28.4.2010

Keikalla


Ei näkynyt rekkoja. Ei keikkabusseja. Ei roudareita. Tulivat kuin varkain, pääsivät yllättämään. Virittivät orkesterinsa, soittimensa, äänensä ja pitävät nyt ilmaiskonserttia tunti toisensa jälkeen. Avasin oven ja kuuntelin. Rastaat saapuneet. Tunnistan ne. Ja peipponenkin taitaa laulaa. Muista en sano mitään, mutta paljon niitä on. Maailman parhaat muusikot. Ja aivan alipalkattuja, aliarvostettuja. Huomaan, että on totta se, mitä onnesta sanotaan. Sen perässä ei kannata juosta, se tulee, kun on tullakseen.

Kaikilla ei kiinnosta. Eivät taida olla konserttimusiikin ystäviä. Kulkevat vastaan kuulokkeet päässä. Keväälläkin.

25.4.2010

Tänä viikonloppuna

- on lioteltu kastelukannua.

- on laitettu merkille, että siilet ovat lemmekkäällä tuulella. Toisin kuin viime keväänä, olen ollut häveliäs. Vedin sälekaihtimet ikkunan eteen ja jätin parin touhuamaan pihamaalle omassa rauhassaan. Sen tosin ehdin todeta, että sulhasella olisi vielä aika lailla hiottavaa kosiskelutekniikassaan. Lähti hyväkäs kesken kosioriittien iltapalalle ja taisipa vielä syödä itseään puolta pienemmän morsmaikkunsakin eväät. Ne miehet!

- ei päästy aiotulle linturetkelle Liminkaan. Perheen pienin päätti, että nyt olisi otollinen hetki sairastaa vatsatautia. Kevään ensimmäinen västäräkki ilmaantui onneksi niiailemaan takapihallemme. Noin niin kuin korvikkeeksi.

- on neulottu. Ja pitäkääpä hatuistanne kiinni - pitsiä! En ole siinä hommassa järin kokenut. Saattaa hyvinkin käydä niin, että joudun avautumaan aiheesta myöhemmin.

- huomasin unohtaneeni, mihin peijakkaaseen tuikkasin viime syksynä ne paratiisilta tuoksuvat historialliset narsissini . Että pitääkin olla pöljä!

- vapautin omenapuuni kanaverkosta. Jäniksiä kyllä näkyy harva se aamu, mutta näyttävät niin hyvin syöneiltä, että josko niillä olisi jo muutakin purtavaa. Myyräsuojat jätin. Siihen vihulaiseen en luota; en, vaikka saattoi sitä siellä kastelukannussa olla myyränkin sukua. Jospa tuo olisi autuaammilla tulppaanimailla.

- on juhlistettu tänään vuoden täyttävää blogia arpomalla voittajat. Kiitokset kaikille osallistujille! Itse Onnetar saapui paikalle tälläytyneenä tilaisuuteen sopivalla tavalla. Hän edusti arvokkaasti pinkissä. Ja voittajien nimet ovat:


1. Jonna saa voittajana valita neljän teoksen joukosta itselleen kaksi mieluisinta. Meilaatko Jonna osoitetta ja kirjojen nimet vaikka tuohon blogini sivussa olevaan sposti-osoitteeseen, niin laitetaan paketti tulemaan.

2. Nzqu- jahka Jonnan asia on selvä, voit valita kahdesta kirjasta mieluisemman.

3. pikkujutut - eikö mene jännäksi? Mikähän kirja sulle jää?

Onnea voittajille! Toivottavasti jää mieluista luettavaa jokaiselle. Ja heille, joita arpaonni ei tänään suosinut, näyttää kuitenkin aurinko loistavan tuolla ulkona täydellä naamallaan. Mukavaa pyhäpäivää joka iikalle!

24.4.2010

Balladi vipeltäjäin surmasta

Heräsi emäntä aamulla varhain
aatteli, nyt olis hetki kait parhain
kiiruhtaa pihalle sahaamaan oksaa
keräämään kaikkea talvista roskaa.

Kuopsutti multaa, mittaili tilusta,
kevät ja ilo lämmitti sisusta
aatteli kastella kohmeista multaa
jos nousis pikemmin vihreää kultaa
kasvia kaunista hoivattavaksi
tuoksua huumaavaa nuuhkittavaksi.

Nappasi mukaan kannunsa peltisen
suunnisti hanalle, mut ennen täyttöä sen
kurkisti kannuun, jo kylmäsi mieltä
monta vainajaa lepäsi siellä
osaksi syötyinä, päitänsä vailla
hiirten suku tuonelan mailla.

Loppui kuopsutus, roskan keru
tilalla synkeä kannun pesu
palasi sisälle, riiputti päätä
puutarhahommat sai hetkeksi jäädä
mielessään syytti naapurin kattia
se piilon saa uuden saaliilleen hankkia!

21.4.2010

Siellä niitä lentää


Yksi, kaksi, kolme. Vielä neljäs. Tuijotin likaisen ikkunalasin takaa korkeuksiin. Lokkeja. Kauniita, valkeita lokkeja. Kevään ensimmäiset minulle. Ääntä ei kuulunut, mikä harmitti. Pelkkä näkeminen ei riitä. Pitää kuulla se kirkuminen. Silloin tuntuu oikealta.

Lokit katosivat kohti merta. Niskaan sattui. Bussireitin varteen oli kohonnut jäätelökioski. Sekin jäi taakse. Olin matkalla töihin ja tunsin vahvasti, että olin menossa väärään suuntaan.


ps. Vielä ehdit osallistua arvontaan!

14.4.2010

Jo rupesi aika kulumaan

Sieltä niitä pilkistää. Mullasta. Märkien, viime kesäisten lehtien alta. Tulppaaneja. Jättilaukka. Akileija. Ja kaikkea, mitä en edes muista. Jännittää. Yksi omituisuus on jo bongattu.


Leikkasin syreeniaidasta vanhimpia varsia alhaalta asti. Minulla on sellainen huhtikuinen tapa. Vanhat alkavat olla vähissä: pensaat ovat uusiutuneet kuin huomaamatta. Aita jatkuu naapurin puolelle. Siellä rajamaastossa kyykkiessäni tein karmean löydön. Kaikki naapurin aitakasvit sekä yksi pensas pihojemme välimaastossa loistivat tyvialuueeltaan valkoisina. Lunta se ei ollut. Tarkemmin rapsuteltuani - ja nuuhkittuani - totesin tavaran sieneksi, joka oli saastuttanut paitsi syreenien tyven myös osan pensaiden ympärillä ollutta heinikkoa. Katoaako se semmoinen pois lumien ja kosteuden myötä? Vai joutuuko tässä vielä aidan ja multien vaihtoon, jos se tuostaan leviää? Työmatkalla bussissa viereeni istui vanhus, jolla tuntui olevan vastaus kaikkeen. Kokeilin piruuttani, tietäisikö tuo sienistäkin. Ja tiesihän se. Sanoi, että kun maa ei ehtinyt routia ennen lumen tuloa, sinne jäi paljon kosteutta. Ja että se menee pois. Kun tuo nyt olisi tiennyt oikein.

Niin että ei täällä muuta. Suojataan havuja ahavalta. Tutkitaan, missä kunnossa kesäkalusteet ovat. Availlaan siemenpusseja. Levitetään kalkkia. Vahditaan silmä kovana niitä syreeneitä. Ja sipulikukkapenkkiä, jonne ilmestyy kaikkien todennäköisyyden lakien nojalla kohta myyrä. Buffet-pöytään. Myyrän pitäisin mieluusti nälässä, mutta viikonloppuna mökistään heränneelle siilille olen kattanut joka ilta vähän yöpalaa. Ja koska pihakausi on alkanut, on tietysti itsestään selvää, että harmaassa arjessa eletään aikaa, jolloin puikot eivät kilise eikä naftaliinista jo hollille kaiveltu ompelukone surraa. Mutta arpajaiset; sellaiset ajattelin minäkin lähiaikoina järjestää. Ensimmäisestä postauksesta on pian vuosi. Ajatella!

10.4.2010

Tööt!

Pitäisi kuulemma tunnistaa ne äänen perusteella. Näin sanoo mies, joka katsettaan kohottamatta toteaa lyhyesti: joutsenia. Tai kurkia. Tai mitä niitä nyt milloinkin lentelee. Minä olen huono siinä hommassa. Mies, joka on liikkunut luonnossa koko ikänsä, pärjää paljon paremmin. Pääsee mestaroimaan. Joka kerta, kun linnuilla on suunta etelään tai pohjoiseen. Tai pensaassa sirkuttelee joku. Sanoo lapselle, mikä se on. Ja matkii ääniä.

Minä olen kaveri ympärivuotisten kanssa. Niiden, joita tämmöinen vähän urbaanimpikin asukki näkee miltei päivittäin. Harakat, varikset, varpuset. Se porukka. Erityisen ihastunut olen variksiin ja voin kehaista, että ne minäkin tunnistan ihan vaan äänen perusteella. Muuttolinnut ovat sellainen tunnejuttu. Voi sitä iloa, kun näkee ensimmäisen västäräkin. Eikä kevät tule - kesästä nyt puhumattakaan - ennen kuin mustavarikset alkavat pitää mekkalaansa tai taivaan sinestä kantautuu lokkien ensimmäinen kirkaisu. Luin juuri ihmisestä, joka kertoi, ettei voisi muuttaa kauas merestä ja lokkien äänistä. Luulen ymmärtäväni, mitä hän tarkoitti.


Eilen pääni yli lensi viisi joutsenta. Näin ne hyvin, joten olen varma. Niistä tuli heti mies mieleen. Ja aina aika ajoin samanlaisena toistuva keskustelumme, jonka aika on taas pian.

vaimo: Kuulitko? (juoksee ikkunaan, parvekkeelle tms.)
mies: Kuulin. Joutsenia.
vaimo: (tulee ikkunasta, parvekkeelta tms.) Mistä arvasit?
mies: Arvasin? Minähän sanoin, että kuulin.
vaimo: Miten niin kuulit? Nehän kuulostaa kaikki ihan samalta.
mies: Samalta? Mitkä?
vaimo: No ne joutsenet, kurjet ja hanhet. Ne kuulostaa kaikki ihan samalta. Ne sanoo kaikki, että tööt, tööt, tööt!
mies: Siis ne kuulostaa kaikki ihan eriltä. Eikö me olla puhuttu tästä joskus?

Mies on aloittanut perhokalastuskauden. Sumukorennot ovat kuulemma jo liikkeellä. Niin ja joo, se tuntee kalatkin.

7.4.2010

Miss Aviatrix

Tämmöinen on ollut valmiina jo jonkun aikaa. Nappia vaille. Ja valokuvausta. Malli ei vaan pysy hetkeäkään paikoillaan. Ottaa kiinni kamerasta. Tahraa linssin sormillaan. Kikattaa, kiljuu ja itkee. Repii myssyä päästään, venyttää neulosta. Kuvaaja huutaa apujoukkoja. Esikoinen ilvehtii, tanssii, mitä tahansa, jotta pienempi lakkaisi tavoittamasta kameraa edes hetkeksi ja minä saisin napattua kuvan. Sivukuvan, jossa koko komeus näkyisi. Ei meinaa onnistua, ei millään. Joskus sitä miettii, että voisi niitä kait olla helpompiakin harrastuksia.



Suurin osa kuvista on harmaata viirua, punaista viirua, ylipäänsä jotakin viirua. Jos tämä olisi Tyra Banksin mallikoulu, saattaisin antaa palautetta. Että "sulla onnistui vaan yksi kuva". Mutta en kehtaa. En ole Tyra, en osaa oikeastaan edes kuvata ja malli on muuten niin kiva. Sen sijaan päätin ottaa piposen pois mallin päästä enempiä venymästä ja laskea sen pöydälle. Ja kas, sain kuvan. Ilman kyyneliä.


Ohje: Aviatrix baby hat by Justine Turner (Rav link)Lanka: Vauvan peitosta ylijäänyttä Sandnes Garn Alpakkaa (sävy 4600) ja tuo ruusunen on Novitan TicoTicoa (sävy 852). Lanka oli nöttösinä; oiskohen mennyt semmoinen kerällinen.
Puikot olivat 3,0.

Itse ohje on oikein näppärä. Myssy neulotaan niskasta eteen (tai edestä niskaan) ja neuloessa tulee kiepautettua aika tavalla "wrap and turn - juttuja". Älytöntä muuten, että jotkut neuletermit osaa englanniksi, muttei ole hajuakaan, mitä ne voisivat olla suomeksi. Mitä tämä "wrap and turn" on kotimaan kielellä? Vajaa kierros? Neuloin suurimman koon mukaan, kun tuo meidän pienin on pieneksi aika isoa kaliiperia. Ja mitä sain? Vähän liian ison myssyn, joka muuten miellyttää. Onneksi neiti kasvaa. Niin ja tuommoiset ruusut virkkasin molempien korvien päälle. Ihan vaan tiedoksi, kun kuvista ei saa mitään tolkkua.

4.4.2010

Hyvin pyyhkii

Arpaonni on suosinut. Vieläpä ruhtinaallisesti. Amelien arpakone takoi tähän osoitteeseen sellaisia herkkuja, että oksat pois. Pari lehdellistä Phildaria, yksi Rowan, Knitscene ja vielä ylimääräistäkin. Sitä minä vaan ihmettelen, että mistä se Amelie oikein osasi suklaat ja napitkin laittaa niin, kuin olisi itse päässyt valitsemaan. Ja lehdissä oli jokaisessa jotakin, mitä voisi kuvitella neulovansa. Olipa vielä pari sellaistakin ohjetta, joita on joskus tullut jo vakavasti harkittuakin.



Niin kuin nyt tuo yläkuvan Molly Ringwald (Knitscene fall 2006). Se on kamalan söötti, mutta en oikein ole päässyt käsitykseen siitä, pukisiko tuollainen übernaisellinen ihanuus meikäläistä. Sitä sopii taas ryhtyä miettimään, sillä nyt olisi ohjekin omassa kirjastossa. Paistaa se joskus risukasaankin.

Ja sää suosii edelleen. Vettä sataa ja lumi hupenee sellaista vauhtia, ettei paremmasta väliä. Todennäköisesti olette jo lopen uupuneita lumiaiheisiin postauksiini, joten lupaan, että alla oleva kuva on viimeinen. Lupaus on helppo antaa, sillä anopin talon seinustalla komeili jo pitkä rivi sipulikukkien varsia. Kyllä lähtee!

2.4.2010

Valoa ja pääsiäistä!




Näyttää siltä, että lumi hupenee. Kukapa olisi uskonut vielä muutama päivä sitten? Vesi litisee kengän alla, kävely on muuttunut kahlaamiseksi. Kaivoin siilin mökin hangesta. Ties kuinka monennetta kertaa tälle keväälle. Yritän vähän auttaa. Ettei piikkipallon tarvitsisi hukkua sulamisvesiin. Lunta riitti puoleen reiteen. Kasteli housut. Lisää märkää satoi taivaan täydeltä. Muistin himalaisen sanoja: tämä harmaa tietää vihreää. Teki mieli pistää lauluksi. Niin hyvä päivä! Niin hyvä sää! Niin paljon kivaa tulollaan! Kauankohan siihen menee, kun muuttolinnut alkavat palailla?