28.11.2010

Adventtisunnuntaina

Jänis on käynyt tarkistamassa pihani. Istahtanut omenapuun viereen ja loikkinut sitten tiehensä. Ajatellut varmasti happamia kanaverkosta, joka on huolella kääritty puun ympärille. Sataa hiljalleen lunta. Kohta jäljet katovat sen alle.


Minä olen ihastellut joulukortteja, ihanaisia pakettikortteja ja monenlaisia lippunauhoja. Tekisi itselläkin mieli ryhtyä värkkäämään. En vain osaa päättää, siivotakko ensin.

27.11.2010

XXXL


Tulipa tehtyä mekkonen. Ehkäpä siitä olisi saanut paremman ohuemmalla, kauniimmin laskeutuvalla kankaalla. Nämä Tildat, joita käytin, ovat tähän malliin turhan jäykkää tavaraa. Näköjään. Ohjeen täytyy olla Gudrun Sjödenin käsialaa, vaikka ohjekirja väittääkin toista. Sjödenin vaatteissa on aivan oma mitoituksensa. XS on XL. Kapea malli on neljän hengen teltta. Niin ainakin niissä vaatteissa, mitä minä olen häneltä tilannut. Ja tämä yksveen uusi läninki on aivan samanlainen. Leveyttä riittää. Malli on sellainen. Ja aivan niin kuin Gudrunin vaatteissa, jotain kivaa tässäkin on.

Malli: Taaperon mekko kirjasta Ompele kaunista lapselle. 25 helppotekoista vaatetta 0-5 vuotiaille. Tekijä Emma Hardy 2009.
Kankaat: Tilda

24.11.2010

Sukanneulojat, apua!

En olisi ikinä uskonut tällaista kysyväni, mutta semmoiseksi on elämä mennyt, että nyt kysyn. Kaikki te, jotka neulotte sukkia tuosta vain, hui hai, tämä on teille: vinkatkaa minulle kivoja malleja, joista valita seuraava pari. Kyllä, neljäs tälle syksylle. Raitapari on pian valmis ja vielä on virtaa. Joulukuu kisaa jäljellä. Siinä ehtii hitaampikin sukanneuloja yhden parin, ehkä alulle toista. Ja tiedättekö mitä? Kivalla mallilla tarkoitan sellaista, jossa olisi vähän vääntöä. Mahdollisuus oppia vielä jotain uutta, ennen kuin kisa päättyy ja lumous haihtuu.


Ilmassa on sen verran taikaa, että sain perintökruunun kristallitkin pestyä. Edellisestä kerrasta on aikaa. Juhlan kunniaksi ripustimme kruunuun lisää tavaraa. Kun ei sitä kuusta ihan vielä viitsi tuoda sisälle koristeltavaksi. Joku tolkku sentäs.

22.11.2010

Täällä vartioin minä

Minä vartioin hellaa. Pataruokaa uunissa. Lasten leikkejä, joskus nahisteluakin. Nukkekotia, legomerta, poneja. Lapsia ruokapöydässä. Sitä, millä vauhdilla pasta katoaa suihin. Vai katoaako ollenkaan. Hallitsen yhdellä silmäyksellä keittiön, olohuoneen ja jos kehtaan vähän liikahtaa, näen ulko-oven ja ikkunasta pihalle. Voin vartioida postipoikaa. Naapurin koiria. Ja naapurin nuortaparia, joka hakee yhdessä postin postilaatikolta. Oi sitä äitelyyttä.


Vartioiminen käy työstä. Olen sijoittanut lempituolini niin, että metrin-kahden säteellä löytyy helpotus joka tilanteeseen. Vain potta puuttuu. On kahvinkeitin, jääkaappi, pakastin. Astiakaappi, jossa on konjakkipullo. Ehkä kaksi. Puikot, virkkuukoukut, viimeisimmät ja juuri nyt puheliaimmat langat sievästi näköetäisyydellä. Uusimmat lehdet, innostavimmat kirjat. Radio, levysoitin. Jopa ihan vinyylejä varten. Ja tietysti läppäri. Minä vartioin teitä, teidän päivityksiänne. Koko maailmaa. Kaikki se hiirikäden heilautuksen takana.


Siinä minä istun ja neulon. Tai virkkaan. Paikka on lämmin, patteri takana. Se kelpaa muillekkin. Minulla on sylissäni lankaa, keskeneräinen työ, puikkoja. Kissa selkänojalla, lapsia jalkojeni päällä. Vartioin omaa tilaani, omaa aikaani, mahdollisuutta olla rauhassa. Epätoivosesti, mustasukkaisesti. Komentokeskukseni, kotkanpesäni, päämajani, toimistoni. Täällä vartioin minä.


EDIT. Postaus on vastaukseni käynnissä olevan neulekisan, Sytyckin, välipalahaasteeseen, jossa kilpailijoita pyydettiin esittelemään oma neulenurkkauksensa. Siis se paikka, jossa varsinainen action tapahtuu. Sukkelana naisena olen ehtinyt postata kotkanpesästäni ennenkin; kuvia ainakin täällä ja täällä. Toki neulon muuallakin, mutta silloin on jokin pahasti vinksallaan. Borta bra, hemma bäst.

20.11.2010

Tieto on tosi uskomus. Tai jotain.

Paljonkohan Noro-langoissa on eri sävyjä? Joskus tuntuu, kun selaa nettikauppojen valikoimia, ettei niissä ole mitään rajaa. Ääretön määrä. Olen elänyt lisäksi luulossa, että ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän kauniita. Että niitä voi yhdistellä miten sattuu. Ja että aina näyttää kivalta. Ei se niin mene. Ei ollenkaan.


Joku muistanee, että minulla on jemmoissani Noro Kureyon -sukkalankaa useampi kerä. Ihania sävyjä. Pitäessäni täällä sukkalankagalluppia minua ystävällisesti sivistettiin Kureyonin vaaroista. Siinä on kuulemma sellaista ohuempaa kohtaa, joka osuessaan varsinkin kantapäähän saattaa valmiina neulepintana reikiintyä luvattoman sukkelasti. En uskaltanut tarttua Kureyoniin, vaikka mieli teki ja vaikka lanka sai myös päinvastaista palautetta. Onneksi on Soile. Hän tiesi vinkata, etteivät Noron sukkalangat suinkaan ala ja pääty Kureyoniin, vaan että suuresti palvomaani Silk Gardeniakin saa sukkavahvuuksissa. Ja että Soilen näppituntuma lankaan oli se, että saattaisi hyvinkin toimia Kureyonia paremmin. Mitäpä sitä enemmän vehtaamaan. Asiahan oli sillä selvä. Sitä siis.

En ostanut Silk Gardenia Oulun syksyisiltä käsityömessuilta, vaikka sitä siellä myytiinkiin ainakin oululaisen Somikin osastolla. Oli ruuhkaa ja sävyt vähissä. Myyjä sanoi, että kaupassa on lisää. Päätin käydä siellä, jos ikinä pääsisin sukkaprojektissani niin pitkälle, että raitapolvarit tulisivat ajankohtaisiksi. Ja kun asia tuli ajankohtaiseksi - yllättävän äkkiä - Somikin hyllyt huusivat tyhjyyttään. Kyllä te tiedätte; kun neulotuttaa, niin neulomaan on päästävä. En minä mitenkään muuten pysty sitä perustelmaan. Sitä, että löysin ja ostin hätäpäissäni kaikista maailman äärettömistä Noron sävyistä ehkä sen kaikista rumimman, oudoimman ja hämmästyttävimmän. Toki ostin toisenkin kerän, kun kerta raitaa oli tarkoitus ruveta. Se oli kauniimpi. Ja ostin minä vielä kolmannenkin. Sen sain Lumoavasta Langasta vähän tavallista halvemmalla, koska se oli tullut liikkeeseen vahingossa Kureyonien mukana, oli yksinäinen ja lisäksi korkattu.


Ei riitä se, että ostin ruman kerän kallista lankaa. Kotona oikein kaksissa naisin, minä ja eskoinen, päädyimme raitasukkaa miettiessämme kuvissa näkyvään kombinaatioon. Minä olisin ehkä loppupeleissä kallistunut toisaalle, mutta lapsi oli ehdottomasti pinnalta kauniin turkoosilta näyttävän langan kannalla. Se valittiin. Sitä on neulottu. Ja onhan se mahtavaa lankaa. Silk Garden Sock siis. Mutta se sävy. Turkoosia. Tiilenpunaista. Tomaatinpunaista. Ruskeaa. Taas turkoosia. Ja nyt viimeksi keltaista. Sekä leijonankeltaista että kananpojankeltaista. Kurkistin piruuttani kerän sisälle. Tulossa myrkynvihreää. Laivastonsinistä. Musteensinistä. Mustaa. Luojalle (ja Lumoavaan Lankaan) kiitos tuosta harmaanbeigestä raitakaverista, koska joku siellä Noron tehtailla keksi valuttaa tuohon toiseen kerään kaikki maailman tunkkaisimmat värisävyt kerralla ja kuorruttaa kataluuden turkoosilla. Siinä sitä on väriä ihan tarpeeksi yhteen sukkapariin. Yksi pöljä täällä neuloo sitä ja ihmettelee ankarasti.

PS. Sukista tulee muuten ihan mahtavat. Olen aivan täpinöissäni täällä. Voi olla, etten koskaan neulo enää muuta kuin raitasukkaa Noro Silk Gardenista. Eri värisenä tosin.

18.11.2010

Marraskuu on vaaleanpunainen


Teenjuontikaverini on kovaa tekoa. Juonut minut pöydän alle jo päiviä sitten. Olen saanut nauttia marraskuusta oikein kauhalla ammennettuna. Ja vaikuttaa siltä, että tarjoilu jatkuu. Pitikin sillä tavalla uhota; nyt se peijakas testaa. Ei ole kuulemma sen vika, että lapsi sairasti. Että unet jäivät vähiin. Eikä kuulemma sekään, jos ihminen on niin tyhmä, että mieluummin neuloo kuin nukkuu. Saattaa olla oikeassa. Mutta en tietenkään myönnä. Miltei puoli kuuta vielä jäljellä.

Näen unta pipareista, kakkusista, tortuista. Kynttilöistä, käärepapereista, tontuista. Koristeista, pahasta siivosta. Ei se painajainen ole, mutta herään silti yltä päältä hiestä. Enää puoli kuuta jäljellä.

Marraskuu tarjoaa vielä yhden kupillisen. Sumu ympärilläni sakenee.


14.11.2010

Muina miehinä

Mitä miehelle, joka vuosi sitten sai isänpäivälahjaksi näköispatsaan? Mitä sellaisen jälkeen voi edes ajatella? Ikinäkoskaanmilloinkaan? Eihän hän tietenkään minun isäni ole, mutta jotain pientä olen ruukannut. Kirjan vaikka. Lasteni isä sentäs.

Mies ei ole järin innostunut neulomuksistani. Kutisee raukka helposti. Mutta jotakin aina joskus olen tehnyt. Nyt sain idean lukiessani Aino Havukaisen ja Sami Toivosen huikeaa Tatun ja Patun Oudot Aakkoset -teosta. Kuvat ovat sieltä.


Miehekästä! Maskuliinista! Niin sen pitää olla! Mohairmyssylle en syttynyt eikä aika riittänyt maksamakkaran väriseen matkapukuun. Mutta tulipa mieleeni eräs kauluri, johon olin vähän aikaisemmin törmännyt aalloilla surffatessani.


Malli: Incognito, Knitty winter 2009

Lanka: Rowan Cocoon, yksi kerä. Viikset ovat jotain Létt-Lopia jämäkerästä.
Puikot: Ehkä viisi. Miksi en koskaan muista näitä puikkoasioita?

Vaikka vappu on kaukana, niin mies päätti vähän irroitella stailauksen kanssa. Sitten se nousi suksille ja avasi hiihtokauden. Taisi se kuitenkin vaihtaa lasit.

13.11.2010

Kaikkea sitä pitää

Kun ihminen on ajanut itsensä siihen tilaan, ettei neulomatta voi olla. Kun paikallaan istuminen ei onnistu enää ilman, etteikö käsissä samaan aikaan etenisi jokin, jossa on lankaa. Kun on luvannut neuloa vain sukkia. Niin silloin on luotava silmukat uuteen pariin, koska muuten elämä tuntuisi oudolta. Siis vielä enemmän kuin tavallisesti.

Ja mitä ihminen huomaa. Sukkapuikot eivät enää ärsytä. Tökkivätkin vähemmän. Putoilevat kyllä entiseen malliin. Sen sijaan keskeytykset ärsyttävät. Sillä nyt neulotaan raitasukkaa ja se on kivaa, vaikka esikoinen valitsi värit ja minä olisin valinnut toisin.


Ja tuo William Shakespeare on suklaalevy. Turhan pieni tosin. Tuliainen sieltä, minne minäkin haluaisin.

11.11.2010

Toinen pari

Marraskuu sataa lumena maahan. Hetki on kaunis juuri ennen kuin valot syttyvät. Pimeä tulee nopeasti. Se ehtii kotiovelle ennen minua. Minulla on uudet sukat. Ne ovat marraskuun väriset.

Malli: Aapeli by Suvi Heikkilä. Oli muuten eka mallini Ullasta. Sen verran uskalsin tehdä muutoksia, että minun Aapeleissani ei ole sileää suoraa kärjessä ja kantapäässä, vaan palmikkorivit jatkuvat sielläkin.
Puikot: 3,0 mm. Huomasin muuten, että suikkapuikkoihin alkaa tulla jonkinlainen tuntuma. Ei ärsyttänyt ollenkaan niin paljon kuin ensimmäisen kisasukkaparin kohdalla.
Lanka: Samaa paikallista mysteerilankaa, josta tein viiden lantapään sukkakranssini aiemmin syksyllä.
Sitä jäi vieläkin.
Onneksi olen nykyään niin kokenut sukan neuloja (vitsi, vitsi). Piti oikein laskea. Ennen tätä paria virallisesti seitsemän kantapäätä. Kaksi kärkeä. Luulin, että se on vähän. Mutta se onkin paljon. Pelkään nimittäin, että jos olisin neulonut tästä ohjeesta ensimmäistä sukkaani, kantapäässä olisi tullut tenkkapoo. Mutta nyt tyydyin vain kohottamaan kulmiani, että jaahas, ja neuloskelin menemään. Minä tiesin, miten kantapää tehdään. Ilman ohjeen apua. Siunattu kranssi. Muuten ohjeessa tai mallissa ei ole moittimista, päinvastoin. Ottaisin tällaiset myös pitkänä. Jos joku neuloisi.


Tämä on toinen kisaparini. Se tarkoittaa, että tavoitteeni on saavutettu. Se vähin. Minimi, joka kisan alussa tuntui maksimilta. Se, mitä asetin itselleni pakoksi, on täytetty ja tästä lähtien kaikki on ekstraa. Vapaaehtoista. Syntyykö silloin sukkaa? Omasta halusta?

9.11.2010

Munnia!

Kyllähän se säikäyttää, kun puhelimessa sanotaan Heti. Niin nopeasti kuin pääsette. Lähdette välittömästi. Ja kun pääsee lääkärille jonon ohi. Keskussairaalan päivystys pelaa kerrankin kuin rasvattu. Pieni verenkuva. Virtsanäyte. Lämpö. Sydänäänet. Lähete eteenpäin. Toisten kiire kasvattaa pelkoa. Se pyrkii väkisin porukkaan mukaan. Olo on jotenkin leijuva, poissaoleva. Ja samalla huolesta raskas. Jossain välissä tulee se ohitsekiitävä hetki, kun yhtäkkiä ymmärtää kristallinkirkkaasti, mistä elämässä on loppujen lopuksi kyse. Mikä on tärkeintä.


Tulemme kotiin reilusti nukkumaanmenoajan jälkeen. Mutta me tulemme. Kaikki neljä, pienimmäinen mukana. Omaan sänkyyn, oman peiton alle. Ja sinne se nukahtaa, potilas, isänsä kainaloon. Kaikki ne isät, jotka reissullamme näimme, eivät olleet yhtä onnekkaita.


Tuo otsikko, joku ihmettelee. En minä tiedä, mitä se tarkoittaa. Se on pikkupotilaan omaa kieltä. Jonkinlainen taisteluhuuto, joka kajautetaan ilmoille isosti silloin, kun elämä hymyilee ja vauhtivarvasta vipattaa. Kuulin sen tänään. Kolme päivää reissumme jälkeen.

7.11.2010

Näin se homma etenee


1. Menet kirpputorille. Sinulla on hirveä kiire, mutta vielä hirveämpi hinku ja siksi päätät kurvaista lastenvaunujen kanssa yhdet nopeat.

2. Lyöt jarrua hyllyn kohdalla, jossa näyttäisi olevan jotakin virkattua. Isket lapselle suolattoman, rasvattoman ja mauttoman maissinaksun käteen ja tutkit hyllyn antia lähemmin sen ajan mitä naksun syöminen kestää. Virkattu on aika keltainen. Aika kiva. Emmit. Et ole päättänyt, vaikka naksu on loppu. Jätät keltaisen hyllyyn ja kaasutat eteenpäin.

3. Noin kahdenkymmenen metrin päässä iskee katumus. Kun ei sitä koskaan tiedä. Ja eihän se maksanut oikeastaan mitään. Lähes ilmainen. Kyllä sille jotain käyttöä löytyy. Palaat takaisin ja otat keltaisen matkaasi.


4. Koko kotimatkan joku kyselee pääsi sisällä, että mitä sinä virkatulla tyynynpäällisellä. Sinulla on yllin kyllin tyynynpäällisiä suhteessa taloutesi tyynyjen määrään. Ja enempiä tyynyjä et oikeastaan voi perustaa, ennen kuin sinulla on sohva. Tai jotain, minkä päälle niitä tyynyjä nyt asetellaan. Kaappiin se jää. Se kaltainen.

5. Kotona laitat keltaisen pesukoneeseen. Täällä ei armoa tunneta eikä anneta. Oli aarre minkälainen tahansa, tietyt pesu-, puhdistus- ja desinfiointiriitit on suoritettava. Keltainen ei ole moksiskaan, päinvastoin. Se oikein loistaa. Kuivuttuaan se onnistuu hiljentämään pääsi sisällä huudelleen äänen.

6. Keltainen on hyvä. Mutta se on yhdeltä sivultaan auki. Ja tarvitsee sisätyynyn, jossa on siisti pinta. Sellaista ei ole. Ääni palaa ja kuiskii, että no niin, minähän sanoin. Kaappiin se jää.


7. Tutkit tyynyvalikoimaasi. Otat yhdeltä tyynyltä päällisen pois ja sovitat sitä keltaiseen. Saa kelvata. Tyyny tursuaa keltaisen raoista ulos. Se on liian iso. Siinä on ruma pinta. Et lannistu. Kangasvarastoistasi löytyy vaaleaa pellavaa, josta ompelet sukkelaan sisätyynylle vähän ahtaan päällisen, vaikka toinen lapsistasi sotkee vieressä ketsupilla ja toinen, se puhtaampi, istuu sylissäsi neljänkymmenen asteen kuumessa koko suorituksen ajan. Kokeilet päällistä tyynyyn ja yllätyt. Sehän on hyvä. Asettelet keltaisen koko komeuden päälle ja yllätyt uudestaan. Sehän sopii. Eikö mikään mennyt todellakaan pieleen? Ääni pääsi sisällä ymmärtää olla aivan hiljaa.

8. Huomaat, että keltainen tarvitsee jonkinlaiset solmimisnauhat avoimelle sivulleen, mutta nyt et ehdi. Sen sijaan ehdit valokuvata ja päivittää blogisi. Palat halusta kertoa koko maailmalle, ettei tarvinnut purkaa. Kerrankin. Ihan niin kuin joku sanoisi jotain niistä nauhoista. Että katsoppas vaan, ne jäävät tekemättä.


9. Asettelet uutta tyynyäsi yläkerran nojatuoliin. Huomaat, että aiempi pyöreä tyynyostoksesi sopii sen kaveriksi. Ihan kivalta näyttää. Tosin ehkä vähän ahtaalta. Mahtuuko tuohon enää kissa? Neulojan takapuoli? Tarvitset sohvan.

6.11.2010

Lohtuostoksia


Ajat ovat sekaisin, kun joulupallossakin liitelevät kesäperhoset. Mutta kaunis se on. Enkä ole ollenkaan varma, piilotanko pallosta joulukoristeiden mukana kaapin perukoille juhlan mentyä ohi. En ollenkaan.

Minäkin olen sekaisin. Vähän. Tömähdin selälleni suureen vesilätäkköön ja loukkasin oikean käteni. Hiukan selkää ja takamusta. Kastelin itseni ja kait vähän vilustuinkin. Hetken tilanne näytti pahalta. Mutta tänään on jo tuntunut siltä, että kyllä siitä käsi tulee. Kokeilin neuloakkin. Mutta älkää luulkokaan, että sukkaa. Muistan kyllä, että lupasin. Että vain sukkia loppu vuosi. Eikä pyhästi mitään muuta. Mutta ei, en todellakaan aio tappaa toipuvaa kättäni sukkapuikoilla enkä sillä jatkuvalla langan kiristelyllä sukkapuikon vaihtumiskohdassa. Joten jos suotte anteeksi poikkeuksen, niin neuloisin tässä välissä yhden pikkiriikkisen asian ukkokullalleni. Kun on se isien juhlapäiväkin viikon päästä. Sitten palaisin kiltisti ruotuun. Sitä paitsi se toinen sukkapari on yhtä kärkeä vailla eli ei täällä olla laiskana maattu. Lätäkössä vaan.


Sen verran korpesi viettää kokonainen työpäivä märissä farkuissa, että lähti sieltä kaupasta matkaan muutakin kuin joulupallo. Marimekon Sukat makkaralla -lasisarja tuntuu ihastuttaneen puoli maailmaa. Niin myös täällä. Vinkkinä Joulupukille, että jos hän on oikein varoissaan, niin tämä lohtuostokseni saattaisi kaivata seuraa. Mielellään eri sävyissä. Orpohan se on yksin olla. Lasillakin.