31.10.2010

Huomenna on marraskuu


Jotenkin oikein odotan sitä. Marraskuuta. Tuntuu, että harmaa alati kasvava paine sopii juuri nyt. Koko syksy ollut sellaista raahustamista. Kait se tällekkin on joku kliimaksi saatava. Kun kerran ruvetaan, niin ruvetaan sitten kunnolla. Tiedä vaikka kutsun sen oikein kylään. Siinäpä irvistelkööt. Juodaan teetä ja kummitellaan yhdessä. Istutaan pimeässä ja neulotaan sukkaa. Jotain oikein hankalan väristä. Tympeä kait se hänelläkin on yksin tuolla koleassa. Haahuilla nyt ihmisten ikkunoiden alla, puhaltaa niiden takkien läpi ja ujeltaa tuulessa. Kastella kaikki. Niin että tervetuloa vaan. Ottakoot vaikka nokoset, jos ei muuta keksi. Jos kerta sukanneulonta sujuu, niin kait siinä sivussa voi kesyttää yhden marraskuunkin. Ei kait se kaamos voi olla sen kummempi juttu.

27.10.2010

Väliaikaraporttia

Käynnissä oleva kisa: So You Think You Can Knit (SYTYCK) 2010.
Kesto: Vuoden vaihteeseen asti.
Kilpailija: Outi featuring Sukkamaratoonari alias Pitkänmatkanneuloja.
Laji: Quick-step. Jalkatyöskentely. Sukat.
Henkilökohtainen ennätys yhden sukan neulonnassa (PB; personal best): Kuusitoista vuorokautta. Neulottu syksyllä 2009.
Henkilökohtainen yhden sukkaparin neulontaennätys: Noin kuusi viikkoa. Neulottu syksyllä 2009.


Malli: Kalajoki by Tiina Seppälä (Rav-link)
Lanka: Pukkilu, sävyä en muista
Puikot: 2,5 mm
No, mites kisa on lähtenyt käyntiin?
- Paremmin, kuin alkuun pelkäsin. Oli tahmea se alku. Tuntui, ettei tästä tule mitään. Että ei ole kunnon ajoitus mennyt kohdilleen. Ei ollenkaan. Välineet tökkivät, kirjaimellisesti. Jälki ei tyydyttänyt. Onneksi valittiin valmennusjohdon kanssa se tango tähän lisämausteeksi. Siitä varmaan sain sellaista lisäpotkua. Intohimoa, kato. Ja kun rupesi näyttämään, että nyt olisi mahdollista rikkoa oma ennätys, niin sekin tietysti sytytti. Sitkeästi neuloin joka päivä vähäsen. Tartuin kutimeen, vaikka otti aivoon.
Niin, tässähän on nyt rikottu sekä yhden sukan että kokonaisen sukkaparin henkilökohtaiset ennätykset viime kaudelta?
- Kyllä (ääni värisee). Näin on tainnut käydä. Hyvältä tuntuu. Ja lämmittääkin tietysti. Jalkoja erityisesti. Mikäs se aika nyt oikein olikaan? En tajunnut itse pysäyttää kelloa.


Tulostaulu näyttää, että ensimmäinen sukka olisi neulottu kuudessa vuorokaudessa ja jälkimmäinen olisi ottanut aikaa neljä vuorokautta. Koko parin uusi ennätys on siis ... kymmenen vuorokautta? Miltä nyt tuntuu?
- Ei sitä meinaa uskoa. Uskomaton fiilis. Nimenomaan tuon toisen sukan kohdalla. Se on aina ollut minulle se vaikea paikka. Se toinen. On sitten sukka, lapanen, hiha tai mitä tahansa. Ja nyt se tuli noin helposti. Oisko se ollut sittenkin tuo sukkamalli; Kalajoki. Se totisesti tuntuu virranneen. Luulen, että pitää istahtaa alas hetkiseksi. Huimaa.

Miten tästä eteenpäin? Kisahan on vasta alussa?
- Sen verran piti maitohapoilla mennä, että jotain kevyempää mietin jatkoksi. Loppuu muuten kunto kesken. Isompaa puikkoa, paksumpaa lankaa. Koitan saada hyvän tuntuman jatkumaan. Kurja, jos rupeaa liiaksi takkuamaan. Minimitavoite kisalle on kaksi sukkaparia ja jos saisin sen toisenkin parin syntymään näillä samoilla tulilla, voisi loppukisasta heittäytyä jopa kikkailemaan. Vaikkapa ne raitapolvisukat kärjestä aloittaen. Voi olla, että siitä ei tule mitään, mutta ei tänne olla tultu häviämään heti kättelyssä. Loppuun asti taistellaan. Ja nyt kun huomasin, että pahalla sisulla saadaan näin hyviä tuloksia, se luo uskoa. Sitä nimittäin riittää. Pahaa sisua.


Aiotteko valmennusjohdon kanssa hioa taktiikkaa vielä ennen seuraavaa koitosta?
- Kyllä me palaveri luonnollisesti pidetään. Todennäköisesti jatketaan sillä tangolla. Vaikka yleisöstä on kyllä kovasti huudeltu Bollywoodinkin perään, mutta sitä pitää miettiä. Sellainen eksotiikka saattaa maksaa tämän ensimmäisellä parilla tienatun hyvän alkuvauhdin. Vaarallista hommaa. Tämä on sen verran riskiherkkä laji tämä sukanneulonta. Siinä piilevät kaikki katastrofin ainekset jo itsessään. Jos kovin rupeaa temppuja tekemään, niin tiedä, vaikka loukkaantuu. Loppuu koko neulojan ura. Eiköhän me luoteta siihen Monosen Untoon. Ja jos menee pieleen, niin voidaan laulaa sitten tiimissä sitä yhtä tangoa, jossa sanotaan että järjen veit ja minusta orjan teit, kun lempes annoit, sen kestävän sä vannoit. Järki tässä voi nimittäin lähteä. Lemmestä en osaa sanoa.

Munaton juttu

En aio mainita sitä j-kirjaimella alkavaa sanaa. Sanonpahan vain naistenlehtien kielellä, että juhlakausi lähestyy. Ja meillä se tarkoittaa leipomuksia. Minulle se j-alkuinen sana on totta jo marraskuulla. Parasta se odotus. Maustekakut pitää saada muhimaan. Piparitalo koristeltavaksi. Ja kaikki se touhu. Lapsiperheessä nämäkin asiat ottavat aikaa.


Ja nyt meille on muuttanut semmoinen kananmuna-allergia. Minun reseptikansiossani ei ole sellaisia herkkuja. Jos teillä on, vinkatkaa toki. Tämän aamuinen ei nimittäin lupaa hyvää. Sen sijaan, että olisin pyöräyttänyt esikoiselle lupaamani piparitaikinan vanhasta tutusta 1940-luvun ohjeesta, jouduinkin etsiskelemään netistä munattoman vaihtoehdon. Ei siinä mitään, ihan ookoo piparit saimme. Mutta. Kun olen tottunut keittelemään siirapissa mausteita ja tuoksuttelemaan, taikainan nopea vatkaaminen ja sinne mausteiden ripotteleminen noin vain suitsukkelaan tuntui lähes pyhäinhäväistykseltä. J-alkuinen sana ja ennen kaikkea siihen liittyvä tunnelma ei synny suitsukkelaan-tempuilla. Eikä ainakaan ilman tuoksua. Piparit jäivät lisäksi makuuni turhan vaaleiksi. Vaikka käytin tummaa siirappia ja korvasin osan sokerista fariinisokerilla. Mausteissakaan ei säästelty, vaikkei tässä mitään keskiaikaisia pumpernikkeleitä tavoiteltukaan. Niin että kaikki munattomat (mikä ilmaus!), antakaa vinkkejä. Testikeittiö ehtisi kokeilla vielä useampaakin reseptiä, kun on kerrankin ajoissa liikkeellä.

25.10.2010

Vihdoinkin!


Aivan kuin vireeni olisi palautumassa. Olen siivonnut. Oikein innolla. Rapannut kurjimmat paikat ja nauttinut. Hekumoinut, mihin vielä ehdinkään. Voiko mojo todella tulla takaisin lokakuun lopussa? Marraskuun kolkutellessa ovelle? Pihalla on harmaata, lehdetöntä ja nihkeää. Synkeällä tavalla kaunista. Vähän sellainen odottava tunnelma. Sisällä ei odotella. Sisällä tapahtuu. Jumankeikka, se sukkaparikin on kohta valmis.


Jos tämä on vain lomaviikon kestävä piristyminen, olen todella pahoillani. Pidän peukkuja sen karmealta maistuvan dynamiitin puolesta, jota otan verenvähyyteeni aamuisin 30 millilitraa. Jospa mojo asustaakin vitamiinipullossa?


Kuvissa taloutemme nuorempaa naisväkeä esittelemässä äidin uusia essuja. Kyllä, viuhka kirpputoreilla jatkuu.

23.10.2010

En tykkää vieläkään

Saatatte olla lopen uupuneita sukkajuttuihini, mutta kerron silti. Kaikki ne asiat, jotka vievät järjen sukkien neulonnassa. Olen vähän analysoinut asiaa ja touhu kallistuu vaakakupissani vahvasti ikävän puolelle. Vaikka olen minä yrittänyt olla positiivinen. Hymyilläkin välillä.


- Sukkien neulominen on tylsää. Suorastaan kuolettavan tylsää. Matka varresta kantapäähän etenee pelkällä pahalla sisulla ja management by perkele -asenteella. Jos en olisi mukana siinä halvatun (anteeksi!) kisassa, olisin käynyt jo kaupassa ja ostanut sukat. Ihan sama, vaikka lanka on ihanaa. Ihan sama, vaikka mallin ohje hyvin kirjoitettu ja tulollaan oleva sukka miellyttää silmää. Ihan sama.

- Ajattelin neuloa paksulla langalla sutjakasti helpon ohjeen. Että jos vika on vauhdissa. Ei, kyllä vikaa on myös neulojassa. En nimittäisi lankaa, jota neulotaan kaksipuolimillisillä, varsinaisesti paksuksi langaksi. Miksi aloitin juuri tällä langalla? Olen miettinyt myös monen kanssaneulojani mielenterveyttä. Miksi ihmeessä neulojat huutavat niiden "ohuempien" sukkalankojen perään? Mikä niissä paksuissa on vikana? Mistä niitä saa? Kaikki myynnissä olevat sukkalangat ovat silmiini liian ohuita. En ole ohuiden lankojen ystävä. En ainakaan, jos niitä neulotaan sukkapuikoilla. En tajua sukkapuikkoja. Inhoan niitä löysiä silmukkajonoja, mitä jää sukkapuikkojen saumakohtiin, vaikka kiristät lankaa yhtä tiukalle kuin mitä hermosi jo ovat.

- Edellä mainituista syistä sukkien neulonta on hidasta. Olen neulonut nyt yhtä sukkaa viisi ja puoli vuorokautta. Tässä ajassa Sylvin takakappale palmikoineen oli jo valmis ja olin rouskuttanut toista etukappalettakin hyvän matkaa. Nyt joku sanoo, että mikä kiire. Niinpä. Neulominenhan on parhaimmillaan zen. Ja flow. Sukkien neulonta on jotakin muuta. Se nousee tässä taloudessa puhtaasta tarpeesta. Sukkia tarvitaan. Niitä neulotaan, vaikka tekisi mieli ihan jotain muuta. Meditatiivinen violetti langansävy ei auta. Ei gregoriaaninen kirkkolaulu. Ei mielikuvaharjoittelu. Ainoa mikä auttaa on se, että sukkapari valmistuu ja pääsee tekemään jotain muuta.

- Jos unohdetaan henkinen terveys ja ajatellaan sitä fyysistä, niin pitkästä aikaa olen neulonut hartiani jumiin. Se on se, kun pitää kiristää jatkuvasti sitä seitinohutta lankaa äärimmilleen. Tuijottaa niska kenossa mallikuviota. Ja yrittää nähdä minimaaliset puikot. Näkymättömiin katoavan langan. Kun ei tullut hankittua niitä monitehoja.

Jotain positiivista, te kysytte. Totta kait. Neulon sukkaa, se on jo saavutus. Sukka etenee, vieläpä ennätysvauhdissa. Tiedä vaikka tässä rikottaisiin henkilökohtainen yhden sukan ennätysaika. En ole vielä niin tukossa, ettenkö voisi tänäänkin jatkaa. Ja surullinen tosiasiahan on kait se, että jos ihminen haluaa istuvat, kauniit ja vähääkään muotonsa pitävät, kestävät (?) sukat, ne on neulottava itse. Sillä tiedolla sinnittelen eteenpäin. Lisäksi olen laittanut itselleni samat säännöt, millä olen opettanut kaksi ulkoa löytynyttä kujakissaa sisäkissoiksi ja valjaisiin. Jos ulos aikoo, sinne pääsee vain valjaissa. Mikään huuto, ulina ja kynsiminen ei auta. Minä olen päättänyt, etten neulo loppuvuonna muuta kuin sukkia. Mikään valitus, messuaminen ja blogissa ruikuttaminen ei auta. Kissa tajuaa parissa kuukaudessa. Outilla voi mennä vähän pitempään.

20.10.2010

Kohta


Kumpi tekee mielen iloisemmaksi? Se, että on lomalla vai se, että tietää kohta olevansa? Vielä kaksi päivää ja sitten loma. Tämä viikko on ollut säkkipimeä ja silti keveä kuin höyhen.

17.10.2010

Unohduin opiskelemaan

Ryhdyin hakemaan vielä viime hetkillä pyhäiltana tietoa tangosta. Siitä argentiinalaisesta. Ajattelin mennä vähän vastaan. Hyvitellä maratoonaria. Kun piilotin sen Nalle-langat. Ja ostin ihan vaan tavalliset kaksipuoloset. Muhoksen S-marketista. Että ymmärtäisin, mitä se oikein kouhkaa. Kun sillä kerran nyt sitten maustetaan sitä meidän Quick-steppiä. Mehän ollaan tiimi.

Opin, että sanana tango tulee latinasta ja tarkoittaa kosketusta. Ja että argentiinalaisessa tangossa asuu intohimo. Kiihkeys. Kyse on siis rakkaudesta. Pöljäkin sen tajuaa. Ja sitten tajusin muutakin. Hommahan menee täysin väärin. Me aloitetaan väärällä tanssilla. Väärällä tyylillä. Ajatelkaa nyt: Salissa vallitsee odottava tunnelma. Jännitys väreilee ilmassa. Raskaat verhot vedetään hitaasti syrjään. Sali hämärtyy. Alkaa se musiikki. Vähän haikea, mutta samalla kiihkeä argentiinalainen tango. Syke nousee. Ja lavalle, ohueen valojuovaan steppaa kuivakka pitkänmatkanneuloja mukanaan Kalajoki-sukkien ohje ja mustikkamaidon värinen suomenlammaslanka. Ja alkaa neuloa. Ohjeen mukaan. Kyllä siinä idylli särkyy. Argentiinalainen tango vaatii mustaa, syntistä pitsiä. Puoleen reiteen. Niitä Tikrun paheellisia sukkia. Kalajoki on kansantanssi. Letkajenkka. Kotimainen tango. Seinäjoen tangomarkkinat. Jari Sillanpää ja Reijo Taipale. Oli maratoonarin kisa-asu mikä tahansa, metsään menee.

Juoksin kisapaikalle. Startti oli jo kajahtanut. Ilotulitus ohi ja tanssit hyvässä vauhdissa. Huutelin maratoonaria, mutta siinä jytkeessä ei kukaan voinut kuulla mitään. Turhaan karjuin ihmisten yli: "Vedä Monosta! Unto Monosta! Satumaa-tango!" Pää riipuksissa raahustin huoltojoukkojen tiloihin. Lohdutin itseäni, ettei se voitto, vaan jalo kilpailu. Ja että tässä mitään mahiksia olisi ollut kuitenkaan. Hommahan menee kuin ennen vanhaan jääkiekossa. Neuvostoliitto voitti aina. Nyt ne sanoo, ettei hevillä voi hävitä. Eikä se ole meidän laji.

Myöhemmin kuulin, että pitkänmatkanneuloja oli saanut Kalajokensa käyntiin. Steppi oli ollut kamalaa katsottavaa, mutta biisi oli kuulemma ollut hyvä. Olavi Virta ja Metro-tytöt. La Cumbarsita. Suomi-tangoa! Se siis ymmärsi sen itsekkin. Kun eihän tässä millään Manos del Uruguaylla lähdetty. Eli me siis jatketaan. Ja oli se ehtinyt Hepsin blogiinkin. Sieltä löytyneen linkin avulla se osaa luoda nyt sekä oikeita että nurjia silmukoita. Nouseekohan sillä päähän?

16.10.2010

Vähän kränää

Me ollaan ihan eri mieltä. Se sukkamaratoonari sanoo treenanneensa siihen malliin tangoa, että sillä aloitetaan. Onnistuu kuulemma minkälainen taivutus tahansa. Vaikka ruusu huulten välissä. Taikka kaksi. On tanssikenkää ja tangon vaatima dramaattinen asu. Sillä vipattaa tanssijalka niin, ettei se pysy kohta housuissaan. Saan olla sitä ihan pitelemässä. Ottaa vielä varaslähdön, mokoma. Että piti ottaa se kaheli mukaan tähän tiimiin. Pitkänmatkanneuloja tanssikisaan? Mitä minä oikein ajattelin? Nyt saa jännittää senkin puolesta. Vaikka tuolla menolla se kyllä huitaisee ne sukat sukkelaan. Ainakin sillä on itseluottamus sen sukkakranssin jälkeen pilvissä. Se on kuin amerikkalainen pikajuoksija ennen kisaa. Luulee olevansa ihan kingi. Näyttelee lihaksiaan. Kulta kiiltää kaulassa. Ei sitä kestä kukaan. Ei erkkikään.


Nyt se on ruvennut neuvomaan minua lanka-asioissa. Vaikka sovittiin, että minä hoidan sen puolen. Ei mitään luottamusta. Se hokee, että jos mennään tangon tahtiin, niin silloin mennään sääntöjen mukaan. Sillä lailla kuin ohjeessa sanotaan. Ja siellä vissiin sanotaan, että pitäisi olla Nallea. Mutta minä olen päättänyt, että Pukkilulla aloitetaan. Enkä ole tottunut, että tullaan sanomaan. Tuolla lailla. Silti olen nyt ihan sekaisin. Että tulisko sillä Nallella nopeammin valmis pari. Tai vaikka sillä vielä paksummalla harmaalla, jolla vedettiin se kranssi. Se oli tosi nopea. Melkein kuin valon nopeus. Että saisi sellaisen hyvän tuntuman alkuunsa. Että voisiko se maratoonari olla oikeassa? Mutta kun sitä tuossa katsoo koikkelehtimassa, niin ei se oikein vakuuttavalta näytä. Soittaa Olavi Virtaa ja koettaa laulaa mukana. Putoaa taivutellessaan persuuksilleen. Punottaa. Siitä me ollaan yhtä mieltä, että Kalajoki-sukat tehdään ekaksi. Ja sitten raitapolvarit. Joko heti perään. Tai sitten siinä välissä jotain sellaista, missä on jotakin reuhakkaampaa pintakuviota. Ensimmäinen pari ratkaisee, miten edetään. Että minkälaista riskiä tässä oikein uskaltaa ottaa. Ja kestääkö tuolla tanssijalla vintti. Tuosta ei koskaan tiedä. Paitsi sen, ettei se Virran Olasta huolimatta ole kotimaisen tangon ystävä. Jotain argentiinalaista pitäisi kuulemma olla. Kiihkeämpää kisasykkeen nostattajaa. Niin kuin se nyt enää mitään nostatusta tarvitsisi. Mistä minä sitäkin tähän hätään. Kelpaisikohan sille tämä?


Ja nyt se vielä hoksasi aamusella, ettei meillä ole puikkoja. Vaikka uhosin, että kaikki varmistetaan viimeisen päälle. Että lähtölipun alla asiat ovat kunnossa. Startti on huomenna ja meillä kaksipuolimilliset teillä tietymättömillä. Kaksimilliset kyllä löytyisivät, mutta niillä ei tietenkään aloiteta. Lankakauppaan en ehdi. Novitalaisia saanee marketista, mutta ne eivät kelpaa. Sanoin kyllä, että ne ovat ihan hyvät puikot. Mutta kilpailussa pitää kuulemma olla kilpailupuikot. Se haluaa jotkut mersupuikot, jotka sointuvat kisa-asuun ja lyövät muut kisaajat vähintäänkin ällikällä. Ensivaikutelma ja stailaus; ne kuulemma tuovat pisteitä. Ja erikoiset askelkuviot. Pelkäänpä pahoin, että se on suunnitellut sellaisia.

15.10.2010

Onnesta soikeana

Tekee mieli laittaa pötkölleen. Loikoilla oikosenaan. Ketarat levällään. Ja tunnustella, miltä maistuu työnteosta vapaa iltapuhde. Viimeinen viikko on paahdettu sellaisella vaihteella, että sekaisin ovat menneet päivät ja yöt, kellot ja kalenterit. Ja se tuntuu. Se näkyy. Täällä asuu varsin harmaa nainen, jonka otsaa kivistää.

Onneksi on ollut sitä keltaista. Tuolla ulkona. Vaikka juuri nyt huomaan, että sekin alkaa mennä pois. Lumikin meni pois, mutta sillä ei ole nyt niin väliä. Ehdin vielä kahisuttaa saappaillani sitä keltaista merta, joka lainehtii jalkakäytävillä. Ai, kun tykkään siitä. Se on tehnyt minut niin monesti iloiseksi. Silloinkin, kun en ole ehtinyt varsinaisesti iloita. Ja nyt, kun heräsin tästä viikon kestäneestä painajaisesta, aion kahisuttaa oikein kunnolla. Huomenna heti aamusta niin, että lehdet pöllyävät.


Niin, aloitin muuten glögikauden. Sekin lämmittää. Sen sijaan se, ettei Bloggeri taaskaan suostu liittämään tekstiini kuvia, kiukuttaa. Mutten aio siitä välittää. En tänä iltana. Kuvitelkaa te jotakin keltaista. Sellaista niissä kuvissa olisi ollut.

Edit. Aikani taisteltua se onnistui. Blogger luovutti. Sain kuvat. Nyt olen ihan petitavaraa, joten menen maate.

10.10.2010

Mie en terve lienekkänä

Enkä puhu nyt fyysisestä terveydestä. Siis ihan tosi, homma rupesi tökkimään vasta viidennen kantapään kohdalla. Ja se oli muuten tiimalasi.


Tämän hulluuden johtopäätös? Hollantilainen on kiva. Saksalainen piti purkaa kerran, siinä meni jokin vikaan, mutta se on ehdottomasti hauskimman näköinen. Ja istuu. Tai kaikkihan nämä istuvat, mutta walesilaisen ja ranskalaisen kantapään jälkeen jalkapöydän päälle ja jalan alle jää tympeää löysyyttä. Saattaa johtua langasta, puikoista ja liiallisista silmukoista, mutta ehkä myös tekniikalla on osasyynsä. Kahden viimeksimainitun kantapään valmistuttua ollaan jo puolivälissä jalkaterää (kavennuksia tehdään niiiin hitaasti) ja lähellä kärkikavennusten aloittamista, kun näissä muissa tehdään vain kantapää ja se siitä. Saksalaisessa puikoilta 2 ja 3 napataan parit lisäsilmukat kantapääpuikoille ja se sopii ainakin meikäläisen jalkalle hyvin. Tiimalasi on napakka, mutta en tosiaankaan aio tehdä sitä toiste. Näiden neljän muun jälkeen se tuntui käsittämättömän hankalalta. Että tosiaankin asian voi tehdä helpommin ja nopeammin. Kantapäähärdelli pyöräytettiin putkena 48 silmukalla. Saattoi olla tähän jalkaan tällä langalla liikaa, löysää kantapään jälkeen tosiaan oli.


Mitä muuta? Kantapäätä syntyi sen verran haipakkaa, että tuosta määrästä tulisi hyvinkin nilkkasukat. Tämä antaa kuulkaas toivoa Sytyck-kisaakin ajatellen. Lanka oli ihan huippua. Jos kisasukat alkavat maratoonarilla tökkiä, vaihdetaan tähän. Mysteerilankaa riittää. Ja mitäkö sukkaputkesta tuli? Joulukranssi tietysti. Tai opetuskranssi. Siinä ne näpöttävät niin nätisti. Hollantilainen, saksalainen, walesilainen, ranskalainen ja tiimalasi.


Ohje: Sitä ei ole, mutta helposti tämä syntyy, jos jostakin syystä haluat samanlaisen. Eli otetaan mieluista lankaa ja ruvetaan neulomaan kantapäitä. Sama kait se on minkälaisia. Neuloin sileitä kerroksia kuta kuinkin 12 kantapäiden väliin. Jotkin kantapäät olivat sellaisia, että symmetrian vuoksi kerroksia piti tehdä enemmän. Jos olisin uskonut ideaani, olisin ehkä tehnyt tähän vielä pari kantapäätä lisää, mutta sitä ei ollut. Ja kiva näinkin. Kun putki on valmis, työ päätellään. Putki tungetaan täyten vanua tai jotain muuta pehmeää, mitä nyt keltäkin löytyy. Ommellaan kiinni. Koristellaan vuodenajan, maun ja kotoa löytyvän koristearsenaalin mukaan.

9.10.2010

Nyt tarkenee


Meillä asuu pikkuamatsooni. Vikkeläliikkeinen ja kuta kuinkin mahdoton kuvattava. Eihän se tietenkään mikään yllätys ollut, onhan tätä yritetty monesti ennenkin. Nyt koetimme oikein kahdella kameralla, kahdella kuvaajalla. Sähikäinen piti meitä pilkkanaan. Varsinaisesta kuvauksen pääkohteesta, neidin uusista villahousuista, tallentui kameroille miljoonittain kivanväristä viirukuvaa. Mutta muutama sellainenkin, josta ehkä saatte selvän.


Housujen ohje löytyy täältä. Lankana on Novitan kutisemattomaksi mainostettu Puro. Ja mainonta tuntuu kerrankin pitävän paikkaansa: amatsooni on isänsä, perheemme pääkutisijan, suureksi kauhuksi pitänyt villapöksyjään paljaalla iholla eikä ole ollut moksiskaan. Päinvastoin - lapsi on suuttunut, kun housut on pitänyt vaihtaa äidin vaatimuksesta kevyempään vaatetukseen.


Otin langanvalinnassa tietoisen riskin: pehmeä Puro ei ole kulutuksen kestoltaan varmaankaan se viisain valinta. Enkä äkkiä ajateltuna keksi kulutuksen puolesta kovempaa paikkaa, kuin taaperoikäisen housut. Eli tämä on tällainen testi. Ei nyt ihan työtehoseuran veroinen, mutta antanee jotakin osviittaa. Kaiken varuilta virkkasin toiseen polveen ja takamukseen paikat jo etukäteen. Varsinkin tuosta pepusta tuli hauskan näköinen.

Ja hei, jos joku muukin aikoo neuloa omalle viikarilleen villahousut tuolla Garnstudion mainiolla ohjeella, niin sen verran vinkkaisin, että koko on jokseenkin höveli. Vyötärön resori ulottuu suorana kainaloon, kuvissa se on kaksinkerroin taitettu. Pepussa on tilaa vaikka minkälaiselle kestovaippapaketille, mutta reisissä - ainakin tällaisen vähän jytkymmän tyttären kohdalla - saattaa tulla ahdasta. Onneksi villa joustaa. En neulonut jalkaosista niin pitkiä kuin mitä ohje edellytti. Jopa kasvukäyrien ylärajalla keikkuvalle lapselle villahousuihin olisi jäänyt hyvinkin 10 senttiä löysiä nilkkoihin, jos olisin ollut tottelevainen. Ja näinkin, raskaasti lyhennettyinä, lahkeen resoria saa kääntää. Näillä mennään tämä talvi, jos vain Puro kestää.

8.10.2010

Nancyn opissa


Blogiani säännöllisesti seuraavat tietävät, että olen lähtenyt mukaan elämäni ensimmäiseen neulehaasteeseen tai pitäisikö sanoa kilpailuun. Kisan idea on se, että osallistujat joutuvat neulomaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelta. Toisin sanoen jotakin sellaista, mitä on aiemmin - vahingossa tai tarkoituksella - kiertänyt kaukaa. Kilpailu on laadittu televisiosta tutun Dance! - ohjelman formaattiin ja siksi neulojat ovat saaneet omat haasteensa tanssityylien mukaan. Minä, villasukaton nainen, sain lajikseni Quick-stepin, jalkatyöskentelyn. Ja aikani kipuiltuani olen jopa onnistunut täsmentämään, miten tuohon haasteeseen aion tarttua.

Nyt eletään vasta niin sanottuja Hollywood-viikkoja, jolloin on mahdollisuus tehdä kaikki ne esivalmistelut, mitä tällainen kilpailu kultakin neulojalta vaatii. Varsinainen lähtölaukaus on vasta viikon päästä. Silti täällä neulotaan jo sukkaa. Sori, tämä tuli vähän äkisti - toivottavasti kukaan ei kaatanut kahvia näppikselle eikä pudonnut tuoliltaan. Voin sen verran lieventää järkytystänne, että oikeastaan neulon vain sukan osia; tarkemmin ilmaistuna kantapäitä. En ole siis vielä parantunut sukkaongelmastani enkä ottanut varaslähtöä. Täällä vain valmistaudutaan.


Muistan kyllä, että haastoin itseni neulomaan vähintään kaksi sukkaparia kilpailun aikana. Ja että tekniikkaan piti perehtymäni vain teoriassa - siis sellaiseen, mitä noissa kilpailusukissa ei ole tarjolla. Mutta ei siitä mitään tullut. Minä olen käytännön ihminen ja minulla on motorinen muisti. Kaikki se, mitä haluan oppia, pitää opiskella tekemällä. Niinpä viskasin iltalukemisena olleet sukkakirjat seinään ja kehittelin toisen systeemin. Nappasin Nancy Bushin Knitting Vintage Socks - kirjasen syliini ja rupesin hommiin. Puikkojen koosta ei ole mitään tietoa. Lankakin jotain paikallista pässinpökkimää vuodelta miekka ja kypärä. Harmaata, kuten sukkalangan aidoimmillaan pitääkin. Ja aloin neuloa. Neulon joka ikisen kantapään Nancyn kirjasta ja sen lisäksi vielä kaikki ne muut, mitä vastaan tulee. Nancy neuvoo hollantilaisen, saksalaisen, walesilaisen ja ranskalaisen ja sitten on vielä se tiimalasi, jonka varmaan löydän jostakin. Vai onko se tiimalasi salanimeltään jokin noista Nancyn listaamista? Onko kantapäitä vielä lisää? Luulen tarvitsevani varalta vielä pari muuta. Minulla on nimittäin ajatus näille kaikille kantapäille. Eihän me nyt hyvää lankaa tuhlata pelkkiin irrallisiin kantapäihin, höpsis. Hollantilainen hevosenkenkäkantapää on jo valmis ja kohta on se saksalainenkin. Niin että vinkkejä nyt! Outille lisää kantapäitä! Nämä loppuvat muuten kesken.

Edit. Hold your horses! Kantapäät riittävät. Ideastani taisi tulla pannukakku. Kiitos kaikille auttavan kätensä ojentaneille!

6.10.2010

Lokakuun kuudes


ja olen sairauslomalla. Taas. Flunssassa. Puhekiellossa. Ei kylläkään tarvitse sairastaa yksin. Tälläkään kertaa.


Elämästäni on tulossa valitusvirsi. Blogistani samaten. Ja blogger säestää: ei suostu liittämään kuvia postaukseeni ei sitten millään. Olisi kovasti kysyntää huonolle huumorille ja mauttomuuksille. Aloitan tästä. Muita ehdotuksia?

Edit. No nyt sitten sain läpi pari kuvaa. Hohhoijaa. Näitä päiviä. Sovitaanko, ettei tänään tarvitse ajatella sukkia?

1.10.2010

Valmennusjohdon palaveri

Se sukkamaratoonari löytyi. Sillä ei ole ollut yhtään starttia sitten viime syksyisen kisan. Aika kalvakka se on eikä missään kaksisessa kunnossa. Se ei ilahtunut yhtään, kun kuuli, että kohta pitäisi ruveta. Taas? se marisi. Vastahan mä neuloin sulle yhdet sukat. Vielä enemmän se veti naamaansa ruttuun, kun kuuli, että kahdet pitäisi tehdä. Vähintään. Sitä parempi, mitä enemmän. Ja että pitäisi vetää uusilla askelkuvioilla. Tanssien. Tangoa tai jotain siellä matkalla. Meinasi karata, raukka. Mutta oli niin heikkona, että juoksin sen kiinni. Sanoin, että minä joudun lukemaan sukkakirjoja. Ei ole kuule kaksista sekään. Se auttoi. Sanoi juoksevansa mieluummin vaikka kymmenen maratoonia kuin lukevansa mitään niin epäeroottista kuin sukkakirjat.

Me pidettiin sitten miitinki. Semmoinen palaveri, niin kuin kisojen alla on tapana. Katsotaan videolta omat ja kilpakumppanien suoritukset ja mietitään, mitä tehdään ja mihin isketään. Ei meillä kyllä videoita ole. Ihan vaan tämä ja sitten muiden kisaajien blogit. Me listattiin meidän tiimin vahvuudet ja sitten se puoli, jossa olisi sitä kehittämisen varaa. Ja just se puoli jotenkin painottui. Rupesi tuntumaan, että meiltä loppuu aika kesken. Että ehditäänköhän me kisakuntoon ollenkaan. Katsokaa nyt itse:


Huolenaiheisiin kirjattiin myös urheilijan hailakka olemus. Viikolla häthätää pidetyssä terveystarkastuksessa maratoonarin hemoglobiiniarvo osoitti tasan 111. Eihän se tuollaisilla lukemilla selviä ensimmäisestä kaarteesta. Jotain lisäravinteita tarvittaisiin. Dopingtestauksista ei tämän kisan alla (SYTYCK) ole ollut mitään puhetta. Vedetäänköhän kisaajat kesken kisan testitelttaan yllätyspissalle? Sallintaanko apteekin rautavalmisteet? Tulkitaanko lisärauta lajirikkomukseksi, koska siinähän mennään jo selvästi Heavy metalin puolelle?

Raudan lisäksi myös muita vahvistuksia pitäisi miettiä. Viime syksyisen kisan pääpalkinto, uuden uutukaiset villasukat, kuluivat pian kisan päättymisen jälkeen puhki. Ilmeisesti muilla sukanneulojilla on hallussaan jonkinlaisia vahvistuksia, joilla kantapääosa saadaan kestämään. Onko tämä salaista tietoa? Onko se nailonia? Olisiko Niksi-Pirkasta apua? Jos saksisi sukkahousujen kantapäävahvikkeet suikaleiksi ja neuloisi kilpailusukan kantapäähän, tulisiko pitoa? Ja jos tulee, niin tuleeko liikaa? Sujuuko tanssi? Voi että menee vaikeaksi.


Jännitys alkaa tihentyä. Maratoonari on ryhtynyt treenaamaan. Tikuttelee vitosen puikoilla villahousuja. Sukkapuikoilla muuten - ihan harjoituksen vuoksi. Ja valmennusjohto on ryhtynyt vimmaiseen selvittelyyn, jotta aiempien kertojen virheiltä vältyttäisiin. Pari viikkoa starttiin: riittääkö aika?