30.6.2015

Kymmenen vaivaista senttiä

Kaikille neulepostauksia odottaville todistusaineistoa. Siinä se rötköttää, helleneuleeni. Kymmenen sentin päässä maalistaan.


Kyllähän minulle jumahduksia neuleiden kanssa sattuu, mutta harvoin on tervan juontikaan ollut näin karvasta, kuin kuvan tekeleen kanssa. Lanka on kelpo tavaraa, vaikka silkki ei lempineulottavaani olekaan. Langan väri on upea. Ohje on hyvin kirjoitettu eikä vaatekappaleesta ole tulossa mitenkään erityisen iso, niin että voisin marttyyrinä huokailla neuloneeni esimerkiksi paimentolaisteltan kokoista kaapua viime kesästä asti. Missä sitten mättää?

Voihan se olla, että neuleharrastukseni elää jonkinlaista rauhallisempaa kautta tai luovaa taukoa. Selasin projektejani Ravelryn puolella ja aika niukasti on valmista tullut verrattuna kiihkeämpiin aikoihin. Että tämä vaan nyt on tämmöistä jonkin aikaa. Toisekseen en ole koskaan ollut mikään kesäneuleihminen. Tykkään neuloa rouheaa villaa, jossa on heinää ja lampaantuoksua mukana; tyylikkään keveisiin hetaleisiin on aina ollut hankalampi motivoitua. Kolmas ja ehkä kuitenkin merkittävin syy kankeuteen on itse malli. Tästä voi tulla todella hieno - tai sitten todella karmea. Todennäköisyys on jälkimmäisen puolella ja olen aika usein neuloessani yllättänyt itseni ajattelemasta, että aikani menee hukkaan. Olen vekslannut kokoa suuntaan ja toiseen, sillä en halua liian valtavaa liehua. Olen tehnyt hihat eri tavalla. Ja hemmettiläinen, kun paitaa ei oikein voi sovittaa ylleen kunnolla, ennen kuin se on valmis. Eli se kymmenen senttiä, ja sitten tulen tänne joko kirkumaan tai odottamaan sitä hellettä. Jota muuten ei näy eikä kuulu. Että sekin vielä.

23 kommenttia:

  1. Voi noita viheliäisiä viimeisiä senttejä! On sitä jumahdusta täällä muuallakin. Tosin olen aina ollut sellainen sesonki-kässääjä. Talvella kutimet, kesällä virkkuut ja siinä välissä aina tympääntymisen ehkäisemiseksi ompelua. Nyt on taas ollut sellainen kevät, ettei oikein mikään ole edistynyt. Mutta anna ompelukoneen soida sillä välin, kun neule jumittaa. Eiköhän neuleetkin ala huudella taas syksyn tullen, kun on saanut pitää vähän lomaa puikoista. Tsemppiä niiden 10 sentin rutistamiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Viimeiset sentit painetaan nyt loppuun; alkaa oikeastaan kiinnostaa, minkäläinen riepu loppupeleissa valmistuu. Josko uteliaisuus voittaisi tervan juonnin?

      Poista
  2. Joku aika sitten oli toisessa blogissa puhetta näistä ns. jarruneuleista jotka eivät millään edisty. Vaikka neuloisi päiväkausia niin aina puuttuu se muutama sentti. Mutta nyt voin levittää toivon ilosanomaa, sain eilen oman jarruneuleeni valmiiksi, joten etköhän sinäkin pian! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämä jos mikä on hyvä uutinen! Ja termikin löytyi: jarruneule.:) Just tuolta se tuntuu, ei etene. Edellinen valmistunut työ, Ashburn-huivi oli samanlainen; vaikka kuinka pisteli, niin tuntui, että on edelleen siinä samassa kohdassa menessa. Silloin lankakerä kyllä pieneni, tämä silkki ei tunnu hupenevan ollenkaan. Mutta hei, jos sinä, niin mullakin on mahiksia!

      Poista
  3. Jospa se hellekin kymmenen sentin päästä? Aurinko ainakin tuli pilvisen päivän päätteksi tervehtimään. Mullakin on silkkiä puikolla. Tällä hetkellä tehdään laskosta joka aiheuttaa erinäisiä närästyksen ja kohonneen verenpaineen kaltaisia tuntemuksia. Ja pitääkö tässä vielä nöyrtyä hankkimaan ne lukulasitkin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se sitä Ruotsin silkkiä viime kesältä? Lukulasit.. huoh. Ostin vuosi sitten Salesta +1 ja +2 - vahvuiset halvat ja hirveän rumat. Hätätapauksia varten. Mutta minut leikannut silmälekuri kyllä varoitteli, ettei niihin kannata kovin vähällä silmiään totuttaa, että tiedä sitten.

      Poista
    2. Sitäpä silkkiä hyvinniin, aika hyvin arvattu :) arvaatko mallinkin?

      Poista
    3. Niin iskussa en ole, että arvaisin.;) Jään jänskättämään. Ja hei, nyt tarkenee!

      Poista
  4. Mulla se menee niin, että joku jumittaa neule tai työ. Nyt menee työkuvioissa lujaa, joten...Toinen asia, mikä vähän jurppii, teen edelleen yhtä ylhäältä alas neuletta ja olen hihoissa menossa, mutta jo nyt tiedän, että joudun purkamaan, koska en pidä paidan helmasta. Jopa joustava päättely kirraa. Joten ei niillä hihoilla kiirettä.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ estelee ja hidastaa, kyllä. Nyt kun oli raskaahko työvuosi, se näkyi kyllä harrastusrintamalla ja varmaan täällä blogissakin. Toisaalta olisi jaksamisen kannalta tärkeää, että ei hukkuisi vallan töihin.. ainakin mulla menee välillä työasioissa överiksi, vaikka en eläkään niin deadline-tahdissa, kuin vaikkapa sinä. Yritetään löytää balanssi?:) Ja purkamiseen on vinkkini, että tee se heti, niin sitten joka silmukka sen jälkeen on kotiapäin.

      Poista
    2. hyvä neuvo. Purin päättelyn heti, kun olin kirjoittanut kommentin, ja nyt mietin, miten sen teen,ettei se kirraisi. Eiköhän se valmistu...ensi kesäksi. OP

      Poista
    3. Mites se menikään se juttu jäniksen selässä olemisesta.. Eli mikäpä kiirus meillä - loppujen lopuksi? Ensi kesänä sulla on sitten uusi paita.:)

      Poista
  5. vähän samaa neulomattomuutta on täälläkin ollut ilmassa. Hyvä tuosta vielä tulee (näin hoen itselleni kaikkien arveluttavien neuleiden kanssa). Oisko niin, että tämä ilmakaan ei nyt varsinaisesti kannusta kesäneulomiseen? Tuntuu ettei kesää ole ollut vielä lainkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä, sitten kuin heiluri heilahtaa meillä sinne startiitin ja neulemojon puolelle, minkälainen sutina ja puikkojen kalkatus se alkaa.:D

      Poista
  6. Jos lohduttaa niin mullakin on villatakki jumahtanut. :D Hetken se taitaakin vielä jumittaa, kun jouduin sunnuntaina tappeluun ja nyt on käsivarsi (ja lonkka ja polvi) kipeänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tappeluun? Herraisä! Toivottavasti vammasi paranevat ja olet taas pian puikoissa.

      Poista
    2. Niin ja hei, onnittelut isosta maalista! Pääsit yliopistoon!

      Poista
    3. Tappeluun, kyllä. Olin Alice Cooperin keikalla eturivissä ja joku ladon oven kokoinen hullu kävi kimppuun ja koitti kiskoa mut pois siitä. Potkin kyseistä herraa minkä kykenin, iskin kyynärpään kylkiluihin ja roikuin turva-aidassa toisella kädellä. Paikat on kipeet, mutta paikkani pidin! Jos oon 8 tuntia yhdessä pisteessä seissyt ja päässyt siihen vielä juoksukilpailun jälkeen niin siitähän ei mua ihan hevillä siirretä. Vähän kyllä meinasi jännittää tuleeko tässä nyt pahemminkin turpaan.
      Ja kiitän kovasti, elokuun 24. alkaa opinnot.

      Poista
    4. Anteeksi, mutta näen sieluni silmin tilanteen, jossa on myös huvittavia piirteitä. Sinä vastaan ladon oven kokoinen korsto. Olet ollut varmaan ärhäkkänä kuin Pikku Myy. :)

      Poista
    5. Et ole ainoa. Tämä on herättänyt melkoista hilpeyttä. :D

      Poista
    6. Ja varmaan jonkun muun keikalla olisinkin paikkani luovuttanut, mutta jumankekka Alice Cooperin eturivissä melkein keskellä! En luovu siitä paikasta.

      Poista
    7. Pikku Myy puree nilkkaan. En uskalla ajatellakaan, mikä sun bravuuri on.:D

      Poista
    8. Tästä keikasta on mun blogiin tulossa juttua kunhan ehdin koneelle asti. :D

      Poista