Toinen kerta toden sanoo?

Laitoin sitten Penguonon puikoille, kun en muutakaan keksinyt. Todellakin jotain täysin tarpeetonta, hullua ja ihanaa. Sillä jotainhan on ihmisen neulottava. Ja hillityn, mustan ja asiallisen jälkeen on enemmän kuin aiheellista tarttua johonkin, joka on kaikkea muuta. Ihan vaikka vaan tasapainon vuoksi.

Olen parin viime päivän aikana havahtunut vakavaan puutteeseen lankamarkkinoilla. Ennen vanhaan, kun en välittänyt ns. efektilangoista, tuntui, että niitä kauhistuksia tursusi joka puolelta. Ja nyt, kun tarvitsisin riemunkirjavaa palloa ja pompulaa, efektiä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Eikä muuten auta. Paljettia ja hopean hohdetta lukuunottamatta paikallisilla on tarjolla pelkkää ei-oota. Jotenkin en pääse yli ajatuksesta, että Penguonoon kuuluu hippunen ylimakeaa ja törkeydessään riemukasta efektilankaa. Niin että mistäs sitä nyt tähän hätään? Hätä nimittäin alkaa olla; takakappale on valmis, kyljissä mennään ja kohta paukutellaan jo etukappaleita. 

On minulla muuten ihan oikeakin kysymys: kertokaapa viisaammat, minkälaisilla neulepuikoilla varustettuna pääsen lentokentän turvatarkistuksesta läpi ja lentokoneeseen? Olen pannut merkille, että lentokoneessakin voi neuloa ja ajattelin liittyä kerhoon. (Ei, en ole aikeissa laajentaa efektilangan hankinta-aluetta, vaan lentelisin puikkojeni kanssa ihan muuten vaan).

PS. Se minun edellinen Penguononi on täällä. Kuten näistä Penguono kakkosen väreistä varmaan aavistitte, niin ei, tämä kakkonen ei ole tulossa minulle. Jestas sentään.

Korvikepaita

Emäntä edestä.

Emäntä sivusta.

Ja emäntä takaa. Kyllästyttekö te koskaan omiin neulekuviinne? Minulla taitaa alkaa olla mitta täysi.

Malli: Flex, suunnittelija Heidi Kirrmaier (klik)

Lanka: Kestrel, Quince & co, pikkasen vajaat 7 vyyhtiä.

Puikkoset ohjeen mukaan.

Mitä tästä nyt sanoa? Tilasin Flexissä käytetyt langat Kerästä ihan toiseen malliin. Tämä Flex -parka on siis korvike, päässyt puikoille paremman puutteessa, kun se varsinainen innon kohde lopahti. Vaikka kivahan tämäkin on. Mutta Flexistä puuttuvat kaikki mahdolliset ulkoiset wow-elementit, jos ei nyt sitten lasketa pellavaista lankaa sellaiseksi - se on kerrassaan ihanaa. Se on harmi, sillä malli on hauskaa neulottavaa ja sen rakenne on peräti mielikuvituksellinen. Ensin neulotaan pätkät taka- ja etukappaleita tasona erikseen, minä jälkeen kappaleet yhdistetään, ja ruvetaan rakentamaan vartalon keskikohtaa ja kaula-aukkoa. Valmiina Flex on suorakaide, jonka viimeiset silmukat ovat kaula-aukon etukappaleella näkyvässä ristikkossa (leikkauspisteessä), jossa kyljistä ylös nousevat kavennuspalkit kohtaavat kaula-aukon. Sivut joutuu siis ompelemaan yhteen.

Valmis paita ei herätä minussa suuren suuria intohimoja. Tämä on juuri sellainen neule, joita katselen Ravelryssä ja ajattelen, että pitäisi neuloa ja että tuollaiselle olisi tarvetta, mutta sitten tartun kuitenkin johonkin aivan muuhun ja ne tarpeellisemmat jäävät neulomatta. Tiedä sitten, onko Stephen West pilannut yksiviivaisen, minimalistisen vaatemakuni. Ihan selvästi tarvitsen jonkinlaista wow´ta neuleisiini nykyään. Vanha, kunnon, mustanharmaa peruspaita vaikuttaa vähän, noh, tylsältä. Siitäkin huolimatta, että siitä tulee todennäköisesti kesän eniten pidetty paita - jos vain ilmat sallivat.

Paita valmistui jo jokunen ilta sitten, minkä jälkeen olen istunut kädet tyhjinä ja miettinyt, mille alkaisi. Wow´ta puuttuu, tarpeita ei kauheasti ole ja olen lisäksi hukannut kesken olevan briossihuivini, jota olisin voinut tässä kummallisessa mielentilassa jatkaa. Ajatella, että ihminen hukkaa melkein valmiin briossihuivin. Lankaa olen toki hankkinut lisää siltä varalta, että jokin ottaisi tulta. Tietysti.

Huti

Aina ei voi voittaa. Otetaanpa tällä kertaa perin surullinen esimerkki huti -osastolta.

Tuijoteltuani aikani Leila Raaben suunnittelemaa Deschain -paitulia Ravelryssä, päätin tilata langat. Siis oikein tilata, enkä vain kaivella kaappejani. Vieläpä ohjeen langat; quince&co:n kestreliä. Näin siitä huolimatta, että tajusin mallin olevan makuuni paitsi liian lyhyt myös liian leveä. Mutta kun se oli niin sievä! Valitsin S-koon ja koska siihenkin kokoon oli laskettu ylimääräistä väljyyttä peräti kymmeniä senttejä, uskaltauduin silmukoita luodessani vähentämään niitä jonkun verran. Olisi pitänyt uskaltaa enemmän, sillä valmis toppi on sellainen teltta, ettei paremmasta väliä. En viitsi tässä toistaa, mitä armas aviomieheni tekeleestä totesi, mutta myönnettäköön, että oikeassa hän oli.

Kuvittelin, että jos otan ohjeesta hiukan leveyttä ja hihat pois ja lisään vastaavasti mittaa, saan mukavan väljän ja vilpoisan boxy-tyyppisen pellavapaitulin kesäksi. Neuloin etu- ja takakappaleet kainaloihin asti ja yhdistin ne sitten pyöröksi. Ajattelin neuloa niin pitkälti, kuin hankkimani lanka riittäisi (7vyyhtiä). Kavensin molemmista sivuista pitkin matkaa silmukoita pois, mutten mitenkään paljoa, koska tavoittelin laatikkomuotoa. Helman suhteen olin epävarma. Neulos pyrki rullautumaan voimakkaasti ja päätin siksi luottaa suunnittelijan ratkaisuun, vaikkei se makuuni kovin ollutkaan.

Lopputulos? Deschain on edestä oikein nätti ja pitsineulos valuu kivasti alaspäin luoden lisää pituutta, mutta takapuolella paita jää selvästi lyhyemmäksi ja helma heilahtelee siellä leveänä kuin täyskellotettu hame. Helman pitsiratkaisu vaikuttaa leventävän helmaa entisestään. Kaikista oudointa on se, että ainakin näin kostuttamatta ja pingottamatta neule vaikuttaa päällä vahvasti A-linjaiselta, vaikka sivuissa on tehty kavennuksia alaspäin tultaessa. Sain siis aikaiseksi melkoisen rötväkkeen, jolle on hyvin vaikea ellei peräti mahdotonta luvata minkäänlaista tulevaisuutta. Ärsyttää, että annoin hetken ihastuksen viedä enkä miettinyt mallin järkevyyttä ja pulmakohtia sen tarkemmin.

Nyt täällä istutaan tuumaushattu päässä ja arvuutellaan, josko vielä kostuttaisi ja asettelisi neuleen muotoonsa - tulisiko siitä yhtään kivempi? En ole pellavaa juuri neulonut, enkä tiedä yhtään, miten se käyttäytyy kostutettuna. IG:ssa uhosin jo purkavani ja se onkin todennäköisin vaihtoehto, sillä lanka on ihanaa ja olisi mukava saada siitä joku käyttövaate. Että jos purkaisi, etsisi jonkun ihan toisen mallin ja aloittaisi illan euroviisustudiossa ns. puhtaalta pöydältä. Ja tunnustaisi, etteivät kesäneuleet ole minun juttuni. Aina niissä menee jokin pieleen.

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on jo kertaalleen näytetty IG:n puolella, anteeksi siitä. Jos saan rakennettua langasta uuden ja paremman paidan, niin katsellaan ja kuvataan sitten sitä hartaammin kuin tätä raukkaa.

Hiton fude

Olen niin lopen kyllästynyt juuri valmistuneeseen neuleeseeni, ettei mitään rajaa. Piti oikein tarkistaa muistiinpanoista, että montako vuosikymmentä tätä poloista takkia tulikaan neulottua ja ihan hämmästyin: eihän se kestänyt kuin yhden vuoden ja viisi kuukautta! Voisin vannoa, että kauemmin se otti. Ja nyt kun se on valmis, olen tietysti äärettömän tyytyväinen sinnikkyyteeni, mutta toisaalta en oikeastaan jaksaisi sanoa neuleesta enään yhtään mitään. Mutta yritän tietysti.

Malli: Hitofude Cardigan, suunnittelija Hiroko Fukatsu (klik).

Lanka: (Vi)laines Ecologistes fing (100% organic merino), pikkasen vaille 3 vyyhtiä (metreissä menekki noin 1200)

Puikkoset: 4,0 mm

Ravelrystä löytyy reilusti yli 6000 aloitettua projektia tälle mallille. Monet ovat neuloneet näitä useampia; esimerkiksi eräs keskeneräistä Hitofudeani IG:ssa kommentoinut naisihminen mainitsi tehneensä peräti kahdaksan takkia eikä hän puhunut mitään lopettamisesta. Ymmärrän toki mallin suosion - kaunishan se on, mutta auta armias, että se on tylsä. Minulta loppui usko, toivo ja rakkaus takin kanssa moneen kertaan. Oma takkini onkin neulottu kutakuinkin kahdessa erässä; ensin yläosa hihoineen ja sitten vuoden paussin jälkeen helmaosa. Piti kerätä voimia ja motia välissä.

Hitofude on maksullinen ohje, mutta takin pitsikuvio löytyy suunnittelijan japaninkielisestä blogista Please Don`t Eat the Daisies. Minun takkini levennykset ja pidennykset helmaosassa on tehty blogin kaavion mukaisesti. Viimeisessä mallikerrassa taisi olla 22 silmukkaa.

Nyt kun pääsin tästä piinasta, voisin vaikka aloittaa jotain uutta. Ajankohtaista olisi käynnistää esimerkiksi jokakeväinen aprikointi siitä, tajuanko ollenkaan ns. kesäneuleita ja jos tajuan, niin kannattaisiko semmoinen peräti neuloa. Säätila tosin puhuu sen puolesta, että kannattaisi vetää Könösen Metsä kukkii -villapaita valmiiksi. Sillä saattaisi jopa tareta.

Niin ja kissa on tietysti meidän Lysti, joka saapui pahaa aavistamattomana keskelle kuvauksia. Raukka pieni. Luuli, että on jotain jännää tekeillä.