2.8.2015

Tarinatuokio

Pizzicato haastoi minut kertomaan blogini tarinan. Sellainen saattaa jostain blogini syövereistä jo löytyäkin, joten tarjoilen tällä kertaa päivitetyn version. Jos historia ei kiinnosta, niin suosittelen skippaamaan tämän postauksen.


Blogini synty taitaa olla se tavallisista tavallisin eli minäkin olen niitä äitiyslomalla blogini aloittaneita. Esikoisen synnyttyä käsityöharrastuksesta tuli oikeastaan ainoa ns. vakava harrastukseni. Olen ommellut, neulonut ja virkannut niin kauan kuin muistan, mutta kotona vietetty aika lisäsi tekemisen volyymia reippaasti. Löysin blogit ja luin suosikkini alusta loppuun monet kerrat. Vaikka netissä paljon roikkuvia usein moititaankin elämästä syrjään jääneiksi, epäsosiaalisiksi ihmispoloiksi, ainakin minun kohdallani vaikutus on ollut päinvastainen. Minulla oli jo ikää lasteni syntyessä ja vietin vauva-aikaa kotosalla samaan aikaan kun tuttavaperheisiin alkoi sadella kutsuja lasten rippi- ja ylioppilasjuhliin. Löysin samanhenkisiä ihmisiä blogeista ja Ravelrystä, eikä sen jälkeen oikeastaan ollut enää paluuta. Minun harrastukseni ja vapaa-aikani siirtyi osaksi verkkoon ja siellä käyty kanssakäyminen tuotti jatkuvasti lisää sytykettä sille, mitä tein. Aloin neuloa, paljon.


Blogini perustin vasta kuopuksen vauva-aikana, keväällä 2009. Tuntuu hassulta, että siitä on jo niin paljon aikaa. Aluksi blogini oli - näin jälkikäteen katsottuna - ehkä enemmänkin osastoa "lifestyle", vaikka kyllä minä käsityöblogiin tähtäsin. Jossain vaiheessa huomasin lukijoita kertyneen sen verran paljon, että minua rupesi hirvittämään. Karsin muusta kuin käsitöistä kertovat sisällöt minimiin ja olin hetken jokseenkin neuroottinen sen suhteen, mitä ja miten kirjoitan. Alkuaikoina tekstiäni kehuneet kommentoijat tippuivat vähitellen kyydistä postausten supistuessa lankaan ja neuleisiin. Nyt, kun olen löytänyt väyläni, homma sujuu, mutta minusta on edelleen kiusallista, jos ja kun joku tuttu on löytänyt tiensä tänne. En ole siis vieläkään tullut kaapista tämän harrastukseni kanssa, vaan varjelen tätä paikkaa mustasukkaisesti jonkinlaisena vapaana vyöhykkeenä, josta ei tarvitse työpaikalla eikä tuttujen kanssa keskustella. Eräänlainen oma huone siis.


Blogin tulevaisuudesta en osaa enkä uskalla sanoa mitään. Olen monta kertaa ollut laittamassa hanskoja tiskiin ja/tai aloittamassa uutta blogia, mutta aina on jatkettu. Palkkatyöni vaatii veronsa ja selittää talvikaudella usein toistuvan blogihiljaisuuden ja vähäisten valmiiden töiden määrän. Jatkossa lankojen rinnalle nousevat varmaan kankaat, koska elvyttämäni vanha ompeluharrastus ei todellakaan osoita laantumisen merkkejä. Alun perin taisin ollakin enemmän ompelija kuin neuloja - olin hetken ompelijan opissakin, mutta siitä on niin hirmuisesti aikaa, etten oikein viitsi edes muistella. Nykyään taas miellän itseni enemmän neulojaksi. Sellaiseksi oikein kunnolla lampaalta tuoksuvan villan neulojaksi. Ja kuten vuonna 2009, myös tänä päivänä villan mieluisin väri minulle on harmaa.


Lopuksi vielä erityiskiitos Hannelle eilisestä. Olin kahden vaiheilla teenkö suomumekkoni kaula-aukolle mitään vaiko en, mutta jotenkin tulin järkiini Hannen muistutellessa minua alavaran parammuudesta. Ei siinä alavaraa ole edelleenkään, mutta ei ole ryttyjäkään. Purin framilonin hartioiden osalta pois ja koetin selvitä mahdollisimman vähällä purkamisella, sillä kaula-aukon ympäri mennyt tikkaus oli jättänyt jälkiä kankaaseen. Jatkossa palaan alavaran ja resorikanttausten pariin, se on saletti. Ja hei, nyt on silitetty! Joku fiksumpi bloggaaja olisi ehkä myös vähän meikannut, mutta ce n´est pas moi. Menikö muuten oikein tuo ranska?

Haasteeseen olisi kuulunut jakaa haastetta myös eteen päin, mutta sovitaanko, että halukkaat tarttuvat aiheeseen ihan itse. Pizzicaton postauksessa on tosi hyvät ohjeet, miten tarinansa saa tägättyä myös Instan puolelle.

Edit. Ranskaa korjattu Sallan kommenttiboksissa antamien ohjeiden mukaan.

15 kommenttia:

  1. Outi, on maailman hieno juttu että bloggaat, enhän muuten olisi tutustunut sinuun! Lisäksi sinulla on niin hyvä silmä eri juttuille ja tyyli hallussa, että a-vot! Bloggaamisessa on kyllä kaikken parasta se että tutustuu uusiin ihmisiin. Tämä harrastus kun on enemmän sellaista kotona nyhjäämistä, joten muihin harvemmin siinä sohvalla törmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!:) Juurikin tuo mainitsemasi syy varmaan edesauttaa sitä, että tässä on blogia roikutettu kuivempienkin kausien ohi. Mitenkäs muuten, aiotko yrittää mahtua Steppe-sedän kursseille?

      Poista
    2. Steppe-setä olisi kyllä kiva tavata livenä. Steppen kurssit vaan ovat tiistaina ja keskiviikkona, joten ei tule valitettavasti onnistumaan.

      Poista
  2. Kiitos tarinasta! Olipa kiva lukea tämä, kun en ole blogiasi alkuajoista lähtien seurannut. Vähän samanlaisia mietteitä minullakin tuosta omasta huoneesta. Tosi kiva, että bloggaat! Uusia ompelu- ja neulepostauksia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Haasteessasi toivottiin käännekohtia, mutta en osannut mitään huippuhetkiä tai -notkahduksia nimetä. Näillä eväin jatketaan.:)

      Poista
  3. Näitä tarinoita on mukava lukea. Samoja ajatuksia tuntuu monilla bloggaajilla olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan on. Esmes tuo vauva/pikkulapsiaika kotona on ainakin hetkittäin sen verran hektistä, että monella harrasteet supistuvat neljän seinän sisälle. Jotakin hommaahan sitä pitää kuitenkin olla - äiti-ihmiselläkin.;)

      Poista
  4. Outi, minä muistan sen sinun kantapääkranssin ja yhden postauksen, jossa on Lassi ja Leevi -henkinen lumiukko miehesi kätten jälkiä. Ne saavat vieläkin hymyn huulille (säisesti nauran tosin hevosennaurua).
    JA, huomattava parannut edelliseen tuossa pääntiessä. Ei vedä rypylle, ei kirraa.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lämmittää, hymyjä ei ole koskaan liikaa.:) Jospa mieskin innostuisi positiivisesta palautteesta, mehän mennään hissuksiin kohti lumiukkosesonkia.

      Poista
  5. Sulla on kyllä huippu blogi! Minä myöskin hurahdin blogosfääriin äitiyslomalla mutta vain toisten blogien lukijaksi. Rohkeus ei riittänyt omaan julkiseen tuotokseen. Kiitos sun herään joka aamu katsellen kaunista tapettia (snow tree), en olis sitä kuitenkaan muualta bongannu :), ja muutenkin blogisi kuuluu suosikkieni joukkoon. Kiitos päivien piristyksestä!

    Salla

    Ai niin se ranska... Meleki oikein, lausutaan juurikin noin mut kirjoitetaan ce n'est pas moi ja syyn tietää vaan ranskalaiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla, myös ranskasta! Siitä on aikaa, kun ranskaa on luettu.:) Meillä on selkeästi samankaltainen maku - ainakin tapettien suhteen. Täällä on uutta mustasävyistä tapettia rullalla odottamassa toiseen huoneeseen; jollakin pitäisi vain kääriä hihat.

      Poista
  6. Kiitos ihanasta blogista. Postausta lukiessani ja alas vierittäessäni odotin näkeväni kuvat virkatusta kruunusta. Siitä taitaa olla jo vuosia mutta siitä asti olen blogiasi lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkattu kruunu? Ei, apua! Muistan vieläkin ne ampiaiset miehen ympärillä. En ole ikinä nähnyt niin paljoa ampiaisia yhdellä kerralla.:D Mutta hui, aika kauan sinä olet jaksanut jorinoitani lukea. Pitäisiköhän ruveta jakamaan sisu-palkintoja paatuneimmille lukijoille?;)

      Poista
  7. Hiphuraa, miten mainio ihan uusi blogituttavuus itselleni! Ja kuinka superkaunis tilkkupeitto. Onko lakanaa vai trikoota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No terve vaan! Tilkkupeitto onnistui kerrankin hyvin. Yleensä päällisen ja aluskankaan yhteen sovittaminen laittaa mulla lopputuloksen kiristelemään, mutta nyt meni putkeen. Siinä ei ole yhtään trikoota, vaan kaikki on enemmän tai vähemmän napakkaa puuvillaa. Osa kirpputorilöytöjä ja jokunen Eurokankaan laareista tältä kesältä.

      Poista