10.8.2013

Ruukutuspöytä

Olen onnistunut lyömään itseni ällikällä. Oma valtakuntani terassin toisessa päädyssä on vihdoinkin siinä kunnossa, että siellä voi tehdä muutakin kuin kiljua hämähäkeille. En uskalla edes ajatella, montako vuotta vanha, täyspuinen tiskipöytä virui lukkien kerrostalona lohkeilevan, oranssin maalin alla.


Kaapin vanhat maalit on poistettu ja kaappi on hiottu, pohja- ja pintamaalattu. Joitakin nauloja ja ruuveja on uusittu ja pinnan peltitasoa hieman oiottu, mutta muuten kaappi oli hyvässä kunnossa. Siihen on jossain vaiheessa vaihdettu tuollaiset kultaiset vetimet ja vaikka aluksi mietinkin, että vaihdan ne pois, niin tuossapa ne nyt keikkuvat. Koetin tosin hillitä enintä blingblingiä maalaamalla nuppeihin vähän valkoista koristeeksi. Kaapissa on joskus ollut myös ulosvedettävä leivonta- ja/tai työskentelytaso, mutta se on kadonnut aikojen saatossa enkä ole onnistunut keksimään hyötykäyttöä sen jäljiltä kaapissa olevalle "reiälle". Myös kaapin sisukset on puunattu ja maalattu, jotta työkalujen, kalkkipussin, ruukkujen ja sen semmoisten olisi kivempi olla.


Koska maaleja jäi yli, katsoin parhaaksi maalata myös puisen sohvan, johon mies on jo aiemmin joutunut uusimaan sohvan kannen. Hurjimpina hetkinäni visioin rohkeampia värejä ja kaikenlaisia koristemaalauksia, mutta mietin sitä asiaa uudelleen keväällä. Katsotaan nyt ensin, miten maalit menevät talven yli ja mihin sohva loppupelissä sijoittuu.

Pöydällä oleva vihreä puulaatikko lähti mukaani ilmaiseksi erään puutarhan loppuunmyynnistä. Se on sen verran uusi hankinta, etten ole vielä päättänyt, mitä sen kanssa aion tehdä. Ensimmäinen ajatus oli kiinnittää siihen koukkuja työkaluille, mutta jätän tämänkin asian hautumaan talven yli. Pakkasella saattaa olla lystiä miettiä kaikkea sitä, mitä aikoo keväällä tehdä.


Jos jollakulla kiinostaa, niin projektissa käytetyt maalit olivat Otex-tartuntapohjamaali sekä ihan vain arkinen Miranol. Jälkimmäiseen päädyin siksi, että sen säänkestokyky sai kehuja. Maalin sävy on nimeltään Kinos.

9 kommenttia:

  1. Voi miten ihana puutarhurin nurkkaus!
    Meillä olisi jokunen ylimääräinen (lue ideaa odottava) leikkuulauta, jotka olen pelastanut vanhoista keittiölaatikostoista. Jos koko sopii ja lauta kelpaa niin voisi noutaa täältä Jyväskylästä.

    VastaaPoista
  2. Tuija: No, voi mahoton! Miten minä nyt sinne Jyväskylään? Kiitos kuitenkin tarjouksesta, vaikka turhan kaukana täällä olenkin.:)

    VastaaPoista
  3. Kiljua hämähäkeille? Aaahahahaha

    VastaaPoista
  4. mokkakissa: Joiskohan ne? Ja makaisivat sitten päissään, niin ei tarvitsisi olla niistä niin huolissaan?

    VastaaPoista
  5. margsan: Noh, voisihan se tietysti olla hienompikin, mutta jos koettaa pelata, sillä mitä on ja/tai haeskelee kirpputorityyliin tavaraa, niin ottaahan se aikansa ja täydentyy hitaasti. Tuossa ryhmässä vain sohvasta on maksettu, eikä siitäkään täyttä hintaa. Mutta tuntuu kyllä tosi kivalta, kun on nyt tuommoinen siisti nurkkaus sen entisen röykkiön tilalla.:)

    VastaaPoista
  6. Kaunista on. Oman käden jälki tuottaa suurta mielihyvää : ) Sitä ei ostamalla saa.

    VastaaPoista
  7. Vai teet sinä kiljua hämähäkeille? Tämä on varmaan sen saman koulukunnan oppeja, jonka mukaan joku neuvoi juottamaan viskit (ne huonoimmat) myyrille.

    Maalit on nounou, taas.

    OP

    VastaaPoista
  8. Mayo: Ja on niin kivaa, kun vihdoinkin sain aikaiseksi. Sitä varmaan tykkäisi itsestään enemmän, jos tekisi enemmän.;)

    OP: Jep, kiljua hämäkäkeille. Sitä täällä tulee aina silloin tällöin harrastettua. Pienin annoksin.;)

    VastaaPoista