19.10.2015

Pyhä jysäys ja joukko muita manauksia

Ei sitä paljoa ole, mutta se on sitäkin arvokkaampaa. Siis tuo kuvassa näkyvä brioche knitting - tai niin kuin sitä täällä meillä Junttilassa nimitetään: patenttineule. Toki patenttia on neulottu ennenkin, mutta onhan siitä aikaa, siis PALJON aikaa, eikä silloin neulottu mutkia, kurveja ja kiepsautuksia, kuten näissä nykyisissä malleissa on tapana. Kun eilisehtoona selasin Ravelryssä ostamiani neuleohjeita ja tuumailin, mille ruveta, enpä tiennyt, mihin olin ryhtymässä, kun valitsin mukavaksi ja nopeaksi välipalaksi Stephen Westin Askews me hat -pipon.


Vähän ennen puolta yötä totesin, että sinnikkyydelläkin on rajansa ja menin nukkumaan. Siihen menessä olin aloittanut kahdeksan kertaa ja purkanut saman verran. Aluksi sain langat A ja B kulkemaan niin, niin että muodostuu noita kuvassakin näkyviä pystyraitoja, mutta minulla meni hyvä tovi tajuta, että neulomatta nostetun silmukan ja langankierron combo ymmärretään yhdeksi silmukaksi kavennuksia tehdessä. Kun vihdoin tajusin tämän, en saanut enää värejä A ja B mätsäämään raidoiksi, vaikka miten tavasin ohjetta. 

Aamulla kävin uuteen taistoon. Neuloessa ja purkaessa olin tullut sen verran tutuksi tekniikan kanssa, että jätin kirjoitetun ohjeen vähemmälle ja neuloin, niin kuin silmä sanoo. En edelleenkään tajua, missä kohti minulla virhe toistui, mutta nyt pipon alku näytää siltä, miltä pitääkin. Toivottavasti loppu sujuu lasketellen, aivojumppa riittää tältä osin. Ilmeisesti tuli myös jonkin verran irvisteltyä, sillä mies kuului jossain vaiheessa selventävän ärtynyttä olotilaani lapsille sanomalla, että "Äitinne on lomalla, hän rentoutuu".

Kaikesta huolimatta on tunnustettava, että minulla ei ole pitkään aikaan ollut neuloessa näin kivaa. Pelkät ns. televisioneuleet näköjään hyydyttävät kokeneemmankin konkarin, haastetta sitä pitää olla. Koetetaanpa muistaa tämä tulevia projekteja suunniteltaessa. Mutta nyt, kuten suunnittelija itse asian ilmaisee: more stripes, please. Menen jatkamaan rentoutusharjoituksia. 

20 kommenttia:

  1. oih. tuosta tulee ihana! itekin vähän jouduin taistelemaan samaisen brioche stitchin kanssa kun menin ja neuloin syncopation adoration pipon huivilankojen jämistä. Oli kyllä kivaa kun pääsi tekniikasta jyvälle. Tuosta tulee vielä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sujuu hyvin muuten, mutta pelottaa, että tippuu silmukka tai tulee jokin vihre. Osanneeko tuota paikata ja nostella pudonneita jetsulleen oikein, kun on tuommoinen tuplapinta?

      Poista
  2. Katoin samaa pipo-ohjetta, se on kivan näköinen, vähän samaa tyyliä kun samaisen herran raxturissa. Uskaltaiskohan koettaa? Mulla tahtoo mennä hermo ihan lujaa, jos ei lähde heti onnistumaan. Näytä onnistumistasi vaikka instassa. T. Suhve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raxtur on simppeli, siinä ei mene hermo. Suosittelen lämpimästi. Eikä tässäkään mene hermo, vaikka eilen kyllä myönsin miehelle, että kyllä, ketuttaa, mutta eihän sitä opi eikä onnistu, jos luovuttaa. Kuvittelisin nyt, että tämä sujuu.Pitää nyt ilta neulasta vielä ja katsoa, sujuuko todella.;)

      Poista
  3. Hih, itsekin olen naureskellut tuolle salonkikelpoiseksi muuttuneelle vanhalle kunnon patenttineuleelle. Rentoutuminen ihkun neuleen parissa on kyllä ihanaa! Laitahan kuvia kun pipo on valmis, alku näyttää kaikesta huolimatta lupaavalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhean koukuttavaa tämä brioche (hox, termit alkavat olla hanskassa). Pitää laittaa toinenkin saman tekniikan työ puikoille, kun näyttää hotsittavan niin kovasti tämä nyt. Pipo lienee tänään valmis, joten kuvia varmaan jo nyt viikolla.

      Poista
  4. Tulee kyllä hyvän näköinen pipo! Vaan taitaa jäädä tälläiseltä amatööriltä aloitamatta.
    Välillä äitien pitää rentoutua lomalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka oudolta kuulostaakin, niin taisi se jonkinlaista stressinpurkua olla. Siinä ei mahtunut päähän yhtään mitään muuta, kuin patenttineule ja brRsldec (kavennus, jonka kanssa taistelin hartaasti). Että eikös se ala lähennellä jo jotakin flow´ta ja zeniä - vaikkakin raivon kautta?:D

      Poista
  5. Oikein hyvältä näyttää! Ja nuo kämmekkäät on ihanat! Rentoja neulomishetkiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nonna! Näitä pipoja tilattiin jo lisää eli lapsille sitten kanssa.:)

      Poista
  6. Huh. Tuon ku teet valmiiksi niin nostan knalliani. Mulla meni patenttineuleeseen hermo ekalla kierroksella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksaa, jaksaa! Sinniä tarvitaan kyllä, mutta tulee todella muhevaa ja upean tuntuista neuletta. Eka ilta oli täälläkin raivoisa. Ei nyt itkeä tarvinnut, mutta rakas aviomies jo kyseli noin kuudennen purkukeran jälkeen, että "Luulis vitu..avan?". :D Mutta nyt pyyhkii jo paremmin. Pitäisi varmaan jäädä vuorotteluvapaalle ihan vaan sen takia, että ehtisi neuloa patenttimekon tai ison villapaidan!

      Poista
  7. Mullakin on vielä kaksiväriset patenttihommat ihan kesyttämättä ja tämä pipomalli houkuttais kovin. Ehkä mäkin uskallan siihen vielä joku päivä ryhtyä. Ans kattoo ny ensin, miten sun käy! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalla pois vain. Mutta ole viisaampi kuin minä, ja katso jokunen youtube-video ensin. ;) Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, pari hoksattavaa asiaa ja voilá. Piposta tulee niin kivan mallinen, että lapset jo jonossa kiljuvat samanlaisia. Joten täällä neulotaan varmaan briochea sitten jouluun asti.. Ja minä kun suunnittelin kirjoneulepaitaa..

      Poista
  8. Onneksi miehellä riittää huumorintajua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä riittää, jopa yllättävän pitkälle.;)

      Poista
  9. Sori, mutta minä huutonauran miehesi selvennykselle. Vähän sama joskus täällä.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni huumorintaju on - onneksi - kovin brittiläinen. Mitä kuivempaa, sen parempaa.

      Poista
  10. Mie meinasin lähipäivinä yrittää rentoutua hankkimani Askews Me Shawlin ohjeen kanssa, saa nähdä uskallanko vielä hetkeen :D Hatunalku näyttää mahtavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallat. Minun ongelmani johtuvat varmaan vain huonosta sisälukutaidosta (ihan selvästi nyt jälkikäteen tarkasteltuna asiat ilmaistaa ohjeessa, en vaan joutanut lukemaan huolella) ja minulle tyypillisestä pää-edellä-suoraan-asiaan-tyyppisestä tavasta edetä. Kauhean koukuttavaa on se patentti. Tosin ihan niin koukkuun en haluaisi joutua kuin rakas Stephen; mies kehui eilen, että ensi kuussa tulee uusi brioché-mallisto ja jopa peite. Minä, kun olen niin hidas neuloja, joutaisin pysymään kovastikin kaukana noi hitaasti etenevästä tekniikasta. Mutta koukuttavaa, kyllä!

      Poista