30.9.2010

Lankaa!

Edellisen postauksen kommenteissa muutama kanssaneuloja kehoitti harkitsemaan vakavasti luksuslangan hankkimista niin Sytyck-haasteen kuin sukanneulonnankin vauhdittamiseksi. Ongelmana on se, etten ole aivan kärryillä niiden asianhaarojen suhteen, mitkä tekevät sukkalangasta siniverisen. Minulla on kyllä sukkalankoja, itse asiassa yllättävän paljonkin, mutta ne on hankittu ihan muita asioita silmällä pitäen. Pöljyyttäni osoittanee viime syksynä messuilta ihan vaan kivan värin vuoksi hankitut kaksi kerällistä Regian Hand-Dye Effect-lankaa, joista toisesta pakersin sukat. Kovanonnen sukat, jotka reikiintyivät luvattoman nopeasti. Minua kyllä varoiteltiin, mutta tapoihini kuuluu tunnetusti kiivetä persus edellä puuhun. En siis kuunnellut. Nyt ajattelin kuunnella ja esittelen teille siksi varastoistani löytyvät sukkalangat. Sanokaa nyt, onko joukossa sellaisia lankoja, jotka kannattaisi säästää muuhun kuin sukanneulontaan. Onko joukossa joku, jonka neulominen sujuu normaalioloissa kuin tanssi? Joku, johon kannattaisi nyt tarttua? Niin ja minun sukkani tulevat käyttöön. Niin kuin Sanna asian ilmaisi: nyt haetaan sitä työhevososastoa.


Noroja löytyy. Neljä iskemätöntä ja yksi vähän aloitettu kerä. Kaikki mallia Noro Kureyon Sock Yarn. Näille löytyy kyllä muutakin käyttöä. Mutta tekisi ihan hirmusti mieli sellaisia nororaitapolvareita. Polvisukilla en aio aloittaa, mutta ehkä joskus myöhemmin. Mites on naiset? Kestääkö Noro sukissa?


Näissä kuvissa on yhtä sun toista. Violettisävyinen on Mokkasukkaa. Sitä mulla on kaksi vyyhtiä. Voimakkaan siniseltä kuvissa näyttävä vyyhti on CascadeYarnsin Heritage ja tuo vihreä-ruskeasävyinen ihanuus Araucania Ranco Multy. Voisin vaikka vannoa, että mulla on jossain myös täysin korkkaamaton vyyhti Araucanian Solidia, mutta en sitä tähän hätään löytänyt. Ja alemmassa kuvassa takana kurkistelee synkeän värinen Austermann Step Classic. Siinä näyttää vyötteen mukaan olevan vaikka mitä aloeveeroja ja jojobaöljyjä. Miksi minä semmoisen olen ostanut?


Tässä kuvassa on lisää Mokkasukkaa, tosin eri sävyssä ja sitten on fiasko: Lorna´s Lacen Shepherd Sport. Ehkä ihaninta tuo okran ja ruskean liitto mitä tiedän tuossa vyyhdillä. Mutta neuloppa tuota lankaa. Saat sellaista ällöttävää pientä maastokuviotihrua, jota ei kestä katsella. Miten tuollaisesta vyyhdistä voi tulla mitään niin hirveää? Tämä lanka odottaa jotain oivallusta, jolla maastokuvion saa peiteltyä (kirjoneuletta?). Tietenkin jos tästä neuloisi sukkia, niitä voisi lähettää hyväntekeväisyyteen Sannan vinkkaamille veteraaneille ja sotapojille. Sellaisten sukkien kuoseilla maastoutuisi hyvin vaikka missä Afganistanissa. Mutta kun minäkin tarvitsen sukkia..


Ja sitten on tietysti Novitaa. Nalle Colori odottaa esikoisen neuleharrastuksen alkua. Olen tuuminut sen sopivaksi harjoittelukeräksi niihin hommiin tai sitten siitä voisi tehdä jotakin lapsille. Keltainen Isoveli on paremman väristä luonnossa, olen tehnyt siitä joskus baskerin. Sitä on enemmän kuin mitä kuvasta näkyy samaten kuin tuota harmaata Nallea, josta voisi itselleen jotakin ajatellakkin. Sukat?
Lisäksi löytyy sitä Regiaa, Novitan TicoTicoa vai mitä se nyt oli, lukuisia vyötteettömiä sukkalangalta näyttäviä nöttösiä ja mystisiä keriä, jotka aion jättää rauhaan ja muihin kohteisiin käytettäviksi. Ja sitten on vielä se, josta ajattelin aloittaa. Jos neuloisi ihan ekaksi Pukkilusta Kalajoki-sukat. Olisko hullua? Ja jos yrittäisi neuloa noista omista langoista sitten jotakin muutakin? Mutta mitä? Ja ennen kaikkea - mistä langasta?

29.9.2010

Outi goes to Hollywood

Ilmottauduin mukaan SYTYCKkiin saadakseni vähän kipinää pian loskaksi kääntyvään syksyyn. Pikkuisen virtaa tulevaan pimeään vuodenaikaan. Ja miten kävi? Sain lajikseni Quick-stepin, mikä tarkoittaa neulekielelle käännettynä sukkien neulomista. Se on ainakin tähän asti ollut sellaista hommaa, joka sammuttaa viimeisetkin valot tästä naisesta. Ensimmäinen ajatus heti haasteen nähtyäni olikin, etten tule selviämään marraskuusta.

Minulla on ollut aikaa miettiä. Tuntitolkulla. On töissä sellainen viikko, että istumista ja seinään tuijottamista on ollut aika tavalla. Olen miettinyt sukkia. Varsia. Kantapäitä. Kärkiä. Että sitä ihminen joutuu monenlaiseen. Ja olen päätynyt jonkinlaiseen lopputulokseen. Olen tajunnut, ettei vika ole sukissa, vaan minussa. Olen ymmärtänyt, että tässä haasteessa piilee mahdollisuus, jota minun ei palelevine jalkoineni parane jättää käyttämättä. Minulle tarjotaan tilaisuutta irrottautua ilmiselvästä ja vähän murrosikäisestä asennevammastani. Tilaisuutta karistaa kirous. Tilaisuutta hankkia sukkapari tai useampi. Ja kyllä, otan haasteen vastaan. Marraskuusta huolimatta.


Olen hahmotellut haasteeni varsin löyhäksi. Mikäli ymmärsin oikein, sitä on mahdollista muuttaa ja tarkentaa kisan edetessä. Olen miettinyt lapsia, flunssaa ja korvatulehduksia, töitä, joulua ja kotihommia, enkä halunnut siksi asettaa haastetta enkä itseäni liian tiukalle heti alkuunsa. Pitää olla pelivaraa molempiin suuntiin. Pelivarasta huolimatta haaste on minulle kova. Olen päättänyt oppia pois siitä vuosikymmenten aikana kasaantuneesta puhtaasta pelon sekaisesta kauhusta sekä vastenmielisyydestä, jota tunnen sukkien neulontaa kohtaan. Haastan itseni tekemään työtä varsin vakavan asenneongelman lievittämiseksi. Ja kun kirjoitan tätä, minulla naurattaa. Ihan kuin olisin liittymässä johonkin AA-tyyppiseen kerhoon. Hei, olen Outi. Sukat ovat minulle Ongelma.


Siitä en ole ihan varma, miten homma käytännössä menee. Ajattelin kuitenkin, että yhdet sukat eivät riitä. Jos oikein ylitän itseni, saattaisin kisaan varatun ajan puitteissa ehtiä jopa kahdet. Marin vinkkiä noudattaen olen päätynyt ratkaisuun, jossa neulon aluksi jonkin "nopean" (hah!) mallin ei-niin-ohuella langalla ja sen jälkeen toisen parin, jossa olisi sitten jo vähän enemmän vääntöä. Kaikki ne ziljoonat kärkikavennukset, kantapäät sun muut lajin tekniset hienoudet aion opiskella vain teoriassa. Kahteen sukkapariin tietysti mahtuu kaksi erilaista tekniikkaa, mutta ei sen enempää. Aion lukea sukkakirjoja ja asiaan liittyviä artikkeleita, niin tympeältä kuin se vielä nyt tuntuukin. Lupaan ylipäänsä perehtyä sukka-asioihin. Olen jo googlettanut magic loopin, koska se lajikuvauksessa erikseen mainittiin. En usko palaavani aiheeseen, mikäli nyt ei aivan ihmeitä satu. Kuten esimerkiksi vaikka että aurinko ja kuu vaihtaisivat paikkaa. Sytyck- kisan henkilökohtainen tavoite voisi olla siis lyhyesti se, että tämän neulojan villasukaton aikakausi päättyisi ja jatkossa pystyisin neulomaan sukkaparin ilman, että sitä varten pitää kerätä rohkeutta kuukausitolkulla. Tiedän toki, ettei kaksi sukkaparia tee vielä kesää, kuten sanotaan, mutta onhan se alku.

Mitäs sanotte? Kelpaakohan tämä haasteeksi? Itseäni ihan huimaa, mutta tiedä teistä tekijänaisista.. Minä lähden nyt joka tapauksessa etsiskelemään sukkamaratoonaria. Minulla olisi hänelle vähän asiaa. Ja kohta myös hommia. Niille blogini lukijoille, jotka eivät tiedä käynnissä olevasta Sytyck-kisasta mitään, kerron, että silmukat saa luoda vasta lokakuun puolessa välissä, jolloin alkaa varsinainen showtime. Tässä väliajalla - Hollywood-viikoilla - tarkistetaan, että sukkamaratoonarin välineet ovat kunnossa, huolto pelaa ja kisapäivän aamuna kaikki on jetsulleen. Välineistä en aio tinkiä. Jos täällä kaikki muu vähän nilkuttaakin, niin maratoonarin kisa-asussa ja muissa vermeissä en anna tasoitusta tuumaakaan. Perskules. Puikkojen pitää kiiltää ja lankojen laulella sulosävelmiä. Joku ilo se on oltava sukanneulonnassakin.

26.9.2010

Raskas huokaus

Tulin vaan sanomaan, että minäkin sain SYTYCK-haasteeni eilen. Ja vaikka yön yli on nukuttu ja aamukuudesta asti asiaa tänään puntaroitu, niin silti tuntuu, että olisi se toki voinut jotakin muutakin olla. Olin varma, ettei se emo tätä minulle anna. Että kirjoneuletta vaikka. Olin jo mallinkin katsonut. Tähän en ollut valmistautunut yhtään. En tipan tippaa. Ja siihen se osui. Akilleen kantapäähän. Emon osumatarkkuus on pelottavan hyvä. Quick step. Sukat. Auts.

Joudun nyt sulattelemaan tätä. Oulu vaikenee muutamaksi päiväksi ja jää ihmettelemään. Onhan tässä tietysti se hyvä puoli, että tarvitsen ne sukat. Itse asiassa useammankin parin. Että tarpeeseen tuli. Mutta silti.

25.9.2010

I am a great disco dancer


Tuli vaan mieleeni tuo otsikko, kun tämä valmistuneen kaulurin lanka on melkoista discoa. Paljetit ja kaikki. Enkä tarkoita nyt itseäni, vaan erästä ranskalaismiestä, joka veti kerran minulle ja ystävälleni ylenpalttisen näytöksen taiteenlajissa, jota voisi nimittää vaikkapa sanoilla naisen iskemisen taito. Hänellä ei sitä ollut. Tilanteen teki yhtäaikaa sekä huvittavaksi että kiusalliseksi se, että hän luuli sitä löytyvän. Runsaasti. Mies oli pienikokoinen, ketterä ja kiitettävän sinnikäs. Ja pelimies henkeen ja vereen. Oli aivan liian suuri kiusaus ohittaa junassa kaksi pitkää Pohjolan blondia pelkällä silmäyksellä. Siispä saimme nähdäksemme koko repertuaarin varsin mielenkiintoisella englannin, ranskan ja arabian (?) sekoituksella. Mies heilui ja hyppi, huitoi käsiään ja taisipa laulaakkin välillä. Jossain vaiheessa hän ponnisti ylös istuimeltaan kuin ohjus ja vetäisi vaunussa semmoiset travoltat, etten ole kuunaan nähnyt. Kravat (en tiedä mistä kielestä tämä tuli ja miten se pitäisi kirjoittaa, mutta hän sanoi kravat), suit, discotheque - I am a great disco dancer, hän hoki. Ja pyöritti lanteitaan. Tuntui, että matka Pariisiin kesti ikuisuuden.


Päivä on harmaa. Naama on harmaa. Eikä tämä uusi kaulurikaan nyt varsinaisesti mikään väripilkku ole. Jotain kravattimiestä tarvittaisiin selvästi piristämään. Paljetteja kuitenkin on ja jollakin kummallisella tavalla pidän niistä. Muuten kauluri on lievähkö pettymys. Kyllä tätä pidettyä varmaankin tulee, mutta kait se on tunnustettava, ettei minusta ja akryylistä mitään kavereita tullut tälläkään yrittämällä. Eniten minua kiusaa langassa juokseva siimamainen ohut säie, jossa paljetit ovat kiinni. Se saa langan näyttämään muovilta ja sitä kait ne ovat nuo paljetitkin. Ei mikään ekologinen valinta tämä. Ilmeisesti. Jatkossa lupaan palata takaisin luonnollisemmille vesille.


Malli: Ohje löytyy täältä. Lanka on Novitan syksyuutuus Crystal, jota meni kaksi kerää. Sävyn numeroa en muista, mutta kuten kuvistakin ehkä näkyy, se on sellainen beige. Puikot olivat kympit. Ohje aloittelijallekkin sopiva.

Pitää vielä loppuun hehkuttaa tuota eka kuvaa. Siinä tiivistyy koko tämä aamupäivä. Harmaus. Koleus. Ja kaihomieli. Sävyt ovat niin tätä. Mitähän keksis? Pitäisköhän lotota?

24.9.2010

Kiittämättömyys on maailman palkka


Synkistely jatkuu. Olen tehnyt vallan hirveitä. Olen haudannut elävältä täydessä kukassa olevan runkoruusuni kukkapenkkiin. Kaivannut päivän kaksi kuoppaa mustissani. Ja käynyt läpi vaihtoehtoja. Mutta muuta en keksi. Löysin netistä tiedon, jonka mukaan joku setä oli saanut runkoruusunsa talven yli Tornion korkeudella peittelemällä sen perunavakoon. Jos se onnistuu Torniossa, sitä sopii koettaa Oulussakin. Perunavakoa minulla ei ole, mutta kukkapenkkiin tein tilaa. Ja siellä se nyt makaa. Tuntuu niin julmetun pahalta. Että kukkiva kukka. Täydessä terässä. Ja niin kaunis. Mutta kun lupasivat sitä kylmää. Että nyt se alkaa.


Lohduttaudun sillä, että ruusuni on sitkeä sissi. Kovaa tekoa. Mies kantoi sen meille äitienpäivänä. Sellainen pieni, hento ja selvästi keskenkasvuinen. Oli kauniisti nupussa. Ne tosin putoilivat heti. Mutta kun pääsimme kesän mittaan juttuun ja parempiin väleihin, sehän innostui. Rääpäleestä kasvoi korkea, komea ja tuuhea. Ja se on valehtelematta kukkinut koko kesän. Tunkenut uutta nuppua jatkuvasti. Viimeiset niistä peittelin mullan alle. Että tällainen kiitos. Voi kurjuutta. Mutta jospa se selviäisi. Täällä sisällä sillä ei olisi mitään mahdollisuuksia. Jouluna se olisi jo kuiva karahka. Että nyt on kuitenkin toivoa.

23.9.2010

Kohta sataa vettä


Jotenkin hanurista kaikki. On ollut kyllä hyviäkin hetkiä ja luonto niin kaunis. Kuuraakin oli jo yhtenä aamuna. Mutta silti meinaa kismittää. Ja naurattaa samalla. Minulla on niin huono huumorintaju. Lapset köhivät. Joku rokko jyllää. Mies löysi kivan talon, jossa olisi ollut paljon mahdollisuuksia, mutta se on liian kallis. Sen matematiikan pöljäkin ymmärtää. Ja sitten minä unohdan asioita. Muistan kyllä vielä nimeni ja numeroni ja osaan ihme kyllä kirjautua bloggeriin, Ravelryyn ja sen semmoisiin, mutta töiden jälkeen menin väärään bussiin. Kukaan ei sanonut mitään siellä pysäkillä, vaikka huomasivat kyllä. Tajusin siellä bussissa aika pian, kun kaikki vain katsoivat niin pitkään ja olivat odottavalla kannalla. Yleensä ne sanovat silloin, kun olen nousemassa väärään autoon, että Outi. Ei taida olla vielä sun bussi. Nyt eivät sanoneet mitään, möllöttivät vain ja siksi ehdin hurruutella jokusen pysäkinvälin ihan vikasuuntaan. Mokomat.

Ja töissä väitin kauheasti vastaan. Olin ihan varma asiasta. Vähän jo suutuinkin, kun ei mennyt sana perille. Olin tuimana, komentelin ja perustelin. Hain paperit näytille ja napsuttelin sormellani tiettyä paperin kohtaa. Katsokaa nyt. Täälläkin sanotaan. Tilanne alkoi mennä kireäksi. Sitten huomattiin, että ne muut olivat tiistaissa ja minä maanantaissa. Oli tiistai. Olin raivonnut turhaan. Hävetti. Ja pyysin anteeksi.

Tämmöistä on koko ajan. Joko minulla on joku sairaus tai sitten minulla on liikaa muistettavaa. Ja kun välillä on töistä pois, menevät päivät ja bussitkin jo sekaisin. Tai sitten olen ehtinyt neuloa ihan liian vähän. Siitä akryylilangasta ei tule kuulkaa mitään kivaa. Muovilta se näyttää. Harmi hyviä paljetteja. Taidan mennä nyt vaatehuoneeseen ja kaivaa yhden puseron päälle töihin. Siinä rinnassa lukee Äiti on vähän väsynyt. Isolla oikein ja oranssilla. Jospa se vähän rikkoisi jäätä. Ajattelisivat, että voi tuotakin raukkaa.

21.9.2010

Virkattu kukka

Joku kyseli viimeisimmän neuleprojektini kohdalla ohjetta virkattuun kukkaan, joka keekoili lehtiliivin rintapielessä. Tässä tulee. Mitään uutta tai ihmeellistä tässä versiossa ei ole, samanlaisia löytyy helposti kirjoista ja netin syövereistä. Ja helpommin selvää saatavilla ohjeilla. Jos joku on virkkauksen suhteen ihan aloittelija, kannattaa tutkia netin avulla, miten silmukat tehdään. Mitään aivokirurgiaa virkkaaminen ei todellakaan ole, rohkeasti vain koettamaan. Kukan vaikeusaste ei ole kaksinen.

Ja lähtee:

1 krs. Virkkaa neljä ketjusilmukkaa ja liitä piilosilmukalla renkaaksi. Se on pieni, jopa ahdas, mutta koeta kestää.

2 krs. Nyt kun sinulla on pikkiriikkinen rengas, virkkaa 3 ketjusilmukan korkuinen pätkä, joka muodostaa yhden pylvään. Se ei vielä riitä, vaan sinun on virkattava ahtaaseen pikku renkaaseesi 11 pylvästä lisää. Koukku reippaasti vaan sinne renkaan sisälle! Ja kas, sinulla on yhteensä kaksitoista pylvästä. Liitä viimeinen pylväs siihen ensimmäiseen (jonka teit ketjusilmukoista) piilosilmukalla. Nyt sinulla on pylväsrengas!


3 krs. Seuraavaksi tehdään kukan sisemmät terälehdet. Niitä tulee tähän malliin kuusi kappaletta. Aloita tämäkin kerros kolmen ketjusilmukan "pylväällä" ja virkkaa siihen samaan pylvääseen, jonka päällä "ketjusilmukkapylvääsi" seisoo, neljä muuta pylvästä. Yhteensä viisi. Sinulla on yksi terälehti. Seuraavaan pylvääseen tulee tosi tiukka piilosilmukka. Ja seuraavaan pylvääseen 5 pylvästä. Ja seuraavaan taas tiukka piilosilmukka. Mitä napakamman piilosilmukan teet, sitä paremmin terälehtesi erottuvat. Näin jatketaan. Joka toiseen pylvääseen pitäisi siis saada viiden pylvään terälehti ja joka toiseen piilosilmukka.


4 krs. Tämä kerros ei ole pakollinen, mutta tein tähän kukkaan tällaisen ylimääräisen jutun lisämuhevuuden saamiseksi. Eli virkkasin koko komeuden ympärille kiinteitä silmukoita löyhällä kädellä siten, että jokaisen pylvään päälle tuli yksi kiinteä silmukka (viisi pylvästä = viisi kiinteää silmukkaa jokaisessa terälehdessä) ja piilosilmukan päälle jälleen tiukka piilosilmukka. Kaikki terälehdet samoin.

5 krs. Nyt sinulla on siellä piilosilmukka kahden terälehden välissä. Käännä työ nurin ja tee toinen piilosilmukka työn taakse vähän alemmas niin, että se on etupuolelta katsottuna piilossa. Virkkaa viisi ketjusilmukkaa ja kiinnitä se työn taakse seuraavaan terälehtien väliin jäävään kohtaan (mielellään vähän alemmas kuin ihan siihen väliin) piilosilmukalla. Sinulla on nyt yksi ketjusilmukoista koostuva lenkki. Virkkaa taas viisi ketjusilmukkaa ja kiinnitä se seuraavaan terälehtien väliseen rakoon (alemmas). Etene näin, kunnes kukan takana on kuusi viiden ketjusilmukan lenkkiä. Kiinnitä viimeinen lenkki siihen, mistä ensimmäinen alkoi.

6. krs. Syntyneisiin lenkkeihin tehdään taaemmat terälehdet. Käännä työ oikein päin. Lenkit ovat edelleen siellä työn takana. Virkkaa kolmen ketjusilmukan "pylväs" ensimmäisen lenkin alkuun ja sen jälkeen lenkkiin 7 pylvästä (yhteensä siis 8 pylvästä yhdessä terälehdessä). Napakka piilosilmukka sinne, minne lenkkikin on edellisellä kerroksella kiinnitetty. Seuraavaan lenkkiin 8 pylvästä ja taas piilosilmukka sinne terälehtien väliin. Jatketaan tähän malliin, kunnes sinulla on kuusi taaempaa terälehteä ja olet koukkusi kanssa jälleen piilosilmukassa.

7. krs. Minä virkkasin myös näiden terälehtien reunoihin kiinteitä silmukoita. Yhteensä 8, jokaisen pylvään nokkaan yhden. Ja tiukka piilosilmukka sinne jonnekkin väliin. Kun tämä on tehty, lopetetaan piilosilmukkaan ja päätellään lanka. Tutkitaan, mitä saatiin aikaan ja pohditaan, kelpaako näin vai pitäisikö siihen keskelle laittaa nappia, helmiä, huovutettu pallo, pinssi, heijastin vai mitä keksisi. Vai tuliko susi? Jos ei, niin kukka kiinni johonkin ja menoksi.


Minulla on molemmat kukkaset (tämä ja se lehtiliivin vihreä) virkattu Novitan Purosta. Vihreän koukku oli 4,0, mutta kun hukkasin sen tässä välissä, niin tämä rumemman värinen piti tehdä viitosen koukulla. Noroista tulisi varmaan aika hieno kukka, ehkä jopa joku efektilankakin toimisi. Niin ja kuten huomasitte, en ole eläessäni kirjoittanut mitään ohjetta ja siksi tästäkin taisi tulla aika kauhea. Olisi kiva tietää, jos joku ihan oikeasti saa tästä selvän.

18.9.2010

Siivouspäivä


Kun takana on hyvin valvottu yö, aamulla nukuttaa makeasti. Menevät rytmit sekaisin. Ruoka-ajat, päiväunet. Sellaisen päivän voi käyttää vaikka järjestelyyn. Kokosin puikot, koukut, pensselit ja muut usein tarvittavat vanhalle tarjottimelle. Kun siihen saisi vielä kynät, tussit, sakset ja viivottimet. Tarvitsen siis isomman tarjottimen ja lisäksi suuren lasipurkin lankanöttösille sekä kermanekkoja tai muita vanhoja posliiniastioita kynille ja muulle sälälle. Kannoin alakerrasta lempituolilleni uuden valon. Se on vanha neuvolalamppu, jolla on syynätty äiti-ihmisten takapuolet. Jos sinnekin on nähty, pitäisi valon riittää myös myös minun vaatimattomampiin tarpeisiini. Tuolin tyynyllä on uusi pellavainen päällinen, jonka ihanaiset perhoset lensivät meille Sadulta. Ympäri huonetta pyörineet lankakerät pinosin vanhaan lampunvarjostimeen. Se pelittää siinä tarkoituksessa ihan hyvin.

Heti on parempi. Huomenna jatketaan. Ajattelin pitää sisustusviikon ja tuuletella vähän nurkkia.

17.9.2010

Tykyttää jo

Oliko niin, että ilmoittautuminen SYTYCKkiin päättyy huomenissa? Pian alkaa tapahtua. Ajatuksiin on alun innostuksen jälkeen alkanut hiipiä painajaismaisia kauhukuvia tanssityyleistä, joiden askelkuviot eivät ole ennestään meikäläiselle tuttuja. Tai mikä vielä pahempaa, edes kiinnostavia. Senhän takia lähdit mukaan, muistutan itseäni, jotta tekisit ja oppisit jotain uutta. Tuulettaisit luutuneita kuvioitasi. Mutta silti huolettaa. Jännittää. Ja kihelmöi yhtäaikaa.

Olen miettinyt, mikä olisi tässä kisassa etukäteen ajatellen minulle se kaikista vierain tyyli. Olen jopa huvittanut itseäni kehittelemällä mielessäni mitä älyttömämpiä projekteja eri tyylien teemoissa. Ja koska Kirsikka lahjoi minua sillä tunnustuksella, jonka vastaanottoseremonioihin kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa, aion piinata teitä luettelemalla puutteitani neulojana. Mustia aukkoja. Tutkimattomia vesiä. Niitä riittää. Luulenpa, ettei Adelheidillä ole minun sijoittamisessani minkäänlaisia vaikeuksia.

Tämän neulojan heikoimmat lenkit SYTYCKin hengessä:

1. Baletti
En ole ohuen langan neuloja. Kaksimilliset ovat kauhistus, vaikka sellaiset omistankin. En ole eläessäni neulonut yhden yhtä pitsihuivia, jos alla olevaa ei sellaiseksi lasketa. Vaikka huokailenkin joskus täällä blogeissa toisten pitsiunelmien perään, polte ei ole koskaan kasvanut sellaisiin mittoihin, että olisin ryhtynyt tuumasta toimeen. Aivan ummikko pitsin suhteen en kuitenkaan ole, sillä onhan sitä muutakin kuin ne huivit.


Tämä tekele on ajalta ennen blogia. Vuosi taisi olla 2008. Huivi on muistaakseni Norah Gaughanin Medallion Shawl jostain sen aikaisesta Vogue Knitting -lehdestä.
2. Bollywood
En osaa mitään erikoista tekniikkaa, en ymmärrä neuleblogeissa käytettyä alan terminologiaa. Olen umpijuntti. Maailmassa, jossa elän oikeasti ja livenä, erikoiseen riittää se, että ylipäänsä neuloo. Viimeksi viime viikolla minulle vakuutettiin, ettei kukaan enää nykyään neulo.

3. Broadway
Tämä taitaa olla pahin kauhistus, jos miettii sitä, mitä oikeasti EN neulo. Siitä on pian parikymmentä-viisitoista vuotta, kun neuloin reuhakkaasti peräti kolme kirjoneulelapasta. Yhden kokonaisen parin kahdella eri sävyllä ja sitten lapasen, joka ei koskaan saanut kaveria. En tiedä, mikä minuun meni. Ilmeisesti kirjoneule ei ole minun juttuni. Johtuisikohan siitä, että minun mielestäni yleensä yksi väri kerrallaan riittää. Siitä huolimatta, että Puroja on ostettu ja Noroihin on rakastuttu.

4. Disco
Siis mullahan on just puikoilla akryyli-paljetti-lankaa. Ehkä se pelastaa minut tältä tyyliltä. Eikä minulla oikeastaan ole mohairia vastaan mitään muuta kuin se, että ne hemmetin pörröt tarttuu ja karvoittaa joka paikan. Itse asiassa olen jopa niin kova sissi, että olen purkanut kokonaisen mohairpaidan. Kyllä, luitte oikein. Se lanka odottaa edelleen sitä oikeaa kohdetta. Mutta se tuskin käy tähän haasteeseen, sillä se ei ole vaaleanpunaista pörröä vaan harmaata. Efektilangoista en tykkää. En ollenkaan. Ehkä se on niihin yleensä yhdistetyn kirjavuuden, minulle käsittämättömien väriyhdistelmien ja silmiinpistävyyden syy. Tai sen, että minulla on niistä huonoja kokemuksia. Erittäin huonoja.

5. Heavy metal
Tämän tyylin päälle ymmärrän musiikkipuolella. Mekkala, räime ja rytinä ei haittaa, jos se tulee levylautaselta. Mutta että neulekoneita? Minulla ei ole, enkä aio tätä haastetta varten sellaista hankkia. Olen ristinyt käteni kyynärpäitä myöten hartaaseen toiveeseen, että arpa ei osuisi minuun tämän kohdalla. Paitsi jos koneet ovat jotenkin tässäkin haasteessa vältettävissä. Jos koneiden paukkeeksi riittää se, että neulon mustalla langalla ja karjahtelen kaameasti. Taustalla voisi soida vaikka Rammstein. Vaikkei se mitään heavyä olekaan. Ei tätä, kiitos.

6. Koreografi
Ei tarvinne selittää. Minä olen - ainakin tähän asti ollut - ihan puhtaasti perässähiihtäjä. Muut ohjaavat ja suunnittelevat, minä toteutan. Vaikka tietysti vähän muokkaan. Jos on pakko.

7. Robottitanssi
Tähän tyyliin kuuluivat muistaakseni mallitilkut. Tiheyden laskemiset, tarkistamiset ja laskelmien jatkuva seuraaminen työn edetessä. Että matematiikka olisi kivempaa kuin itse neulominen. Tiedän kyllä, että jotkut neulojat käyttävät taskulaskinta ja excel-taulukko-ohjelmaa. Mutta minä en tee edes miitä mallitilkkuja. En koskaan. Ajan haaskausta.

Edellisestä johtuen valitsin SYTYCK-haasteessa omaksi tanssityylikseni HipHopin, vaikkei sekään istu minulle ihan kympillä. Vähän kuitenkin. Siinä ei ole niin jetsulleen. Isoa tulee helposti. Ja lopputulos jännittää. Ettei tosiaankaan mennä kuin tangossa, vaan laitetaan kuivausrumpu työn valmistuttua laulamaan ja toivotaan, että vähän pienenisi. Ja siunaillaan täällä blogissa pitkin matkaa. Että mitähän tästäkin tulee. Ja jos joku miettii, että miksi se ei laittanut heikoimmaksi lenkikseen sitä Quick Steppiä - jalkatyöskentelyä, niin siksi, että yhdet sukat on kuitenkin jo neulottu. Ja kohta on pakko aloittaa ne toiset. Se on ihan kamalaa, mutta kuitenkin jo "tuttu juttu". Kuten listastani huomaatte, minulla on monta muutakin huolenaihetta tämän kisan tiimoilta. Saattaa olla Luojan lykky, että haasteen saa sittenkin määritellä annetun tyylin sisällä itse. Oiskohan sittenkin pitänyt pysyä lestissään?

Kiitän kauniisti Kirsikkaa kunniasta ja Satua paketista, joka tuli perille ja aiheutti valtaisaa ihastusta. KIITOS!

12.9.2010

Mr Collins Islannista

Tämä kuva Rowanin neulemallista nimeltä Iceland on niin upea. Todennäköisesti en aikoinani rakastunut niinkään neuleeseen vaan stailaukseen. Kaikki on oikein. Kävelylenkki nummilla. Kaunis syksyinen sää ja kotona - vaikkei sitä kuvasta näekkään - odottaa takkatuli ja oma lordi, joka kiskoo lenkillä kurautuneet saappaat jaloista. Ihan varmasti lenkkikavereina on pari isoa koiraa, jotka kiitävät nyppylältä nyppylälle nokka maata niistäen. Ihan varmasti. Yhtä varmasti kuin että täällä on luettu ja tuijotettu telkkarista aika tarkkaan kaikki Jane Austenit ja muut sellaiset, missä vilistää jylhiä kartanoita ja komeita kartanonherroja.


Mutta kun ei ole sitä lordia. Saappaatkin pitää riisua itse. Ja inhoan hihoja, jotka uivat hanaa aukaistessa tiskialtaassa. Pyyhkivät pöydät. Joihin ei voi laittaa nenäliinaa sillä tavalla kuin vanhuksilla ja minulla on tapana. Siksi purin ja aloitin alusta. Siitä huolimatta, että neule ei ole enää sama. Enää eivät Austenit huutele, sudet ulvo. Katosivat nummet, kartanot ja takkatuli. Mutta jäihän sentäs kaukolämpö ja kotoisa arki. Ja kaupan päälle tuli aika mukava pitovaate. Ei siinä enää mitään koukkua ole. Se ei käännä päitä. Mutta sen kanssa voi ihminen elää. Sitä paitsi suokkarini Austenin legendaarisessa Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnissa ei ollut syötävän upea Mr Darcy vaan niljakkuudessaan huikea Mr Collins. Niin että kyllä minulle saa arkisempi versio passata vaatepuolellakin.

Lehtikimono (Jossakin Rowanin läpyskässä nimellä Iceland)
Suuri Käsityölehti 10/2007
Lanka: Rowan Cocoon, neljä kerää vajaat
Puikot: Just nyt en muista. Olisko ollut peräti 7,0?
Hiha-aukot ja kaula-aukko siistitty virkkaamalla

Aloitin neuleen kutakuinkin jostain sellaisesta kohdin, minkä kuvittelin riittävän liivityyppiseen vaatekappaleeseen. Edettiin silmämääräisesti, kuten minulla on tapana. Alaosan resoria edelsi jos sun minkälaista viritelmää, koska eräässä vaiheessa sain päähäni, että resori ei ole kiva. Sellaisen version, jossa toistui 6 nurin ja sitten kahden silmukan palmikko, tein loppuun saakka, mutten tykännyt siitäkään. Kuvittelin myös korvaavani hihojen puutetta jollakin näyttävällä efektillä, kuten vaikkapa Sylvi-tyyppisellä suurella kukkasella toisella lanteella, mutta luovuin siitäkin. Jotenkin en jaksanut enää vehdata. Ehkä se, että hihojen myötä tuulonen nummilta vaimeni, latisti hivenen myös neulontaintoani tämän turhan arkiseksi muuttuneen projektini suhteen. Koska valmis työ tuntui tänä aamuna vähän turhankin värittömältä, virkkasin sille tuommoisen rintarossin. Se on Novitan Purosta, jos jotakuta kiinnostaa.


Sen verran tässä neuleessa on kuitenkin sitä Darcy-meinikiä, että lanka on ehdottomasti kartanonisäntä luokkaa. Voisin neuloa pelkästään tästä. Lanka kestää purkuakin niin etten meinannut uskoa. Kallistahan tämä on kuin peijakas, mutta tuurilla tätäkin lankaa saa edullisesti nettikaupoista. Sellaisesta minäkin olen keräni hommannut. Ja mikä parasta: kaikki kruununjalokiveni eivät menneet, sillä lankajemmaan jäi vielä parin kimonohihallisen verran tätä herkkua.
Koska tässä tuli jo paljastettua tuo Mr Collins -perversioni, niin raotetaanpa kaappia vielä vähän lisää. Päivän synttäriteemaan liittyen paljastan ikiaikaisen lempibiisini. Ai, että mä rrrrakastan tätä.

11.9.2010

Pinta rapistuu


Taitaa olla viisainta ruveta hivuttautumaan vähitellen siihen koulukuntaan, joka hokee, että vain sisin ratkaisee. Vaikka kuulostaahan se kovin yksioikoiselta. Jos on tottunut syömään myös silmillään.

Tänään vielä 42. Huomenna mittari naksahtaa taas yhden pykälän. Tuntuu jotenkin siltä, että tämä päivä tulee nykyään turhan usein.

9.9.2010

Joutilaisuus on pahasta


Ajattelin, että nyt on hyvää aikaa järjestää tietokoneella olevia kuvia. Siellä on hirvittävä kaaos. Siirreltyäni kuvia paikasta toiseen, tarkistin, että kaikki ok. Pariinkin kertaan. Sitten tuhosin alkuperäisen albumin. Lempikuvani esikoisesta. Ihania, värikkäitä, iloisia. Ja pian huomasin, etteivät ne olleetkaan siirtyneet hänen nimeään kantavan kuvakokoelman alle. Vaikka tarkistin. Vaikka näytti, että siellä olivat. Tarkistin muutkin. Kaikki aamun aikana siirretyt. Kadonneet. Kuopus ensi kertaa kärryjensä kanssa pihamaalla. Kävelemässä vaappuvin askelin. Prinsessa kruunussaan. Keijun siipiä. Menneet kaikki.

Että pitikin ruveta. Korpeaa. Suututtaa. Meinaa itku päästä. Mies saa töistä tultuaan katsoa, onko mitään pelastetavissa. Yleensä on. Hän ymmärtää näiden asioiden päälle. Rupean kirkumaan vasta, jos hän tarjoaa illalla ei-oota. Jos ääni kestää.

Menen nyt muihin hommiin. Ottaa niin päähän. Viimeistelen vaikka pikkumaalauksiani. Alimmassa kuvassa tulossa naulakkoa. Kuvien ulkopuolella laatikkoa, ehkä kokeilen siihen sabluunaakin. Saattaa tosin olla, että tällaisen aamun jälkeen pikkusipistelyt eivät riitä. Tiedä vaikka hyökkään sinne vaatehuoneeseen. Tällainen ärsyynnys kannattaisi käyttää hyödyksi. Sillä siivoutuisi äkkiä komero tai kaksi.

Edit. Mies tuli ja pelasti. On se velho.

7.9.2010

Sairastuvalta


Täällä on sorruttu pedin pohjalle. Kuumetta. Ääni ei oikein irtoa. Lääkäri määräsi kotiin ja ottamaan iisisti. Täällä sitä nyt ihmetellään. Että kun kerrankin olisin kotona. Ja olisi joutavaa aikaa. Ei yhden yhtä jarrumiestä missään. Voisi pestä ikkunoita. Terassin. Lapioida sen ison kukkapenkin. Vain taivas rajana. Niin sitten on tämä tauti. Enkä voi kun väännellä käsiäni. Sen verran kuitenkin ajattelin pysyä hereillä, että perustan sänkyyni tietokonekeskuksen ja luen teitä oikein urakalla. Kaikki rästiin jääneet. Ehkäpä jokusen uudenkin. Ja iltapäivällä tulee telkusta Niskavuori taistelee.

Minut yllätettiin tunnustuksella. Kiitän. Jäin vain miettimään, että onkohan minusta enää mitään kerrottavaa. Lienen raotellut salaisuuksieni verhoa jo turhankin hövelisti? Aion käyttää tämän tilaisuuden ihan härskisti omiin tarkoituksiini ja priorisoida seitsemän asiaa, joita aion miettiä oitis jahka selviän täältä lakanoista terveenä ylös. Ihan vaan niin kuin muistutuksena itselleni.

1. Järjestä nyt hyvä ihminen se vaatehuone. Pitäisihän sitä päästä sinne sisälle, kun kelitkin ovat kylmenneet. Että löytäisit hanskat ja ne mustat nilkkurit.
2. Ja olisiko mitään järkeä tyhjentää sitä valtavaa sinistä lasten puhallettavaa uima-allasta tuolta terassilta. Vie aika paljon tilaa siellä. Vai ajattelitko vielä uitattaa lapsiasi ulkosalla? Paistaahan se aurinko tietysti vieläkin, mutta..
3. Entäs ne aurinkokennoilla toimivat ulkovalot? Ihan vaan lapsia varten hankitut värikkäät sudenkorentovalot? Odotellaanko pimeitä, ennen kuin laitetaan ne paikoilleen? Muistutan, että ne toimivat AURINKOkennolla.
4. Kun kerta ruvettiin naputtamaan, niin muistutan lisäksi, että ennen kuin rouva ryhtyy hääräämään uusien ideoidensa kanssa niin
a) vessaremontti on edelleen kesken
b) eteisen seinät ovat laittamatta
c) se yksi lipasto on maalaamatta
d) mummun perintökaappiin tulevat maalit pitäisi selvittää, jotta sekin työ etenisi.
5. Ja ajattelitko milloin kokeilla sitä kaakelimaalia? Sekinhän on ostettu jo joskus... keväälläkö se nyt oli?
6. Äläkä unohda sitä siiliäidin sinulle jättämää siilivauvaa tuolla pihamaalla. Talvimökki on edelleen kesäteloilla. Tiedän, että odotat vaahteranlehtiä, mutta voithan laittaa vähän suojia siihen mökin päälle. Edes.
7. Ja sovitaanko, että et mene mihinkään kirpputoreille kaivelemaan, ennen kuin olet tehnyt jotakin sille jo olemassa olevalle kasalliselle kirpputori"löytöjä". Olisi pienennettävää, huovutettavaa, lyhennettävää. Ja etsittävää sieltä vaatehuoneen uumenista. Siellä ne löytösi(kin) ovat.

5.9.2010

Otan osaa

Nyt iski hulluus. En ole eläessäni ollut mukana missään neulontatempauksessa. Enkä tiedä, miksi nyt piti ryhtyä. Mutta siitä huolimatta huomasin äsken naputtelevani osallistumiskommenttia SYTYCK-kisaan. Käykää ihmeessä katsomassa ja tulkaa tekin mukaan. Näyttää hauskalta. Toivottavasti se pakottaa tällaisen jäärän neulomaan jotakin muuta kuin mitä tavallisesti. Tai uudella tavalla. Se minua houkutti. Ja maksumiehiksihän joudutte te. Noin kuvainnollisesti. Pistävät kuitenkin kisaamaan minut johonkin ihan painajaismaiseen tanssityyliin ja jos neuloskelen vielä samalla itselleni niitä sukkia, niin teille on tulossa varsin raskas syksy. Siis jos vielä aiotte seurata tätä blogia. Peliin nimittäin kuuluu, että sen etenemisestä pitää raportoida. Ja sen aion totisesti tehdä. Nyt jo jännittää niin kauheasti!

Pitäisi varmaan linkittää jotain kuvaa omasta tanssityylistä ja bloginappia tuohon sivupalkkiin, mutta just nyt ei onnistu ei millään. Niin että kuvitelkaa jotain hiphoppia tähän väliin. jou!

4.9.2010

Täh?


Siis mitä? Viikonloppuko? Kissanviikset, sanon minä. Täällä erota arkea viikonlopusta. Porukkaa pyörinyt kuin pipoa, vaikka piti olla syksy. Niiden piti mennä töihin, päiväkotiin ja mitä niitä nyt on sellaisia paikkoja, missä ihmisiä säilötään ja joissa niistä ei ole muille juurikaan haittaa. Ainakaan minulle. Täällä on hekumoitu kokonaisella hyvinsyötetyllä kissanmitalla sitä hetkeä, kun huusholliin tulee rauha ja hiljaisuus. Henkilökunta jossain muualla. Että saisi kissa joskus olla itsekseen. Loikoa patterinsuojuksella ja omassa koritornissaan ilman, että kukaan kasaa tavaroitaan päälle, vetää hännästä tai huutaa suu korvassa kiinni: "Onniiiii!!!". Oi sitä hetkeä! Kääntää kylkeä ja nukkua. Ottaa asentoja. Murista unissaan. Kissanpäiviä nonstoppina.

Mutta täällä ne ovat. Eivät lähde kulumallakaan. Nytkin on muka oltu sairaana. Viikko on kuunneltu sähköpianoa, mesoamista ja kaatuvia palikkatorneja. Nuku tässä sitten. Pienin kulkee perässä ja hamstraa kissankin lelut. Pyörittää samoja palloja. Ja isommalla on niitä hamstereita. Semmoisia värikkäitä renkailla kulkevia jyrsijöitä, joista lähtee kaamea ääni. Eivät tykkää, kun kopasen ne tassulla kumoon. Sitten kiljuvat kaikki. Niin että ei täällä tiedä, mikä päivä nyt on. Sen olen kuitenkin huomannut, että iltaisin tulee pimeä. Pihalle ei tahdo enää nähdä. Siilien vahtiminen on käynyt turhan työlääksi. Sen merkin kissakin ymmärtää. Että on kuitenkin se syksy. Kyllä ne vielä tuosta lähtevät. Ja ovat sitten menoistaan niin väsyneitä, etteivät jaksa meuhkata ja hillua. Täyttävät vain ruokakuppini ja panevat maate. Ovat ehkä jopa hiljaa. Siunattu syksy.