7.8.2017

Maltti ja harkinta

Tiedän, että otsikko kuulostaa halpahintaiselta Jane Austen -kopiolta, mutta mennään sillä silti. Maltti ja harkinta - tai pikemminkin niiden puute - on nimittäin ollut elämäni kantava teema käsityötaiteen saralla ja tänä kesänä eri toten.


Kaikesta tästä puhuminen on tietysti jokseenkin kiusallista, koska toki haluaisin antaa itsestäni jämptin ja tarkan naisihmisen kuvan. Toisaalta blogiani pidempään seuranneet lienevät huomanneet, että fiilispohjalta mennään niin hyvässä kuin pahassa. Kyse on ehkä temperamentti - ja luonneasioista. Kun neulotuttaa, haluan neuloa, enkä vätystellä mallitilkun kanssa. Olen huomannut kestäväni jopa purkamista ja useampia aloituksia paremmin kuin yhden pikkiriikkisen mallitilkun neulomista, kostuttamista ja kuivattelua. Minulla ei yleensä ole malttia odottaa seuraavaan päivään, jotta pääsisin kaupoille ostamaan oikeaa puikkokokoa tai sitä työhöni paremmin sopivaa lankaa. Aloitan niillä, mitä on ja heti. Silläkin uhalla, että purkuun menee. Ja lankakaupoilla minulla on harvoin aivan tarkasti tiedossani, mitä aion neuloa: minä hipellän lankoja ja ostan sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu ja näyttää hyvälle. Hyvin on lankaa saanut neulotuksi silläkin tavalla ja tällä ollaan pärjätty. Mutta viime aikoina nämä vinkeeni ovat alkaneet jossain määrin kiusata. Vähäinen neulonta-aikani tuntuu tuhrautuvan enimmäkseen väärien valintojen korjaamiseen, purkamiseen ja paikkailuun. Tänä kesänä valmistuneet neuleet ovat laskettavissa yhden käden sormin. Sellainenkin käsi riittää, jossa ei ole kaikki viisi sormea tallella.


Joku aika sitten aloittamani Joji Locatellin Midsummer Haze -huivini tuskin valmistuu ihan heti, sillä aloitin väärällä langalla. Ihastuin väriin. Ja koska olin jo ajatellut haluavani huiviini mohairia, riitti, että lanka oli harmaata, edullista ja että siinä oli mohairia. Huivi oli pitkälti yli puolen välin, kun oli pakko lopettaa. Tajusin toki jo ostaessani, että lanka tuntui mohairista huolimatta (mukana oli 50% villaa) karkealta, mutta ostin silti (!). En yleensä kutise, mutta Onionin mohairvilla tuntui alusta asti kaulan iholla hankalalta. Lanka ei myöskään tehnyt oikeutta huivin pitsikuviolle. Kesti kuitenkin siis yli puolen välin huivia, ennen kuin minulla oli malttia miettiä asiaa rauhallisesti. Olisin voinut miettiä asian loppuun saakka jo ostopäätöstä tehdessäni, jos en olisi niin koheli. Jos malttaisin käyttää nuppilihastani kiireettä ennen neuletyöhön ryhtymistä, välttyisin monelta murheelta. Esimerkiksi tämä kuvissa näkyvä huivi olisi mielestäni vieläkin kauniimpi, mikäli olisin käyttänyt reunaan mohairia vain yksinkertaisena. Koetin olla kerrankin harkitseva, mutta en tälläkään kertaa miettinyt loppuun asti. Pelotti kait jättää kaikki reilusti yli 1200 reunasilmukkaa ohuen mohairsäiken varaan ja tein siksi tuplana. Mutta ulkonäöllisesti kevyempi ratkaisu olisi ollut - uskon - parempi. Ei minulla käynyt kolikon toinen puoli mielessäkään, ennen kuin olin tehnyt viheliäistä picot bind offia sen verran pitkälle, ettei minussa ollut enää naista purkamaan.


Malli: Knit´n slide, suunnittelija Stephen West (klik)
Langat kaikenmaailman ihanuuksia (Hedgehog Fibers, Walk Collection, Qing Fibre). Ideana oli lähteä siililangan Typewriter -sävyllä ja päätyä saman langan mustanharmaaseen Graphiteen - feidata, niin kuin nykyään on peräti trendikästä.
Puikkoset: 3,5 mm. Yhdet puiset KnitProt katkesivat, peijooni sentään.
Lopputulos: Yllättävän toimiva, vaikka on ehkä himpun verran turhan gootti. Se on tuo pikimusta kaksinkertainen Austermannin mohairsilkki tuossa reunassa, mikä sen tekee.


Huivistahan piti tulla väreiltään köyhä valko-musta-harmaa ryyditettynä joillakin speckleillä, mitä noissa langoissa nyt on. Tummasävyiset QingFibren Panda ja siililangan NightRide sisälsivät kuitenkin niin paljon värikkäitä roiskeita, että ei tästä nyt sitten mikään sumuun sulautumishuivi tullut. Vaikka lopputulos onkin minusta aika hieno, se on jälleen jonkinlainen esimerkki siitä, että minulla pukkaa lopputulos olemaan jotain muuta kuin mikä tarkoitus alunperin oli. Lopusta puheenollen: en tutkinut ohjetta sen kummemmin etukäteen (en tietenkään) ja oli melkoinen järkytys tajuta, että lopussa puikoilla on todellakin 1231 silmukkaa. Siis tässä pienemmässä koossa. Soile kyllä varoitteli minua etukäteen, mutta tietysti se meni enimmäkseen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta nytpähän tiedän.

Laitoin muuten uuden neuleen puikoille. Liikoja harkitsematta. Kyllä minä vielä joskus muutun. Ehkä.

12 kommenttia:

  1. Värit ovat ihanat! Juuri nuo värikkäämmät roiskeet ovat sitä, mitä itse taidan nykyään kaivata harmaiden joukkoon.
    T. Kohtalotoveri, joka päätti taas laittaa pari projektia purkuun, koska väärät värit tai koko... Tietenkin neuloin lähes valmiiksi ennen kuin myönsin ongelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua, kohtalotoveri, ymmärrän niin tuskasi.:) Ollaankohan me vähän kovapäisiä?

      Poista
  2. Oli miten oli, se on törkeän hieno. Mallitilkut, höö. En ole KOSKAAN pessyt mallitilkkua. Liekö koskaan edes päätellyt sellaisen silmukoita vaan katsonut että näin on hyvä, purkanut tilkun ja aloittanut neuleen. (Toki siitä on joskus ongelmia seuranut.) Tämän täten julkisesti tunnustan, enkä edes häpeä.
    Huvi vaan kaulaan ja uutta jaksoa GoTia kehiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän kurssilla J. Locatelli suositteli antamaan kostutetun mallitilkun vielä levätä pari päivää, koska langalla on taipumus palautua/vetäytyä entisiin mittoihinsa. Juu, ihan loogista ja järkevää, mutta siinä vaiheessa minä totesin parhaaksi antaa katseeni harhailla Jyväskylän vanhan pappilan kauniissa interiöörissä..:D

      Poista
  3. Parahin neulojatar, hyvin sä vedät. Anna armoo itellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä. Kovin on vain vaikeaa tuo, mitä suosittelet.

      Poista
  4. Gootti tuli miullekin ensinnä tästä huivista mieleen, aika makee kuitenkin! Ja melkoiset reunalortsakkeet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin lortsakkeet! Ne olisivat saaneet olla vaatimattomammat, mutta en tosiaankaan jaksa purkaa ja tehdä tuota reunusta uusiksi. Tällä mennään!

      Poista
  5. Ei kuulu muuttua. Hyvä näin!

    Ja joo, onhan huivissa jokseenkin raskas reuna, eikä sävyt noin muutenkaan ole tyystin värittömät, mutta siitä huolimatta tai ehkä sen takia huivi näyttää upealta.

    Liika huolellisuus on pahasta, olen aina hokenut itselleni. Siksi en juuri tilkkuja neulo tai muutoinkaan liikaa mieti... Purkamisen taito on upea, ja sitä tuleekin pitää yllä tasaisin väliharjoituksin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkamisen taito, juu, se on hyvästä. Tämän huivin kanssa saa tosin mennä jokunen tovi, jos ja kun aion joskus neuloa tuon reunuksen uudelleen.

      Poista
  6. Ei, ei! En suosittele koskaan oppimaan mistään mitään. Me ollaan hyviä just näin ja samalla linjalla kannattaa ehdottomasti jatkaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä taito nostaa suosta ja piristää, kiitos, näillä jatketaan.. vai viljelitkö ironiaa?;)

      Poista