21.3.2015

Riikinkukko

Vaiheessa pusero erittäin vaativalle neuleasiakkaalle. Asiakas on kiusallisen kuuluisa kyvystään kääntää ns. takkia prosessin kaikissa vaiheissa. Väri tai värit, joita yhdessä valittiin, muuttuvat silmänräpäyksessä ärsyttäviksi. Lanka, jonka ei pitänyt kutittaa, tuntuukin asiakkaan mimosan herkällä hipiällä yht´äkkiä juuttiköydeltä. Yksinkertaistettuna: kaikki voi mennä pieleen.


Malli: Peacock Vest, suunnittelija Cecilie Dam Bertelsen (englanninkielinen Ravelryssä täällä)
Lanka: Dropsin Karisma. Mulla on kerä kutakin väriä, saa nähdä riittääkö se, sillä vaativa asiakas ei liiveistä perusta. Tulossa siis hihat.
Puikot: 4,0 mm kaula-aukko, 4,5 mm muualla. Tavoitteena tavallista löysempi kädenjälki.

Lisäksi varsinaisen työn suorittava osapuoli meni hätäpäissään tilaamaan tanskankielisen ohjeen, vaikka - kuten taisi jo tulla aiemmin mainittua - neulojalle äkkiseltään tutumpi lontoonkielikin olisi ollut saatavilla. Tulossa ei siis ole originaalin ohjeen mukaista hyggeä, vaan eräänlainen kainuulais-slaavilais-ugrilainen päivitys samasta teemasta. Ja siitä ei vielä parane sanoa mitään pysyvää.

PS. Olen aikeissa hankkia lankaa (sic!). Haavenani olisi päästä Jyväskylään tarkistamaan Titityy -nimisen lankaparatiisin valikoimia. Titityy järjestää 26.4. retken Oulusta Jyväskylään ja takaisin. Tarkemmat tiedot ja ohjeet matkan ostamiseen löytyvät täältä. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan epätoivoisen, liian vähän lankaa omistavan neulojan yritys vaikuttaa osaltaan siihen, että matkan vaatima osallistujamäärä tulisi täyteen. Mahtuisiko tämmöinen meno sinun kalenteriisi?

24 kommenttia:

  1. Komiaa väritulitusta! Ja tervetuloa vaan tänne Jyväskylään!
    Toivottavasti reissu onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. toivottavasti matkaan päästään. En päässyt edelliselle Jyväskylän reissulle ja nyt olisi kiva tuo puute paikata. Peukkuja pidellään!

      Poista
  2. Ai miten pirtsakka neule on tulossa. Elä sovita sita herkkähipiäiselle ennenkuin olet kastellut ja kuivattanut sen. Vesi saa ihmeitä aikaan, usko pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirtsakkapa hyvinkin. Toivotaan, että mimosan kukka paidan hyväksyy. Yksi sovituskerta on jo onnistuneesti takana.

      Poista
  3. No oisin vauhdilla lähössä Titityyn laareja ja hyllyjä mönkimään, vaan on tuo Oulu aika kaukana Helsingistä... :D
    Ja vasta sorruin lisähankintoihin, nyt pitäs saada jo vähintäänkin turpaan tästä hyvästä. Menee aivan reisille tää lankojen rohmuaminen.

    Mutta tuo takkipa on juuri niin ihanaisen näköinen, että haaveilen heti omasta! Ikinäkoskaan ei jaksaminen riittäisi, eikä tuon vertaa edes kirjoneule hallussa että jälkikin olisi ihan kamalaa... Tsemppiä asiakkaan kanssa! Se ei vaan osaa arvostaa oikealla tavalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos varoja aiemmilta lankahankinnoilta jäi, niin taisipa siellä Titityyn sivuilla olla myynnissä retki välille Helsinki-Jyväskylä myös. En vain ruvennut sitä mainostelemaan, kun sille suunnalle ei mulla ole sitä kuuluisaa omaa lehmää ojassa...:D Ja asiakas on todella hankala. Kun hankin lankaa naftisti tyylillä ehkäpä-riittää-just-paitaan, niin nyt se keksi, että oikeastaa olisikin neulemekko aika jees. Joten kaupoille!

      Poista
  4. Oi kuinka kauniit värit työssäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piti hakea jo lisää lankaa. Nyt voisi taistella paidan loppuun asti.

      Poista
  5. Mutta kyllä se hyggeltä näyttää. Ei nuilla väreillä voi mitään kainuunkorpimentaliteettia kuvata. Jos siellä kerran neulotaan tanskaksi niin täällä mennään norjalla. Sitä ymmärtää ihmeen hyvin, kiitos pakkoruotsin.

    Toivottavasti saadaan bussi täyteen ja matkaan. Toki lompakko parka itkeä vollottaa, mutta mitäpä siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä raukka se tilasin jo ennakkoon Madelinetoshia. Mun rahat meni jo. Mutta taitaa tässä olla yksi palkkapäivä onneksi välissä. :) Meillä on muuten ihan skandimeininki!

      Poista
  6. Niih. nuoret neidit tuppaavat hallitsemaan tuuliviireilyn. tutulta kuulostaa! Mutta jos yhtään lohduttaa niin tuosta on kyllä tulossa ihanan raikas neule, joka varmasti valmiina onkin taas mieleinen. Nimittäin meillä ainakin vedotaan siihen " et ei siitä voinu tietää miltä se näyttää valmiina"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kyllä yleensä kelpaa valmiinakaan, mutta toivotaan parasta. Yrittänyttä ei laiteta. :D

      Poista
  7. Haastava asikas =) stemppiä projektiin! Ja toivottavasti pääset Titityyn matkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, pieni retki ei olisi pahitteeksi hyvässä ja lankaisassa seurassa.:)

      Poista
  8. Oiii, ihana värinen riikinkukko tulossa! Eiköhän asiakaskin taas lämpene sille kun se valmistuu :)

    Jäin naurattamaan tuo mimosan herkkä iho :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen mimosa on, kun kaikki kutittaa. Vaikka mitä babylankaa ostaa, niin aina kutisee, peijakas. Toivomme parasta.

      Poista
  9. Voi kun onkin herkut värit tässä riikinkukossa! Kunpa asiakkaasi herkkä hipiä kestäisi tätä käyttää, sillä tästä näyttää tulevan niin söötti :) Pidetään peukkuja, että pääsette reissuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puseromitta alkaisi olla valmis, vaan asiakas haluaakin nyt mekon. Mietin tässä, neulonko mekon vai laitanko asiakkaalle ns. luun kurkkuun. Valintoja..;)

      Poista
  10. Ihana kuvio, suloiset värit!
    Auttaisikohan asiaa, jos jokaisesta muutoksesta tulisi lisähintaa narisijalle?? ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisikin hyvä. Vaikka oihan se olla, että sillä lakkaisi kiinnostamasta sitten kokonaan.:D

      Poista
  11. Vastaukset
    1. On siinä väriä ainakin. Saa nähdä, onko liiankin kanssa, kunhan valmista tulee.

      Poista
  12. Onpas värikästä. Mullakin ois yksi sateenkaaren värinen lanka odottamassa. Tuntuu vain nyt niin väärältä tehdä väreistä (syy löytyy blogista jos kiinnostaa), että se pysyneekin vielä pitkään odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa murheeseesi. Kestää pitkän aikaa, ennen kuin satenkaarilanka alkaa kiinnostaa ja hyvät muistot ystävästäsi vievät voiton surusta. Nämä ovat niitä paikkoja, joissa sanoista ei ole oikein mihinkään. Kepeät mullat koirallesi ja sinulle valtavan suuri ja lämmin halaus.

      Poista