30.3.2014

Haastetta kerrakseen

Jostain syystä minua on lähestytty useammallakin eri haasteella. Huono huumorintajuni on totta kait laskenut heti, että vähentynyt postaustahti + lisääntynyt blogihuomio esmes haasteiden muodossa = haluavat, että pitäisin pääni kiinni, mutta koetan olla välittämättä matematiikasta juuri nyt. Yllätän sen sijaan itseni ja vastaan haasteisiin. Muistikuvani mukaan olen vastannut joskus tämäntyyppiseen kyselyyn, joten ns. vanhoille lukijoille ei ole luvassa mitään uutta. 

Ina ja snna k ovat haastaneet minut ns. blogigalluppiin. Aion sen verran sooloilla, että kuittaan haasteen parhaat-jo-blogissa-nähdyt-tai-muuten-merkitykselliset-kuvat osion toisella, Tiinalta saamallani, kuvahaasteella, jossa kysellään lempivärieni perään. Ne ovat lyhyesti: harmaat, mustat ja valkoiset. Ripaus ruskeaa, okraa ja veden värejä.




Milloin perustit blogisi?
Keväällä 2009. Olin äitiyslomalla ja minulla taisi olla joutilasta aikaa. Roikuin netissä, luin blogeja ja ajattelin, että saattaisihan tuotakin kokeilla.

Mistä blogin nimi tulee?
Olen paitsi harmaa myös arkinen.

Mikä on nimimerkkisi tarina?
Tässä melkein alkaa toivoa, että olisi jokin nimimerkki.. Kyllä minä olen Outi myös livenä. Vanhempieni mielestä se on ollut silloin aikoinaan ihan jees nimi.
Näytä jokin vanhoista bannereistasi.
No jos en nyt kuitenkaan. Vaikka kiva niitä on tehdä. Huomaan, että olen bannereiden suhteen aika rauhaton sielu, sillä taas tekisi uutta mieli.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään:
Valtaosa kommenteista saa hyvälle mielelle, mutta erityisen viehättynyt olen Mokkakissan kommentteihin. Hän tuntuu olevan sitä mieltä, ettei täällä ole ihan aina kaikki mutterit kohdillaan ja on tietysti aivan oikeassa.


Muutama kuva sinusta vuosien varrelta:
Ihan näin villiksi en aio heittäytyä.

Postaus, josta olet erityisen ylpeä?
Postaus, joka oli kuukauden suosituin?
Postaus, jonka haluat kaikkien näkevän?
Teen tätä blogia fiilis- ja harrastepohjalta, enkä voi sanoa olevani aina kovin ylpeä siitä, mitä kiireessä on kokoon tuherrettu. Suosituimmat teemat Bloggerin mukaan ovat a) ohjeita ja/tai b) hyviä linkkejä sisältävät postaukset. Eniten yhteydenottoja tulee liittyen joihinkin yksittäisiin käsitöihin tai niissä käytettyihin tekniikoihin.



Oletko tehnyt teemaviikkoa?
En ole ihan varma tästä, sillä minulla ei ole haisuakaan siitä, mikä on blogikontekstissa teemaviikko. 
Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
Eipä ole, ei. 
Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?
En ole. Taitaa tämä minun genreni olla semmoinen, ettei blogitapahtumia siinä mielessä, kuin mitä naistenlehdissä kerrotaan, ole edes olemassa. Toki me olemme täällä Oulun päässä kovia neulomaan porukalla, mutta ei sinne mitään blogia tarvita pääsylipuksi eikä näy sponsoreitakaan mailla halmeilla. Saa tulla kyllä.
Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
Lukijamääräsi tällä hetkellä?
Päivän sivukatselumääräsi tällä hetkellä?
Sivun alalaita näyttää Bloggerissa 313 lukijaa. Muista väylistä en ole kärryillä. En oikein tiedä, voiko noihin Bloggerin tilastoihin miten luottaa, sillä juuri kun kävin tätä postausta varten niitä syynäämässä, näytti blogini tilastointi alkavan jo vuodesta 2007, mikä on sikäli mielenkiintoista, ettei koko blogia vielä tuolloin ollut. Mutta jos Bloggeria uskotaan, niin katselukertoja on kuukaudessa semmoinen 10 000- 20 000 ja päivävauhti vaihtelee varmaankin aika lailla postaustahdin mukaan. En tiedä, olisiko jossain saatavilla Bloggeria asiallisempaa tilastointia.


Lukuluettelo
Blogi, jonka postauksia odotat eniten?
Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen? 
Blogi, johon liityit lukijaksi viimeksi?
Seuraan blogeja valtavasti, mutta koska aika ei riitä kaikkeen eikä pääkään aina tahdo ottaa kaikkea vastaan, lukeminen on mennyt urakkaluontoiseksi. Seuraan blogeja Feedlyn kautta,  Bloggerissa en ole lukijana missään. Seikkailen blogeissa myös Pinterestin ja toisten blogien kautta silloin, kun on aikaa ja halua surffata oikein antaumuksella. Saatan lukea jotakin blogia kerralla useammankin kuukauden ajalta. Tänä aamuna kävin läpi esimerkiksi Puikkomaisteria, josta löytyy aina paljon linkkejä eteenpäin ja päädyin ties sun minne. Lukulistaltani löytyy enimmäkseen sisustusblogeja, käsityöblogeja ja sitten jotain ihan muuta. Pitäisi oikeastaan raivata hieman paikkoja tuolla Feedlyssä ja tehdä jotain lukulistaa vaikka tänne bloginkin puolelle.


Ja se kysytty suosikkini käsityöblogeista on edelleen aina yhtä inspiroiva Neulova Narttu. Ei se siitä näytä miksikään muuttuvan, vaikka vuodet vierivät ja uusia blogeja syntyy kuin sieniä sateella. Olen myös kovin ihastunut esimerkiksi Napit puuttuu -blogiin, jossa neulotaan vauhdin puolesta hana kaakossa ja aina hyvällä mielellä. Nykyään on niin valtavasti hyviä blogeja, ettei tahdo perässä pysyä!

Ajattelin olla haastamatta. Mutta jos jollakulla kovin polttelee, niin napatkaa pois vaan. Minä jään tänne puntaroimaan, joko voisin ihan oikeasti laittaa parvekkeen ja terassin kevätkuntoon vai vieläkö tässä pitää kärvistellä.

13 kommenttia:

  1. Mukava näitä kysymyksiä/vastauksia on aina lukea, vaikka itse laiska haasteisiin olenkin vastaamaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman. Jostain syystä vastauspuoli tarvitsee todellakin oikeaa fiilistä, mutta toisten lukeminen on ihan kivaa. Itse ajattelin, että eihän tämmöisistä asioista periaatteessa tule koskaan juteltua ja voi jotakuta ihan oikeasti kiinnostaakin, niin ehkäpä tässä samalla tulee selvennystä tai lisävalaistusta asioihin.

      Poista
  2. Mä voisin tähän melkein tarttuakin, mikäli jaksan, etten aina postaisi vaan lapseni rakkaudesta junia kohtaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa mukaan vaan. Tuossa on toisaalta sellaisiakin juttuja, että saattaa joitakin uudempia lukijoita kiinnostaa. Mutta ei niissä junajutuissa ole mitään vikaa, päin vastoin. Olisko se nyt sitten semmoinen haasteessa kysytty teema? :D

      Poista
  3. Tuosta ylimmästä kuvasta. Lysti näyttää siinä ihan tolkun katilta. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään, että Lysti vain hämää. On se tolkkuuntunut toki paljon, mutta töitä riittää tuommoisen villikon kanssa. Saataisiin vain terveeksi, kaikenlaista vaivaa on sieltä lapsuuden pihakomennukselta jäänyt kissaparalle.

      Poista
  4. Sun laskupää ei pelaa. Hidastunut postaustahti + lisääntyneet haasteet = haluavat, että juttelet enemmän.

    Mun pitäis myös vastata tähän, mutta en tiedä mitä. Esimerkiksi nuo tilastot, en juuri koskaan katso niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilastot hiukan ärsyttävät, koska niissä tuntuu aina olevan jotain vibaa. Minulla on kausittaista niiden seuraaminen. Sitten kun harvakseltaan katsoo, sieltä löytyy aina jotain uutta ja kiihdyttävää, kuten spämmiosoitteiden laaja kirjo itä-Euroopan osoitteista. Tai jokin viittava sivusto, johon et itse pääse käsiksi etkä tiedä, mitä ne siellä epäilyttävän kuuloisella sivustolla sinusta kirjoittelevat.;) Ehei, tilastoja ei tosiaankaan kannata paljoa katsella. Ja meinaatko, ettei matikka pelaa? Hyvänen aika. Se on niitä harvoja asioita, jotka minulla yleensä ovat pelanneet.:D

      Poista
  5. Hyvin napattu! Näitä on aina tosi kiva lukea. Tykkäsin myös tuosta omasta ratkaisusta kuvien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Sitten olisi vielä pari haastetta takataskussa osottamassa aikaa parempaa!

      Poista
  6. Minä jo aattelin että mitä se Lysti tällä kertaa on tehnyt kun on haastetta riittänyt…no ollut söpönä pikku kissana :) ja kiitos, myös sinulla on kiva käydä "kylässä". Välillä kyllä hämmästyttää miten meillä on samalaisia projekteja menossa, meillä vaan taitaa olla niin hyvä maku. *meinaa tukehtua nauruunsa*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä sitä kosketuspintaa löytyy aika paljon. Ja juuri noin se menee: meiltä löytyy erittäin hyvä ja valikoitunut maku!:D

      Poista
  7. Wohoo Oululaiset blogit on ihan parhaita...

    VastaaPoista