29.5.2011

Varaslähtö

Taisin uhota edellisessä postauksessa laittavani ranttaliksi heti, kunhan jään kesälomalle. Sattui vahinko. Aloitin jo. Olen kaivannut sellaista tuota-on-kokeiltava-heti-tunnetta ja nyt se tuli. Kivaa! Virkkaus käy kyllä hitaasti; pakerran kaksinkertaisella langalla, jotta valkoisesta kukasta tulisi oikein muheva ja se kohoaisi kuin pullataikina vihreästä pohjasta. Kohoamisefekti onnistuu, mutta kaksinkertainen lanka tekee touhusta jäykkää. Ei tästä mitään sängynpeitettä tule. Ajattelin tyynyä.



Ja jonkinlaista kohtalon ivaa on se, että kun ihminen kutakuinkin kuukauden blogilaiskottelun jälkeen olisi virtaa täysi, niin tekniikka pettää. En tosiaan pysty jättämään kommentteja omaan blogiini enkä kaikkien teidänkään. Kurvailin eilen illalla blogeissanne aika taajaan ja suurimmasta osasta sain pakit. Tuolla Bloggerin avussa näyttävät olleen tietoisia ongelmasta jo jonkin aikaa ja toivottelevat kärsivällisyyttä. Eihän tässä jäniksen selässä olla. Vielä. Seuraavasta hetkestä en tiedä.

27.5.2011

Äidin tukkaa ei palele

Kävin eilen lääkärissä. Ilmeisesti olomuotoni on harmaantunut entisestään, sillä minua noin kaksikymmentä vuotta nuorempi lääkäri - liekö edes valmis vielä - suositteli lääkkeitä ja hoitoja, jotka yhdistyvät mielessäni lähinnä geriatriaan. En tiennyt itkeäkkö vaiko nauraa poistuessani vastaanotolta. En minä nyt vielä niin raihnainen ole. En minä sellaisista vaivoista valittanut. Sen olen kuitenkin tässä potiessani havainnut, ettei tekemättömyydestä ole ihmiselle mitään hyötyä. Päinvastoin. Olen ollut neulomatta, virkkaamatta, ompelematta - mitään tekemättömissä kohta kuukauden enkä ole sen kummempi. Edelleen täällä burana maistuu. Olenkin tullut siihen tulokseen, että lääke vaivaan on väärä. Minä kirmaan reilun viikon päästä kesälaitumille - ehkä hieman ontuen - ja aion ihan varmasti tehdä kaikkea sitä, mistä olen koko toukokuun pidättäytynyt. Tässähän menevät kohta hermot ja muutkin johtimet. Kaiken muun lisäksi. Tulossa olevaan touhu-urakkaan liittyen tiedustelisinkin kohteliaasti kaikilta heiltä, jotka ymmärtävät jotakin vanhojen huonekalujen entisöinnistä (Tytti?), että mitä tekisin ihanaisen kaappini kanssa.


Tarkoituksenani oli poistaa vanhat maalit ja sitten maalata kaappi uudelleen. Vanhat maalit poistin jo viime kesänä ja homma jäi siihen. Maalien alta paljastui viehättäviä koristemaalauksia, jotka pelkäsin pilaavani. Kaappi on ollut talven käytössä sellaisenaan ja olenkin alkanut kallistua ajatukseen, etten maalaisikaan kaappia vaan jättäisin sen noin. Hioisin loputkin roiskeet pois ja se olisi siinä. Sutisin maalia korkeintaan kaapin sisälle, joka on puupinnalla ja vähän kärsineen näköinen. Mutta miten on - kestääkö vanha esille hiottu maalipinta miten käyttöä? Vaatiiko se jotakin suojakseen? Vai olisiko sittenkin viisaampi maalata? Vinkkejä siihen, miten saisin koristekohdatkin onnistumaan?


Enkä muuten tiedä, pystyykö blogiini tällä hetkellä ylipäänsä edes jättämään kommentteja. Minä en ainakaan pysty. Bloggerissa on sellaista vikaa. Mutta odotellaan. Täällä ei äidin tukkaa palele, kuten kaksivuotias tänään asian ilmaisi.

22.5.2011

Täällä taas

Tiedän toistavani itseäni, mutta ne ovat täällä taas. En voi lakata hämmästelemästä. Seitsemäs kesä ja yhä ne nousevat. Kuin uhalla, kiusoitellen. Huojuvat tuulessa keltaisena merenä. Kunpa tietäisin, mitä lajiketta ne ovat, ostaisin jatkossa vain niitä. Valkoisena.



Yksi on joukosta poissa. Tarkoitan erästä jumalattoman punaista (esikoisen käyttämä ilmaus, anteeksi) yksilöä, joka nousi keltaisten tavoin terhakkaana kevät toisensa jälkeen. Nyt kun sitä ei enää ole, huomasin odottavani, jopa ikävöiväni sitä närkästyksen tunnetta, jonka kukka aiheutti minussa joka kerta. Syy on tietysti omani. Minähän istutin raparperin juuri siihen kohtaan, josta punainen tapasi kohota. Ärsytti, kun se oli väärää väriä. Että voi ihmisen mieli olla pieni. Mutta älkää kuvitelkokaan, että asia olisi luonnon puolelta jäänyt tähän. Kukkapenkki on nostattanut ihan piruuttaan ilmoille oranssiin vivahtavan tulppaanin. En käsitä. Niin ja se pinkki, jota ihmettelin jo viime suvena, voi tietysti myös erinomaisen hyvin. Ihmeellistä.


3.5.2011

Heippa!

Minä hiljenen hetkeksi. Työt painavat ja kroppa on rikki. Tarvitsen hierojan, venytyksiä ja ämpärillisen magnesiumia. Teen pihatöitä sen, mitä paikat kestävät ja jätän käsityöt hetkeksi telakalle. Ja surffaan. Luulen, että minulla on semmoinen rukkikuume. Enkä ymmärrä alan kielestä mitään. Sama kuin kiinaa puhuisivat.