31.12.2011

Koivun oksaan korkealle

Ei tietoakaan Aku Ankasta. Puun istutus lapsen huoneeseen onnistui mainiosti! Ja se on muuten koivu.

Puussa on käytetty neljää eri tapettia ja yhtä Tilda-sarjan paperia. Mallia olen hakenut netistä; mikään uusi juttuhan tämmöisen tapettipuun tekeminen ei todellakaan ole, joten erilaisia puuvirityksiä on netti pullollaan. Aikani kuvia tuijoteltuani luonnostelin hahmoa paperille kevyellä kädellä ja se apunani sitten vain aloin leikata puuta irti tapetista. Ongelmana olivat huoneen korkeus (tuolla seinämällä korkeus lähenee hyvinkin neljää metriä) ja huoneen varsinaisen asukin ulottuvaiset kädet. Tavoittelin puuta, jonka latvus yltää
niin korkealle, ettei se näytä ääliöimäiseltä korkeassa tilassa ja etteivät erään kaikesta kiinnostuneen pikkukätöset yllä tavoittelemaan puuhun vielä mahdollisesti tulevia lisäosia. Puun alle tulee sänky, joka antaa lapselle lisää mittaa. Lapsi toivoi - kuten hänellä tapana on - pinkkiä, mutta kaikkeahan ei voi aina saada. Tylsä minä.

Ajattelin kehitellä puuhun vielä jonkinlaisen linnunpöntön. Huomenna alkaa tammikuu ja meikäläiselle se tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin kevät. Pitää ruveta valmistautumaan muuttolintusten varalle. Tsirp tsirp kaikille ja Hyvää Uutta Vuotta 2012! Minä taidan vielä hitusen jatkaa remonttitouhuja.

30.12.2011

a bad hair day


Löytyi ihan älyttömän kätevä piilotin ns. huonon tukan päiville. Ei vaiteskaan. Remontoin ja sisustan kaksveelle huonetta. Tapettia tilattu, seiniä maalattu ja kankaita ostettu. Koska neulemojo on jäänyt selvästikin odottelemaan uutta vuotta, revitään nyt sitten tästä. Seuraavaksi aion istuttaa puun ja ommella sängyn päädyn. Pitäkää peukkuja, että Aku Ankka -meininki ymmärtäisi päästää irti. En tarvitsisi sitä enää yhtään enempää.

Edit. Kiitos kaikille, jotka vinkkasivat netin kuvankäsittelyohjelmista. Kuten huomaatte kuvasta, tädillä on täällä uusi lelu.:D

26.12.2011

Johan tässä on syöty

Niin minä ajattelin. Että on tässä jo istuttu kylliksi. Että riittää, kiitos. Kun mies vielä nappasi rakkautemme hedelmät pihalle telmimään, totesin hetkeni koittaneen. Teki mieli maalata. Muistelin, että maalia on. Maalarinteippiä ja teloja. Intoa riitti. Laulattikin. Mieli ei laantunut, vaikka tavaraa ei alkanutkaan löytyä siihen malliin, kuin olisi pitänyt. Ensimmäinen tela ei sopinut varteen. Seuraava oli liian löysä. Kolmas ei mahtunut pyörimään siinä muovisessa astiassa, johon maalia kaadetaan ja jossa telasta pyöritellään enimmät maalit pois. Otin sen löysän, koska olin päättänyt maalata ja polte oli kova. Raivasin lapsen huoneessa huonekaluja loitommalle ja riisuin itseni tyylikkäästi maalauskuntoon. Hoksasin levitellä sanomalehtiä lattialle suojaksi. Teippasin yhdeltä seinältä lattialistat ja ovenkarmit. Kaikki oli valmista. Paitsi se maali. Iso purkki tuntui kumman kevyeltä. Pienen painin jälkeen purkki aukesi ja - oho, maali oli kuivunut kivikovaksi. Ei maalia. Intomieli meinasi kääntyä jyrkkään laskuun. Hetken lamaannuksen jälkeen suunnistin kaapeille. Saattaisihan siellä olla toinenkin purkki valkoista. Ihan vaikka vaan pikkiriikkinen suurimpaan hätään. Meinasin jo ottaa tunkkaista ruskeaa (olin epätoivoinen), kunnes silmiini osui toinen valkoinen. Avasin purkin jännityksen vallassa. Jipii! Ainakin kaksi senttiä notkeaa valkoista maalia. Se ei riittäisi kovin pitkälle, mutta saisinpahan maalata.

Se ei riittänyt yhteenkään seinään. Ei edes puolikkaaseen. Mutta sitä riitti lattialle. Se osasi roiskua liian löysästä telasta sanomalehtien ohi ja yli. Varresta aika ajoin putoileva tela jätti lattiaan isoja jälkiä. Maalia riitti ovelasti maalarinteippien yli lattialistoille. Tunsin, miten sitä riitti hiuksiini. Miten se raidoitti mustat silmälasinkehykseni seepraraidallisiksi. Olin vetänyt verhot alas huoneesta, jossa maalasin, koska en ollut säädyllisesti pukeutunut. Muista huoneista en ollut hoksannut. Kaduin sitä juoksennellessani puolialastomana ja valkotäplikkäänä vesihanan ja maalausprojektini väliä. Maaliroiskeethan pitää pyyhkiä heti tuoreeltaan kostealla. Lattia pelastui, alusvaatteet eivät. Näin sen heti lasteni ilmeistä heidän tullessaan ulkoleikeistä sisälle. Miehen ilmeestä en sano mitään. Koetin puolustautua sillä, että välineet pettivät. Ja ettei valo riittänyt. Hämärissä sattuu kaikenlaista. Mutta hätäkös tässä. Sain maalata. Ja mikä parasta, pääsen huomenna maalikauppaan.

PS. Kaikille kiinnostuneille kissaihmisille tiedoksi, että kuusi on yhä pystyssä. Harkitsen vakavasti eläinlääkäriajan varaamista. Kissahan on selvästi sairas.

22.12.2011

Hyvää Joulua!


- Tehty piparitaikina. Aamulla leivotaan kaikenlaista.
- Laatikot ja kyytipojat valmiita.
- Kaikki lahjottavat saaneet omansa.
- Lapset kuin lentoon lähdössä.
- Jäljellä siivousta ja kuusen koristelua.
- Tänään alkoi loma. Luvassa neulomista ja kehräystä. Pukki lahjoo minua värttinällä ja villalla. Varmistin asian ihan itse.
- Kuvassa äidille neulotut hahtuvalapaset. Ihan perussellaiset. Ohje on Soilen perua, saatu jo vuosi sitten.
- Hyvää ja rauhallista Joulua teille kaikille! Nyt on juhlan ja lystinpidon aika. Hiphei!

17.12.2011

Kaikenlaista kummaa tapahtuu

- Kaupasta ostetut amarylliksen sipulit eivät tee mitään. Seisoneet purkeissaan marraskuusta eivätkä edes lehden nipukkaa ole saaneet aikaiseksi, vaikka ovat suuria, napakan tuntuisia ja kauniita. Ottaa luonnon päälle tuommoinen jökötys. Ja minä sentäs luulin peukaloani on aika lailla vihreäksi.
- Munattomat piparkakut, joita olen leiponut aikaisemmin monta onnistunutta satsia, ovat epäonnistuneet. Kaikki. Vaikka ohje, uuni ja kokki ovat muuttumattomat. Piparit eivät enää nouse. Ne ovat paperinohuita, sietämättömän rumia ja maistuvat hyviltä.
- Munattomissa joulupullissa on samaa vikaa. Sillä erotuksella, että niiden makukin on juhlanisuksi jokseenkin mitätön. Ohje on uusi, mutta en minä pullan leivonnassakaan mikään noviisi ole.
- Sahramikaan ei ole entisensä. Se värjää taikinan, mutta valmis pulla on aivan yhtä kalvakkaa kuin tavallinenkin nisu.
- Hyasintit eivät aivastuta ketään.
- En ole juurikaan neulonut. Ja se näkyy.

Täällä on siis tulollaan kukaton, munaton, mauton, väritön ja hajuton joulu. Toki vielä yritämme taistella vastaan. Ostimme äsken kuusen. Suurimmasta päästä. Että jos edes kissa olisi entisensä. Kiipeäsi puuhun, pudottaisi ja sotkisi kaikki koristeet ja lopuksi kaataisi puun pitkin pituuttaan olohuoneen lattialle. Että olisi edes joku jouluperinne entisellään. Että menisi edes joku oikein.

10.12.2011

Aurinko armas, kippuravarvas

Aurinko suvaitsee näyttäytyä vain silloin, kun olen töissä. Eli ei kuvia. Ja leipätyötä - sitä tuntuu nyt totisesti riittävän. Eli ei esiteltävääkään. Vaikka ei se sitä tarkoita, että ihan vallan jouten olisin vähät hetkeni ollut. Pelkäsin vain valmiin neuleen auki leikkausta siinä määrin, että päädyin neulomaan kirjoneuletta myös nurjalta. Taisin samalla joutua ojasta allikkoon; työ etenee nyt niin hitaasti, että joulukiireiden stressaamalla äiti-ihmisellä on hermoissaan pitelemistä.


Edellä mainitusta syystä olen harrastanut pienimuotoista ja sukkelaa terapia-askartelua. Kaiken maailman huovutettua tähtöstä, pientä ompeluhommaa ja pipari- ja pullapuuhaa on saatu aikaiseksi. Ja olihan se ihan pakko kokeilla myös Mekkotehtaalla vilahtaneita kakkupaperipallosia. Seuraava kirjoneuleen välttelytyö voisikin sitten olla vaikka selvän ottaminen siitä, miten ihmeessä kaikkien muiden blogeissa on tarkkoja, kauniita ja värisävyt oikein näyttäviä kuvia. Että onko vika siellä missä epäilen vaiko kamerassa. Ja jos en pian tule tässä asiassa järkiini, niin minulla käy aika varsin pitkäksi valoa ja kevättä odotellessani. Vai onko jollakin suositella jotakin ilmaista hyvää kuvankäsittelyohjelmaa, jolla voisi tehdä vaikkapa joulutaikoja?

4.12.2011

Nyt en ehdi mitään täällä

On tontun hommia, joulumuorin hommia ja oikeita hommia, mitä ne semmoiset sitten lienevätkin. Ja menin pöljyyksissäni ottamaan tilin vielä Pinterestistäkin, vaikka koko syksypuolen olen laittanut hanttiin. Niin että siellä menee nyt kaikki touhuaika. Tuijottamassa sinistä valoa hohtavalta ruudulta muiden touhuja. Omat ovat jääneet jokseenkin vaatimattomalle tasolle.


Ajattelin kuitenkin tulla huutelemaan tänne pari piparivinkkiä toisen adventin kunniaksi. Jos jollakulla on tarvetta ihan pienelle pipariyksiölle tai muuten vaan idean puutetta pikkujoulutyyppiseen tarjoiluun, niin kurkatkaapas tänne. Aika kiva, eikö? Ja toinen vinkkini on tulevaa tiistaita ennakoiden vähintäänkin isänmaallinen: Urho-piparit! Tulee paljon halvemmaksi, kuin se kaupoissa myytävä Suomi-muotti. Lasilla taikinasta ympyrät, uuniin vaan ja sokerikuorrutteella Kekkos-lasit. A vot ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää kaikille!

27.11.2011

Tuiki, tuiki tähtönen

Ensimmäisen adventin kunniaksi askartelin lasten kanssa koko joukon paperisia tähtiä. Kuvat ovat aamupuolen varovaisesta päivänpaisteesta. Nyt iltasella tähtiä on jo koko joukko enemmän ja niitä näyttää sikiävän koko ajan lisää. Kaksi suurta ikkunaa alkaa olla aika tavalla täynnä.

Touhu on helppoa, nopeaa ja näyttävää ja onnistui aika sujuvasti myös näppäräsormiselta ekaluokkalaiselta. Tarvitset vain silkkipaperia, sakset, puikkoliimaa ja maitoa tähtien ikkunaan kiinnittämistä varten. Niin ja ohjeen tietysti. Se löytyy täältä. Harmaa täti suosittelee aivan ehdottomasti. Suorastaan täysillä. Ja menee tekemään vielä ehkä pari lisää.

23.11.2011

Pöllötauti palasi

Kaikki lähti vyörymään tästä. Kaksivuotias halusi nähdä videon toisenkin kerran. Ja kolmannen ja... siitä ei tullut loppua. Tuijotettuaan pöllöä aikansa hän sanoi vakaasti ja rauhallisesti: Minä haluan pöllön. Äänensävy oli sellainen, etten käynyt kinaamaan luonnonvaraisista eläimistä. Sen sijaan tein sen, minkä jokainen äiti olisi tehnyt. Minä hommasin lapselle pöllön.


Pöllön ohje on täältä. Neuloin pöllön kaapissa ihmisiän lötköttäneestä Novitan Huopasesta (alaosa) sekä saman firman Ainosta (yläosa), jota kuvittelin kyllä värin ja vahvuuden perusteella Huopaseksi. Epäilykset heräsivät jo neuloessa ja vahvistuivat pyöritettyäni pöllöä tovin kuivausrummussa huopumassa. Alaosa huopui, yläosa ei. Kaiveltuani lankakaappiani hiukan tarkemmin, löysin sekä Huopasen että Ainon irrallisia vyötteitä. Ihmelankaa tuommoinen Aino; en ole ennen tavannut 100% villaksi mainostettua tavaraa, joka ei huopuisi. Tarjosin Ainolle vielä väkivaltaisesti kuumaa silitysrautaa, joka onneksi pörhisti langan pintaa sen verran, ettei lopputuloksesta taida juuri eroa huomata. Silmiä en ruvennut neulomaan, vaan turvauduin trikooseen, pitsiin ja nappeihin. Ohjeessa pöllö on neulottu kympeillä ja sitä mukaa tipi on aika lailla isompi kuin tämä juuri valmistunut versio. Vitosen puikoilla tuli sellainen kaksivuotiaan kainaloon sopiva koko.

Niin että kiitos vaan, Soile, mojosta ja ehkäpä hiukan pöllöviruksestakin, jonka luulin täältä jo lähteneen. Pöllö onnistui oikein hyvin ja nyt olen niin reippaalla päällä, että rupean tekemään joulusiivousta ja tiedä vaikka rohkenisin askartelemaankin. Hoot! Hoot!

20.11.2011

Ihan vaan sen takia,

että Pakkasherra, Kuura ja Huurre suvaitsivat vihdoinkin saapua, minä tartuin valkoiseen maaliin. Voi, miten olen odottanut.


Vanhat kirpputorikehykset saivat kylkiinsä askartelukaupan perinnemaalia. Kehikkoon pingotettiin palanen jäykkäsidoksista puuvillakangasta sekä vanhaa pitsiliinaa päällekkäin. Lisäksi selätettiin yksi kammo: kankaat kiinnitettiin nitojapyssyllä ja se oli elämässäni ennen kokeilematon teko. Kyllä pelotti. Loppu olikin aika helppoa. Puukehikko, jonka rimoihin kankaat niitattiin, nostettiin varsinaisten kehysten sisään ja koko komeus teipattiin kiinni kehyksiin. Paitsi että en löytänyt kaikkia vanhoja rintarossejani. Ja esikoisellakin on sellaisia. Ilmeisesti hukassa nekin, koska hän vaihtoi nopeasti puheenaihetta. Mokoma kettu.

19.11.2011

Pusipusi

Ensin sitä odottaa aurinkoa. Se kestää kauan. Sitten kun aurinko tulee, on muilla menoja. Pitää juosta siellä sun täällä ja sen jälkeen kuvaaja ottaa päiväunet. Sitten odotetaan, että kahvi tippuu ja saadaan kupposet kuumaa. Kun vihdoin kaikki on kohdillaan, aurinko on jo matalalla ja paistaa hankalasta suunnasta. Kuvaaja ja kuvattava pyörivät parvekkeella parasta valoa hakien. Kaulurin väri ei meinaa tarttua kuviin oikein. Jalkoja alkaa paleltaa. Parvekkeen oven läpi kuuluu sinnikäs lapsen ääni: Mitä te siellä oikein teette? Kysymys toistuu monta kertaa. Äänenpaino muuttuu vaativaksi. Lopulta kuvaaja kyllästyy ja korottaa äänensä oven suuntaan: No, tultiin tänne pussailemaan! Lapsi hiljenee. Miten lie naapureiden laita.


Malli: Mari Muinosen/tikrun Kotiliesi-lehdelle suunnittelemat Lyydian lämmittimet. Settiin kuuluu myös lapasohje, mutta niitä en ole vielä tehnyt. Mallin ohje Kotiliedessä 19/2011.
Lanka ja puikot ohjeen mukaan eli kauluriin kului kolme kerää Dropsin Nepalia. Sävy on harmaa.
Nappeja en löytänyt kotioloista viittä samanlaista. Laitoin sitten erilaiset. Ei se ole niin nöpön nuukaa.

Työn edetessä tuntui välillä, että kaulurista tulee julmetun suuri ja miten päin sen kanssa oikein ollaan, mutta elämä kirkastui, kun neuloin kiltisti loppuun asti ja kiinnitin napit. Se vinkiksi muille hätähousuille, jos sattuvat tarttumaan tähän ohjeeseen. Harmaa täti tykkää ja suosittelee. Ja on muuten ihanaa onnistua välillä. Marraskuu on ollut tällä suunnalla melkoinen Aku Ankka -kuukausi. Kaikenlaista on yritetty, mutta valmista ei ole saatu. Tänäänkin virkkasin yhden pöllön rintarossiksi itselleni ja mörköltä kuulemma näyttää. Joten antaa olla. Seuraavaksi taidan neuloa taas uuden myssyn.

15.11.2011

Paljonko ihminen tarvitsee lampunvarjostimia?

Paljon. Ilmeisesti.


Minulla on täällä monta rautaa tulessa. Tai paremminkin neulottavaa puikoilla. Mutta koska aikani ei näytä riittävän niiden loppuun saattamiseen juuri nyt, oli ihan pakko huitaista joku "vartissa valmista" - tyyppinen askartelu. Ihan vaan oman mielenrauhan vuoksi. Se nimittäin tulla jollottaa. Se joulu. Ja siitä väistämättä seuraa, että jotain jouluista on kotiin hommattava. Jos ei muuten, niin lasten takia. Niinpä minä sitten vaihdoin keittiöön punavalkoiset verhot. Virkattu valaisimeni näytti jotenkin hölmöltä niiden seurassa, joten ei kun tutkimaan, olisiko kaappien kätköissä jotain puna-valkeaa leikeltäväksi. Parempaa en löytänyt; vanha verhon palanen sai ruveta lampunvarjostimeksi. Täti, valmis kangaspäällysteinen varjostin ja verhonpala, purkki erikeeperiä, muoviastia ja pensseli linnoittautuivat kylpyhuoneeseen noin viideksi minuutiksi. Purkkiin liimaa, vettä ja pienen sekoittelun jälkeen liima-vesi seosta varjostimen päälle. Valmiiksi leikattu kangas siihen, ylä- ja alareunoihin liimaa tolkummin, jotta varmasti tarttuvat, kun ne taitellaan siististi nurjalle. Tutkitaan, että pysyy. Jätetään varjostin lämmittelemään kylppärin lattialle ja poistutaan takaisin työkiireiden pariin. Kun muistetaan, niin haetaan varjostin pois ja laitetaan paikoilleen. Ei se nyt ihan super ole, mutta saanee kelvata. Harmittaa hiukan, ettei ollut mitään kivempaa kangasta jemmoissa.

Huomatkaa joulupalloni. Se raukka on edelleen ihan yksin.

PS. Onko lampunvarjostin yhdyssana vaiko ei? Ihan niin kuin ei olisi muuta mietittävää..
Edit. Viisaammat ovat neuvoneet ja täti on käynyt korjaamassa kaikki lampunvarjostimet yhdyssanoiksi. Kiitos!

11.11.2011

Hyvää viikonloppua!

Aamulla oli toimelias olo. Ajattelin mahtipontisesti, miten nyt olisi hyvä hetki pitää asioiden järjestykseen saattamisviikonloppu. Näin silmissäni siisteihin pinoihin kasattuja lehtiä, selätettyjä työasioita ja kaappeihin viikattuja vaatteita. Uskaltauduin unelmoimaan jopa tavaroista tyhjennetystä ruokapöydästä, jolle kelpaisi isänpäivän kunniaksi levittää puhtoinen liina. Elämä hymyili.


Iltapäivän hämärässä vaeltaessani toimeliaisuudesta ei ollut tietoakaan. Voin vakuuttaa, ettei mikään asia maailmassa voinut olla minusta kauempana raahatessani perässäni kitisevää ekaluokkalaista ja nälästä huutavaa kaksivuotiasta. Kahta reppua, uimahallikassia, kolmea kauppakassia ja omaa työlaukkuani. Kääntäessäni avainta ovessa olin täysin vakuuttunut siitä, että tästäkin tulisi (jo tutuksi käynyt) äidin tolpilleen saattamisviikonloppu. Aloitin elpymisen miettimällä iloisia asioita. Kuten ensi viikoksi luvattua pakkasta ja punatulkkuja, joita molempia tapaa nykyään aivan liian harvoin. Ja tietysti Arnea ja Carlosia ja joulupalloja. Että voi olla ihania miehiä. Lisää tuommoisia ja maailma on pelastettu.

Minä menen nyt neulomaan. Ensimmäinen joulupalloni kaipaa kipeästi kaveria. Moi vaan!

8.11.2011

Totta se on

Pidempään blogiani seuranneet saattavat muistaa yhtä sun toista historiastani sukkien neulojana. Sanalla sanoen minä ja se touhu emme ole varsinaisesti olleet mikään match made in heaven. Viime vuotisessa Sytyck-kisassa tosin ylitin itseni ja sain aikaiseksi enemmän sukkia kuin koko siihen astisessa neulojan elämässäni yhteensä. Kolmeko paria se oli? Olen koettanut pitää virettä yllä myös tämän vuoden puolella, mutta näyttää siltä, etteivät keskeneräiset parit valmistu aivan heti. Jos meissä jokaisessa asuu pieni sukanneuloja, niin minun sukanneulojani näyttää olevan kotosalla vain kilpailutilanteissa. Tai sitten se on todella pieni.

Taustani huomioon ottaen tuntuu erityisen hyvältä julkaista sukka-asioihin liittyvä iloinen uutinen. Lieneekö ensimmäinen laatuaan? Joka tapauksessa huomasin juuri liittyneeni kerhoon, johon en ikinä uskonut yltäväni: omistan itse neulotut sukat, joilla on ikää pian kokonainen vuosi. Kuvittelin joitakuita teistä melkoisiksi huumorinaisiksi, kun kehuitte joidenkin sukkienne kestäneen vuoden, pari tai jopa enemmän. Mutta totta se on! Neulotun sukkaparin elinkaari voi olla paria-kolmea kuukautta pidempi! Muistatteko nämä? Olen pitänyt niitä sisällä, ulkokengissä, kumisaappaissa, kaikkialla. Paljon. Ja ne ovat ehjät. Niissä ei ole nyppyjä. Voisin tirauttaa jokusen onnen kyyneleen. Niin uskomatonta se on.

6.11.2011

Tuskan tullen työhön tartu

Ei tullut käsilaukkua, ei kauppa- eikä kässäkassia. Ei patalappua eikä pannumyssyä. En aio tehdä siitä amppelia, vaikka Luoja tietää, että mieleni tekisi. Enkä ota rastojakaan. Oravanpesäksi se voi päätyä. Tai virkkausgraffitiksi bussin penkille. Ottakoot ken haluaa (mutta hei, kuka haluaa?). Saunamyssyjen päälle en ymmärrä, joten olkoot. Mies heltyi ja lupasi pitää sitä pimeimmissä mahdollisissa metsissä hiihdellessään. Sellaisilla latuosuuksilla, joissa valoja ei ole tai ne ovat rikki. Mutta kaksivuotias pitää siitä. Sen voi laittaa yhtäaikaa omaan ja vauvanuken päähän. Eläköön: tandempipo!

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että pyörittyään lähes taukoamatta kaksi vuorokautta kuivausrummussa se on nyt paljon pienempi. Jopa lähellä sopivaa. Mutta matkan aikana siitä on tullut susiruma (anteeksi sudet ko. ilmaisu). Ja olen todella - siis todella - väsynyt katselemaan sitä. Vain ja ainoastaan siitä syystä, että kaksivuotias pitää siitä, saatan vielä laittaa sen pesukoneeseen pyörimään parit tangot. Ja jos se ei siitä enää pienene, mies saa ripustaa sen oravalle kuuseen.


Kyseessä on virkattu lippalakki siitä japanilaisesta miesten neulekirjasta, josta joku aika sitten tein sen noitakuninkaan harmaan huppukaulurin. Josta uhosin tekeväni kaikki projektit. Tähän astisen kokemuksen valossa vaikuttaa siltä, että kyseisen teoksen ohjeilla valmistuvilla vaatekappaleilla on sen verran kookas hiilijalanjälki niihin sisältyvän massiivisen kuivausrumpuhässäkän takia, että olen valmis tarkistamaan kantani. Jos se orava haluaa, se saa myssyn lisäksi myös kyseisen kirjan. Aivan vapaasti.

Te halusitte kuvia. Yritin tietysti, kiltti kun olen. Mutten löytänyt jalustaa, käsi tärisi eikä valo riitä. Sain sumukuvia; tässä niistä yksi. Parempia ei ole ja tuskin tulee. Huomenna on onneksi maanantai ja töissähän ne murheet yleensä unohtuvat. Jos tästä nyt jotain jäi käteen niin olisiko se vaikka lohdullinen ajatus siitä, että ihan kohta ei taida olla tarvista uudelle virkatulle pipolle. Minä lupaan yrittää jättää tästä lähtien pipojen virkkaamisen vaikkapa niille lehdissä mainostetuille "virkkaaville pojille". Pitäkää hyvänänne. Minä menen nyt neulomaan. Vaikkapa joulukuusen palloja.

5.11.2011

Siperia tuskin opettaa

Sarjassamme "Blondi touhuaa" kysymme tänään, että oliko pakko?
Ilmeisesti oli, koska lopettaakaan en voinut. Kaikki merkit kyllä olivat vastaan, mutta milloinkas minä sellaisista olisin perustanut. Purin aika monta alkuunsa. Ja muistan todenneeni miehelleni jossain vaiheessa, että pitäisi vissiin jo uskoa. Mutta en uskonut. En, vaikka mieskin sanoi mallin nähtyään, että aivan erityisen typerä. Että ei ainakaan hänelle, kiitos. Eikä hänen maussaan ole yleensä mitään vikaa.

Siitä tuli siis taas liian iso?
Minulla tulee yleensä aina liian iso. Toiset ostavat liian pieniä vaatteita ja kuvittelevat joskus laihtuvansa, minulla se näyttäisi menevän päin vastoin.

Teitte hatun. Uskotteko päänne vielä kasvavan?
Ilmeisesti. Mieheni olettaa, että kasvatan sarvia.

Päähineenne ei tällä kertaa ole harmaa. Kaipaatteko lisää sävyjä arkeenne?
Tässä tapahtui virhe. Aloitin harmaalla. Kokeilin useampiakin harmaan sävyjä, mutta virkatessa ja purkaessa volyymit kasvoivat. Väreissäkin. Kaduttaa vietävästi.

Miksi ette purkaneet heti, kun tajusitte tekevänne sutta?
Jaa-a. Eikös tätä kysytty jo ihan ensiksi? Ensinnäkin myssyyn tuli raitoja. Jokainen tietää, ettei sellaista lopeteta noin vain. Niiden syntymistä on kiva seurata. Toiseksi kyse on minulle tyypillisestä tavasta, josta en pääse irti. Aika ajoin virkkaan itselleni - kuin pakon sanelemana - aivan käsittämättömän ruman näköisen tai värisen myssykän. Niitä on jo aika monta ja ne pitävät toisilleen iloista seuraa kaapin pimeimmässä nurkassa. Minulta pitäisi kieltää myssyjen virkkaaminen. Nimenomaan virkkaaminen. Äläkä sotke susia tähän. Ne eivät ole rumia ensinkään ja ihan viattomia tässä myssyasiassa. Ne eivät myöskään tietääkseni virkkaa.

Onko mitään enää tehtävissä?
Tietysti voisin aina purkaa. Mutta kuvioon kuuluu, että virkattu kammotus laitetaan kuivausrumpuun huopumaan. Vasta sen jälkeen järjen valo palailee. Kun kaikki on peruuttamatonta. Aluksi tosin tarjosin liian isoa myssyä miehelleni, joka katsoi minua merkitsevästi, mutta suostui silti kokeilemaan. Päättelin, ettei kauppoja tule, sillä hän sanoi pipon olevan kuin suoraan BB-talosta. Eikä se ole meillä mikään kehu. BB-pipo joutui kuivausrumpuun. Itse asiassa kahteenkin kertaan.

No, tuliko pienempää?
Se pentele venyi entisestään. Olen onnistunut tekemään raidallisen reggae-myssyn JukkaPojalle tai jollekkin muulle Jamaica-tyypille.

Miten tästä edetään?
Sanoppa sinä. Se on nyt saunassa ja kohta otamme löylyt. Kiusaan ja piinaan sitä vielä tovin, ennen kuin vetäydyn miettimään. Tiedä vaikka perustan siitä semmoisen saunamyssyn.

Milloin saamme nähdä Reggae-pipon kuvissa?
Nyt panit pahan. Lähdetäänkö vaikka siitä, että sitten kun on valoa. Ja kunhan olen keksinyt, mitä sille voisi vielä tehdä. Koska jotainhan sille on tehtävä.

Rakas harmaa,

sinua on viime päivinä riittänyt. Olet kietonut koko kaupungin uneliaaseen harsoosi; kuin syliin, johon tekee mieli vaipua. Tein värisesi myssyn, joka päässäni lähes katoan sinuun. Minusta tulee näkymätön nainen. Jopa kameralle, joka ei enää erota, missä menee raja. Missä minä alan, missä minä lopun. Otin monta kuvaa, joissa on vain sumua. En haluaisi loukata, mutta pelkään puhuvani totta, kun sanon, ettet ole valokuvaajan taivas. Paitsi tietenkin silloin, kun valokuvaaja haluaa usvaisia kuvia. Mystistä tuntua ja marraskuuta. Minä halusin selkeitä myssykuvia, jotka tekisivät mallille oikeutta. Sillä siinä ei ole mitään vikaa. Se on yhtä mukava kuin värinsä - ja ota tämä nyt kehuna. Mutta tunnustan hieman mananneeni, ettet päästä valoa maailmaan lainkaan. Edes hetkeksi, jotta ihminen voisi otta pari onnistunutta kuvaa. Jos se kuului sinulle asti, pyydän anteeksi.

Ystäväsi, Outi, jolla on huomattavasti somempi uusi myssy, kuin mitä kuvista voisi päätellä.


Malli (nimeltään Zumthor) löytyy täältä ja kuvatkin ovat siellä sellaisia, että saatte parempaa tolkkua myssyn arkkitehtoonisesta rakenteesta. Päähinettä voi pitää molemmin päin ja lisäksi ohjeessa on mallista lyhyempi pipoversio tämän tekemäni pidemmän ratkaisun lisäksi. Oikein mainio myssy. En ole aivan yhtä rakastunut kuin vasta tekemääni Rikkeen, mutta hyvältä tuntuu tämäkin. Lankana käytin tweedmäistä pintaa tavoittelevaa Sandnes Garnin Smartia (1052) ja sitä meni reilu kerällinen. Puikot olivat 4,5 ja 4,0.

Vieläköhän mulla myssyttäisi? Pari kivalta näyttävää ohjetta olisi takataskussa..

1.11.2011

Erittäin hyvä, täydellinen

Marraskuu taitaa olla monelle lapaskuu. Täällä näyttää vahvasti pipokuulta. Tai myssykuulta - miten vain. Yksi on valmis, toinen puikoilla ja aika monta mukavaa mallia mielen päällä. Olen joutunut jopa hieman hillitsemään itseäni. Jostain syystä myssyni pukkaavat usein olemaan jonkinlaisia huomiomerkkejä väriensä puolesta; nyt olen piiskannut itseäni pysymään niin sanotusti ruodussa. Tylsemmän värisille päähineille on vain yksinkertaisesti enemmän käyttöä. Pitemmittä puheitta: ensimmäinen harmaa, olkaa hyvä!


Malli: Rikke Hat by Sarah Young täältä.
Lanka: Harmaata Nallea omista jemmoista. Määrää en osaa arvioida; oisko puolikastakaan kerää.
Puikot taisivat olla neloset.

Yllytän teitä kaikkia kokeilemaan tätä mallia. Se on ihan kuningas. Minusta tuntuu, ettei minulla ole eläessäni ollut toista näin hyvän mallista myssykkää. Ja jos myssylle ei tarvista olisikaan, niin kannattaa käydä sitten vaikka youtubesta opiskelemassa ohjeessa vinkattu German twisted cast on -niminen tapa luoda silmukat. Voi pojat, etten taida muuta enää käyttääkään neuleissa, joihin tarvitaan joustavaa aloitusta. Tässä projektissa ei oikeastaan ole muuta vikaa, kuin työhön valittu lanka. Väri on minulle jetsulleen, mutta langan tunnusta en tykännyt yhtään. Minulla on yhdet sukatkin Nallesta kesken, mutta ei se siellä rapise ja natise käsissäni, kuten tämä harmaa poloinen tässä myssyssä. Hyi.

Vaikka taisin löytää omaan päähäni lähes ylittämättömän myssymallin, niin aion silti testata pari muutakin. Seuraava harmaa on jo hyvällä alulla.

29.10.2011

Syksyn valoa

Miehen kanssa ihmeteltiin isoa kärpäsen oloista pörisevää, joka teki ilmassa iloisia surmansilmukoita. Se oli selvästi semmoinen kevätpörriäinen, joka saisi viisi kuukautta eteenpäin ajateltuna hymyn huulille. Ei tainnut ötökkä hoksata, että lokakuuhan se. Että ei se kevät vielä, vaikka meno siltä näyttikin. Mietittiin vaan, että voiko pörriäisellä naama venähtää pitkäksi totuuden paljastuttua - kuten ihmisellä - ja jos voi, niin miltä se sitten näyttäisi.

Minä neulon pipoa ja naapurit polttavat jouluvaloja. Molemmat hommat tuntuvat säätilan huomioon ottaen jotenkin hätiköidyiltä.


28.10.2011

Värillä väliä

Neiti Kesäheinä ei ole enää pinkki. Hän on oppinut lukemaan ja on ihan pistämätön matematiikassa ja muistipeleissä. Ja kirpputoreilla. Neiti on ikäisekseen jokseenkin asiantunteva, mitä tulee kirjailtuihin liinoihin, lampunvarjostimiin ja vanhoihin rasioihin. Johtuisikohan se edellä mainituista vai mistä, mutta nykyään hän olisi kaikista mieluiten turkoosi. Oikein sellainen Välimeren sininen.


Malli: Kauluri Sanna Vatasen kirjasta Hyvän olon neuleet (julkaistu myös Modassa 5/2007).
Lanka: Järbo Garnin Lovikkaa kului yksi kokonainen vyyhti ja ihan pikkiriikkisen toista. Lanka ostettu Haaparannan MaxiMarketista vai mikä se iso marketti on ihan siinä Ikean takana. Ehtaa villaa. Puikot olivat 5,0.

25.10.2011

Punaista!

Vanhenemisessa näyttäisi olevan sekin hyvä puoli, että kulmat kuluvat ja äkkimutkat suoristuvat. Minä ainakin olen kohta suorastaan ympyräinen taikka pallo; sen verran sukkelaan vanhat inhokit ja kaukaa kierretyt asiat ovat ruvenneet viehättämään. Otetaan nyt vaikka tämä punainen. Sain siitä jossain vaiheessa kyllikseni. Joulunikin ovat olleet pitkään yksin valkoisia. Mutta nyt olen suorastaan ihastunut puna-valkoisen yhdistelmään. Lähestyvä vuodenaika tarjoaa tietysti mitä otollisimmat mahdollisuudet ripotella punaista yltympäriinsä. Perustin juuri keittiöön puna-valkeat jouluverhot, vaikka koko sana on aina ollut mielestäni jos ei nyt typerä niin melko lailla kuitenkin. Uusin Maalaisunelma -lehti (9/2011) tuhlaili upeita puna-valkoisia sisustuksia ja kirjoneuleita siihen malliin, etten tiedä ihastukseltani, miten päin olla. Enkä tiedä sitäkään, tarkoittaako tämä kehitystä vai taantumista. Mutta sen tiedän, että taidan ommella surauttaa jotakin jouluverhoille kaveriksi, jotta niille ei tulisi kovin yksinäinen olo, kunhan tempaisen ne jonkun viikon päästä paikoilleen ikkunaan.


Kuten huomaatte, pari päivää lomaa on tehnyt tädille edwardia. Siis hyvää. Ja täällä neulotaankin! Tonttulakit jätän kuitenkin muille. Joku raja.

23.10.2011

Buy yarn and save your sanity

Lupasin palata, kun on raportoitavaa. Ei ole. Lähinnä vain porisuttaa valtavasti ja tulin siksi hiukan puhua pulputtamaan.


Lokakuusta huolimatta:
- uusia myssymalleja löydetty, kiitos kaikille. Tosin aloitin jotain ihan muuta. Ja purinkin jo. Aloitan taas ihan kohta uudestaan. Aku Ankalla kaikki siis hyvin.
- muistin, että minulla on jääkaapissa erittäin pahaa tyrninmakuista potkujuomaa. Olen ruvennut hömpsyttelemään sitä. Kiitos siis myös heille, jotka eivät vinkanneet myssyistä vaan vitamiineista.
- muistin, että minulla on kaapissa ihan mahdottoman keltaista lankaa. Siitä voisi tehdä jotain viimeistään sitten, kun luonto sammuttaa kaikki valot. Eli noin kuukauden päästä.
- tajusin käydä hieman lompakon kanssa kylillä. Lankaa, totta kait. Postauksen otsikko on lainattu dottie angelilta. Luullakseni noissa sanoissa asuu syvä viisaus - mikäli sillä tarkoitetaan sitä, että langoille myös tehdään jotain. Koukkasin myös kirpparilla. Kuvissa kummallisin löytöni. Kait se on jonkinlainen viuhka. Ihan hyvä olla olemassa mahdollisten ylikuumenemisten varalta.
- päätin edetä sohva-asiassa ja lopettaa junnaamisen. Minun on surukseni todettava, että olohuoneeseemme ei ole tulossa kaunista vanhaa puusohvaa vaan että ajelimme ukkokullan kanssa tänään läpi kuuraisen metsämaiseman Haaparannan Ikeaan. Jatkossa saanette (jälleen) seurata tee se itse-henkistä sohvankoontipostausta ja toivottavasti piakkoin sen jälkeen huomattavasti seesteisempiä tyynypostauksia. Ehkäpä intoudun tapetoimaankin.

Mä menen nyt neulomaan ja purkamaan, moi!

19.10.2011

Jatketaan synkissä merkeissä

Kummallista aikaa. Ensin on niin lysti ja kiva ja kelpo olla ja eleskellä. Ja sitten aivan kuin sattumalta, yks kaks yllättäin, lokakuu tekee yllätyshyökkäyksen ja nappaa poloisen naisihmisen noin vain matkaansa. Lokakuu on kidnapannut minut. Minulla tulee vain mieleen laulun sanoja, kuten ja minusta näkee sen tai ja minä olen viljaa. Ja sitten se on mulla hautajaiset, sulla häät. Voisin tykätä myös siitä yhdestä Hintriikan mollivoittoisesta veisuusta, joissa mennään pitkospuita ja laahustetaan. Aivan selvästi lähestymme hetkeä, jolloin koko perhe ajetaan ulos, jotta äitee saa paukuttaa volyymit kympissä Mozartin sielunmessua ja värisyttää ikkunaruutuja niin, että ohi kiitävillä junillakin riittää tekemistä, jos aikovat laittaa paremmaksi. Neulo tässä sitten. Ei siitä ole kuin viikko, kun oli ideaa ja inspiraatiota ja ostin kokonaisen kilon lankaakin, että nyt lähtee ja natisee, mutta täällä sitä vaan istutaan sykkyrässä nojatuolissa, poltetaan kieli kuumalla teellä ja luetaan murheellisia tarinoita kadonneista sivilisaatioista. Ymmärrän toki, että reipastua pitäisi. Marraskuu on vasta edessä ja täällä jo täti vapisee. Tietysti olen yrittänyt. Ei riittänyt kimpullinen upeita malvoja, jotka keräsin maljakkoon tänään. Lokakuussa kukkivia malvoja. Ja variskin yritti. Hyökkäsi päälleni pariinkin otteeseen metsäpolulla, kun kuvitteli minun havittelevan samoja eväitä. Ihan vielä ei olla siinä pisteessä, että puoliksi kaluttuja talipalloja söisin. En piristynyt yhtään, pelotti vain. Niin että nyt on teidän vuoronne. Minä tarvitsisin jotakin päähän pantavaa. Muutakin kuin tuon edellisen postauksen hupun. Makuni tiedätte: joko yltiökarua tai sitten sellaista etnotyyppistä kansantanhuosastoa. Onhan minulla tietysti Ravelryn jono pipoja ja myssyjä pullollaan, mutta kun on se lokakuu. Ne ei nyt sytytä. Olisko teillä esittää jotain, joka saisi hapannaamankin liekkeihin? Pliis.


Kuva on hänelle, joka joskus pyysi kuvaa kyseisestä lampusta "valot päällä" -tilanteessa. Anteeksi, että kesti niin kauan.

Palaan, jahka täältä on jotain raportoitavaa.

16.10.2011

Lord of the Nazguls

Kaikki alkoi siitä, kun ihastuin neulottuun kypärämyssyyn. Tiedän sen kuulostavan nololta, ja sitähän se onkin. Koko juttu on ihan kuin Aku Ankasta. Silkkaa hulluutta alusta loppuun saakka. Tosin aluksi en puhunut mitään "kypärämyssystä". Se on haukkumasana, johon minun oli tartuttava jossain tarinan puolessa välissä. Kun olin lyöty, ymmälläni ja ärtynyt. Vaikka sitähän se on: kypärämyssy. Sellaiseksi kait nimitetään vaatekappaletta, johon neulotaan ensin ribbiresoria kauluriksi ja jatketaan sitten sileällä huppu siihen jatkoksi. Äitien kielellä sanottuna suojaa sekä kaulaa, päätä että poskia. Ette kuulkaa usko, miten hyvältä se näyttää japanilaisen neulekirjan mustasilmäisellä miesmallilla. Kirjan miehekkään minimalistiset kuvat lumosivat minut. Uhosin neulovani kirjasta kaiken ja aloitin siitä upeasta huppukaulurista. Se oli saatava. Valitsin langaksi miehekkäintä mitä löytyy: syvän grafiitin harmaata. Rakastan sitä väriä. Nimesin projektini romanttissävyisesti Robin Hoodiksi ja kuvittelin jo itseni vaeltamassa loka-marraskuisessa kuurassa huppuuni verhoutuneena.

Huppu valmistui lauantaina. Se näytti käsissäni hyvältä. Se on näyttänyt koko projektin ajan hyvältä, sillä tumman harmaa ei petä koskaan. Olin kokeillut ja mallaillut huppua työn edetessä ja arvellut alun resoria liian pitkäksi, mutta en ole edes ajatellut purkamista. Ehkäpä väri teki minut sokeaksi virheilleni. Jossain vaiheessa hupun sovittamisesta tuli hankalaa, joten ihan varmaa kuvaa siitä, miltä valmis neule saattaisi päälläni näyttää, minulla ei ollut. Lauantaiehtoona minua tuijotti peilistä ihka elävänä Nazgulien johtajan, Angmarin noitakuninkaan, hahmo. Kaikki Sormusten Herraa lukeneet tai katsoneet arvannevat, ettei tilanne ollut aivan se, mitä olin lähtenyt hakemaan. Olisin taatusti ryhtynyt kirkumaan, jos emme olisi juuri saaneet miehen kanssa urakoitua lapsia höyhensaarille. Tyydyin tekemään sen, mitä jokainen epätoivoinen neuloja olisi asemassani tehnyt. Siis sellainen, joka ei jaksa purkaa. Pesin valmistamani pyövelin hupun ja nakkasin sen kärsimään kuolemantuomiotaan kuivausrumpuun. Ja pari Noitakuninkaan manausta päälle.

 Malli: Löytyypi japanilaisesta neuleopuksesta, joka näyttää kulkevan myös englantilaisella nimellä Men´s Knits. Löytyypi Ravelrystä täällä. Mallin nimi on Hooded Neck Warmer.
Lanka: Dropsin Nepal. Lankaa meni 6 kerää, vaikka näin jälkikäteen voisi aavistella 4-5 kerää riittävän aika hyvin. Kuvittelin japanilaiset miehet pienemmiksi, kuin pohjalaiset amatsoonit, mutta unohdin, että onhan heillä niitä sumomiehiäkin. Tein siis liian ison koon, liian suurella silmukkamäärällä. Huppu valui ennen huovutusta kasvoille.
Puikot: 4,5 mm.

Pienenihän se, mutta ei tarpeeksi. Pitkät hiukseni mahtuivat sinne vaikka mille nutturalle. Mutta silti tilaa jäi kypärälle, ehkä kahdelle. Jos minulla olisi ollut kyttyrä ja/tai sarvet, olisin voinut piilottaa nekin hupun alle. Meinasin tirauttaa itkut tuijottaessani itseäni peilistä. Tajusin toki, että olin onnistunut valmistamaan vaatekappaleen, josta joku, jonka estetiikkaan kuuluvat mustat silmänaluset, kalmankalpea iho ja ristiriipukset, voisi vaikka vähän maksaakin. Mutta miten hupusta saisi sellaisen, että sen kanssa voisi kulkea muuallakin kuin Tuska-festivaaleilla? Onneksi tuli yö. Aamulla manasin pöljyyttäni. Olisi pitänyt purkaa. Olisi pitänyt olla huovuttamatta. Mutta minkäs teet, se kaikki oli myöhäistä. Otin sakset ja leikkasin ihan pokalla puolikkaan kerällisen verran huovuttunutta resoria hupun reunoista. Kiinnitin lopun resorista nurjalle puolelle ja näin sain huppua pienennettyä leveyssuunnassa reilut kymmenisen senttiä. Se riitti. Hupusta tuli ihmisen kokoinen. Ja näköinen. Eihän se tietenkään enää laskeudu kaulalle niin lempeästi, kuin ennen huovuttamista, mutta sitä voi pitää. Ja onhan tässä kaikessa se hyvä puoli, että huovutettuna se pitää tuulta, on tiiviimpi ja lämpimämpi, kuin mitä se aiemmin oli. Noitakuninkaasta tuli Jäyhä Jököttäjä. Eikös Aku Ankalla ollut joskus sen niminen koira?

11.10.2011

Miten oudoksi harrastus voi mennä?


En viitsi listata kaikkia kummallisia ja huvittaviakin asioita, mihin käsityöharrastus on minut ajanut. Toteanpahan vain niistä yhden, jonka tajusin eilen illalla. Olen opiskellut elämässäni englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa ja italiaa. En ikinä uskonut tarvitsevani japania. Kuinka väärässä olinkaan.

8.10.2011

Kädentaitomessuilta

Messuille kiire, antakaa latua!
Tuumasi täti, kun taivalsi katua
ostamaan lankaa, villat on loppu
projekti seisoo; nyt on hoppu.

Ei ollut sävyä, oikeaa merkkiä,
tätimme mietti hetken jo herkkiä:
säästyikö valuutta? Reissuko turha?
Se olis neulojan mielestä murha.

Suuntasi kojuille, kohtasi Nartun,
kierros jo tuntui puntissa farkun.
Kivempi yhdessä lankoja kaivaa
ja voi kait sen projektin uudenkin alkaa.

Löytyi villoja toista sorttia,
tätimme vingutti pankkikorttia,
täyttyi kassi, tyhjeni massi,
mielikin keveni paremmaksi.

Kotona nosti ostokset pöytään,
mikäpä muut laudalta löikään?
Tavara vanhin, ostos pieni
ihka oikea parsinsieni!

1.10.2011

Lokakuu


Kalenterissa seisoo selvästi, että on lokakuu, mutta ei se siltä näytä. Esikot ja pelargonit kukkivat, kärpäset pörisevät ja syysvaatteissa tulee kuuma. Vaikka lapset potevat, minulla kolottaa ja lankakin loppuu kesken, niin olotila on ihmeen autuas. Ikkunoita on pesty, kukkasipuleita istutettu ja siivottukin vähän. Minulle hankalin vuodenaika lähestyy hyvää vauhtia ja voin kerrankin sanoa, ettei tunnu missään. Syksy on ollut upea. En saa puristettua tästä kaikesta kuin yhden hivenen huolestuttavan huomion: koska tapanani on neuloa villasukkia syksyn pimeydessä hirmuisella angstilla ja jurnotuksella, ei sukanneulonta huvita vielä yhtään. Se vaatii loskaa, nurkissa ujeltavaa tuulta ja vaakatasosta vihmovaa vettä. Sammioittain teetä ja valtavaa matalapainetta otsalohkon ylle. Ja koska sellaista ei näy eikä kuulu, eivät sukkapuikotkaan kilkata. Ehkä pystyn elämään sen asian kanssa. Vaivoin. Ja onhan minulla vielä yhdet ehjät viime syksyltä. Sekin on historiallista tähän aikaan vuodesta.

28.9.2011

Joskus

Himalainen sanoi, että hänellä on paljon sellaista, joka odottaa jotakin toista aikaa. Ymmärsin hänen tarkoittavan aikaa tehdä, ajatella, toteuttaa. Mieleni karkasi heti kaikkiin omiin haaveisiini. Samaa vikaa siis täällä; ehkä koko universumi kärsii samasta ajan puutteesta.


Mitä se nyt jaarittelee, te mietitte. No, minut haastettiin kertomaan kahdeksan ennen kuulumatonta asiaa itsestäni. Sellaisia ei tietenkään ole; ainakaan sitä sorttia, josta täällä voisi puhua, joten ryhdyin heti miettimään, miten tästä voisi venkoilla itsensä kuiville. Himalainen sen sitten sanoi. Aion listata kahdeksan projektia, joihin tekisi mieleni tarttua, jos olisi sitä toista aikaa. Osan saatan hyvinkin joskus toteuttaa, osa saattaa jäädä hetken haaveeksi ja tähdenlennoksi. Mutta jos olis valtaa, niin kuin on mieli, niin laittaisin alulle ihan pikapuoliin (heilutelkaapa hiirtä tekstin päällä, niin löytyypi linkkejä):

1. Tämmöiset kauhean lystit virkatut pinnansuojukset, vaikken hameihminen olekaan. Ja kun kevät koittaisi, hulmuaisin pyörälläni pitkin kaupunkia ja herättäisin kateutta. Hah!
2. Koko meidän porukka on ihan selvästi vailla hyppytossuja (hopsalots). Syksy on vetänyt naamat sen verran kurtulleen ja päät painuksiin, että kaikelle, missä on pupuja, on ehdottomasti tilausta. En tiedä, mitä mies sanoisi (onhan niitä urospupujakin..), mutta perheen naisväki ansaitsisi tuommoiset vaikkapa pukinkonttiin.
3. Jalanlämmittimistä puheenollen, siitä lähtien kun Taina raportoi jossain Ravelryn keskusteluketjussa omaavansa noin 38 paria villasukkia, olen nähnyt märkiä unia sukista. 38 paria! Se olisi ehkä jo liikaa, mutta jos pari-kolmekin paria ihanaisia raitasukkia Tuin ohjeella, niin olisihan se jotakin!
4. Sukkien lisäksi tarvitsisin mustan tai tummanharmaan pitkän neuletakin ilman mitään kiemuroita ja krumeluureja. Taskut ja tarpeeksi väljyyttä, minimalistinen muotokieli, ei liian paksua lankaa. Mallista ei ole tietoakaan, se on vain omassa päässäni. Enkä ikinä saa valmiiksi ohuesta langasta tarpeeksi pitkää takkia pelkällä sileällä tai edes aina-oikealla, joten se siitä. Kun ei ole sitä aikaa - eikä sinniä.
5. Sen sijaan saattaisin aloittaa tätä aika härskisti OddMolly-takin kopiolta näyttävää mallia.
6. Läppärini saattaisi tarvita tällaista. Mutta koska suojus ei ole kovin tähdellinen, aina on löytynyt jotain kiireellisempää tai tarpeellisempaa puikoille. Milloinkohan olisi aikaa...?
7. Ihan ehdottomasti haluaisin kommunistilapaset. Sanotaanko, että lähestulkoon jo viran puolesta. Mutta kun on kaikenlaisia muitakin aivan ihania kirjoneuleohjeita mielessä.
8. Ja sitten on tämä kassi, josta olen haaveillut jo kauan. Pitäisiköhän tempaista ja ruveta? Ohje on. Huovat on. Mitä puuttuu?

En aio haastaa ketään, koska kaikki eivät haasteista tykkää. Jos kuitenkin haluat raottaa salaisuuksien verhoa ja listata omaa "jonoasi", niin antaa palaa vaan! Odotan mielenkiinnolla.


Koska Himalainen puhui myös halustaan liihotella, liitän mukaan kuvia viimeisimmästä tuotoksestani sarjassa "vartissa valmista". Taulun kehys on kirpputorilöytö, jonka sisään silppusin karttakirjasta jokusen perhosen. Tosin ne eivät enää liihottele; vankilaan joutuivat. Aijai minua. Idea on varastettu opuksesta nimeltä Kirjan uusi elämä. Suosittelen lämpimästi.

26.9.2011

Setä-meininkiä


Se on kait sitten korjausliikkeen aika. Kaiken hattaran, pitsin ja pastellisävyjen jälkeen tekee mieli karua, selkeää ja suoraviivaista. Ostin läjän harmaata ja laitoin isäntäneuleen puikoille. Kuvan japanilaisesta neulekirjasta voisin kravaattia ja kissimirriä (leuanalusrusettia) lukuunottamatta tehdä kaiken. Itselleni. Mitä ahneutta!

21.9.2011

18.9.2011

Hempeilyä


Taitaa olla sellainen aikuisten karkkipäivä. Pitsiä, kirjailuja ja pastellisävyjä. Sokerihumalaa seurannee pian krapula; epäilyttää jo vahvasti. Lopputulos ei näytä ollenkaan siltä, miltä piti. Minä jään ihmettelemään tänne tätä äitelyyden puuskaa reiluksi viikoksi. Työkiireitä luvassa. Parempaa touhuonnea teille ja voikaa paksusti! Son moro!

17.9.2011

Ruusuja ja lintusia

Jo parissakin postauksessa vilahdellut lapaskaksikko on vihdoin valmis. Eikä muuten yhtään liian aikaisin: aamulla mittari oli hädin tuskin plussan puolella ja avonaisesta ikkunasta kantautuu parhaillaan sellaisten lentävien ääniä, jotka tapaavat matkustaa auramuodostelmissa.


Ohje: Spatz by Kamilla blogista Stickamera.se
Langat: Sukkalankoja kaikki; ruskea on Austermannin Step Classic ja värikkäämmät Noro Kureyon Sockia tai Silk Garden Sockia. Minä olen aika hyvä kadottamaan lankojen vyötteitä.
Puikot olivat 2,5 ja pitää hiukka hehkuttaa, sillä ihan ebenpuisilla neulottiin.:)

Siitä on aika tavalla aikaa, kun meikätyttö pisteli tämmöisiä kirjoneulelapasia tulemaan tuosta vaan. Näitä neuloessa mietin pääni puhki, miksi jossain vaiheessa lopetin. Homma on kivaa, joutuisaa ja lopputulos yleensä näyttävä. Niin nytkin, vaikka ymmärrän toki kirjoneulekäsialani kärsineen vuosikymmenten (!) tauosta. Mutta jo näinkin pienen projektin aikana tuntui hetkittäin, ettei taito ole kadonnut. Että kyllä se tästä, kunhan vähän vielä verrytellään. Into pistää heti seuraava pari puikoille on kova, mutta sitä ennen minun taitaa kuitenkin olla viisainta tehdä yksi vastenmielinen asia. Huomasin kirjoneulekaavioita sihdatessani, etten ole enää pelkästään lohikäärme, vaan että minusta on tulossa myös dinosaurus; minun on ostettava ne hiivatin monitehot. Älkää vain kertoko kenellekkään.

Niin ja lapasen pinnassa näkyvä epätasaisen näköinen jälki ei sitten aina välttämättä ole sitä taantunutta kirjoneulekäsialaa, vaan johtuen Norolangan hetkittäisestä ohenemisesta tai turhan paljon pohjalangan värisestä kohdasta langasta, olen koettanut jäljitellä paikka paikoin silmukoita potkuisamman värisillä langoilla. Jätin peukuista kirjoneuleen pois, koska oli myöhä, hämärä ja sitten oli sitä, öh.. nimeltä mainitsematonta näköongelmaa.

11.9.2011

Lapasvaroitus!

Tottahan se on, että täällä mielihalut ja suunnitelmat vaihtuvat jokseenkin sukkelaan, mutta sanonpahan silti, että tulevana talvena saatan neulasta useammankin kirjokinnasparin. Kirjoneulekuumetta on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa, enkä ehkä enää olisi tarvinnut enempiä potkuja persuuksiin, mutta semmoinenkin tuli. Löysin nimittäin antiikkimessuilta kuvassa näkyvän kirjaparin vuodelta 1947 loistavassa kunnossa. Haavisto vaikuttaa miltei aukaisemattomalta.


Yritän saada kesken olevat kirjoneulelapaset valmiiksi pikapikaa, jotta pääsisin testaamaan löytöjäni. Viron puolestakin on saman teeman alle sujahtavia opuksia tilattu, joten varoituksen sananen lienee tarpeeseen: lapasia luvassa! Voi pojat, että osaa olla ihmisellä lystiä!