28.6.2014

Äksöniä odotellessa

Nyt kävi niin, että Random Generatorin mielestä Kodin Pukimet lähtevät Irmastiinalle Ruusukumpuun ja Haalareista Molla-Maijaan taas puolestaan kurvaa Emmalle. Ei muuta kuin osoitetta sähköpostiini tulemaan, niin laitetaan Itella töihin.


Muuten täällä ollaan rennosti ja odotellaan, että pionit poksahtavat auki. Ovat selvästi jo harkintavaiheessa.

27.6.2014

Hyvänen aika

En tiedä, mitä sanoa. Saatikka mitä mieltä olla. Kaatuneeko vitsin puolelle?


Näin käy, kun ihminen ei mieti aloittaessaan liiemmin lankoja, värejä eikä edes lopputulosta. Katsoo vaan jalkapalloa ja virkkailee menemään autopilottina. Tämän illan jalkapallotauko tulee tarpeeseen, sillä nyt on ihan oikeasti mietittävä, kannattaako tätä hulluutta enää jatkaa. Jonkinlaisen tunikan tuosta voisi väsätä, mutta toisaalta tekele taitaa täyttää kaikki kriteerit käsitteelle susiruma. On tämä kummallinen kesä: kasvit kuolevat kylmyyteen ja harmaan tädin käsityöharrastus tylsyyteen! Mitähän keksisi?

23.6.2014

Tarjolla tänään

Koleat ja vaihtelevat kesäkelit ovat ajaneet etsimään sijaistoimintoja. Hullua kyllä, mutta olen innostunut siivomisesta, oikein sellaisesta kunnon kaivamisesta, jossa tavaraa lähtee eikä armoa anneta. Lähtevien joukossa silmiini osui parivaljakko, joka saattaisi puhutella joitakuita täällä.


Laitetaan siis kyselyä pystyyn: Olisiko joku kiinnostunut jommasta kummasta alla olevasta kirjallisesta tuotoksesta? Jos on, kommenttilootaan vaan kertomaan, kumpi kiinnostaa ja jos anonyyminä liikutaan, niin jokunen tuntomerkki olisi kiva viestiin heittää. Noin niin kuin tunnistamisen helpottamiseksi. Arvon kiinnostuneiden kesken opukset lauantaina 28. 6. ja laitan seuraavalla viikolla postin mukaan. Metodina on demokraattisesti yksi nainen (tai mies?) ja yksi ääni.


Tarjolla siis Kodin Pukimet -niminen, muutaman sivun neulelehtinen vuodelta 1955. Kansikuvan neuleen lisäksi ainakin minun silmääni viehättää tuo alapuolella kuvaan sattunut malli. Kovin ovat ohjeet elegantteja ja ehkäpä siinä onkin se syy, ettei lehtisestä ole tullut mitään neulottua. Minä kun en suoranaisesti ole niitä naisia, joiden kesägarderobiin kuuluvat pitsiset kesäkäsineet. Mutta siellä ehkä joku kaipaa juurikin sellaisia?

Vaihtoehtona rempseämpään menoon - tosin alle 7-vuotiaille - kaikenlaista neuletta ja ompelusohjetta kasarikymmenen alusta. Kirja on priimakunnossa ja oikeastaan aika kiva, mutta omat vekarani alkavat olla selkeästi ohi kirjan kohderyhmän. Kirjan ehdoton hitti on ylimmän kuvan makuupussi eikä tuo alhaalla näkyvä hevonenkaan sille paljoa kalpene. Mietin jo, että pitääkö kirjaa hillota mummovuosiin asti, mutta tulin sitten järkiini. Kirjan nimi on Haalareista Molla-Maijaan - ompelen ja neulon lapsille. Alkuteos on saksalaista tekoa.


Minä menen jatkamaan kaivauksia. Käsityöt sen sijaan ovat niin retuperällä, että niistä ei taida kuulua koko suvena. Onnea arvontaan!

14.6.2014

Ruusujuttu

Muovipussiprojektini jäi vaatimattomasti yhteen ruusuun.


Jossain vaiheessa minua rupeaa tämän tyyppisten aiheiden kohdalla aina epäilyttämään, että menee liian äiteläksi ja toisekseen muovipusseista leikattu nauha pukkasi katkeilemaan sen verran tiheään, että touhu alkoi käymään hermon päälle. Ja saahan sitä toki koristetta muutakin, jos oikein iskee romantillinen tuuli.


Viime vuotinen hameverkko löytyy täältä. Nyt kelpaa tädin kruisailla.

6.6.2014

Pussista pyörään

Sitä kun makaa tarpeeksi monta päivää pää pehmeänä kuumetaudissa, niin mieleen tulee kaikenlaista. Kuten vaikkapa mielihalu leikata muovipussista suikaleita.


Kauniinpiakin ristipistolankoja varmasti löytyy, mutta kuten pari postausta sitten totesin: Suomen suvi on extreme-laji. Ja kun vaihtelevia säitä vastaan taistellaan, niin eikös polkupyörän kori ole ikään kuin etulinjassa?

Olen siis palannut elävien kirjoihin ja päätin aloittaa kevyesti ruusulla. Sellainen koriin on tulossa. Ja tuo kissa on ällistyttävä. Ilmeisesti hän haistaa touhuni jopa kaksi kerrosta alempaa ja tuumii, että jahas, emäntä aikoo kohta filmata, parasta pitää kiirettä, jotta kuvissa säilyisi edes jonkinlainen taso. Tuo kori ei ehtinyt olla keittiön matolla todellakaan kuin hetken.

1.6.2014

Kesä

Minulla alkoi loma. Tai no joo, paperitöitä on vielä.


Ja tietysti alkoi myös flunssa. Oikein semmoinen iso ja komea. Hiihtelen täällä villasukissa ympäri huushollia ja silmäilen tuhoja, joita perheenemännän muutaman viikon intensiivinen työputki ja kotitöistä laistaminen on aiheuttanut kotimme interiöörille.

Olen myös huomannut, ettei täällä voi oikeasti tehdä mitään, etteikö paikalle sattuisi kissa. Siis tuo kuvan kissa. Se syö kaiken, se piilottaa kaiken ja taitaa olla vihdoinkin terve. Seuraavan kerran, kun olen pelastamassa täysvilliä kissaa luonnon helmasta, lupaan miettiä toisenkin kerran.