27.11.2016

Harper

Olen monesti pohtinut sitä, mihin oikeastaan tarvitsen ns. neulejonoa. Onko siitä mitään hyötyä? Ei puhettakaan, että sieltä ottaisin järjestyksessä neuleita puikoille. Että eniten mieltä kuumottavat ja kiireisimmät mallit olisivat siellä piikkipaikoilla. Että siellä voisi huonomuistinen ja hektisen elämän tylsyttämä ihminen virkistää muistiaan tyyliin Ai niin! Tuohan mun piti!. Kissan viikset! Neulominen näyttää olevan intohimolaji. Jos jokin malli kuumottaa, se lähtee puikoille aika lailla pian. Jos kuumotus kestää minulle tyypilliset (ja hölmöt) neulon keskeneräisen ensin loppuun -tyyppiset aatokset, silloin se on totisesti ansainnut tulla neulotuksi. Tämmöiset kuumottavat mallit tulevat aina jonon ohi, puun takaa, syöksyen sivusta.

Tunnustan toki selaavani joskus myös jonoani. Yleensä minulla on silloin jokin lanka, jolle etsin mallia, mutta näin päin toimin hyvin harvoin. Tällä kertaa aloitin kuitenkin juuri näin: minulla oli Tampereen messuilta ostettu yksi vyyhti BrooklynTweedin Loftia (ah, miten tunnistinkaan itseni Hannen blogista, jossa hän kertoi ns. yhden vyyhdin ongelmasta), josta ajattelin pyöräyttää piposen, nyt kun vielä muistan. Ei löytynyt jonosta sopivaa mallia, ei tietenkään. Mutta sieltä jonon vierestä, puun takaa, syöksyi aivan uusi tuttavuus: Harper. Sellainen tuli neulottua, mutta ei kylläkään siitä Loftista. Välissä piti vähän purkaa ja vaihtaa lanka.


Malli: Harper, suunnittelija Julie Hoover, maksullinen ohje Ravelryn kautta täällä (klik). Ohje julkaistu BrooklynTweedin Winter15 -kokoelmassa. 
Lanka: Suomenlampaan villaa mustana ja valkeana. Langat ostettu paikallisista myyjäisistä vuosi sitten, toisessa vyyhdissa lukee Pukin tila, toisessa ei mitään. Langoissa on vahvikkeena nylonia, joten sukkalankaa, tosin paksuhkoa sellaista.
Puikkoset: Aloitus ja ekat kolme senttiä 3,5 mm ja siitä sitten maaliin saakka 4,0 mm. Pienemmilläkin olisi pärjätty.


Harperissa oikeat ja nurjat silmukat neulotaan kiertäen silmukoiden takareunoista. Tuloksena on erittäin joustavaa neulosta; tässä mallissa ei pään ympärysmitoilla ole minkäänlaista merkitystä - jos ja kun ollaan alle 60 senttisissä mitoissa. Jouston varjopuolena on neuloksen verkkomainen pinta, mikä ei välttämättä ole se fiksuin juttu meikäläisille leveysasteille ja varsinkaan tuulisen merenrantakaupungin asukkaalle. Alkuperäinen ideani oli sotkea harmonisesti okran sävyistä Loftiani ruskeaan TukuWooliin, mutta aika pian huomasin, että fingering-vahvuisella langalla verkkopinta jäi turhan reikäiseksi. Ohjeessa suositeltiin vieläpä 5,0 mm:n puikkoja, mikä tuntuu täältä pohjoisesta katsottuna suorastaan kahelilta. Päätin vaihtaa paksumpaan lankaan ja pienempään puikkokokoon. Siinä meni samalla myös harmonia, lopullinen väriyhdistelmäni lienee enemmänkin graafinen. Mutta se reikäongelma pieneni lupaaavasti.


Mutta annas olla, hyvä piponen siitä tuli. Tykkään kovasti pinnan ulkonäöstä ja myssyn muoto on hyvä. En kostuttanut pipoa enkä tehnyt mitään muutakaan, otin suoraan pitoon. Ilokseni muistin vielä kaivella kaapista vanhan, musta-valkoisen Frieze shawlini pipon kaveriksi ja tadaa: mullahan on setti! Kuvan neuletakki on vuoden alussa valmistunut retrotakki, jos jollakulla se kiinnostaa.

Niin, siitä neulejonosta vielä. Se Loft etsii edelleen malliaan, yhdet kivat lapaset kekkasin ja jostain sain päähäni neuloa yhden joululahjankin. Sanomattakin lienee selvä, että mikään näistä puikoille tulossa olevista asioista ei ole jonossani. Täytynee putsata koko jono. Sillä on selvästi intohimo päässyt pahasti väljähtymään.

20.11.2016

No, nyt on rouheata!

Olen tänä vuonna ollut kiitettävän reipas laittamaan hankkimiani lankoja puikoille perinteisen kaappimarinadin sijasta. Esimerkiksi kesällä Jyväskylän neulefestareilta hankitut vyyhdit ovat toimeentuneet kahdeksi huiviksi eikä niistä ole jäljellä kuin jämänöttösiä. Ja eilen sain valmista eniten poltelleen Tampereen messuostoksen kanssa - olkoonkin, että lanka oli paksua ja projekti pieni. Vielä kun ne kaikki keskeneräiset ja aloitetut neuloontuisivat sopuisasti maaliinsa..


Tampereen messuilla osuin Vuonue ja viipsinpuu -nimisen yrityksen osastolle. Jumitin ensin tuijottamaan maatiaiskanan höyhenistä tehtyjä korvakoruja, kunnes äkkäsin, että pöydiltä löytyi myös alpakkaa ja kainuunharmasta. Käsinkehrättyä ja käsittämättömän pehmeätä. Minäkään en ole niitä naisia, joilla on tapana hieroskella vyyhtejä poskiaan vasten, mutta tässä kohdin ymmärrän, että sellainen mielihalu saattaa jollekulle tulla. Sitten näin ne kainuunharmaksesta neulotut pipot. Harmaita, rouheita, maailman yksinkertaisimpia - ja jotenkin kovin suomalaisia. Minuun iski mieliteko. Sen nimi oli Copycat.


Malli: Peruspertsapipo 66:lla silmukalla ohutta 1x1 -ribbiä. Ei kavennuksia ennen viimeistä kierrosta.
Lanka: Käsinkehrättyä karitsan villaa kainuunharmaslampaasta. Ostin Vuonue ja viipsinpuun messukojulta 110 gramman vyyhdin, sitä jäi pallero paijattavaksi. Käsinkehrätyn langan epätasaisuus tuo hauskaa rosoa pintaan.
Puikkoset: Loin silmukat 4,5 mm:lla ja neuloin niillä yhden kierroksen, minkä jälkeen vaihdoin kutosiin.
Ongelma: Kaikki haluavat tämän pipon, jopa kissa. 
Plussaa minulle: Mallasin silmukat oman pääni mittojen mukaan.
Miinusta minulle: Ribbi-juutas joustaa ja myötäilee niin, että pipo mahtuu/sopii muillekkin hakukkaille.


Muistan kyllä vakuuttaneeni paluumatkalla junassa Soilelle, että neulon kesken olevan briossihuivini loppuun ennen kuin korkkaan yhtään messulankaa. Mutta aijai, anteeksi Soile, se lupaus ei kantanut pitkään. Nyt on pipo, mutta se, saanko sitä itse pitää, on toinen juttu. Sympaattinen piponen iski jostain syystä taloutemme nuorisoon samalla voimalla kuin Antti Tuiskun Sata salamaa. Täällä pidetään tästä harmaksesta vielä kisat, sanokaa mun sanoneen.

19.11.2016

Maalaishiiret kaupungissa

No niin! Nyt, vihdoinkin, olen käynyt, nähnyt ja kokenut Tampereen paljon puhutut ja kehutut Kädentaidot -messut. Tunnustan ja totean heti, että kaikki puhe ja kehu on ollut täysin ansaittua. Oli meinaan tapahtumalla sen verran kokoa ja substanssia, että siinä meinasi pienempiin kuvioihin tottuneilla pohjoisen naisilla mennä pasmat jokseenkin sekaisin. Koetimme tietysti olla ölövinä (oululainen ilmaus), kun muutakaan emme voineet. Otimme heti kärkeen kaveriselfien ja yritimme jopa duckface -ilmettä, koska sellainen on kuulemma suuressa maailmassa tapana. Ensivaikutelma, se on tärkeintä. Bloggaaja -passit tiukasti huiveissa kiinni olimmekin sitten valmiina kierroksellemme.


Olen äärettömän kiitollinen siitä, etten ole kiinnostunut kaikesta. Jos olisin, yksi perjantaipäivä ei olisi riittänyt mihinkään. Mutta jos ihminen haluaa kaivella esim. pääsääntöisesti lankaa ja vain sivusilmäillä muuta, niin kahdeksan tuntia yhdellä teetauolla riittää vallan mainiosti. Näin siis hyväkuntoisessa seurassa, joka jakaa aika lailla jetsulleen samat intohimon kohteet. Jopa ihanaiset kangaskaupat rajautuivat toivelistaukselta pois, sillä ompelutarpeita ei juuri nyt ole. Ohitin tyynesti esim. lempparitrikookangaskauppani, Verson puodin, mistä voisin myöntää itselleni jonkintasoisen mitalin. Sen verran kuitenkin poikkesin polultani, että kävin tarkastamassa merinovillakankaat Käpysen ständillä, mutta ei, en sortunut sielläkään.

Mutta ne lankakaupat, ne ovat sitten kokonaan toinen juttu. Siellä seireenit lauloivat, eikä minusta ollut niitä vastustamaan. Titityylle oli tietysti päästävä, vieläpä ensimmäisenä, mutta toivelistalla olivat myös mm. Snurre, Kerä ja Lentävä lapanen. Voi pojat, sitä aavaa lankakarkin merta! Tuntui, että sitä jatkui silmäin kantamattomiin. Ja siellä pitäisi sitten pienen ihmisen tehdä valintoja. Vieläpä viisaasti. Syvä huokaus.


Mielihaluni vetävät sekä käsinvärjättyjen, värikylläisten merinolankojen suuntaan että rouheiden kotimaisten villojen puoleen. Niitä molempia löytyy myös ostoskassistani: kotiintuomisina oli esim. Madelinetoshia ja Hedgehog Fibersia, mutta myös täysin vastustamatonta, värjäämätöntä kainuunharmasta tuoksuineen kaikkineen. Ja TukuWoolia tietysti myös! Meillä vierähti melkoinen tovi suomenlampaiden ja alpakoiden villoja silitellessä ja ainakin perjantaina yrittäjillä oli aikaa myös rupatella asiakkaiden kanssa. Viihdyimme esim. Rintalan Tilan, Ruukin kehräämön ja Vuonue ja viipsinpuun osastoilla. Viimeksi mainitulta ostin vyyhdin käsinkehrättyä kainuunharmaskaritsan villaa, joka oli heti tänä aamuna pakko laittaa puikoille. Mitä luksusta!


Paitsi lankaa, mukaan tarttui myös roppakaupalla hyvää mieltä ja inspiraatiota. Tekisi mieli tarttua useampaankin eri juttuun heti nyt ja kokeilla paria ideaa, joita reissun päällä tuli mieleen. Tilasin messutarjouksena uudistumassa olevan Taito-lehden, jonka myötä tekemisen ilosanoma saa vastaanottaa myös jatkossa. Sen verran villiinnyin heimolaisteni parissa, että minä, musta-harmaan vannoutunut ystävä, ostaa pläjäytin Kiss Kiss -taidesukkikselta KELTAISET sukkahousut (mutta ne olivat NIIN upeat! ja olisin halunnut niitä enemmänkin!) ja minä, ikävästi minimalismiin kallellaan oleva pukeutuja, huomasin miltei huumautuvani Carla country cottagen osastolla. Carlan osaston henki oli ihan kympillä mennyttä maailmaa ja koin hänen tapansa käyttää materiaaleja ja koristeita tavattoman virkistävänä. Ja kyllä, pitsiä ja satiinia tuli hankittua. Ihan vaan pienesti, tosin, ei kait se vanha koira enee kovin hevillä uusia tapoja opi.


Näin ensikertalaisen näkökulmasta voisi todeta, että messukeskusta ennestään tuntemattomana paikat löytyivät todella helposti. Ohjeistusta ja kylttiä oli tarpeeksi, ja bussi kuljetti suoraan paikalle ja takaisin. Messukarttojen tulostaminen ja kiinnostavien osastojen paikkojen selvittäminen on etukäteen ensiarvoisen tärkeätä eikä siitä todellakaan kannata tinkiä. Homma ei ollut niin uuvuttavaa kuin mitä pelkäsin; levähdyspaikkoja oli eikä kahvilaan, vessaan tms. olevat jonot olleet - ainakaan perjantaina - hankalia. Paikalliset ja kokeneemmat messuvieraat tiesivät kyllä varoittaa meitä keltanokkia siitä, että lauantaina meno on perjantaihin verrattuna moninkertainen ja ruuhka sen mukainen. Vaikka täältä Oulusta asti järjestetään erityisiä messumatkoja hotelliöineen, taitaa omatoimimatka silti olla kaikista sujuvin - ja myös edullisin - vaihtoehto. Sen olivat laskeskelleet myös muut, sillä aamuviiden jälkeen Oulusta lähtynyt juna kuljetti perjantaina poikkeuksellisen paljon käsityötaitoista, eri-ikäistä ja neulovaa väkeä. Hyväntuulinen jutustelu käsitöistä alkoi jo junassa. Ainoa, mikä minusta näin jälkeenpäin ajatellen on harmi, on se, etten ole suunnitelmistani huolimatta saanut reissua aiemmin aikaiseksi. Messuseura aikoi onneksi startata myös ensi vuonna, niin eiköhän tämä lysti jatku taas silloin. Ja sitten me voimme Soilenkin kanssa olla ihan oikeasti ölövinä ja esiintyä coolisti, kun emme enää ole messunoviiseja vaan peräti kokeneita kävijöitä.

Matkaseurana minulla ja Soilella oli Taina, jolla veri veti itse messuilla muuhun suuntaan, kuin lankojen luokse. Minulla oli messuille messuorganisaatiolta saatu Bloggari -passi.

13.11.2016

Joko tai

Niin se on. Huivit pukkaavat minulla tulemaan joko hitusen liian nafteja tai sitten aivan jotain muuta. Tämä eilen valmistunut kuuluu jälkimmäiseen osastoon. Se on valtava. Mutta mitäpä minä nenäliinoilla, iso ihminen.


Malli: Building Blocks, suunnittelija Stephen West (Ravelryssä täällä). Koko L.
Langat: Holst Garn Supersoft Uld (musta) yksi kerä, la BienAimée Tough Sock (Interstellar) vajaa vyyhti, la BienAimée Merino Singles (Pop Grunge) vajaa vyyhti, Madelinetosh Tosh Merino Light (Winter wheat) vajaa vyyhti sekä Hedgehog Fibers Skinny Singles (Fools gold) vajaa vyyhti.
Puikkoset 3,5 mm.


Huivi oli puikoilla sen verran rytyssä, että en tainnut oikein hahmottaa tulossa olevan asusteen leveyttä. Pähkäilin vain huivin korkeutta, jotta milloinka palkkeja olisi makuuni kylliksi, ja päädyin sen perusteella neulomaan suurimman koon mukaan. Ihan maaliin asti en päässyt, sillä Holst Garn otti ja loppui kesken viimeisen palkin toiseksi viimeisessä raidassa. Lopettelin huivin siihen. Ei puhettakaan, että olisin kostuttanut ja laittanut huivia pingotukseen - jo pelkkä kostean kankaan läpi silittäminen lisäsi kokoa siihen malliin, etten näin äkkiseltään tiedä, miten päin tämän kanssa ollaan. Toisaalta kun tarpeeksi monta kiekkaa kääntelen huivia kaulani ympärille, niin tulee se jossain vaiheessa huivin pää vastaan, joten eiköhän tämä tästä.


Viikko vielä ja sitten olisi messuamista luvassa Tampereen suunnalla. Mekin ajattelimme Soilen kanssa laskeutua täältä raukoilta rajoilta ihmisten ilmoille. Ehkäpä nähdään?

Edit. Unohtui Ravelry -linkki, se on lisätty.

6.11.2016

Jaksaa, jaksaa

Kun kaikki muut näyttävät saaneen Stephen Westin tämän syksyisen mysteerihuivin jo valmiiksi, minulla on vielä jokunen tuhat silmukkaa tikuttelematta. Huokaus, että ne ovat pitkiä kierroksia. Koska asia on kuitenkin hot ja hip just nyt, lienee minunkin syytä vilautella keskeneräistä omaa tekelettäni, ennen kuin kaikkien mielenkiinto on jo ihan toisaalla. Valmista ja in action -kuvia tullenee vasta ensi viikonlopuksi. Ja saattepahan samalla todistetta myös siitä, ettei täällä suinkaan mitään tekemättä lorvailla. Alla näkyvä kasa on nimittäin se, mitä olen touhunnut lokakuussa.


Oli muuten outo tämä tämänvuotinen mysteeri, jos minulta kysytään. Ei riittänyt se normaali iik-mulla-on-ihan-huonosti-yhteensopivat-sävyt -lankapaniikki, vaan piti vielä venkoilla itse mallinkin kanssa. Homman juju on/oli kait se, miten neljällä eri sävyllä erilaisia pintoja tekemällä saadaan elävän näköistä lopputulemaa, mutta ei se ainakaan minun kohdallani poistanut sitä, etteikö huivia ole ollut tavattoman tylsä neuloa. Ei, vaikka minulla lankoja on käytössä viisi erilaista. Hohhoijaa, minkälaista tervanjuontia tämän kanssa on hetkittäin piisannut. Tunnustan, että mietin homman keskeyttämistä useammin kuin kerran, mutta valmiita huiveja nähtyäni päätin painaa sinnikkäästi loppuun asti. Valmiit, somessa näkemäni huivit, ovat nimittäin upeita - ja isoja.


Tästä minun huivistani on tulossa se suurin koko ja siitä on enää viimeinen palkki tekemättä. Yhdellä kerroksella on vajaat 600 silmukaa ja jep, otin oikein ajan, että sen edestakaisin neulomiseen menee minulta hituraiselta miltei 40 minuuttia aikaa. Että voi vaikka laittaa munakellon soimaan, milloin pitäisi olla valmista. Ja voi, että sitten on ihanaa aloittaa jotain ihan muuta.