31.12.2014

2015


Huivi on valmis. Aion kuitenkin uhrata vielä jokusen ajatuksen nypyköille, ennen kuin siirryn seuraavaan neuleeseen. Päättelin huivin neulomalla yhdelle reunalle nypykkärivin ja nyt se tietysti kiusaa minua kovasti. Olisi pitänyt tehdä ihan pikkiriikkisiä nypyköitä, mutta tavoilleni uskollisena taisin hieman liioitella.


Oikeastaan tulin huutelemaan hyvän vuoden toivotuksia uudelle, pian käynnistyvälle vuodelle 2015. Olkoot kätenne ehtiväiset ja taitavat ja tursutkoon ideoita ovista ja ikkunoista! Nähdään taas ensi vuonna, jahka saan nypykkäni järjestykseen.

Onnellista uutta vuotta 2015 teille kaikille!

29.12.2014

Alkaa olla pulkassa

Muutama havainto kuluneelta käsityövuodelta:

En ole valtaisan tuottelias käsityön harrastaja. Varsinkin neuleiden vähyys tuotosteni joukossa hämmästyttää, sillä käytännössä neulon (tai virkkaan) jotain lähes päivittäin lukuunottamatta hektisimpia työkausia. Kun kävin läpi vuoden mittaan kertyneitä kuviani, huomasin niissä monta projektia, jotka eivät tulleet koskaan valmiiksi. Olen nopea tyttö purkamaan ja antamaan lopetuspäätöksiä projekteille, jos ja kun ne eivät natsaa. Ilmeisesti aloitan töitä aika impulsiivisesti enkä harkitse kylliksi mallin tai materiaalin sopivuutta. Sitten kyllästyn, laitan pillit pussiin ja totean tehneeni ns. turhaa työtä.

Alla olevassa kuvassa näkyy niitä langallisia projekteja, jotka selvisivät maaliinsa asti. Pari kirjontataulua on lisäksi alemmassa kuvakollaasissa mahtumisongelmien vuoksi. Kuvista näkyy selvästi, miten salakavalasti violetti/pinkki-akselilla liikkuvat sävyt ovat hivuttautuneet elämääni.


Kuluneen vuoden ehkäpä kovin juttu minulle oli se, että ompelukoneeni alkoi vihdoinkin puhua samaa kieltä kanssani. Toivon totisesti, että tältä osin myötätuuli jatkuisi. 


Lanka- ja kangaskauppiaille minusta ei ole ollut juurikaan iloa. Kotona oleva varastoni on vähintäänkin kohtuullinen ja sinne pitäisi saada jonkinlainen kuri ja järjestys palautettua. Todennäköisesti uusi käsityövuosi käynnistyy massiivisella järjestelyurakalla. Vielä kun keksisi, miten järjestelisi pyöröpuikkonsa; siinä laatikossa, missä ne sijaitsevat, on helvetti valloillaan.

Täällä sataa lunta. Jälleen on yksi lapsi sairaana eikä oma kuntonikaan ole kaksinen. Se tarkoittaa, että kaikesta tästä sisätiloissa möllöttämisestä on seurauksena pian uusi, valmis neule. En ole ihan tyytyväinen sen olemukseen, mutta tällä kertaa en pura.

26.12.2014

Happamia, sanoi kettu

Aamulla oli outo olo. Teki mieli neuloa sukat, mikä on harvinainen mieliteko minulle. Ehkäpä se kaikki oli Joulupukin syytä, sillä hän toi minulle peräti kaksi paria käsinneulottuja sukkia. Muistin, että semmoisiakin vaatekappaleita on; olen ollut ostosukkien varassa liian pitkään. Ja tietysti luterilainen työmoraali haistoi tilaisuutensa päästä huomauttelemaan siitä, miten ihminen, joka osaa neuloa, ei saa vaivaista sukkaparia aikaiseksi. Että pitää sukulaisten varassa olla. Isolla ihmisellä. Miten noloa.


Lanka löytyi nopeasti, mutta se oli vyyhdillä. Jostain syystä vyyhdin keriminen menee minulla aina sotkuksi, mutta tällä kertaa urakka osoittautui tavallistakin kiinalaisemmaksi. Aloittelin kerimistä kymmenen jälkeen ja valmista tuli jokusen tauon kanssa vähän ennen neljää. Muut käyvät tapanina tansseissa, mutta minä pidin lystiä painimalla tuntitolkulla yhden ainoan vyyhdin kanssa. Hermothan siinä menivät, mutta hillitsin itseni, koska lapset opettivat, ettei kirkuminen auta mitään.


Noh, nyt on lanka kerällä. Mutta ei huvita enää neuloa yhtään. Itse asiassa ärsyttää koko touhu ja mietin, josko vaihtaisin johonkin rauhallisempaan harrastukseen. Kuuluvat kehuvan hiihtämistä, pitäisiköhän kokeilla sitä?

Kuvissa meille jääneet metsäneläimet. Kangas siis Vallilan Pihajengi. Leikkaisin eläinhahmot kankaasta ja täytin vanulla. Eläinkuva on vain yhdellä puolella tyynyä, taustakangas on pellavaa. Vähän piti lasten kanssa keskustella, kuka minkäkin tyynyn ottaa, mutta hyvin kävi. Nyt minulla on oma kettu.

24.12.2014

Joulurauhaa!

Pehmoista ja leikkisää joulua kaikille! Ajatella, että saatiin lunta, pakkasta ja aurinkokin vielä.


Kuvan puputyyny on matkannut pikku-Inkerille. Kotiin jääneet ketunpojat saavat odotella vanujaan joulunpyhät, sillä minä aion keskittyä ihan muihin asioihin. Tiedä, vaikka laitan pipariksi.

16.12.2014

SurSur


Pikkupotilaan kanssa kotona. Muumeja, Oktonautteja ja muita lapsen suosikkeja urakalla. Siinä sivussa jokunen paperitähti, pari vuokaa saaristolaisleipää ja pitkään kytenyt ompelus alulle. Vaikka hitaasti se käyttää pikkuapulaisen kanssa. Vasta yksi lintu valmiina.

Kuusi on pystyssä, vaikka kissat ovat tehneet parhaansa. Kuvan epeli kiipeää latvaan saakka. Jos yritän ajatella oikein kiltisti, voisin kehua kissaa taitavaksi. Muovikuusen metalliseen varteen kun kynnet uppoavat huonosti ja oksat painuvat kissan painon alla liukumäeksi. Mutta jos katilla on hopeakoristetta alaleussa eikä sellaista löydy täältä muualta kuin kuusen latvasta, niin keissi on aika selvä. Olen minä sen verran Sherlokki.


Kuvan lintu ommeltu Vallilan kankaasta. Pupuja ja kettuja olisi vielä tulollaan, kunhan me päästään Huskvarnan kanssa kunnolla käyntiin. Laitan ne sitten kuuseen kissan kaveriksi, jos en muuta keksi.

14.12.2014

Pikeerimestari raunioilla

Tuli semmoinen olo, että nyt rakennetaan piparitalo. Ja kokeillaan tehdä pikeeriä. Edellisestä matsista kun oli kulunut riitävästi aikaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ilmassa oli paljonkin erilaisia ennusmerkkejä siitä, että ehkä ei tänään, mutta tietenkään en välittänyt. Minä kun en ole taikauskoinen ihminen.


Taikinan kanssa ei ollut pulmaa, sillä olen jo vuosia tehnyt nämä katastrofitaloni kaupan taikinasta. Rakennuspiirustuksetkin oli - tein ne aamukahvin lomassa, mutta paistettuna osaset eivät enää mätsänneet ja ikkuna-aukotkin olivat kohonneet umpeen. Ihan normihommaa siis. Sitten seurasi Se Hetki.

Seurasin Liljan pikeeriohjeita aika uskollisesti. Kunnes tuli kaikenlaista hasardia, joihin en ollut osannut varautua. Kun esimerkiksi olin saanut pikeerini lapioitua pussiin kauhean sotkun ja manausten kera ja suuren hartaudensekaisen jännityksen vallassa pääsin vihdoin ruutaamaan seosta taloni julkisivun ikkunankarmiin, niin kas, pussihan vuoti. Se oli suuri pussi ja jykevää tekoa, mutta niin vain pikeeri tursusi iloisesti paitsi siitä tekemästäni 2,0 mm:n (tässä noudatin Liljan neuvoa täsmällisesti) rakosesta myös parista pienemmästä reiästä pussin saumasta. Seurasi aika tavalla sotkua, josta selvittiin työntämällä pikeeri pussin toiseen nurkkaan ja toivomalla parasta.

Ei siitä nättiä tullut. Koska pikeeriä riitti vielä senkin jälkeen kun koristelut olivat valmiit, kiinnitin sillä talon osasetkin paikalleen. Jatkossa taidan palata kuumaan sokeriin, vaikka en ole ihan varma voinko syyttää taloni romahtamisesta juuri pikeeriä. Kyllä se jonkun aikaa kesti. Itse asiassa niin pitkään, että olin juuri ehtinyt hakea kamerani. Ennen kuin ehdin laukaista, katto tuli alas. Minulla on nyt joulurauniot.

Älkää luulko, että olisin kauhean harmissani. Ehkä näin on tarkoitettu. Ehkä tämä on Outin jouluperinne. Tällä kertaa osasin kuitenkin tehdä hyvää pikeeriä. Sen kanssa ei ollut muuta ongelmaa, kuin kädenjälki. Seuraavaksi pitää treenata sitä.

7.12.2014

Karmea viuhahdus

Töissä on sellainen meno päällänsä, ettei tämä täti meinaa millään ehtiä harrasteiden pariin. Tästä onkin tulossa hyvää vauhtia jonkilainen vilauttelublogi, sillä taas on näytillä vain vilahdus tulevasta. Ei ole oikein rääpyä eikä mahdollisuutta saattaa projekteja eteenpäin, mutta uusien aloittaminen näyttää kuitenkin onnistuvan pelottavan helposti. Jahka joskus saan nämä kaikki keskentekoiset valmiiksi, niin luvassa on melkoinen vyöry postauksia.


Kuvassa mustavalkoinen huiviprojekti. Oikein kiva muuten, mutta tuo mallikuvio ei meinaa millään tarttua rauhattomaan päähäni ja hidasta, ah niin hidasta, on neulominen nenä kiinni ohjeen kuviossa. Mutta silmukka kerrallaan, niinhän se menee.