8.12.2012

Koska meillä on Joulu

Ajattelin tehdä nekkuja; oikeita joulunamuja. Muistin nähneeni jossain lehdessä ohjeet sekä koviin että pehmeisiin nekkuihin ja repäisseeni sivun talteen. Kuvittelin touhun olevan kovinkin idyllistä; mitä mukavinta puuhaa kilttien pilttien kanssa yhdessä touhuttavaksi. Ja pehmeitä nekkuja - niitä me tekisimme! Jotta lasten hampaat pystyisivät eivätkä aikuisten paikat hampaista lohkeilisi.

Ohjetta ei löytynyt, mutta en antanut sen masentaa, sillä elämä oli hyvä ja meininki mallillaan. Ohjeitahan löytyy internetistä. Haetutin esikoisella astiallisen lunta ja virittelin ilmapiiriä. Tarjoilin esiliinoja pikkuapulaisille, jotka vaikuttivat vastahakoisilta ja ilkesivät väittää, että äidillä on usein outoja ideoita. Esikoinen sanoi suorittaneensa velvollisuutensa jo hakiessaan lunta ja katosi läppärin taakse. Pienempi halusi maistaa kermaa, sokeria ja siirappia. Siirapin jälkeen hänkin katosi.


Virittelin jouluradion ja jouluessuni ja tuumasin, että voi sitä äiti-ihminen tunnelmoida yksinkin. Ihan mukava puolituntinen hellan ääressä, ei siinä mitään, mutta nekkujen teon hc-vaihe onkin vasta loppusuoralla. Olin värkännyt leivinpaperista nekkutötteröitä ja iskenyt ne esikoisen lumella täyttämään astiaan. Se oli soma näky ennen karkkimassaa. Vaikka kuinka yritin täyttää niitä sievästi lusikan avulla, karkkimassaa levisi kaikkialle ja touhu rupesi näyttämään omaan silmäänikin epäilyttävältä. Lusikoin tuskastuneena loput massasta pieniin, vessapaperirullien värisiin kakkuvuokiin (ei, en osaa selittää, miksi minulla on sellaisia) ja rukoilin, että nekut maistuisivat paremmalta kuin miltä ne näyttivät. Pudotin kokkareen massaa kylmään veteen jäähtymään ja tarjosin sen hetken kuluttua näköetäisyydelle uskaltautuneelle kolmivuotiaalle. Noh? Onko hyvää? Ei ollut. Karkki tarttui voimalla lapsen hampaisiin ja hän ei saanut hetkeen suutaan auki. Syvältä keuhkojen pohjasta asti noussut huuto onneksi auttoi siihen vaivaan.

Rauhoiteltuani lapsen ja poltettuani kaksi sormea ja yhden kitalaen, kiikutin tuotokseni parvekkeelle. Tällä välin esikoinen oli palannut virtuaalimaailmasta ja soi äidilleen vain yhden sanan: En. 


Loppuilta kuluukin mukavasti rapsutellessa kovettunutta karkkimassaa lieden pinnasta ja keittiön tasoilta. Kattilallekkin pitäisi tehdä jotain. Mieluusti ennen kuin mies kotiutuu; hän taisi olla sitä mieltä, että touhuni on turhaa ja ettei nekkuja syö kukaan. Sieltä suunnasta apua ei ole tulossa. Saan siis imeskellä nekkuni itse. Hampaani eivät niihin pysty.

PS. Tässäpä loistava hetki esitellä jo hyvän aikaa sitten miehelleni tekemä taulu. Se sopii oikein hyvin tuon ruotsinkielisen kaveriksi; hilpeä teema, etten muuta sano. Tuommoisen jävla skitin tarvitsisin oikeastaan keittiönkin puolelle.

18 kommenttia:

  1. Otan osaa. Päätin kerran tehdä pinaattilettuja ihan alusta itse. Työlään homman jälkeen vanhempi huusi naama punaisena: yööök, mikset sä sanonu että aiot tehdä niitä itte, mä luulin et me saadan kaupan lettuja! End of story.

    VastaaPoista
  2. Olen huomannut että karkkien keittelyssä sokeri tooooodella helposta muuttuu kovaksi. Heti, kun näkee että nekku- tai mikä muu karkkitahna hyvänsä alkaa muistuttamaan sitä vaihetta, kun perunajauho kiisseliä tehdessä sakeentuu, on jo syytä tehdä pehmeystestejä, jos kylmää vesilasia ei ole lähettyvillä, kylmä tiskialtaan pintakin käy hätäpäissä testialustaksi. Testejä kannattaa myös tehdä about minuutin välein ja hiljentää lieden tehoja rutkasti. Se, että onnistuu karkkikeittelyissään ei ole maailman suurin vaikeus, se vain vaatii ihan kamalan paljon testitippoja ja toffeeklimppejä sinne tänne. Pari minuuttia saattaa ratkaista liian pehmeän nekkukeitoksen ja liian karkin välillä. Siihen väliin jää pehmeä toffee. Kovan karkkivaiheen jälkeen vuorossa on palanut, musta sokeri ja kuvottava haju joka ei lähde parinkaan vuorokauden aikana keittiöstä.
    Been there, done all that. A whole lot.
    Tsemppistä!

    VastaaPoista
  3. Minulla on vähän samansuuntaisia muistoja nekkujen tekemisestä - tosin vaadin tehdä itse, enkä uskonut kun äiti koetti hillitä. Teinin innolla tein, mutta eihän niitä voinut syödä.

    Uusien asioiden kokeileminen se on ultimate extreme - laji - koskaa ei voi tietää miten käy. Olet siis tehnyt arjesta jännempää kuin BASE- hyppääminen, siinä jotenkuten on aina varjo selässä kiinni. Nekkuja tehdessä ei ole varjoa ja hypätään vain tuntemattomaan :) Nimim. Arkinen Extreme- eki

    VastaaPoista
  4. =) Aina ei mene ihan niinku Strömsössä...

    VastaaPoista
  5. mokkakissa: Täällä oli hiukan samaa argumenttia ilmassa: kaupan karkit ovat parempia. No joo, nekut ehkä olivat tässä.

    WeirdRockStar: Okei, nyt tiedän, mitä tapahtui. Eli keittelin liian pitkään. Pläräsin aika montaa nekkuohjetta netistä ja kovin suurpiirteisiä olivat. Olisi pitänyt konsultoida suoraan sinua; minä siis keittelin ne kivikoviksi, mutta palanutta ei ilmeisesti tullut, koska ainoat saamani kehut liittyvät tuoksuun.

    Mari: Ultimatea tosiaan.:) Jumankeikka, onnistuin juuri ilmeisesti sössimään pizzataikinankin; nyt ei ole mun päivä!

    VastaaPoista
  6. Oi! Muistuttaa ihan niitä aikoja, kun omat lapseni olivat pieniä ja virtaa ja intoa riitti kaikkeen siihen, mistä nyt ei enää haaveile - vaikka aikaa ja tilaisuuksia olisi.

    Ihan oli kyynel nousta silmäkulmaan. Ei mistään oi-niitä-aikoja-kaipuusta(vaikka oli joskus kivakin tuhertaa, toki, ja joskus jokin onnistuikin - en nyt tosin muista mikä ja milloin). Ihan kiitollisuudesta kyynelehdin. ohi on :)

    VastaaPoista
  7. Kuulostaapa kovin tutulta, siksi ihan nauratti(sori). mulle käy tämän tästä samoin.päälimmäisenä on muisto suklaajuustokakusta, joka oli hirvittävän isotöinen ja kun se lopulta oli valmis kaiken vaivannäön ja sotkemisen jälkeen, se oli hirvittävää ja meni maistelun jälkeen roskiin. Kaunis se oli, se vähän lohdutti :)

    VastaaPoista
  8. Nonna: No, ei tosiaan mene. Enimmäkseen elo täällä on tänään kuvatun kaltaista.:) Hyvä välillä laittaa "totuuttakin" blogiin, etteivät ihmset luule, että kaikki syntyisi aina helposti ja käden käänteessä.

    Päivi: Ole hyvä vain! Hiukan täällä on kyllä fiilis matalalla, joten tuo sinun Ohi on - teemasi ei varsinaisesti ilahduta suorittavaa henkiläkuntaa täällä.:D

    VastaaPoista
  9. Sokerin keittelyssa on ehdoton sellanen lampomittari, joka klipsastaan kattilan reunaan. Ne ei paljoa maksa. Ihan keittiosastolta saa. Ja varsinkin alkuvaiheessa kannattaa loytaa resepteja joissa kerrotaan etta minka lamposta sen keitoksen pitaa olla. Silloin ollaan aika selvilla vesilla. Ja toi kokeilumenetelma on hyva kanssa.

    VastaaPoista
  10. Jaa että huuto tuli läpi vaikka nekku liimasi hampaat yhteen? Ei sit mitään. Meillä on nimittäin asunut sellainen kiljukaula viimiset pari viikkoa että ajattelin ehdottaa josko lähettäisit keitoksesi meille huudonhiljentimeksi. Mut ei se taidakaan toimia...

    Kokemus sen sijaan kuulostaa hyvin tutulta. Samoin noi mokkakissan pinaattiletut. Nekkuja en muista kokeilleeni, mutta pinaattiletut on testattu.

    VastaaPoista
  11. emmi: Eikö ole surullista? Minä ole ainakin tämän päivän kokemusten valossa aivan lyöty nainen. Kaiken pilalle menneen kokkaukseen käyttämäni ajan kun olisin käyttänyt vaikkapa siivoamiseen tai neulomiseen, niin tulosta olisi tullut ehkä eri tavalla. Mutta ei se mitään: huomenna on uusi päivä ja uusi tilaisuus keittiössäkin.

    Ina: Tiedätkö, mulla on sellainen mittari! Mutta ei mulla käynyt mielessäkään, että sellainen olisi tässä tapauksessa tarpeen. Kiitos vinkistä, vaikkakin nekut saanevat olla jatkossa aivan rauhassa.:)

    Minna: Sanotaanko, että se huuto aukaisi tullessaan suun ammolleen. Sitä edelsi tuskaisa hetki, kun veijari tajusi liimanneensa purukalustonsa yhteen. Mutta liima ei kestänyt uhmaikäisen huutoa.:D Tuossa äsken luettiin iltasatuna Kesäkummun Marikin joululomaa ja kaskas, siellähän keiteltiin nekkuja. Lapsi keskeytti lukuhommat ja ilmoitti tietäväisenä, että "nekku on pahaa".

    VastaaPoista
  12. Kuulosti tutulta...Mutta tuon ekan kuvan valo ja tunnelma!Ihana.

    VastaaPoista
  13. Hahahaa :O) multa lähti paikka hampaasta kun söin (lapsilta tietenkin salaa) salmiakkia. Tuota nekkujuttua en edes uskalla yrittää :O)

    VastaaPoista
  14. Kodinhenki: Kiitos, blogi on hyvä paikka saada vertaistukea.:)

    MINNA: Juu, pysy kaukana nekuista. Mnäkin hankin tästä lähtien joulunamut kaupasta.

    VastaaPoista
  15. Yksi työkaveri neuvoi kerran takuuvarman joulunamireseptin:
    1) osta laatikollinen pandan juhlapöytää tms. lempparit voi syödä kuormasta, jos tykkää
    2) nosta suklaat kennoineen mikroon, sulata 15 s
    3) painele suklaita sormilla vähän linttaan, sinne tänne, ja anna kovettua jääkaapissa
    4) pakkaa kauniiseen rasiaan (rasiaa voi vähän vielä hölskytellä rustiikin lookin viimeistelyä varten), ja vie tuliaisiksi. Myyjäisissä käsintehdyt konvehdit voi hinnoitella 50 cnt/kpl.

    VastaaPoista
  16. Heidi: Että jotkut ovat viisaita, hoksaavaisia ja ovelia. Miksen minä koskaan keksi mitään noin nokkelaa? Kiitos vinkistä, tiedä vaikka vielä kokeilen tätäkin.:)

    VastaaPoista
  17. Helvetes jävla skit olisi kyllä ihan mun tauluni. Nauran ihan kipeenä sille.

    VastaaPoista
  18. violet: Ei muuta kuin ryhdyt taiteilijana virittelemään omaa versiotasi! Niitä originaaleja löydät goglettamalla tuon tekstin; minä olen syyllistynyt sen varastamiseen.

    VastaaPoista