpitsa ei riitä.

Ne pienet ilot

2011-07-24T22:08:00.003+03:00

Olen istuskellut illat katoksen alla ja virkannut. Kuunnellut kaupungin ääniä ja etanoiden rouskutusta kukkapenkissäni. Nautiskellut trooppista lämpöä, mojitoa ja leppeää tuulta. Tehnyt muutamia huomioita.

Lintuja ei enää laulata ja se huolestuttaa minua hiukan. Vettä ja ukkosta tuntuu riittävän. Ja kirvoja. Auta armias, että on kirvoja. Leppäkertuista sen sijaan huutava pula. Illalla on sytytettävä valoja, jos halajaa nähdä jotain. Ja syödä. Voi pojat, että olen syönyt. Siitä kuuluu kiitos Solveigille ja himalaiselle, joilla on blogeissaan semmoiset reseptit, ettei paremmista väliä. Näin meidän kesken: kannattaisi kokeilla.

Niin ja näköjään en pysty lopettamaan virkkaamista.

Lapsi (2v) - aikuinen -sanakirja

2011-07-22T20:20:00.004+03:00

Minua ei väsytä = Lapsi on todella väsynyt. Petiin äkkiä.
Minulla ei ole nälkä = Taitaa olla ruoka-aika käsillä.
Haluan sitä! = En pitäisi kauheaa kiirettä. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua lapsi on todennäköisesti muuttanut mielensä eikä halua enää. Ainakaan sitä, mitä äsken halusi.
Onni on hyvä poika = Parasta viedä kissa (Onni) turvaan. Lapsi suunnittelee koiruutta ja aikoo kiusata kissaa.

Niinkö? = Yleispätevä vastaus tilanteissa, joissa aikuinen varoittelee lasta, tyyliin sitä ei saa laittaa suuhun, sinne ei saa kiivetä, sisällä ei saa juosta, kissan häntään ei saa koskea jne. Niinkö?-kysymyksen käyttöön liittyy viaton ja hämmästynyt ilme. Lapsi teeskentelee, ettei ole koskaan aiemmin kuulut puhuttavankaan kyseisestä asiasta.

Iso varis = Kaikki varista suuremmat linnut.

Pikkuvaris = Kaikki varista pienemmät linnut.

Hyvä lätäkkö = Meri.

Läski/Haluan Läskiä! = Jäätelö, jätski. Isompi sisarus on ottanut itselleen jäätelön.

Mikä on Se? = Lapsen äiti on saanut käsityöprojektinsa valmiiksi.

Olen saanut siis hippimummovirkkuuni valmiiksi. Inspiraationa projektiin oli uusimmassa Designers Knitting -lehdessä ollut Anna Suin suunnittelema liivi (Rav-link), joka oli mielestäni edestä aika kiva ja selkäpuolelta sitten vähemmän. Ja liian väljäkin se oli. Piti siis miettiä. Aivomyrskyn lopputuote muistuttaa vilttiä, mutta haitanneeko tuo mitään, koska lämmikkeestähän tässä on kysymys. Viltti kuin viltti.

Jos joku on kiinnostunut, saatan sutaista jotain piirrosta siitä, miten isoäidin ruudut tässä oikein asettuvat. Ruudut on virkattu yllä mainitun lehden ohjeen mukaan, mutta muuten ohjeesta ei ole perustettu. Lankaa vilttiin paloi yksi kerä Noron Silk Gardenia (sävy 84) ja seisemisen kerää Noron Silk Garden Liteä (sävy 2011). Huomattavasti vähemmälläkin langalla pärjää, sillä massiivinen lerppakaulus tuossa edessä ei ole ollenkaan tarpeellinen. Viltti näytti enemmän liiviltä silloin, kun edessä oli yksi kerros neliöitä vähemmän leveyssuunnassa. Koukku oli 4,0.

Joku saattaa muistaa, että tämä projekti oli loppua alkuunsa langan mukana. Lisää Liteä sain Joensuusta liikkeestä nimeltä Käsityövakka. Joku teistä - mikä lie ihanainen Joensuun Elli - oli vinkannut, että Oulun tädillä on lanka loppu. Kaupasta otettiin yhteyttä ja maksut, postit ja kaikki sujuivat suorastaan lentämällä. On tämä blogimaailma sitten mainio! Että kiitokset vaan vielä kerran sinne Joensuuhun niin kaupalle kuin Ellillekkin! Niin, vieläköhän sitä jaksaisi virkata?

Neliöhommia

2011-07-19T18:24:00.001+03:00

Kiitos jonkun teistä, lankaongelmani on poistunut. Täällä virkataan taas isoäidinneliöitä ja olen vihdoinkin tajunnut, mitä niistä tulee. Taidan saada valmista ihan pian.

Viime aikoina

2011-07-17T18:59:00.001+03:00

Olen tavannut alpakoita ja aika monta lammasta. Nähnyt kadehdittavan monta upeaa vanhaa rukkia. Ja kaikenlaista muuta peliä, vempelettä ja hiluvitkutinta, mitä käsityöihminen saattaisi tarvita. Olen kerännyt pietaryrttiä, josko sitä yrittäisi värjätä jotain. Saanut postista lankaa ja virkannut. Neulonut. Löytänyt suursiivotessa kaikenlaista unohtunutta. Kuten karstat ja läjä päin villaa. Niin ja retkeillyt. Ihan kuin olisin käynyt tankilla.

Retroilua

2011-07-15T13:27:00.005+03:00

Retrovillityksen kuumin huippu taitaa olla ohitse, jos kirpputoritarjontaa on uskominen. Vastaani on purjehtinut jos minkälaista haalaria, takkia, mekkoa ja päähinettä kuluneen kesän aikana. Niitä näyttää olevan kaupan mukavasti. Toisaalta taas retro-nimikkeen alla myydään tavaraa, joka ei ole vanhaa ja alkuperäistä nähnytkään. Että ilmeisesti jotkut ostavat pelkkää sanaa, mielikuvaa. Tiedä häntä. Lehdessä kerrottiin, että vanhoista arvovaatteista on tulossa sijoituskohde. Ehkä löytöihin ja löytämiseen pitäisi ryhtyä suhtautumaan vakavammin.

Minä en ole koskaan ollut 1970-luvun tyylin ystävä. Olen elänyt sen vuosikymmenen jo kerran ja se kiitos riittää. Minua rupeaa polttelemaan vasta, jos mittari alkaa tikittää 1950-lukua tai mieluusti vielä sen alle. Mummolaromantiikka on sitten asia erikseen. Tänäänkin tein pienen toiviokierroksen vanhojen koristeltujen pöytäliinojen toivossa, mutta ei niitä ole. Sen sijaan pienempää pitsiliinaa, posliinia ja nauhaa tarttui mukaan aika mukavasti. Ja alla oleva hattu. Ostin sen upean kankaan takia, vaikka hermostuttikin, että hintalapussa oikein erikseen sanottiin, että hattu on retroa. Mielestäni sillä ei ole väliä. Pääasia, että hattu miellyttää silmää, kukkaroa ja tuntuu mukavalle. Käytetyt yleensä tuntuvat. Ja koska näin oli, neiti kaksvee sai käsintehdyn, kelpo hellehatun kelpo hintaan. Tietysti minua saattoi hermostuttaa sekin, että hatun sanottiin olevan 1970-luvulta. Ja pidin siitä silti.

Ja alla löytö itselle jo viime keväältä. Jakku on kaavoitettu minua hieman lyhyemmälle ja rintavammalle ihmiselle, minkä takia rintalaskokset asettuvat hiukan hankalasti, mutta en ole antanut sen häiritä. Tällä on menty jo vapusta lähtien. Vanha tämäkin. En uskalla edes ajatella miltä kymmeneltä. Ettei se vaan taas olisi sieltä..

Ja jotta lopullisesti todistaisin seonneeni, ilmoitan jo nyt ostaneeni neljällä eurolla varsin hillittömät oranssi-ruskeat verhot, jotka aion laittaa toisen lapsosen huoneeseen, jahka saan siellä hiukan remontoitua. Ja paitsi että ne ovat oranssi-ruskeat, ne ovat aivan taatusti myös sietämättömältä 1970-luvulta. Etteivät vallan sitä retroa. Ja tykkään niistä ihan kamalasti. Tiedän, se on hirveää.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Me juhlitaan synttäreitä. Joku täytti jo seitsemän.

Rumat ne vaatteilla

2011-07-12T22:16:00.002+03:00

Kukko oli kyllästynyt keikariin. Niin kyllästynyt, että meinasi naurattaa. Mutten kehdannut, ennen kuin vasta nurkan takana. En halunnut pahoittaa mieltänsä yhtään enempää. Sentäs hyvä kukko. Ja kaveri oli kuin aurinkokuningas. Varustettu egolla, joka tarvitsisi oman planeetan. Aika ison.

If you can´t stand the heat

2011-07-10T18:25:00.009+03:00

Ostin Novitan Puroa ihan vaan sävyn vuoksi. Se näytti sopivan kuin nenä päähän villatakkiin, jota olen neulomassa. Että jos siitä lapsen takille kaveriksi lakkia, pipoa, myssyä, jotain. Kotona huomasinkin virkkaavani langasta isoäidin neliöitä; halusin kokeilla ideaa, joka on käynyt mielessä toista työtä virkatessa. Ja ei ollenkaan hullumpi tullut. Kauluri itselleni. Tai noh, kauluri vietiin jo käsistä. Saan tehdä itselleni toisen.

Ja helppohan tämä on. Virkataan yhteensä kymmenen aika kookasta neliötä niin, että neliöistä muodostuu yhteenkiinnitettäessä suorakaide, jossa on kahdessa rivissä viisi neliötä. Sitten vain suorakaiteen molemmat päät yhteen, mutta hox: älkää tehkö sellaista suoraa putkiloa, vaan kiepsauttakaa suorakaiteen toinen pää nurjalle ja kiinnittäkää nurja puoli oikeaan reunaan kiinni. Kauluri laskeutuu mielestäni sillä lailla mukavammin. Lankaa meni aika tasan kaksi kerää koukulla 4,0. Langan sävy on Takkatuli.

Edit 1. Kuten tuolla kommenteissa jo mokkakissa ehätti toteamaan, suorakaide kiepsautetaan lopussa siis kierteelle. Suorakaiteen päitä yhteenkiinnitettäessä ei saa vahingossakaan mennä niin, että oikeat puolet olisivat molemmista päistä "samalla puolella". Kun nurja ja oikea ovat vieretysten kiinnityssaumassa, kauluri on todellakin kierteellä ja juuri se kierre saa kaulurin laskeutumaan mielestäni sulavasti. Tämän kokoinen kauluri on aika iso, sen voi nostaa vaikka hupuksi. Tiukempien kaulurien ystävien kannattaa pienentää neliöiden kokoa tai neliöiden määrää.

Edit 2. Tuo pikkuisen reilun kahden kerän Puro-menekki on tienattu niin, että kussakin neliössä on viisi pylväsryhmää kanttiinsa. Ja neliöt on virkattu kiinni sitä mukaa kuin niitä syntyy; viimeinen kierros on ollut kiinityskierros.

Terveisiä takapihalta

2011-07-07T22:01:00.005+03:00

Takapihan terassi alkaa olla hyvällä mallilla. Vanhat terassilaudat on pesty ja puhdistettu ja ne on käsitelty useampaan kertaan värillisellä puunsuoja-aineella. Harmaalla tietysti. Terassia reunustava aita on maalattu valkoisella. Olen aika tyytyväinen itseeni. Kyse on savotasta, jota olen vältellyt vuosia. Aidan sain kertaalleen maalattua jo parisen vuotta sitten, mutta muuten terassimme on ollut siinä kunnossa, ettei siellä ole juuri tehnyt mieli viettää aikaansa. Eikä olla vietettykään. Nyt suunnittelen jonkinlaisen lepolassen hankintaa; aion kantaa sellaisen kotiin alennusmyynneistä ja etsiä parhaat köllöttelyasennot.

Terassin toiseen päähän olen haaveillut jo pitkään ns. ruukutuspöytää ja paikkaa kaikelle sille tavaralle, jota ihminen tarvitsee puutarhahommissa. Tarkoitusta varten olen hankkinut 50-luvun täyspuisen tiskipöydän, joka on aika reippaassa oranssissa maalissa. Pöytä on seissyt ulkona jo jokusen talven, eikä maali ole ollut moksiskaan. Mitä lie neutronipommin kestävää muovivalmistetta kylmän sodan ajoilta. Terassihuumassani olen päättänyt käydä myös pöydän kimppuun ja laittaa asian vihdoin paremmalle tolalle. Koska täällä on lanka edelleen loppu, uhraan luppohetkeni taisteluun oranssia vastaan. Kyllä lähtee!

Ei luonnista

2011-07-05T14:52:00.005+03:00

Tänään on semmoinen päivä. Pyörittelen vain käsiäni ja huokailen. Pöytäliinoja ei ole löytynyt kylliksi. Mitään, mitä tarvitsisin juuri nyt, ei ole löytynyt kylliksi. Kasoja ja röykkiöitä, joita on pitkin huushollia, on sen sijaan aivan omiksi tarpeiksi. Mutta ne eivät huvita. Terassiakaan en jaksa tänään. Siellä olisi enää ihan pieni homma ja sitten pääsisin tekemään sinne itselleni mieluista nurkkausta, mutta hermostuttaa sekin. Heti kun astun takapihalle ja terassin vasta käsitelty lauta narahtaa jalkani alla, paikalle ilmestyy ainakin kaksi siiliä. Ovat ehdollistuneet kuin Pavlovin koirat. Vainukaan minusta ja heti niillä on nälkä. Sitten ne tuhisevat, tappelevat ja kiipeävät terassille pyörimään jaloissa. Näkisittepä mitä virityksiä olen joutunut rakentelemaan, etteivät ne sotke maalauksiani ja itseään. Pitävät minua tuttunaan eivätkä piikkiäkään heilauta, vaikka mesoan ja hätistelen niitä harjan varrella.

Eikä löydy sohvaa, ei sitten millään. En tajua, miten joka ikisessä sisustuslehden ja -blogin keittiökuvassa voi olla vanha, valkoiseksi maalattu puusohva tai -penkki, kun joka paikka myy ei oota. Mistä te löydätte niitä? Lähes joka ikisellä tämän tienoon osto- ja myyntikauppiaalla on yhteystietoni, mutta arvatkaapa, onko puhelin pirissyt. Kaikki, mitä löydän, ovat liian isoja. Liian rikki. Liian kalliita. Liian uusia. Liian pieniä. Ja koska olen päättänyt tarvita sellaisen, olohuoneen sisustusprojekti seisoo jäissä, kunnes sohva löytyy. Uusin Maalaisunelma (6/2011) -lehti kaataa - jälleen kerran - suolaa haavoihin. Siellä oli yhdellä perheellä kuvien perusteella oikein kaksikin sohvaa, jotka kelpaisisivat. Olen kateudesta niin vihreä, että voisin sulautua heinäkuiseen luontoon.

Ja sitten loppui lanka. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy lehden alla kesken oleva virkkuuni, joka on sujunut kuin tanssi. Olisi kohta valmis, jos olisi lankaa. Tilanne on tietysti absurdi. Langan tässä taloudessa luulisi loppuvan ihan viimeisenä. Mutta niin se vain on. Jostain luin, että Silk Garden Lite - jota siis tarvitsen - olisi poistumassa valikoimista ja sitä on ihan turha etsiskellä. Olen laittanut pari kauppiasta asialle, mutta siltä varalta, että heidän metsästyksensä on yhtä menestyksellistä kuin osto- ja myyntiliikkeiden sohvan etsintä, voisin varuilta kysäistä myös täällä: olisiko kenelläkään kahta tai kolmea kerää Silk Garden Liteä sävyä 2011. Siis ylimääräistä? Olisin valmis hieromaan kauppoja aikani kuluksi.

Menen nyt muualle marmattamaan.

Edit. Langan kanssa on tärpännyt. Iso kiitos kaikille yhteyttä ottaneille ja apuaan tarjonneille!

Viilenevää

2011-07-03T09:38:00.006+03:00

En tiedä, miten kova ranskalaisrunoilija Apollinaire on kääntyilemään haudassaan, mutta revin silti miehen alkuperäiskielisen runoteoksen silpuksi ja päällystin sillä pari kukkaruukkua. Pahoittelen kovasti. Paitsi että tykkään kovasti siitä, miten ruukkujen uusi pinta reagoi parvekkeella veteen ja paahteeseen.

Terassiremonttini on edennyt hyvinkin jo yli puolen välin. Tänään taidan huilata. Mittarissa seisoo vaivaiset 15 astetta ja minulla palelee. Olen yllättänyt itseni täysin muuttumalla hellemarisijasta polttavan kuumuuden ystäväksi. Toivottavasti kelit, jolloin ihmisen ei tarvitse pitää alati villasukkia, palaavat pian. Minä virkkaan taas.

Tähän aikaan kesästä

2011-06-29T10:41:00.002+03:00

Tänään taitaa olla pensselipäivä. Yhdet ruman väriset taulunkehykset maalattu ja kolmasosa terassista. Eikä kello ole vielä yhtätoista. Tarvitsisin kasoittain vanhoja kirjottuja kahviliinoja. Juuri nyt. Minulla on idea.

Enkä muuten ole järin perso vaaleanpunaiselle. Mutta katsokaa nyt noita pioneja. Vastustamattomia, vai mitä?

Pieni ja nopea

2011-06-27T14:14:00.004+03:00

Kuvissa juhannusvirkkaukseni. On tuollaiseen ihan ohjekkin (täällä), mutta koska juhannuksena ei näköjään ollut niin nöpön nuukaa, sävelsin itse. Eikä se tietenkään kannattanut. Tuli levennettyä liikaa, purettua, yritettyä uudestaan ja taas purettua. Mutta siinä se nyt on ja saa olla. Ja koska minulla on toinenkin tuommoinen jakkara, tälle on tulossa kaveri. Sukkelammin, luulisin.

Pylpyrässä on sotkettu sekaisin Novita Luxus Cottonia, Novita Tennesseetä ja Marks&Kattensin Avanti Cottonia. Koukku oli hankalan iso, peräti 5 ja puoli. Olisi pitänyt virkata kaksinkertaisesta langasta; näin yksinkertaisena työ jäi jotenkin köykäiseksi. Verratkaapa tuossa ohjelinkissä oleviin kuviin, paksummalla langalla ja vieläkin isommalla koukulla päällisestä tulee upean muheva. Päällisessä ei ole mitään kiinnitysnauhoja. Viimeiset kerrokset on virkattu kiinteillä silmukoilla aika reippaasti silmukoita vähennellen niin, että reunuksesta tuli tiukahko. Päällisen asettaminen paikoilleen vaatii vähän venyttelyä ja pysyy - ainakin uutena ja tuoreena - hyvin paikoillaan. Kokeilkaapa; tämmöinen valmistuu nopeasti!

Eläimellistä menoa

2011-06-26T13:33:00.002+03:00

En nähnyt ihmisiä suviyössä. Sen sijaan tapasin koko joukon lehmiä. Lapsi, joka on halunnut nähdä niitä koko kesän, totesi, että nyt niitä on liikaa. Lisäksi tapasimme lampaita, possuja ja kaneja. Luulisi kuopuksen saaneen vähäksi aikaa kyllikseen. Esikoinen valitsi vedenelävät ja lähti isänsä kanssa kalaan. Päätöstä edesauttoivat uusi virveli, uistinlaatikko ja uistimet. Väliaikatietojen mukaan neiti on näyttänyt miesväelle niin sanotusti närhen munat; pinkkisävyisellä virvelillä on nostettu kotiin tuomisia kahden muovikassillisen verran. Yksitoista siikaa, kaksi ahventa ja yksi hauki. Luulisi senkin riittävän.

Minun saaliini sen sijaan on varsin vaatimatonta sorttia. Sain aikaiseksi miltei kokonaisen virkkaustyön, mutta neulomaan en päässyt yhtään. Tosin en ollut lähimaillakaan kotoista sohvannurkkaani; pääsen linnoittautumaan siihen vasta tänä iltana. Toivottavasti teilläkin oli kivaa.

Päättämättömyyttä

2011-06-23T16:05:00.001+03:00

Juhannussuunnitelmat ovat aika lailla levällään. Esikoinen ei osaa päättää, haluaako kalalle vai katsomaan lehmiä. Kuopukselle kelpaa kaikki. Minulle riittäisi, kun saisi olla rauhassa. Neulotuttaa pitkästä aikaa. Ja kirpparilla on käynyt kankaiden kanssa sellainen viuhka, etten tiedä, miten päin olisin. Voisin istua juhannuksen vaikka kotisohvalla. Neuloskella sukkaa, kaasuttaa välillä ompelukonetta ja katsoa Ihmisiä suviyössä sekä Hercule Poirotin munanmuotoista päätä. Molemmat ovat televisiossa viikonloppuna. Ja yksi pionin kukkakin meinaa aueta ihan väen vängällä. Ne muut vielä miettivät.

Oikeastaan en tullut jaarittelemaan vaan toivottamaan suloista mittumaaria teille kaikille. Menkää luontoon. Siellä on rehevää, runsasta ja paljon sääskiä. Vettäkin lupasivat. Jos ei sitten teilläkin satu neulotuttamaan?

Ette kyllä usko,

2011-06-21T17:55:00.007+03:00

mutta täällä on jotakin valmista käsityörintamalla. Hyvä, etten suorastaan pökerry.

Onneksi jouduin teurastamaan kaksi alppikärhöäni aivan mataliksi. Olivat ilmestyneet täyteen pienen pientä mustaa papanaa; mitä lie toukan alkua. Eivät edustaneet mitään sellaista lajityyppiä, joka olisi tullut minulle jo aiemmin tutuksi. Ja kun niillä oli seuranaan sankoin joukoin joka keväisiä vihreitä pistiäistoukkia, päätin laittaa niin sanotusti haisemaan. Olivat vaan aika isoja ne kärhöt. Ja oli niissä muutakin porukkaa. Sääskiä, hämähäkkejä, yökkösiä ja vaikka sun mitä siivekkäitä. Sain niskaani aika kasan kaikenlaista. Vaikka juoksentelin hämähäkinkammossani läheisen metsikönkin puolella, en tainnut saada kaikkia salamatkustajia karistettua kyydistä. Kotosalla tuntui, että niitä on housussakin. Miksi ne muuten aina menevät housuihin? Niin, että ei täällä jouda pökertymään. Uutta putkeen vaan.

PS. Tyynyyn ohjetta täältä. Käytin koko joukon erilaisia puuvillalankoja: Novitaa, Marks&Kattensia ja vyötteettömiä langanloppuja korien pohjilta. Koukku oli 4,0. Valkoiset kukat (kukkakaalit) tein kaksinkertaisella langalla.

Kukassa!

2011-06-17T14:02:00.005+03:00

Kuka muistaa, miten viime vuotiselle äitienpäiväruusulleni kävi? Sille, joka kukki kuin vimmattu koko kesän. Vielä silloinkin, kun kesä oli ohi. Huonostihan sille kävi; siltä se ainakin tuntui, kun keksin kaivaa sen talveksi kukkapenkkiin. Huhtikuun lopussa nostin pitkän ja sorjan runkoruusuni takaisin ihmisten ilmoille eikä se silloin ollut järin kaksinen näky. Ainoa, mistä kasvin tiesi eläväksi, olivat sen upean vihreät oksat. Muuten se oli kurja ja kalju. Leikkasin kuolleet oksien päät pois, vaihdoin uudet mullat ja tarjoilin annoksen kanankakkaa.

Silmuja ruusu rupesi tekemään aika pian. Täydessä lehdessäkin se on ollut jo hyvän aikaa. Ja nyt se on räjähtämäisillään kukkaan. Koko "puu" on tupaten täynnä nuppuja, joista jotkut ovat jo auenneet. Aivan varmasti hautaan ruusun multiin myös tänä vuonna ja toivon menestystä. Nyt sille on ihan oma kehikkokin siltä varalta, ettei kukkapenkissä ole enää syksyllä tilaa. Mies nikkaroi alkuviikosta pihaamme kasvatuslaatikon ja teki siitä sen verran korkean, että ruusuni mahtuu sinne tarvittaessa pötkölleen ruukkuineen päivineen. Eikä tarvitse olla siellä yksin. Istutin laatikkoon eilen pari mansikkaa ja kesäkurpitsan. Nostin sinne suuren yrttiruukkuni. Ja pohdin, josko ostaisin yhden herukantaimen ja kasvattaisin siitä laatikon nurkkaan pienen runkopuun. Siellä ne sitten olisivat talven laatikossaan: ruusu, herukka ja mansikat. Toivon mukaan sulassa sovussa.

Rovaniemen Mari

2011-06-15T15:03:00.001+03:00

Iso kiitos sinne Rovaniemelle 1200 neliön puutarhaan! (Kuitenkin olet siellä jossain kukkapenkissä päälläsi. Minä ainakin olisin).Vaihdoin kommentointiasetuksistani ponnahdusikkunan päälle, ihan niinkuin Rovaniemen Mari kommentissaan vinkkasi. Ja arvatkaapa mitä? Hommahan toimii! Pystyn kommentoimaan blogissani omana itsenäni ja jahka tähän huusholliin saadaan illan mittaan jotakin rauhaa, aion testata pääsenkö jättämään kommentteja myös teille. Niin että jos muilla on ollut samaa vikaa, niin ei muuta kuin asetuksia säätämään. Apu saattaa löytyä sieltä.

Olen kurvaillut tänään kaupungilla useampaankin kertaan. Yhdellä reissulla mukaan tarttui uusin Tessa Kiroksen keittokirja. Oli alennuksessa. Kirjan alla dokumenttia siitä, että tehdään täällä käsitöitäkin. Ja kirjan päällä siitä, että oliivipuuni on edelleen hengissä. Kahden talven jälkeen. Puuta voisi nimittää jo jonkinlaiseksi sissiksi tai korpisoturiksi.

101 ideaa

2011-06-14T14:03:00.004+03:00

Kyllä minä virkkaan. Kukkakaalityyny on kohta valmis. Älkääkä syyttäkö minua nimestä, ihan toinen sen minulle sanoi enkä sen jälkeen ole enää voinut ajatella daalioita. Niitä mietin ensiksi. Ja on niitä neuleitakin. Ompeluksia. Ja niitä kirjottavia verhoja, joista tulee kyllä syksy- eikä kevätverhot. Tällä vauhdilla. Niin ja sitten on sellainen kummallinen kasa, joka vain kasvaa koko ajan. Oikeastaan niitä on kaksi. Toisessa on korjattavia vaatteita. Tiedättehän, jokin ihan pieni juttu. Yhteen vaatteeseen ei menisi kuin korkeintaan viisi minuuttia, mutta koskaan ei tunnu olevan kylliksi aikaa. Toisessa on pitsiliinoja, kankaita, nauhoja, kirjailtuja ja muutoin koristeltuja liinoja - vaikka mitä. Niille minulla olisi päässäni ideoita vaikka kuinka. Mutta koska siivoan, kaivelen, etsin, perkkaan ja lajittelen täällä tavaraa päätoimisesti, kasat vain kasvavat. Minulla on myyntipöytä itsemyyntikirpputorilla. Sinne pitäisi löytää nyt kaikki liian pieni ja tarpeeton. Mutta kaikesta ei raaski luopua. "Jos siitä vielä voisi tehdä jotain". Ja kotiin päin tulen sieltä kirpputorilta joka kerta jonkin pikkunyssykän kanssa. Eilen lautasia. Tänään pitsiä. En ole ehtinyt karstata ollenkaan.

Niin ja siitä kommentoinnista. Luullakseni olette lopen kyllästyneitä. Minä ainakin olen. Koska ongelmaan ei näytä tulevan minkäänlaista korjausta, kommentoin jatkossa niissä blogeissa, joihin en normaalisysteemillä pääse, anonyyminä. Oma blogini kuuluu tähän joukkoon. Laitan sinne perään kyllä sitten jonkin merkin, että tiedätte, kuka siellä oikein porisee. Että nyt se on se. Se aikoo virkistyä blogirintamalla. Ehkä.

On kesäyö

2011-06-11T22:17:00.003+03:00

Miehet

- pitävät isoa ääntä

- nauttivat liikaa virvokkeita

- pissaavat naapurin kukkapenkkiin

- tarjoilevat siileille leikkeleitä ja meetvurstia

- puhuvat jääkiekosta, vaikka asteita on 30

- ovat usein väärässä paikassa väärään aikaan. Ainakin omani. Nytkin toisella puolella Suomea uittamassa perhojaan, vaikka pitäisi olla tuossa pihalla puolustamassa ritarin tavoin vaimon kukkapenkkejä ureasuihkuilta ja lähitienoon siilejä niille vaaralliselta suolalta. Mutta minkäs teet.

Positiivista tietysti, että miesporukka on valmis luopumaan makkaroistaan siilien takia. Jopa NHL unohtuu hetkiseksi siilin saapuessa näkösälle. Onneksi ilo on ollut ainakin tähän asti niin äänekästä, että piikkipallot ovat ehtineet juosta karkuun ennen leikkelelautasen valmistumista. Erätauolle mentäessä ottelu Siilit vastaan Jääkiekko on 3-0. Päätän hivenen happaman raporttini tähän ja menen lisäämään siileille toisenkin vesikupin yöksi. Jos vaikka tulee jano.

Perjantaina

2011-06-10T14:48:00.001+03:00

- mittailin tiluksia. Kasvimaata en ehkä saa, mutta mies lupasi nikkaroida minulle kasvatuslaatikon. Semmoinen mahtuu, just ja just.
- fysioterapeutti löysi minusta yhden "aika hyvän" kohdan. Vihdoinkin. Se on paras uutinen aikoihin.
- edellisestä riemastuneena kuurasin terassin puhtaaksi. Voin sanoa, että tuli lämmin.
- siivousvimma alkaa vahvasti siirtyä sisustuspuolelle. Tekee kauheasti mieli siirrellä huonekaluja. Mies seuraa tilannetta sivusta hivenen huolestuneena.
- päätin varata kirppispöydän. Lienee aika viedä vähän tavaraa päinvastaiseenkin suuntaan.

Niin ja kiitos ja terveisiä kaikille heille, jotka pystyvät ja jaksavat kommentoida Bloggerin kesälamaannuksesta huolimatta. Blogistaniaa seuraava ei voi välttyä ajatukselta, että pakka on jossakin aika sekaisin. Miltei joka päivä törmää uuteen bloggaajaan, joka on joutunut kommentointinsa kanssa vaikeuksiin.

PS. Vaikeuksista edetäänkin jouhevasti huomiseen Knitting In Public - päivään. En nimittäin pääse. Mutta ajattelin olla hengessä mukana ja aloittaa uuden neuleen. Se on vasta neljäs keskeneräinen. Hellettä ja hupia heille, jotka pääsevät!

Helle

2011-06-08T15:28:00.002+03:00

Pihallamme on iso vesikuppi siileille ja kaikille niille, joita sattuu maan rajassa janottamaan. Linnuille on kaksi kylpyallasta ylempänä; ei pidä tehdä touhua kissoille turhan helpoksi. Altaat ovat sitä kokoa, että variskin mahtuu vilvoittelemaan. Onhan siinä tietenkin oma työnsä pitää kipot ja kupit puhtaina ja raikkaina, mutta vaiva kyllä palkitaan. Lintujen vierailuja on mukava seurata. Tiedän kuulostavani hassulta, mutta hellepäivinä altaiden yläpuolella kaartuvan syreenin oksat ovat täynnänsä lintuja, jotka ikään kuin odottavat vuoroaan. Siltä se ainakin näyttää. Ei puutu kuin sellainen vuoronumeroautomaatti. Sen jos hommaavat, lupaan olla yllättynyt.

Eikä kissoja ole tänä suvena näkynyt mailla halmeilla. Meidän omammekin on helteestä tajutonna. Suuri Saalistaja ei jaksa heilauttaa tassuaan edes kärpäselle. Siinäpä pöriskööt.

Loma

2011-06-06T15:11:00.001+03:00

Olen opettanut esikoista virkkaamaan. Oppi ei tosin lankea kovin otolliseen maaperään. Hyvin alkanut harjoitus näyttää tökkäävän siihen, ettei lapsi halua muuttaa jo aiemmin kehittelemäänsä ja hieman omintakeista tapaa pidellä koukkua ja lankaa. Ei, vaikka asento estää langankiertoa pysymästä koukulla eikä esimerkiksi pylväs onnistu. Mutta kun ei sitä äidinkään käyttämää tyyliä voi opetella. Siis sehän on, noh, äidin.

Minullakin on uutta ja ihmeellistä. Valtava röykkiö lampaiden selkävillalevyjä odottaa karstaajaansa. Olen jo vähän opiskellut ja varovasti kokeillutkin. Antiikkikarstani pelittävät ihan hyvin. Sitä minä vain mietin, että mitä minä sillä kaikella karstatulla villalla sitten teen. Värttinätön ja rukiton ihminen. Älkääkä sanoko, että huovutat ne. Siinä on semmoinen ala, johon en ole päässyt ihan sisälle. En pysty kuvittelemaan itseäni huomiotaherättävään huovutetuun hattuun. Ja jos jotakuta kiinnostaa rukkikuumeeni tila, niin voin kertoa, että se lähti laantumaan päin heti kun tajusin paljonko modernit rukit oikein maksavat. Paljon.

on niin märkä, uh

2011-06-01T21:43:00.009+03:00

Jouduin tänään kaivelemaan puskia oikein viran puolesta. Musta jätesäkki kainalossa, kumihanskat käsissä. Tennarit kastuivat. Huomasin, että tupakoivat osuvat aika huonosti roska-astioihin. Ja että jonkun mielestä on aivan asiallista heittää avattu jäähdytysnestepullo pötkölleen luontoon. Olin jo valmiiksi näreissäni, kun katseeni osui johonkin aivan käsittämättömään korkeassa heinikossa. Kaiken sen vihreyden keskellä, aivan hukuksissa, kyyhötti yksinäinen villasukka. Ehyt, käsinneulottu, harmaa ja hyvin märkä. Varressa jokunen sininen raita. Eikä kaveria mailla halmeilla. Että joku hukkaa sukkansa. Ja vielä neulotun. Semmoisen työn toinen nähnyt, hyvä sukka. Ei varmasti ollut itse sukkaansa neulonut, se hukkaaja. Ei varmasti. Samassa kohdin kasvoi mesimarjaa. Se vähän lievitti.

Vettä sataa koko ajan. Kasvit ja lapset kasvavat silmissä.

Varaslähtö

2011-05-29T09:48:00.003+03:00

Taisin uhota edellisessä postauksessa laittavani ranttaliksi heti, kunhan jään kesälomalle. Sattui vahinko. Aloitin jo. Olen kaivannut sellaista tuota-on-kokeiltava-heti-tunnetta ja nyt se tuli. Kivaa! Virkkaus käy kyllä hitaasti; pakerran kaksinkertaisella langalla, jotta valkoisesta kukasta tulisi oikein muheva ja se kohoaisi kuin pullataikina vihreästä pohjasta. Kohoamisefekti onnistuu, mutta kaksinkertainen lanka tekee touhusta jäykkää. Ei tästä mitään sängynpeitettä tule. Ajattelin tyynyä.

Ja jonkinlaista kohtalon ivaa on se, että kun ihminen kutakuinkin kuukauden blogilaiskottelun jälkeen olisi virtaa täysi, niin tekniikka pettää. En tosiaan pysty jättämään kommentteja omaan blogiini enkä kaikkien teidänkään. Kurvailin eilen illalla blogeissanne aika taajaan ja suurimmasta osasta sain pakit. Tuolla Bloggerin avussa näyttävät olleen tietoisia ongelmasta jo jonkin aikaa ja toivottelevat kärsivällisyyttä. Eihän tässä jäniksen selässä olla. Vielä. Seuraavasta hetkestä en tiedä.

Äidin tukkaa ei palele

2011-05-27T16:43:00.001+03:00

Kävin eilen lääkärissä. Ilmeisesti olomuotoni on harmaantunut entisestään, sillä minua noin kaksikymmentä vuotta nuorempi lääkäri - liekö edes valmis vielä - suositteli lääkkeitä ja hoitoja, jotka yhdistyvät mielessäni lähinnä geriatriaan. En tiennyt itkeäkkö vaiko nauraa poistuessani vastaanotolta. En minä nyt vielä niin raihnainen ole. En minä sellaisista vaivoista valittanut. Sen olen kuitenkin tässä potiessani havainnut, ettei tekemättömyydestä ole ihmiselle mitään hyötyä. Päinvastoin. Olen ollut neulomatta, virkkaamatta, ompelematta - mitään tekemättömissä kohta kuukauden enkä ole sen kummempi. Edelleen täällä burana maistuu. Olenkin tullut siihen tulokseen, että lääke vaivaan on väärä. Minä kirmaan reilun viikon päästä kesälaitumille - ehkä hieman ontuen - ja aion ihan varmasti tehdä kaikkea sitä, mistä olen koko toukokuun pidättäytynyt. Tässähän menevät kohta hermot ja muutkin johtimet. Kaiken muun lisäksi. Tulossa olevaan touhu-urakkaan liittyen tiedustelisinkin kohteliaasti kaikilta heiltä, jotka ymmärtävät jotakin vanhojen huonekalujen entisöinnistä (Tytti?), että mitä tekisin ihanaisen kaappini kanssa.

Tarkoituksenani oli poistaa vanhat maalit ja sitten maalata kaappi uudelleen. Vanhat maalit poistin jo viime kesänä ja homma jäi siihen. Maalien alta paljastui viehättäviä koristemaalauksia, jotka pelkäsin pilaavani. Kaappi on ollut talven käytössä sellaisenaan ja olenkin alkanut kallistua ajatukseen, etten maalaisikaan kaappia vaan jättäisin sen noin. Hioisin loputkin roiskeet pois ja se olisi siinä. Sutisin maalia korkeintaan kaapin sisälle, joka on puupinnalla ja vähän kärsineen näköinen. Mutta miten on - kestääkö vanha esille hiottu maalipinta miten käyttöä? Vaatiiko se jotakin suojakseen? Vai olisiko sittenkin viisaampi maalata? Vinkkejä siihen, miten saisin koristekohdatkin onnistumaan?

Enkä muuten tiedä, pystyykö blogiini tällä hetkellä ylipäänsä edes jättämään kommentteja. Minä en ainakaan pysty. Bloggerissa on sellaista vikaa. Mutta odotellaan. Täällä ei äidin tukkaa palele, kuten kaksivuotias tänään asian ilmaisi.

Yksi juttu vaan

2011-05-25T18:30:00.003+03:00

Ennen:

Jälkeen:

Nuo kirjaimet ovat olleet minulla iät ja ajat. Nyt vasta sain aikaiseksi. Eikä niistä mitään kovin kaksista tullut vieläkään, mutta sainpahan vähän päätä auki puuhastelurintamalla. Siellä on ollut aika hiljaista. Ja ettei vaan kukaan erehdy luulemaan, että Ison-Britannian kartta vessan ovessa olisi jonkinlainen kannanotto, niin ei se ole. Minä olen varsin perso kaikelle, mikä sieltä päin tulee. Sieltä taitaa olla tuo kartan kiinnityksessä käytetty lakkakin, joka näyttää kuvissa vielä turhan vaalealta. En malttanut odottaa kuivumista, kun vihdoinkin sain jotakin tehtyä.

PS. Näyttää siltä, etten pysty kommentoimaan omassa blogissani. Jos yritän, minun täytyy kirjautua Googleen, vaikka olen jo Bloggerissa. Kun teen sen, joudun toistamaan sanavahvistuksen, jonka jälkeen minun on kirjauduttava jälleen Googleen, jotta voin vahvistaa uuden sanavahvistuksen ja sitä rataa. Täällä on siis taas jokin pielessä.

Täällä taas

2011-05-22T14:03:00.016+03:00

Tiedän toistavani itseäni, mutta ne ovat täällä taas. En voi lakata hämmästelemästä. Seitsemäs kesä ja yhä ne nousevat. Kuin uhalla, kiusoitellen. Huojuvat tuulessa keltaisena merenä. Kunpa tietäisin, mitä lajiketta ne ovat, ostaisin jatkossa vain niitä. Valkoisena.

Yksi on joukosta poissa. Tarkoitan erästä jumalattoman punaista (esikoisen käyttämä ilmaus, anteeksi) yksilöä, joka nousi keltaisten tavoin terhakkaana kevät toisensa jälkeen. Nyt kun sitä ei enää ole, huomasin odottavani, jopa ikävöiväni sitä närkästyksen tunnetta, jonka kukka aiheutti minussa joka kerta. Syy on tietysti omani. Minähän istutin raparperin juuri siihen kohtaan, josta punainen tapasi kohota. Ärsytti, kun se oli väärää väriä. Että voi ihmisen mieli olla pieni. Mutta älkää kuvitelkokaan, että asia olisi luonnon puolelta jäänyt tähän. Kukkapenkki on nostattanut ihan piruuttaan ilmoille oranssiin vivahtavan tulppaanin. En käsitä. Niin ja se pinkki, jota ihmettelin jo viime suvena, voi tietysti myös erinomaisen hyvin.

Sen sijaan tämä sinänsä kaunis otus ei voi hyvin. Se löytyi taimesta, jonka kannoin kotiin Bauhausin pihalta. Siellä mullan seassa se oli, hyvä että edes huomasin. Nostin kotilon syrjään istutustouhujen ajaksi ja ajattelin tutkia sitä tarkemmin myöhemmin. Kun olin valmis, kotilo oli kadonnut. Se oli hyväkäs liikkunut hyvän tovin ja kasvattanut itselleen sarvet. Sehän tietää poutaa, vai mitä? Etanalle tuli noutaja. Olen pahoillani sen puolesta, mutta näin kovaksi on meillä maailmanmeno mennyt.

Heippa!

2011-05-03T22:03:00.002+03:00

Minä hiljenen hetkeksi. Työt painavat ja kroppa on rikki. Tarvitsen hierojan, venytyksiä ja ämpärillisen magnesiumia. Teen pihatöitä sen, mitä paikat kestävät ja jätän käsityöt hetkeksi telakalle. Ja surffaan. Luulen, että minulla on semmoinen rukkikuume. Enkä ymmärrä alan kielestä mitään. Sama kuin kiinaa puhuisivat.

Humua

2011-04-28T20:28:00.007+03:00

Aion mennä huomenna töihin tiara päässä. Kuvittelin perustavani iltapäivällä kisastudion sohvalle peribrittiläisellä tarjoilulla ja syventyväni kuninkaalliseen loistoon. Kissan viikset. Hääthän alkavat jo aamusella ja meikätyttö saa tyytyä illan koosteeseen. Jotain korviketta on saatava. Vaikkapa sitten lasten kolmen euron muovitiaralla. Tiaran varastan tietysti lapselta, joka saa esittää päiväkodin naamiaisissa keijukaista pelkillä siivillä varustettuna. Sori. Muuten on sanottava kyseisestä lapsesta pelkkää hyvää. Harrastaa lintujakin. Puussa laulelee kuulemma "peikkonen" ja joutsenen hän tunnisti "isoksi varikseksi".

Lopuksi pitää kehua: minulle on lähiaikoina tulossa epämääräinen röykkiö kerittyä villaa täältä. Tilastin puhtaita selkävilloja, kuten opetitte, mutta puhtauden kanssa on kuulemma vähän niin ja näin. Nyt pitää tarkistaa karstatilanne. Muistaakseni omistan yhdet antiikkiset. Ja selviääköhän siitä urakasta ilman antihistamiinia?

PS. Hyvää vappua myös.

Aika värikäs

2011-04-27T08:19:00.019+03:00

Huhhuh. Luulin jo, ettei tämä huivi näe päivänvaloa koskaan.

Ratkaisin talvella vaivanneet väriongelmat siten, että purin lähes kaikki minua riipineet kukkaset ja ostin yhden kerän vihreäsävyistä Kureyon Sockia tuomaan "jämälankahuiviini" edes jotain ryhtiä. Tunnettu havaintohan tässä taloudessa on se, että vihreä pelastaa tilanteen kuin tilanteen. Ja kas, niin tälläkin kertaa. Kyllä tätä voi pitää. Tiedä vaikka jo vappuna; eikös silloin yleensä sada räntää tai jotain.. Jos villoja tarvitaan, olen valmis.

Ohje: Virkkausohje löytyi täältä. Minulla on kukkaisia kolmessa kerroksessa, pisimmällä sivulla niitä on kaksitoista. Lankoina on sekalainen seurakunta Noro Kureyon Sockia sekä Noro Silk Garden Sockia. Virkkuukoukku 4,0.

Hei taas!

2011-04-25T15:36:00.011+03:00

Lämpö hellii. Tiiliseinän kupeessa oleva mittari näyttää vaatimattomat 30 + astetta. Ilmankos tuli tädille hiki hevosen lantaa levitellessä. Mieskin polttanut jo kaulansa. Onneksi on rauhallisempiakin hommia; mysteerisukka on edennyt koristeluvaiheeseen ja sen myötä pienoisesta neuleväsymyksestä näyttää poksahtaneen tulppa pois. Saapas nähdä alkaako täällä virrata vai jääkö innostus purosten solinaksi.

Ja jokos se on vappu ensi viikonloppuna? Sitähän pitää ruveta siman tekoon, hyvänen aika.

Ihan paras päivä

2011-04-24T18:36:00.010+03:00

Minä sain linturetkeni. Kotipihalla eilen ostamani krookukset pullistelevat kimalaisista. Ja västäräkkikin näyttäytyi. Eikä siinä kaikki; tiedä vaikka lähiaikoina olisi käsityörintamallakin jotain esiteltävää. Enkä tarkoita alla kuvassa näkyvää Ravelryn perinneporukan mysteerisukkaa.

PS. Kuten joku ehkä jo aavistelikin, tämän tädin hermo ei kestänyt vappuun asti: nostin runkoruusuni mullasta tänään. Lyhyesti ilmaistuna, ruusu on ELOSSA!

Tsirp tsirp

2011-04-22T17:41:00.009+03:00

Mulla mitään oikeaa asiaa ole. Kunhan kokeilen Bloggerin päivän kuntoa. Näin pitkänä perjantaina pitäisi kait olla mitään tekemätönnä ja olla vaan. Minä olen ollut pihalla ja tehnyt vaikka mitä. Hommaa nimitetään "pihatöiksi", mutta se mitään työtä ole. Se on silkkaa iloa alusta loppuun. Olen leikannut villiviinin ja hortensian, vapauttanut omenapuun suojistaan, haravoinut ja siivonnut penkkejäni. Löytänyt massoittain kastematoja ja jäniksen papanoita. Upottanut käteni kevätkosteaan multaan ja tutkinut, miten syksyllä maahan peitelty runkoruusuni jaksaa. Ruusua en käsikopelolla löytänyt, mutta ruukussa ruusun mukana elävältä haudattu ulkomuratti viheriöi. Totta. Taidan nostaa ruukun vapuksi ylös.

Minulla on parille seuraavalle päivälle kaksi tavoitetta: etsiä linnuille uusi kylpyallas ja päästä linturetkelle. Menkää tekin pihalle siitä. Tästä ei elämä parane. Eikä muuten pääsiäinenkään.

Tervetuloa

2011-04-18T17:56:00.027+03:00

Kylmää. Tuulista. Silti eräitä on vaikea estää ilmaantumasta. Minä seison pihamaalla ja palelen. Pidän yhden naisen vastaanottoseremonioita. Kiirettä piisaa; vastaanotettavia on paljon ja ne lisääntyvät silmissä. Kyllä ihmisellä voisi mennä huonomminkin.

PS. Tekisi mieleni tietää, onko teillä kenelläkään muulla ollut ongelmia Bloggerin kanssa viime viikkoina. Postausten tekemiseen menee nykyään tolkuttomasti aikaa, koska komentoni eivät mene yksinkertaisesti perille. Teen kaiken samoin kuin ennenkin enkä ole muutellut asetuksia. Kuvien ja tekstien asemointi on mennyt vallan mahdottomksi ja tekstikappaleiden väliin ilmestyy valtavia, useamman rivivälin aukkoja, joita en saa pois kuin kovalla taistelulla. Tai sitten en saa tekstiä irti kuvista - kuten tuossa perhoskuvan yllä; rivivälejä ei synny näppäinkomennoilla eikä koodaamalla. Asetuksissa näyttävät suosittelevan uutta Blogger-pohjaa; minulla on käytössä vanha. Olisiko uudessa vara parempi? Tämä vääntö ei taida huvittaa enää kovin kauaa.

Edit. Asetuksissa oli kohta "kelluvasta asettelusta". Muutin sitä ja nyt perhoskuvan yllä on valtava aukko. Täällä voi olla jatkossa sählinkiä, koittakaa kestää.