Koivun oksaan korkealle

Ei tietoakaan Aku Ankasta. Puun istutus lapsen huoneeseen onnistui mainiosti! Ja se on muuten koivu.

Puussa on käytetty neljää eri tapettia ja yhtä Tilda-sarjan paperia. Mallia olen hakenut netistä; mikään uusi juttuhan tämmöisen tapettipuun tekeminen ei todellakaan ole, joten erilaisia puuvirityksiä on netti pullollaan. Aikani kuvia tuijoteltuani luonnostelin hahmoa paperille kevyellä kädellä ja se apunani sitten vain aloin leikata puuta irti tapetista. Ongelmana olivat huoneen korkeus (tuolla seinämällä korkeus lähenee hyvinkin neljää metriä) ja huoneen varsinaisen asukin ulottuvaiset kädet. Tavoittelin puuta, jonka latvus yltää

niin korkealle, ettei se näytä ääliöimäiseltä korkeassa tilassa ja etteivät erään kaikesta kiinnostuneen pikkukätöset yllä tavoittelemaan puuhun vielä mahdollisesti tulevia lisäosia. Puun alle tulee sänky, joka antaa lapselle lisää mittaa. Lapsi toivoi - kuten hänellä tapana on - pinkkiä, mutta kaikkeahan ei voi aina saada. Tylsä minä.

Ajattelin kehitellä puuhun vielä jonkinlaisen linnunpöntön. Huomenna alkaa tammikuu ja meikäläiselle se tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin kevät. Pitää ruveta valmistautumaan muuttolintusten varalle. Tsirp tsirp kaikille ja Hyvää Uutta Vuotta 2012! Minä taidan vielä hitusen jatkaa remonttitouhuja.

a bad hair day

Löytyi ihan älyttömän kätevä piilotin ns. huonon tukan päiville. Ei vaiteskaan. Remontoin ja sisustan kaksveelle huonetta. Tapettia tilattu, seiniä maalattu ja kankaita ostettu. Koska neulemojo on jäänyt selvästikin odottelemaan uutta vuotta, revitään nyt sitten tästä. Seuraavaksi aion istuttaa puun ja ommella sängyn päädyn. Pitäkää peukkuja, että Aku Ankka -meininki ymmärtäisi päästää irti. En tarvitsisi sitä enää yhtään enempää.

Edit. Kiitos kaikille, jotka vinkkasivat netin kuvankäsittelyohjelmista. Kuten huomaatte kuvasta, tädillä on täällä uusi lelu.:D

Johan tässä on syöty

Niin minä ajattelin. Että on tässä jo istuttu kylliksi. Että riittää, kiitos. Kun mies vielä nappasi rakkautemme hedelmät pihalle telmimään, totesin hetkeni koittaneen. Teki mieli maalata. Muistelin, että maalia on. Maalarinteippiä ja teloja. Intoa riitti. Laulattikin. Mieli ei laantunut, vaikka tavaraa ei alkanutkaan löytyä siihen malliin, kuin olisi pitänyt. Ensimmäinen tela ei sopinut varteen. Seuraava oli liian löysä. Kolmas ei mahtunut pyörimään siinä muovisessa astiassa, johon maalia kaadetaan ja jossa telasta pyöritellään enimmät maalit pois. Otin sen löysän, koska olin päättänyt maalata ja polte oli kova. Raivasin lapsen huoneessa huonekaluja loitommalle ja riisuin itseni tyylikkäästi maalauskuntoon. Hoksasin levitellä sanomalehtiä lattialle suojaksi. Teippasin yhdeltä seinältä lattialistat ja ovenkarmit. Kaikki oli valmista. Paitsi se maali. Iso purkki tuntui kumman kevyeltä. Pienen painin jälkeen purkki aukesi ja - oho, maali oli kuivunut kivikovaksi. Ei maalia. Intomieli meinasi kääntyä jyrkkään laskuun. Hetken lamaannuksen jälkeen suunnistin kaapeille. Saattaisihan siellä olla toinenkin purkki valkoista. Ihan vaikka vaan pikkiriikkinen suurimpaan hätään. Meinasin jo ottaa tunkkaista ruskeaa (olin epätoivoinen), kunnes silmiini osui toinen valkoinen. Avasin purkin jännityksen vallassa. Jipii! Ainakin kaksi senttiä notkeaa valkoista maalia. Se ei riittäisi kovin pitkälle, mutta saisinpahan maalata.

Se ei riittänyt yhteenkään seinään. Ei edes puolikkaaseen. Mutta sitä riitti lattialle. Se osasi roiskua liian löysästä telasta sanomalehtien ohi ja yli. Varresta aika ajoin putoileva tela jätti lattiaan isoja jälkiä. Maalia riitti ovelasti maalarinteippien yli lattialistoille. Tunsin, miten sitä riitti hiuksiini. Miten se raidoitti mustat silmälasinkehykseni seepraraidallisiksi. Olin vetänyt verhot alas huoneesta, jossa maalasin, koska en ollut säädyllisesti pukeutunut. Muista huoneista en ollut hoksannut. Kaduin sitä juoksennellessani puolialastomana ja valkotäplikkäänä vesihanan ja maalausprojektini väliä. Maaliroiskeethan pitää pyyhkiä heti tuoreeltaan kostealla. Lattia pelastui, alusvaatteet eivät. Näin sen heti lasteni ilmeistä heidän tullessaan ulkoleikeistä sisälle. Miehen ilmeestä en sano mitään. Koetin puolustautua sillä, että välineet pettivät. Ja ettei valo riittänyt. Hämärissä sattuu kaikenlaista. Mutta hätäkös tässä. Sain maalata. Ja mikä parasta, pääsen huomenna maalikauppaan.

PS. Kaikille kiinnostuneille kissaihmisille tiedoksi, että kuusi on yhä pystyssä. Harkitsen vakavasti eläinlääkäriajan varaamista. Kissahan on selvästi sairas.

Hyvää Joulua!

- Tehty piparitaikina. Aamulla leivotaan kaikenlaista.
- Laatikot ja kyytipojat valmiita.
- Kaikki lahjottavat saaneet omansa.
- Lapset kuin lentoon lähdössä.
- Jäljellä siivousta ja kuusen koristelua.
- Tänään alkoi loma. Luvassa neulomista ja kehräystä. Pukki lahjoo minua värttinällä ja villalla. Varmistin asian ihan itse.
- Kuvassa äidille neulotut hahtuvalapaset. Ihan perussellaiset. Ohje on Soilen perua, saatu jo vuosi sitten.
- Hyvää ja rauhallista Joulua teille kaikille! Nyt on juhlan ja lystinpidon aika. Hiphei!

Kaikenlaista kummaa tapahtuu

- Kaupasta ostetut amarylliksen sipulit eivät tee mitään. Seisoneet purkeissaan marraskuusta eivätkä edes lehden nipukkaa ole saaneet aikaiseksi, vaikka ovat suuria, napakan tuntuisia ja kauniita. Ottaa luonnon päälle tuommoinen jökötys. Ja minä sentäs luulin peukaloani on aika lailla vihreäksi.
- Munattomat piparkakut, joita olen leiponut aikaisemmin monta onnistunutta satsia, ovat epäonnistuneet. Kaikki. Vaikka ohje, uuni ja kokki ovat muuttumattomat. Piparit eivät enää nouse. Ne ovat paperinohuita, sietämättömän rumia ja maistuvat hyviltä.
- Munattomissa joulupullissa on samaa vikaa. Sillä erotuksella, että niiden makukin on juhlanisuksi jokseenkin mitätön. Ohje on uusi, mutta en minä pullan leivonnassakaan mikään noviisi ole.
- Sahramikaan ei ole entisensä. Se värjää taikinan, mutta valmis pulla on aivan yhtä kalvakkaa kuin tavallinenkin nisu.
- Hyasintit eivät aivastuta ketään.
- En ole juurikaan neulonut. Ja se näkyy.

Täällä on siis tulollaan kukaton, munaton, mauton, väritön ja hajuton joulu. Toki vielä yritämme taistella vastaan. Ostimme äsken kuusen. Suurimmasta päästä. Että jos edes kissa olisi entisensä. Kiipeäsi puuhun, pudottaisi ja sotkisi kaikki koristeet ja lopuksi kaataisi puun pitkin pituuttaan olohuoneen lattialle. Että olisi edes joku jouluperinne entisellään. Että menisi edes joku oikein.

Aurinko armas, kippuravarvas

Aurinko suvaitsee näyttäytyä vain silloin, kun olen töissä. Eli ei kuvia. Ja leipätyötä - sitä tuntuu nyt totisesti riittävän. Eli ei esiteltävääkään. Vaikka ei se sitä tarkoita, että ihan vallan jouten olisin vähät hetkeni ollut. Pelkäsin vain valmiin neuleen auki leikkausta siinä määrin, että päädyin neulomaan kirjoneuletta myös nurjalta. Taisin samalla joutua ojasta allikkoon; työ etenee nyt niin hitaasti, että joulukiireiden stressaamalla äiti-ihmisellä on hermoissaan pitelemistä.

Edellä mainitusta syystä olen harrastanut pienimuotoista ja sukkelaa terapia-askartelua. Kaiken maailman huovutettua tähtöstä, pientä ompeluhommaa ja pipari- ja pullapuuhaa on saatu aikaiseksi. Ja olihan se ihan pakko kokeilla myös Mekkotehtaalla vilahtaneita kakkupaperipallosia. Seuraava kirjoneuleen välttelytyö voisikin sitten olla vaikka selvän ottaminen siitä, miten ihmeessä kaikkien muiden blogeissa on tarkkoja, kauniita ja värisävyt oikein näyttäviä kuvia. Että onko vika siellä missä epäilen vaiko kamerassa. Ja jos en pian tule tässä asiassa järkiini, niin minulla käy aika varsin pitkäksi valoa ja kevättä odotellessani. Vai onko jollakin suositella jotakin ilmaista hyvää kuvankäsittelyohjelmaa, jolla voisi tehdä vaikkapa joulutaikoja?

Nyt en ehdi mitään täällä

On tontun hommia, joulumuorin hommia ja oikeita hommia, mitä ne semmoiset sitten lienevätkin. Ja menin pöljyyksissäni ottamaan tilin vielä Pinterestistäkin, vaikka koko syksypuolen olen laittanut hanttiin. Niin että siellä menee nyt kaikki touhuaika. Tuijottamassa sinistä valoa hohtavalta ruudulta muiden touhuja. Omat ovat jääneet jokseenkin vaatimattomalle tasolle.

Ajattelin kuitenkin tulla huutelemaan tänne pari piparivinkkiä toisen adventin kunniaksi. Jos jollakulla on tarvetta ihan pienelle pipariyksiölle tai muuten vaan idean puutetta pikkujoulutyyppiseen tarjoiluun, niin kurkatkaapas tänne. Aika kiva, eikö? Ja toinen vinkkini on tulevaa tiistaita ennakoiden vähintäänkin isänmaallinen: Urho-piparit! Tulee paljon halvemmaksi, kuin se kaupoissa myytävä Suomi-muotti. Lasilla taikinasta ympyrät, uuniin vaan ja sokerikuorrutteella Kekkos-lasit. A vot ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää kaikille!