23.6.2016

Mittumaarin värinen

Kisa mieluisimmasta juhannuskäsityöstä on ratkennut. Aion neuloa mohairpilveä! Ja ihmetellä sitä, miksi olen syrjinyt mohairia monen monta vuotta - tämähän on kivaa ja höttöistä, kevyttä kuin perhosen lento.


Puikoilla on Nancy Marchantin Iris Divine, johon löytyy Ravelryn kautta maksullinen ohje. Nancyn mohairhattarat kuumottivat jo pitkin kevättä, mutta lopullinen palo syttyi vasta, kun näin huiveja livenä: Soilen keltaisen Autumn Lacen sekä Nancyn itsensä Willown. Voi pojat sitä keveyttä! Kuten tapoihini kuuluu, tuskailin tovin värien kanssa, mutta nyt näyttäisi siltä, että voittoisa cambo on vihdoinkin löytynyt. Yritin alkuun keltaisella, mutta sille ei löytynyt tarpeeksi näpsäkkää kaveria. Sitten aloitin harmaalla, mutta suureksi järkytyksekseni se ei potkinut kylliksi. Tämä kuvien vihreä yhdistelmä ei ole sekään mikään napakymppi, vaan paikallisten lankakauppojen vaatimattoman mohairtarjonnan rajoissa väkisin väännetty kompromissi. Jostain kumman syystä olisin halunnut syvän tummanvioletin huivin, peräti reuhakkaan, mutta sellaista ei tietenkään ollut tähän hätään saatavilla.

Menen nyt jatkamaan. Nykyisellä neulontavauhdillani kaikki mahdollisuudet on käytettävä viisaasti hyödyksi. Toivotan samalla teille kaikille mukavaa Mittumaaria! Mitäs te aiotte neuloa?

14 kommenttia:

  1. Ihanaa että olet palannut, on tätä odotettu! :) Huivi vaikuttaa tosi herkältä ja kauniilta. Tuon kanssa voi maastoutua juhannusyönä lehvikköön. Itse saatan jatkaa Kainuun kukkalapasia jos inspis iskee (koska winter is coming..) ;) Leppoisaa juhannusta!

    - Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että joku on kaivannut.:) Ja juu, winter is coming ja ihan samat kukkalapaset on mullakin olleet jonossa ties kuinka kauan.

      Poista
  2. Pitäisi varmaan tehdä ikuisuussukkia, että ne joskus valmistuisivat. On kuitenkin paljon kivempi neuloa kullankeltaista huivia ihkuisesta merinosilkistä. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikuisuussukkia täälläkin. En ole katsonutkaan niiden suuntaan noin vuoteen. ;)

      Poista
  3. Mohairista taitaa eka tulla mieleen ne karkeat ysärimohairit. Nyt kun niitä saa silkillä siveltyinä niin ovathan ne ihan erit. Keväällä oli ainakin Somikissa lilan ja pinkin sävyisiä mohareita. Minä olin silloin keltaisia vailla.

    Sain just pakkopulla sukat valmiiksi. Nyt on mieli avoin, vaikka keskeneriäsiä on aikalailla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somikista nappasin nämä vihreät ja muistelin hartaana niitä mohairkeriä, joita pyörittelin joskus Somikin messuosastolla. Niissä oli joku aivan hillitön syvä oranssi savy, se olisi nyt kelvannut. Violetti väri on jotenkin kauhean hankala; sävyn pitää olla jetsulleen oikea, että tykkään, ja sellaista lilaa ei kyliltä nyt löytynyt. Jospa syksyksi tulisi, niin voisi kehitellä sitä ajatusta edelleen. Mieli avoin? Siellä mahtaa olla startiittis tulollaan?

      Poista
    2. Nope. Eipä ole starttiittia näkynyt. Vain sellaisen pakotetun neulotavan myötä syntynyt levottomuus ja angsti. Pitäisi opetella sanomaan ei kun joku pyytää neulomaan.

      Poista
    3. Aijai. Minä olen niin hidas ja epävakaa neuloja, että multa ei onneksi neulottavia pyydetä. Pysy ensi kerralla lujana! :)

      Poista
  4. Näyttää ihanalta! Minullakin on yksi Nancyn huivi kesken, ihan sopivaa juhannuspuuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa neulottavaa. Melkein harmittaa, että on juhannus ja pitää keskeyttää kohta ja syöksyä juhlistamaan yötöntä yötä. ;)

      Poista
  5. Aikas suloinen noin väkisin väännetyksi kompromissiksi :-) Yhdistelmähän on erittäin ajankohtainen, Minttumaarin värinen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta vihreä viehättää, ja keväällä myös. Mutta miten lie sitten syksyllä, kun huiville olisi enemmän pitoa.. Ehkä värit olisivat saaneet olla vieläkin potkuisammat, mutta tällä mennään nyt!

      Poista
  6. Oi miten kaunis, oikein pumpulisen pehmeän näköinen. Ihanaa juhannusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa juhannusta myös sinulle!

      Poista