Olen pitänyt pari viikkoa kirpputoripöytää ja kaivellut sen varjolla kaappejani. Vastaan tuli esimerkiksi neljä neule- ja virkkauslehteä, joissa on vauvoille ja taaperoikäisille tarkoitettuja malleja. Kaksi vanhinta, 1960-luvulta olevaa Ahkeraliisa-lehteä, ovat kannettomia, mutta muuten hyvässä kunnossa. Kaksi uudempaa ovat BWT-nimisiä; toinen on vauvalehti ja toisessa on ohjeita 4-12-vuotiaille. Alla olevat kuvat ovat BWT:n lehdistä. Kaikki lehdet ovat suomenkielisiä.
Mieleeni pälkähti, että lukijoissani saattaisi olla joku retrohenkinen ja lapsenmielinen käsityöihminen, joka ilahtuisi kovasti tämmöisestä neljän lehden nipusta, joten eiköhän laiteta juhannuksen kunniaksi vielä arvonta pystyyn. Eli kaikki te, joilla tämmöinen paketti kiinnostaisi, jättäkää kommentti tähän postaukseen. Aikaa on kuukauden vaihtumiseen saakka.
EDIT. Arvonta-aika päättyi kesä/heinäkuun taitteessa. Voittaja (Henna) on arvottu ja paketti on laitettu postin matkaan. Kiitokset kaikille osallistujille!

27 kommenttia:
Kivalta näyttää, mukana!
Mukana ollaan!
Mukaan tahdon minäkin. Pikkupiikani vasta 10 kk olis paljon neulotttavaa neidille :D
I'm in!
Minuakin kovin kiinnostaisi.
Olen seurannut kaunista blogiasi jo jonkinaikaa.
Retrohenkinen ja lapsenmielinen ilmoittautuu mukaan!
Miekin mukana! -Henna
Ihania! Mukana!
Tähän arvontaan pitää osallistua!
Onpa hauskoja virkkauksia ja neulomuksia kuvissa! Ihana kirsikkatasku ja virkattu hapsutoppi :) Mukana ollaan ilman muuta!
Mahtavia, mukana arvonnassa :D
Voi kyllä kiinnostais! Arvontaan mukaan, heps!
Ehdottomasti mukana arvonnassa! :D
Osallistun! Totta kai, koska olen lapsellinen ja lapsenmielinen. Vaikka saan yhtä ja toista raivatuksi, vanhoja kässykirjoja en koskaan!
Mukana, vaikka lehtiä pitäisi kyllä kantaa täältä huushollista ulos eikä yrittää voittaa niitä lisää. Mutta ehdottomasti mukana!
Hiphei ja mukana ehdottomasti!
Nuo haalarit on yli söpöt :) Tietysti mukana!
Ehdottomasti kiinnostaa, nuo lehdet on ihan helmiä mun mielestä. Ikuisia inspiksen lähteitä :)
Ilman muuta, mukana ollaan!
Kyllä kiinnostaa! Vanhat käsityölehdet on mukavaa selailtavaa. Täällä niitä vaan ei kirppareilla jostain syystä ole juuri kohdalleni osunut.
HEI !
Tätä arvontaa ei voi jättää väliin. Ihana blogi sinulla!
siis ovat niin ihanan retroja että kyllä! kerrankin ilmoittaudun johonkin arvontaan mukaan. )kyllä noista jotain soveltaen voisi tuolle 4 penskan jälkikasvulle väsätä)
AIVAN IHANIA! Tuntuu että mistään ei löydä tällaisia ihania vanhoja käsityö-ohjeita! MUKANA OLEN EHDOTTOMASTI!
Ehdottomasti mukana :)
- Heli
Onpa aivan ihania neulemalleja! Näitä olisi ihana päästä toteuttamaan omalle taaperolle.
Ihania neuleita! Ehdottomasti haluan mukaan arvontaan.
Oi ja voi! Kylläpä näyttävät mielenkiintosilta lehdiltä ja kivoilta malleilta.
Mukaan arvontaan siis.
-HeissuV-
Lähetä kommentti