22.2.2012

Lunta

Jokin naapurin katon rajassa varasti huomioni. Menin lähemmäs ikkunaan. Kesti hetken ennen kuin tajusin: vettä. Naapurin räystäästä tippuu vettä. Lumi sulaa. Havainnon jälkeen minulla on ollut vaikeuksia pysyä nahkoissani.

9 kommenttia:

  1. Taivalsin tänään kuusi kilometriä räntäsateessa. Kyllä se vetenä valui jääpuikoista siinä matkan varrella. Ihan iloisesti sitten kuljin. Kevättä kohti!

    VastaaPoista
  2. Täällä sitä samaista valkoista ainetta tuli pyryttämällä - hyvä jos sulaa juhannukseksi.
    Kevään tullen tekee mieli ottaa virkkuus esille, eikö?
    OP

    VastaaPoista
  3. Ei voi muuta kuin hymyilla! :)

    VastaaPoista
  4. isoinpapu: Ihastelin juuri räntäsateessa otettuja pallotolppakuviasi ja olin hieman kateellinen, koska ei meillä ole mitään noin hienoa. Mutta kevät se on kaikilla, kyllä!

    OP: Tekee tekee. Olisi suunnitelmaakin. Mutta nyt kun sain sen norjalaisen runnottua, olen hieman katsellut noita muitakin keskeneräisiä sillä silmällä. Siellä ei vaan ole mitään järin keväistä. Tarttee vähän miettiä. Tässä ei onneksi ehdi mitään ennen kuin viikonloppuna, joten on aikaa arpoa.

    Ina: Samaa mieltä. Suu venyi korviin saakka sitä onnea katsoessa. Ihan mieli vihertyi!

    VastaaPoista
  5. Tein saman havainnon. ETukuistin rapuilta oli iltapäivällä hävinnyt lunta ja aurinko LÄMMITTI. Ja autoa ajaessa sai kaivaa arskat esiin - jes!

    VastaaPoista
  6. Hiphurraa vesitihkulle ja tippuville räystäille. Edellisen kirjoituksen villatakkisi on upea!!!

    VastaaPoista
  7. Peppi: Hävinnyt lunta? Tuo kuulostaa loistavalta!

    Kesän lapsi - Minna: Kiitos ja hurraa täältäkin!

    VastaaPoista
  8. SUlla on siellä helmihyasintti?! Kevät tulee todella :)
    t. Riikkakp

    VastaaPoista
  9. Riikkakp: Kyllä mulla on. Olen kovin perso kevätkukkasille.:)

    VastaaPoista