31.8.2010

Soutaa ja huopaa


Tuli vaan mieleeni ne sukat. Surffasin jo netissä. Kekkasin parit kivat mallit. Kaivelin lankoja. Löytyi hyvä vyyhti. Siihen asti meni ihan hyvin. Puikkoihin en ehtinyt. Nyt täällä istutaan epäröiden sukkalankavyyhti kaulassa ja mietitään, että josko tää oliskin tässä. Antasko sittenkin olla. Lämmittäis näinkin mukavasti. Mitäpä sitä varpaista.

Lapsi sanoo, että äiti on ihan hassu. Laitetaan tuollaiset puheet kuumeen piikkiin. Siihen tepsii burana. Mutta mitä pitäisi ottaa, että saisi ne sukat runnottua?

30.8.2010

Seitsemän isoa


Kiitän Ahdin tilan ehtoisaa emäntää tunnustuksesta ja kerron seitsemän asiaa, jotka jo ehkä tiesittekin.

1. Olen iso. 174 senttiä. Eihän se paljolta kuulosta, mutta käytännössä olen tuntenut itseni lyhyeksi vain yhdessä paikassa. Hollannissa. Siellä ne ovat vielä isompia.
2. Lapsenikin ovat isoja. Tottakait. Silti pitää ihmetellä, että "miten ne nyt niin kasvaa" ja "kyllä kait tuo on jo kolme (kun on yks vee)".
3. Tarvittaessa minusta lähtee iso ääni. Siitä huolimatta lapset eivät ole kuulevinaan. Eikä aina mieskään.
4. Lapsillanikin on iso ääni. Joskus jopa kaamea. Silloin ne huutavat yhteen ääneen ja isompi puhaltaa tahtia muovisesta nokkahuilusta.
5. Haluaisin ison tukan. En mitään sellaista kuin Texasissa, vaan luonnollisen näköisen ja värisen, paksun ja terveen hiuspehkon, joka asettuisi kuin itsestään. Minulla on liukas, lasimainen ja ohut hius, enkä tähän ikään mennessä ole vielä tajunnut, miten siitä saisi mitään irti.
6. En ole koskaan käynyt Isossakyrössä. Mutta tiedän mikä on isojako, iso reduktio ja isoviha.
7. Vaikka tässä vähän isottelenkin, pidän elämässä noin yleensä ottaen aika pienistä asioista.

Kuulasta viikonalkua kaikille tänne eksyneille!

Edit. Ilmeisesti olen menettämässä muistini. Postattuani outo epämääräinen tunne velloi sisintä tuon Isonkyrön suhteen ja tarkistettavahan se oli. Siellä on hieno vanha kirkko. Koska vanhojen rakennusten kohdalla on tullut paineltua useasti jarrua, nähty on sekin. Olen siis käynyt Isossakyrössä. Siellä kirkon pihalla. Nyt nolottaa isosti.

28.8.2010

Antaa tulla vaan


Taidan olla valmis. Enää en paina jarrua, en haraa vastaan. Tulkoot syksy, viileys ja jatkuva pimeä. Aion kestää sen kaiken ihan tyynesti. Noin vain. Jopa tykätä. Olen kääntänyt katseeni turpeisiin kaalinpäihin, omenapaistoksiin, kukkasipuleihin ja pehmeisiin vällyihin. Aion rakentaa pesää ja opetella keittämään oikeaa teetä. Syödä hyvin. Neuloa aina kun toisilta silmä välttää. Lihottaa pikkiriikkistä siilenpoikaa, jonka emonsa jätti hoiviini tuohon takapihalle.

Ihan itsestään takinkääntö ei onnistunut. Piti ostaa saappaat. Ja se takkikin. Helpotti kummasti.

26.8.2010

Onni on oppia uusi taito

Uskaltaakohan noin edes sanoa. Että olisin jo oppinut. Olisiko viisaampaa sanoa olevansa matkalla. Että homma on hyvällä jalalla ja että on ollut hetkiä, jolloin on ollut voitonriemuinen olo. Sellainen ajatus, että nyt se alkaa sujua. Ja sitten on taas kierre karannut liian pitkälle. Tai kierrettä tullut liikaa. Tai ei ollenkaan. Tai sitten on huomannut osaavansa tehdä efektilankaa. Palloja muuten kivassa langassa siellä täällä. Ja harmitellut, ettei ole sellaisen ystävä. Ohutta ja kaunista lankaa en osaa kehrätä, mutta sellaista epätasaista, hiukan paakkuista, nelosen tai viitosen puikoilla neulottavaa kyllä. Ja se on ihan hyvä juuri nyt.


Kehrään värttinällä. Tarkemmin sanottuna Kaisan värttinällä. Rukkiakin olen kokeillut. Siitä on kohta viikko aikaa ja vieläkin vähän tärisyttää semmoinen meno. Vaikka kivaa oli sekin. Rukilla hurautin 28 metriä yhdellä ajolla ja värttinän kanssa olen ährännyt jo keskikesästä asti. Saldona kuvassakin näkyvä valkoinen kerrattu lanka. Huikeat 17 metriä ja 60 senttiä. Ilmeisesti minulla ei vielä ole ollut tarpeeksi jämälankanöttösiä. Nyt pystyn kehräämään sellaisia. Seuraavaksi pitänee ruveta miettimään jämälankaprojekteja, sillä lisää nöttösiä on tulossa.

22.8.2010

Just tuollainen!

Aina kun valitan täällä väsymystä ja vaivoja. Joka kerta kun vinkkaan mahdollisesta blogitauosta. Kun arvelen, etten kiireiltäni ehdi. Tai etten vaan jaksa. Tai mitä tahansa. Niin joka kerta minulla onkin yllättäen asiaa heti seuraavana aamuna. Tällä kertaa en aio edes yrittää pidätellä.


Tänä aamuna en tarttunut sanomalehteen. Tuumasin, että aika lailla valvotun yön jälkeen maailmanpolitiikka saattaisi olla liikaa. Väsymyksestä verestävin silmin tutkailin uusinta MeNaiset -lehteä, jonka syysmuotinumeron arvelin sopivammaksi vartalolleni. Ja kyllä kannatti. Siellä nimittäin on kutakuinkin just sellainen kaulahärpäke, jota olen tuumaillut passeliksi kaveriksi akryylilangalleni. Tietysti voisi vaan ruveta neulomaan ja tuumailla siinä matkan varrella, mutta ajattelin silti kysyä, että josko jollakin teistä olisi mielessä joku malli kutakuinkin tuota näköä. Niin nappaisin siitä. Lehden mukaan tuo kuvan kauluri on Ril´sin ja hintaa sille on kertynyt 59 euroa.

Jännä, että kun on surffannut ja risteillyt netissä ja etsinyt eikä löydä, niin sitten se vaan pomppaa silmille pyhäaamuna. Joutavasta heräteostoksesta. Harmi, ettei ollut neulelehti. Olisin luonut jo silmukat.

15.8.2010

Hifistelyä

Ostin ruokakaupan akryylilankaa. Juu, totta se on. En oikein tiedä, ketä tai mitä syyttää. Ei se ollut edes halpaa. Ihan vähän alennuksessa kuitenkin. Ehkä sisäinen harakkani voitti. Kaikki ne langan paljetit. Muovinen kiilto. Ehkä se kallisti vaakakupin ostopäätöksen puolelle. Olen katsellut paljettipipoja teinien päässä ja ehkä halusin sellaisen. Tiedä häntä.


Tätä akryylintäyteistä juupas-eipäs-leikkiä leikkiessäni muistin eriskummallisen tilanteen nuoruudestani. Tunsin kasapäin teekkareita, koska parhaan ystäväni koko veljeslauma kuului siihen klaaniin. Laumasta löytyi myös hifistejä. Kuuntelivat Dire Straitsia, cee cee ärrää, J.J. Calea. Ei puhettakaan, että Mark Knopfleria olisi kuunneltu mistä tahansa laatikosta. Vehkeet olivat viimeisen päälle. Luoja niitä juttuja nyansseista, vivahteista ja äänenväristä. Se minut täysin yllättänyt tilanne sattui erään tällaisen tyypin kotona. Sanoi laittavansa levysoittimen päälle ja katosi keittiöstä. Tuli pian takaisin ja jatkoi touhujaan. Mitään ei kuulunut. Noin kymmenen minuutin kuluttua tiedustelin tilannetta. Että et sitten laittanutkaan sitä musiikkia. Sain osakseni hölmistyneen ilmeen. Ja opin, että levysoitinta - nyt puhutaan siis vinyyleistä - pitää pyörittää tyhjillään noin parikymmentä minuuttia ennen kuin levyn voi asettaa lautaselle. Vasta silloin soitin on valmis ja tekniikka voi kajauttaa kuuluville hienoimmatkin yksityiskohdat. Kone pitää lämmittää kuin sauna tai lihaksisto ennen urheilusuoritusta. Minä, humanisti, nauroin vasta kotimatkalla. Siellä keittiössä en uskaltanut.


Enää ei naurata. Olen huomannut, että missä tahansa harrastuksessa voi kasvaa hifistin mittoihin. Peruskuvioista edetään vaikeampiin, tavanomainen vaihtuu erikoisuuksiin. Välinepuolella mopo karkaa lapasesta enemmin tai myöhemmin. Akryyli lakkaa kiinnostamasta, kun huomaa, että luonnonmateriaalit soljuvat puikolla liukkaamin. Bambupuikolla. Sitä testaa soijaa, alpakkaa, maissia, silkkiä. On valmis tuhraamaan aikaansa äärettömiin, jotta olisi koneellaan valmiina, kun jossain kaukana laitetaan tiettyä lankaa tietyssä sävyssä myyntiin. Erikoisherkkuja. Rajoitettu erä. Opettelee tulli- ja veroasiat ulkomaan tilauksia varten, perehtyy alan erikoissanastoon vierailla kielillä. Neuloo vaatteita, joita ei tarvitse. Joita kukaan ei tarvitse. Koska kaikki ovat jo saaneet niitä.

Niin, minusta on tullut eräänlainen hifisti. Ja siksi akryylilangan ostaminen närästää. Syvästä ennakkoluulostani huolimatta aion antaa sille mahdollisuuden. Jospa akryylilangatkin ovat muuttuneet. Jospa ne eivät enää natise. Ja jos natisevat, vaihdan luonnonmateriaaliin, joka on pehmeä, hengittää, soljuu ja kuiskailee. Ehkäpä luomuun. Jonkin alkuperäisrodun villaan. Käsinvärjättyyn. Itsekehrättyyn.


Saattaa olla, että minunkin kahvivieraani nauravat vasta kotimatkalla. Siinäpä naurakoot. Hyytyvät ne hymyt vielä heilläkin. Jos harrastavat ikinä mitään. Sillä hifistelyksi se menee heilläkin. Ihan varmasti.

13.8.2010

Kyllä tämä tästä


Linnut parveilevat. Lokkia taivas täynnänsä. Ja avarilla paikoilla niiden jälkikasvua. Porukalla kyyhöttämässä. Esikoinen sanoi, että linnuilla on festivaalit. Minä, joka kärsin nykyään mielikuvituksen puutteesta, ajattelin vain, että syksyä se tekee. Sama tyyppi murehtii sitä, että eskarista pitää tulla kotiin aina välillä. Kuten nyt vaikka nukkumaan. En ole oikein osannut lohduttaa. Ajatus, että työpaikalla aika kuluisi jouhevammin kuin kotona, on minulle äkkiseltään aika outo. Vaikka olen minäkin pärjännyt. Mutta en minä yöksi haluaisi silti jäädä. Töihin meinaan.

9.8.2010

Kimalaisen lento

Siihen se päättyi. Siinä se makasi. Säkki oli märkä ja siinä luki puutarhan musta multa. Se oli selällään eikä siitä heti huomannut, että se oli joskus ollut kimalainen. Sellainen pörheä, joka kuuluu kesään ja saa hyvälle tuulelle. Minä tietysti tarkistin. Kummallista, että aikuiselle ihmiselle tulee suru yhdestä kimalaisesta. Yhdestä ukkosmyrskyn yllättämästä luontokappaleesta. Yhdestä, joka oli jäänyt ylitöihin. Siinä se nyt oli. Yksin. Märkänä. Muotonsa menettäneenä. Ja minun teki mieleni tehdä niinkuin lapsena: pitää kimalaiselle hautajaiset.


Kohta niitä on lisää. Syksy pudottelee niitä asfaltille. Ovat aamuisin yöstä kohmeessa. Sitten ne ovat poissa. Tämän aamuinen oli sarjan ensimmäinen ja ainoa, jonka peittelen multaan. Meinaan painua väkisin melankolian puolelle. Omenat puussani ovat kypsiä. Syyshortensia on kukassa. Viljapelto muuttunut keltaiseksi. Pakkasin tarharepun. Sade painaa maailman harmaaksi. Minä lähden huomenna töihin. Sen kaiken räjäyttämiseen riittää yksi ainoa kimalainen, joka ei ehtinyt kotiin.
Ihan siinä lähellä repsottaa myrskyssä hieman rähjääntynyt viisikko: kaksi punahattua, kaksi myskimalvaa ja yksi japaninakileija. Odottavat kiltisti, että ehdin tehdä niille ison kukkapenkin. Haaveilen suuresta penkistä, josta nousisi keväällä sipulikukkien meri. Siinä on minulla vielä paljon mieluista hommaa. Pihatöitä. Punaisia poskia. Ehkäpä joku kimalainenkin. Ja tuleehan niitä taas sitten keväällä. Taidan tehdä niille sellaisen penkin, että yllättyvät. Lyön ne ällikällä. Ja samalla voin kuopata sen melankolian. Samaan penkkiin, jahka olen kylliksi tunnelmoinut. Teen niin ison, että varmasti mahtuu.

6.8.2010

Viimeistä viedään


Lämpö on pistänyt kaiken sekaisin. Amaryllis kukki komeasti pihalla heinäkuussa. Ei koskaan, ei ikinä ole tapahtunut sellaista. Ei, vaikka olen hoitanut amarylliksiäni samalla tavalla jo vuosikymmenen. Jos en enemmän. Ja joulukaktus kukkii. Se kukki joskus joulun alla, kun ostin sen. Vuosia sitten. Sen jälkeen se on vain olla möllöttänyt. Siivotessa löytyi iso peltipurkillinen joululta jääneitä pipareita. Tuoksu oli upea, mutta ajankohtaan nähden jokseenkin outo. Joutuiko siitä vai mistä, mutta löysin myös esikoisen levittelemässä jalkojaan olohuoneen lattialla. Kuivaharjoitteli lumienkeleitä varten, kuului vastaus, kun ihmettelin. Lupasivat viikonlopuksi uutta helleaaltoa. Saa nähdä, mitä muuta tulee. Joulupukki kävi jo.


Kait se on aivan oma hulluuden lajinsa rakastaa vanhaa tavaraa. Eritoten huonekaluja. Ne haisevat, ovat likaisia ja täynnänsä hämähäkin seittejä. Ainakin, jos ne tulevat vuosia kylmillään olleista tiloista, kuten kuvieni kaappi. Niihin uppoaa ziljoonia työtunteja. Olen vasta pessyt enimmät. Irroittanut nastoja, nauloja, väärin kiinni naulattuja osia, pari vetonuppia. Löytänyt kirjoituksia, numeroita, kaksi postikorttia ja Ruotsin rahaa. Joudun käyttämään homeenpoistoa, maalinpoistoainetta, kaikkea kamalaa. Mutta maalata aion hitaasti, nautiskellen, odotellen. Etsiä alkuperäisen sävyn ja perinteisen maalin. Takaseinän jätän maalaamatta. Siellä on mummon nimi.


Jos minusta ei kuulu, minulla on hommat kesken. Koska työmaa kutsuu tiistaina ja olisi sata asiaa tehtävänä sen takia, olen keksinyt liudan korvaavia toimintoja. Neulon kuin vimmattu. Yhtäkkiä jopa siivous kiinnostaa. Ja tietysti on tämä mummon kaappi. Odotan luvattua hellettä. Lämmöstä paksua ilmaa. Sillä viimeistä viedään. Loma on vähissä.

3.8.2010

Lahtiska tässä taas, terve!

Kyllä minä aion viettää tämän kesän kesänä ihan loppuun asti. Siitä huolimatta, että tekaisin talonmiehen muijan myssyn. Kyllä te tiedätte. Vanhoissa Suomi-filmien leffoissa talonmiehen vaimolla on aina sellainen. Mekko tai työtakki, essu, se tietty myssy ja kova luonto. Suu käy koko ajan. Häntä kutsutaan Lahtiskaksi, Virtaskaksi tai joksikin sellaiseksi. Minulle myssystä on tullut perinne. Virkkaan sellaisen joka syksy. Kuvioon kuuluu, että se on värikäs. Vaikka en käy hirvimetsällä. Vaikka käytän värikkäitä pipojani vain pihatöissä. Minulla alkaa olla oma pipo pian jokaiselle istutettavalle kukkasipulille. Ja tiedättekö mitä? Huomasin juuri, ettei minulla ole ainuttakaan itseneulottua tahi -virkattua päähinettä, joka olisi musta tai harmaa. Toisin sanoen sellainen, jolle tulisi käyttötunteja piha-alueen ulkopuolella. Toimittakaa minut hoitoon, jos teen enää yhtäkään värikästä myssyä. Ihan tosi.

Jos edellisessä postauksessa esiteltyyn liiviin polteltiin omia varastolankoja sieltä tyyriimmästä päästä, Lahtiskan myssyyn nappasin langat K-marketista. Siinäkin on jotain outoa, että ihminen katsoo netistä Novitan sävykarttaa, että nääh, ei mitään kivaa noissa Puroissa. Ei tartte ostaa. Mutta sitten kuitenkin huomaa maksavansa kassalla kahta lankakerää. Sitten miettii, että no mitä näistä. Että ei ainakaan mitään päähän pantavaa. Ja sitten tässä esitellään baskeria. Joskus sitä joutuu miettimään, että kuka täällä tätä tätiä oikein vie.


Blogin virallinen muotokuvauksesta vastaava henkilö on satojen kilometrien päässä laskemassa lampaitaan. Sen tähden saatte ihmetellä peilin kautta otettuja kuvia kamerastani. Kokemus tämäkin. Mutta annetaan mennä näin. Tällaisessa baskerissa, vaikka se ehkä onkin talonmiehen muijan myssyistäni sieltä mukavimmasta päästä, ei ole juuri kuvaamista eikä sanomista. Aloitus päälaelta. Neljä ketjusilmukkaa liitetään yhteen renkaaksi ja sen jälkeen ladotaan tulemaan pylvästä hamaan päättelyhetkeen saakka. Siellä on välillä pari kierrosta vähän harvempaan tehtyjä pylväitä, jotta pintaan olisi tullut edes jonkinlaista eloa.


Virkattu myssy "Lahtiska" tajunnanvirta-tekniikalla Novitan Puro-langasta, syksyn uutuusväri "Metsä". Menekki oli puolitoista kerää. Ja koukku se nelonen, jolla virkkaan näemmä kaikki työni. Tunnelmat: ihan ok haravointimyssy ja onhan mulla niitä vihreitä takkejakin. Mutta että taas tämmöinen???
Seuraavaksi aion jatkaa lankalaatikkojeni tyhjennystä. Ja nyt ei pelata rutiköyhää; aion iskeä kiinni kruununjalokiviin eli pistän Rowania puikoille.

1.8.2010

Elokuu


Se on sitten elokuu. Kesä jatkuu. Olen palannut silti villasukkiin, joista raskin luopua viime viikon hellehuipun kohdalla kokonaisiksi kahdeksi vuorokaudeksi. Ne ovat anopin neulomat. Niissä on reikä. Ja ne ovat ainoani. Koska tervanjuontikin luistaa täällä sutjakammin kuin sukkien neulonta, urakkaan on syytä valmistautua huolella. Kuten lähestymällä aihetta muiden lämpimien vaatekappaleiden avuin. Pipon tekeminen on aloitettu. Vaikka en tarvitse sellaista. Ja edellisessä postauksessa jo vilautetusta Noro-virkkuusta kuoriutui liivi, vaikken tarvitse sellaistakaan. Sukat tarvitsisin, mutta kiirekkö se tässä. Ja onhan niitä kauppoja.


Tästä tuli sellainen sadonkorjuuliivi. Kun tämän pukee ylleen, tekee mieli ruveta kanniskelemaan kurpitsoita, saviruukkuja, pajukoreja ja kaikenlaisia sellaista. Omenat voisi kerätä ja tutkia, tuottavatko tomaatit miten satoa. Tekee mieli tehdä purkillinen valkosipulikurkkuja, vaikka päätin jo, etten tee. Piti ostaa uusi Kotiliesikin, kun siinä oli hilloja ja kotilikööriä ja jotain marjanektaria. Joko vika on liivin muhevissa, syksyisissä sävyissä tai sitten on tapahtunut jokin psykologinen puolustusmanööveri ja mieli on ruvennut valmistautumaan tulevaan miettimällä kaikenlaista kivaa, mitä lähestyvä syksy tuo tullessaan. Itse liivistä en sano mitään. Se on omasta päästä, virkattu kaikille tutuista heksiksistä eikä sen kohdalla voi puhua mitään sellaisesta asiasta kuin istuvuudesta. Mutta kiva se on. Ja jos joku haluaa samanlaisen, niin tiedoksi, että nelosen koukulla tekele otti aika tasan 9,5 kerää Noron Silk Gardenia. Niistä vain yksi varta vasten ostettu. Kaikki muut ovat omista jemmoista, mikä osoittanee Noron lankasävyjen nerokkuuden. Valitsitpa työhösi lankaa miten sattumanvaraisesti hyvänsä, kaikki näyttää kivalta kaikkien kanssa.