16.10.2012

Kirvestä kaivoon

Otsikosta huolimatta en ole vielä luovuttanut, päinvastoin. Olen vasta aloittanut. Sitä, pääsenkö ikinä onnelliseen loppuun saakka, en voi luvata, sillä olen tarttunut itselleni hulluuden rajoja lähentelevään haasteeseen. Siksi tuo otsikko; kaivohommiinkin voidaan vielä päätyä.


Niinhän siinä kävi, kuten Pohjan akkaa jo neulonut Soile minulle lupasi: akka alkaa puhella. Ostotapahtumasta ei ehtinyt kulua vuorokauttakaan, kun lankapussista kuului sellainen leukojen louskutus, että oli pakko hiukan kokeilla. Kokeilla ohjetta, jota pitää muokata omiin mittoihin ja tarpeisiin sopivaksi. Tehdä muutoksia, joita en ole kuunaan ennen tehnyt. Ja neuloa läjittäin palmikkoja, jotka kyllä miellyttävät silmää, mutta joiden neulomiselle en ole koskaan ollut erityisen perso. Luvassa on siis verta, hikeä, kyyneliä ja paljon purkamista. Ja voi olla, että heitän hanskat tiskiin ja tunnustan, etten osaa enkä pysty, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että hittolainen, tekee mieli yrittää. Älkää odottako nopeita tuloksia, neuleaika on vähissä ja palmikkoa syntyy NIIN hitaasti. Mutta mielentila, se on vielä ihan zen.

17 kommenttia:

  1. Tuo on sitä "prosessineulomista" parhaimmillaan: jo yksikin palmikonkierto on itsessään se palkinto.

    Lainaan siiis soita sanontaa: hiljaa hyvä tulee. Kauniilta näyttää jo nyt - olen tuon kuvionkin joskus neulonut, mutta kovin erinäköiseen neuleeseen :)

    VastaaPoista
  2. Oi, oi, jutteleepa se akka sulle kauniita sanoja! Hyvältä näyttää, pidä tuo zen-mielentila.

    VastaaPoista
  3. Mari: Sinulla eivät palmikot pelota.:) Muistan joskus harjoittelleeni blogisi innoittamana palmikkoja ilman apupuikkoa, mutta se se vasta kamalaa oli. En oppinut ja ährään edelleen hitaasti apupuikon kanssa. Juu, jospa tästä vaikka ensi syksylle takki tulisi.

    Tiina: Zenissä voi olla pitämistä, mutta yritän parhaani.:D

    VastaaPoista
  4. Jassåå, no vihreä tee auttanee zenin säilymiseen, mutta mikä tuosta tulee?

    VastaaPoista
  5. No osaat ja pystyt! Mallitilkku näyttää ainakin niin hyvältä, että alan miettiä miksi minä en neulo palmikkoa useammin.

    VastaaPoista
  6. mokkakissa: Mitä tästä tulee? Saapa nähdä. Yritän tehdä neuletakkia ja ohje on, mutta se, minkälainen lopputulos on ja miksi se muokkautuu, niin.... paljastelen tilannetta, sitä mukaa kun homma etenee. Taistelen nämä hihat ensin. Ja kiitos vinkistä, tämä täti lähtee nyt kaupoille!

    Minna: Siksi, kun se on niin hidasta ja työlästä. Siksi minä en ainakaan neulo palmikkoa yhtään tämän useammin. Joku lapanen tai pipo vielä menettelee, mutta neuloppa palmikkoa takin verran... kääk. Minä vähentelen tästä ohjeesta palmikkoa jokin verran, jotta olisi edes jonkinlaisia mahiksia saada joskus valmista.:D

    VastaaPoista
  7. Kauniilta alku näyttää. Tsempit prosessille :O)

    VastaaPoista
  8. Oi, mahtavalta näyttää. Jaksaa jaksaa :D

    VastaaPoista
  9. MINNA: Kiitokset tsempistä, se kaikki tarvitaan.;)

    Emma: Kiitos kiitos, vielä menee mukavasti, mutta vastahan tässä ollaan alkusenteillä.:D

    VastaaPoista
  10. Höpsistä pussiin nainen, sinä mitään kirvestä kaivoon heitä! Nuot palmikot ovat ihania. Ja kun niitä vähän aikaa neulot, teet mutkan oikealle ja vasemmalle ja taas mutka tuonne ja tänne ja yhtäkkiä huomaat neuloneesi jo vaikka kuinka ja paljon. Palmikot ovat koukuttavia. No nii, neulomaan siitä hus!

    VastaaPoista
  11. Soile: Syysloma - neulomisloma? Ensi viikko olisi lomaa, joten periaatteessa tuota mainitsemaasi konstia "mutka vasemmalle ja mutka oikealle" voisi hiukan koettaa.:)

    VastaaPoista
  12. Akkahan on hopissyt kauniita juttuja. Kailottanut oikein kunnolla kun olet noin upeasti aloittanut neuletakin. Upean nakoista on. Ei onnistuis talta akalta laisinkaan. Tsemppia palmikkopainiin ja sen zenin yllapitamiseen. Ala anna periksi.

    VastaaPoista
  13. Ina: Kyllä se kailottaa (kiva sana:)) edelleen, mutta en ole juuri postauksen jälkeen joutanut korvaani siihen suuntaan lotkauttamaan. Ehkäpä se akan ääni siksi nousee; kun ei raukka tule kuulluksi.:D

    VastaaPoista
  14. Zen on tie, ei päämäärä. Hyvää tietä siis! Kaunis alku sillä jo on.

    VastaaPoista
  15. WeirdRockStar: Minä niin toivon, että zen jatkuu ja tietä riittää. Normaalistihan mulla ei kauheasti sitä zeniä ole....:D

    VastaaPoista
  16. Onpas kivan näköisiä juttuja, tuo näyttää tosi lupaavalta. Tsemppiä taiteiluun! :)

    VastaaPoista
  17. ArualMaria: Kiitos, tsemppi tulee tarpeeseen. Olan vasta toisessa hihassa menossa. Ajattelin neuloa kaiken alhaalta ylös erikseen ja yhdistää kainaloista sitten ylös asti. Saa nähdä, miten mitoituksen onnistuvat. En ole järin kokenut tämmöisissä tuunauksissa.

    VastaaPoista