6.12.2018

Kettu!

Tänne meidän perukoille on laskeutunut lumi. Sitä ihmettä piti käydä ihan esittelemässä uudenkarhealle villapaidalle, joka putosi puikoilta parahiksi näille jo hitusen talvisemmille keleille.


Ravelryn tietojen mukaan paita on aloitettu jo elokuussa. Se oli pitkään neulomatta työkiireiden ja muiden projektien takia, mutta näköjään sitä tulee valmista vähemmälläkin paahtamisella. Muistikuvani paidan alkuvaiheista ovat jo hieman hämärän peitossa, mutta sellainen aavistus minulla on, että ajatus eskaloitui toiminnaksi ennen kaikkea tuon kuvissakin hehkuvan oranssin värin takia. Se on minun silmiini ihan täydellinen kettu. Oikeastihan väri on Louhittaren Luolan värjäysvelho Tuulian "Eiku" eli hupsis, vahinkoväri, jota näin jossain Luolan kesäisessä neulemöötissä ja se oli menoa se. Lankaa oli tarjolla kolme vyyhtiä ja minä tyttö ostin ne kaikki. Langan värin takia malliakaan ei tarvinnut kauaa miettiä. Tiesin Soilen tulossa olevasta Kettu Kuningatar -ohjeesta eikä minun tarvinnut muuta kuin hiukan odottaa, että ohje ehtisi kaupoille asti.


Malli: Kettu Kuningatar, suunnittelija Soile Pyhänniska. Osto-ohje ja tarkempia tietoja Ravelryssa täällä.
Langat ovat vaaleita kukkaisia lukuunottamatta kaikki Louhittaren Luolan lankoja. Eiku on Louhitar kakkosta, samoin kettujen värinä oleva Munakoiso. Tuo vihreäkin saattaa olla samaa, mutta langan vyöte on ystävälläni Helillä, jonka kanssa hankimme kyseisen vyyhdin kahteen pekkaan. Ja muistan kyllä, Heli, että oma osuuteni on edelleen maksamatta, kääk. Oranssia Eikua jäi se kuuluisa golf-pallollinen ja ei, en ole punninnut. Minusta on äärimmäisen vapauttavaa olla punnitsematta ja mittaamatta ja laskematta silmukoita, silloin kun en testineulo. Kukkaset on neulottu jostain nöttösestä, joka kaapista nyt sattui käteen osumaan. Veikkaisin, että kyseessä saattaa olla peräti pyhäinhäväistys, sillä siinä saattoi jopa olla jotain vahvikemuovia joukossa, kun taas kaikki muut langat ovat ihan oikeaa ja aitoa suomenlammasta.
Puikkoset ohjeen mukaan.


Paitaan löytyy vain yksi koko, mutta meidän oululaisten neulojien kokemuksen mukaan kyseessä on maaginen taikakoko. Olemme kutakuinkin jokainen kokeilleet Soilen originaalia Kettu-paitaa erinäisissä neulemööteissä ja paita on sopinut jokaiselle. Minä olen M-koon naisia, numeroina 38/40, ja kuten kuvista näkyy, väljyyttä on ainakin minulle sopivasti. En tehnyt minkäänlaisia muokkauksia, tosin olisin neulonut paidan mekkomittaan, jos ja kun minulla olisi ollut enemmän lankaa. Minusta tämä olisi huisin hieno myös mekkona.


Ainoa kysymysmerkki liittyy väritykseen. Paidasta oli kuvioiden osalta tulossa alunperin kovin eri värinen, mutta vanha suosikkini, harmaa, käyttäytyi oranssin kanssa omituisesti. Se ei yksinkertaisesti erottunut pohjaväristä kunnolla. Mieheni oli ikävällä tavalla oikeassa, kun hän luonnehti oranssilla pohjalla lepääviä harmaita kettuja "mustelmiksi". Purkuun meni ja sävelet samalla uusiksi. Nyt jälkikäteen valmista paitaa katsellessa tuntuu, että ketut olisi voinut neuloa luonnonmustalla, lehdet hiekansävyisellä beigellä ja kukkaset valkoisella. Että miten sitä tulikin riehannuttua irroittelemaan väreillä tällä tavalla? Pidän paidasta toki kovasti, mutta aina välillä käy mielessä, että olisiko siitä saanut toisilla väreillä vieläkin enemmän itsensä näköisen. Että onko se nyt jotenkin retro? Toisaalta voi pohtia, haitanneeko se, jos ihmisellä on joku munakoiso-lime-akselilla liikkuva paituli kaikkien niiden harmaiden, musta-valkoisten ja hiekanväristen joukossa. Että ehkä minä selviän tästä.

23.11.2018

Still

Olisiko tarvetta piposuositukselle? Täältä vahva peukku Neulistin Still -pipolle. En keksi siitä mitään moitittavaa, paitsi sen, että piposta pitää sen valmistumisen jälkeen taistella. Ottajia on jonoksi asti.


Kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi, olen itsekin kirjaimellisesti "suu auki" hämmästyksestä. Sujuva ja helppo neule, valmis tuote istuu ja lisäksi pipossa tärkeä korkeusasia on  - ainakin meikäläisen päähän - jetsulleen. Siis neuleprojekti, jossa ei tarvinnut säätää ollenkaan ja ah, että olin sellaisen tarpeessa.


Malli: Still, suunnittelija Anna Johanna eli Neulisti blogista Missä neuloimme kerran. Ohje löytyypi Ravelrystä täältä.
Langat: Edellisestä huiviprojekista yli jäänyt Manos del Uruguay Fino, sävyssä Rosewater sekä Onionin silkkimohair neulottuna yhteen. Mohairin sävy on harmaaseen taittava vaaleanpunainen Douce Rosa.
Puikkoset ohjeen mukaan.
Koko on peräti large. Neuloin itseäni ajatellen, mutta valitettavasti large -koko toimii vallan mainiosti myös paksuhiuksisen yläaste-ikäisen päässä. 


Tästä projektista jäi niin hyvä fiilis, että pipotuttaisi edelleen. Koetan silti hillitä itseäni, sillä keskeneräisiä on kertynyt kiitettävästi. Kettu Kuningatar -paita on puolikasta hihaa vaille valmis eikä Lotta-paitakaan vaatisi juuri muuta kuin neulojan ryhtilikettä. Lisäksi minulla on työn alla todella kuumottava testineule, mutta se vaatii sen verran kovaa keskittymistä ja kaavioiden tarkkaa seuraamista, että sitä ei voi juurikaan maustaa Yle Areenan dekkarisarjoilla. Helpoille pikkuprojekteille ja välitöille olisi siis tarvetta. Mutta ainakin nuo kaksi paitaa on saatava valmiiksi ennen kuin virittelen uusia juttuja puikoille! Se on päätetty.

18.11.2018

Tampereen messut päivässä

Pääsylippu saatu messuilta blogipostausta vastaan.

Ylös 04.40, kyyti valmiina pihassa 05.30 ja sitten juna-asemalle. Tampereen kädentaitomessujen ensimmäisenä aamuna on syytä olla ajoissa liikkeellä, jos meinaa ehtiä huudeille, ennen kuin lanka loppuu. Ja varsinkin, jos meinaa hoitaa koko messupaletin yhdessä päivässä. Silloin ei aikailla, nääs.

Tämä hurmaava lapaspari löytyi Sanna Vatasen BÄÄ! -lankalaboratoriosta. Voi, mitä kaikkea ihanaa siellä olikaan! Täytynee vinkata joulupukille Sannan uudesta BÄÄ -kirjasta. Kuten lapasesta näkyy, ideana on koristella suomenlampaan villaa kirjonnoin. Vanha juttu, moderni toteutus. Tykkään!

Miten selvitä Tampereen messuista yhdessä päivässä?

Ei mitenkään, on ainoa oikea vastaus. Mutta jos päivällä on selvittävä - syystä tai toisesta - kotiläksyt on tehtävä erityisellä huolella. Messuorganisaatio on onneksi tehnyt sen homman helpoksi. Suomen Kädentaidot - verkkosivuilta osiosta Kävijälle löytyy lähes kaikki tarvittava: luettelo näytteilleasettajista, vinkkejä onnistuneeseen messuvierailuun sekä ah, niin selkeä tulostettava karttapohja, että siihen sopii merkitä suosikinsa ja must-kohteensa etukäteen. Kun on täällä omilla paikallisilla kädentaitomessuilla tottunut siihen, että koko alue on otettavissa haltuun jopa alle tunnin kierroksella, Tampereen messut on äkkinäiselle järisyttävä kokemus. Neljä hallia, käsittämätön määrä toinen toistaan upeampia näytteilleasettajia ja kohtuullinen väen tungos vaativat hyvät kengät, nesteytystä ja jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä haluaa nähdä. Ja jos välttämättä haluaa koluta läpi koko messualueen, on varauduttava vähintään kahteen päivään. Etukäteen kannattaa tarkistaa myös bussien kulku keskustan ja messualueen välillä sekä parkkipaikkatilanne. Tälle vuodelle messuille vievän bussivuoron linja oli keskustan alueella hieman entisestä poikkeava katutöiden takia.

Lentävän lapasen porukka sen tietää. Neulominen, jos mikä, karkaa helposti lapasesta.

Minulla on ollut tapana haluta Tampereen messuilta erityisesti lankaa. Yhden päivän startegia toimii mainiosti, jos intohimonsa kohteet pystyy jotenkin järkevästi rajaamaan. Tai niin luulin; tänä vuonna tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että yksi päivä ei riitä enää edes siihen lankaan. En osaa sanoa, oliko lankamyyjiä paikalla enemmän kuin ennen, johtuiko kokemus lankamyyjien ehkä aiempaa laajemmasta levittäytymisestä messualueelle vai onko oma askel päässyt mystisesti hyytymään, mutta jokin oli toisin. Ainakin ruuhkaa vaikutti olevan aiempia kertoja enemmän jo perjantaina. Ulkomaiset lankamyyjät toki olivat uutuus ja teimme jo junassa päätöksen siitä, että aloitamme kierroksemme E-hallin perimmäiseen nurkkaan sijoitetuista ulkomaisista esillepanijoista. Minulle ennen neulomattomia tuttavuuksia olivat esimerkiksi puolalainen Martin´s Lab, ruotsalainen Dandelion Yarns sekä tanskalainen G-uld. Suurinta ruuhka näytti olevan G-uldin hyllyillä. G-uldin edustama rouheahko luonnonmukaisuus oli muutoinkin langoissa hyvin esillä - sitä ei puuttunut kotimaisiltakaan myyjiltä, joilla oli tarjolla omien tilojen lähilankaa sekä muita villatuotteita ja tottakait suomenvillaa löytyi myös esim. TukuWoolina ja Kässäkerho PomPomin Suomana. Myös erilaisia kierrätystuotteita löytyi; minulla jäivät mieleen esimerkiksi Ekolikan kojulta löytyneet suloiset huovutetut kinttaat, joiden materiaalina oli käytetty vanhoja villavaatteita.

Vasemmalla kuvaa Ekolikan kinttaista. Muistin hetkessä, että tämmöisiin olisi materiaa omastakin takaa. Nyt vain kaavan etsintään! Oikealla Kerttuvillan käsittämättömän hienoja taidonnäytteitä, eri kokoisia kudottuja villashaaleja ja -peitteitä. 

Messuilla tuli koettua jonkinasteinen nostalgiatrippi, josta on kiittäminen perinteikästä kotimaista lankavalmistajaa, Novitaa. Novita oli koonnut E-hallin lavalle muotinäytöksen omista vanhoista neuleistaan ja tunnustan, että olisin voinut katsella niitä enemmänkin. Aikanaan kun tarjolla ei juurikaan ollut muuta, Novitan ohjelehdet kuluivat käsissä. Aika moni lavalla pyörähtänyt neule näyttikin kovin tutulta. Piti ihan tarkistaa Novitan perustamisvuosi, joka nettitietojen perusteella menee niinkin kauas kuin 1928. Novitalla on siis kymmenen vuoden päästä isot pirskeet tiedossa.

Säpäkkä messuvisiitti ei tietenkään estä ostoksia eikä erinäisten järkilankojen hankkimista (huom. opin messuilla uuden käsitteen Neulistilta, kiitos siitä!). Tunnustan, että harrastukseen saattaa joskus liittyä myös järjetöntä stashin kasvatusta. Kohdallani sitä saattaisi olla tämän hetkinen lähes maanisiin mittasuhteisiin kasvanut mohairlangan himo. Sain suitsittua itseni aika hyvin ja selvisin Martin´s Labin, Dandelion Yarnsin ja rouva SilmuSolmun mohairvyyhdeillä. Silmusolmun musta mohair on jotain niin läkähdyttävää, että sitä lienee pakko saada myöhemmin lisää. Paitalangoiksi hankin Kässäkerho PomPomin Suoma sinkkua sekä G-uldin villoja. Lisäksi mukaan tarttui muutama yksittäinen vyyhti pipolangoiksi tai olemassa olevien lankojen kavereiksi esimerkiksi huiviprojekteja varten. Minulla oli lähtiessä tavoitteena hankkia Suomaa sekä rouva Silmusolmun värjäämää merinoa sävyssä Savusauna. Savusaunaa en löytänyt perjantai-iltapäivänä enää paitamäärää haluamassani pohjassa. Tiedä sitten, olisiko sitä löytynyt lisää kysymällä, mutta kojulla kävi sellainen kuhina, että päätin tyytyä kohtalooni.

Nämä lankaherkut löytyivät Titityyn, Snurren ja PomPomin osastoilta.

Taito-lehden ständiä koristi lehden lukijoille tuttu yhteiskirjonta-aihe Salainen puutarha. Ihan mielettömän hieno! Tapettina tuommoinen, kiitos! Seinää en saanut mukaan, mutta lohdutukseksi ostin Taito-lehden ihanan pinssin Koska itse tehty on ihanin. Messuilta löytyi tuttuun tapaan myös kokonainen Taito-kuja ja ihan ehdoton suokkari oli Ylä-Savon taidon osastolta löytynyt Ilotulitus -matto. 

Jaa, että väsyttikö päivän jälkeen? Oulun junassa nuokkui kaksi kovin onnellista, mutta vähäpuheista neulojaa. Kooma ei varmaankaan ollut kaukana. En voi kehua, että neljän tunnin kotimatkalla olisi juurikaan neulottu tai tehty muutakaan viisasta. Paitsi että Soile sai tietysti ideoita tuleviin projekteihinsa. Hän on niitä ihmisiä, joilla aivot tuntuvat raksuttavan lankaa unessakin.

Siinä sitä olisi työmaata tuleville kuukausille. Vasemmalla Onni-herran vaativan katseen alla kaksi tulevaa villapaitaa, ylempi PomPomin Suomasta ja alempi G-uldin uusiseelantilaista villaa. Tuo väri oli jotain kerrassaan ohittamatonta. Oikealla on mohairia ja merinoa. Ostopaikat Martin´s lab, SkeinQueen, rouva SilmuSolmu sekä PomPom. Kovasti on vaikeuksia malttaa neuloa ne kolme keskeneräistä paitaa saatikka Westin pojan mysteerineule loppuun ennen näiden korkkaamista.

Nyt, kun messuhumusta on selvitty ja ajatukset kaiken sen tohinan jälkeen ovat vähän kirkastuneet, olen miettinyt, josko sitä ensi vuonna siirtyisi yhden päivän kiitäjästä kahden päivän herkuttelijoiden kerhoon. Muiden messusaalista somessa seuratessa huomaa, miten paljon mukavaa jäi väliin ja näkemättä. Tottahan se on, että etukäteen kierroksensa karttaan ruksaamalla sitä tulee valittua kohteita, joista jotakin jo etukäteen jotakin tietää ja tai kuullut kiinnostavia huhupuheita. Kiireessä poikkeamia tulee vähän ja mahdollisuudet löytää itselleen kokonaan uusia, kiinnostavia yrittäjiä ja tuotteita kapenevat. Että jos jonakin vuonna kiertäisi sittenkin enemmän ja ihan rauhassa? Makustelisi hankintojaan?

Ja näinhän siinä kävi. Onni päätti ojentaa auttavan tassunsa ja vähän hampaitakin. Jos ei emäntä ehdi aloitella näitä ihan heti, niin hänellä on riittämiin aikaa. Suomat piti pistää kissalta piiloon. Mitä kissanminttua ne PomPomin tytöt niihin oikein laittavat?

Kiitos erityisesti Soilelle, Sannalle, Hannalle, Tiinalle ja Marialle erinomaisesta seurasta! Ja kiitos myös Tampereen Messuille jälleen kerran komeasta kattauksesta. Kyllä siellä ihmisen kelpaa!

31.10.2018

Textures Unite

En tiedä, mikä mahtaa olla suosituin kaikista Westknitsin neulemalleista, mutta veikkaanpa, että Vertices Unite -huivi kuuluu siihen kärkiporukkaan, josta tuo suosikki löytyisi. Jostain kumman syystä se on jäänyt minulta väliin, vaikka ohjekin on ollut ostettuna jo hyvän aikaa. Siksi olin ihan hip, hei, minä otan tämän -fiiliksissä, kun testineuleeksi tarjottiin Vertices Uniten päivitettyä versiota, Textures Unitea. Nyt oli tarjolla päästä ihan itse kokeilemaan, onko kysytty malli maineensa veroinen.


No, onhan se. Siitä huolimatta hyvä meininki ajoi seinään aika nopeasti, eikä neulekokemusta voi oikein kutsua miellyttäväksi tämän projektin kohdalla. Älkää ymmärtäkö väärin; itse ohjeessa ei ollut moittimista eikä sen puoleen langoissakaan, mutta jo testineulonnan alussa sairastuin flunssaan, joka nostatti kuumeen ja teki minusta melkoisen pökkelön hyväksi aikaa. Koska kyseessä oli testineule, yritin silti edistää työtä, ja se koitui kohtalokseni. Kuumehoureissani neuloin väärin ja purin ja neuloin ja purin ja... Lopulta löysin itseni testineulojan painajaisesta, jossa en enää ollut ollenkaan kärryillä siitä, oliko virhe lopulta ohjeessa vaiko neulojassa. Virhe, muutaman silmukan heitto, jäi huiviin, sillä aikataulun vuoksi en olisi parannuttuani enää ehtinyt purkaa huivia ongelman lähteille asti ja neuloa sitä sieltä uusiksi. Nolo tilanne kaiken kaikkiaan, mutta ilmeisesti asia ratkesi muiden testineulojien ansiosta. Nyt, kun huiviohje on julkaistu, en ole vielä uskaltautunut vertaamaan testiohjetta ja lopullista ohjetta keskenään, mutta jossain vaiheessa se on tietysti tehtävä. Sen olen itselleni kuitenkin luvannut, etten enää ikinä, koskaan enkä milloinkaan neulo silmukkaakaan testineuletta silloin, kun en koe olevani täysissä hengen voimissa. Niin kiire ei voi olla, oli deadline mitä hyvänsä. Siinä touhussa kun täytyy pystyä olemaan skarppina.




Kaikesta tuskanhiestä ja epätoivon ja nolouden tunteista huolimatta itse huivista tuli loistava. Tämä vuosi on ollut huivirintamalla erinomainen, sillä tuntuu, että jokainen puikoilta pudonnut on ponnistanut suoraan lempparihuiviksi. Niin myös tämä. Huivista löytyy nimensä mukaisesti erilaisia neulepintoja, tekstuuria, kuten briossia, hunajakenno-palmikkoa ja pitsineuletta. Tein huivin koossa L ja se on ihan kelpo shanklet -osastoa, vaikka teinkin pingoituksen hellällä kädellä. Aggressiivisemmalla pingoituksella huiville olisi tullut mittaa paljon enemmän, mutta minulle riitti, että saan pitsikuvion auki. Koko on tämmöisenään allekirjoittaneelle varsin passeli ja huivi asettuu paikoilleen hyvin. Lankoina käytin enimmäkseen viime kesän ostoksia, joten tähän huiviin on neuloutunut niin Jyväskylän festarimuistoja kuin Helsingin ja Berliinin lomatunnelmiakin. Johtuisikohan sitten siitä, että huivin tunnelma on jotenkin kepeä ja suven utuinen - ruskeasta ja harmaasta huolimatta?


Malli: Textures Unite, suunnittelija Stephen West (Ravlink klik!)
Langat: Uschitita Merino Singles sävyissä Silence ja Moccachino, La Bien Aimée Merino Singles sävyissä Cassiopeia ja Undergrowth, Hedgehog Fibers Skinny Singles sävyssä Crybaby sekä Manos del Uruguay Fino sävyssä Rosewater. Kaiken kaikkiaan lankaa kului 441 g.
Puikkoset: 3,5 mm


Niin, se Vertices Unite. Se pitää neuloa, ehdottomasti, ei tässä muukaan auta. Haluan sen harmaan eri sävyissä ilman ainoaakaan väripirskahdusta. Pelkkää marraskuuta, usvaa ja betonia koko huivi.

Pirskahduksista puheenollen: Tampereen kässämessut ovat jo niin lähellä, että ainakin minulla meinaa jo kuplia ja poksahdella. Ilo ja odotus, meinaan. Nähdään siellä!

13.10.2018

Kas, paita!

Olen testineulonut koko syksyn. Oi, miten se kuulostaakaan mahtipontiselta ja massiiviselta; mistään testineuleiden tulvasta ei kuitenkaan ole kysymys. Työ ja hiukan terveyskin ovat sekoittaneet neulojan elämää siihen malliin, että harrastus on ollut vähemmällä kuin koskaan. Ja se vähä aika, mitä olen puikkoja kilkutellut, on mennyt salaisistakin salaisimmissa testineuleasioissa. Vaikka testineulonta mukavaa onkin, niin se poikii aika lailla hiljaisuutta niin täällä blogissa kuin Instagramissakin. Kun ei ole lupa kertoa eikä näyttää, niin minkäs teet.


Nyt olisi kuitenkin lupa jakaa tietoa ja kuvaa paidasta, joka kuuluu Westin pojan syyskokoelmaan. Toki ohjeen saa myös irrallisena. Kyseessä on boxy-mallinen paita, joka eroaa niistä muista boxy-puseroista siinä, että kun yleensä suunnittelijat näyttävät suosivan kapeita hihoja leveän vartalo-osan kanssa, niin tässä paidassa ihan kaikki on leveää. Suunnittelija toivoi marled-tekniikkaa, mutta päätin feidata, koska sellaista minulla ei vielä neulepaidoissani ole. Todellinen syy feidiin on karumpi; tässä mentiin lankakaappini ehdoilla ja päätin, että vain dk-vahvuista on lupa ostaa. Fingeringit ja mohairit, joita neulotaan tässä yhdessä, piti löytää omista jemmoista. Noh, harmaahan siitä tuli, auttamatta.


Ohjeessa on jonkin verran valinnan varaa. Kaula-aukkoon on tarjolla kaksi eri versiota. On ohuempi taitettu kaulus, joka näkyy Westknitsin omissa mallikuvissa. Ja sitten on leveämpi taitettu kaulus, jota päätin kokeilla ihan uteliaisuuttani. Hiukan jännitti, miten kaulus käyttäytyy valmiissa neuleessa - siinä ei nimittäin ole muuta muotoilua kuin tuo V-aukon kärki, mutta aika kivasti se asettuu. Myös hihoihin on tarjolla kaula-aukon tyyliin käännettyä versiota, mutta minulla pelotti, että siitä tulee sekä raskas että jäykkä, ja oikaisin resoriin. Muuten tässä posotellaan vain menemään - kyseessä on siis ns. täydellinen helppo televisioneule, varsinkin, jos  tarkoitus ei ole "marmoroida pintaa" eli vaihdella myötäänsä lankoja ja sävyjä. Yksi uusi juttu mallissa minulle oli: paita aloitetaan tekemällä kaula-aukko, minkä jälkeen tehtiin "olkasaumat" neulomalla molemmille hartioille icord-nauhat, joista sitten kerättiin silmukat niin etu- kuin takakappaleisiin. Tämä on saumaton malli muutenkin; hihojen silmukat kerätään etu- ja takakappaleiden reunasilmukoista.


Malli: Glow with the Flow, suunnittelija Stephen West (Rav link)
Langat ylhäältä alas: Kaulus ja hiharesorit ovat Louhittaren Luolan Väinämöinen DK sävyssä sinappi. Kaikki mohair ovat Sandnes Garnin Silk Mohairia (vaalean harmaa, tumman harmaa ja keltainen). Muut langat La Bien Aimée Merino Singles (sävy Cassiopeia), Madelinetosh Dandelion (sävy Smokestack/Optic), WalkCollection CozyMerino (Metal Dust), Malabrigo Mechita (Mandragora) ja Louhittaren Luola Tursas (Kurkuma). Yhteensä lankaa meni 571 g.
Puikkoset ohjeen mukaan eli 4,5 ja 5,0 mm.

Paidasta tuli melkoinen hulmuke. Tilaa on kahdellekin Outille, mutta ehkä se on tuo massiivinen kaula-aukko, joka antaa paidalle ryhtiä. Ei ollenkaan hullumpi, sano.

14.8.2018

Kumma kesä ja neule

En oikein tiedä, mitä tästä pian päättyvästä vuodenajasta pitäisi ajatella noin niin kuin harrastuksen kannalta. Yleensä neulon lomalla kuin vimmattu, ja vaikkei aina niin valmista tulekaan, niin jotain kuitenkin. Ja ideoita, niitä on loman jälkeen pää ja muistivihkot täynnä. Tälle kesälle tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi mitään. En kerrassaan. Pääkin on kuin se kuuluisa tabula rasa. Viikosta toiseen olen vellonut kummallisessa neulemasennuksen alhossa, jossa oikein mikään ei ole ottanut kipinää eikä huvittanut. Ainoa kesälomalla valmistunut työni on testineule, josta aion postata paremmin vasta tammikuussa. Tämä kuvissa näkyvä huivi on tuoretta tavaraa, tosin enimmäkseen loman puolella neulottu sekin.


Minulle tulee aina silloin tällöin kummallisia värihurahduksia. Tämän kesän hurahduksessa aloitin Westknitsin Parachutey-topin oikein kukertavan kirjavalla combolla, jossa pääosaa näytteli Petrichor Yarnsin upea mintun värinen mohair. Kaksi senttiä ennen maalia totesin väriterapian tehneen tehtävänsä ja hurahdus oli ohi. Parachutey meni purkuun heti Jyväskylän neulefestareiden jälkeen ja ryhdyin kaivelemaan maltillisemman värisiä lankakeriä. Halusin kokeilla festareilta ostettua Uschititan vyyhtiä ja tottakait poltella samalla vanhoja lankalaatikkojen jämiä. Vaikka Uschitita osoittautui miellyttäväksi kokemukseksi, neulelamaannus jatkui ja joka ikisen raidan jälkeen oli olo, ettei tästä mitään tule. Mohair takertui helteestä nihkeään ihoon, paksu huivi läkähdytti alleen enkä tietenkään ollut tyytyväinen valitsemiini väreihin. Värihurahduskaan ei tainnut olla kokonaan ohi, sillä valmiista neuleesta löytyy kerrassaan epäilyttäviä värejä, kuten sinistä, jösses sentään. Ja persikkaa. Pinkit specklet nielen jo mukisematta, sen verran olen joko taantunut tai kehittynyt. Miten päin vain.


Koska olen täysin jämähtänyt, neuloin tietysti Westknitsiä. En voi sille mitään, sen pojan mallit nyt vain jotenkin puhuttelevat minua keskimääräistä enemmän. Ihastuin tähän huiviohjeeseen jo vuosi sitten, jolloin ohje julkaistiin kesän 2017 Yarn A Long -klubin osana. Keskellä lamaannustani toivoin, että neuleinto palaisi projektin myötä ja ehkä siinä hiukan niin kävikin. Jopa kuolettavan tylsä neulottava, Laine-lehden Lotta-mekkokin on saanut viime päivinä lisää mittaa, ja Neulovan Nartun Kettupaita lähtee puikoille heti, kunhan pääsisin kylille ostamaan oikean kokoiset puikot. Se malli jopa jo kutkuttelee, minkä tulkitsen hyväksi enteeksi.


Malli: Stripified, suunnittelija Stephen West. Ohjeen Ravelry-sivun löydät täältä. Minun huivini on se ohjeen suurempi koko.
Puikkoset olivat 4,0, koska kolmosen ja nelosen väliset puikot (kaikki!) ovat kiinni keskeneräisissä muissa neuleissa.
Langat: Ehkä helpointa, että katsot listan Ravelryn projektisivultani. Sen löydät täältä.


Saas nyt sitten nähdä, löytyykö se mojo vaiko ei. Tarvetta sille kyllä olisi, sillä väittävät talven olevan tulossa. Sitä odotellessa tyydyn fiilistelmään tätä "helleneulettani", jonka luen puhtaasti työvoitoksi. Kannattaa näemmä yrittää pusertaa silloinkin, kun ei niin huvita. Muutama kierros silloin, toinen tällöin, ja sitten sitä eräänä päivänä huomaa väsänneensä ihan kelpo huivin. Oiskohan se sitten se Lotta vaiko Kettu?

14.7.2018

Menossa mukana

Jyväskylän neulefestareista on kulunut pian viikko. Some on ollut pullollaan festivaalijuttuja, kuvia ja videoita ja mietin siksi pitkään, onko minulla asiaan enää mitään uutta sanottavaa. Ei ole. Liityn vain yhteiseen ylistyslauluun tämänkertaisten festareiden ihanuudesta - vaikka ei niissä aiemmissakaan mitään vikaa ollut.


Heti kärkeen pahoittelen kuvieni laatua. Lystinpidon hurmassa kuvaushommat miltei unohtuivat ja sitten kun kuvia muisti ottaa, tuli sorruttua hätäisiin kännykkäräpsyihin. Ei muka muuta malttanut.


Festareilla sää suosi, neulojia parveili valtamerenä eikä pelkoa langan loppumisesta ollut näköpiirissä. Kuulostaa täydelliseltä, eikö? Olin kerrankin järkevä ja luovuin aiempien festarikertojen nopeasta, yhden päivän tehoiskusta Jyväskylään. Varasin jo keväällä hotellin yhdeksi yöksi ja viikko ennen h-hetkeä onnistuin vielä saamaan huoneen toiseksikin yöksi. Olin paikalla perjantaiaamusta sunnuntaiaamuun. Ehkä siitä johtuen ei ollut kiire, ei paniikkia lankaostosten kanssa ja ehdin kaivella esim. Titityystä jokaisen nurkan ja lankavyyhdin tarkasti. Ehdin jopa osallistua iltarientoihin ja nauttia festarialueen tunnelmasta ja tarjoilusta. Aiemmin festareilla iltojaan viettäneiden mielestä meininki oli entistä letkeämpi ja rento. Ilmeisesti loistavalla drinkkibaari-ravintola-dj-osastolla oli asian kanssa paljonkin tekemistä, ainakin itse pidin siitä kovasti. Molemmat iltani päätin autuaasti hotellihuoneessa. Mikä siunattu hiljaisuus ja rauha! Vain minä, neule ja jalkapallon MM-matsi. Mahtipäiviä, sanon minä.


Osallistuin festien aikana kahdelle eri kurssille, jotka molemmat liityivät huivien suunnitteluun. Tarkoituksenani ei ole ryhtyä designeriksi, mutta koen, että neulojalle ei tee lainkaan pahaa ymmärtää suunnittelijoiden ajatustenjuoksua, neuleen rakentumista ja koko sitä prosessia, mitä neuleen suunnittelu ja neulominen valmiiksi vaatii. Ensimmäinen kurssini oli heti perjantaiaamuna, jonne kiisin suoraan aamubussilta. Kyseessä oli Melanie Bergin vetämä Shawl Construction, jossa kävimme läpi erilaisia huivimuotoja Melanien omien mallien avulla. Teoriaosuuden jälkeen pääsimme itse testaamaan ja tutkimaan, miten huivi lähtee käytännössä rakentumaan ja mitä kaikkea sen kanssa voi tehdä. Melanie oli opettajana varsin taitava ja hän sai porukan innostumaan aiheestaan aika tavalla.

Toinen kurssini oli lauantaina iltapäivästä. Stephen Westin Shawl Design with Westknits oli teorian puolesta aika pitkälti samaa kuin mitä Melanie oli kertonut päivää aiemmin. Samanlaisia teoriakaavioita piirreltiin ja silmukkamäärien lisäyksiä laskettiin. Myös West oli rakentanut - luonnollisesti - esityksensä omien huivimalliensa varaan ja siitä johtuen kurssi ei onneksi mennyt aivan kertaukseksi. Taskun pohjalle jäi muutama lisävinkki. Kuten blogini lukijat lienevät huomanneet, Westin mallit ja neulekikat ovat tulleet vuosien aikana minulle kovin tutuiksi. En mennyt kurssille niinkään lisäoppi mielessäni, vaan tavoitteenani oli saada inspiraatiota ja innoitusta. Olen kärsinyt jo kuukausia melkoisesta matalapaineesta neulerintamalla ja tarvitsisin kipeästi jotain kipinää. Stephen West voisi mielestäni vaikka pullottaa ja myydä inspiraatiota - hänellä sitä riittää, ja toivoin hippusen sitä tarttuvan myös itseeni. Ja olihan siinä, tottakait, ne fan girl -hetkensäkin. Stephen nyt vaan on niin symppis.


Matkustan aina mahdollisimman kevyesti. Mitä vähemmän, sen parempi. Koska vielä Jyväskylään lähtiessäni säätilanne oli enemmän kuin epävarma, piti mukaan ottaa sadetarpeita, takki ja muuta tilaa vievää. Ärsytti. Neuleille, langoille ja sen sellaiselle jäi aika vähän tilaa ja siksi vedin esimerkiksi molemmat huivikurssinikin parilla fingering-nöttösellä. Ajatelkaa, mikä kärsimys: Westknits-kurssi ilman mohairia! Mukanani oli pari valmistunutta Westin mallia, jotka suunnittelija oli etukäteen toivonut Jyväskylässä näkevänsä. Brioche Breeze -takin kanssa pääsin oikein samoihin kuviin Maestron kanssa; iso kiitos niistä kuvaajana toimineelle Soilelle.

Kotiinpäin matkasin vähemmän kevyesti. Matkarepun lisäksi olalla keikkui uusi kangaskassi, kassin täydeltä lankaa ja harras toive siitä, että matalapaine menisi pian ohi. Pää on täynnänsä ihania ohjeita, joita tekisi mieli neuloa, jos siis tekisi mieli neuloa. Aloitin toki reissun jälkeen Laine-lehdestä Lotta-mekon, koska kesken ollut saman lehden Magnolia-pusero ei mohair-langasta neulottuna oikein maistu yhdessä hillittömän helleaallon kanssa. Pitkään vatkaamani, monesti aloittamani ja purkamani on-off-neule, Westin Chevron Shenanigans, on myös jälleen puikoilla. Että jospa se tästä.


Iso kiitos ja morjens vielä erikseen jokaiselle heistä, kenen kanssa sain pysähtyä porisemaan festivaalien aikana. Kerrassaan upeaa oli nähdä ihan eka kertaa naamatusten vanhoja blogituttuja. Ajatella, että Pujoliivin naisetkin! Hienoa oli myös se, että paikalla oli niin paljon ulkomaalaisia festarivieraita; heidänkin joukostaan löytyi Instagram -kavereita, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Ylipäänsä tuttuja tuntui olevan edelliskertoja enemmän. Ilmeisesti minut oli tällä kertaa helppo tunnistaa icord-korvarenkaistani, jotka valmistuivat juuri festareiden alla ja jotka ehdin jakaa ennen matkaan lähtöä Instagramin puolella.

PS. Lankaostoksista ei ole kauheasti sanottavaa. Olin kerrankin hillitty ja pysyin päätöksessäni ostaa vain ASIALLISEN värisiä lankoja. Suurimmat odotukset kohdistuivat tällä kertaa hollantilaisen värjärin, Uschititan, lankoihin, jotka olivatkin sitten niin upeita, ettei niistä oikein mitenkään pystynyt valitsemaan suosikkiaan. Ostin Titityystä yhdet paitalangat, yhdet neuletakkilangat (näihin siis jo mallikin mielessä, toinen jo puikoillakin!) sekä sieltä sun täältä muutamia yksittäisiä vyyhtejä kuvassakin näkyviä herkkulankoja. Minä olen muuten lopettanut ns. yksittäisten vyyhtien ostamisen välttelyn sekä niiden parjaamisen, sillä ne näyttävät kuluvan käsissäni ihan yhtä lailla kuin isommatkin kertaostokset. Varsinkin huiveihin niitä uppoaa mukavasti.

Ensi vuonna taas, eikö niin?

20.6.2018

Kutikuti

Mitäpä sanoa tästä paitulista? Aloitetaan vaikka tärkeimmästä eli mallista; se on kovasti mieleeni. Olen fanittanut Isabell Kraemeriä kauan ja huokaillut miltei jokaisen uuden ohjeen ilmestyttyä hartaasti, mutta siitä huolimatta tämä paita on ensimmäinen Kraemerini. Tunnustan toki heti, mistä moinen johtuu: olen kuvitellut Isabell Kraemerin ohjeet tylsiksi neuloa, enkä voi kehua, että mielikuvani tämän paidan myötä mihinkään olisi muuttunut. Mutta lopputulos on kyllä loistava ja suunnittelen täällä jo lisää projekteja samalta suunnittelijalta. Ainoa, mikä tässä vähän harmittaa, on lankapolitiikka. Tai oikeastaan - mitä sitä kiertelemään: oma pöljyys.


Malli: ... a hint of summer, suunnittelija Isabell Kraemer (Ravelryssä täällä).
Langat: Kaksi vyyhtiä BC garnin Tussah Tweediä, sävy tt46 ja yksi vyyhti Raijan Aitan harmahtavan ruskeaa Wollia.
Puikkoset olivat muistaakseni neloset.


Ensinnäimen virheeni oli se, että päätin neuloa kaappilangoista. Pelkistä kaappilangoista. Kun niitä nyt kerran ihmisellä on. Olen monesti todennut - ja jälleen todeksi havainnut, että härkäpäinen kaappilankavaihteella eteneminen johtaa ongelmiin. Minulla oli kaksi ulkomaan reissulta ostettua Tussah tweed vyyhtiä ja jotenkin olin kuvitellut, että Tussahia olisi ollut jemmoissani vielä enemmänkin. Ei ollut. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo päättänyt poltella Tussahit pois ja ryhdyin kaivelemaan niille kaveria. Jos en olisi ollut "ei-uutta-lankaa-tähän-projektiin" -asenteella liikenteessä, olisin käynyt ostamassa mustaa tai grafiitinharmaata pellavaaa silkille kaveriksi. Ai, että olisi tullut pähee. Mutta ei, kaapistani löytyi lähes kampakeraamisen kauden aarre, vuosikausia (vai kymmeniä?) hillottu Raijan Aitan ruskea Wolli-vyyhti, jossa muistin olevan pellavaa ja villaa ja tein valintani. Toinen virhe: en tutustunut tarkemmin Wollin vyyhtiin. Sitä villaa on 70%. Aitoa suomalaista villaa, muuten. Ainoa, mihin kiinnitin huomiota oli lankojen metrimäärä. Tein mielestäni tarkkaa työtä valitessani Ravelrystä langoille ohjetta, johon niiden metrit riittäisivät.


Miten kävi? Lanka loppui tietysti kesken.
- Sitä ennen olin tuskastellut värien kanssa. En ole viime vuosina ollut ruskean ystävä ja sitä oli edelleen aika haasteellista katsella puikoilla. Lisäksi olin kuvitellut Tussah tweedini ihanan harmaaksi mustilla nyppysillä, mutta Wollin kanssa siitä tuli beige ruskeilla nypyillä. Korpesi, mutta kun olin päättänyt, ja niin toukokuun muista kiireistä turta, etten tajunnut muutakaan tehdä, niin jatkoin.
- Neuloin siis ruskeaa paitaa, joka sai hahmoaan hitaasti ja jota en jaksanut ottaa pois puikoilta, jotta olisin sovittanut. En siis sovittanut missään vaiheessa.
- Wolli-raita on kahden kierroksen ja silkkiraita neljän kierroksen korkuinen. Ehkäpä tästä syystä villan tuntu paidassa voimistui vasta kun silkki loppui helmassa ja jatkoin pelkällä Wollilla. Hellepäivänä neuloessani tajusin, että sylissäni lepäävä neule kutitti ihoani. Sellaista ei useinkaan tapahdu. Sitä piti oikein ihmetellä, että tuleeko kutitus todellakin sylissäni lepäävästä neuleesta. Ja tulihan se. Koska olin jo helmaosassa, mitä sitä enää itkemään. Jospa kutitus menisi ohi.
- Paitaohjeeseen kuuluu kiva helman takakaarroke, jossa lyhennettyjen kierrosten avulla helmaan saadaan taakse enemmän mittaa kuin eteen. Juuri siihen se lanka loppui. Koska olin enemmän kuin kypsä paitulin kanssa, huutelin jo IG:ssa ihmisiä hätiin. Tuntui karulta ajaa sinnikkään hampaat irvessä neulomisen jälkeen suoraan seinään viime metreillä. Mutta kuten tiedetään, neulemaailma on ihana. Löytyi lohduttavia sanoja, löytyi Wollia, löytyi jopa Raijan Aitta, mutta loppupeleissä selvisin sittenkin omin voimin. Purin helmaa hieman ja neuloin siitä yksinkertaisesti lyhyemmän. Sitä takakaarrokettakaan ei paidassani nyt tietenkään ole. Sitten kokeilin päälle. Paita oli leveä, muodoton ja liian lyhyt. Ja se kutitti. Meinasi tulla itku, muttei kuitenkaan tullut. Tuli pesu ja armoton vedessä lotraaminen ja napakka vartalo-osaa venyttävä pingotus saunan lauteilla. Pääsi myös muutama kotimainen perinnesana ärräpäineen. Kun märästä neuleesta levisi saunaosastoon ja sieltä koko huusholliin erittäin vahva lampaan tuoksu, en voinut enää muuta kuin nauraa. Minun silkkineuleeni! Pidän lampaantuoksusta villahuiveissa, mutta kesäneuleeseen en ehkä sitä kuitenkaan kaipaisi. Voi rähmä, mikä projekti.


Paita roikkui jonkin aikaa päättelemättä hengarissa ja päivä päivältä lampaan tuoksu on hälventynyt. Päättelin langat vasta tänään ja mallasin tekelettä päälleni. Paidan malli on aivan huippu, tykkään siitä valtavasti. Nyt, kun pingotus toi paidalle lisää mittaa, leveyskin tuntuu hyvälle. Ruskea väri kiusaa edelleen, mutta ehkäpä sen kanssa voi elää. Toivomaani kesäistä hellehulmua en paidasta saanut, sillä se vaatii alleen toisen puseron. Pistely ei kadonnut liotuksella eikä lotraamisella mihinkään. Ehkäpä paidalle tulee silti pitokertoja - tosin tuskin kuitenkaan sadepäivinä, jos en sitten välttämättä halua tuoksahtaa agraarilta perinnemaisemalta.

Kivaahan tässä projektissa oli tietenkin se, että jos mieleni vielä joskus tekee Wollia lisää, sitä saa edelleen Raijan Aitasta. Lanka oli hyvää, projekti sille vain täysin väärä.

Ja hei, ne on festarit ihan kohta! Minä olen paikalla pari päivää, jospa nähdään!

4.5.2018

Kengurupaita

Oikeastaan keljuttaa. Nyt, kun paita on valmis ja sitä näkee itsensä valmis tekele päällään peilistä ja vieläpä valokuvista, tulee mieleen monta asiaa, jotka olisi voinut tehdä toisin.


a) Ehdottomasti lyhyemmät hihat, puolet noista pois. Olisi ollut somempi ja jotenkin keveämmän näkoinen. Ja okei, pikkuvikoja, heleppo korjata, mutta kaikkihan me tiedämme, miten pikkuvikojen korjaaminen oikeasti menee. Niin, ne lasketaan vuosissa. Mutta voisi siis teoriassa olla sukkela juttu purkaa icord, puolet hihoista ja neuloa icord takaisin.


b) Ohjeessa paita neulotaan huomattavasti paksummista langoista. Vieläpä kaksi lankaa yhdessä. Minulla tyypillisin yhdistelmä on dk-vahvuinen lanka neulottuna sukkalangan tai fingering-vahvuisen langan kanssa. Tai vaikkapa kaksi sukkalankavahvuista lankaa yhdessä. Paidan pekaaninruskea lanka on sportti-vahvuista Madelinetoshia ja laskeskelin visusti, että se yksinäänkin riittää. Kyllä olisi pitänyt neuloa se kaksinkertaisena kyljen vauhtiraitoihin; nyt neulos näyttää pikkaisen siltä, että raitamuoto ei pysy koossa varsinkaan helmassa. Raidan neulos antaa periksi ja raita leviää.


c) Olkapäiden kolmiokaistaleet tajusin neuloa Madden tuplalangasta. Tuumasin, että painava neulos vaatii yläosaan lujuutta, jotta paketti pysyisi koossa. Mutta miksi en neulonut kaulanympärystä mustalla? Ruskea toimii ihan okei kyljissä ja icordissa, mutta että naaman ympärille ruskea rantu? Äkkiseltään aivan liian värikästä.

Mutta muutenhan tämä on oikein mukava. Jopa niin, että täällä on paidasta pelottavan kiinnostunutta nuorisoa ja minä kun aioin pitää paidan ihan itse, sillä sen taskut ovat parhautta. Ja lyhyempi hihaisena se olisi peräti jees.


Malli: Kangarullover, löytyypi Ravelrystä täältä (klik). Suunnittelija on Stephen West, kukapa muukaan.
Langat: Kokosin kaikki musta-valko-harmaat lankani projektin aluksi. Suurin osa oli jo avattuja, vyötteettömiä lankoja, enimmäkseen itseraidottuvia tai jotain seepra-kuviota tekeviä sukkalankoja. Lisäksi joukossa on Hedgehog fibersia dk-vahvuisena (sävy Teacup) ja fingering-vahvuisena (sävy Bramble). Mustista mustin on Malabrigo Riosia ja ostin jotain valkeaa Dropsin hyllystä. Ruskea on muistaakseni sport-vahvuista Madelinetoshia sävyssä Pecan. Etumuksessa on myös jotain Stephenin kurssilta saatu hopeaista bling bling -lankaa ja olisin laittanut efektiä enemmänkin, jos lankakaupat olisivat olleet auki silloin, kun etumusta neuloin. Mutta sunnuntai.
Puikkoset: Olisiko 5,0 mm? Löysää ja laskeutuvaa hain joka tapauksessa.


Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata tunnelmia, niin se olisi poppana. Jos kahdella, niin Annikki Karvinen, poppanastaan kuulu tekstiilitaiteilija. Ja en ole ihan vielä muodostanut kantaani siihen, miten poppanaan suhtaudun. Mutta paita ei tietenkään ole poppanaa, vaan tuntuu päällä hyvälle ja yritän siksi päästä jäykähköstä mielleyhtymästä eroon. Suosittelen ohjetta, jos ja kun teillä on tarvetta lankavaraston tyhjennykselle. Tähän saa palamaan metrejä yllättävän paljon ja tuloksena on varsin hauska paita tai tunika, riippuen omista mielihaluista. Tämmöiselle lyhyelle kevytversiolle tuli painoa 754 g.

Jatkossa aion edetä kesäisemmissä tunnelmissa. Laitoin silkkiä ja pellavaa puikoille, vaikka tänäänkin tuli taivaan täydeltä räntää. Mutta peräksi ei anneta, kohta lämpenee.

15.4.2018

Kevätmielellä

Ihan ekaksi pitää mainita kaikista tärkein asia: tapasin tänään västäräkin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa ja voi juutas, että se kohtaaminen nostatti hyvää mieltä. Pitkän talven jälkeen yksi parhaista asioista on västäräkki. Ehdottomasti.


Toinen hyvä asia on uusi villapaita. Tietysti sitä toivoisi, että sille ei lähikuukausina olisi niin kovin käyttöä, mutta tulipahan neulottua varalta keväisen heleän sävyinen, että jos vaikkapa juhannustulille on luvassa perinteistä suomalaista suvikeliä, niin kyllä, villoja löytyy kukikkaammissakin sävyissä. Jos joku miettii tuota lennokasta asentoa yläkuvassa, niin kävin eilen tanssinäytöksessä. Taisi jäädä sieltä joku moodi päälle, sori.


Malli: Marled mania sweater, suunnittelija Stephen West (taas!). Malli ja ohje Ravelryssä (klik).
Langat: Mustasävyiset resorit: Madelinetosh Dandelion (reilu vyyhti) neulottuna yhdessä Dropsin alpakkalangan (grafiitinharmaa, ei tietoa menekistä) kanssa. Värikkäät osat jälleen niitä kuuluisia nöttösiä ja jo aiemmin korkattuja keriä. Kaikki kuitenkin fingering-vahvuutta.
Puikkoset 4,5 mm ja resorit 4,0 mm eli puoli pykälää ohjetta pienemmät.
Koko M.


Paita neulotaan yhtäaikaa kahdella eri langalla alusta loppuun. Värikäs ja eläväinen marmoroitu pinta on saatu aikaiseksi vaihtelemalla lankoja vuoron perään aina muutaman kierroksen jälkeen. Raitojen muodostumista ja värien leikkiä on mukava seurata, joten paita valmistuu aika kyytiä. Jonkinlaisena jippona tässä on kait se, että kaarrokkeen jälkeen työ käännetään nurin. Valmiissa paidassa päällä näkyvät marmoroidut osat ovat nurjaa neulosta ja sileä oikea pintä jää paidan alle piiloon. Koska aina-oikein-noulos on nopeampi ja monelle nurjaa mieluisampi tapa neuloa, siksi paitaa käännellään neulomisvaiheessa oikealta nurjalle ja päinvastoin. Nurjia silmukoita tarvitaan vain resoreissa.

En joutunut muokkaamaan ohjetta oikeastaan lainkaan. Jätin hihat pitkiksi, mutta niistä puuttuvat ohjeessa olevat reiät peukkuja varten. Vartalo-osan resori olisi voinut olla ehkä pidempi kuin tuo ohjeen mukainen 5 cm, mutta kyllä siihen silmä näyttää pikkuhiljaa tottuvan. Vyötärön selkäpuolella olisi voinut olla jokunen vyötärökavennus paikallaan, mutta en osannut etukäteen kuvitella tarvitsevani sellaista. Koska tämän hetkinen vyötärö on reippaalla Noro-viruksella tienattu, niin pelkään pahoin, että parempi jatkossa ilman niitä kavennuksia. Eivätköhän ne "jenkkakahvat" palaa tuossa tuokiossa takaisin.


Olisin halunnut kuviin pitkästä aikaa Onni-kissan, mutta Onni on vanha ja viisas ja livisti paikalta. Minulle jäi vain tämä pölvästi, joka ei ymmärrä omaa etuaan ja joutuu toistuvasti tukaliin tilanteisiin. Niin kuin näette, ikkunan takana sulaa lumi, linnut laulavat ja kärpäset pörräävät. Perhosiakin jo näkyy. Ja kissan mielestä hänen pitäisi olla siellä.

6.4.2018

Brioche Breeze

Neuloin sitten briossitakin. Ja onneksi neuloin, sillä siitä tuli ihan paras.


Takki on testineule Stephen Westille. Se on aika nopea neulottava, sillä ohje on dk-vahvuiselle langalle ja takissa tapahtuu kokoajan jotain - aika ei käy pitkäksi eikä tylsää hetkeä ole. Saumoja takkiin ei tule, mutta - mikäli kaksivärisen patenttiosuuden haluaa raidoittaa eri väreillä, kuten minä - pääteltäviä langanpäitä sitäkin enemmän. Suunnittelija, villi ja rohkea kosmopoliitti, on tietysti sitä mieltä, että mitään tarvitse päätellä. Että jätetään vain langanpäät hulmuamaan fantsusti, mutta ei se niin mene. Ensinnäkään en ole hapsuihminen ja toisekseen kissoilla oli ihan liian hauskaa roikkuvien langanpäiden kanssa. Luulivat, että henkilökunnalla on kehitteillä uudentyyppinen virikkeellinen lelu. Joten päättelin, vieläpä kunnolla, ja se otti aikaa sen verran, että testineuleen deadlinet paukkuivat komeasti yli. 


Takki aloitetaan takakappaleesta, sitten siihen tehdään olkapalat lyhennettyjen kierrosten avulla ja jatketaan suoraan hihoihin. Hihojen mittaa voi itse säätää, samoin on helman laita. Ymmärtääkseni ohjeeseen on kirjoitettu jopa kolme eri mittaista takkia, mutta testivaiheessa tarjolla oli vain tämä neulomani mitta. Etukappaleet, kaulus ja icord-reuna tehdään lopuksi. Takki on periaatteessa onesize, mutta kokoa voi muuttaa tiheyteen vaikuttamalla. Minulla tiheys oli 17 s x 25 kierrosta (10 x 10 cm) ja sillä saatiin tämmöiselle M-kokoiselle, pitkälle naiselle mielestäni hyvin "istuva" takki, jos ja kun otetaan huomioon, että malliin kuuluu tietty väljyys. Saavutin haluamani tiheyden pelaamalla puikkopeliä; käyttämäni puikkokoot olivat kautta linjan pienemmät kuin mitä ohje ehdotteli. Etukappaleen briossin neuloin nelosen puikoilla ja koska pelkäsin takin ja neuloksen valumista hartioilta, tikutin olkapalat kolmosen puikoilla tosi tiiviiksi pelliksi, niin että pitoa riittää. Hihat, kaulus ja i-cord on neulottu 3,5 mm:n puikoilla.


Malli: Brioche Breeze Jacket, suunnittelija WestKnits (klik)
Langat: SkeinQueen Crush DK, Hedgehog Fibers (skinny singles, sock ja DK) sekä Malabrigo Sock. Takkiin meni lankaa kaiken kaikkiaan 777 g. Tarkemmat grammatiedot löydät projektisivultani Ravelrystä. 
Puikkoset: 4,0 mm, 3,5 mm ja 3,0 mm
Neuloin just niin kuin ohje sanoi, eli omia muutoksia puikkovenkoilun lisäksi ei ole tehty.


Jos ihan rehellisiä ollaan, niin takissa on toki muitakin lankoja, kuin mitä tuossa yläpuolella esitän. Merinolla on ikävä taipumus venyä ja/tai antaa ajan myötä periksi, samoin kuin patenttipinnalla, ja siksi tuonne etu- ja takakappaleen raitapintaan on upotettu jos sun mitä tiiviimpää ja rouheampaa lankaa. Kohdallani se tarkoittaa värjäämätöntä suomenlammasta ja esimerkiksi Tukuwoolia kaksinkertaisena. Hartaana toiveena on, että ne antaisivat hiukan ryhtiä neulokselle.


Tykkään lopputuloksesta valtavasti. Jopa niin paljon, että saatan neuloa vielä toisen, mutta syksyä ajatellen pidempänä. Ja ehkä jostain rouheammasta langasta kuin merinosta? Tällä hetkellä puikoilla ja suunnitelmissa on kuitenkin oikea WestKnits -ruuhka, eikä sinne ihan helpolla kiilata. Kolme paitaa ja kaksi huivia alkuunsa, enkä panisi pahakseni uutta testineulettakaan. Ja sitten minulla tekisi mieli kesäneuletta. Kyllä, kesäneuletta! Pellavaa, lyhyitä hihoja, jotain Isabell Kraemer -tyyppistä simppeliä. Vetäydyn miettimään asiaa.