29.8.2011

Kaksin aina kaunihimpi

Päivitystahti on ollut viime aikoina jokseenkin reipas, mutta nyt rauhoittuu. Täällä ollaan kipakan lentsun kourissa ja aion keskittyä lähiajat siitä selviämiseen. Ennen kuin sorrun aivan kokonaan sohvan pohjalle, esittelen teille kuitenkin yhden ketun. Sen nimi on Repolainen. Tony Repolainen. Kettu löytyy samasta kirjasta kuin edellisen postin pesukarhukin ja esittelytekstissä kerrotaan, miten kettu on päivisin kelpo perheenisä ja iltaisin jotakin ihan muuta. Kirjan mukaan Repolaisen pimeämmältä puolelta löytyy varkaan ja korttihuijarin elkeitä. Minusta se kuulostaa ihan mafioson hommilta. Siksi Tony. Ja semmoinen jobi vaatii tietysti uskottavuutta: pyydän huomioimaan Tonyn rintakarvoituksen.

Pysykää terveinä! Tämä täti kaatuu nyt sohvaan.


Edit. Ja jos se nyt jotakuta kiinnostaa, niin Tonykin on valmistettu kierrätysmateriaaleista. En tiedä, miten lähellä kierrätys on mafiosojen sydäntä, mutta epäilen hiukan. Jospa Tonya kuitenkin lohduttaa se, että hänen materiaalinsa on Benettonin tehtailta. Ne tapasivat ainakin joskus ennen sijaita siellä missä mafiosotkin.

28.8.2011

Kumman kaa?

Musta piti tulla Pihla. Mutta ei se niin menny. Musta tuli ihan jotain muuta. Isompi. Ja paksumpikin kukaties. Naisihmisessä, joka minut kokosi, on kuulemma semmoinen vika. Että ruokkii hyvin. Yks eläinlääkäri oli tyrmänny heti naisihmisen haaveet itämaisista kissoista. Niiden pitää olla hoikkia. Lääkäri suositteli lämpimästi pitäytymään ihan vaan maatiaisissa. Se on hoitanut kaikki naisihmisen kissat, joten kait se tietää, miten siinä käy.

Niin se Pihla? Se nainen löysi kirjastosta kirjan "Tee omat lemmikkisi" ja tykkäsi kovasti. Siellä oli vaikka mitä. Ihan kirjan lopussa on Pihla Pesukarhu, joka on tosi sievä. Siinä Pihlan vieressä luki, että Pihla viettää kaikki kesänsä neulomalla vaatteita. Ja että lapset eivät innostu saamistaan joululahjaneuleista. Ja että jos Pihlalle antaa puikot ja lankaa, niin Pihlasta tulee mitä onnellisin. Se nainenhan sekosi täysin. Pihla oli pakko saada. Mutta musta tulikin Lyyli. Niin se sano. Että vaikken mä ihan Pihlalta näytä, niin aika makeelta lyyliltä kuiteski. Olisin tietty voinu olla enempi Pihlan näköinen, jos se nainen olisi suurentanut kaavat kopiokoneella kuten käskettiin ja ollut tarkkana. Mutta semmonen ei kuulemma sovi sen vartalolle. Se tempaisi pari valmiiksi huovutettua kirpputorineuletta kaapista lattialle ja huitaisi mun osat oransseilla keittiösaksilla tuosta vaan. Fiiliksen mukaan. Niin että kait se selittää jotain. Minusta. Ja siitä naisesta.


No anto se sitä lankaa kuiteski. Sitä näyttää täällä riittävän. Että ei tässä ehkä hullummin käynyt. Paitsi että joku boyfriend voisi olla aika kätevä. En mä tietysti muuten, mutku mua on niinku vaan yks ja täällon kaksi lasta. Nyt ne tappelee minusta niin että vanut paukkuu. Kun en mä pysty päättämään, että kumman kaa mä leikkisin. Niinku ekaks.


























Malli: Pihla Pesukarhu alias Lyyli kirjasta Bobby Dazzler´s Misfits - Tee omat lemmikkisi. Omintakeisia otuksia kierrätysmateriaaleista. Tekijät Fumie Kamijo ja Rosie Short. Minerva kustannus 2011.
Materiaalit: Silmänappeja ja sisusvanua lukuunottamatta kaikki materiaalit kierrätystavaraa. Ruskea vartalo-osa onkin teille ennestään tuttu.

27.8.2011

Pöllöttää vietävästi

Edellisen postin kommenteissa arvattiin, että nyt se on vetänyt joltain eläinparalta korvat solmuun. Ensin kertoo olevansa eläinrakas ja sitten kääntää takkinsa heti seuraavassa silmänräpäyksessä. Ja se on taas pöllö. Tekisi mieli vaikka mitä pöllömäisiä juttuja, mutta saattaa tulla jokunen kiireellisempi touhu väliin. Ehkä se on hyvä niin. Me ollaan muutenkin ihan pöllöjä kaikki täällä.


Tämän kertainen pöllö on myssykkä ja se on kuvassa omistajansa päässä. Väljähän se on, mutta kuten tiedätte, tuommoiset kaksivuotiaat tarvitsevat päänsä ja villapipon väliin vielä kypärämyssynkin. Niin että tarkenee varmasti. On suuri houkutus kehaista, että malli on oma, mutta taitaisi tulla puhuttua palturia. Surffasin pöllöhuumassani Ravelryssä ja imin ideaa niin, että silmät pullistelivat päässä. Nuo pöllön silmät ja nokka on apinoitu erään maksullisen ohjeen kuvista (täällä) härskillä tavalla. Niin että ei tässä oikeastaan ollut kuin silmukoiden laskemisen vaiva.

Lanka on omien jemmojen kätköistä löytynyttä Novitan Stonea, jota paloi vajaat kaksi kerää. Myssy on tehty putkena 85 silmukalla ja koska tarkoitukseni oli jo alun alkaen huovuttaa, leveydessä ja korkeudessa pyrittiin silmämääräisesti varsin miehekkäisiin mittoihin. Kun rupesi näyttämään siltä, että korkeus riittää, lopetin pälaelta keskimmäiset silmukat kolmen puikon systeemillä ja jatkoin reunimmaisilla silmukoilla etiä päin. Hattu oli valmiina kuin pupuhattu pitkine korvineen. Korvia neuloessa mittailin vähän väliä, milloin niiden pituus riittää kietaistaviksi solmuiksi.  Sitten vaihdoin työkalun virkkuukoukuksi ja virkkasin kiinteitä pipon reunaan jokusen kierroksen. Korvien kohdalla vaihdoin kiinteät puolipylväiksi ja pylväiksi; sillä tavalla syntyivät korvaläpät. Tässä vaiheessa myssy oli aika ruma. Kastelin ja lillutin tuotosta huuhteluainevedessä, huuhtelin ja nakkasin kuivausrumpuun jykevälle teholle. Availin luukkua vähän väliä ja nappasin myssyn pois, kun rupesi näyttämään siltä, että riittää. Jälkikäteen kiinnitetyt silmät on virkattu pylväillä ja nokka enimmäkseen kiinteillä. Lopputulos on mainio. Vaikkakin tajusin Soilen hoksauttamana, että sehän näyttää Maikkarin pöllöltä.

26.8.2011

Mission Impossible

Minua muistettiin pitkästä aikaa tunnustuksella (kiitos vaan, Santra!) ja kuten yleensä, siihenkin liittyy erinäisiä kysymyksiä ja paljastuksia ja kaikkea sen sellaista. Tajusin varsin pian, että nyt ei ollutkaan helppo homma. Tajusin myös tulleeni vanhaksi, sillä teininä kysymykset kuten "lempiväri" tai "paras viikonpäivä" olisivat olleet naurettavan iisejä. Sitä kun oli NIIN varma kaikista asioista. Asiat olivat joko tai, mustaa tai valkoista. Ja nyt ne ovat sarjaa "kaikki käy" (lähes), "ihmisiähän tässä vain ollaan" ja "kukin elää tavallaan". Mutta tapanani ei ole perua eikä purkaa - paitsi käsitöissä, joten here we go:


1. Suosikkiväri
Ajattelin ensin, että se on Kreikan meri. Mutta sitten tajusin, että syksyhän nyt on, eivätkä veden värit liplata minulle niin sulokkasti kuin kesällä. Joten sanon, että semmoinen paahteessa kulahtanut kaupunki Välimeren rannalla. Sellainen, josta laastit ropisevat alas. Ja sitten on ikisuosikki: metsä. Vihreään en kyllästy näemmä koskaan. Enkä siihen kummalliseen harmauteen, missä koivumetsä seisoo kirpeässä pakkassäässä.

2. Suosikkieläin
Sydäntäni lähellä ovat erityisesti kastemadot, sudenkorennot ja lohikäärmeet. Tosin pidän kaikista, joten tämmöinen rajaus tuntuu epäreilulta. Ehkä hämähäkit ovat jotain sellaista, jotka puhuttelevat minua kaikista vähiten. Ja onhan meillä tietysti Onni (kissa, jos joku ei vielä Onnia tunne). Hän on Tyrnävän lahja maailmalle.

3. Suosikkinumero
Täh? Onko jollakin suosikkinumero?

4. Suosikkialkoholitonjuoma
Vihdoinkin helppo. Vesi. Mieluiten kylmänä. Ja on muuten itsepuristettu appelsiinimehukin ihan huippua.

5. Facebook vai Twitter
Ei mitään hajua. Näistä olen pihalla kuin lumiukko.

6. Intohimo
Eikös tämä ole jo turhan intiimi kysymys? Näin niin kuin julkiseen sanaan painettuna? Eikä minulla sitä paitsi edes ole. Minähän olen Harmaa täti; ei sellaisilla ole intohimoja. Älkääkä yhtään kommentoiko, että himot ne ovat hiirelläkin.. Tai no joo. Minä olen aina ollut oudon kiinnostunut kaikesta vanhasta. Suurin osa harrastuksistani pyörii sen ympärillä ja tienaan muinaisuudella elantoni. Ja tietysti minä näprään koko ajan kaikkea. Mutta onko se elämäntapa vai intohimo?

7. Suosikkikuvio
Höh? Olisiko vaikka se jälki, mikä jää tahmaisesta sormesta tai nenänpäästä parvekkeen lasin oveen. Siitä huolimatta, että pesen ne aina pois.

8. Suosikkiviikonpäivä
Ei se ainakaan maanantai ole.

9. Suosikkikukka
Tämä on vähän kuin nuo eläimet. Kaikki niin kauniita. Eli sanon vaan, että puutarhamakuni on englantilaisittain romanttinen. Valkoinen, sinisestä purppuraan taittuva, joskus jopa pirskahtelevan vaaleanpunainen. Runsas, mieluiten hivenen villi. Sellainen, jossa nurmi leikataan käsipelillä ja jossa ilma on sakeana linnuista, kimalaisista ja perhosista.


Ja seuraavassa postauksessa: solmuja! Solmuja? Kyllä, luitte oikein. Ja uusi pitsivirityskin on tekeillä. Tosin se on semmoinen  kokeilu vaan.

22.8.2011

Pöllön pesä

Edellisen postauksen pöllö lennähti neuletakin rintamukseen. Siinä on pöllön lysti olla. Ja lysti on lapsellakin. Siitä huolimatta, että takki on ehtaa villa-alpakkaa ja kuuman sorttinen, hän ei suostu riisumaan sitä. Olen tainnut kerrankin onnistua.


Malli: Cascade täältä. Koko on toiseksi suurin.
Lanka: Drops Nepal, väri 2920. Sitä meni 5 tai 6 kerää aika tasan. Laskut menivät vähän sekaisin, sori. Olen ihan heikkona tuohon väriin.
Puikot: 4,5 mm.
Kaavio pöllön neulomiseen löytyy puolestaan täältä.

Sen verran muokkasin ohjetta, että hihoja pidensin reippaasti. Käytännössä koko resoriosuus on ekstraa. Piparkakkureunuksen virkkaaminen on myös oma aatokseni samoin kuin alimmaisen, ylimääräisen lehden neulominen nappilistaan. Se jää roikkumaan alemmas, kuin mitä alimmaksi tarkoitettu lehti virallisen neuleohjeen kuvissa tekee.

21.8.2011

Hu-huu!

Joo, oli mulla keskeneräisiäkin, mutta rupesi pöllöttämään. Kait siitä hoksaa? Että pöllöhän se?


Ja se ei nyt ole semmoinen heksis, vaikka siltä se ehkä näyttää. Vaikka niitäkin aion vielä tehdä.

20.8.2011

Lepo-Lassen sylistä

Terveisiä takapihalta. Kun ihminen saa olla hetken ihan vaan rauhassa pötköllään, niin siinähän huomaa vaikka mitä. Vaikkapa sen, että ollut ihan sulaa hulluutta elää ilman lepo-Lassea näinkin vanhaksi.


Ja että ystäviä saa aika helposti. Jos vaan köllöttelee ihan hiljaa, niin tulee perhosia, kimalaisia, kärpäsiä ja vaikka mitä lentäviä ihan siihen viereen. Sitten lämmitellään kylkiä porukalla. Siinä vieressä paistuvat tomaatinkin kyljet. Jos ojentaisi kätensä, voisi napata oikein sellaisen ison ja punaisen. Ja jos zoomailee kameran linssin läpi, näkee yllättäviä kirvakeskittymiä. Olisipa joku toinen päivä, niin ponnistaisin ylös kuin ohjus, mutta tänään en kehtaa. Sen sijaan zoomailen edelleen ja eiköhän näytä joku haukanneen kesäkurpitsasta. Peijakas. Sitten tulee siili. Mittailen sen muotoja silmämääräisesti ja totean, että kasvanut on. Meillä päin toimii kaikenkarvaisten äitien viidakkorumpu. Ainakin jotkut siilimammat tietävät tuoda loppukesän vauvansa minulle hoitoon. Äidit häipyvät niille teilleen ja minä pidän baaria auki niin pitkään kuin tarvitaan. Yleensä lumen tuloon. Tämä lepo-Lassen naapurissa asuva vauva on jo potra kaveri. Potrasta ajatus karkaa omenoihin. Niitä nimittäin on. Kääpiö-Pirjamme on tuottanut sellaisen sadon, että omenia tursuaa ovista ja ikkunoista. Lepo-Lassen sylissä mieleen juolahti, että oliskohan teillä vinkata hyviä ohjeita kotimaiselle omenalle. Ollaan meinaan syöty jo aika monta omenapaistosta. Että jos noille lopuille jotain muuta keksisi. Yksi naapuri tosin jo tarjosi pihalla euroa per omena, jos joku kävisi meidän pihalla omenavarkaissa, mutta se taisi olla vitsi.

17.8.2011

Mitäkö uutta?

No eipä paljon mitään.


1) Työt haittaavat harrastuksia. Paljon. Kesken olevista ei kuitenkaan ole pulaa. Muhevia värejä, eikö?
2) Kaikki muuminsa lukeneet muistanevat, että heillä asui esi-isiä piirongin laatikossa. Minun vanhaan kaappiini on muuttanut kourallinen Venäjän tsaareja. Ei hullummin sekään. Ostin rompepäiviltä maatuskanukkesarjan kahdella (!) eurolla.
3) Ja on ihan pakko hehkuttaa täälläkin. Meille on muuttanut vihdoinkin ihan oikea Ebba Masalin. Olen etsinyt kasviaiheista koulutaulua iät ja ajat. Ja hei, eiköhän sielläkin kuvassa ole tsaari tai pari!

Niin ja minäkin lähden sinne Porttiin.

13.8.2011

Herranpieksut

Nyt vasta huomasin, että vaahtera on viiksipuu. Puu, josta roikkuu satoja viiksipareja. Tuhansia? Rohkenin valtaisan vaahteran alle ja tuijotin näkyä mykistyneenä. Nappasin jokuset viikset matkaani ja olen leikkinyt viiksisiedätystä. Kaikkea sitä. Eikä muuten toimi. Naurattaa vaan.

11.8.2011

Night and Day

Ja valkeus tuli.


Jokunen postaus takaperin esittelin pitsisiä kuvia ja arvuuttelin. Ja arvasitte tietysti, että lamppuhan se. Kävi ilmi, että moni teistäkin on suunnitellut vastaavanlaisen valaisimen tekoa. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, mitä te oikein odottelette. Homma on helppoa kuin heinänteko. Ja nyt kun hoksasin, ettei pitsin välttämättä tarvitse olla käsin virkattua pikkuliinaa ja ohuen ohutta, vaan touhuun passaa vaikka kangaskaupan pitsikappa, niin tämähän ei jää tähän. Mulla on ideoita enemmän kuin talossa pistorasioita. Vain aikaa puuttuu.

Luullakseni näissä lamppuhommissa on useampikin eri koulukunta, mutta minä tein niin kuin täällä neuvottiin. Jättijumbomaxigigamega-ilmapalloni ostin Tiimarista. Enkä muuten puhaltanut itse.

Edit. Koska tuolla kommenteissa tuntuu olevan intomieltä lamppujen tekemiseen, kerronpa vielä edittinä jokusen projektin aikana syntyneen havainnon.
- Paksuja pitsiliinoja on turha pelätä. Niitä siellä kirppiksillä on eniten, niitä löytyy. Mutta jos pelaa pelkästään niillä, pallo kannattanee peittää osissa. Paksujen ongelma on nimittäin se, että ne ovat tapettiliimakylvyn jälkeen painavia ja varsinkin pallon alaosasta humpsahtavat helposti vielä märkinä ollessaan lattialle. Mitä kevyempi tai mitä pienempi, sen paremmin pysyy.
- Mikäli käyttää pyöreitä pitsiliinoja, kuten minä tein, on varauduttava niiden väleihin jääviin koloihin. Jos et sitten halua läimiä niitä niin päällekkäin, niin ettei rakosia jää. Minulla oli tuossa jokunen paksumpi liina enkä halunnut niitä päällekkäin, joten ostin kirpparilta vanhan pehmoisen puuvillaisen pitsikapan, josta leikkelin pikkukukkaset sun muut koristeet irti ja liimasin ne varsinaisten pyöreiden pikkuliinojen alle. Kokeilkaapa joku niitä kangaskauppojen värillisiä pitsikappoja. Voisi tulla aika kiva, jos tekisi pelkästään sellaisesta koko pallon.
- Pallo kuivuu aika kauan. Roikkui mulla ensin suihkukaapin reunassa ja sitten saunan lauteiden alla. Puolitoista vuorokautta.
- Kun poksautat ilmapallon, ilmapallon katoaminen saattaa vetää myös lamppusi kasaan. Se on aika iisi painella jälkeenpäin muotoonsa, mutta minä yritin siinä jo ilmojen karkausvaiheessa tukea pallon muotoa. Ja jos olet siisti ihminen, poksauta vaikka pihalla. Ilmapallon kadotessa kuivunutta tapettiliimaa ropisee aika lailla pikku murusina yltympäriinsä.

Edit. Kommenteissa anpali varmisti, että oliko varmasti tapettiliisteriä? Minä en tiedä aineiden koostumusten välisiä eroja - onko sama vaiko eri asia - mutta tarkasti sanottuna käytin tapettiLIIMAA. Niin lukee laatikon kyljessä: "tapettiliimaa paperitapeteille".

4.8.2011

Sarvijaakko

Mitäs sanotte? Tapasimme eilen. Siinä se oikoi jäseniään ja antoi leppeän tuulen leyhytellä tuntosarviaan. Ihastelimme körilästä kolmissa naisin ja toivoimme, ettei se lähtisi lentoon. Silloin meille kaikille olisi tullut aika lailla kiire. Tuommoinen olisi tympeä irroitettava hiuksista. Ja kun nyt ei kiire kiinnostaisi ollenkaan. Täällä vietetään viimeisiä lomapäiviä ja kuin tilauksesta takapihallemme on ilmestynyt oikea kansituoli pehmusteineen. Aion olle loppuloman siellä, mikäli lapset sallivat. Nähdään taas, jahka olen saanut itseni töiden alun aiheuttamasta rytmin vaihdoksesta järkiini. Moi siihen asti!


PS. Uskokoot ken haluaa, mutta olen laittanut virkkuukoukun kiltisti koukkulootaan. Täällä neulotaan, peijakas sentään!

Edit. Kommenteissa epäiltiin, ettei kuvan könsikäs olisikaan sarvijaakko vaan runkohaapsanen.

2.8.2011

Elokuu

Minulla on ollut viime vuosina hiukan vaikeuksia orientoitua elokuuhun ja lähestyvään syksyyn. Syyskuu oli joskus lempikuukauteni, nyt ajatuskin puistattaa. Koska alkava vuodenaika on kuitenkin turhan pitkä alahuulen jatkuvaan roikottamiseen ja sitruunanaaman esittelyyn, aion yrittää suhtautua toiveikkaasti tulevaan. Ihan vaan tsempiksi itselleni liitän tähän linkin blogiin, jossa syksyn tulo ei selvästikään itketä. Siellä ihminen sanoo, että nyt on alkanut vuoden kolmen parhaan kuukauden putki. Siinäpä miettimistä. Ja katsokaapa myös naisen kampausta. Kokeilen sellaista heti, jos naamani meinaa mennä sitruunan puolelle.


Elokuu on aloitettu värikkäissä merkeissä. Lapsi on rakastunut lankakaupan katossa keikkuvaan parveen virkattuja lintusia. Papukaijoja! Ja niitähän piti tietysti saada. Isoja! Kolme on valmiina ja minusta jo riittäisi, mutta lapsen mielestä se ei vielä ole monta. Eikä siis tarpeeksi. Noh, näitä on kiva tehdä. Papukaijat on tehty mukaellen tätä ohjetta. Pylväillä ja kaksinkertaisella langalla kaijoja tulee nopsasti. Mikä on hyvä, koska toinenkin lapsi on rakastunut niihin. Hänkin haluaa monta.

Ja joo, te arvasitte heti edellisen postauksen pitsiarvoituksen. Kyseessä on uusi kattolamppuni. Mutta kuvia saatte lisää vasta kun lamppuun tulee valo.