29.12.2014

Alkaa olla pulkassa

Muutama havainto kuluneelta käsityövuodelta:

En ole valtaisan tuottelias käsityön harrastaja. Varsinkin neuleiden vähyys tuotosteni joukossa hämmästyttää, sillä käytännössä neulon (tai virkkaan) jotain lähes päivittäin lukuunottamatta hektisimpia työkausia. Kun kävin läpi vuoden mittaan kertyneitä kuviani, huomasin niissä monta projektia, jotka eivät tulleet koskaan valmiiksi. Olen nopea tyttö purkamaan ja antamaan lopetuspäätöksiä projekteille, jos ja kun ne eivät natsaa. Ilmeisesti aloitan töitä aika impulsiivisesti enkä harkitse kylliksi mallin tai materiaalin sopivuutta. Sitten kyllästyn, laitan pillit pussiin ja totean tehneeni ns. turhaa työtä.

Alla olevassa kuvassa näkyy niitä langallisia projekteja, jotka selvisivät maaliinsa asti. Pari kirjontataulua on lisäksi alemmassa kuvakollaasissa mahtumisongelmien vuoksi. Kuvista näkyy selvästi, miten salakavalasti violetti/pinkki-akselilla liikkuvat sävyt ovat hivuttautuneet elämääni.


Kuluneen vuoden ehkäpä kovin juttu minulle oli se, että ompelukoneeni alkoi vihdoinkin puhua samaa kieltä kanssani. Toivon totisesti, että tältä osin myötätuuli jatkuisi. 


Lanka- ja kangaskauppiaille minusta ei ole ollut juurikaan iloa. Kotona oleva varastoni on vähintäänkin kohtuullinen ja sinne pitäisi saada jonkinlainen kuri ja järjestys palautettua. Todennäköisesti uusi käsityövuosi käynnistyy massiivisella järjestelyurakalla. Vielä kun keksisi, miten järjestelisi pyöröpuikkonsa; siinä laatikossa, missä ne sijaitsevat, on helvetti valloillaan.

Täällä sataa lunta. Jälleen on yksi lapsi sairaana eikä oma kuntonikaan ole kaksinen. Se tarkoittaa, että kaikesta tästä sisätiloissa möllöttämisestä on seurauksena pian uusi, valmis neule. En ole ihan tyytyväinen sen olemukseen, mutta tällä kertaa en pura.

10 kommenttia:

  1. Minusta kyllä näyttää siltä että rouva on ollut ahkerana. Pitäisi kyllä kaivaa se ompelukone taas esille. olisi kangasta vaikka mihin. On sitä lankaakin toki vaikka mihin. Tekemistä vaille valmiita siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompeluhommat ovat kyllä kivoja. Ja materiaalista ei tosiaan tule heti pula! Mulla on vielä se Ameriikan kaavakin käyttämättä, sitä voisi ruveta miettimään.

      Poista
  2. Kyllä sinä varsin tuottelias minustakin oot ja mahtavia ideoita keksit.

    Tämä vuosikollaasi on kiva idea kans. Tekisi mieli väsätä vastaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä! Sulla on ihanuuksia, mitä palautella mieliin, mutta kollaasi toimii mielestäni myös toisin päin. Kun ihminen on usein vähättelyyn taipuvainen - mitä itseensä tulee - niin on ihan kiva todeta, että sentäs jotakin sain aikaiseksi. Minusta ainakin tuntuu, että mitään en koskaan ehdi enkä saa aikaiseksi.. noh, onpahan vähän todistusaineistoa sitten toisellekin näkökulmalle.

      Poista
  3. Sinä kun puhut myös ompelukonetta, niin ompelepa tuollainen: https://www.flickr.com/photos/atelier_de_soyun/4116683805/

    Pysyy puikot järjestyksessä. Itse ostin valmiina kun ei aika/hermot/taidot riitä.

    Mukavaa ja käsityöntäyteistä uutta vuotta sinulle!

    - Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinenpa olisikin kätevä. Ihan eri toista kuin laatikon pohjalla sekaisin sotkeutuvat pyöröt. Valmis tosin houkuttelisi itselläkin, taidan tutkia ensin alan markkinat ja hintatason. Kiitos vinkistä ja hyvää käsityövuotta myös sinulle!

      Poista
  4. Toi on ihan paras kuva swantsit jalassa venyttelemässä haha. Jotkut laittaa pyöröpuikot sellaseen cd-levykansioon, sellainen mis on läpinälyvät muoviset väilehdet... Oon itsekin etsinyt sellasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkakissa, sinä olet nero! Semmoinenhan se tarvitaan ja justiinsa! Olen kartoittanut netistä kaikenmaailman valmiita ja diy-ratkaisuja ja näyttääpi tarjontaa olevan enemmänkin puikoille kuin pyöröpuikoille. Pelkät puikothan on helppo säilyttää, mutta nuo pyöröt.. Mistä me nyt semmoiset cd-kotelot hommataan?

      Poista
  5. Ihania kuvia! Tuli tosi tunnelmallinen fiilis näiden katselusta :) Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mykavaa alkanutta vuotta myös sinulle!

      Poista