26.3.2017

Ei tasseleita, kiitos!

Jaa, mitäkö täällä? Eipä ihmeempiä, kiitos kysymästä. Töitä ja siihen liittyviä kiireitä on riittänyt, niiden rauhoittumista odotellaan. Luulisin, että elämä voittaa jo parin viikon sisällä.


Piha on jäässä, luntakin kummallisen paljon. Yleensä olen raportoinut näihin aikoihin jo pihan ensimmäisistä elonmerkeistä, mutta nyt ollaan jostain syystä pahasti myöhässä. Parvekkeelle sentäs pääsin filmaamaan Westknitsin MarledMagic-KAL -huivia - tai siis sitä onnetonta pientä myttyä, mitä olen sen suhteen saanut aikaiseksi. Koska KALin kaikki vihjeet ovat jo tulleet ja meikäläinen on menossa vasta vihjeessä kaksi; uskaltanen kertoa tunnelmistani jotain ilman, että pilaan kenenkään mysteeriä. On meinaan outo huivimalli jopa Stephenin mittapuulla tarkasteltuna ja tekee mieli avautua.


Aloitin KAL-huivin innokkaana. Oli hiihtoloma ja mukavasti aikaa laittaa homma käyntiin. Etukäteen olin kerännyt kaikki mahdolliset jämäpallerot ja isommatkin, käyttämättä jääneet kerät näkösälle; onhan kyse nimenomaa jämälankaprojektista. Tunnelmat olivat hyvät. Touhu lähti silti menemään pieleen heti eka vihjeestä. En ole mesh-tyyppisen reikäneuleen ystävä ja sillä aloitettiin. Itse pintaneule ärsytti. Vekslasin lankoja ja sävyjä, enkä saanut hyvää aikaiseksi millään. Purin parikin eri starttia. Stalkatessani Ravelryn puolella ja Instassa muiden etenemistä, rupesi tuntumaan, että malli suosii kukertavan kirjavaa ja jos en pidä varaani, jämälankojen yltiöpäinen ja sekalainen käyttö johtaa sellaiseen väri-iloitteluun, että lopputuote jää pitämättä. Saatuani alun reikäneuleen tehtyä itse neulominen muuttui kuitenkin hauskaksi ja sellaisena se on pysynyt. Mallia on koukuttavaa neuloa ja voin hyvin kuvitella, että jos neuloja nauttii värien ja pintojen vaihtumisen seuraamisesta ja ylipäänsä hyvien combojen miettimisestä enemmän kuin minä, tähän huiviohjeeseen kannattaa tarttua.


Kaikesta hyvästä huolimatta en ole täysin päässyt irti epäluuloistani. Huivia neulotaan vihje vihjeeltä eri suuntiin ja lopputulos näyttää koostuvan ikään kuin joukosta geometrisia muotoja. Eri väreillä ja pinnoilla neulotuista osista koostuu kolmioiden ja suorakulmioiden joukko, jotka yhdessä muodostavat perinteisen suuren kolmiohuivin muodon. Kaikki nuo eriväriset osat ja muotojen runsaus taitavat olla minulle liikaa. Onneksi neulontaani tuli tauko ja vasta nähtyäni somessa muutamia maltillisemmalla väriskaalalla toteutettuja projekteja aloin päästä takaisin jyvälle. Suunnitelmani on jatkossa porskutella joitakin osia yhdellä ja samalla sävyllä, jotta kokonaisuus pysyisi rauhallisena. Kukertavan kirjavaa laitan vain mausteeksi. Mutta mohairia, sitä pitää olla!


On jotenkin jännää, miten hyvä neulomisvauhti ja neulomisen ilo saattavat kääntyä aika äkistikin tuskan puolelle. Minulla oli edellisten postausten aikaan kova meno Taito -lehden Metsä kukkii -paidan kanssa ja pää täynnä toinen toistaan mukavampaa ideaa tulevista projekteista. En voi syyttää pelkästään leipätyötäni kaytännössä parin-kolmen viime viikon neulepaussista. Stephenin huivi-KALin alku oli tahmea, se ei vetänyt, enkä ole täysin rakastunut siihen vieläkään. Huonosti kävi myös Könösen Metsä kukkii -paidalle. Rakensin siihen kaarrokkeen ja olin jo aika lailla valmista lähellä, kun totesin, että paidan yläosasta oli tulossa liian väljä. Samoin hihoissa oli liikaa leveyttä. Olen siis purkanut paidasta noin puolet, enkä ole sen jälkeen ehtinyt palata asiaan ollenkaan.


Pahoittelut otsikosta. Se auennee vain heille, jotka neulovat tai muutoin seuraavat Westknitsin MarledmagicKALia.

10.3.2017

Krysanteemipipo

Onni tässä, moi. Ollaan emännän kanssa kuvissa. Oikein yhdessä, vaikka kaikkihan me tiedetään, että kuvissa on yksi emäntä liikaa. Ja tarkentaa nyt kuva pipoon, kun kissakin olisi tarjolla. Järjetöntä touhua, mutta tälle naiselle niin tyypillistä.


Emäntä ei ymmärrä mitään lankojen oikean käsittelyn päälle. Se väittää ajoittain, että sillä on langat solmussa, muttei se ole kunnon solmuja nähnytkään. Kun ei anna meikäpojan näyttää! Voisin ihan hyvin pitää pienet kurssit siitä, miten lankojen kanssa oikeasti ollaan. Kerran yritin, mutta emäntä ei osannut olla lainkaan kiitollinen avusta. Piilottelee pusseihinsa hyvät langat. Ja mitä se niistä tekee! Kissalle villapaitoja! Kissalle! Meillä on jo kolme, herttinen sentään. Niin ja sitten se tekee vaikka tuommoisen pipon. Tuosta se oli ihan onnessaan, kehui mukavaksi neulottavaksi samalla kun oikoi ja suoristeli (lue: väärinkäytti) lankojaan.


Sitten on kuvaushommat. Hohhoijaa. Katsokaa nyt näitäkin kuvia: kohdistus ihan väärässä paikassa. Sen verran emännällä on kyllä järkeä, että se ymmärtää ottaa kuviinsa mukaan kissan. Siinäpä muuten ilmainen vinkki kaikille, jotka haluavat nostaa kuviensa tasoa! Mutta jättää nyt katti ihan statistiksi, niin se on jo paksua. Ilmankos pyrin noissa kuvissa niin ponnekkaasti pois sylistä.. Eikä taida muutenkaan nuo ns. neulekuvaukset olla kuuminta hottia raavaiden urosten keskuudessa, vai mitenkä? Edes niiden, jotka on kastroitu?


Karkasin kokonaan, kun tajusin, mikä se tämä pipojuttu oikein oli. Testineulontaa, kuulemma. Emäntä oli ihan täpinöissään, kun se ei semmoista ollut ennen tehnyt. Ja kun kaikki sujui vielä hyvin. Langat löytyivät näppärästi eikä luettu ohjetta väärin kuin kerran. Mutta arvatkaapa, kenelle se emäntä testiään neuloi? No sille Soilelle, jolla on se Bertta -kissa! Peijooni sentään! Se Bertta on käynyt meillä kylässä ja minä ihan häkellyin, kun se on.. tuota niin... noh, tyttö ja vieläpä aika reippaansorttinen. Suunnisti suoraan mun ruokakupille. Sitä on aika harva uskaltanut tehdä - varsinkaan silloin, kun minä olen kotona. Vieläkin värisyttää. Että Bertta, jos luet tätä, niin täältä ujot moit.


Malli: Krysanteemipipo, suunnittelija Soile Pyhänniska.
Langat: Mustanruskea, värjäämätön suomenlanpaan villa on Vanhalan lammastilalta,  vaaleampi (briossi-neuleessa päällä näkyvä) lanka on Lanitium ex machina Basic sock sävyssä Construction Site. 
Puikkoset ohjeen mukaan.
Soilen oma postaus ohjeesta täällä.

5.3.2017

Edelleen metsässä

Väittävät helmikuuta lyhyeksi ja tottahan tuo näyttää olevan. Se meni jo. Minä sen sijaan olen edelleen Taito -lehden Metsä kukkii - neulepaidassa. Siinä samassa, josta kirjoitin edellisessä postauksessani.


Olen saanut vartalo-osuuden neulottua sekä yhden kokonaisen hihan. Toinen hiha on hyvällä alulla. Näen sieluni silmin paitani kaarrokeneuleena, mutta minulla ei ole haisuakaan siitä, miten aion homman toteuttaa kaavioiden osalta. Vielä. Kuvittelen, että asia kyllä kirkastuu, kunhan saan hihat ja vartalo-osan yhdistettyä samalle puikolle ja pääsen makustelemaan tilannetta käytännössä. Kuvioiden järjestys on tosin jo tähän mennessäkin osin erilainen kuin ohjeessa. Uskon, että minun on helpompi muokata pienet kuviot yläosan kavennusten lomaan, siksi olen pyrkinyt neulomaan kaikki suuremmat Könösen kuviot jo ennen kainaloa. Iso kukkakuvio katkeaa kainalokorkeudelle; varsiosat pilkistävät kuvista rullautuvan yläreunan lomasta, itse kukat neulon vasta, kun saan hihat ja vartalon yhdistettyä.


Tällä hetkellä paita-asia sisältää kaksi akuuttia murhetta. Ensimmäinen liittyy helmikuun kiireisiin ja peräti kahden-kolmen (!) viikon ajanjaksoon, jolloin en neulonut käytännössä mitään. En meinaa millään muistaa, mitä muutoksia tein ohjeeseen ennen taukoa ja mitä minun pitäisi tehdä nyt. Muistilappukin osasi mennä parahiksi hukkaan. Toiseksi langat meinaavat huveta ja joudun neulomaan toista hihaa osin eri langoilla kuin ensimmäistä. Toki tiedostin pulman jo etukäteen ja yritin jopa kahden hihan neulomista yhtäaikaa, mutta siitä ei tullut mitään yhtäaikaa käytössä olleiden lankakerien suuren määrän takia. Symmetriaa ei siis ole luvassa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tästä projektista loppupeleissä tulee ja miten se päälle asettuu. Kovin leveä paita tästä ei tule. Pituuteen vaikuttanee varmaan jonkin verran se, miten saan paidan yläosan rakennettua, mutta sinne napapaidan ja mekkomitan väliin tähdätään.


Ensi viikko on meillä lomaviikko. Katsotaanpa, miten pitkälle se kantaa tämän paidan kanssa.