31.12.2010

Lupaus vuodelle 2011

- Aion ommella. Enkä tarkoita nyt mitään zhouzhoupets-vermeitä, vaan ihan oikeasti ommella. Enemmän kuin pitkään aikaan. Se on aika helposti toteutettava lupaus. Kun en ole ommellut mitään kunnollista aikoihin.

- Jos olen oikein hurjana, yritän ommella trikootakin. Taivas siinä minua auttakoon.


Hyvää ja erittäin touhurikasta uutta vuotta 2011 teille kaikille! Annetaan langoille ja kankaille ja kaikelle sellaiselle aimo kyytiä tulevanakin vuonna!

29.12.2010

Taivahan vallat

Koko joulukuu on ollut vähintäänkin raskas. Kaikesta en saata edes puhua. Tuntuu, kuin olisin valvonut koko kuukauden. Ja näytänkin varmaan siltä. Lapset sairaina. Vuoron perään ja yhtä aikaa. Nuoremmalle kirjoitettu neljä lääkekuuria. Ja sitten se korvien puhkominen tapanina. Lompakko on tyhjä, eikä pelkästään joulun takia. Onneksi ei tarvitse lähteä ihan heti mihinkään. Lupa haahuilla tukka kampaamatta ja pyjamassa vaikka tammikuulle. Ajattelin jo toiveikkaasti, että pahin lienee takana. Että joskushan tästä on noustava. Pakko. Mieli karkaa jo mullan vaihtoon, tulppaaneihin ja kevääseen. Ja oliko niin, että vuoden vaihtuessa saan taas neuloa muutakin kuin sukkia?

Mutta sitten on se yksi asia. Se latistaa paatuneimmankin vaimon. Tulppaanitkin. Pystynkö edes sanomaan.. Mies on kasvattanut viikset. Kyllä, luitte oikein. Enkä tahdo tottua asiaan, vaikka mies väittääkin niitä välipäiväviiksiksi. Nimitys antaa tietysti toivoa. Että niille tulee loppu joskus. Mutta että piti vielä tällainen sattua. En tiedä teistä. Joillakinhan on sellainen perversiolta haiskahtava viehtymys viiksimiehiin. Minulla asia on päinvastoin. Viiksimiehissä on jotakin vastaansanomattoman epäilyttävää. Ja nyt semmoinen on muuttanut meille. Kiusaksi tietenkin. Itsellään on hirmuisen hauskaa. Hihittelee, kun vatsaani vääntää. Hymyilee vinosti tuttavilleen arvioidessaan niiden ilmeistä, mitä ajattelevat. Viiksistä. Että miettivätkö, että ihan törkeät, mutta eivät ilkeä sanoa, kun ovat kilttejä. Ajattelevat, että jos se itse tykkää ja on aivan onnessaan. Minä sanoin, ettei tarvitse miettiä eikä ihmetellä. Ne ovat viikset. Ja semmoiset ovat aina ja kaikkialla pelkästään käsittämättömät. Ja jos niitä näkyy meillä vielä uuden vuoden puolella, teen niin kuin Kati vinkkasi. Ajelen ne yöllä pois, kun mokoma nukkuu. Tai kasvatan omat kulmakarvani yhteen. Se nimittäin onnistuu. Katsotaanpa sitten, kuka täällä ihmettelee.


PS. Joko kaikki halukkaat ehtivät osallistua virkatun korun arvontaan edellisessä postauksessa? Vielä ehtii!

27.12.2010

Koru

Otetaan lankaa. Mitä hyvänsä. Vaikkapa montaa erilaista tai eri väristä. Minä käytin Noro Kureyon Sock -lankaa kahdestakin eri syystä. Ensiksikin, koska minulla on sitä runsain mitoin ja minua on valistettu, ettei se(kään) kestä sukkalankana. Johonkinhan se on tuhlattava. Ja toiseksi: halusin näihin koruihin vähän väriä. Langalla, jossa värit vaihtelevat itsestään, se tapahtuu automaattisesti. Ja näinä päivinä, kun voimia ei riitä kaksiseen aivotyöhön, on hyvä antaa mennä vaan.



1 krs. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja liitä syntynyt ketju päistään yhteen piilosilmukalla. Sinulla on pieni silmukkalenkki (aloitusympyrä).

2 krs. 1 ketjusilmukka, sen jälkeen 2 kiinteää silmukkaa jokaiseen edellisellä kierroksella tehtyyn ketjusilmukkaan. Liitä viimeinen kiinteä silmukka kierroksen aloitussilmukkaan (ketjusilmukkaan) piilosilmukalla. Jos haluat aivan pieniä ympyröitä koruusi, voit lopettaa tähän ja katkaista langan.

3 krs. 1 ketjusilmukka, sen jälkeen 2 kiinteää silmukkaa jokaiseen edellisellä kierroksella tehtyyn ketjusilmukkaan. Liitä viimeinen kiinteä silmukka aloitussilmukkaan piilosilmukalla. Katkaise lanka.

Jos haluat vieläkin isompia ympyröitä tai käytössäsi on kovin ohut lanka, tee jatkokierroksia samaan tyyliin niin monta kuin katsot tarvitsevasi. Minulla on tapana virkata työn aloituksesta jäävä lanka työn sisälle niin, ettei pääteltävää jää. Tässä tapauksessa langanpää pääsi piiloon ympyrän toisella kierroksella kiinteitä silmukoita virkatessa. Tee niin monta ympyrää, kuin tarvitset. Minun koruissani on kolmisenkymmentä - vähän vajaat - eri kokoista ympyrää. Tarkoitus on, että korun saa kiepsautettua kaulan ympärille useammin kuin kerran.


Kun ympyröitä on tarpeeksi, ne liitetään yhteen koruksi. Vaihda toiseen - esimerkiksi vahvempaan - lankaan, jos haluat. Minä olen tehnyt "kaulaketjua" paksummistakin Noroista ja muista langoista riippuen jämälankatilanteesta.

Ota yksi ympyrä ja virkkaa sen reunaan kiinteitä silmukoita puolen ympyrän alueelle. Kun puolikas on virkattu, jatka ketjusilmukoilla haluamasi mitta (n. 3-6 senttiä minulla) ja liitä toinen ympyrä ketjusilmukoiden jatkoksi virkkaamalla ympyrän reunaan kiinteitä silmukoita puolikkaan ympyrän alueelle. Huomaa, että voit samalla päätellä ympyröissä olevat langanpäät piiloon kiinteiden silmukoiden alle. Jatka tähän malliin, kunnes korussa on toivomasi pituus. Liitä koru yhteen piilosilmukalla. Katkaise ja päättele lanka. Minä olen vielä lopuksi painellut korun ja ympyrät muotoonsa kostean harson läpi silitysraudalla. Sitten koru kaulaan ja mallailemaan peilin eteen. Kiva tuli, eikö totta? Jos koru näyttää mielestäsi vielä kaipaavan jotain, sen voi toki kuorruttaa helmillä, napeilla tai - peijakas sentään - vaikka paljeteilla.


PS. Minulla on vielä pussin pohjalla virkattuja ympyröitä kaulakoruun tai kahteen, joten ajattelin arpoa tähän postaukseen vastanneiden kesken yhden kaulakorun alkavan uuden vuoden kunniaksi. Onnetar arpoo voittajan uuden vuoden päivänä; vastausaikaa on siihen hetkeen asti, kun vuosi vaihtuu. Peukkuja!

26.12.2010

Ihan vaan pienet

Viimeisimmän sukkakatastrofini jälkeen meni hetki ennen kuin muistin, että hevosen selkään pitää nousta pian putoamisen jälkeen. Ettei ala pelottamaan. Neuloin siis sukat. Ihan vaan pienet, pienelle. Samalla ohjeella ja langalla kuin omat ihanaiset polvarini. En viitsinyt tehdä kiusaa päiväkodin tädeille, jotka pukevat ja survovat pikkujalkoja milloin toppahaalareihin, milloin kuravaatteisiin ja vaikka minkälaisiin kenkiin ja tein siksi lyhyet varret. Luullakseni sujuu helpommin ja nopeammin niin. Sukkien saajalta puhkaistiin tänään muuten molemmat korvat. Että sellainen joulu täällä on ollut. Hirvittävän kipeä.


Ja jos omista sukista sanoisi jotain, niin vaikka sen, että Kalajoet on parsittu. Aapelitkin. Ja raitapolvareiden pohjia tarkastelen myötäänsä. Kaiken varalta. Ja alkaa tuntua, että silmukointia voisi ruveta harrastamaan. Kaiken varalta. Pukki toi onneksi kahdet sukat. Sillä kait tässä pitää jo ruveta kallistumaan siihen kantaan, että olen - mitä sukkiin tulee - varsinainen The Destroyah. Oikea sukkien tuhoajien Ylipapitar tai jotain.

23.12.2010

Köllötellen jouluun

Nyt taitaa olla aika lähellä se hetki, että voi katsella itselleen rauhallista koloa ja painua sinne köllöttelemään. Maha sylissä, niin kuin äitini tapaa sanoa. Mies tuossa uhkaili, ettei pukki ole ehtinyt kauppaan. Siis se minun pukkini. Semmoinen puhe vetää vähän naamaa kurttuun, mutta onneksi ehdin itse. Että ei täällä ihan osattomaksi jäädä joulun materiaalisestakaan puolesta. Alla päivän asu. Kokattu koko päivä. Porkkanalaatikko jäi vielä aattoaamun tehtävälistalle.


Yksi lahja aukaistiin jo. Postipoika toi paketin, jonka sisällöstä ei ollut hajuakaan. Selvästi olin tilannut jotain. Tai unohtanut peruuttaa. Paketista löytyi hurmaavasti kuvitettu uusi painos Maija Poppasesta. Aloitetaan ihan kohta esikoisen kanssa sen ensimmäistä lukua. Sitä ennen haluan toivottaa teille kaikille, jotka täällä vierailette, lämmintä ja tunnelmallista joulua. Nähdään taas joulun pyhien jälkeen! Hei siihen asti!

22.12.2010

Tänään


- aloitin vuorokauden joulukirkolla
- kannoin sisään joulukuusen
- leivoin taatelikakun, tein vielä yhden piparkakkutaikinan ja purkillisen punasipulihilloketta
- sylittelin erästä, jolla on korvatulehdus, silmätulehdus, flunssa ja vähän känkkäränkkää ja joka ei ymmärrä joulusta vielä mitään
- kahvittelin hyvässä seurassa kahteen kertaan
- ompelin tarvikkeita viheliäisille otuksille, joita nimitetään zhouzhoupetseiksi
- aloitin joululoman

19.12.2010

Alive and kicking

Luuliko joku, että nyt siitä päästiin? Että nyt se hiljeni? Vihdoin. Olen pahoillani, mutta täällä sitä taas ollaan. Ja heti lyön nokkani toisten asioihin. Ajattelin nimittäin ojentaa auttavan käteni kaikille mattimyöhäisille, jotka osaavat virkata ja näyttää, mitä minä olen täällä pyöräytellyt pukinkonttiin. Ihan kädenkäänteessä. Tuommoinen kaulakoru tulee yhdellä istumalla, härpäke ottaa pari iltaa. Härpäke on tuttua tavaraa: minulle jo kolmas samalla ohjeella. Kaulakoru on ideoitu lehtikuvan perusteella ja jos se ei tuosta kuvasta jollekin innokkaalle aukea, niin saatan saada aikaiseksi jonkinlaisen tutoriaalin aiheesta vielä ennen joulua.


Molemmat tuotokset on tarkoitettu joululahjoiksi. Kuvittelen, että lahjusten saajat eivät lue tätä blogia. Jos kuvitelmani on väärä, toivottavasti lahjottavat ymmärtävät näytellä yllättynyttä, sillä haluaisin pysytellä niin pitkään kuin mahdollista kaapissa tämän harrastukseni kanssa. Tai edes uskotella pysyväni. Piilossa on hyvä.
Ohje härpäkkeeseen löytyy lehdestä Inside Crochet. Vaadittava lehden numero on april/may issue 1 vuodelta 2009. Ja langat ovat Noroa. Tietysti. Härpäkkeeseen menee Noro Silk Gardenia hitusen yli kaksi kerää ja kaulakoru on Noro Kureyon Sock-lankaa. Koska vyötteet ovat jossain, sävyjä ei ole tähän hätään tarjolla. Niin että laittakaahan koukut viuhumaan, jos on nopean pikkulahjuksen tarvista.

8.12.2010

Missä on valo?

Joku oli kirjoittanut metsätaipaleen yksinäisen bussipysäkin kuuraiseen lasiseinämään kintaallaan isosti: Missä on valo? Minä huristin bussissa pysäkin ohitse ja mietin samaa. Vastahan se oli tässä.


Onkohan kintaallaankirjoittajallakin oma blogi? Valo ei riitä; ei viitsi kuvata, eikä jaksa oikein muutakaan. Eikä ole toisaalta mitään näytettävääkään. Saati edes kerrottavaa. Niin että lienee sama jäädä odottelemaan sitä valoa ja torkahdella siihen asti. Täytellä tyhjentynyttä takkia. Jos minusta ei kuulu, saatan olla horrostamassa. Yritän ainakin.

5.12.2010

Tuhkatkin pesästä

Edit. Kenenkään, joka on seesteisissä sunnuntaiaamun fiiliksissä, ei kannata lukea tätä. Luvassa on vain valitusta eikä sanaakaan adventista, joulusta tai mistään muustakaan mukavasta. Edes kuvia ei ole, koska minulla oli kiire vuodattaa sappeani jo ennen kuin aurinko suvaitsi nousta ja luoda otolliset olosuhteet valokuvaamiselle.

Siis: Pyydän anteeksi teiltä kaikilta, jotka olette tsempanneet minua käynnissä olevan Sytyck-kisan kuluessa. Antaneet vinkkejä, neuvoja ja auttaneet naista mäessä. Juhlineet kanssani jokaista valmistunutta sukkaparia. Enää ei taida uutta juhlittavaa tulla. Tuuli on kääntynyt pohjoiseen ja näyttää todella siltä, että sääennustajien lupaama kylmin talvi tuhanteen vuoteen on tulossa. Ainakin sukkarintamalle. Sukkaänkyrä on palannut pahempana kuin koskaan. Sukkamaratoonari on vihainen, kummissaan ja ennen kaikkea pettynyt. Ihanaisissa Kalajoki-sukissa on reikä. Itse asiassa reikiä. Alle kymmenen käyttökerran jälkeen. On hyvin vaikea motivoitua käyttämään aikaa minkään sellaisen neulomiseen, jolle ei löydy käyttöä. Joka ei kestä. Sekundaa on kaupat pullollaan, miksi tehdä sellaista lisää? Voi olla, että minulla on vain huonoa tuuria. Voi olla, että olen sukkien Tuhoojatar eikä jalassani kestä mikään. Mutta silti ottaa niin sanotusti kupoliin. Täällä on puikoilla Cookien Kai-Meit. Ymmärtänette, jos kerron, että siirrän työn sivuun. Ja kirjoitan joulupukille, etten haluakkaan niitä sukkablockkeja. Ne voi viivata Outin luettelosta yli.

Minulla olisi vielä yksi kysymys sukka-asioihin liittyen. Sitten en vaivaa teitä enää näissä asioissa, vaan jään ansaitulle sukattomalle vapaalle. Miten te käytätte neulottuja sukkianne? Missä te pidätte niitä? Lasivitriinissäkö? Laitanko minäkin jumalaiset uudet raitapolvarini kehyksiin seinälle, koska käyttöä ne tuskin kestävät? Mikä järki sukkien neulomisessa oikein on?

4.12.2010

Kalamies on erimies

Jos näitte marketissa miehen, jolla roikkui räikeän värinen uistin toppatakin selkämyksessa, niin se on sitten minun. En minä tiedä, mitä se siellä kalasteli. Vahingoksi se sitä itse nimitti. Oli kaivellut siellä eräpuolella, ollut päällään alelaareissa, niin kuin se ruukaa siellä marketissa aina olla. Sitä minä en vain ymmärrä, että miten se tarttui keskelle selkää. Lapaluiden väliin. Yli kymmensenttinen, voimakkaan oranssi viehe, jolla helmiäistä vatsassa ja monen monta ilkeän näköistä koukkua. Hihaan jos tarttuisi. Tai vatsan kohdalle. Niin sen ymmärtäisi. Se oli saapastellut koko kaupan läpi ja etsinyt ruotsalaiseen nukkekotiin erillistä alakertaa. Uistin selässä. Kovanahkainen kaveri se on. Ei ollut moksiskaan, kun sanoin, että rosvo koko mies. Varastaa nyt uistin noin mielikuvituksellisella tavalla. Tuli autollakin kotiin. Hyvä on toppatakki, kun ei tuntunut miltään, vaikka selkänojan ja selän välissä sojotti kaksi kolmihaarakoukkua. Mokoma fakiiri. Mutta oma. Se saa koota piparkakkutalon meille tänään.

2.12.2010

Oppikaa uusi taito

Joko Teillä on käsinneulotut, mittatilaustyönä valmistetut pitkät sukat? Nyt voitte neuloa sellaiset helposti ohjeella, joka tuottaa iloa koko perheelle. Pitkät, raidalliset sukat ovat mallina klassilliset; yhtäaikaa nykyaikaiset, pukevat ja silti muodin kiihkeistä virtauksista vapaat. Samalla voitte myös virkistäytyä ja oppia uutta: nämä sukat neulotaan alhaalta ylös, kärjestä vartta kohti. Mikäli tapa on teille vielä outo, nyt on korkea aika poistaa tuo aukko neulontasivistyksestänne tällä helposti ja joutuisasti etenevällä ohjeella. Sukka on jokaisen neulojan unelma: neulottavaa riittää ja raidoittamalla matkantekoon saadaan eteenpäin kannustavaa kiinnostavuutta. Lisäksi omien mittojen mukaan neulottu sukka hyväilee jokaisen persoonallista säären kaarta. Sukka näyttää hyvältä jopa luisevan pitkänmatkanneulojamme jalassa, vaikka se on kaareton kuin loppuun juosseen ajokoiran kinner.

Älkää enää suotta empikö! Tähän pirteään malliin ette kyllästy koskaan ja säärenne kiittävät. Vaihtelunhaluisen neulojan kannalta ohjeessa on tosin yksi vika: voi olla, että tämän sukkaohjeen neulottuanne ette enää tarvitse muita. Tämä on The Polvisukkaohje. Jos löydätte paremman, täti Oulussa pyörtyy.


Malli: Mittatilauspolvarit by Taija Elo (Ullaneule 01/10)
Lanka: Silk Garden Sock sävyt S313 ja S267, neljä kerrosta aina yhdessä raidassa. Mulla mitään vaakaa ole, joten en osaa oikein sanoa paljonko lankaa meni. Jonkin verran yli puolet molemmista keristä? Laitoin Ravelryyn o,6 kerää per sävy.
Puikot: 2,5 mm.
Aloitin sukan ohjeessa suositellulla Jydy´s Magic Cast On- kärkialoituksella ja lisäsin silmukoita kunnes työssä oli 56 silmukkaa. Kovin montaa kiila- ja pohjelisäystä minun ei tarvinnut laihoihin jalkoihini tehdä.

Edit. Ohje on Pitkänmatkanneulojan toiveohje. Matka on totisesti pitkä, myös sivustaseuraaville. Esikoinen tiedusteli juuri kun aloittelin ensimmäisen sukan resoria: "Äiti, neulotko sinä sukkahousuja?"