29.7.2012

Paini on alkanut

Tervetuloa tänne neuleolympialaisten kuumankosteaan painihalliin seuraamaan viheliäisten ja vähintään viime keväästä koskematta olleiden neuletöiden selättämistä. Olosuhteet painijoille ovat mitä raskaimmat; kahden viikon paini villalankojen ja -kerien kanssa loppukesän helteessä ei ole lastenleikkiä. Hätäinen saattaa erehtyä pitämään lajia turkkilaisena öljypainina, mutta sitä se ei ole. Kaikki tuo kiilto painijoiden iholla on pelkkää tuskan hikeä ja suun ohi kiireessä valahtanutta virvoketta.

Pääsette parahiksi seuraamaan kreikkalais-roomalaisen neulepainin tätisarjan ottelua, jossa vastakkain ovat Oulun Voimailijoiden kaikki tätikriteerit täyttävä neuloja sekä suomalais-ugrilaisesta perinteestä nouseva, Sakkolan Sisua edustava sukkamalli Yks Kyntönen. Painijat tuntevat toisensa entuudestaan, vaikka tämä onkin ensimmäinen kerta, kun he kohtaavat kilpailussa. Tädillä ja Kyntösellä oli reilu vuosi sitten intensiivinen harjoittelujakso, joka keskeytyi äkillisesti kantapäävaiheen jalkeisessä pintaneuleessa. Täti sai niin sanotusti kyllikseen ja väsyi, jolloin Kyntönen pääsi rokottamaan neulojaa tämän helpoista virheistä.


Tänään tahti on toinen. Vaikka Oulun Voimailijoiden neuloja ei olekaan sukanneulonnassa omimmillaan, kilpailutilanne tuntuu sopivan hänelle. Ensimmäinen Kyntönen on pikapuoliin valmis ja täti pääsee tämän päivän kuluessa aloittamaan jo toisen sukan. Neuloja pyrkii selvästi selättämään Kyntösen; hänen neulomistekniikassaan on sen verran vähän neiti Marple-tyyppisiä langan heittoja, ettei tuomaripisteisiin kannata luottaa. Tällä hetkellä Kyntönen on vaikeuksissa, mutta edessä ovat vielä neulojan vaikeimmat hetket. Tätimme on yleensä hyytynyt sukissa pitkään varsitaipaleeseen tai tylsään suvantokohtaan heti kantapääkiilan jälkimainigeissa. Ensimmäinen Yks Kyntönen alkoi aikoinaan maistua puulta heti varren kirjoneuleosuuden jälkeen alkaneessa pintakuvio-osuudessa, joka ei loppunut edes kantapäähän. Todennäköisesti Kyntönen laskee tämän varaan myös hiostavalla olympiamolskilla.

Kuvassa Kyntönen ennen starttia. Kuvasta näkyy, että Kyntönen on paketissa vasta, kun malliin kuuluvat kirjailut on saatu päätökseen. Ja sinne on vielä pitkä matka... Palataan molskille, kunhan täältä on jotain uutta kerrottavaa. Toivottavasti täti vaihtaa välissä myös kisa-asunsa; hän ei ole kovin kaunis näky Borat-henkisessä edustusasussaan. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

27.7.2012

Tally ho!

Neulasin olympiafiiliksen nostatukseen asialliset Union Jack -vanttuut. Kieltämättä väritys ja kuvio ovat meikäläiselle reippaanpuoleiset, mutta haitanneeko tuo mitään. Illaksi teepannu porisemaan ja lapasia heiluttelemaan; tämän tädin avajaisvarustus taitaa olla siinä. Niin että ei muuta kuin Hello, London!


Ei vaites, on mulla muutakin. Olen ilmoittautunut mukaan neuleolympialaisiin (Ravelryssä täällä) huolimatta rapakunnostani. Miksikään kisaturistiksi en aio ruveta, vaan aloitan infernaalisen puikkojen kilkatuksen heti, kun kisat käynnistyvät. Asenteen on oltava tiukka, sillä lajini on - ei enempää eikä vähempää kuin - paini (WIPs wrestling). Kuulantyönnön (ja sukkien, hah) ystävänä mietin pitkään lajia nimeltään sock put, mutta sitten muistin, että minullahan on jo kahdet keskeneräiset sukat. Siksi haastoin itseni neulomaan niistä toiset loppuun. Painiskelen siis seuraavat kaksi viikkoa yli vuoden kaapissa marinoituneen sukkaprojektin kanssa. Hyvä, että tein ensiksi lapaset. Jos sukkamarinadi on äitinyt kovin mehukkaaksi, niin eihän niihin paljain käsin viitsi koskea. Yök.

Jos joku innostuu leuhkoista kisalapasistani, niin tässä vielä aiheeseen liittyvät faktat:
Malli: Johnny Rotten Anarchy Mittens (maksullinen ohje Ravelryssä täällä)
Lanka: Dropsin Alaskaa vajaa kerä kutakin väriä.
Puikot: Oisko ollut neloset. Tai kolmepuoloset, ei voi muistaa.
Tuntuma: Aika paksut tuli. Langan väärän tiheyden takia jouduin muokkaamaan ohjetta kovalla kädellä. Muuten olisi ollut sille Rautahammas-sedälle taas uutta lähetettävää.

25.7.2012

Valmis!

Tämmöinen siitä lampunvarjostimesta tuli.


Ensi kerralla lupaan miettiä kahteen kertaan, ennen kuin alan virkkaamaan mitään suoraan näin pieneen kehikkoon. Kehikon osat olivat jatkuvasti koukun ja käden tiellä ja langat kiristyivät metallin ympärille niin, että jopa 1,25 mm:n koukun tunkeminen silmukoihin vaati verta ja hikeä. Itkemään en ryhtynyt. Vaiva tosin kannatti: virkkaus istuu kehikon päällä kuin hansikas.

Tarkkasilmäiset huomaavat tuosta alemmasta kuvasta, että varjostimen katossa on aukkoja. Virkkasin sinne kuusisakaraisen kukan/tähden, jonka sakarat kiinnitin kehikkoon. Sakaroiden välistä saa valo kajastella, miten haluaa. Aukot on helppo virkata jälkikäteen umpeen, jos viritelmä alkaa kyllästyttämään.


Mallia varjostimeen ei ole, se on syntynyt ns. omasta päästä. Edellisessä postauksessa hiukan osviittaa siitä, miten varjostimen virkkaus suoraan kehikkoon saadaan käyntiin. Lankana oli jotain puuvillaa, koukku 4,0. Perhosen ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä (täällä).

Alkuperäinen ideahan oli enempi reippaanvärinen varjostin. Siksi oli ihan pakko lisätä valkoiseen väriä muilla keinoin. Kiinnitin alalaitaan pallonauhaa ja aamusella auringon kajastellessa syntyi vielä pikkuinen perhonen, joka on kyllä himpun verran överin puolella. Kuvitelkaa varjostin jatkossa ilman perhosta; tuskin se siinä kauaa liihottelee.

Nyt pitäisi sitten lopetella lapaset. Seuraavan postauksen tunnelmat eivät ole aivan yhtä kesäiset.

23.7.2012

Jotenkin näin

Edellisen postauksen kommenteissa kysyttiin, miten olen ajatellut toimia varjostimen kaarevien reunojen kanssa. Minäpä kerron.

Aloitin virkkaamalla varjostimen alareunan ympärille kiinteitä silmukoita. Varjostin oli tietysti sitä ennen riisuttu kellisilleen kaikesta kankaasta, nauhasta ja rimpsuista. Kun koko alareuna oli virkattu ympäriinsä, aloitus ja lopetuskohta yhdistettiin piilosilmukalla. Alla olevassa kuvassa ollaan menossa toisella kierroksella. Varjostimen kiinteillä silmukoilla virkattua alareunaa näkyy kuvassa vasemmalla ja oikealla puolella on jo valmista simpukkariviä. Nimitän simpukaksi tuollaista puoliympyrää, joka on saatu aikaiseksi tekemällä pylväitä samaan silmukkaan. Alareunan simpukoissa pylväitä on 9.


Seuraavalla kierroksella simpukat tehdään edellisen kierroksen simpukoiden väliin. Huomasin aika pian, että simpukka saa olla nyt reilusti pienempi varjostimen muodon takia. Kolmannen kierroksen simpukoissa on vain viisi pylvästä. Alla olevassa kuvassa toisen kierroksen simpukkarivi on sinisellä ja kolmannen kierroksen pienemmät simpukat ovat pinkillä. Kolmen kierroksen jälkeen virkkaus myötäilee varjostimen kaarten muotoa ja aaltoilee mukavasti.

Minä halusin "tasata" työn samalle viivalle ja päästä aaltoilusta eroon, joten neljännellä kierroksella tein ensin kiinteitä (kaksi tai kolme, miten näytti tarvetta olevan), puolipylväitä (saman verran) ja sitten pylväitä. Tällä tavalla "aallon pohjan" syvetessä myös käyttämäni silmukat pitenivät ja pohjan "kuoppa" tuli täytettyä. "Kuopan" pohjalle tein yhden simpukan ja sitten jatkoin kuopasta ylös ensin pylväillä, sitten puolipylväillä ja lopuksi kiinteillä. Kuvassa tämä kierros näkyy vihreän poikkiviivan yläpuolella. Virkkuukoukkunen on siinä tosin jo kiinnittämässä seuraavan kierroksen simpukkaa (keltainen), mutta jospa se ei sotkisi kovin paljoa. Vihreän katkoviivan ideana on hahmotella aallon (kuopan) muotoa.


Viidennen kierroksen jälkeen virkkuu on tasattu ja kuoppa täytetty. Alakuvassa on näkösällä yksi valmis kaari viidennen kierroksen jälkeen.

Homman olisi voinut hoitaa monellakin eri tapaa, mutta minä tein sen tällä kertaa näin. Nyt menen virkkaamaan simpukoita simpukoiden päälle aina varjostimen yläosaan saakka ja ihmetteln sitten siellä, miten yläosa selvitetään kunnialla. Niin ja joo, en odottanut kaupan aukeamista. Valkoisella mennään.


22.7.2012

Voihan sunnuntai

Täällä vaivaa se perinteinen. Iskee idealla, syöksyt lankakaapille ja eihän sitä ole. Siis juuri sitä lankaa, jota tarvitsisit juuri sillä hetkellä. Lyhyen aivotyön jälkeen huomaat, että on sunnuntai, mikä tarkoittaa sitä, että sinun on kärvisteltävä ideasi kanssa seuraavaan aamuun. Siis sillä edellytyksellä, että pystyt hillitsemään itsesi etkä tartu korvaaviin lankoihin, kuten nyt vaikka tuohon kuvan valkoiseen. Sitä riittäisi.


Voihan nenä, sanon minä. Ajattelin virkata uuden päällisen eilen löytyneseen varjostimeen räikeän pinkistä puuvillasta, mutta nyt täällä joudutaankin nukkumaan yön yli ja jalostamaan ideaa. Se ei tietenkään ole automaattisesti huono juttu, mutta koville se ottaa. Tietysti jos tekisinkin monivärisen; raitaa, siksakkia tai jonkin uuden heksis- tai isoäidinneliövirityksen, niin lankakaupoille ei ehkä jouduttaisi. Kylläpä nyt koetellaan naista!

Ehdotuksia? Kenelläkään?

20.7.2012

Liimakauppaan, hus!

Täällä tuli akuutti tarve kerrosvadille. Sellaiselle, johon kelpaa nakella pikkutilpehööriä. Yksihän minulla jo on (täällä), mutta kuten tiedätte, ei yksi pääsky vielä tee kesää. Tarvittiin siis toinen.


Jos jollakulla ovat tällaiset astialeikit vielä testaamatta, niin yllytän tarttumaan toimeen. Tähän ei tarvita kuin asiallista liimaa (minulla oli tässä jotain miehen kaapistaan kaivelemaa pikaliimaa), hiontapaperia ja astioita tietysti. Jos on tiloja säilyttää mitä korkeampia ja villeimpiä viritelmiä, niin mielikuvitus ja lennokas luontokaan eivät ole pahitteeksi.

Astiat hiotaan kevyesti niiltä kohdin, johon liimaus tulee. Ideana on tehostaa tartuntapintaa; liika porsliinin kiilto pois. Tarkka merkkaa tussilla astioihin kohdat, johon liimaus ja toinen astia kiinnitetään. Tämmöinen suhari tietysti hoitaa hommat silmämääräisesti. Ja sitten liimataan. Jos liima on sellaista, joka lupaa liimata kaiken kaikkeen, niin vati on hetkessä valmis. Sen verran olen varmistellut, että olen asettanut kerrosvadin päälle kirjapinon painoksi joksikin aikaa. Näissä minun vadeissani on ylhäällä kahvikuppi (tässä neulatyynynä). En ole liimannut sitä kiinni, koska olen kokenut käteväksi sen, että kupin voi välillä nostaa pois ja kerrosvadin huipulle voi asettaa jotain vähän isompaakin. Vaihtelun varaa siis.

Liimaa jäi, joten taidanpa testata ostamiani sormuspohjia. Mitähän niihin kiinnittäisi?

18.7.2012

Vaivoja monenlaisia

Taidan potea jonkinlaista tautia, koska joka nurkka tursuaa aloitettuja käsitöitä. Ettei tämä nyt ole se paljon puhuttu startitis? Vaikka olisi ollut totisesti mistä ottaa, nappasin eilen paikalliseen pubineulontaan mukaani jälleen uuden projektin. Alku hiukan takkusi, mutta nyt tuntuu, että olemme kahdeksikon koukun kanssa sujut. Tästä pitäisi tulla takki. Tai ainakin selkäkappale valmistunee, ennen kuin keksin aloittaa jälleen uutta.


Lanka on muuten Novitan kierrätyspuuvillainen Hanko. Se lähti mukaani alehyllystä langan sisältämän muovin takia. Käsittämätöntä, eikö? Kierrätyspuuvilla on tietysti mitä parhain asia, mutta täyspuuvillainen pitkä neuletakki kuulostaa äkkiseltään aika painavalta, valuvalta ja venyvältä. Täällä siis virkataan kaikki peukut pystyssä akryylin ihmeitätekevän voiman toivossa.

Ja Hankohan on ilmeisesti näitä Novitan kuuluisia äkisti poistuvia lankoja. Saapa nähdä, millaisille metsästysretkille täällä joudutaan, jos homma toimii ja etenee.

13.7.2012

Ei luovuteta

Lupasivat lisää vettä. Minä ostin aurinkovarjon alesta.

Kuvan sudenkorento oli rikkonut siipensä. Nostin sen korkealle puuhun paikkaan, johon minä, lentotaidoton, kuvittelin hyvän kiitoradan ja tilan nostaa korkeutta. Tuskin se enää lensi, mutta jospa sekin piti ajatuksesta.


Menen nyt purkamaan lapasen. Huomenna aloitan alusta.

9.7.2012

Hupsista!

Pitkästä aikaa valmis neuletyö. Sain kolmannella yrittämällä kämmekkäistä oikean kokoiset, mikä on tietysti kätevää, koska nyt voin pitää ne itse.


Malli: Kensington Mitts huomattavasti lyhyempänä kuin originaalissa mallissa. Ohje löytyy vuoden 2011 Jane Austen Knits -lehdestä. 
Lanka: Jumalaisen väristä (Oliivi) Väiskiä (Väinämöinen) Louhittaren Luolasta. Langan menekkiä en osaa oikein arvioida. Vähän joka tapauksessa. 
Puikot: 3,0 mm.


Sukkapuikoilla jatketaan, mutta älkää vaan luulko, että sukkia. Pois se minusta.

8.7.2012

Ihan pihalla

Pihamaalla on käynyt viime aikoina melkoinen mylläys. Olen kohottanut ja rakentanut uudelleen penkkejä, siirrellyt kasveja ja kaivanut nurmikkoa ylös. Koska multa, hevosen kakka ja puhti pääsivät loppumaan, on aikaa tulla kuikuilemaan hiukan tännekkin.

Yläkuvassa on viimeisin viritykseni, jonka soisin saavan hieman vehreyttä lisää. Olin heittämässä pohjasta rikkoutunutta koria roskiin, kun hoksasin, että sehän on juuri  passeli yrttipenkkiin. Siellä se oregano nyt ihmettelee korissaan ja tuo viereen istutettu minttu saa puolestani ryhtyä rehottamaan siinä ympärillä vaikka kuinka villinä. Vanhat tiilet ovat mummoni pihamaalta ja harmittaa, etten aikoinani ajeluttanut niitä enemmänkin pihalleni. Keskenhän ne loppuivat. Niitä riitti takana näkyvän kasvilavan taakse, toiselle sivulle ja tähän eteen kaareksi, mutta kaaren loppu piti jo säveltää itse. Kasvulavassa on kesäkurpitsaa, ruohosipuli ja jokunen peruna. Tomaatit ja yrttiruukut minulla on pitkin terassia ja parveketta. Loput syötävät ovat kasvamassa ystävän siirtolapuutarhatontilla. Sain sieltä pienen suikaleen lainamaata täksi kesäksi.


Nappasin kuvan vielä runkoruusustanikin, jos jollakulla sen vointi kiinnostaa. Ruusu on viettänyt jo kaksi talvea pötköllään kukkapenkissä multien alla ja hyvin se pärjää. Kukkiikin, vaikka tuosta kuvasta nyt ei taida saada mitään selvää. Harmaa päivä, harmaat kuvat.

5.7.2012

Uskalsin!

Joku saattaa muistaa, miten aprikoin kevättalvella mustaa tapettia. Tapetti, johon olin silloin hurahtanut, osoittautui makuuni liian siniseksi (outoa, eikö?) ja luovuin haaveesta. Polte mustaan ei kuitenkaan laantunut. Mikä lie rohkeuden puuska minuun iski, mutta nyt on mustaa seinässä. Ajattelin vielä repäistä oikein kunnolla, kun repäisemään kerran ryhdytään eli - saanko esitellä: olohuoneessamme kukkii nyt Colefax and Fowlerin Snowtree.


Tapettikauppojen yhteydessä tuli taas todistettua jo lankaostosten kohdalta tutuksi tullut fakta: tässä oikullisessa maailmassa on vielä jotain, johon voi luottaa ja joka toimii kuin rasvattu salama. Se on Englannin postilaitos, jolle voisin viritellä oodin jos toisenkin.

Iltasella aloitan taas neuleen. Olisikohan se jo kolmas vaiko neljäs kerta samaa neuletta.. Neulomisen ja purkamisen vaiva näyttää tosin vaivaavan muitakin paikallisia neulojia. Miksi, oi miksi, ihminen ei osaa neuloa kerralla sopivaa kokoa? Muistatteko vanhoista James Bond -leffoista sen julmetun ison miehen, jolla oli rautahampaat ja kaikki? Se, jonka kanssa 007 kinasteli filmistä toiseen? Kädet kuin lapiot? Vieläköhän tuo lienee hengissä? Näyttää siltä, että hänelle olisi täällä tulollaan kauniit pitsikämmekkäät. Sievää väriäkin vielä.

3.7.2012

Huhuu, Henna!

Lehtiarvontani voittaja, "anonyymi-Henna", ei ole vielä lomailultaan ehtinyt kurkkaamaan blogiini. Eli kukkuu, Henna! Yhteystietoja kaivataan sähköpostiini. Ja sitten asiaan: ilmoja pidellessä tuli mieleeni Annina, joka kyseli jo hyvän aikaa sitten minulta kakenlaista. Täältä pesee:

1. Mikä oli edellinen projektisi? 
Herranen aika, en edes muista (käy äkkiä rullaamassa blogiaan alaspäin). Minulla on tällä hetkellä niin monta juttua kesken ja suunnitteilla, että muisti pätkii... Se oli se minivillistaulu!

2. Mikä on seuraava projektisi?
Kesken on huivi, joka alkaa olla kokonsa puolesta aika hidasta neulottavaa, joten se tuskin valmistuu ensimmäiseksi. Sitten on yksi kuvissakin jo vilahdellut virkkuu, jolla ei ole kiirus. Yhdet kämmekkäät ja lapaset ovat jonossa seuraavina ja tuntuu, että aloitan ne kämmekkäät tänään. Sitten on sukkasuunnitelmia. Luulenpa, että ohi kiilaavat kuitenkin erinäiset ompelukset tahi yksi noitumistaulu. Tämä on niin kivaa, kun ei tiedä. Maalatakin pitäisi ja tapettia on tilattu.

3. Mistä löydät ispiraation?
Milloin mistäkin. Ravelrystä, blogeista ja Pinterestistä enimmäkseen. Joskus joltakulta ohi sujahtavalta ihmiseltä tyyliin "minäkin haluan". Nämä ovat hiukan niitä henkimaailman asioita.. Minulla saattaa olla myös niin päin, että löydän jostain jotain sellaista materiaalia, jota tekee mieleni muokata. Lampunvarjostimet ovat tästä hyvä esimerkki. Nyt oli pakko kaivaa esille Jane Austin Knits - lehti, kun ostin P. D. Jamesin Death Comes to Pemberley -dekkarin kesälukemiseksi. Näyttäisi siltä, että Lydia Wickham on aika pian leski-ihmisiä (kyse siis Jane Austinin Ylpeys ja ennakkoluulo kirjaan kirjoitetusta "jatko-osasta". Löytyi Akateemisesta, vinkvink).


4. Mikä on lempitekniikkasi?
Vaihtelee. Joskus tekee mieli tehdä toista ja sitten taas jotain muuta. Tällä hetkellä tuntuu, että kauan kadoksissa ollut neulemojo on tulollaan päin.

5. Teetkö käsitöitä enemmän itsellesi vai muille lahjaksi?
En tee juurikaan lahjaksi, joten lähes kaikki tuotokset jäävät omaan kotiin, itselle tai joskus myös perheenjäsenille.

6. Mikä on vahvin osaamisesi?
Heikoimmillani olen ompelijana, se on selvä. Vahvimmillani olen haaveilussa ja yltiöpäisten suunnitelmien rakentelussa. Sitten loppuvat yleensä taidot tai aika ei riitä.

7. Teetkö käsitöitä enemmän vaatteiden tms muodossa vai onko vahvuutesi kodin sisustus?
Sekä että. Paitsi että meillä kaikilla tässä osoitteessa asuvilla on vahvuutena paremminkin kodin sotkeminen kuin sievänä pitäminen, niin että ehkä se vaatteisiin kallistuu.

8. Mikä oli ensimmäinen tekniikka jonka opit?
Minulla ei ole tästä muuta muistikuvaa kuin ala-asteen käsityötunnit, jotka muodostuivat kohdallani painajaismaisiksi. Olin ilmeisesti todella huono tekstiilitöissä ja vaihdoinkin siksi myöhemmin ns. poikien käsitöihin, joissa meni paljon paremmin. Onneksi kotona oli käsistään taitava äiti, jonka luulen vaikuttaneen siihen, ettei intoni kadonnut kokonaan.


9. Onko joku projektisi epäonnistunut niin pahasti, että se lensi suoraan roskiin sen sijaan, että säästtäisit materiaalin muihin töihin? Jos, niin mikä?
Ei varmaankaan suoraan roskiin, sillä pyrin säästämään materiaalin vastaisuuden varalle. Mutta muutoin moni tässäkin blogissa esitelty tuotos on jo manan majoilla.

10. Minkä tekniikan haluaisit seuraavaksi oppia?
Minulla on ollut tälle kesälle suunnitelmissa touhuta betonin kanssa, mutta kun sataa ja palelee koko ajan, niin ei ole tehnyt mieli eikä ole ollut mitään järkeä lähteä tuonne pihamaalle läträämään. Värttinän kanssa haluaisin olla parempi. Ja mietin edelleen, josko ostaisin rukin. Kirjominenkin kiehtoisi. Näitä riittää.

11. Mikä on lempikäsityöliikkeessi?
Langasta jos puhutaan, niin asioin mieluiten "paikallisessa" eli Lumoavassa Langassa. Sitten on ihan pakko lisätä, että muun materiaalin osalta minut löytää varmimmin kirpputoreilta. Vaikka löysin minä vasta kirppikseltä iskemättömiä Noron sukkalankakeriäkin, mutta se olikin ihan käsittämätön ihmejuttu.

Täällä paistaa aurinko ihmejutuista puheenollen. Ilmankos on niin toiveikas olo.

1.7.2012

Huh hellettä!

Äiti-ihminen: Sano joku numero. Yhden ja kahdenkymmenenkuuden väliltä.
Lapsi: Höh. Seitsemän.
Äiti-ihminen: Seitsemän? Miksi?
Lapsi: Koska minäkin olen seitsemän.

Virallinen ja arvokashenkinen arvonta on siis suoritettu. Unenpöpperöisen kesälomalaisen randomarvontageneraattorilla voittajaksi kirkastui Henna. Laitahan Henna osoitetta tuohon blogini sivupalkissa näkyvään spostiosoitteeseen, niin laitan pakettia tulemaan.

Anonyymi kirjoitti...
Miekin mukana! -Henna
24. kesäkuuta 2012 13.09 



Se on sitten heinäkuu. Ja kyllä sen huomaa. Ei tarvitse kuin yhdet villatöppöset ja yhden villatakin. Niillä tarkenee oikein mainiosti, jos ei mene ulos.