1.1.2015

Vuoden eka

Minä niitä nypyköitä jaksanut kauaa funtsia. Tietysti olisi voinut purkaa ja tehdä nypykät pienempänä, mutta koska huivin reunus osoitti lieviä rullautumisen merkkejä, päätin laittaa homman kuriin virkkaamalla nypykkäreunukseen kierroksen kiinteitä. Siinä ne nypykätkin lyhenivät. Toki olen näin jälkikäteen valmis myöntämään, että ohjeen mukainen i-cord olisi ollut reunassa paljon kauniimpi, mutta minkäs sille tekee. Minulla oli edellisen vuoden lopussa nypykkäfiilis ja se siitä.



Muita muutoksia en ohjeeseen tehnyt. Ohje on hyvä, helppo ja selkeä. Ainoa jarruelementti on itse kuvio; en tainnut oppia sitä ulkoa missään vaiheessa, vaikka loppua kohti olinkin koko ajan enemmän ja enemmän jyvällä. Kuvio syntyy loppupeleissä helpommalla, kuin mitä äkkiä katsottuna näyttää, sillä yhdellä kierroksella käytetään vain yhtä väriä. Itse asiassa yhdellä värillä neulotaan aina kaksi kierrosta perä perää ja sitten vaihdetaan toiseen ja näin edetään koko huivin mitalla.

Neuloin ohjeen mallikaavion viisi kertaa ja epäilin vielä sittenkin huivin kokoa liian pieneksi, mutta pingotus teki tehtävänsä. Ihan hyvän kokoinen kietsu tästä tuli.


Malli: Frieze Shawl, suunnittelija Lisa Hannes
Lanka: Vanhalan lammastilan värjäämätön suomenlampaan villa, yksi kerä mustaa ja yksi valkoinen. Langat ostettu Oulun käsityömessuilta. 
Puikot: 4,5 mm. 

Nyt vuoden vaihtuessa EU:ssa voimaan astuneiden alv-uudistusten takia olen ostanut melko monta neuleohjetta "varastoon" Ravelryn kautta. Pelkäsin, että jotkut suunnittelijat lyövät hanskansa tiskiin verokiemuroiden takia. Se tarkoittaa, että mikäli minkään puun takaa ei ilmaannu äkillisiä himon ja inspiraation kohteita, meikäläisen marssijärjestys neulerintamalla on kutakuinkin selvä. Aloitan harmaalla villalla -  kuinkas muuten.

20 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä hieno pinta. Lyhyt neulejakku tuolla pinnalla....Ravelry-sivun huivit taas tuovat mieleen vanhat matot, jotka on kudottu käyttäen useampaa polkusinta (vai mitä ne nyt on), johtuu sekä mallista että väreistä.OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä Ravelryn huiveista se valko-neon-kirjava on kovasti mieleeni, mutta en keksinyt vastaavaa lankaa jemmoistani. Ihan hyvä näinkin.

      Poista
  2. Tää on kuule niin hieno, että hyvä tällä on vuosi aloittaa! Mulle kans tulee mieleen joku räsymattokuvio, jotain semmoista hienoa rustiikkia. NappiKikan ikkunassa oli jotain uutta, tai en siis aiemmin ole nähnyt, Regian kirjavaa lankaa, joka voisi passata tämmöiseen huiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä tarkistamassa semmoiset Regiat. Mietin myös sellaisia rumasti lätäköityviä lankoja, jotta piiloutuisivatkohan ne somasti tämmöisessä mallissa. On meinaan kaapissa erinäinenkin vyyhti sellaisia.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Pieni huivi-innostus nostaa täällä päätään.:)

      Poista
  4. Tosi kiva malli! On jo pitkään tehnyt mieli kokeilla mosaiikkineulontaa ja taidanpa käydä ostamassa tuon ohjeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mosaiikkineulontaa? Sitäkö se oli? Kiitos, kun kerroit ja valistit pöljää.:D

      Poista
  5. Oi, onpa kaunis! Hienot kuviot. Tuo alv- uudistus oli kyllä tylsä juttu, mutta minkäs teet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ravelryssä näyttää mallien osto käyvän pitkälti entiseen tapaan. Harmi vain (pienen volyymin) suunnittelijoiden puolesta.

      Poista
  6. Ihan täydellinen huivi - kuvio, värit ja nypykät! Tykkään!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Pikkaisen polttelevat nyt muutkin huivit, joten katsotaanmitä tästä seuraa.

      Poista
  8. Haa, fiksusti viilatut nypykät :) Mainion näköinen huivi ja varmaan ihanan lämmin. Hyvää vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua naurattaa nuo fiksusti viilatut nypykät. Mites se menee... laiska konstit keksii?

      Poista
  9. Niin kaunis huivi, olisipa ihanaa, kun olisi tuollainen käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lanka tuoksuu vahvasti lampaalta. Ehkäpä sen takia viihdyn siinä mainiosti.:)

      Poista