20.12.2015

Tulkoot vain hillitön talvi

Pimeää ja märkää. Mutta niin vain urheasti astelimme siipan kanssa pihamaalle nappaamaan jokusen kuvan neuletakista, joka vaatisi pakkasta, puhuria ja kunnon hankia. Jep, vuosi sitten aloitettu Nanook on vihdoin valmis.


Malli: Nanook, suunnittelija Heidi Kirrmaier (Ravleryssä täällä)
Lanka: Ìstex Léttlopi, sävy 0056. Summittaisesti arvioitu kerien määrä noin 10.
Puikkoset olivat 4,5 mm 

Koko projekti lähti siitä, että näin Ravelryssä yhden Léttlopista neulotun Nanookin ja se oli minusta niin taivaallinen, että halusin samanlaisen. Olin samoihin aikoihin keksinyt, että täältä Oulustakin saa joitain Ìstexin lankoja rajoitetuissa sävyissä, joten asia oli sillä selvä. Lèttlopi on yksi lempilangoistani, vaikka se ei ihan kaikista liukkainta lankaa puikoilla olekaan. Tällä kertaa neulominen kävi erityisen hitaasti ja se hidastui entisestään, mitä pidemmälle takki eteni. Paitsi että takkini vaatisi pakkaskelejä pitämiseen, se näyttää vaativan niitä myös neulomiseen; sen verran lämmin neuloessa tuli. 


Seurasin ohjetta aika lailla uskollisesti, vaikkakin joitakin muutoksia tuli tehtyä. Koko on S, mutta lisäsin hihan ja helman mittaa reilusti. Ohjeen 2x1 -ribbi on korvattu 2x2 -ribbineuleella. Nanook neulotaan ylhäältä alas. Helmapuolella takin etuosasta vähennetään silmukoita, mutta tein siinäkin oman pääni mukaan ja vähentelin harvemmin ja loppua kohti vähemmän, koska en erityisesti toivonut pitkää takkia, jossa etukappaleen kaitaleet jäisivät liian kapeiksi ja huomio kiinnittyisi kiusallisesti vesiraja-alueisiin. Kuten kuvista näkyy, en ihan onnistunut, sillä jonkinlainen halkio tuohon eteen jää, mutta onneksi se on kuitenkin ns. kriittisiä kohtia ajatellen säällisesti alempana.


Kiinnityssysteemiä pitää vielä miettiä. Tuikkasin takin kiinni kauneimmalla virkkuukoukullani, koska varsinaisia kiinnityspuikkoja tms minulla ei ole. Ajattelin, että mahdollisten nappien tai nauhojen paikat ja tarve ilmenee varmaan parhaiten käytössä ja käytännössä, joten aluksi jätän takin ihan näin. Nyt pitäisi vain saada niitä pakkasia.

5.12.2015

Hyvin kävi

Lopussa kiitos seisoo, näemmä. Kun sietää aikansa epävarmuutta, sitä huomaa olevansa onnellinen uuden huivin omistaja.


Matkassa oli totisesti mutkia. Projektin aikana tuntui, että huiviin tulee yksinkertaisesti liikaa "kaikkea". Varsinkin lopussa, jossa neulottiin aaltomaista reunaa ja nypyköitä, luottamus lempisuunnittelijaani oli kovilla. Kyyti oli simppelin rakastajalle liikaa heti toisesta vihjeestä lähtien, vaikka juurikin tuo kakkosvihjeen löysä kelta-oliivi letti on huivissa nyt valmiina ehkä juurikin se, josta pidän eniten. Reunukseen oli tarjolla useampiakin vaihtoehtoja, mutta epäilin huivin tulevaisuutta sen verran vahvasti, että päätin vetää överit surkeaan loppuun asti ja lakkasin taistelemasta vastaan. More is more and less is a bore, siksi nypykät. Muokkasin niitä kyllä mieleisekseni; ne eivät ole pitkiä laiheliineja, kuten WestKnitsin ohjeessa.


Malli: The Doodler, WestKnitsin tämän syksyn mysteeriohje (Ravelryssä täällä)
Langat: Madelinetosh Merino Light sävy Tern (vähän reilu vyyhti) ja Astrid grey (vajaa vyyhti). Hillittömän upea kelta-oliivi on The Uncommon Threadin sävy Meadow grass (kulutus puolisen vyyhtiä). 
Puikkoset olivat 3,5 mm
Poikkeuksia ohjeeseen sen verran, että kolmosvihjeessä neuloin vain 3 kiilaa neljän sijasta (lanka ei olisi riittänyt) ja nypykät tein lyhyemmiksi ja paksummiksi.


Minusta on jotenkin kiehtovaa, että huivista, johon äkkiä ajateltuna on tungettu liikaa kaikkea ja jossa on kaikki katastrofin ainekset, ei tulekaan valmiina levotonta ja räikeää. Että suunnittelija saa loihdittua kakofoniasta jotain näin harmonista. Neuloessa tuntui, että osat eivät sovi yhteen, mutta valmiissa huivissa ei ainakaan minun silmääni mikään riitele minkään kanssa - vai mitä te sanotte?

Tämä oli minun ensimmäinen mysteerineulontani. En selvästikään ole ihan riehakkainta mysteerineulojatyyppiä, mutta sen verran kivaa oli, että ensi vuonna aion ottaa uudestaan. Joten kiitos taas, Stephen - marraskuu ei ole koskaan kulunut näin jouhevasti.


22.11.2015

Voihan Doodleri!

Nyt, jos joku on koettanut välttyä The Doodler -spoilereista, on aika vaihtaa kanavaa. Tarjoilen kyllä mahdollisimman epäselvää ja mitään sanomatonta kuvaa, mutta silti.


Pahoittelen, että olen ollut lähes koko marraskuun kuulumattomissa. En ole suunnitellut blogitaukoa, semmoinen vain tulla tupsahti olosuhteiden pakosta. Olen mukana WestKnitsin tämän syksyn KALissa (eli saadaan ohje osissa tiettyinä päivinä ja neulotaan porukalla ja mekastetaan somekanavilla) ja muihin projekteihin aikaa ei ole riittänyt. Mysteerihuivistanikaan en ole kauheasti viitsinyt täällä huudella, koska noh, se on mysteeri.


Doodlerin värivalinta tuotti minulle melkoista stressiä. Toisten neulojien väri-iloittelu riehaannutti jopa tällaista harmaan rakastajaa ja hairahduin hädissäni ostamaan yhden peräti magentan (!) vyyhdin. Se kokemus oli sen verran raju, että tulin onneksi järkiini ja muistin, että huivia on myös tarkoitus PITÄÄ, ei vain neuloa, ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaani, jossa on Stephen Westin kaksi minulle Tampereen kurssilla valitsemaa Madelintoshin harmaan eri sävyä ja sen kolmannen Stephenin valitseman, sori Stephen, korvasin vyyhdillisellä The Uncommon Threadin lankaa (Uncommon Everyday, sävy Meadow grass). Tässä oli mielestäni enemmän potkua. Myönnän kyllä, että lopulliset värit ovat minulle tyypilliset eikä mukavuusalueelta ole poistuttu, mutta huivi vaikuttaa muuten sen verran villiltä, että ehkä parempi näin. Ja jos villiä haluan, niin onhan minulla se magenta.. Mitähän juutasta siitä tekisi. Tonttulakin?

7.11.2015

Lisää patenttia

En ole akryylilankojen ystävä, mutta joskus on taivuttava. Tytär tarvitsi kaulaansa jotain ja koska villoja hän ei sinne huoli, mahdollisuudet olivat aika vähissä. Kun materiaali tuntui itselle vieraalta, päätin revitellä sitten väreissä.


Malli: Askews me Dickey (edellisessa postauksessa sama ilman minkäänlaisia muutoksia) pienin muutoksin. Suunnittelija Stephen West, Ravelryssä täällä.
Lanka: Novitan Ruskaa (70% akryyliä, loput villaa - älkää kertoko tätä mun lapselle) noin kaksi kerää. Kaulurissa on kahta eri sävyä. Toinen keristä loppui reilusti ennen toista (vaikka sama metrimäärä kerien vyötteissä kyllä on), joten sitä meni sitten reilusti yli kerän. Minun on mahdoton sanoa, oliko toisessa liikaa vai toisessa liian vähän. 
Puikkoset 4,5 mm.


Muutokset malliin ovat pieniä. Lanka oli ohjeen DK-vahvuutta paksumpaa, mutta jätin silti puikkokoon ennalleen. Silmukoita loin - muistaakseni - 58, mikä on ehkä himpun verran liikaa kauluriosaa varten, mutta toimii hyvin hartia-alueella. Kauluriosassa en tehnyt ohjeen lisäyksiä enkä kavennuksia, vaan neuloin patenttia suorana putkena niin pitkälle, että kaulurilla oli mittaa hartialinjasta nenänpäähän. Tämä kaulurin korkeus oli neidin oma toive. Hartialinjaan päästyäni tein kolme levennyskohtaa kutakuinkin tasavälein, jossa aloitin lisäykset ohjeen mukaisesti. Kun mittaa oli tarpeeksi, päättelin i-cordilla, kuten ohjeessa.

Nyt sitten jännätään, kauanko lapselle mieluisa akryylihärpäke kestää siistinä.

31.10.2015

Lähentelee hulluutta

Ensin tuli pipo, nyt kauluri ja ihan mahdottomasti tekisi mieli neuloa pitkä villapaita tai mekko. Siis tätä WestKnitsin Askews me -sarjaa. Oijoi.


Patenttineuleen huono puoli on se, että se koukuttaa. Kun sen oppii, se on niin naurettavan helppoa ja aivotonta, että sitä tulee, kuin itsestään. Hidastahan se on - ja tämmöisellä hitaammalla neulojalla vielä hitaampaa, mutta pari jaksoa Siltaa, jokunen Solsidan ja Downton Abbey Ylen Areenalta, niin ollaan jo aika pitkällä. Oikein pitää muistutella itseään, että maailmassa on muutakin neulottavaa ja että kesken on yhtä sun toista ja että ei varmasti saa laittaa yhtään mitään patenttineuletta illalla puikolle, tuli mitä tuli. Mutta saapa nähä, kuten täällä meillä päin sanotaan.


Malli: Askews me Dickey, suunnittelija Stephen West. Ravelryssä täällä.
Langat: Ohje on DK-vahvuiselle langalle. Käytin harmaassa Dropsin alpakkaa ja Lang Yarnsin Donegalia. Donegal oli yksin liian ohkaista, joten siksi tuo alpakka mukaan. Okra-pekaani-sinappi-keltainen lanka on Oulun kässämessuilta ostettua, käsinvärjättyä mysteerivillalankaa, jota käytin myös edellisen postauksen Askews me hat -pipossa. Nyt se vyyhti on loppu.
Puikkoset ohjeen mukaan 4,5 mm.

Kauluri on ihan huippu. Tuumasin, että jos vain malttaisin, niin pienellä viilauksella saisin hyvät kaulurit tällä ohjeella myös ronkeleille tyttärilleni, jotka eivät vielä kunnon huivien päälle ymmärrä. Mutta malttaako sitä, niin se on ihan toinen juttu. 

23.10.2015

Päivä teininä

Tapasin eilen Stephen Westin. Vieläkin värisyttää.

 
Olo oli kuin teinitytöllä: punastutti, ujostutti, hikoilutti ja herraties mitä. Finnikin ilmaantui silmäkulmaan. Mutta en kiljunut, kirkunut enkä pyörtynyt. Puhua pulputtelin kaikenlaista, mutta en mene takuuseen siitä, mitä tuli sanottua. Mutta ilmeisesti joku tolkku on päässä pysynyt, koska kotiuduin yöllä ihan asiallisesti nimmareiden, Stephenin minulle (iik!) valitsemien lankojen ja autuaan ilmeen kera. Eli kaikki meni kuten pitikin. Paitsi että olen ehkä vieläkin enemmän pihkassa kyseiseen herraan - mikäli se ylipäänsä on edes mahdollista.


Stephen oli raahannut mukanaan kiitettävän määrän neuleitaan, joita pääsi ihan vapaasti sovittamaan ja tutkimaan. Minä olin "huivikurssilla", jossa neulottiin pienen niskasta aloitettavan kolmiohuivin alku. Vaikka kurssin anti meni enimmäkseen inspiraation, shown ja innoituksen puolelle, nappasin silti mukaani pari uutta kikkaa. Miehen oli ilmeisesti lyönyt ällikällä suomalaisen koululaitoksen perinteikäs ja komea tapa opettaa kansakunta neulomaan; hän siunaili, ettei ole ikinä eikä missään päässyt opettajana niin "helpolla", kuin Suomessa nyt pidettyjen kurssien aikana.

Heitä, jotka eivät kursseille tällä kertaa päässeet, voinen lohduttaa sillä, että miehen suusta lipsahteli aika kiitettävästi sellaisia ilmauksia, kuten "This is my first time in Finland" ja "next time". Rivien välistä päättelin, ettei hän laittaisi pahakseen tuleviakaan Suomen visiittejä. Titityyssä ja Kerässä ollaan varmaan näistäkin asioista viisaampia?


Askews me hat -pipon sain valmiiksi juuri ennen h-hetkeä. Siitä tuli parempi, kuin mitä saatoin odottaa. Tämä on toinen WestKnits-hattuni ja molemmat mallit asettuvat päähäni todella hyvin. Tykkään kovasti pipon reunaan tulevasta kaitaleesta, jolla saa muuteltua päähineen ilmettä moneksi. Pahoittelen kuvien vähyyttä ja harmautta. Viime päivinä valo on ollut todella vähissä ja se näkyy niin noissa Tampereella, Lankakauppa Kerässä, kuin tänä aamuna täällä kotosallakin napatuissa kuvissa. Noissa kuvissa on muuten suunnittelijalla itselläänkin Askews me hat -hattunen päässänsä.

Nyt jälkikäteen vähän harmittaa, että julkaisin pipoprojektin alussa nillityspostauksen, jossa valittelin patenttineuleen tai siis briochén vaikeutta. Alun miettimisen jälkeen homma sujuu mainiosti. Todennäköisesti te muut hoksaatte juonesta kiinni minua paljon sukkelammin, koska, köhöm, on tunnustettava, että taisin yrittää useamman kerran "omin päin" ennen huolellista tutustumista ohjeeseen.


Malli: Askews me hat, suunnittelija Stephen West (Ravelryssä täällä)
Langat: mitä sattuu, esim. kasvivärjättyä messuilta, jotain tweed-pohjaista ihanaa, tummin harmaa on Dropsin Karismaa ja jotain Noroakin siellä on. Kaikki langat kutakuinkin DK-vahvuutta, silmukkamäärä ohjeen mukaan.
Puikkoset olivat 4,5 mm.

Piposesta on muuten sanottava, että pitkästä aikaan paras ja mieluisin neule. Lisäksi taisin vähän hurahtaa patenttineuleeseen, joten jään kieli pitkällä odottamaan Stephen Westin ensi kuussa ulos tulevaa brioché-mallistoa. Niin ja hei, kaikki sukanneulojat! Hän ei neulo sukkia, joten nyt olisi kaikille innokkaille joululahjaneulojille kuuma vinkki: pukinkonttiin sukkia Stephenille koossa 47! Muistinhan koon oikein? Valtavaa kokoa kuitenkin.

PS. Arvatkaapa, mitä väriä neon-Stephen valitsi mulle huiviin? Jep, harmaata. Love that man.

19.10.2015

Pyhä jysäys ja joukko muita manauksia

Ei sitä paljoa ole, mutta se on sitäkin arvokkaampaa. Siis tuo kuvassa näkyvä brioche knitting - tai niin kuin sitä täällä meillä Junttilassa nimitetään: patenttineule. Toki patenttia on neulottu ennenkin, mutta onhan siitä aikaa, siis PALJON aikaa, eikä silloin neulottu mutkia, kurveja ja kiepsautuksia, kuten näissä nykyisissä malleissa on tapana. Kun eilisehtoona selasin Ravelryssä ostamiani neuleohjeita ja tuumailin, mille ruveta, enpä tiennyt, mihin olin ryhtymässä, kun valitsin mukavaksi ja nopeaksi välipalaksi Stephen Westin Askews me hat -pipon.


Vähän ennen puolta yötä totesin, että sinnikkyydelläkin on rajansa ja menin nukkumaan. Siihen menessä olin aloittanut kahdeksan kertaa ja purkanut saman verran. Aluksi sain langat A ja B kulkemaan niin, niin että muodostuu noita kuvassakin näkyviä pystyraitoja, mutta minulla meni hyvä tovi tajuta, että neulomatta nostetun silmukan ja langankierron combo ymmärretään yhdeksi silmukaksi kavennuksia tehdessä. Kun vihdoin tajusin tämän, en saanut enää värejä A ja B mätsäämään raidoiksi, vaikka miten tavasin ohjetta. 

Aamulla kävin uuteen taistoon. Neuloessa ja purkaessa olin tullut sen verran tutuksi tekniikan kanssa, että jätin kirjoitetun ohjeen vähemmälle ja neuloin, niin kuin silmä sanoo. En edelleenkään tajua, missä kohti minulla virhe toistui, mutta nyt pipon alku näytää siltä, miltä pitääkin. Toivottavasti loppu sujuu lasketellen, aivojumppa riittää tältä osin. Ilmeisesti tuli myös jonkin verran irvisteltyä, sillä mies kuului jossain vaiheessa selventävän ärtynyttä olotilaani lapsille sanomalla, että "Äitinne on lomalla, hän rentoutuu".

Kaikesta huolimatta on tunnustettava, että minulla ei ole pitkään aikaan ollut neuloessa näin kivaa. Pelkät ns. televisioneuleet näköjään hyydyttävät kokeneemmankin konkarin, haastetta sitä pitää olla. Koetetaanpa muistaa tämä tulevia projekteja suunniteltaessa. Mutta nyt, kuten suunnittelija itse asian ilmaisee: more stripes, please. Menen jatkamaan rentoutusharjoituksia. 

3.10.2015

Lokakuu

Jep, tunnustan heti. Olen vain surkea copycat.


Ihastuin netissä Rosemaling Mitts -kämmekkäisiin, mutta perehdyttyäni hieman tarkemmin aiheeseen, tulin nopeasti johtopäätökseen, etten tekisi kämmekkäitä silviisiin, kuin ohjeessa ilmeisesti neuvottiin. En neuloisi tasona. En virkkaisi joustavan neuleen jatkoksi jäykkää pylväsriviä ja nypyköitä. Enkä siis hankkisi ohjetta, vaan kopioisin ihan härskisti niiltä osin, mitä kuvien perusteella ihminen irti saa ja säveltäisin loput.


Aloitin neulomalla resoria 2 oikein - 1 nurin. Jokaisella neljällä puikolla oli 9 silmukkaa. Riittävän pitkän resorin jälkeen aloin neuloa nurjaa, koska kirjailujen kanssa on mukavampaa pelata nurjalla kuin oikealla pinnalla. Peukkuun asti neuloin pyörönä. Peukun kohdalla vaihdoin ns. tasoneulontaan niin monen kierroksen ajaksi, kuin mitä meikäläisen peukku vaati. En tehnyt siis mitään hienoja peukalokiiloja, vaan kämmekkäässä on peukun kohdalla pelkkä reikä. Kun peukun reiälle oli tarpeeksi korkeutta, jatkoin eteenpäin pyörönä. Tässä vaiheessa, ennen työn päättämistä, kaventelin parin-kolmen kierroksen aikana 4 (tai 6, en muista) silmukkaa pois, koska en kestä sormien kohdalla löysästi lerputtavia kämmekkäiden reunoja ollenkaan. Päättelin kämmekkäät neulomalla samalla nypykät. Tekniikan nimi taitaa olla picot bind off, jos joku haluaa Youtubesta tai jostain ohjetta katsoa.


Kirjailut ovat miten sattuu, mutta haitanneeko tuo mitään. Riittävän symmetriset minulle. Värejä käytin viittä erilaista; kahta eri vihreää, kahta punaista ja luonnonvalkoista. Kämmekkäät on neulottu Novitan Suomi-villasta kolmipuolosen puikoilla. Kirjonnassa käytetyt langat ovat vyötteettömiä jämälankoja, joten niistä en osaa sanoa.

Lokakuu on nyt siis polkaistu käyntiin. Harrastusten kannalta luvassa on mukava kuukausi: Oulun käsityömessut ovat ihan justiinsa ja suunnitelmissa on myös erään suuresti palvomani neulesuunnittelijan tapaaminen. Pitäisköhän mulla laittaa swantsit jalkaan?

20.9.2015

Asemissa

Neuleaika on vähissä enkä pääse esittelemään valmiita neuletöitä ihan vähään aikaan. Niiden sijaan ajattelin vilautella keskeneräisten ja tulevien projektieni kasan erästä kulmausta. Kyllä, minulla on kasa.


Tässä tämän hetken kuumin kulmaus, hottikset. Muheva harmaa puikoilla on ikisuosikkiani, Léttlopia, ja siitä on kasvamassa hiljoksiin Heidi Kirrmaierin Nanook. Tämä projekti kaipaisi tosin jotain hittisarjaboxia vauhtiin päästäkseen, sillä olen edennyt vaiheeseen, jossa ei oikeastaan tapahdu ns. suoran-oikean lisäksi mitään muuta. Ihan eniten minua polttelee lankojen alla pötköttelevä Eurokankaan villasekoite, joka pääsee käsittelyyn heti, kunhan selviän tämän viikonlopun urakkaluontoisista työtehtävistä. Selvät, joskin hivenen mutkikkaat, visiot löytyvät myös Titityystä keväällä ostamalleni vyyhdille. Kun vain muistaisi, mitä ihmettä tuo lanka oikein on. Joku The Uncommon Tread -lanka ehkä, argh.


En tiedä, hoksaako siellä päässä kukaan kummastella viimeisintä neulekirjahankintaani, mutta täällä päässä ei ole naurusta meinannut tulla loppua. Puikkomaisteri onnistui tekemään sen näköisen ja oloisen sukkakirjan, että jopa paatunut sukanneulonnan välttelijä joutui raottelemaan kukkaron nyörejään. Ihana kirja, mutta en lupaa mitään. Kiitän Tiinaa silti jo tässä vaiheessa osiosta "Äidillä on parhaat lelut". En olisi muistanut itse lähteä kaivelemaan näitä neulojan teknisiä apuvälineitä Tiinan blogista, vaikka on niitä siellä esitelty. Nappaan heti ainakin yhden lelun itselleni käyttöön, tarvetta on.

Mutta hei, nyt sen urakan kimppuun. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

12.9.2015

Kelit on täällä taas

Vaikka seinustan mittari näyttää hellelukemia, laitatutin lapselle pipon päähän ja vein metsään.


Malli: Dropsdesignin ilmaisohje Drops 72-19. Löydät sen täältä (klik). Tein pienemmällä silmukkamäärällä ja lisäsin tupsun. 
Lanka: Rooster almerino aran, sävy 305 Custard. Menekki tasan 2 kerää. 
Puikkoset olivat vitoset. Jälkiviisaana valitsisin pykälää tai puolta pienemmät.

Olen saanut langan blogin kautta Neulovillasta testattavaksi. Mikäli ymmärsin oikein, Rooster yarnsin lankoja ei maassamme muualta saa ja ainakin minun puikoillani ko. firman tuote oli ensimmäistä kertaa. Baby alpakan ja merinovillan sekoite osoittautui Neulovillalta joka suhteessa nappivalinnaksi; että löytyi vielä lanka, josta meidän perheen herkkähipiäisillä vekaroilla ei ole valittamista. Piposta ja pipokuviin pääsystä kirjaimellisesti tapeltiin ja kuten kuvista näkyy, isompi voitti. Eipä silti, lanka tuntuu todella hyvältä myös neulojan käteen.

Nyt pitäisi sitten keksiä jokin muu ns. tv-neule. Olen vihdoinkin oppinut neulomaan samalla kun katson rästiin jääneitä ohjelmia ja sarjoja koneelta. Tietenkään tämä ei päde kaikkeen, mitä tulee; liian jännää ei saa olla tai sitten neuleen on oltava miltei aivotonta laatua. Muuten käy kuten Soilelle.

6.9.2015

#dottieangelfrock

Ompelet sitten kaftaania, totesi ystäväni nähdessään puolivalmiin ompeluksen roikkumassa vaatehuoneen ovessa. Mutta hei, hän jatkoi, siinähän on väriä! Ja totta se on. Väriä on, peräti pinkkiä, vaikkakin vaate on - tietysti - enimmäkseen harmaa.


Malli: Simplicity 1080 Misses´ dress or tunic.
Kankaat: Oman kaapin perimmäisiä jemmoja. Yläosa jonkinlaista puuvillapopliinia, alaosa on leikattu vanhasta pöytäliinasta. Taskut ovat vuosi sitten tehdystä verhoilutyöstä ylijääneitä tilkkuja. Ainoa uutena ostettu on taskuja ja kaula-aukkoa alavarana kiertävä kanttinauha. Se on Eurokankaasta.
Koko: M, mutta otin aika tavalla siitä saumoissa sisään. S olisi riittänyt vallan mainiosti.
Huolenaihe: En ole tunnettu järin innokkaana silittäjänä ja mekon yläosan kangas tuntuu ryttääntyvän pelkästä katseesta. Joutunen tekemään raudan kanssa jatkossa tuttavauutta tiheämpään, kuin mitä haluaisin.


Nillitin täällä pari postausta sitten mekon ompelun pitkittyneitä vaiheita. Sama meno jatkui finaaliin saakka, sillä onnistuin hukkamaan kaavojen mukana tulleet ompeluohjeet. Onneksi on sosiaalinen media, johon mekkoja jo ommelleet ovat liittäneet hyvinkin yksityiskohtaisia ompelukuvia. Niiden avulla olen päätellyt esimerkiksi etuosan taitosten suunnat sekä solmimisnauhojen kiinnityksen. Tiedä sitten, onko kaikki just jetsulleen, kuten mallin suunnittelija on tuumaillut, mutta eiköhän tuosta esikuvansa kuitenkin tunnista.


Pakko hehkuttaa tuota In Wearin harmaata täyspellavajakkua. Löysin sen kirpputorilta seitsemän euron hintaan. Ei mitään vikaa, täysin soiva peli.

26.8.2015

Ihan vaan tsempiksi

Onpahan taas lapsille selittämistä, kun hoksaavat kysyä, mitä äidin uudessa taulussa lukee. Vaikka polttoainetta se vain on; puhtia huonojen aamujen varalle. En tiedä teistä, mutta ainakin minulla on hetkiä, jolloin mindfulnessit ja be happyt eivät auta.


Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan huomauttaa, että ei, en ole kirjonut kukkasia itse. Tuhosin vain erään vanhan, kahvin läikyttämän liinan leikkaamalla siitä tarvittavan palan. Teksti on sitten toinen juttu. Tämän kummempiin manöövereihin en nyt kykene; laiskottaa vietävästi eikä se halvatun flunssakaan ymmärrä kadota.

17.8.2015

Harvinaisen hankala

Jösses, että vastustaa. Ensin meni kuukausia, että hyvissä ajoin mainostettu mekkokaava saatiin Simplicity.com -kaavafirmaan. Sitten kun se tapahtui, kului ikuisuuksia, ennen kuin Ameriikoissa alettiin millekään ulkomaisten varauksien saatikka tilausten suhteen. Ja kun kaava vihdoin pompsahti postilaatikkooni, niin ei löydy kangasta. Sopivaa ja mieluista siis. Olen sotkenut vasta siivotun kangaskaappini käsittämättömään sekamelskaan etsiessäni sopivaa comboa. Milloin on liian räikeää, milloin tylsää, milloin muuten vaan pielessä koko homma. Kangaskaupoissa ei ole mitään eikä tietenkään kirpputoreilla. Ja kun vihdoin muistin, että ensimmäinen versio menee kuitenkin pieleen, että ihan sama, tulee flunssa. On kuumetta ja nenä vuotaa niin, että kastuu kone, kankaat ja nainen. Tästä voi tulla elämäni pisin käsityöprojekti.


Se kuuluisa hopeareunuskin tosin löytyi. Että voi olla sellaisiakin kaavoja, joita ei tarvitse erikseen piirtää läpi sotkuisesta kaava-arkista. Että vain mittaat kokosi ja leikkaat kaavat suoraan selkeiden viivojen mukaan arkista irti. Että jokainen kappale on piirretty erikseen jokaisessa tarjotussa koossa eivätkä kappaleet mene päällekkäin mistään. Älyttömän hienoa. Vihdoinkin tajusin, miksi ulkomaisissa ompelublogeissa itkeskellään Burda- ja Ottobre- lehtien kaavojen jäljentämisen vaikeutta.

Kuvan mekkonen on - jos joku ei hoksannut - Tif Fusselin käsialaa; kyseessä on sama nainen, joka piti iki-ihanaa dottie angel -nimistä blogia. Harmi, ettei kaavan mukana tullut kankaita eikä dottie-angelmaista tyylitajua. Tähän astiset yritykseni löytää kiva kolmen kankaan setti eivät ole olleet erityisen lupaavia, mutta hätäkös tässä. Eihän tässä ole mennyt alkuinnostuksesta kuin vajaa vuosi.

8.8.2015

Ni!

Pelkäänpä, että olette liian nuoria. Vai tietääkö joku Monty Python and The Holy Grail -nimisen leffan 1970-luvun alkupuolelta? En minä muuten, mutta kun siinä elokuvassa oli semmoisia "ritareita, jotka sanovat Ni" ja minä näytän justiinsa semmoiselta, jos vedän uuden villapaitani piippukauluksen ylös ja suoraksi. Ni!


Oikeasti paita on nimeltään Idlewood. Yritin tehdä siitä eräänlaisen miesten version, mutta taisin mennä metsään. Jätin kaikki vyötärömuotoilut pois, koska en halunnut mitään kroppaa nuolevaa ihokasta, vaan enemmän laatikkomaisen ja suoran - miehekkäämmän siis. Rennon ennen kaikkea. Mutta ei tuo nyt valmiina kauheasti miehen paidalta näytä.. Mittakin olisi saanut olla lyhyempi, kuin mitä lopputulema on, mutta langan peijakas tykkäsi olla kosteana venyvänlaista, enkä osannut ottaa sitä etukäteen huomioon. Neuloin nimittäin isona tyttönä tuuman enemmän pituutta, kuin mitä ohje neuvoi.


Malli: Idlewood, suunnittelija Cecily Glowik MacDonald (täällä). 
Lanka: Titityystä keväällä ostettu Madelinetosh Tosh DK sävyssä Jade. Kuvien värisävyjä on nyt sitten säädelty urakalla, jotta Jade näyttäisi jadelta. Lankaa meni 4 kokonaista vyyhtiä ja jouduin korkaamaan viidennen vyyhdin noin metrin pätkän takia.
Puikkoset olivat 5,0.


En minä kuitenkaan ole kauhean pahoillani. Tykkään noista taskuista ja ehkä ne antavat vähän kaipaamaani rentoutta. Kaulus on ihana. Väri on huikea. Ja toivottavasti vaate käytössä vielä vähän muokkautuu. Ni!

4.8.2015

Loppuspurtti

Loma loppuu ihan just kohta ja kirjaston väki huutelee isosti jo keväällä lainattuja ompelulehtiään takaisin. Olen haka järjestämään itselleni viime hetken ruuhkaa ja paniikkikiirettä. Joku voisi sanoa minua laiskanpulskeaksi viimetipan ihmiseksi, mutta itse tietysti selitän asian parhain päin: stressi saa tämän naisen hyvään vauhtiin ja silloin alkaa tapahtua. Vitsivitsi.


Nyt on sitten laiskanläksynä urakalla kaavoja piirrettäväksi. Yksi kangasta jo jonkin aikaa haeskellut kaava pääsi testiin viikonlopulla ja aika näppärä siitä tuli, vaikka kangasvalinta osoittautuikin jännittäväksi. Eurokankaan palalaariin ei meinannut millään ilmestyä passelin kokoista ja näköistä raitakangasta ja kun sellainen sitten vihdoin löytyi, kävi vähän kuin Norsikselle uuden Novitalehden kanssa. Olin niin fiiliksissäni, että huomasin vasta leikkauspuuhiin ryhdyttyäni, ettei ostettu tavara ollut ihan sitä, mitä olin ajatellut. Trikooni oli niiiin joustava kaveri leveyssuunnassa, että kaikki vaiheet leikkaamisesta ompeluun on saanut tehdä hengitystään pidättäen ja kieli keskellä suuta. Ensi kerralla olen kangaskaupoilla tarkempi, toivottavasti.


Ompelus on muistaakseni kokoa 38. Koko otettiin pelkän rinnanympäryksen perusteella, mikä itselläni on olematon muihin mittoihin verrattuna. Leikattuna kappaleet olivat sen verran kiinalaisen näköiset, että lehden kuvallinen ompeluohje oli tarpeen. Sen avulla homma sujui kuitenkin hyvin; sanoisin tätä jopa helpoksi ommeltavaksi. Kaava on siitä samasta Burdasta (1/2014), josta löytyi jo aiemmin ompelemani laatikkomainen huivimekko. Kyseessä on lantiolle ulottuvan puseron kaava, mutta kuten kuvista näkyy, ainakin minulla mittaa riittää minimekkoseen asti, jos ja kun vaatteen haluaa niin asetella. Tulen pitämään tätä housujen kanssa tunikan tapaan, sillä mikään minimekkoihminen minä en ole.


Kaava: Burda Style 1/2014, mallin numero muistaakseni 122. 
Kangas Eurokankaan palalaarista.

Esikoinen ostatti scubaa ja housut pitäisi kuulemma saada. Miehelle olen luvannut yrittää lippistä. Kuopus haluaa kaikenlaista ja mieluusti koko ajan. Minä haluaisin neuloa, lukea ja katsoa synkkiä televisiosarjoja. Jos vaikka noppaa heittäisi seuraavaksi.

2.8.2015

Tarinatuokio

Pizzicato haastoi minut kertomaan blogini tarinan. Sellainen saattaa jostain blogini syövereistä jo löytyäkin, joten tarjoilen tällä kertaa päivitetyn version. Jos historia ei kiinnosta, niin suosittelen skippaamaan tämän postauksen.


Blogini synty taitaa olla se tavallisista tavallisin eli minäkin olen niitä äitiyslomalla blogini aloittaneita. Esikoisen synnyttyä käsityöharrastuksesta tuli oikeastaan ainoa ns. vakava harrastukseni. Olen ommellut, neulonut ja virkannut niin kauan kuin muistan, mutta kotona vietetty aika lisäsi tekemisen volyymia reippaasti. Löysin blogit ja luin suosikkini alusta loppuun monet kerrat. Vaikka netissä paljon roikkuvia usein moititaankin elämästä syrjään jääneiksi, epäsosiaalisiksi ihmispoloiksi, ainakin minun kohdallani vaikutus on ollut päinvastainen. Minulla oli jo ikää lasteni syntyessä ja vietin vauva-aikaa kotosalla samaan aikaan kun tuttavaperheisiin alkoi sadella kutsuja lasten rippi- ja ylioppilasjuhliin. Löysin samanhenkisiä ihmisiä blogeista ja Ravelrystä, eikä sen jälkeen oikeastaan ollut enää paluuta. Minun harrastukseni ja vapaa-aikani siirtyi osaksi verkkoon ja siellä käyty kanssakäyminen tuotti jatkuvasti lisää sytykettä sille, mitä tein. Aloin neuloa, paljon.


Blogini perustin vasta kuopuksen vauva-aikana, keväällä 2009. Tuntuu hassulta, että siitä on jo niin paljon aikaa. Aluksi blogini oli - näin jälkikäteen katsottuna - ehkä enemmänkin osastoa "lifestyle", vaikka kyllä minä käsityöblogiin tähtäsin. Jossain vaiheessa huomasin lukijoita kertyneen sen verran paljon, että minua rupesi hirvittämään. Karsin muusta kuin käsitöistä kertovat sisällöt minimiin ja olin hetken jokseenkin neuroottinen sen suhteen, mitä ja miten kirjoitan. Alkuaikoina tekstiäni kehuneet kommentoijat tippuivat vähitellen kyydistä postausten supistuessa lankaan ja neuleisiin. Nyt, kun olen löytänyt väyläni, homma sujuu, mutta minusta on edelleen kiusallista, jos ja kun joku tuttu on löytänyt tiensä tänne. En ole siis vieläkään tullut kaapista tämän harrastukseni kanssa, vaan varjelen tätä paikkaa mustasukkaisesti jonkinlaisena vapaana vyöhykkeenä, josta ei tarvitse työpaikalla eikä tuttujen kanssa keskustella. Eräänlainen oma huone siis.


Blogin tulevaisuudesta en osaa enkä uskalla sanoa mitään. Olen monta kertaa ollut laittamassa hanskoja tiskiin ja/tai aloittamassa uutta blogia, mutta aina on jatkettu. Palkkatyöni vaatii veronsa ja selittää talvikaudella usein toistuvan blogihiljaisuuden ja vähäisten valmiiden töiden määrän. Jatkossa lankojen rinnalle nousevat varmaan kankaat, koska elvyttämäni vanha ompeluharrastus ei todellakaan osoita laantumisen merkkejä. Alun perin taisin ollakin enemmän ompelija kuin neuloja - olin hetken ompelijan opissakin, mutta siitä on niin hirmuisesti aikaa, etten oikein viitsi edes muistella. Nykyään taas miellän itseni enemmän neulojaksi. Sellaiseksi oikein kunnolla lampaalta tuoksuvan villan neulojaksi. Ja kuten vuonna 2009, myös tänä päivänä villan mieluisin väri minulle on harmaa.


Lopuksi vielä erityiskiitos Hannelle eilisestä. Olin kahden vaiheilla teenkö suomumekkoni kaula-aukolle mitään vaiko en, mutta jotenkin tulin järkiini Hannen muistutellessa minua alavaran parammuudesta. Ei siinä alavaraa ole edelleenkään, mutta ei ole ryttyjäkään. Purin framilonin hartioiden osalta pois ja koetin selvitä mahdollisimman vähällä purkamisella, sillä kaula-aukon ympäri mennyt tikkaus oli jättänyt jälkiä kankaaseen. Jatkossa palaan alavaran ja resorikanttausten pariin, se on saletti. Ja hei, nyt on silitetty! Joku fiksumpi bloggaaja olisi ehkä myös vähän meikannut, mutta ce n´est pas moi. Menikö muuten oikein tuo ranska?

Haasteeseen olisi kuulunut jakaa haastetta myös eteen päin, mutta sovitaanko, että halukkaat tarttuvat aiheeseen ihan itse. Pizzicaton postauksessa on tosi hyvät ohjeet, miten tarinansa saa tägättyä myös Instan puolelle.

Edit. Ranskaa korjattu Sallan kommenttiboksissa antamien ohjeiden mukaan.

1.8.2015

Ei se ole yöpi

Ajattelin, että kun mies on henkeen ja vereen kalamies ja minä taas kaikkea muuta, niin olisiko se lämmin ele, jos vaimo tilaisi Käpyseltä Suomut -nimistä jerseytä ja ompelisi jotain. Itselleen tietysti, johonkinhan se raja on vedettävä. En myöskään aio näyttää kalalta, vaan olen mieluummin vaikkapa paanukatto tai lohikäärme.


Olen harrastanut joustavien kankaiden ompelua nyt jokusen kuukauden ja kyllä, enää ei pelota. Itse asiassa olen oppinut tykkäämään trikoon pyörittelystä ja touhu on muuttunut sen verran vakavaksi, että täällä podetaan melkoista saumurikuumetta. Omistan pelkästään ompelukoneen, joka kyllä on kova kaveri ja vasta huollettukin, mutta näköjään tämä ompelu karkaa aika äkkiä hifistelyn puolelle, kuten muutkin käsityöharrastukset.

Hifistelystä esimerkkinä Suomut-mekkoni kaula-aukko. Olen oppinut tekemään ihan kivan näköiset kanttaukset, mutta eihän se riitä. Uusia konsteja pitää koettaa ja opetella. Tällä kertaa kaula-aukko on huoliteltu framilon-nauhalla ja taisi tulla leikattua himpun veran liian lyhyt nauha, sillä pikkuisen se vetää kurveissa, kuten kuvista näkee. Toinen asia, mitä pitää treenata, on silittäminen. Olisi tämänkin mekon - ja varsinkin tuon kaula-aukon - voinut painaa raudalla jo ennen kuvia.


Trikoomekkosissa on miellyttävän käyttömukavuuden ohella se varjopuoli, että ne näyttävät aika äkkiä yöpaidoilta. Suomut-mekkoni kuuluu riskiryhmään, mutta yöpiä siitä ei tule. Ei vaikka otinkin kuviin mukaan pehmon ja tyttärelle vasta ommellun tilkkutäkin (sekin muuten vielä loppusilitystä vaille).



Malli: Sama mekkokaava (Ottobre woman 5/2013) kuin täällä. Leikkasin tällä kertaa himpun verran enemmän väljyyttä ja levensin helmaa. Hihan suut, helma ja kaula-aukko tikattu ompelukoneen ompeleella, joka jäljittelee peitetikkiä.
Kangas: kapynen.fi -verkkokauppa, Suomut -jersey. 


Neuleuutisia odottaville kerrottakoon, että radalla pinnistelee kaksikin eri projektia. Nyt sitten jännätään, kumpi ehtii ensiksi maaliin. Jadenvihreä Madelinetosh vai Novitan syysuutuus Alpaca Wool? Veikkaan ensiksi mainittua, sillä se pääsi eilisehtoona Hercule Poirotia seuratessa hyvään vauhtiin.

21.7.2015

Ja balalaikka soi

Oikeastaan kaikki on K-raudan kassaneidin syytä. Ostin kesäkuussa runkoruusun, joka teki lievästi sanottuna kuolemaa rautakaupan ulkolaatikossa muiden hylättyjen, lehdettömien ja kaltoin kohdeltujen ruusuparkojen kanssa. Eivät olleet kelvanneet kenellekään äitienpäivänä, eivätkä totisesti sen jälkeenkään. Ruusuille ei ollut edes hintaa, laatikko oli todennäköisesti roskis. Koska oma, monivuotinen runkoruusuni otti ja paleltui hengiltä touko-kesäkuun vaihteessa, olin herkällä mielellä ja kävin karahkat läpi. Löysin yhden, jossa oli hitunen elämää jäljellä, nappasin sen mukaani ja kävelin kassalle kysymään, maksaako poloinen mitään. En ole pitkään aikaan kuullut kenenkään nauravan niin makeasti. Kassaneiti piti minua täysin kajahtaneena, kun maksoin parin euron hinnan ja kävelin surkean näköisen kasvin kanssa ulos. Arvaatte varmaan, mitä mietin.


Ruusu on tällä hetkellä erittäin hengissä ja aloittelee kukintaansa. Ihan jänskättää, minkä värinen kukinto siihen tulee. Jahka ensimmäiset aukeavat, taidan pitää ruusujuhlat ja kippistellä iloisesti K-raudan suuntaan. Ja saatanpa vaikka vähän nauraakin. Ruusumekonkin tein, vaikka kovin kesäinen siitä ei tullut. Se kun on tehty vanhoista venäläisistä huiveista, jotka ainakin silloin ennen vanhaan olivat villaa. Ennen vanhalla tarkoitan Neuvostoliittoa; yhdessä huiveista on leima vuodelle 1990 ja nyt se löytyy mekkoni toisesta hihasta. Mekkoon - tai tunikaan - on käytetty kolmea eri huivia niin, että etukappaleessa, takakappaleessa ja hihoissa on kaikissa erisävyinen kukkameri.


Kaava: Burda Style 1/2014 nro 121. Kaavaa on muokattu raskaalla kädellä. Kaula-aukko on rakennettu kokonaan uudestaan ns. venepääntieksi ja mekon väljyyttä on lisätty reippaasti, koska en halunnut rikkoa vetoketjulla kangasta. Huivikangas on sen verran hentoista, että halusin mekon hulmahtavan päälle ilman sen kummempia kiskomisia. Yläosan ja hihat kaavoitin kokoon 38 ja helmaosan paljon isommaksi.

Tunnelmat ovat aika hämmentyneet. En harrasta juurikaan värikkäitä vaatteita, saatikka kukkakuoseja. Mekkoja käytän vain harvoin. Vaikka vaate on kummallisella tavalla outo kaappiini, niin ehkäpä se kuitenkin ansaitsee mahdollisuuden - kuten se rautakaupan karahkakin.

Niin, melkein unohdin - jos joku osaa venäjää ja saa tuosta leimasta selvää, niin kiinnostaisi tietää, mitä siinä lukee.


17.7.2015

Vasarely

Uskaltaakohan tuota ääneen ajatellakaan, mutta aivan kuin meillä olisi kesävieraana viimeistelykeiju. Puolitoista vuotta kesken ollut Vasarely-kassini on vihdoinkin valmis.

Malli: Vasarely blanket, suunnittelija Mrs Purple (täällä)
Langat: Mitä sattuu pussin pohjia. Peruspuuvillaa ja vanhoja Novitan efektilankoja.
Koukku oli lempparini eli 4,0 mm.

Laukun salmiakit on virkattu jokainen erikseen ja ommeltu käsin yhteen. Laukun sisällä on paksu pellavainen vuori, jonka kiinnitin myös käsin. Hihnat ovat alunperin armeijakaupasta ostettuja vanhoja vöitä. En käsitä, miksi tätä piti hieroa kässäkorissa näinkin kauan; kivan näköinen laukkuhan tästä tuli. 


Kuviin sattui päälle jo aiemmin kesällä ompelemani mekkonen. Kangas on Verson puodista, nimeltään Paratiisin universumi ja se on joustofroteeta. Ihan älyttömän hyväntuntuista tavaraa, tykkään valtavasti. Kaavakin on suokkariainesta vanhasta Ottobre woman -lehdestä (5/2013, malli Friday Evening). Otatutin lapsella vielä nopean kuvan mekon etuosasta, mutta näköjään menin kuvaan kulkematta peilin kautta. Olisi voinut mekkosta edes hieman oikoa.