28.4.2011

Humua

Aion mennä huomenna töihin tiara päässä. Kuvittelin perustavani iltapäivällä kisastudion sohvalle peribrittiläisellä tarjoilulla ja syventyväni kuninkaalliseen loistoon. Kissan viikset. Hääthän alkavat jo aamusella ja meikätyttö saa tyytyä illan koosteeseen. Jotain korviketta on saatava. Vaikkapa sitten lasten kolmen euron muovitiaralla. Tiaran varastan tietysti lapselta, joka saa esittää päiväkodin naamiaisissa keijukaista pelkillä siivillä varustettuna. Sori. Muuten on sanottava kyseisestä lapsesta pelkkää hyvää. Harrastaa lintujakin. Puussa laulelee kuulemma "peikkonen" ja joutsenen hän tunnisti "isoksi varikseksi".



Lopuksi pitää kehua: minulle on lähiaikoina tulossa epämääräinen röykkiö kerittyä villaa täältä. Tilastin puhtaita selkävilloja, kuten opetitte, mutta puhtauden kanssa on kuulemma vähän niin ja näin. Nyt pitää tarkistaa karstatilanne. Muistaakseni omistan yhdet antiikkiset. Ja selviääköhän siitä urakasta ilman antihistamiinia?


PS. Hyvää vappua myös.

27.4.2011

Aika värikäs

Huhhuh. Luulin jo, ettei tämä huivi näe päivänvaloa koskaan.



Ratkaisin talvella vaivanneet väriongelmat siten, että purin lähes kaikki minua riipineet kukkaset ja ostin yhden kerän vihreäsävyistä Kureyon Sockia tuomaan "jämälankahuiviini" edes jotain ryhtiä. Tunnettu havaintohan tässä taloudessa on se, että vihreä pelastaa tilanteen kuin tilanteen. Ja kas, niin tälläkin kertaa. Kyllä tätä voi pitää. Tiedä vaikka jo vappuna; eikös silloin yleensä sada räntää tai jotain.. Jos villoja tarvitaan, olen valmis.



Ohje: Virkkausohje löytyi täältä. Minulla on kukkaisia kolmessa kerroksessa, pisimmällä sivulla niitä on kaksitoista. Lankoina on sekalainen seurakunta Noro Kureyon Sockia sekä Noro Silk Garden Sockia. Virkkuukoukku 4,0.

25.4.2011

Hei taas!

Lämpö hellii. Tiiliseinän kupeessa oleva mittari näyttää vaatimattomat 30 + astetta. Ilmankos tuli tädille hiki hevosen lantaa levitellessä. Mieskin polttanut jo kaulansa. Onneksi on rauhallisempiakin hommia; mysteerisukka on edennyt koristeluvaiheeseen ja sen myötä pienoisesta neuleväsymyksestä näyttää poksahtaneen tulppa pois. Saapas nähdä alkaako täällä virrata vai jääkö innostus purosten solinaksi.


Ja jokos se on vappu ensi viikonloppuna? Sitähän pitää ruveta siman tekoon, hyvänen aika.

24.4.2011

Ihan paras päivä


Minä sain linturetkeni. Kotipihalla eilen ostamani krookukset pullistelevat kimalaisista. Ja västäräkkikin näyttäytyi. Eikä siinä kaikki; tiedä vaikka lähiaikoina olisi käsityörintamallakin jotain esiteltävää. Enkä tarkoita alla kuvassa näkyvää Ravelryn perinneporukan mysteerisukkaa.

PS. Kuten joku ehkä jo aavistelikin, tämän tädin hermo ei kestänyt vappuun asti: nostin runkoruusuni mullasta tänään. Lyhyesti ilmaistuna, ruusu on ELOSSA!

22.4.2011

Tsirp tsirp

Mulla mitään oikeaa asiaa ole. Kunhan kokeilen Bloggerin päivän kuntoa. Näin pitkänä perjantaina pitäisi kait olla mitään tekemätönnä ja olla vaan. Minä olen ollut pihalla ja tehnyt vaikka mitä. Hommaa nimitetään "pihatöiksi", mutta se mitään työtä ole. Se on silkkaa iloa alusta loppuun. Olen leikannut villiviinin ja hortensian, vapauttanut omenapuun suojistaan, haravoinut ja siivonnut penkkejäni. Löytänyt massoittain kastematoja ja jäniksen papanoita. Upottanut käteni kevätkosteaan multaan ja tutkinut, miten syksyllä maahan peitelty runkoruusuni jaksaa. Ruusua en käsikopelolla löytänyt, mutta ruukussa ruusun mukana elävältä haudattu ulkomuratti viheriöi. Totta. Taidan nostaa ruukun vapuksi ylös.



Minulla on parille seuraavalle päivälle kaksi tavoitetta: etsiä linnuille uusi kylpyallas ja päästä linturetkelle. Menkää tekin pihalle siitä. Tästä ei elämä parane. Eikä muuten pääsiäinenkään.


18.4.2011

Tervetuloa

Kylmää. Tuulista. Silti eräitä on vaikea estää ilmaantumasta. Minä seison pihamaalla ja palelen. Pidän yhden naisen vastaanottoseremonioita. Kiirettä piisaa; vastaanotettavia on paljon ja ne lisääntyvät silmissä. Kyllä ihmisellä voisi mennä huonomminkin.


PS. Tekisi mieleni tietää, onko teillä kenelläkään muulla ollut ongelmia Bloggerin kanssa viime viikkoina. Postausten tekemiseen menee nykyään tolkuttomasti aikaa, koska komentoni eivät mene yksinkertaisesti perille. Teen kaiken samoin kuin ennenkin enkä ole muutellut asetuksia. Kuvien ja tekstien asemointi on mennyt vallan mahdottomksi ja tekstikappaleiden väliin ilmestyy valtavia, useamman rivivälin aukkoja, joita en saa pois kuin kovalla taistelulla. Tai sitten en saa tekstiä irti kuvista - kuten tuossa perhoskuvan yllä; rivivälejä ei synny näppäinkomennoilla eikä koodaamalla. Asetuksissa näyttävät suosittelevan uutta Blogger-pohjaa; minulla on käytössä vanha. Olisiko uudessa vara parempi? Tämä vääntö ei taida huvittaa enää kovin kauaa.

Edit. Asetuksissa oli kohta "kelluvasta asettelusta". Muutin sitä ja nyt perhoskuvan yllä on valtava aukko. Täällä voi olla jatkossa sählinkiä, koittakaa kestää.

12.4.2011

Ennen ampiaisia

Minulla on huonoja kokemuksia sokerilla kovetettavista virkkuutöistä. Blogitaipaleeni alussa taistelin yhden kruunun kanssa pitkään ja hartaasti. Se ei jäykistynyt edes erikeeperillä. Tuolloin myös luonnonvoimat olivat minua vastaan; ampiaiset söivät sekä sokerin että virittelemäni liimaseokset. Kovan onnen kruunu on sittemmin kadonnut ja olen jopa leikitellyt ajatuksella kahdesta uudesta kruunusta tulevien kuninkaallisten häiden kunniaksi. Selattuani noita parin kesän takaisia ampiaisilla kuorrutettuja taisteluraporttejani, taidan päätyä kuitenkin sille kannalle, että se asia saa olla. Täytyyhän ihmisen joskus tajuta ottaa opiksi.


Sen verran olen kahdessa talvessa viisastunut, että nykyisin virkkaan kovitettavaksi tarkoitettua tavaraa vain aidoista luonnonmateriaaleista. Ja mikäli aion antaa sokerilla kostutetun virkkuuni kuivua ulkosalla, ymmärrän tehdä sen reilusti ennen kuin ampiaiset heräävät. Kuvissa näkyvä kulhoni kuivahti kolme vuorokautta. Sinä aikana en nähnyt yhtään ampiaista. Siunattu huhtikuu.



Virkattu kulho; ohje täältä. Suunnittelija Linda Permann. Lankana käytin Novitan Luxus Cottonia; sen menekki oli reilusti vajaa kerä. Koukkukoko 3,75.

9.4.2011

Mitä parhain päivä


+ Kärpänen lensi puhuessa suuhun. Ei se hyvää ollut, mutta kevään merkki jos mikä.

+ Näin Kekkilän vihervitriinin livenä. Se ON pieni, se mahtuu vaikka kepin nokkaan.

+ Olen ollut hyvinkin pari viikkoa täpinöissäni havainnosta, että lannoitevalikoimiin on ilmestynyt ainakin minulle ennen havaitsematon hevosenlantalannoite. Ei se mitään luomua ole. Mutta helpottaa huomattavasti. Joka keväinen aprikointi muovipusseista, ämpäreistä, lapioista ja metsäretkistä läheisten tallien hevostenulkoilutusalueelle on vain etäinen muisto. Toki se aito tavarakin innostaa. Kävin tänään toivioretkellä kyseisillä talleilla. Lapsi bongasi hevosia ja minä, noh, arvannette varmaan. Että voi ihminen innostua paskasta (anteeksi kansanomainen ilmaus).

+ Kukkapenkistä sojottaa iloisesti jo vaikka mitä!!! Eikä merkkiäkään myyrän kutaleesta.

Jos joku odottaa jotain elonmerkkejä käsitöistä, niin sellaisia ei ole luvassa. Verhot ovat kesken. Sängynpeite on kesken. Huivi on kesken. Sukat ovat kesken. Kaikki on kesken. Ja tiedättekö mitä? Ei haittaa yhtään.

7.4.2011

Miksi rakastan IKEAa

WeirdRockStar palkitsi minut monipuolisen blogin pystillä. Kiitän kauniisti. Annoin palkinnonmyöntäjän ymmärtää, ettei harmaassa tädissä ole juuri nyt virtaa avautua seitsemän asian vertaa - pakinnon vastaanottaminen vaatii sellaista - ja että palaan asiaan jahka jaksan. En ole voimaantunut, kiukkuinen vain. Silläkin saa näköjään aikaiseksi yhden postauksen. Eli seitsemän asiaa, olkaa hyvät.


Rakastan IKEAa, koska: 1. Siellä ei voi piipahtaa. Siellä menee koko päivä. Ihmisvirta pakotetaan luikertelemaan koko valtaisan kaupan läpi kuin jättiläiskäärme. Pelkästään liikkeen läpi kävelyyn menee tovi. Maksat jokaisen harha-askeleen jaloillasi. Miksi valitsin jalkaani korolliset saappaat, miksi? Ilman lihapullia heikoimmat uupuisivat radalle.


2. Jotta kauppareissusta selviäisi päivän valon aikana, on kotiläksyt syytä tehdä huolella. Kulutat illan pari IKEAn nettisivuilla, mittaat, mietit ja punnitset. Kirjoitat kauppalistan siitä, mitä tarvitset. Selaat kuvastoa. Muistat ottaa kauppalistan mukaasi lähtiessäsi ostoksille. Kaupassa hikiseen kouraasi kertyy sen lisäksi myös lyijykyniä ja ruttuun menevä paperi, jolle kirjaat kaupassa niiden tuotteiden varastokoodit, jotka olet aikeissa ostaa. Auta armias, jos merkitset hyllyrivin väärin. Tai hukkaat paperin. Jos tarvitset myyjää, varaudu odottamaan. Kun hän saapuu, hän ei tuurillasi ole se, joka osaa suomea. Niin, minä asioin Haaparannan IKEAssa. Sillä saa kielikylvyn kaupan päälle.



3. Varsinainen urakka alkaa vasta, kun kaikki voimat on jo kulutettu. Kärryt, joihin kaapit, hyllyt ja kaikki ne miljoonat pahvilaatikot kootaan, painavat ja ovat liikkeissään kankeat. Tonnin verran tavaraa kärryissä ei auta asiaa. Varasto on iso ja tuurillasi kaikki tarvitsemasi osat ja vehkeet sijaitsevat ympäri varastoa. Jo ennen kuin pääset listasi puoleen väliin, olet menettämäisilläsi järkesi. Aika varmasti jonkin tuotteen viimeisin osanen (kaikki muut kyseisen tuotteen osaset olet jo etsinyt, löytänyt ja pinonnut huterasti kärryysi) on valitettavasti loppu. Tuotetta saadaan lisää ensi viikolla. Mietit, kumpi on kamalampaa: viedä jo kerätyt tavarat takaisin paikoilleen vai palata ensi viikolla uudelleen.


4. Kassajonossa sinulla on outo olo. Ajattelet sen johtuvan väsymyksestä, mutta maksettuasi huomaat unohtaneesi jonkin aivan naurettavan pienen asian. Se on kuitenkin haettava, koska se on jollakin tapaa tärkeä. Viet ostoksesi autoon (niiden sinne mahduttamisesta en sano mitään, se on meillä Luojalle kiitos miehen huoli) ja liityt jälleen osaseksi ihmiskäärmettä. Joudut kiemurtelemaan koko kaupan läpi ja päästessäsi varastoon huomaat, että tuote on valitettavasti loppu. Sitä tulee ensi viikolla.



5. Jos mukanasi on lapsia, et ole ehkä selvinnyt tänne asti.


6. Ennen kuin ostoksesi ovat koossa ja paikoillaan, luvassa on monen monta ratkiriemukasta hetkeä. Touhuun voi osallistua koko perhe. Vaikka IKEAn ohjeet ovat tee-se-itse-huonekalujen aatelia, jokin menee vinoon. Aina. Minä en löytänyt tänään sohvan kokoamisohjetta. Meni aika kauan, ennen kuin se löytyi paketista, jossa oli sohvan ylle venytettävä päällinen. En tajunnut katsoa sinne ensiksi. Ennen löytymistä olin joutunut keittämään kahdet kahvit ja miettimään kaikki ruotsinkieliset törkeydet, joita uskoin tarvitsevani ottaessani yhteyttä Haaparannan IKEAan. Onneksi en ehtinyt. Sen sijaan käytin törkeydet kaikille niille ruuveille, joita sain kiristää. Kaikille niille kankaille, joita venyttelin käsinojien, selkämysten ja muiden osien päälle. Menetin kynsiä. Pihatöissä kipeytynyt käteni vapisi. Deodorantti petti. Selkä kipeytyi. Mutta minä olin päättänyt koota sohvan. Vieläpä ennen kello kolmea, jolloin hakisin lapset. Olin valmis vähän ennen neljää. Ja uupunut.



7. IKEA-matkan finaali tapahtuu roskalaatikoilla. Seisot siellä hirvittävän pahvikasasi kanssa. Olet kantanut niitä roskiksille kolme tai neljä eri reissua; et voi enää muistaa. Taittelet pahveja ja mietit naapurin rouvaa, joka oletettavasti luennoi sinulle seuraavan kerran tavatessanne siitä, kuinka mikään ei ole maailmassa helpompaa, kuin asetetella roskat ja pahvit roskalaatikoihin nätisti ja kivasti niin, ettei naapurisopu kärsi. Mietit, mitä vikaa oli siinä periaatteessa, jonka mukaan kotiisi ei ollut lupa kantaa mitään, mikä ei ole yhtenä kappaleena.

2.4.2011

Huhtikuu saa hourailemaan

Huhtikuu on hyvä. Sitä parempi on oikeastaan vain toukokuu. Tähän vuodenaikaan kaikki on jotenkin mallillaan. Mustavaris nähty. Lokkeja taivas valtoimenaan. Pikkupurkeissa taimia itämässä. Asteet plussan puolella. Edes harmaus ei haittaa; keväällä sekin tietää vain hyvää.


Jos jotain valittamista pitäisi keksiä, niin se voisi olla vaikka jonkin asteinen haaveiden "ylipurkautumisreaktio". Keväällä ihmisen pintaan ilmeisesti muodostuu jokin särö, josta pimeämpinä kuukausina ihan hiljaa olevat unelmat pääsevat höyrynä ulos huutamaan ja mekastamaan. Katsokaa nyt vaikka Soilea. Sama juttu täällä. Olen koko talven miettinyt, että tässä me asutaan. Ahtaasti, mutta silti. Että pärjään minä ilman isoa kasvihuonetta. Ostan vaikka semmoisen Kekkilän ihan pienen kaksiovisen kaapin (tuossa yläkuvassa), johon saan tomaattini mahdutettua. Ja ovathan ne kasvaneet monena kesänä terassilla ilman lasejakin. Että kyllä tämä tästä. Ja että semmoinen Biolanin pikkukomposti varmaan välttää. Piilotan sen johonkin aidan kulmaan, jotta naapureilla ei ole sanomista. Ja että vaan puutarhajätettä sinne. Niin ei haise naapureiden nokkaan. Näin olen päättänyt ja ollut varsin tyytyväinen itseeni.

Mutta arvatkaapas, mitä huhtikuu sanoo tähän. Joka ikinen milli paljastuvaa kukkapenkkiä suorastaan kiljuu, että mitä hittoa? Kasvikaappi? Pikkukomposti? Huhtikuu nauraa itselleen pissat housuun. Ei kuulkaa, kasvihuoneen pitää olla iso. Se vaatii ympärilleen hyötypuutarhan. Minä haluaisin rakentaa sen barokkityyliin. Ja siihen kupeeseen haluaisin englantilaistyylisen puutarhan, jonka ilma olisi sakeana perhosista ja kimalaisista. Hyvä että puutarhuri joukkoon mahtuisi. Ja jossain siellä puutarhan perällä muhisi komposti. Oikein iso, ellei valtava. Sellainen, että naapureilla - jos niitä olisi - olisi ihan varmasti sanomista. Kompostin päällä kasvaisi kurpitsa. Eikä mikään pieni sekään. Sulan maan aikaan asia on juuri niin kuin Mörön Mari Maalaisunelma-lehdessä (3/2011) sanoi. Ihminen voisi asua vaikka teltassa. Jäisipähän puutarhalle enemmän tilaa.


Niin että vaikka kaikki on mitä parhaiten ja mieli leppeä kuin lounatuuli, niin silti joku kaihertaa. Sitä miettii, onko töitä. Onko rahaa. Pitäisikö lotota. Ja mistä sellaisen tontin löytäisi. Onneksi kohta tulee västäräkki, sipulikukkaset työntyvät mullasta ja siili kömpii pesästään. Yhtäkkiä on kaikenlaista hommaa. Ei jouda haaveilemaan. Tiedä vaikka hankin sen Kekkilän kaapin. Kunhan huhtikuu on mennyt muualle hirnumaan.

PS. Kaikki kuvissa näkyvät lehtiaukeamat Maalaisunelma 3/2011.