29.10.2011

Syksyn valoa

Miehen kanssa ihmeteltiin isoa kärpäsen oloista pörisevää, joka teki ilmassa iloisia surmansilmukoita. Se oli selvästi semmoinen kevätpörriäinen, joka saisi viisi kuukautta eteenpäin ajateltuna hymyn huulille. Ei tainnut ötökkä hoksata, että lokakuuhan se. Että ei se kevät vielä, vaikka meno siltä näyttikin. Mietittiin vaan, että voiko pörriäisellä naama venähtää pitkäksi totuuden paljastuttua - kuten ihmisellä - ja jos voi, niin miltä se sitten näyttäisi.

Minä neulon pipoa ja naapurit polttavat jouluvaloja. Molemmat hommat tuntuvat säätilan huomioon ottaen jotenkin hätiköidyiltä.


28.10.2011

Värillä väliä

Neiti Kesäheinä ei ole enää pinkki. Hän on oppinut lukemaan ja on ihan pistämätön matematiikassa ja muistipeleissä. Ja kirpputoreilla. Neiti on ikäisekseen jokseenkin asiantunteva, mitä tulee kirjailtuihin liinoihin, lampunvarjostimiin ja vanhoihin rasioihin. Johtuisikohan se edellä mainituista vai mistä, mutta nykyään hän olisi kaikista mieluiten turkoosi. Oikein sellainen Välimeren sininen.


Malli: Kauluri Sanna Vatasen kirjasta Hyvän olon neuleet (julkaistu myös Modassa 5/2007).
Lanka: Järbo Garnin Lovikkaa kului yksi kokonainen vyyhti ja ihan pikkiriikkisen toista. Lanka ostettu Haaparannan MaxiMarketista vai mikä se iso marketti on ihan siinä Ikean takana. Ehtaa villaa. Puikot olivat 5,0.

25.10.2011

Punaista!

Vanhenemisessa näyttäisi olevan sekin hyvä puoli, että kulmat kuluvat ja äkkimutkat suoristuvat. Minä ainakin olen kohta suorastaan ympyräinen taikka pallo; sen verran sukkelaan vanhat inhokit ja kaukaa kierretyt asiat ovat ruvenneet viehättämään. Otetaan nyt vaikka tämä punainen. Sain siitä jossain vaiheessa kyllikseni. Joulunikin ovat olleet pitkään yksin valkoisia. Mutta nyt olen suorastaan ihastunut puna-valkoisen yhdistelmään. Lähestyvä vuodenaika tarjoaa tietysti mitä otollisimmat mahdollisuudet ripotella punaista yltympäriinsä. Perustin juuri keittiöön puna-valkeat jouluverhot, vaikka koko sana on aina ollut mielestäni jos ei nyt typerä niin melko lailla kuitenkin. Uusin Maalaisunelma -lehti (9/2011) tuhlaili upeita puna-valkoisia sisustuksia ja kirjoneuleita siihen malliin, etten tiedä ihastukseltani, miten päin olla. Enkä tiedä sitäkään, tarkoittaako tämä kehitystä vai taantumista. Mutta sen tiedän, että taidan ommella surauttaa jotakin jouluverhoille kaveriksi, jotta niille ei tulisi kovin yksinäinen olo, kunhan tempaisen ne jonkun viikon päästä paikoilleen ikkunaan.


Kuten huomaatte, pari päivää lomaa on tehnyt tädille edwardia. Siis hyvää. Ja täällä neulotaankin! Tonttulakit jätän kuitenkin muille. Joku raja.

23.10.2011

Buy yarn and save your sanity

Lupasin palata, kun on raportoitavaa. Ei ole. Lähinnä vain porisuttaa valtavasti ja tulin siksi hiukan puhua pulputtamaan.


Lokakuusta huolimatta:
- uusia myssymalleja löydetty, kiitos kaikille. Tosin aloitin jotain ihan muuta. Ja purinkin jo. Aloitan taas ihan kohta uudestaan. Aku Ankalla kaikki siis hyvin.
- muistin, että minulla on jääkaapissa erittäin pahaa tyrninmakuista potkujuomaa. Olen ruvennut hömpsyttelemään sitä. Kiitos siis myös heille, jotka eivät vinkanneet myssyistä vaan vitamiineista.
- muistin, että minulla on kaapissa ihan mahdottoman keltaista lankaa. Siitä voisi tehdä jotain viimeistään sitten, kun luonto sammuttaa kaikki valot. Eli noin kuukauden päästä.
- tajusin käydä hieman lompakon kanssa kylillä. Lankaa, totta kait. Postauksen otsikko on lainattu dottie angelilta. Luullakseni noissa sanoissa asuu syvä viisaus - mikäli sillä tarkoitetaan sitä, että langoille myös tehdään jotain. Koukkasin myös kirpparilla. Kuvissa kummallisin löytöni. Kait se on jonkinlainen viuhka. Ihan hyvä olla olemassa mahdollisten ylikuumenemisten varalta.
- päätin edetä sohva-asiassa ja lopettaa junnaamisen. Minun on surukseni todettava, että olohuoneeseemme ei ole tulossa kaunista vanhaa puusohvaa vaan että ajelimme ukkokullan kanssa tänään läpi kuuraisen metsämaiseman Haaparannan Ikeaan. Jatkossa saanette (jälleen) seurata tee se itse-henkistä sohvankoontipostausta ja toivottavasti piakkoin sen jälkeen huomattavasti seesteisempiä tyynypostauksia. Ehkäpä intoudun tapetoimaankin.

Mä menen nyt neulomaan ja purkamaan, moi!

19.10.2011

Jatketaan synkissä merkeissä

Kummallista aikaa. Ensin on niin lysti ja kiva ja kelpo olla ja eleskellä. Ja sitten aivan kuin sattumalta, yks kaks yllättäin, lokakuu tekee yllätyshyökkäyksen ja nappaa poloisen naisihmisen noin vain matkaansa. Lokakuu on kidnapannut minut. Minulla tulee vain mieleen laulun sanoja, kuten ja minusta näkee sen tai ja minä olen viljaa. Ja sitten se on mulla hautajaiset, sulla häät. Voisin tykätä myös siitä yhdestä Hintriikan mollivoittoisesta veisuusta, joissa mennään pitkospuita ja laahustetaan. Aivan selvästi lähestymme hetkeä, jolloin koko perhe ajetaan ulos, jotta äitee saa paukuttaa volyymit kympissä Mozartin sielunmessua ja värisyttää ikkunaruutuja niin, että ohi kiitävillä junillakin riittää tekemistä, jos aikovat laittaa paremmaksi. Neulo tässä sitten. Ei siitä ole kuin viikko, kun oli ideaa ja inspiraatiota ja ostin kokonaisen kilon lankaakin, että nyt lähtee ja natisee, mutta täällä sitä vaan istutaan sykkyrässä nojatuolissa, poltetaan kieli kuumalla teellä ja luetaan murheellisia tarinoita kadonneista sivilisaatioista. Ymmärrän toki, että reipastua pitäisi. Marraskuu on vasta edessä ja täällä jo täti vapisee. Tietysti olen yrittänyt. Ei riittänyt kimpullinen upeita malvoja, jotka keräsin maljakkoon tänään. Lokakuussa kukkivia malvoja. Ja variskin yritti. Hyökkäsi päälleni pariinkin otteeseen metsäpolulla, kun kuvitteli minun havittelevan samoja eväitä. Ihan vielä ei olla siinä pisteessä, että puoliksi kaluttuja talipalloja söisin. En piristynyt yhtään, pelotti vain. Niin että nyt on teidän vuoronne. Minä tarvitsisin jotakin päähän pantavaa. Muutakin kuin tuon edellisen postauksen hupun. Makuni tiedätte: joko yltiökarua tai sitten sellaista etnotyyppistä kansantanhuosastoa. Onhan minulla tietysti Ravelryn jono pipoja ja myssyjä pullollaan, mutta kun on se lokakuu. Ne ei nyt sytytä. Olisko teillä esittää jotain, joka saisi hapannaamankin liekkeihin? Pliis.


Kuva on hänelle, joka joskus pyysi kuvaa kyseisestä lampusta "valot päällä" -tilanteessa. Anteeksi, että kesti niin kauan.

Palaan, jahka täältä on jotain raportoitavaa.

16.10.2011

Lord of the Nazguls

Kaikki alkoi siitä, kun ihastuin neulottuun kypärämyssyyn. Tiedän sen kuulostavan nololta, ja sitähän se onkin. Koko juttu on ihan kuin Aku Ankasta. Silkkaa hulluutta alusta loppuun saakka. Tosin aluksi en puhunut mitään "kypärämyssystä". Se on haukkumasana, johon minun oli tartuttava jossain tarinan puolessa välissä. Kun olin lyöty, ymmälläni ja ärtynyt. Vaikka sitähän se on: kypärämyssy. Sellaiseksi kait nimitetään vaatekappaletta, johon neulotaan ensin ribbiresoria kauluriksi ja jatketaan sitten sileällä huppu siihen jatkoksi. Äitien kielellä sanottuna suojaa sekä kaulaa, päätä että poskia. Ette kuulkaa usko, miten hyvältä se näyttää japanilaisen neulekirjan mustasilmäisellä miesmallilla. Kirjan miehekkään minimalistiset kuvat lumosivat minut. Uhosin neulovani kirjasta kaiken ja aloitin siitä upeasta huppukaulurista. Se oli saatava. Valitsin langaksi miehekkäintä mitä löytyy: syvän grafiitin harmaata. Rakastan sitä väriä. Nimesin projektini romanttissävyisesti Robin Hoodiksi ja kuvittelin jo itseni vaeltamassa loka-marraskuisessa kuurassa huppuuni verhoutuneena.

Huppu valmistui lauantaina. Se näytti käsissäni hyvältä. Se on näyttänyt koko projektin ajan hyvältä, sillä tumman harmaa ei petä koskaan. Olin kokeillut ja mallaillut huppua työn edetessä ja arvellut alun resoria liian pitkäksi, mutta en ole edes ajatellut purkamista. Ehkäpä väri teki minut sokeaksi virheilleni. Jossain vaiheessa hupun sovittamisesta tuli hankalaa, joten ihan varmaa kuvaa siitä, miltä valmis neule saattaisi päälläni näyttää, minulla ei ollut. Lauantaiehtoona minua tuijotti peilistä ihka elävänä Nazgulien johtajan, Angmarin noitakuninkaan, hahmo. Kaikki Sormusten Herraa lukeneet tai katsoneet arvannevat, ettei tilanne ollut aivan se, mitä olin lähtenyt hakemaan. Olisin taatusti ryhtynyt kirkumaan, jos emme olisi juuri saaneet miehen kanssa urakoitua lapsia höyhensaarille. Tyydyin tekemään sen, mitä jokainen epätoivoinen neuloja olisi asemassani tehnyt. Siis sellainen, joka ei jaksa purkaa. Pesin valmistamani pyövelin hupun ja nakkasin sen kärsimään kuolemantuomiotaan kuivausrumpuun. Ja pari Noitakuninkaan manausta päälle.

 Malli: Löytyypi japanilaisesta neuleopuksesta, joka näyttää kulkevan myös englantilaisella nimellä Men´s Knits. Löytyypi Ravelrystä täällä. Mallin nimi on Hooded Neck Warmer.
Lanka: Dropsin Nepal. Lankaa meni 6 kerää, vaikka näin jälkikäteen voisi aavistella 4-5 kerää riittävän aika hyvin. Kuvittelin japanilaiset miehet pienemmiksi, kuin pohjalaiset amatsoonit, mutta unohdin, että onhan heillä niitä sumomiehiäkin. Tein siis liian ison koon, liian suurella silmukkamäärällä. Huppu valui ennen huovutusta kasvoille.
Puikot: 4,5 mm.

Pienenihän se, mutta ei tarpeeksi. Pitkät hiukseni mahtuivat sinne vaikka mille nutturalle. Mutta silti tilaa jäi kypärälle, ehkä kahdelle. Jos minulla olisi ollut kyttyrä ja/tai sarvet, olisin voinut piilottaa nekin hupun alle. Meinasin tirauttaa itkut tuijottaessani itseäni peilistä. Tajusin toki, että olin onnistunut valmistamaan vaatekappaleen, josta joku, jonka estetiikkaan kuuluvat mustat silmänaluset, kalmankalpea iho ja ristiriipukset, voisi vaikka vähän maksaakin. Mutta miten hupusta saisi sellaisen, että sen kanssa voisi kulkea muuallakin kuin Tuska-festivaaleilla? Onneksi tuli yö. Aamulla manasin pöljyyttäni. Olisi pitänyt purkaa. Olisi pitänyt olla huovuttamatta. Mutta minkäs teet, se kaikki oli myöhäistä. Otin sakset ja leikkasin ihan pokalla puolikkaan kerällisen verran huovuttunutta resoria hupun reunoista. Kiinnitin lopun resorista nurjalle puolelle ja näin sain huppua pienennettyä leveyssuunnassa reilut kymmenisen senttiä. Se riitti. Hupusta tuli ihmisen kokoinen. Ja näköinen. Eihän se tietenkään enää laskeudu kaulalle niin lempeästi, kuin ennen huovuttamista, mutta sitä voi pitää. Ja onhan tässä kaikessa se hyvä puoli, että huovutettuna se pitää tuulta, on tiiviimpi ja lämpimämpi, kuin mitä se aiemmin oli. Noitakuninkaasta tuli Jäyhä Jököttäjä. Eikös Aku Ankalla ollut joskus sen niminen koira?

11.10.2011

Miten oudoksi harrastus voi mennä?


En viitsi listata kaikkia kummallisia ja huvittaviakin asioita, mihin käsityöharrastus on minut ajanut. Toteanpahan vain niistä yhden, jonka tajusin eilen illalla. Olen opiskellut elämässäni englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa ja italiaa. En ikinä uskonut tarvitsevani japania. Kuinka väärässä olinkaan.

8.10.2011

Kädentaitomessuilta

Messuille kiire, antakaa latua!
Tuumasi täti, kun taivalsi katua
ostamaan lankaa, villat on loppu
projekti seisoo; nyt on hoppu.

Ei ollut sävyä, oikeaa merkkiä,
tätimme mietti hetken jo herkkiä:
säästyikö valuutta? Reissuko turha?
Se olis neulojan mielestä murha.

Suuntasi kojuille, kohtasi Nartun,
kierros jo tuntui puntissa farkun.
Kivempi yhdessä lankoja kaivaa
ja voi kait sen projektin uudenkin alkaa.

Löytyi villoja toista sorttia,
tätimme vingutti pankkikorttia,
täyttyi kassi, tyhjeni massi,
mielikin keveni paremmaksi.

Kotona nosti ostokset pöytään,
mikäpä muut laudalta löikään?
Tavara vanhin, ostos pieni
ihka oikea parsinsieni!

1.10.2011

Lokakuu


Kalenterissa seisoo selvästi, että on lokakuu, mutta ei se siltä näytä. Esikot ja pelargonit kukkivat, kärpäset pörisevät ja syysvaatteissa tulee kuuma. Vaikka lapset potevat, minulla kolottaa ja lankakin loppuu kesken, niin olotila on ihmeen autuas. Ikkunoita on pesty, kukkasipuleita istutettu ja siivottukin vähän. Minulle hankalin vuodenaika lähestyy hyvää vauhtia ja voin kerrankin sanoa, ettei tunnu missään. Syksy on ollut upea. En saa puristettua tästä kaikesta kuin yhden hivenen huolestuttavan huomion: koska tapanani on neuloa villasukkia syksyn pimeydessä hirmuisella angstilla ja jurnotuksella, ei sukanneulonta huvita vielä yhtään. Se vaatii loskaa, nurkissa ujeltavaa tuulta ja vaakatasosta vihmovaa vettä. Sammioittain teetä ja valtavaa matalapainetta otsalohkon ylle. Ja koska sellaista ei näy eikä kuulu, eivät sukkapuikotkaan kilkata. Ehkä pystyn elämään sen asian kanssa. Vaivoin. Ja onhan minulla vielä yhdet ehjät viime syksyltä. Sekin on historiallista tähän aikaan vuodesta.