28.9.2011

Joskus

Himalainen sanoi, että hänellä on paljon sellaista, joka odottaa jotakin toista aikaa. Ymmärsin hänen tarkoittavan aikaa tehdä, ajatella, toteuttaa. Mieleni karkasi heti kaikkiin omiin haaveisiini. Samaa vikaa siis täällä; ehkä koko universumi kärsii samasta ajan puutteesta.


Mitä se nyt jaarittelee, te mietitte. No, minut haastettiin kertomaan kahdeksan ennen kuulumatonta asiaa itsestäni. Sellaisia ei tietenkään ole; ainakaan sitä sorttia, josta täällä voisi puhua, joten ryhdyin heti miettimään, miten tästä voisi venkoilla itsensä kuiville. Himalainen sen sitten sanoi. Aion listata kahdeksan projektia, joihin tekisi mieleni tarttua, jos olisi sitä toista aikaa. Osan saatan hyvinkin joskus toteuttaa, osa saattaa jäädä hetken haaveeksi ja tähdenlennoksi. Mutta jos olis valtaa, niin kuin on mieli, niin laittaisin alulle ihan pikapuoliin (heilutelkaapa hiirtä tekstin päällä, niin löytyypi linkkejä):

1. Tämmöiset kauhean lystit virkatut pinnansuojukset, vaikken hameihminen olekaan. Ja kun kevät koittaisi, hulmuaisin pyörälläni pitkin kaupunkia ja herättäisin kateutta. Hah!
2. Koko meidän porukka on ihan selvästi vailla hyppytossuja (hopsalots). Syksy on vetänyt naamat sen verran kurtulleen ja päät painuksiin, että kaikelle, missä on pupuja, on ehdottomasti tilausta. En tiedä, mitä mies sanoisi (onhan niitä urospupujakin..), mutta perheen naisväki ansaitsisi tuommoiset vaikkapa pukinkonttiin.
3. Jalanlämmittimistä puheenollen, siitä lähtien kun Taina raportoi jossain Ravelryn keskusteluketjussa omaavansa noin 38 paria villasukkia, olen nähnyt märkiä unia sukista. 38 paria! Se olisi ehkä jo liikaa, mutta jos pari-kolmekin paria ihanaisia raitasukkia Tuin ohjeella, niin olisihan se jotakin!
4. Sukkien lisäksi tarvitsisin mustan tai tummanharmaan pitkän neuletakin ilman mitään kiemuroita ja krumeluureja. Taskut ja tarpeeksi väljyyttä, minimalistinen muotokieli, ei liian paksua lankaa. Mallista ei ole tietoakaan, se on vain omassa päässäni. Enkä ikinä saa valmiiksi ohuesta langasta tarpeeksi pitkää takkia pelkällä sileällä tai edes aina-oikealla, joten se siitä. Kun ei ole sitä aikaa - eikä sinniä.
5. Sen sijaan saattaisin aloittaa tätä aika härskisti OddMolly-takin kopiolta näyttävää mallia.
6. Läppärini saattaisi tarvita tällaista. Mutta koska suojus ei ole kovin tähdellinen, aina on löytynyt jotain kiireellisempää tai tarpeellisempaa puikoille. Milloinkohan olisi aikaa...?
7. Ihan ehdottomasti haluaisin kommunistilapaset. Sanotaanko, että lähestulkoon jo viran puolesta. Mutta kun on kaikenlaisia muitakin aivan ihania kirjoneuleohjeita mielessä.
8. Ja sitten on tämä kassi, josta olen haaveillut jo kauan. Pitäisiköhän tempaista ja ruveta? Ohje on. Huovat on. Mitä puuttuu?

En aio haastaa ketään, koska kaikki eivät haasteista tykkää. Jos kuitenkin haluat raottaa salaisuuksien verhoa ja listata omaa "jonoasi", niin antaa palaa vaan! Odotan mielenkiinnolla.


Koska Himalainen puhui myös halustaan liihotella, liitän mukaan kuvia viimeisimmästä tuotoksestani sarjassa "vartissa valmista". Taulun kehys on kirpputorilöytö, jonka sisään silppusin karttakirjasta jokusen perhosen. Tosin ne eivät enää liihottele; vankilaan joutuivat. Aijai minua. Idea on varastettu opuksesta nimeltä Kirjan uusi elämä. Suosittelen lämpimästi.

26.9.2011

Setä-meininkiä


Se on kait sitten korjausliikkeen aika. Kaiken hattaran, pitsin ja pastellisävyjen jälkeen tekee mieli karua, selkeää ja suoraviivaista. Ostin läjän harmaata ja laitoin isäntäneuleen puikoille. Kuvan japanilaisesta neulekirjasta voisin kravaattia ja kissimirriä (leuanalusrusettia) lukuunottamatta tehdä kaiken. Itselleni. Mitä ahneutta!

21.9.2011

18.9.2011

Hempeilyä


Taitaa olla sellainen aikuisten karkkipäivä. Pitsiä, kirjailuja ja pastellisävyjä. Sokerihumalaa seurannee pian krapula; epäilyttää jo vahvasti. Lopputulos ei näytä ollenkaan siltä, miltä piti. Minä jään ihmettelemään tänne tätä äitelyyden puuskaa reiluksi viikoksi. Työkiireitä luvassa. Parempaa touhuonnea teille ja voikaa paksusti! Son moro!

17.9.2011

Ruusuja ja lintusia

Jo parissakin postauksessa vilahdellut lapaskaksikko on vihdoin valmis. Eikä muuten yhtään liian aikaisin: aamulla mittari oli hädin tuskin plussan puolella ja avonaisesta ikkunasta kantautuu parhaillaan sellaisten lentävien ääniä, jotka tapaavat matkustaa auramuodostelmissa.


Ohje: Spatz by Kamilla blogista Stickamera.se
Langat: Sukkalankoja kaikki; ruskea on Austermannin Step Classic ja värikkäämmät Noro Kureyon Sockia tai Silk Garden Sockia. Minä olen aika hyvä kadottamaan lankojen vyötteitä.
Puikot olivat 2,5 ja pitää hiukka hehkuttaa, sillä ihan ebenpuisilla neulottiin.:)

Siitä on aika tavalla aikaa, kun meikätyttö pisteli tämmöisiä kirjoneulelapasia tulemaan tuosta vaan. Näitä neuloessa mietin pääni puhki, miksi jossain vaiheessa lopetin. Homma on kivaa, joutuisaa ja lopputulos yleensä näyttävä. Niin nytkin, vaikka ymmärrän toki kirjoneulekäsialani kärsineen vuosikymmenten (!) tauosta. Mutta jo näinkin pienen projektin aikana tuntui hetkittäin, ettei taito ole kadonnut. Että kyllä se tästä, kunhan vähän vielä verrytellään. Into pistää heti seuraava pari puikoille on kova, mutta sitä ennen minun taitaa kuitenkin olla viisainta tehdä yksi vastenmielinen asia. Huomasin kirjoneulekaavioita sihdatessani, etten ole enää pelkästään lohikäärme, vaan että minusta on tulossa myös dinosaurus; minun on ostettava ne hiivatin monitehot. Älkää vain kertoko kenellekkään.

Niin ja lapasen pinnassa näkyvä epätasaisen näköinen jälki ei sitten aina välttämättä ole sitä taantunutta kirjoneulekäsialaa, vaan johtuen Norolangan hetkittäisestä ohenemisesta tai turhan paljon pohjalangan värisestä kohdasta langasta, olen koettanut jäljitellä paikka paikoin silmukoita potkuisamman värisillä langoilla. Jätin peukuista kirjoneuleen pois, koska oli myöhä, hämärä ja sitten oli sitä, öh.. nimeltä mainitsematonta näköongelmaa.

11.9.2011

Lapasvaroitus!

Tottahan se on, että täällä mielihalut ja suunnitelmat vaihtuvat jokseenkin sukkelaan, mutta sanonpahan silti, että tulevana talvena saatan neulasta useammankin kirjokinnasparin. Kirjoneulekuumetta on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa, enkä ehkä enää olisi tarvinnut enempiä potkuja persuuksiin, mutta semmoinenkin tuli. Löysin nimittäin antiikkimessuilta kuvassa näkyvän kirjaparin vuodelta 1947 loistavassa kunnossa. Haavisto vaikuttaa miltei aukaisemattomalta.


Yritän saada kesken olevat kirjoneulelapaset valmiiksi pikapikaa, jotta pääsisin testaamaan löytöjäni. Viron puolestakin on saman teeman alle sujahtavia opuksia tilattu, joten varoituksen sananen lienee tarpeeseen: lapasia luvassa! Voi pojat, että osaa olla ihmisellä lystiä!

10.9.2011

Paljon parempi

Kannatti purkaa. Kannatti liotella liimat pois ja nakata pitsit pesukoneeseen. Siellä ne nöpöttävät nyt sievästi kaapissa toisten liinojen seurassa, sillä arvioidessani seuraavaa siirtoa silmäni osuivat tähän ja siitä se sitten lähti. Virkkaus nimittäin. Pitsilampun toista kierrosta ei koskaan tullut. Tuli sen sijaan heksis-lamppu. Ja parempi niin; siitä selvittiin ilman liimaa, ruostetta ja tekokuituja. Ja ainakin minusta näyttää siltä, että kannatti. Tykkään.


Jos joku ei vielä tiedä, niin heksisten teko-ohje löytyy täältä. Värikkäät langat ovat mitä sattuu; niitä samoja, joista olen virkannut reilun vuoden aikana vaikka mitä. Vaikuttaa siltä, että ne eivät lopu koskaan. Valkoinen lanka sen sijaan on Novitan Luxus Cottonia, joka hiukan nolosta nimestään huolimatta on ihan kelpo lanka. Koukku taisi olla 3,5 mm ja nämä ovat nyt niitä pylpyröitä, joita vilauttelin pari postausta sitten. Että tämmöinen niistä sitten tuli.

9.9.2011

Jopas jopas

Heitettyäni aamusella lapsen kouluun, kurvasin vielä lähikaupan kautta kotiin aamukahville. Kahvit pärskähtivät pöytäliinalle, kun aukaisin kaupasta mukaan tarttuneen uusimman Käsityö-lehden. Siis sen virolaisen. Jäin miettimään, onko yksikään lehden numero pettänyt. Vastaus on ei. Tiedän kyllä kuuluvani siihen porukkaan, joka vasta huokailee, eikä ole päässyt taivastelemaan lehden haasteellisiksi kehuttuja ohjeita käytännössä. Mutta silti.


En minä osaa kuvitella päälleeni tuollaista takkia. Mutta silti sydän löi muutamat ylimääräiset pomput, kädet hikosivat, hengitys tiheni ja lehti kastui. Huomasin miettiväni pienempiä puhveja, hivenen pidempää helmaa. Minulla on ensi viikolla synttärit. Pitäisiköhän juhlistaa itseään tilaamalla jokunen Muhu-kirja?

Kuva on otettu aamun kelmeässä valossa Käsityö-lehden syksy 2011-numerosta.

6.9.2011

Nyt menee väärin

Se virkkaa taas. Vaikka on syksy. Vaikka oliivipuu unohtui useaksi yöksi ulos ja siinä on ruska. Vaikka talitiaiset ovat palanneet pihaan ja kimalaiset kaikonneet. Vaikka sillä on aamuisin kylmä ja se miettii lapasia, niin silti se virkkaa meren sävyjä. Pylpyröitä. Kukkasia. Se ei taida olla nyt ihan kartalla.

4.9.2011

Lauantai-illan ratoksi

Löysin lauantaina vihdoin sen hintaiset vanhat taulun raamit, että raskin ostaa. Minulla on mielessä muutama idea, joihin tarvitsisin vanhoja kehyksiä, mutta homma on tyssännyt tähän asti mielestäni ylettömiin hintoihin. Nyt silmiini osunut taulu maksoi viisi euroa ja ajattelin heti, että kyllä lähtee.


Alkuperäinen ajatus oli korvata maalaus jollakin sievällä kankaalla, mutta tajusin varsin pian kankaita mallaillessani, että minua eniten miellyttävät väriyhdistelmät löytyivät itse maalauksesta. Päätin "säästää" taideteoksen ja irrotin sen kehyksistään. Kiinnitin muistitauluun vaadittavat nauhat ja napit taulupohjaan ja asettelin kehykset takaisin paikoilleen. Maisema oli maalattu varsin napakalle ja paksulle pahville, mutta se antoi periksi terävälle neulalle ja kovapäiselle täti-ihmiselle. Lauantai-ilta siinä meni, mutta oli jotenkin kauhean lystiä hommaa. Ja lopputulos miellyttää kovasti.

PS. Jos jollakulla kiinnostaa edellisessä postauksessa esiintyneen lampun kohtalo, niin voin kertoa, että purin pitsit pois. Metallinen lampunvarjostin oli muuttunut projektin aikana valkoisesta ruosteiseksi. Ne kommentoijat, jotka kyselivät maalipinnan perään, olivat siis oikeassa. Ilmeisesti vanhan varjostimen maalipinta ei ollut enää parhaassa iskussaan ja se rikkoutui kastumisen ja liiman vaikutuksesta lopullisesti. Kuningasajatus, jota hehkutin edittinä postauksen lopussa, liittyi elmukelmuun tai mihin tahansa vastaavaan muoviin. Ajattelin, että jos päällystäisin varjostimen yläpuolelta (näin estäisin ruostumisefektin) kokonaan kelmulla, en tarvitsisi mitään "pohjustuskangasta" (kuten se tekokuituinen verhopitsi), vaan voisin lätkiä pitsiliinat suoraan elmupinnalle ja jättää komeuden kuivumaan. Homma toimisi siis pitkälle samoin kuin sen kattolampun kanssa; elmu vain korvaisi ilmapallon. Mielenkiintoinen osa seuraisi pitsien kuivuttua: miten elmun saa pois? Todennäköisesti aika helposti. Sen ilmapallon kanssa ei ainakaan ollut mitään vaikeuksia. Eli joko yksinkertaisesti vaan repimällä varjostimen alapinnalta tai sitten nostamalla metallivarjostin pois, poistamalla kelmu ja asettamalla metallivarjostin takaisin. Mutta mutta. En aio kokeilla elmua, enkä mitään muutakaan. Pitsijuna taisi näillä erin mennä ja minulla on lampulle jo aivan toinen (kolmas?) ajatus. Siihen ei tarvita edes tapettiliimaa. Eli kokeilkaa te ja kertokaa miten kävi.

1.9.2011

Korroosiovalaisin

Kattolampun tekeminen ilmapallon ympärille oli niin helppoa, että oli ihan pakko jatkaa kokeiluja. Varsinkin kun naapurikunnan kirpparilta löytyi varsin passeli varjostimen metallirunko pöytävalaisimelle. Tämä yritys ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olisin toivonut ja joudun todennäköisesti vielä hiukan fiilaamaan. Siltä varalta, että joku teistä päättää kokeilla jotain samantyyppistä, laitan tähän ylös projektin aikana tehtyjä havaintoja.


Tein varjostimen kahtena kerroksena. Alin kerros on sellaista kovin muoviselta tuntuvaa nykyaikaista pitsistä valoverhoa. Sen rakenne näkyy tuosta alimmasta kuvasta aika hyvin. Pingotin verhoa metallikehikon ympärille ja annoin sen kuivua. Kostutuksessa käytin ihan samaa tapettiliimaa kuin viimeksikin. Mutta tekokuitupa ei käyttytynytkään kuten puuvilla; sen käsittely, kiinnittäinen ja myös kiinnittyminen noihin päällimmäisiin virkattuihin liinoihin ontui pahasti. Eli huomio numero yksi: jatkossa vain luonnonkuituja, kiitos. Näyttääkin paremmalle.

Toinen huomio on se, että vaikka varjostimen metalliosat oli peitetty puuvillanauhoin - paljaita osia ei ollut näkyvillä juuri ollenkaan, niin silti kostea liima nostatti metalliosista ruosteen sävyä esiin. Varjostimen toinen kerros -eli varsinaiset pitsiliinat - eivät päästäneet ruskeita raitoja läpi, mutta siellä missä varjostimen suojana on vain tuota muovista verhoa, näkyy siellä täällä ruosteista raitaa. Kun otin äsken kuvia, minusta näytti, että ruskeaa oli ilmaantunut kuivumisen aikana lisää. Tämä raitaongelma on semmoinen, mihin en ole vielä keksinyt muuta ratkaisua, kuin että jatkossa edetään kuivilla ainesosilla. Eikä kannata muuten syyttää flunssakuumetta tästä tunaroinnista; varjostin on ollut valmiina jo pitkään.

Edit 1. Siis mullahan on samat ongelmat kuin autoilijoilla! Minkäköhän näköistä tavaraa auton pohjiin oikein laitetaan, kun ns. ruostesuojataan. Voiko sillä pinnoittaa varjostimen metalliosia ennen kuin liimaillaan pitsejä? :D

Edit 2. Tajusin justiinsa, miten homma olisi pitänyt tehdä. Toisin sanoen, jatkossa saattaa seurata osia sarjaan "älkää kokeilko tätä kotona".

Jos lampun kohtalo jäi vaivaamaan, projektin väliraportti ja tuo yllä mainittu "oivallus" kerrotaan seuraavan postauksen lopussa.