26.7.2010

+ 30 celsiusta

24.7.2010

+ 9 celsiusta


Aamulla heräsin kylmään tosiasiaan. Aukaisin parvekkeen oven ja viileys karkasi jäseniin. Tuoksui miltei syksylle, vaikka kieltäydyinkin ajattelemasta sitä. Lupasivat ensi viikolle lähes kolmeakymmentä. Kyllä tässä vielä keikutaan. Kaksi viikkoa jäljellä. Mutta silti miettii jo töitä. Sitä hidasta kuolemaa, kun hukkuu sen kaiken kiireen alle. Onhan tässä valvottu ja ollut jos jonkinlaista sutinaa suvenakin, mutta että lähdeppäs taas ärjänteeseen joka aamu. Hopulla. Ettet ehdi aamupalaa suuhusi laittaa. Viet lapsia, etsit avaimia. Ja pakkokuuntelet sitä halvatun iskelmäradiota siellä bussissa. Jospa olisi edes bussikuski eri. Tai tällä yhdellä maku muuttunut kesän aikana. Radikaalisti.

Sitä vaan mietin, että miksi ne sanovat, että huhtikuu on kuukausista julmin. Että ovatko ne aivan tosissaan? Järjissään edes? Ei tämä heinäkuukaan siinä kisassa ihan viimeiseksi jää. Tämä jos mikä on julmaa. Että haluaisi jäädä tähän. Ja joka aamu huomaa, että sitä viedään väkisin pois. Älkää ymmärtäkö väärin. En minä syksyä moiti. Eihän se syksyn vika ole, että siinä on niin vähän tilaa joutilaille aamuille.

23.7.2010

Kesämekko


Viime kesänä suureellisin haavein aloitettu heksis-projekti on saatu finaaliin. Vaatimattomaan sellaiseen. Jos mitataan valmiin projektin koolla. Tehän tiedättekin jo. Jokin aika sitten päätin yhdistää vuosia samalla verhoilulla olleen pienen jalkarahini ja kesken olleen virkkuun. Tuli päällinen. Kesähuppu. Korea mekko vähän värikkäämpiä päiviä varten. Se on helppo nostaa pois ja laittaa takaisin. Minkäänlaista kiinnityssysteemiä ei ole. Mekon alla on vanha tuttu seepraverhoilu. Se on ihan käypää tavaraa edelleen. Onhan niitä musta-valkoisiakin päiviä.

Uutta mekkoa varten hioin rahin jaloista pois paksun ja hieman epätasaiseksi jääneen lakkauksen. Sivelin puun suojaksi vahaa. Purkin kannessa lukee Antiquax - a wax polish of the highest quality. Koska vahaa mainostetaan tyyliin The aristocrat of Polishes, olen nimennyt vahani Hyasintiksi.


Jos joku ei vielä tiedä, niin kuusikulmioiden virkkausohje löytyy täältä.
Minä rupean nyt ihmettelemään. Ei ole yhtään käsityötä kesken. Illalla oli niin hölmö olo, että piti vielä virkata jokunen ylimääräinen heksis, kun en muutakaan siihen hätään keksinyt. Poloiseksi on mennyt elämä täällä.

21.7.2010

Pikkuinen juttu

Olen viettänyt "tavarat kiertoon"-päiviä. Pitänyt myyntipöytää kirpputorilla pari viikkoa ja siinä ohessa selvitellyt kaappeja ja tutkinut olemassa olevaa sillä silmällä. Että saisiko siitä vielä jotain. Kaikki tämä tämmöinen touhu selittää jonkin asteisen hiljaiseloni blogimaailmassa.


Jostain syystä minulle on kertynyt jos jonkinlaista laatikkoa, purkkia ja purnukkaa. Osaa on jemmattu askartelutarvetta varten ilman suoranaista käyttöä. Vein niitä surutta myyntiin. On tässä muutakin askarreltavaa ihmisellä. Osalle kehittelin tuunaussuunnitelmia ja lupasin pyhästi toteuttaa ne niin pian kuin mahdollista. Kuvissa on muodonmuutoksen kokenut Risto-Matti Ratian suunnittelema laatikosto, joka on ostettu joskus kauan sitten Iskusta tai Askosta. En muista enää, kumman myyntiartikkeleihin Ratian tuotteet (oliko sarjan nimi joku Saaristo tai vastaava..?) kuuluivat/kuuluvat. Minulla ei ole "ennen"-kuvaa. Laatikosto oli koivunvaaleaa puuta ja vaneria. Minun jo kertaalleen tummemmaksi petsaama. Pienet, hopeanväriset vetimet. Yksinkertainen, simppeli, pieni. Ajattelin maalata sen valkoiseksi. Se yleensä auttaa.

Eihän se tietenkään onnistunut. Vaikka hioinkin laatikkojen reunoja, eivät laatikot enää suostuneet maalamisen jälkeen kiinni. Oli ahdasta. Piti hioskella lisää. Ja niin laatikostosta tuli romanttisempi kuin mikä tarkoitus oli. Hiontajäljet jäivät näkyviin. Kätköistäni löytyivät tyyliin sopivat ikean vetimet. Asettelin laatikoston astiakaappiini. Sinne pitsieni ja liinojeni joukkoon. Sielläpä olkoot.

13.7.2010

Proudly presents


Totta se on. Nyt se on valmis. Neulottu. Osat kiinnitetty yhteen. Otettu niskalenkki side gusseteista. Päätelty langat. Pingoitettu kaiken kaikkiaan peräti neljä kertaa. Tehty helmaan i-cord. Opiskeltu sitä varten uusi tapa luoda silmukat. Puettu alpakkainen neule ylle kolmenkymmenen asteen helteessä ja koitettu olla jotenkin edukseen, jotta saataisiin edes yksi säällinen kuva. Olo ei ole voittajan olo. Olo on lähinnä kuuma. Ja hämmästynyt. Sillä pöytäliinapuseron viimeisin kepponen on vähintäänkin yllättävä. Siitä tuli hyvä. Oikeasti. Saattaa tietenkin olla, että mieleni muuttuu, jahka kelit viilenevät ja tämä pääsee pitoon. Vaikuttaa siltä, että jos tämän puseron kanssa ei jää kiinni oven kahvoihin, niin ei sitten minkään.

Malli: Lace Tunic (nro 21) Designer Knitting/Vogue Knitting -lehdestä Spring/Summer 2010
Lanka ja sen menekki: Drops Alpaca sävy 7323 ehkä noin 4,3 kerää.
Puikot: Nelosella on menty, mutta hihan suiden pitsi ja pöytäliinojen aloitus 3,5:n koolla.

Haluan kiittää lämpimästi - jos joku vielä lisää lämpöä kaipaa - kaikkia hädän hetkellä tukeaan tarjonneita sekä erityisesti niitä, jotka avustivat minua uuden taidon oppimisessa. I-cordia tulen käyttämään toistekkin. Nyt tein sen pelkästään helmaan. Pusero on sellaista hattaraa, että viimeistelemätön, hivenen rullautuva reunus mielestäni sopii siihen. Helma rullautui kuitenkin liikaa. Sen lisäksi sain helman telttamaista lepatusta mukavasti kuriin i-cordin avulla. Side gussettien kanssa tein laiskan ratkaisun. Purin pois sen verran sivukappaletta, että sain reunat täsmäämään. Se tarkoitti noin kymmentä senttiä. Sitten kiinnitin kappaleet yhteen ja se siitä. Mokomasta. Saattaapi olla, että oikaisen sääreni ja nautin yhden siiderin.

9.7.2010

Täällä mitään voi huilata

Otsikoin ensin "Pöytäliinapusero", mutta peruin. Se antaisi ymmärtää enemmän, kuin mitä täällä on tarjolla. Ottaa aivoon. Isosti. Ensinnäkään se pusero ei valmistu koskaan. Nuolaisin jo. Kaikki osaset ovat valmiit. Pingoitettu. Herkuttelin ajatuksella iikoordista. Että nyt se meikäläinenkin sen oppii. Ja kattia kanssa. Olisi pitänyt arvata. Neule on tarjonnut kepposen toisensa perään. Että miksi ne tähän olisivat loppuneet. Ne kepposet.

Pusero koostuu neljästä osasta: kahdesta "pöytäliinasta", joista toinen tulee etukappaleeksi ja toinen taakse. Ne ovat identtiset. Sitten ovat hihat, joissa on vähän muutakin tavaraa mukana. On lärpäkkeitä, jotka kaartuvat kaula-aukoiksi ja sitten semmoiset, jotka ovat lontooksi side gussets. En ole nähnyt niin suurta vaivaa, että olisin tarkistanut, mitä ne ovat suomeksi. Sivukiiloja. Sivukappaleita. Tai jotain semmoista. Minä nimitän niitä loppuhuipennukseksi. Luin Ravelrystä pöytäliinapuseron jo neuloneiden kommentteja. Muistan naisihmisen, joka sanoi, etteivät neulottujen osien koot täsmää. Että loppuhuipennuksista tuli liian pitkät. Koska vastaavanlaisia kommentteja ei tullut muualla eteen, unohdin koko jutun. Tuumasin, että mikä lie. Neulonut väärin, raukka. Hänellä loppuhuipennusta tuli liikaa muistaakseni 1,5 cm. Minä mittasin peräti 15 cm. Liiallista loppuhuipennusta. Se siitä väärin neulomisesta. Auts.


Olen nyt miettinyt jonkun aikaa tätä puseroasiaa. Eikä helpota yhtään. Ei se iso homma olisi purkaa ja neuloa uudestaan vähän pienemmät huipennukset. Ei fyysisesti. Mutta hengen päälle se ottaa. En jaksaisi tätä enää yhtään. Tulee korvista ja kohta muualtakin. Saisi jo loppua. Olen miettinyt sitä Väyrysen Paavoakin. Olikohan se totta, kun joku sanoi, että se olisi kysynyt joskus, että voiko ketutukseen kuolla. Minusta se on hyvin kysytty. Ja olisipa kiva tietää vastaus.

Sen verran on vielä löytynyt virtaa, että päätin yrittää uudelleen pingoitusta. Noin niin kuin aluksi. Että josko jokunen sentti sieltä löytyisi. Olen vetänyt pöytäliinaosaset parvekkeen pöydälle niin tiukoille, että langat soivat. Ajattelin, että siellä helteessä kuivahtavat äkkiä ja pääsen jo iltasella katsomaan, miten kävi. Loppuhuipennukset pingotin puolestaan mahdollisimman leveiksi, jotta se söisi kappaleista pituutta. Naurettavaa, eikö? Äiti Luontokin oli sitä mieltä, sillä heti meni pilveen ja alkoi sataa. Että en nyt oikein tiedä, mitä tekisin.

Mitä luulette, tykkäävätköhän ampiaiset alpakasta? Kaikki tätä hulluutta seuranneet muistanevat viime suvelta, että niille kelpasi erikeeperikin. Että jos alpakkakin. Enpä ihmettelisi yhtään.

Edit. Vuodatettuani täällä myrkynvihreää sappeani ja nukuttuani yön yli, heräsin aamulla auringon paisteeseen. Kävin koiranäyttelyssä ja ajoin vauvanvaunuilla hevosenkasaan. On muuten loistavaa tavaraa kukkapenkissä se. Otin nokoset ja nautin helteestä. Latasin akkuja, viilensin hermoja. Hyvä päivä. Jo aamulla, heti herättyäni, tiesin, että illalla otetaan uusi matsi. Harmaa täti vastaan pöytäliinapusero. Meillä ei ole ruukattu keskeyttää, luovuttaa eikä heittää pyyhettä kehään. Eikä niin tehdä nytkään. Tuli mitä tuli, tänään neulotaan.

7.7.2010

Kauden kotimainen kärkitulos

Se oli ihan viaton päähänpisto. Kävisin kaupungilla hoitamassa asian, pari. Ihan vaan nopeasti. Puoli tuntia kylillä, seuravalla bussilla heti takaisin. Parahiksi kotiin lapsen päiväunille. Seurasi lentävä lähtö. Niin lentävä, etten juurikaan kiinnittänyt huomiota siihen, että eteisen lattia kuhisi mustanaan muurahaisia. Toki tilanne oli uusi, mutta minähän olin menossa kauppaan. Ostaisin Raidia. Sillähän niistä pääsee. Asettelin lapsen eteisessä valmiina odottaneisiin vaunuihin, itseni kenkiin ja lähdin juoksemaan bussiin.

Linja-autossa huomasin, että vaunuissa oli muurahaisia. Paljon. Sukkelimmat kipittivät ylös vaunun työntöaisaa ja siitä edelleen pitkin paljaita käsivarsiani. Lapsella oli onneksi enemmän vaatetta. Yksivuotias suhtautui asiaan kiitettävällä innostuksella; jokaisen näkemänsä uuden muurahaisen kohdalla hän huusi niin isosti kuin vain lapsi pystyy: Kakka!. Osoitteli niitä sormellaan. Tapoin niin monta kuin ehdin. Aloimme herättää kiusallista huomiota.

Päästyämme autosta tyhjensin vaunut. Keskellä kaupunkia. Varavaatteet, vaipat, puhdistuspyyhkeet, sormiruoat, juomat, sadesuojat, hyttysverkot.. Kävin kaiken läpi. Lapsen. Vaunun sisukset. Litistelin niitä niljakkeita sormieni alle. Tilanne alkoi rauhoittua. Olin tehnyt tarkkaa työtä. Mutta aikaa oli kulunut. Oli selvää, ettei puoli tuntia riittäisi. Pitäisi kävellä kotiin. Seuraavaan bussiin olisi liian pitkä väli. Lapsen päiväunet alkoivat olla vaarassa. Hän ei nuku vaunuissa. Ainakaan hyvin.

Kun lapsi on turvassa, äiti-ihminen ehtii miettiä omia vaivojaan. Alkoi tuntua siltä, että niitä oli päässyt livahtamaan myös housuihini. Epäilin ensin itseäni, mutta Stockmannin astiaosastolla sain tapettua yhden, joka juoksi pitkin lanteitani. Toinen peijakas pääsi karkuun. Kutina ja tuntemukset voimistuivat. Päätin lähteä ruokapuolen kautta pikaisesti kotiin.

Niin, se kärkitulos, kysyy joku. Meiltä on kaupungin keskustaan epävirallisesti mitattuna kutakuinkin neljä kilometriä. Kävelen sen vaunujen kanssa normaalivauhdilla neljässäkymmenessäviidessä minuutissa. Sekään ei ole huono. Mutta pienellä dopingilla - tässä tapauksella ripauksella muurahaisia housuissa - matkaan käytetty aika lyheni kymmenellä minuutilla. Reissun päällä ei poimittu lapselle kuin yksi kukka. Koiria ei jääty rapsuttelemaan. Päin punaisia ei vedetty. 35 minuuttia epävirallisella ajanotolla! Ja kaikki tämä pillifarkuilla, jotka eivät olleet lainkaan oikea valinta hellekeliin ja tällaiseen urheilusuoritukseen. Mutta jos aiotte kävellä muurahaisia housuissanne, suosittelen niitä silti. Tiukat farkut tekevät pikkiriikkisten muurahaisten menon reisillä hankalaksi ja perille päästyä ei tarvitse kuin riisua housut ja varistella vainajat lattialle laskettaviksi. Viisi kappaletta. Tai jotain sellaista. Osinahan ne olivat.

2.7.2010

Yksi kysymys

Oops. Kesken huilaamisen alkoi näyttää, että tekeillä oleva pöytäliinapusero saattaa tarvita jonkinlaista huolittelua kaula-aukkoon ja ehkä muuallekkin. En ole kyllä ihan varma. Muistan lukeneeni, että moni huolittelee i-cordilla. Tai jollain sellaisella. Kuvittelen tietäväni, miten sitä tehdään. EZ on kertonut kirjassaan. Mutta olisiko jollakin vinkata netistä jokin sivu, josta kävisi helposti ilmi, miten sillä pelataan siellä kaula-aukon tai hihansuun tai helman suunnilla. Kun en ole ennen tehnyt. Että ihan neulojille tämmöinen pieni kysymys vaan. Menen takaisin huilaamaan.

PS. Eiköhän tullut eilen rakeita niin että paukkui. Arvatkaapa huviksenne, mitä pionit tykkäsivät. Nyt on sisällä valtava maljakollinen teelautasen kokoisia kukkia ja keollinen niistä esiin kaivautuneita muurahaisia. Oi tätä Suomen suvea.