Viime tipan Simppa

En neulo yleensä lahjaksi, mutta tänä vuonna päätin toisin. Keksin joulukuun vaihteessa, että neulon äidilleni huivin. Jonkun ihan pienen ja simppelin, joka ehtii varmasti jouluksi. Pitkällisen pohtimisen jälkeen päädyin Rosemary Hillin Simee Dimeh -nimiseen malliin, joka on sekä näyttävä, sopivan kokoinen että myös tekniikoiltaan helppo. Siinä näytti myös olevan kaikenlaista pintaa sen verran paljon, että aavistelin välttyväni tylsyyden hetkiltä. Joo, tylsää ei ollut. Kamalaa vain.

Nyt, kun olen luovuttanut valmiin huivin äidilleni, en oikein tiedä, mitä sanoa. Huivista tuli kaikkine ongelmineenkin näyttävä. Jopa niin komea, että vaikka olen kironnut mallin, ohjeen ja kaiken siihen liittyvän useampaankin kertaan prosessin aikana, huomasin ajattelevani valmista huivia sovitellessani, josko neuloisin itsellenikin samanlaisen. Loppu siis hyvin. Jokin huivissa kuitenkin hiersi heti alusta alkaen. Minulla oli ensinnäkin aivan liian vähän neulonta-aikaa mallille, joka vaati ainakin jonkin verran kaavion tuijottamista. Huivin kuviot ovat kyllä helppoja ja ne oppii pian ulkoa, mutta jos neuloo silmukan silloin ja toisen tällöin, välissä ehtii unohtaa, missä oltiin ja miten se kaavio nyt menikään. Jatkuva kertaaminen hidasti hommaa entisestään ja minulle alkoi tulla kiire. Ilmeisesti tein myös virheitä, sillä aika pian huivissani alkoi pyöriä muutaman silmukan erhe. Minulla oli aina silmukka tai pari liikaa, vaikka tein mitä. En väitä, että ohjeessa olisi virhe, niin kummalliselta kuin se kaikki tuntuikin. Todennäköisesti moka on omani, vaikka en edelleenkään tajua, missä menin vikaan. Purin jopa pariin otteeseen ja aloitin tietyn kuvio-osuuden alusta löytääkseni vian, mutta se ei koskaan selvinnyt. Käyttämäni Holst Garnin Noble lohkeili hieman; olisiko joku silmukka sitten aina silloin tällöin hajonnut silmissäni kahdeksi, tiedä häntä.

Jossain vaiheessa lopetin ohjeen lukemisen käytännössä kokonaan. Katsoin vain kuvista, miltä isompien kuvio-osuuksien tulisi suurin piirtein näyttää ja posottelin menemään. En laskenut enää silmukoita enkä välittänyt siitä, oliko niitä liikaa vai liian vähän - väärin ne olivat joka tapauksessa. Virheen aiheuttama ongelma näkyy selvimmin huivin viimeisessä kelta-valkoisessa helmaosiossa, sillä silmukkamäärän heittelystä johtuen en saanut kuviota kohdilleen kolmion kärjessä. En edes yrittänyt. En ehtinyt. En jaksanut. Olin kurkkuani myöten täynnä koko mallia. En liiemmin ajatellut, mitä neuloisin kolmion kärkeen kuvion tilalle, sen kun neuloskelin vain. Vasta nyt kuvia katsoessani huomaan, että ongelman olisi toki voinut ratkaista kauniimminkin, mutta toisaalta livenä asia ei ole ketään haitannut. Viimeisen päivän päättelin lankoja ja neuloin miljoonia picot -nypyköitä, missä vaiheessa tuskani oli ilmeisesti jo jonkin verran äänekästä, sillä muistan mieheni kommentoineen jotakin rouvan rentouttavasta neulontaharrastuksesta.

Malli: Simee Dimeh (suomalaisittain Simppa), suunnittelija Rosemary (Romi) Hill. Linkki huiviin täällä.

Langat: Holst Garn Noble (viisi eri sävyä) sekä Hopeasäie -merkin leijonankeltainen sukkalanka, jonka tarkempia tietoja mulla ei ole muistissa. 

Puikkoset olivat 4,0 mm.

Siitä on kauan aikaa, kun inhosin purkamista ja jätin purkamatta. Enää se ei ole ongelma, sillä mieluummin sitä purkaa, kuin jättää aikaa paljon ottaneeseen neuletyöhön sitä rumentavan jäljen. Tällä kertaa purkamiseen ei ollut enää loppumetreillä aikaa, joten virhe jäi. Äitiä se ei haitannut. Ja minäkin aion elää sen kanssa ja aloittaa jonkun uuden, köh, rentouttavan neuleen. Tosin sillä ei ole päivämäärää sen suhteen, milloin sen pitäisi olla valmis. Jatkossa - jos vielä joskus joululahjaneulon - yritän muistaa aloittaa aikaisemmin.