7.1.2012

Taitaa olla aika

palata taas rauhallisempaan postaustahtiin. Loma oli pitkä. Loma oli hyvä. Mutta maanantaina soi kello ja harrastusten parissa vietetyt hetket alkavat olla kortilla. Sain lomalla monta touhua jalalle tai saateltua hyvän matkaa, mutta valmista tuli toivottua vähemmän. Vaikka onhan tässä vielä tämä viikonloppu aikaa.

Kuvassa remontin alla oleva lastenhuone. Vielä olisi vähän hommaa maalipensselille, ompelukoneelle ja ehkäpä jokunen pikkuideakaan ei olisi pahitteeksi. Piensisustus- ja koristeluosio odottaa tekijäänsä. Huoneen seinät ovat kuitenkin nyt kauttaaltaan valmiit ja kuten huomaatte, se aiemmin esittelemäni tapettipuu on saanut yhdelle seinälle kaverikseen kokonaisen metsän. Ja tuossa toisessa kuvassa pilkottaa syyllinen siihen, ettei tässä blogissa ole enää herran aikaan esitelty valmistuneita neuleita. Olen taistellut kuvan neuleen kanssa marraskuusta lähtien kaikki vähät neuleaikani ja saanut vasta vartalo-osat valmiiksi. Kunhan olen töistäni ja kaikesta tarpeeksi väsynyt, saatan heittää täältä ärräpäitä sisältävän postauksen teemalla "norjankielinen neuleohje". Laitan siihen kyllä jonkin varoitustarran päälle, älkää huoliko.

Kaikesta huolimatta: hyvää viikonloppua! Valoa kohti mennään!


20 kommenttia:

  1. Poikalapsi kokee tapettikateutta. Ymmärrän täysin.
    Lykkäsin kuvan siitä ruokakaapista, jos haluat vision siitä minkälaisia ne joskus ovat olleet. Kaikki näkemäni ovat olleet kutakuinkin saman sorttisia malliltaan. Ja nyt lakkaan vitkuttelun netissä.
    Täytyisi tehdä listoja ja leipoa sämpylöitä mukaan ja juosta apteekissa ja säätää lämppäritolppa ja pakata ja auto pitäisi polkaista liikkeelle heti viiden jälkeen. En ole tehnyt vielä mitään.

    VastaaPoista
  2. WeirdRockStar: Tapettikateutta? Melko urakka siellä tuntuu olevankin; koetahan ehtiä kaikki. Minä otan tämän päivän neulonnan merkeissä ja taistelen norjalaisen kanssa. Hihapyöriö häämöttää ja olen aistivinani suuria vaikeuksia raitojen sun muun kohdistuksessa.

    VastaaPoista
  3. Huisin kiva tapetti!

    Hyvältä näyttää sun neule. Paremmalta kuin täällä. Pingotin ne hihat. :( Sama lanka samat puikot, sama neuloja, samat kerrosluvut, samat levennykset ja kavennukset ja toinen hiha on auttamattomasti 5 cm pidempi ja leveämpi kuin toinen. siis käsialani vaihtelee tolkuttomasti. Pakko purkaa. Ketäs potkasis, harmittaa niin.

    VastaaPoista
  4. Outi, tää on oikeastaan aika pelottavaa, mutta juuri tuota paitaa olen aikonut aloittaa...

    Tapetti on kiva!

    VastaaPoista
  5. morso: Argh! En tiedä auttaako yhtään, mutta ajattelen sua niin lämmöllä kuin pystyn (aaltoja sinne päin). Tuo on siis niin ärsyttävää! Koeta kestää sen kanssa, pidä tauko ja seltätä se retale sitten.:)

    Soile: Jotenkin musta alkaa tuntua siltä, että ei kamalasti yllätä:D. Ei kuule, mä luulin, että kyllä sitä ihminen pärjää, kun ruotsia osaa ja onhan sitä netissä norja-suomi-sanakirjaa. Olen mokannut silti aika monta kertaa ja hoksannut vasta tehtyäni väärin, että ei hitsi, eihän se ohje näin meinannut. Periaatteessahan tommosen vetäsee suurpiiretisestikin, mutta oishan se kiva saada raidat sun muut hihojen kanssa täsmäämään ilman hitonmoista säätöä, joten olen noudattanut ohjeita siltä osin kuin olen ymmärtänyt. Ja purkanutkin aika tavalla. Kokoa sun kantsii miettiä. Teen M-koon mukaan SandnesGarnin Smartista ja tehtyäni ensin liian lyhyen selkäosan, olen saanut nyt sitten aikaiseksi liian pitkän vartalo-osan. Mutta en pura enää. Mulla tuo M on selkeästi liian iso. Onneksi malli menee kietsun puolelle, lasken sen varaan, mutta hihat ovat vielä kiinnittämättä (vasta toinen tekeillä). Pelkään, että rintamukseen jää mulle liikaa löysää kangasta. Ravelryssä on aika vähän valmiita projekteja ja kuvallisistakin iso osa purettuja/keskeytyneitä, joten kantsii varmaan tehdä oman pään mukaan niiltä osin kuin jaksaa ja haluaa. Sultahan kyllä onnistuu ja jos ohjeen vartalo-osan kanssa tulee ongelmia (ohjeen puolesta), kysy. Olen ehkä tehnyt kaikki mahdolliset virheet ja kuvittelen tietäväni, mitä siellä loppujen lopuksi nyt sitten neuvotaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Mukavannäköistä tapettia ja puu linnunpönttöineen kans hauska.

    Onnea neuleaherrukseen. Minä oon tehnyt helpohkoilla ohjeilla, ettei tarttis hikoilla, mutta töpeksin niissäkin ja saan purkaa.

    VastaaPoista
  7. luminen: Kiitos.:) Purkaminen, voi juutas, että sitä saa välillä tehdä. Luin tänään lehdestä, että jonkin tutkimuksen ( toivottavasti huuhaa-tutkimuksen) mukaan ikäisilläni aivokapaisteetti alkaa jo heiketä. Siinäköhän se syy on, mutta minusta on tullut semmoinen touho neulojana. Mennä posotan vaan etenpäin ja kuvittelen osaavani, vaikka en osaa ja metsään menee. Sinä vaikutat ajattelevalta ihmiseltä, sinulla varmasti luonnistaa.

    VastaaPoista
  8. Aivokapasiteetista en tiedä, mutta luovuus on suurimmillaan keski-iässä, sanoo tyttäreni, joka lukee psykologiaa. Jos et ole vielä keski-ikäinen, luomisvimma on sitten sulla vielä edessäpäin. Olen seurannut sun juttuja jo jonkin aikaa, ja hauskaa on ollut. Viljelet teksteissä viehättävää itseironiaa. Tsemppiä edelleen.

    VastaaPoista
  9. HanneLinen: Sinä ihana ihminen, kiitos! Erityisesti viehättää väitteesi luovuudesta, mutta olen kovin immarreltu myös arvauksestasi keski-ikäisyyteni (-iättömyyteni?) johdosta. Siis minähän käyn viittäkymppiä, joten tuon luovuusasian pitäisi olla jetsullaan. Ilmankos ideaa pukkaa juuri nyt niin vimmatusti. Tosin se voi johtua myös siitä, että kohta loppuu loma eikä niiden toteuttamiseen ole aikaa.:D

    VastaaPoista
  10. Satu: Kiitos! Olen nimennyt sen Riitasoinnuksi. Se ei natsaa täällä mihinkään eikä minkään kanssa, mutta jotenkin se vaan tuli hankittua. Meillä oli kerran yhdessä kodissa keltaiset seinät sinne muuttaessamme ja vaikka maalasinkin ne pian piiloon, täytyy myöntää, että missään valo ei ole niin upeasti leikkinyt kuin siinä huoneessa. Nyt tapetoitu lastenhuone on pohjoisen puolella, pimeässä kulmassa; ehkäpä se tarvitsi hiukan keltaista.:)

    VastaaPoista
  11. Oij mikä tapetti <3 Onnea norjalaisneuleeseen!

    VastaaPoista
  12. Emma: Kiitos! Sitä totisesti tarvitaan!:D

    VastaaPoista
  13. Kaunis tapetti. Aika romanttinenkin.

    Keltaiseen keskusteluun lisään, että mulla odottaa ompelua valoisa viljankeltainen/kultainen verhokangas, jonka ajattelin vähän pimeäksi jäävään makuuhuoneeseen. Toivottavasti sillä on valoistava vaikutus.

    Mutta tuohon norjalaisneuleeseen: että taitaapa tulla ihan älyttömän hieno!

    VastaaPoista
  14. Solveig: Voi Solveig, suuri siitä tulee. Mietin täällä pääni puhki, miten se pysyisi yllä. Huokaus.

    VastaaPoista
  15. Minä en näistä neulehommista mitään muuta tajua kuin että onpa IHANA! Ja että tänä iltana saan uuden neuletakin oululaiselta superneulojamummolta, jee!

    VastaaPoista
  16. tanja: Voi Tanja, minä tarvitsisin hiukka tsemppiä superneulojamummoltasi, sen verran tuskaista vääntöä on takin kanssa ollut. En ymmärrä, mikä sen kanssa maksaa, vaikka ihan kivan näköinen siitä on tulossa. Onnea uuden neuletakin johdosta! Maailma tuntuu aina hiukan lämpöisemmältä sellaisen kanssa. Ja vielä mummolta.

    VastaaPoista
  17. OP: Okei, en julkaissut kommenttiasi.:D Toivottavasti ikäpaljastus ei kovin järkyttänyt sinua!

    VastaaPoista
  18. Juu ei- en saanut tällä kertaa sydämentykytystä...

    Mutta asiaakin: onpa todella hieno neule tulossa. Kivat väritkin. Ja samalla huomaan itse tämän oman värirajoitteisuuteni: eipä olisi tullut mieleenkään ydistää violettia (vai lilaa) ja oliliivia. Odotan kuvaa valmiista.

    OP

    VastaaPoista
  19. OP: Kiitos. Raskas huokaus täältä kyllä neuletakin suhteen pääsee. Toinen hiha etenee hitaasti ja noiden koristeiden kanssa saa tosiaan miettiä niin väriä kuin muutakin. Kyllä se vaan olisi helpompaa, kun vetäisi aina vaan harmaalla menemään - ei tarttisi miettiä väricomboja yhtään.:)

    VastaaPoista