5.5.2012

Kävipä hassusti

Tiedän järkyttäväni pitkäaikaisia lukijoitani, mutta lohdutan sillä, että kerran se vain kirpaisee. Uudemmat lukijani pääsevät aistimaan takinkäännön syvyyttä esimerkiksi tästä postauksesta, joka taitaa kuulua blogini kolmivuotisen historian eniten kommentoituihin.

Mitäpä sitä peittelemään. Näin alas täällä on vajottu: olen syvästi ihastunut vanhanaikaisiin, vahattuihin viiksiin. Kaikki alkoi viime syksynä, kun törmäsin Akateemisessa nuorukaiseen, joka oli päästä varpaisiin saakka huomiotaherättävän tyylikkäästi ja jopa erikoisesti pukeutunut. Siis sellainen hipsteri, oletan. Vaikka hänessä olisi ollut silmänruokaa yllin kyllin, huomasin tuijottavani hänen ylähuulillaan keikkuvia hillittömiä viiksiä. En ollut kuunaan nähnyt sellaisia livenä, vanhoissa kuvissa vain. Ja suureksi järkytyksekseni minun yli myönnettävä, että kokonaisuus toimi. Se iski, kuin se kuuluisa metrinen leka. Joku viikko siinä meni toipuessa.



Koska oman miehen karvankasvu ei yllä puunattuihin hipsteriviiksiin (ja muita ei edelleenkään siedetä), päätin tulla reippaasti kaapista ja tuunata jokusen parin sisustukseen. Seinätaulu on valmis, tyynyä suunnitellaan. Jos joku muukin haluaa tarttua ideaan, niin viiksitaulu syntyy nopeasti kangasväreillä. Minä askartelin jokusen erilaisen viiksimallin (ah, tätä perversion määrää!) ihan vaan retkipatjasta. Tussilla piirsin ja saksilla irti leikkasin. Maalia pintaan ja lakanakankaalle painamaan. Hyvä tuli. Vaikka jos olisin jaksanut ruveta kirjomaan viikset, olisi saattanut tulla vieläkin parempi. Mutta joku raja sentäs.

29 kommenttia:

  1. Voihan hipsteri sentààn. Alat sinàkin tulla ikààn, jolloin hyvin hoidetut miehet partoineen ja karvoineen ilahduttavat silmàà. Mutta vain etààltà ihaliltuna. Ja minà niin rakastan Poirotia!

    VastaaPoista
  2. :o Tää meni sanattomaksi. Mutta täytyy tunnustaa, että tollai taulussa viikset kyllä toimii. Kuuluu ne Hercule Poirotinkin naamalle, muttei sitten muille. ;D

    VastaaPoista
  3. Ei se mitääñ, kyllä minä ainakin ymmärrän. VIikset saattavat hyvinkin hienosti toimia oikealla tyypillä ja oikeanlaisina.
    Mukavaa kun tulit kaapistasi!

    VastaaPoista
  4. Tuota, kasvattaakos miehesi taas viiksiä siis tuon taulun mallin mukaan?

    Varo vain, kohta on kurssissa sellaiset mursuviikset, sitten sellaiset amisviikset ja...

    Hih.

    En kuitenkaan tartu askartelu paskarteluvinkkiisi.

    OP

    VastaaPoista
  5. Hauskat :) Kieltämättä viikset näyttävät nykyään aika hauskoilta. Kaikkialla muualla paitsi miehen ylähuulessa. (Mä haaveilen sellaisista leikkiviiksistä tyttärille.)

    VastaaPoista
  6. Lissu: Sinäpä sen sanoit! Jos tämä kaikki johtuukin Poirotista! Minäkin olen aina tykännyt siitä naamasta (tai siis David Suchetín naama se tietysti on).

    morso: Juu, ei täälläkään mies mitään viiksiä kasvata. Jääkööt tämä viiksivillitys etärakkaudeksi..;)

    violet: Kaapistapa hyvinkin! Mutta eihän kaikista viiksistä tarvitse pitää, eihän? Tietyillä tyypeillä, kuten sanot, ok.

    OP: Ei kasvata, ei. Hänellä ei karvankasvu ole ihan sitä luokkaa, mitä tuollaiset isot viikset vaatisivat. joten ei hätiä mitiä.:D

    Minna: Innostuisivatkohan meidänkin neidit? Pitää viritellä juomapilleihin jotkut viikset!

    VastaaPoista
  7. Sun kuule pitää tehdä Hercule Poirotin naamasta iso juliste ja laittaa se vaikka vessan oveen koristukseksi! =o)

    VastaaPoista
  8. Minä kyllä hyvin ymmärrän viiksimieltymyksesi. Itsekin yritin joskus miehelle ehdotella, että antaisi kasvuston kasvaa. Jostain syystä ei mennyt läpi.

    VastaaPoista
  9. Outi, Pila-Palasta saa parilla eurolla mitä mahtavimpia viiksiä. Tiesitkö, että viroksi mahtavat viikset on "lopsakat vuntsit".
    t.:) Anna

    VastaaPoista
  10. Hanna: Siinä on vain se probleemi, että tämä ei ole sinkkutalous. Mitähän nuo muut sanoisivat, kun saisivat asioida toiletissa itsensä Poirotin kanssa?;)

    Jutta: Muistanpa hyvinkin, että edustit Hiljan kanssa viiksikeskustelussa oppositiota. Eikö miehesi innostu edes noista hipsteriviiksistä? Ehkäpä semmoiset vaativat hieman keikarin luonnetta..:)

    Anna: Lopsakat vuntsit? Jotenkin se kertoo asiasta kaiken oleellisen.:D

    VastaaPoista
  11. Uaah! Viikset. Mun mieskin yritti kasvattaa partaviiksiyhdistelmää, mutta parta oli harva eikä omistaja tykännyt.

    Muhkeita viiksiä löytyy suomalaisen kultakauden taiteilijoiltakin. No, sinähän ne tiedät.

    VastaaPoista
  12. Solveig: Tiedänkö viikset vai taiteilijat?:D Onkohan se ennen muinoin ollut isonkin kriisin paikka, jos karva ei ole kasvanut? Historiantutkimuksen musta ja tutkimaton aukko: heikommasta parran- ja viiksenkasvusta traumatisoituneet miehet..

    VastaaPoista
  13. Tiedät varmaan molemmat :)

    No voi vain miettiä, miten monen filosofin ura on jäänyt vain haaveeksi parrattomuuden vuoksi. Tai miten olla mullah, jos parta on säälittävän harva? Tai miten se Hitlerinkin parrankasvu oikein oli, kun piti vain sitä rumaa puikkoa kasvattaa. Stalinilla sentään oli hirmuhallitsijan viikset.

    Oikeasti: mulla on sellainen mielikuva, että moni mies jollakin tavalla ihailee toisia miehiä, joilla olisi tuuhea parta, vaikka kumpainenkaan ei edes kasvattaisi jouhiaan.

    VastaaPoista
  14. Solveig: Näin vasta jossain sellaisen kuvankäsittelyjutun, jossa hirmuhallitsijoita ja muita kovan linjan isäntiä oli kuvattu viiksillä ja ilman. Kieltämättä se viiksetön vaihtoehto näytti aika monen kohdalla uskottavuusongelmalta.

    VastaaPoista
  15. Hieno taulu!

    Minulla ei ole mitään hajua, mikä on hipsteri, mutta kuulostaa hauskalta. Oma mies haaveilee aina välillä Hercule Poiroteista, mutta on jättäytynyt pieniin pulisonkeihin. Me kun ollaan molemmat pieniä viktoriaaneja :D

    Mukava keskustelu... Tässähän alkaa häiritsevällä tavalla jopa pohtimaan, että miltä tuo puolisko näyttäisi viiksillä varustettuna!

    VastaaPoista
  16. Haha, viiksiä, mahtavaa :D Viiksistä tulee ekana mieleen Salvador Dali:

    Of his mustache, Dali once wrote:

    “Since I don’t smoke, I decided to grow a mustache – it’s better for the health. However, I always carried a jewel-studded cigarette case in which, instead of cigarettes, were carefully placed several mustaches, Adolphe Menjou style. I offered them politely to my friends:

    ‘Mustache? Mustache? Mustache?’

    “Nobody dared touch them. This was my test regarding the sacred aspect of mustaches.”

    Hieno mies ja hienot viikset.

    VastaaPoista
  17. Täällä naurattaa ihan ammatinkin puolesta.
    OP

    VastaaPoista
  18. Voihan viikset, aikamoisen takinkäännön olet mennyt tekemään! Poirotin viikset ovat kyllä hienot. Mutta siten näin sillä helmekalastajalla semmoiset miekkaviikset ja varsinkin mimmoiset ne on ilman vahaa. Ruokahalu meni ja silmän verkkokalvot kärysivät.

    VastaaPoista
  19. Hih, kohta sie tietty ehottelet tekoviiksiä miehellesi, että tulee oikeanlaiset :D Varo vain.

    Poirot ei tosiaankaan olis mitään ilman niitä viiksiä ja muutoinkin huoliteltua ulkokuortaan. Joidenki imagoon ne vain kuuluu ehdottomasti.

    Askarteluvinkkisi jätän kuitenkin väliin :D

    VastaaPoista
  20. Kartanonrouva Elise: Jos teissä todella on hippunenkaan viktoriaanista asennetta, niin totta kait! Ehdottomasti! Suorastaan yllytän! Ainahan ne saa pois ja ajattele, mitä kuvankäsittelyohjelmilla vanhanaikaisiksi tuunattuja valokuvia miehestäsi saisikaan piirongin kulmille keikkumaan. Joo!!!

    hillanen: Kiitos, sinä ihanan! Täällä eilinen ilta mietittiin viiksisloganeita ja keksin vasta yhden käyttökelpoisen ja sitten sinä tulet ja tarjoat tuosta kuin lautasella noin vain hyvät sloganit. Kiitos hillanen! Kiitos Dali!

    OP: Niin että jos tutkimusaiheet siellä päin loppuvat, niin ei muuta kuin viiksiä kehiin..;)

    Soile: Ilman vahaa... joo, ovat varmaan aika kauheat. Mutta vahattuina: buenot!:D

    Tess: Harmi, että vappu meni jo. Se olisi saattanut riehaannuttaa sinutkin viiksiaskarteluun. Mitähän se mies sanoisi teko-poiroteista? Täällähän jo mainostettiin minulle kauppaakin, josta löytyy... Hommaa vielä äitienpäiväyllätyksen.. Kääk.

    VastaaPoista
  21. Kiva idea! Mä tykkään myös viiksistä. Siisteistä! Risto Räpääjä elokuvien naapurin sedän, Lennartin viikset on aikas muhevat!!! :O)

    VastaaPoista
  22. Kesän lapsi - Minna: Lennart on kyllä tuttu mies, mutta en ole nähnyt niitä elokuvasovituksia, joten nyt en osaa sanoa tähän juuta enkä jaata. Ja ekaluokkalainen, joka on enemmän pro Risto Räppääjä - asioissa, ei osaa tehdä eroa viiksien ja viiksien välillä. Mun pitää mennä kysymään herra Googlelta.:)

    VastaaPoista
  23. Lällätislää, mullapa on sellainen elävä malli (not me, mutta isäntä) jonka naamakarvankasvu on sitä luokkaa että vaikka vaihdettais viiksimallia viikoittain :D

    On tuo taulukin ihan hieno.
    Ja kun viikset kerran kasvaa, niin sähän voit kirjoa siihen aina silloin tällöin karvan jos toisenkin lisää ;)

    VastaaPoista
  24. Mrs. Marple: Onkos siellä isännällä sitten semmoiset oikeat, vahatut viipokkaat? Joissa kärjet kierretty kiharalle ja joka karva on aisoissa? Jos ei ole, niin pitäisihän se kokea, vai mitä?:D Ja kyllä, karva viikossa - tai jotain - voisi toimia.. Apua.

    VastaaPoista
  25. Kyllä sellaiset vahatutkin onnistuis, ehkä raksaprojektin jälkeen. Pitäis jostain löytää viiksivahaa, myydäänköhän sitä näillä seutuvilla.. Hmm..

    VastaaPoista
  26. Mrs. Marple: Jos hätä tulee, lupaan hankkia vaikka Stockmannilta ja laittaa postin matkaan.;)

    Jennie: Kyllä, hassut ovat.:D

    VastaaPoista