6.9.2015

#dottieangelfrock

Ompelet sitten kaftaania, totesi ystäväni nähdessään puolivalmiin ompeluksen roikkumassa vaatehuoneen ovessa. Mutta hei, hän jatkoi, siinähän on väriä! Ja totta se on. Väriä on, peräti pinkkiä, vaikkakin vaate on - tietysti - enimmäkseen harmaa.


Malli: Simplicity 1080 Misses´ dress or tunic.
Kankaat: Oman kaapin perimmäisiä jemmoja. Yläosa jonkinlaista puuvillapopliinia, alaosa on leikattu vanhasta pöytäliinasta. Taskut ovat vuosi sitten tehdystä verhoilutyöstä ylijääneitä tilkkuja. Ainoa uutena ostettu on taskuja ja kaula-aukkoa alavarana kiertävä kanttinauha. Se on Eurokankaasta.
Koko: M, mutta otin aika tavalla siitä saumoissa sisään. S olisi riittänyt vallan mainiosti.
Huolenaihe: En ole tunnettu järin innokkaana silittäjänä ja mekon yläosan kangas tuntuu ryttääntyvän pelkästä katseesta. Joutunen tekemään raudan kanssa jatkossa tuttavauutta tiheämpään, kuin mitä haluaisin.


Nillitin täällä pari postausta sitten mekon ompelun pitkittyneitä vaiheita. Sama meno jatkui finaaliin saakka, sillä onnistuin hukkamaan kaavojen mukana tulleet ompeluohjeet. Onneksi on sosiaalinen media, johon mekkoja jo ommelleet ovat liittäneet hyvinkin yksityiskohtaisia ompelukuvia. Niiden avulla olen päätellyt esimerkiksi etuosan taitosten suunnat sekä solmimisnauhojen kiinnityksen. Tiedä sitten, onko kaikki just jetsulleen, kuten mallin suunnittelija on tuumaillut, mutta eiköhän tuosta esikuvansa kuitenkin tunnista.


Pakko hehkuttaa tuota In Wearin harmaata täyspellavajakkua. Löysin sen kirpputorilta seitsemän euron hintaan. Ei mitään vikaa, täysin soiva peli.

20 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Pitää mun nyt ryhdistäytyä ja ommella oma versio. Tai useampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkä sinä tähän mitään kaavaa tarvitse. Otat jonkun väljän kauhtanan, jonka mukaan leikkaat. Hihamuotoiluja ei oikeastaan ole ollenkaan (aavistuksenomainen kaari siellä ehkä on), kaikki väljyys solmitaan noilla nauhoilla. Jotkut jättävät nauhat pois ja laittavat kuminauhalla rypytyksen eteen, sekin on kiva. Instagramin risuaitahaku (tuo sama mikä mun postauksen otsikko) oli suureksi avuksi.

      Poista
  2. No ei tuo kyllä kaftaania muistuta minusta. Kivasti yhdistelty kankaita, ja noi taskut on erityisen herkulliset! Ja noin kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaftaaniviboja kieltämättä oli ennen kuin ompelin sivut yhteen ja pienensin kokoa. Se näytti isolta. Ja meneehän tuo edelleen pään yli päälle miltei pudottamalla, kangas ei jousta yhtään. Kankaiden yhdistely rupesi innostamaan itseänikin, aika pienellä saa kivasti eloa vaatteeseen. Kun vaan ehtisi miettiä ja vielä tehdäkin!

      Poista
  3. No onhan kaunis kokonaisuus! Tykkään. Kauniit sävyt, helmaosa alkaa just oikeasta kohtaa ja toi tasku on herkku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että jokunen uusi pari legginsejä tai paksuja sukkahousuja tulisi tarpeeseen. Ei ollut kuin yhdet mustat, vaikka talvi on tulossa.

      Poista
  4. Tuo on kyllä kiva! Kankaiden yhdisstely on varmaan se kivoin osa kun voi miettiä että mitkä parittaisi keskenään.

    Talvi on tulossa. Katson viikonloppunat gamesin viidennen tuotantokauden. Olen edelleen järkyttynyt siitä mihin kausi loppui! Ei niin VOI käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdistely oli tällä kertaa tuskaa, kun en löytänyt helpolla mieluisaa kangasta. Mutta olisi se kyllä ihanaa, jos olisi oikein useampia ihania kankaita ja miettiä sitten niistä... Mulla se meinaa vaan olla tämmöistä, että sillä mennään, mitä talosta löytyy. Ja oli se GoT:n season finale tosiaan kauhea. Arvaa vaan, onko sen jälkeen seurattu verkosta kaikki mahdollinen spekulaatio tulevan suhteen. Nythän huhut kertovat, että Kit Harrington on Irlannissa just nyt filmauspaikoilla (kutoskauden nauhoitukset menossa) ja että tukka on edelleen Jon Snow -pituudessa ja mitä vielä... Joten eiköhän me saada nauttia hänestä jossain muodossa.

      Poista
  5. Kylläpä tästä tuli hieno! Mainiot kangasyhdistelmät olet tähän taikonut ja mekko näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin erityyppinen vaate tästä tuli, kun verrataan siihen, minkälaisiin vaatteisiin yleensä pukeudun.. Mutta joskus kait on hyvä poiketa pois tyypillisestä?

      Poista
  6. Oi miten ihana mekko! Ja nuo kengät! Ja jakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin stailata itseäni dottie angel -tyyliin,mutta huomasin vakavia puutteita. Minulla näyttää olevan pienten neuletakkisten pula. Sille pitää tehdä jotakin.;)

      Poista
  7. No tulipas siitä suloinen mekko ja hyvin mätsää nuo kankaat.

    Minullakin ompelututtas, mutta ei vaan tapahdu mitään. Se kaavojen kopsaaminen on muka työlästä ja kylläpä yllätyin kun Ottobreessä kaikkien kaavojen viivat on samanlaisia, muistaakseni Burdassa ne sentään erosivat toisistaan. Että seliseli, saamaton vaan olen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, ymmärrän tuskasi. Kaavojen piirtäminen on minustakin se työläin vaihe ja monesti startti viivästyy juurikin siksi, ettei valmista leikattua kaavaa ole tarjolla. Että liekö meitä sitten kaksi saamatonta? Tässä Simplicityn kaavassa suurin osa kaavaosista oli suoraa irti leikattavissa; muistaakseni yksi ainoa osa oli sellainen, jossa samaan kaavaan oli merkitty S, M ja L -koot ja meni sitten piirustamiseksi.

      Poista
  8. söötti mekko. Vähän ton tyylistä kohti täälläkin mennään. Ite tykkään mut mies ei yhtään. höh. ei ne vain tajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söötti on, mutta ei tämä ihan purematta mene, kun itse en enää ole järin söötti. Hame ja mekko eivät ole ihan jokapäiväisiä minun päälläni; tässä pitää ruveta pitämään treeniä. Jos alkaisikin mekkoihmiseksi? Minkäköhänlaisia varusteita se vaatisi talvipakkasella? Meinaan siis sinne helmojen alle...

      Poista
  9. Ihanat värit! Taskut tuo kivasti potkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilman taskuja tämä olisikin ihan nössö.:)

      Poista
  10. Kengät!?! Ketkä noi kengät on???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on mun vuoden vanhat nilkkurit. Niitä päiviä varten, kun simppeli musta ei riitä, vaan tarvitaan rusetit. Kengissä ei ole mitään merkkiä tms, joka voisi edesauttaa jäljille. Ne on ostettu Muhokselta kaupasta nimeltä Pietan Puoti. Niillä on facessa sivut, vaikkakaan ei niillä enää näitä kenkiä ole. Ainakaan viimeksi, kun kävin. Sori.

      Poista