24.10.2017

Junapipo

Jatketaan pipo-teemalla. Minulla on selkeästi pipotuskausi meneillään ja nyt olisi tarjolla paksumpaa talvimallia.


Pyörähdin lasten kanssa viikonloppuna Helsingissä. Ostin Snurresta pari kerää Cardiffin kashmir-ihanuutta ihan vain sen takia, että teki mieli testata mokoma pilvenpörröinen hattaralanka. Korkkasin kerät heti junassa ja Ouluun saapuessa minulla oli päättelyä vaille valmis pipo. Eihän se tietenkään ole malliltaan mitenkään Erityinen, mutta jestas sentään tuota lankaa; se todellakin on erityistä. Luulen, ettei minulla ole koskaan ollut mitään näin pehmoista lanka-asiaa.


Malli: Peruspipo. Aloitus 55 silmukkaa, neuloin pyörönä riittävästi korkeutta ja sitten kaventelin joka toisella kierroksella. Kun pipo oli "valmis", huomasin, että lankaa oli vielä puolisen palleroa jäljellä. Keräsin puikoille pipon aloitusreunasta 52 silmukkaa ja neuloin 2x2 ribbiä niin kauan kuin lankaa riitti. Oikein bueno tuli.
Lanka: Cardiff cashmere, 100% kashmiria. Kaksi palleroista kerää, yhdessä 25 g ja noin 45 metriä. Lankaa jäi yli noin 70-80 senttiä.
Puikkoset olivat 6,0 mm. En tajunnut ostaa Snurresta pyöröjä matkaan ja juuri ennen junan lähtöä hätäpäissä Sokokselta juoksemani koivuiset puikot eivät oikein natsanneet tämän langan kanssa. Tahmeaa oli, mutta valmista tuli.


Pipohan on sikäli ovela, että siinä on korkeutta ja väljyyttä isollekin nutturalle, jos ja kun resorin pitää suorana ja taittamatta (kaksi ylintä kuvaa), mutta siitä saa toisaalta myös trendikkään mummoversion nostamalla resorin käänteeksi (alakuva). Noissa yläkuvissa pipon löysyys on piilotettu takana taitteelle.

Ja ei, en ole edelleenkään aloittanut Stephen Westin mysteeriä. Valmis huivi näyttää kuvissa oikein komealta ja saatan hyvinkin sen joskus neuloa, mutta juuri nyt ei ole se hetki. Hoitelen vielä pipon tai pari ja sitten on kait ryhdistäydyttävä sen Metsä kukkii -kirjoneuleen kanssa, sillä mikäli olen oikein ymmärtänyt, Tampereen messuilla on luvassa Metsä kukkii -kokoontumisajot ja olisihan se mukava pitää pieni varikkopysähdys sillä etapilla.

2 kommenttia:

  1. Tuo lanka onkin ihan uusi tuttavuus, pitääpä ottaa puikoille joku päivä :) Oletko tehnyt itse tuon huivin? Onko se mistä langasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on tosiaan ihanaa, tavattoman pehmoista ja vaikuttaa lämpimältä ainakin näiden nyt päällä olevien pikkupakkasten perusteella arvioituna. Huivi on kaupan huivi. Se on pitkään himoitsemani Balmuirin mohairhuivi ja sain sen nyt syksyllä syntymäpäivälahjaksi. Pehmoinen ja lämmin sekin.:)

      Poista