6.6.2011

Loma

Olen opettanut esikoista virkkaamaan. Oppi ei tosin lankea kovin otolliseen maaperään. Hyvin alkanut harjoitus näyttää tökkäävän siihen, ettei lapsi halua muuttaa jo aiemmin kehittelemäänsä ja hieman omintakeista tapaa pidellä koukkua ja lankaa. Ei, vaikka asento estää langankiertoa pysymästä koukulla eikä esimerkiksi pylväs onnistu. Mutta kun ei sitä äidinkään käyttämää tyyliä voi opetella. Siis sehän on, noh, äidin.

Minullakin on uutta ja ihmeellistä. Valtava röykkiö lampaiden selkävillalevyjä odottaa karstaajaansa. Olen jo vähän opiskellut ja varovasti kokeillutkin. Antiikkikarstani pelittävät ihan hyvin. Sitä minä vain mietin, että mitä minä sillä kaikella karstatulla villalla sitten teen. Värttinätön ja rukiton ihminen. Älkääkä sanoko, että huovutat ne. Siinä on semmoinen ala, johon en ole päässyt ihan sisälle. En pysty kuvittelemaan itseäni huomiotaherättävään huovutetuun hattuun. Ja jos jotakuta kiinnostaa rukkikuumeeni tila, niin voin kertoa, että se lähti laantumaan päin heti kun tajusin paljonko modernit rukit oikein maksavat. Paljon.


2 kommenttia:

  1. Minusta välillä tuntuu että opettajan on aivan turha opettaa omiaan - meillä siitä syntyy yleensä vain kärhämä, etenkin juuri esikoisen kanssa. Hoitakoon siis viran puolesta joku muu kirjainten oikeat kaaret ja virkkauksen.

    Laitat karstatut villat jonkun tyynyn tai tilkkupeiton täytteiksi, jos ei rukkia löydy eikä värttinä väräjä.

    VastaaPoista
  2. " En pysty kuvittelemaan itseäni huomiotaherättävään huovutetuun hattuun."
    * AHHHHHAHAHAHAHAHA! * Gandalf!

    Käytettyjä rukkeja olen katsellut viilein okulaarei viidestäkympistä ylöspäin kirppareilla. Kunhan mainitsen...
    Mutta niissä ei ole mitään modernia kylläkään.
    Mutta aina ne ehkä Gandalfin myssyn voittanee..?
    Vaikka onhan sellainen suippo juttu ihan blues omalla tavallaan. Kai. Ehkä...

    VastaaPoista