17.8.2015

Harvinaisen hankala

Jösses, että vastustaa. Ensin meni kuukausia, että hyvissä ajoin mainostettu mekkokaava saatiin Simplicity.com -kaavafirmaan. Sitten kun se tapahtui, kului ikuisuuksia, ennen kuin Ameriikoissa alettiin millekään ulkomaisten varauksien saatikka tilausten suhteen. Ja kun kaava vihdoin pompsahti postilaatikkooni, niin ei löydy kangasta. Sopivaa ja mieluista siis. Olen sotkenut vasta siivotun kangaskaappini käsittämättömään sekamelskaan etsiessäni sopivaa comboa. Milloin on liian räikeää, milloin tylsää, milloin muuten vaan pielessä koko homma. Kangaskaupoissa ei ole mitään eikä tietenkään kirpputoreilla. Ja kun vihdoin muistin, että ensimmäinen versio menee kuitenkin pieleen, että ihan sama, tulee flunssa. On kuumetta ja nenä vuotaa niin, että kastuu kone, kankaat ja nainen. Tästä voi tulla elämäni pisin käsityöprojekti.


Se kuuluisa hopeareunuskin tosin löytyi. Että voi olla sellaisiakin kaavoja, joita ei tarvitse erikseen piirtää läpi sotkuisesta kaava-arkista. Että vain mittaat kokosi ja leikkaat kaavat suoraan selkeiden viivojen mukaan arkista irti. Että jokainen kappale on piirretty erikseen jokaisessa tarjotussa koossa eivätkä kappaleet mene päällekkäin mistään. Älyttömän hienoa. Vihdoinkin tajusin, miksi ulkomaisissa ompelublogeissa itkeskellään Burda- ja Ottobre- lehtien kaavojen jäljentämisen vaikeutta.

Kuvan mekkonen on - jos joku ei hoksannut - Tif Fusselin käsialaa; kyseessä on sama nainen, joka piti iki-ihanaa dottie angel -nimistä blogia. Harmi, ettei kaavan mukana tullut kankaita eikä dottie-angelmaista tyylitajua. Tähän astiset yritykseni löytää kiva kolmen kankaan setti eivät ole olleet erityisen lupaavia, mutta hätäkös tässä. Eihän tässä ole mennyt alkuinnostuksesta kuin vajaa vuosi.

8 kommenttia:

  1. Määäää olen niiiiin kadekadekade! Kyttäsin kans kaavaa kuukausi tolkulla ja sitten kun se tuli: loppuunmyyty lällällää! Voisin muuten vaikka vannoa että Eurokankaan palalaarissa on ollut just tommoista harmaapohjaista kukkaa ja tuota tummempaakin. Huomaa imperfekti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut, jep. Kaikkea kivaa oli, mutten ostanut, kun vaikutti, etten saa koko halvatun kaavaa. Ja kun sain kaavan, kaikki maailman ihanat kankaat katosivat mystisesti. Kävin Eurossa viimeksi viikonloppuna ja oli jotenkin plääh. Löytö-Palassa samoin ja muutahan täällä ei olekaan. Mutta siis loppuunmyyty? Onnistui mulla sitten jokin tässä asiassa. Mutta jos hätä tulee asian kanssa, niin tiedät, että apu on yllättävän lähellä.;)

      Poista
  2. Onko tosiaan olemassa siis kaavoja joita ei tarvitse jäljentää?? WAU :O Innolla odotan minkälainen ekasta versiosta tulee, toistaiseksi näyttää lupaavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti on. Oikein naurattaa, kun ajattelen, miten monta kertaa tavasin ohjeet ja aukaisin kaikki kaava-arkit ja mietin, että voiko oikeasti olla niin helppoa. Mutta ainakin tähän asti on vaikuttanut sille, että totta se on. Kaavojen piirtämistä inhoavana arvostan todellakin tämmöistä helppoutta.

      Poista
  3. Mä ostin tuon ohjeen pdf:nä. Olen hajonnut jo useampaan otteeseen sen kankeuteen, että harmitti että tuli ostettua. :( Kivaa kangastakin olisi mekkoja varten. Ehkä joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinkin päin siis voi olla.:) Mutta hei, kyllä me tästä vielä!

      Poista
  4. Mitä muuta tähän voi sanoa kuin, että kurjuuden kurjuus. Että voikin joskus olla niin vaikeaa, vaikka olisikin innostus päällä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus takkuaa. Olen koittanut lohduttaa itseäni sillä, että ehkä hankalaa olisi muutenkin; loman päättymiseen ja työn aloitusrytmiin on tänä syksynä ollut tavallistakin kinkkisempää päästä. Mutta flunssa alkaa onneksi olla taittumaan päin ja olen - taas - hiukan kaivellut kankaitani. Mietin juuri, että jokohan tänään päästäisiin aloittamaan.;)

      Poista