29.1.2011

Tänään

on kuopuksen syntymäpäivä. Kahden vuoden takainen synnytys oli raju, luomu ja nopeasti ohi. Oli ruuhkaa; jouduimme huoneeseen, joka ei ollut varsinaisesti käytössä. Sen seinän takana ulvova timanttipora (tai mikä lie) piti minuakin suurempaa ääntä. Enää ei olla luomuja. Lapsi on lastentautien veteraani, johon on upotettu aimo kasa kemian teollisuuden tuotteita. Syntymäpäivälahjaksi lapsi saa korviinsa putket. Heti, kun tämä ehkä noin sadas (no joo, liioittelen vähän) korvatulehdus on voitettu. Vaikka suhtaudun asiaan varauksella, toivon salaa, että hulluus täällä helpottaisi.

Minäkin käyn lääkityksellä. Olen onnistunut hankkimaan itselleni sellaisen hartiajumin, ettei mistään meinaa tulla mitään. Sen siitä saa, kun on lähes viikon neulomatta. Heti rankaisee. Touhut ovat Landelooks-tyyliblogia lainatakseni virkkuukoukkuvaiheessa. Eli ei tapahdu, ei sitten millään. Vaikka täällä vaivutaan ehkä hetkoseksi radiohiljaisuuteen, niin älkää te ottako sitä riskiä. Neulokaa, niin pysytte terveinä! Minäkin tartun puikkoihin heti kun kykenen.

22 kommenttia:

  1. Ammuu sinnekin. ;)

    Tiedän ettei sen kierteen keskellä paljon naurata, mutta ihan oikeasti tuo vaiva kyllä helpottaa vähitelleen. Meillä oli molemmat pieninä aina korvat kipeinä, mutta sitten se vaan loppui. Tsemppiä ja voimia. Kevätkin tulee pian.

    (Kävin hakkamassa ja lapiomassa lunta ja jätä, se helpotti vähän hartiajumiin tällä suunnalla.)

    VastaaPoista
  2. Onnea synttärisankarille! Mä kuulinkin eilen synttäreistä, kun joku oli menossa ostamaan korttia. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää synttäriä sinne! Nuista synttärilahja putkista tuli mieleen se vanha juttu tekohampaista rippilahjaksi. Että ehkäpä ennempin putket kuin tekarit?

    VastaaPoista
  4. Onnea ja paranemisia! Eipä sitä paljon muuta voi sanoa. Kyllä se tervekkin päivä ja vielä toinenkin perään tulee, kun jaksaa odottaa.

    VastaaPoista
  5. morso: Kiitos tsempistä. En olisi etukäteen uskonut, että perusterveenkin lapsen kanssa voi olla tällaista; ehkäpä tämäkin kokemus on hyödyksi. Ja joo, on me ajateltu, että jos jotakin tilastoja ja keskiarvoja mitataan, niin varmaan voisi olettaa, että voiton puolella ollaan. Sitä odotellessa ja toivoessa aika kuluu.:)

    kaisa: Kiitos! Kortti on perille saatu ja kortinostajakin siellä jo omassa kotona.:)

    -sanna-: Kiitos. Et varmasti arvaa, mitä tossuja amatsoonin kokoinen synttärisankari on viime päivät pitänyt: sun neulomia vauvatossuja! Monikäyttöinen on tuo sun malli, näyttää menevän vauvasta taaperoon.:D

    Soile: saa nähdä, milloin tekarit saa laittaa. On meinaan melkoinen rymyeetu, saattaa hyvinkin olla vielä sekin kalusto tarpeeseen.:D

    Mammutti: Tulee se. Ehkä piankin. Mutta mitä me keksittäisiin tuommoiseen jatkuvaan hartia- ja niskajumiin? Morson vinkki halonhakkuusta ja muusta raskaasta hyötyliikunnasta saattaisi olla mulle jo kohtalokasta.:)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea synttärisankarille! Toivottavasti putkitus auttaa korvatulehduskierteeseen. Ajan kanssa helpottaa viimeistään, jos ei muuten.

    VastaaPoista
  7. Tess: Sankari kiittää. Aika menee muuten aika nopeasti, eikö?

    VastaaPoista
  8. Onnea synttärisankarille, ja toivottavasti sun hartiajumi helpottaa! Itte oon melkein kroonisen jumissa ja sehän se risoo, jos ei voi neuloa! Siitä kait se on tullutkin, mut mä neulon siitä huolimatta :) Kyllä ne jumitukset onneks joskus loppuukin. Tarttis vaan muistaa venytellä ahkerasti. Eli venyttele, mut älä vielä silloin kun jumitus on pahimmillaan, ettei mee kahta hullummaksi!
    Oli muuten tosi söpö se taannoinen jänis-hattu, jäi kommentoimatta silloin :)
    Outi

    VastaaPoista
  9. O: Meitä jumittajia riittää.. Olen yritellyt vähän venytystä jo, mutta buranalla vielä mennään. Mulla ei tule jumpattua eikä mitään, kun olen terve ja iskussa. Muistan kaikki hyvät aikomukseni vasta kun olen taas jumissa. Kiitos pipokehuista!

    VastaaPoista
  10. Myöhästyneet onnittelut vinkeälle synttärisankarille!
    Toivottavasti putket poikkasevat kierteen.
    Onneksi korvatulehduskierre ei ole ainakaan vielä rantautunut meille, mutta kyllä myös tuota metristä pidetään pystyssä kemian tuotteilla.
    Itsessään ristiriitainen tilanne.
    Ja rauhallisia venytyksiä ja jumin purkautumaa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Onnea kuopukselle! Sitä ollaan tamikuun tyttöjä niikuin minäkin :)

    Voi kurjuus tuota tautikierrettä. Voin kuvitella kuinka se syö miestä (ja naista, ja lasta myös). Itse pääsin aikanani helpolla tuossa suhteessa, siis lasten kanssa mutta nyt saan itse napsia jos jonkinlaista pilleriä pysyäkseni kunnossa. Ja kunnossa oon pysyny (kopkop).

    Levätkää ja parantukaa pian :)

    VastaaPoista
  12. Oletteko koittaneet muita keinoja korvatulehduskierteen katkasemiseen? Refleksologi äitini hienoi aina pikkuveljeni korvapisteitä kun särky alkoi, eikä kertaakaan tarvinnut mennä antibioottiin asti. Homeopatiastakin hyviä kokemuksia.

    Hartiajumiin lämmitetty vehnäsäkki ja runsaasti magneesium sitraattia, se relaa lihasjännityksiä. Ota iltaisin, sillä se myös nukuttaa.

    Tulkaa pian kuntoon!

    VastaaPoista
  13. WeirdRockStar: Kiitokset! Yritellään toeta täällä. Ja putkien suhteen tosiaan ollaan toiveikkaalla mielellä.:)

    AnniKainen: Meilläkään ei esikoisen kanssa ollut juuri minkäänlaista normaalista poikkeavaa säätöä, mutta nyt on tosiaan valvottu itsemme aika piippuun. Pari-kolme viimeistä kuukautta ovat olleet raskaita. Jospa se tästä. Terveyttä myös sinne!

    eilen täällä huomenna: Me olemme edenneet pitkälti lääketiteen keinoin. Vaihtoehtoisista hoitomuodoista on hankalaa ottaa selkoa; tai sanotaanko työläänpää. Tähän piippuun kun on edetty, ei ole oikeastaan paukkuja mihinkään ylimääräiseen selon ottamiseen. Tuosta varpaiden välissä olevasta korvien akupisteestä meillä on tietoa ja sitä olemme yrittäneetkin hieroskella, mutta ei ainakaan vielä siitä ole ollut sanottavampaa apua. Antibiootit ovat kyllä viheliäisiä. Kun niitä syö sellaisella vauhdilla kin mitä potilaamme on tehnyt, luonnollisesat vastustuskyvystä ei oikeastaan ole mitään jäljellä. Lapsi imee kaikki pöpöt kuin magneetti. Jos sulla on vinkata jotain vaihtoehtoista (esim. tiedon tms suhteen) olen kiinnostunut. Ja kiitos jumineuvoista. Kokeilen!

    VastaaPoista
  14. Oikein paljon onnea päivänsankarille! Löysin tänne, en enää muista mistä ja olen seikkailut eessun taassun, huomannut hymyileväni ja hekotellut viiksijuttuja :) Likitän sinut blogiini, etten sinua hukkaa. Toivottavasti sinulle sopii :)
    Toivottavasti pikkuisen korvat paranee! Oikein leppoisaa sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
  15. Heidi: Heipä hei, kiva kun löysit! Minä katala olen lukenut sinua jo jonkin aikaa ja sivulinkistänikin löydyt, mutta kommentointini on ollut viime aikoina vähän poloista. Toki saat linkittää, reippaasti vaan!

    VastaaPoista
  16. Onnea pienelle sankarille!

    Putkienhakureissulle peukkuja!

    VastaaPoista
  17. Jasmiina: Kiitos! Jännää on.:)

    VastaaPoista
  18. Maiju: Kiitos! Pikku-Muu on vaihteeksi aika riskinä.:)

    VastaaPoista
  19. Oikein paljon vielàkin onnea tuolle ihanalle neitokaiselle. Kurjia nuo korvakivut, kurjia. Sekà lapselle itselleen ettà muille kotona olijoille. Tsemppià ja haleja!

    VastaaPoista
  20. Lissu: Kiitos paljon, päivä kerrallaan mennään!

    VastaaPoista