21.10.2012

L-O-M-A

Jälkikasvu on tottunut saamaan sesongin ensimmäiset piparit syyslomalla ja saamansa piti tänäkin vuonna. Koska j-kirjaimella alkava asia on vielä kaukana, lasten koristelumopolla on lupa keulia ihan vapaasti. Mitään j-fiilistä ei vielä haeta. Tämmöisiä tuli ja hyvälle maistuu.


Tärkein oma lomatavoitteeni on saada maalia ja tapettia seinään. Ostin kesällä Jutalta häneltä remontista yli jääneitä tapettirullia ja jo jonkin aikaa on tuntunut, että nyt saattaisi olla se hetki. Mies on tasoittanut eteishallin seinäpinnat kauttaaltaan, joten tässä voisi vaikka kääräistä hihat. Kyseessä on muuten ikkunaton läpikulkutila eli kuvia - ainakaan laadukkaita - en uskalla teille ihan heti luvata. Ihailkaa sen sijaan vaikkapa Jutan kaunista kotia (täällä). Ostamani tapetti näkyy linkkiin lisätyn postauksen kahdessa alimmassa kuvassa.

19 kommenttia:

  1. Täälä on kanssa kärsitty pimeistä remonttikuvista, mutta minkäs teet, salama on ihan kauhee, tein poikkeuksen ja käytin...

    Laita kuvat vaikka huonommatkin!

    Kuolasin muuten mokossa tuollaisia lautasliinoja!

    VastaaPoista
  2. Ihanan iloisia pipareita ! Oikeanpuoleinen on hauskin "paistettuinen kananmunineen" :D

    VastaaPoista
  3. Ehkä väriallergiaa on tullut siedätettyä aika lailla täällä suunnalla, sillä se tapettihan sai aikaan sisäisen quasi- vöyhkän.
    Meillä juotiin juuri glögit.

    VastaaPoista
  4. Hauskoja!

    Juu, j-sana on täälläkin pannassa, ei puhuta siitä vielä.

    VastaaPoista
  5. IHANIA! Keksien tai vaikka muffinssien koristelu on ihanaa! Vanhepi neideista oli eilen sellaisilla synttarikutsuilla, joissa leivottiin kakku ja koristeltiin muffinsseja. :D Ja niista tuli kanssa tosi hauskoja. Stemppia tapeteeraukseen. Ja kuvia... oli ne sitten minka laatusia tahansa..... odotellaan kovasti.

    VastaaPoista
  6. eilen tänään huomenna: Täältä ei Bungalovia saa, minä olen tilannut tavaraa sieltä etelästä, Kuistikohan se oli se kauppa nimeltänsä..? Ja joo, menen huomenna maaliostoksille ja tapetoin aikaisintaan tiistaina, ehkä keksiviikkona, joten jos olisi lopuviikosta valoisia päiviä, niin ehkäpä.:)

    Mona: Minäkin tykkäsin noista ns. paistetuista munista.:D

    WeirdRockStar: Aah, sun blogissasi sisustusvärit ovat olleet viime aikoina tyylikkään viktoriaaniset! Ja glögipullo on mullakin, mutta avaamatta. Pitäisiköhän tässä...?

    Elsa: Juu ei, ollaan vielä ihan hyshys.

    Ina: Tuo onkin tosi hyvä synttäri-idea; siis se "koristele itse"!

    VastaaPoista
  7. Mahtavan muikeita pipareita teillä. :D

    VastaaPoista
  8. Herkullista lomaa :) meillä se loppu ny.

    VastaaPoista
  9. Neulisti: Niin ovat mukeita, että hiukan vähemmän makeista pipareista pitävillä on noissa nielemistä. Onneksi eivät koristelleet ihan kaikkia, että jäi mulle ja miehellekkin jotain makusteltavaa.:D

    Nova Melina: Kiitos!

    Peppi: Niin, teillä jo loppui.:( Täällä tuntuu nimitys syysloma hassulta, kun on maa kuurasta valkoisena ja on luvattu aika näppärää pakkastakin. Mutta eipä anneta haitata; loma on aina huippua.

    VastaaPoista
  10. Mitä taideteoksia. Tjaah piparit. Pitäiskö kokeilla? Laitan taikinaan ripauksen maustepippuria ja se tekee hyvää.

    Liisteri olisi minun käsissä vaarallista. Männä viikolla ylitin itseni, kun liimasin passikuvan viisumihakemukseen, enkä sotkenut yhtään. Hieno tapetti. Et sinä rumaa ostaisi.

    OP

    VastaaPoista
  11. OP: Olen tainnut tavata hengenheimolaisesi täällä. Eräs miespuolinen tuttava kehui tapetoinnin olevan kamalinta mitä hän tietää. Ei kuulemma saa laitettua edes post it- tarralappuja oikein, tarttuvat sormiin jne. Hän kadehtisi varmaankin tuota onnistunutta passikuvan liimaustasi.:) Tapetoitava tila on hiivatin korkea. En ole ihan varma yllänkö tarpeeksi ylös edes tikkailla; pidähän peukkuja!

    VastaaPoista
  12. Jopas, ihmettelinkin että mikäs liikennepiikki on blogissa käynyt, täältä löytyi selitys :P

    Meillä on vuorotellen ja/tai yhtä aikaa oltu flunssassa niin on kyläilyt jäänyt. Mutta sehän voi olla että sitten kun päästään sinne asti, teillä on jo tapetitkin seinällä! ;)

    VastaaPoista
  13. Oi, piparit maistuisikin nyt niin hyviltä. Täytyypä lisätä seuraavaan kauppalistaan :O)

    VastaaPoista
  14. Emma: Kun päästää lapset vauhtiin, tulos on yleensä hauska ja reippaan puoleinen.:)

    Jutta: Joo, ei mitään hätää, käytte kun ehditte. Mä olen nyt viikon lomilla ja kotosalla ja koetan saada tapetin paikoilleen.;)

    MINNA: Kyllähän nyt voi jo aloittaa.:) WeirdRockStar tuossa tsemppasi jo glögiosastollekkin, mutta niin vain on vielä glögi pysynyt pullossa.

    VastaaPoista
  15. Hyvää lomaa sinne! Pari räntäriekaletta tuossa jo satoikin. Jos kerran siellä on jo paistettu pirapeita niin ei kait kukaan voi kieltää minua paistamasta joulutorttuja? Itseasiassa ne voisivat maistua aikas hyville...joko glögiä on kaupassa?

    Ja tuo tapetti on aika hottis!

    VastaaPoista
  16. Meilläkin on tuota tapettia, tosin ilmeisesti eri sävyssä, sellaista keltaisenvihreää on tuo pohja. Piristää työhuoneessa ahertajaa ja on kyllä melkoisen hieno tehoste :)

    VastaaPoista
  17. Soile: On glögiä kaupassa ja oikein valikoiman kanssa. Annan lisäksi myös virallisen joulutorttuluvan! Kuuma joulutorttu toisessa ja glögihömpsy toisessa poskessa lämmittää mukavasti.

    Paula: Tässä on vihreä pohja. Ajattelin alun perin sinisävyistä versiota, mutta hankalahan näistä on päättää: kaikki ovat niin kauniita. Aika pastellihan tämä nyt on, mutta toivotaan, että eteisen mustat kalusteet toisivat hiukan balanssia. Jännittää kyllä! Mulla on pitkä väli, ettei koko talossa ollut tapettia ollenkaan ja nyt ollaan kohta jo ns. överitilanteessa.:D

    VastaaPoista