1.1.2016

Tammikuun takki

Pukki toi kirjan, puikoille nappasin ekan ohjeen Tapanin päivänä ja huolimatta kokonaisen vuorokauden kestäneestä värivenkoilusta kaarrokeosassa ohjasin neuletakin maaliinsa eilisehtoona. Kerrassaan tsäpäkkää toimintaa näinkin hitaalta neulojalta.


Päätin tämän takin myötä aloittaa massiivisen lankakaappini tyhjennysprojektin. Siellä on tavaraa, joka ei ole huudellut mitään kenellekään ikuisuuksiin. Se on semmoinen hiljainen kaappi, retriittiä pitänyt vuositolkulla. Ajatella nyt vaikka tuota Dropsin beigeä Nepalia. Beigeä, hyvät hyssykät! Muistanut koko lankaa, ennen kuin joulupukin tuomassa kirjassa näin semmoista käytetyn "Retrojakka" -nimiseen neuletakkiin. Jokunen kerä putiikista mokomaa lisää ja avot, meitsillä on ihan kelpo rotsi, jolle tulee taatusti käyttöä. Nyt vain pitäisi tajuta, millä taikuudella saisi ne loputkin unikeot herätettyä kaapin perukoilta henkiin. Koska herätä niiden pitää; haluan kaappiini ihania lankoja, enkä beigeä Nepalia. Sori kaikki beiget Nepalit, mutta niin se vaan maailma makaa.


Itse takista ei ole valtavasti kerrottavaa. Noudatin norjankielisiä ohjeita parhaan norjani (hah) mukaan enkä tehnyt valtaisia muutoksia. Takkini on ohjeen "jakkea" lyhyempi ja kaulaan tuleva pitsi vaihtui ihan vaan simppeleiksi virkatuiksi simpukoiksi, kun en saanut ohjeen pitsireunusta taipumaan mieleisekseni. Jännän äärelläkin oltiin, sillä tein elämäni ensimmäisen steekkauksen. Koska ohje kannusti reippaaseen norskityyliin ompelukoneen käyttöön, päätin olla viikinki ja surautin tuplasiksak-ompeleella aukileikattavan kohdan reunat. Hyvä tuli, tosin takin sisuspuolella on vielä siistimistä, sillä en löytänyt jemmoistani sopivaa nauhaa steekkausjälkien peittämiseen. Se työ on siis vielä odottamassa arkeen paluuta ja kauppareissua. Helppohan tämä ohje olisi ollut hoitaa myös ilman steekkausta, mutta kun tuli olo kuin Elviksen vanhassa biisissä, että now or never. Minkäs sille sitten mahtoi; steekattava oli ja hyvä niin, nyt on sekin kumma tehty.



Malli: Retrojakka, suunnittelija Kristin Wiola Odegård. Ohje Odegårdin kirjassa Lek med tradisjoner (Ravelryssä täällä)
Langat: Beige-vihreä raidoitus Garnstudion Drops Nepal, vihreää kerä ja beigeä 8. Muut värit mitä-sattuu-lankoja Outin ehtymättömästä jämälankakorista.
Puikkoset peräti 6,0 mm


Takin jokainen nappi on erilainen, koska en päässyt kaupoille. Napit siis omista jemmoista. Ohjeessa nappeja laitetaan vain tuohon kaarrokeosaan, mutta minä napitin takin vilukissana ylhäältä alas asti.

Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni Hyvää ja lankaisaa uutta vuotta 2016! Olen ollut kovin tuhma bloggaaja ja päivitellyt harvakseltaan, aijai. Parempaa en uskalla luvata jatkossakaan, mutta sen lupaan, että uutta laitetaan puikoille jo tänä iltana. Taas pitäisi joku kauluri neulasta.

46 kommenttia:

  1. Onpa sulla ollut vauhti päällä. Tosi hieno takki. Beiget Nepalit ei ole yhtään tylsiä noiden iloisten kavereiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin mietin, siis tuota tylsyyttä. Ajatteles, jos ne kaikki mun tylsät kaappilangat räjähtäisivät eloon, jos vain löytäisin niille sopivan kaverin tai kaverit. Sitä sietää miettiä.:) Jokin kirjoneulevillitys saattaisi tehdä nyt edwardia.

      Poista
  2. No voi että on ihana! Beiget nepalit jalossa muodossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään se tarvii hiukan kyytipoikaa. Se beige Nepal.:)

      Poista
  3. Hieno tuli - taas kerran! Beige selättyy kyllä hyvin noilla muilla väreillä ... ;o)
    Hyvää ja puuhakasta, lankaisaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tanja! Eiköhän laiteta langalla koreasti koko vuosi!

      Poista
  4. Vau, ihana! Hyvä, että beiget Nepalit löysivät noin kivoja kavereita itselleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja että niitä piti käydä ostamassa välissä jopa lisää.:) Jäi vielä kerä. Sille pitää miettiä valikoitu täsmäkohde, kun näin pääsi tämä beige yllättämään.

      Poista
  5. Vau, sä oot rohkea, ja nopea! Mun islantilaisvillatakki on odottanut tapaninpäivästä asti, että saisin kerättyä rohkeutta steekkaukseen... Niin, ja tuo sun takki on hieno!! Jään odottelemaan, mitä hienouksia niistä muista tylsistä langoista taiot, kirjoneulevillitys kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt heti pitää oikaista väärinkäsitys; nopeahan minä en ole ollenkaan, vaan surkean hidas tikustelija ja aika ajoin löydän itseni vahtaamasta youtube-videoita siitä, kuinka voit nopeuttaa neulomisvauhtiasi.:D Tällä kertaa se oli varmaan nuo 6:n millin puikot, joilla lähti ja ihanat välipäivät vailla mitään järkevää tekemistä. Aiotko virkata ne reunat? Mulla pelotti ompelukoneajossa, että venyttää neulosta ja mene kuprulle koko homma. Häyrytin kevyesti ennen ja jälkeen ajon ja painoin kaasua hyvin harkiten. Olen tosi tyytyväinen tuohon konejälkeen, sillä suhtauduin siihen etukäteen erittäin suurella varauksella. Ei se auta sullakaan muu, kun syvä sisäänhengitys ja sitten... Tsemppiä!

      Poista
    2. Hah! Nyt ainakin olit nopea! :) No, tuota, kun en oikein varmasti tiedä, miten tekisin, olen tutkinut asiaa, googletellut, ja vinkkejä löytyy suuntaan jos toiseen, mutta taitaa tieto vaan lisätä tuskaa ;) Juu, ja pelkään, että yhteistyöhaluton koneeni syö vaikka koko takin pilalle, tai sitten leikkaan sen pilalle, tai en saa sitä viimeisteltyä siististi. Heh, selvästi syvän sisäänhengityksen paikka, ja sitten on vaan tartuttava toimeen :) Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
    3. Olisikohan se silmukoiden kiinnittäminen virkkauksella varmempaa, jos kone epäilyttää.. Ainakin Soile (Neulova Narttu) on tehnyt siten yhden onnistuneen "avauksen" ja laittoi muistaakseni jotain vinkkiä ja kikkakakkostakin blogiinsa avuksi. Mutta tee nyt jotain kuitenkin (kuuluisat viimeiset sanat):D

      Poista
  6. Upea neuletakki! Kylläpä olet nopea neuloja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää nyt paistatella kyllikseen näissä nopeuskehuissa, sillä kovin ovat harvinaisia ne.:D Kiitos!

      Poista
  7. Kääks, joku on nopee. Minä täällä yritän etsiä lapasmallia lankaan, jolle ei ole mitään ohjeita. Vertailen soveltuvia, ja vissiin mennään sillä, että piirsin jostain valokuvasta kämmenpuolesta ruutupiirroksen ja teen koko lapasen samalla meiningillä, ehkä... kun ehtis ryhtyä... (no, muttä mä olinkin neljä päivää täyspäiväisesti joikumassa.) Beige nepal. Kyllä passais tänne, mulla on korilinen beigeä alpakkaa, joka odottaa uudelleenenulotaa paremmalla mallilla. Tarttis taas ryhtyä, onhan ne roosanauhakirjoneulekukkasukatin vielä kesken... Siis kateellinen tällä kitisee, kun ufot lisääntyy. ;) Ja noi napit, ihan kuin olisit viettänyt kolme tuntia nappikaupassa niitä valkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joikumassa? Täällä internetissä tapaa niin mielenkiintoisia ihmisiä, ettei mitään rajaa! Ufoja kertyy tännekin, jos se lohduttaa. Ja pieleen menee niin maan vimmatusti, että jos olisin entisen veroisessa blogikirjoituskunnossa, olisit saanut monet hyvät naurut mun joulunalustouhuistani. Mutta nyt olen pysynyt viisaasti vaiti ja ryhtynyt harjoittamaan näemmä vahingossa blogien tuttua helmasyntiä: kerrotaan ja näytetään vain ne onnistumiset.;)

      Poista
  8. Ai että, hieman pieni vihreys täällä nostaa päätään. Ihana takki, ihanat sävyt. Tyhmä täällä kysyy että mitä tuo steekkaus tarkoittaa? Ei jaksa googletella...
    Ihkua vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt viherry, hyvä nainen!:D Steekkaus (toivottavasti termi edes on oikein) tarkoittaa valmiin neuleen aukileikkaamista. Neuletakki neulotaan siis pyöröillä pötkyläksi, mikä varsinkin monella langalla kirjoneuletta tehdessä on kätevää ja yleensä myös joutuisampaa. Ei tarvi nurjalla säätää. Kun on valmista, pötkylä steekataan eli leikataan auki takiksi. Se tuntuu hullun hommalta; leikata nyt vaivalla väkerretty vaate rikki, mutta tietyin manööverein silmukoiden karkaaminen ja työn purkautuminen voidaan estää. Minä ompelin siksakkia, toinen koulukunta hoitaa hommat virkkuukoukulla. Ihanaa myös sinne! Mulla alkaa olla jo orastavaa kevätfiilistä.

      Poista
  9. No mutta jestas! Pidä sama neulomistahti koko tulevan vuoden, niin tulee bloggaamistakin harrastettua tiuhempaan, vähä niinku pakostakin. ;)
    Upea takki ja nuo eripariset napit on kyllä ihan mahtava juttu, kruunaavat kokonaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olispa se komiaa, kun voisi tosiaan tikutella menemään sydämensä kyllyydestä koko vuoden, mutta taitaa se leipätyö huudella jo tuolla nurkan takana siihen malliin, että enköhän palaa nätisti ruotuun viettämään radiohiljaisuutta. Aijai.

      Poista
  10. No mutta, mutta! Rouvallahan on ollut niin vauhti päällänsä ettei toista. Takki on aivan hurmaava! Kyllä ne beiget tuossa menee, laita niihin loppuihinkin kaveriksi kirjoneuletta, koska sinähän tiedät: beigeen voi kuolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beigeen voi kuolla, niinpä;) Harmitti ihan hirveästi neuloessa, etten tehnyt harmaaseen pohjaan (harmaata siis beigen tilalle), mutta kyllä tämän kanssa nyt kelpaa. Tuo kaarroke tekee tosiaan ihmeitä.

      Poista
  11. Oijoijoi miten ihanan retroisa takki! Beiget nepalit yllättivät taannoin minutkin ja joku kertoi silloin kommenttiloodassa beigen olevan uusi musta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi musta? Jösses, vielä trendikäskin! Mulla oli ostovaatteissa yhteen aikaan beige/hiekkakausi, joten sitä väriä kyllä löytyy vaatekaapista vanhastaan. Liekö sitten Nepalitkin sitä perua. Nooh, kohta se on loppu, pitää upottaa se viimeinen kerä johonkin kirjoneuleeseen tms. Vaan kun loppuu tämä loma!

      Poista
  12. Onpa ihana neule ja varmaan lämmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Takki pääsee heti pakkastestiin, lukemat kiristyvät koko ajan.:)

      Poista
  13. Voi apua miten hieno!! Ja miten nopsa sä ootkaan ollut! Hullu, suorastaan. :D Voi että mua nyppii, kun en osaa tehdä mitään tollasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta mitä kaikkea sinä OSAAT tehdä! Älä yhtään päästä siellä nyppimistä valloilleen yhden poloisen villatakin takia.:D

      Poista
  14. Tosi kaunis villatakki. Beiget nepalit sopii tähän tosi hienosti. Juuri tuollaisen minäkin tarvitsisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän alkaa pian epäillä, että beiget Nepalit ovat kovinkin hot. Ainakin oikeassa seurassa.;)

      Poista
  15. Kyllon komee takki, nousi beige Nepali arvoon arvaamattomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta pitää mennä ostamaan beigeä Nepalia jemmalangaksi kaappiin..;)

      Poista
  16. Minäkin pähkäilin tuota steekkausta. Kiitos yllä olevasta selvennyksestä ja upea takki siitä tulikin! Pitääpä alkaa keräilemään omia jämälankoja ja suunnitella jokin kiva kirjoneule niistä! Kiitos myös inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, anteeksi, olin huolimaton, kun en selventänyt asiaa. Minä mietin ihan samaa kuin sinäkin eli ihan pienen pienistä jämänöttösistäkin voisi syntyä isolla porukalla jotain kivaa. Nyt kun vain ehtisi suunnitella! Mutta koetetaanpa saada jotain aikaiseksi, eikö niin? :)

      Poista
  17. Kylläpä olet ollut vikkelä ja miten kaunis takista tulikaan! Wau-de. Steekkaus on ihan ykköstekniikka, minäkin steekkasin pari nuttua viime vuoden puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuo ompelukonehomma niin nopea ja iisi, että taidan ainakin tämmöisissä hätäisemmissä neuleissa mennä sillä. Vaikka vissiin se virkkuukoukkujuttu olisi enemmän pro?:D

      Poista
  18. Ai että on hieno! Mullakin olisi omassa retriitti viettämässä jemmapussukassa beigeä nepalia. ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonniin! Minusta alkaa tuntua, että olin ihan väärässä. Beige Nepal onkin ihan aallonharjalla!

      Poista
  19. Beigehän on uusi musta, mutta kuvissa pohja ei beigeltä näytä. Pikemmikin harmaa lila.
    Hieno tuo on, tahtoo samanlaisen. Samoin edellisen postauksen takki.
    Täällä on työkiireitä, enkä edes tiedä, missä keskeneräiset neuleeni on. Jotenkin ei nyt jaksa eää sitä laatua.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo värisävy onkin konstikas juttu. Otin onnekseni pätkän lankaa kauppaan mukaan, kun kävin ostamassa beigeä takkiin lisää. Kotivalossa beige on beige, aika tylsäkin vielä, mutta kaupan valossa kerällä sävy oli kaunis vaalea hiekka. Elän siis toivossa, että kun kevätaurinko alkaa porottamaan, takkini sävy saattaa vielä muuttua. Se semmoinen vaalean hiekan värinen beige kun on yksi minun lemppareistani.;)

      Poista
  20. Tuleeko sulla langat kaapista ulos, hihihii :) No joo, olips lystikästä. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä kaikkea jännää sinä vielä loihdit niistä kaappilangoista kun tämäkin neule on aivan huikea ihastuttava! Ja nuo napit, huoh. Ja millä nopeudella toteutettu! Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee ne!:D Ihmelankoja siellä. Jotain laitoin jo suorilla poistoon, kun olivat nyppyyntyneet peräti keskenään kaapissa. Kävi tuuri noiden nappien kanssa; onneksi oli kaupat kiinni.

      Poista
  21. Ihana takki!!! Ja ihan mun näköinen... nyt kyllä harmittaa kun en osaa itselleni tuollaista tehdä... T. Vihertävä Rino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, jos ei lähde. Mutta jos sulla on yhtään neulontakokemusta, voisit kuitenkin yrittää. Tämä ei nimittäin ole ollenkaan vaikea takki!

      Poista
  22. Apua miten ihana neuletakki, tai itse asiassa koko kokonaisuus, haluan tuollaisen tunikankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunika on vanhoista venäläishuiveista ommeltu, niitä löytyy kirpparilta. Ja jos ei ihan samaa villatakkiohjetta löydy, niin joku vastaava kuitenkin eli kaikki on mahdollista. Kohta sulla on sitten samanlainen setti!:)

      Poista